Vuoden viimenen päivä

Vuoden viimestä päivää viedään. Jos jouluna oli väkeä kun sunnuntaiepistolassa, niin uusi vuosi otetaan vastaan pienellä porukalla kaikessa rauhassa. Koirille on vähän herkkuja varattuna ja itelle "joulun jämät" jääkaapissa. Raketteja ei ostettu, eipä olla kovin monena vuonna ostettukaan. Sillon kun lapset olivat pieniä, niin muutaman kerran, muttei tytötkään oikein koskaan jaksaneet innostua raketeista. Ihaillaan sitten naapureiden raketteja, jos siltä tuntuu. Yleensä ei.

Arska meillä ei tykkää uudenvuoden paukkeesta. Tai ei se oikeastaan ole se pauke vaan välke. Luulen, että välke lyö kaihin läpi, eikä tunnu erityisen kivalta pimeyteen tottuneissa silmäpohjissa. Pistetään sitten tarpeen mukaan verhoja ikkunaan, siis jos lähin naapuri tänä vuonna päättää ampua raketteja.

Toivotamme kaikille blogimme lukijoille riemukasta vuoden vaihdetta ja onnellista alkavaa vuotta!

Paluu "normaaliin"

Ollaan taas palattu "normaaliin"... Chili lähti tänään omiensa luo ja oma laumani pääsee rauhottumaan taas normaaliin elämän rytmiin. Eniten harmittaa Celloa. Yllättävää, eikö totta. Cello kiertelee pihaa etsien Chiliä, Cello kipittää mökille etsien Chiliä, Cello kurkkii toiveikkaasti yläkertaan, Cello säntää innoissaan takkahuoneeseen, Cello jopa haistelee toiveikkaasti Aasan ja Viivin takamuksia. Vaan ei auta, morsio on poissa, arki on palannut ja joulun riemut taa jäänyttä elämää. Sitten joskus taas, jos Luoja suo.

Chili-rouva ilahtui kovin kun tapasi omansa, unohti ihan miesten nielemisenkin, ja lähti iloisin mielin takaisin kotiin idättelemään siemeniä. Toivottavasti siemenet ovat itävää laatua ja voimme hakea Chilin mammalomalle helmikuussa.

Arskan jalka on parantunut loistavasti. Ai niin, en siitä muistanutkaan naputtaa eilen. Arska siis satutti tassunsa siinä hötäkässä kun Kevi marssi ovesta sisään. Kukaan ei tiedä miten ja mihin, mutta verta tuli ihan hulppeesti. KePo paketoi jalan sideharsoon ja minä avasin paketin tänään. Etujalan "peukku" oli vähän repsahtanut. Ei pahasti, mutta sen verran, että verta tuli eilen ihan riittämiin. Nyt jalka on ihan siisti, täytyy vaan vahtia, ettei Arska nuoleskele sitä kovin.

Waldokin on tänään onnellinen. Kävi nimittäin niin, että Waldolta loppui kuivamuona joulun aikana ja raasu on joutunut tyytymään purkki-, tölkki- ja pussiruokiin. Siis omasta mielestään tyytymään, moni muu olisi onnesta soikeena, muttei Waldo. Waldo rakastaa kuivamuonaa. Erityisesti Waldo rakastaa koirien kuivamuonaa, mutta sitä ei kovin usein anneta. Ihan joskus vaan, vähän kuin makupalaksi. Toiseksi parasta Waldon mielestä on kissojen kuivamuona. Tänään sitten hain pussukan ja voi sitä onnea. Waldo nakerteli pitkään ja hartaasti, lyllersi sen jälkeen koriinsa, kaatui sinne nukkumaan ja jatkaa edelleen uniaan ilmeisen tyytyväisen näköisenä. Uskomattoman vähällä voi kissan tehdä onnelliseksi, vaan hyvä niin.

Tuulensuoja toivottaa kaikille rauhallisia unia.

Joulun jälkeistä elämää

Kuin moni on oottanut uusia kuulumisia käsi ylös
Aika moni, luulen ma, ainakin jos kotisivun laskurista voi jotain päätellä. On meinaan takonut aikamoisia päivälukemia parina viime päivänä. Vaan oon ollut laiska ja nauttinut joulusta ja rauhasta ja kiireettömyydestä, enkä siis ole kirjoittanut blogia tai päivittänyt kotisivuja. Toisinaan täytyy vetää henkeä ja vaan olla. Harmi kun joulunaika jäi niin lyhyeksi. Olisi pitänyt vaan raatsia ottaa nää kolme välipäivää vapaaksi, niin olis saanut nauttia pal kauemmin joulun rauhasta ja kiireettömyydestä. Nyt työelämä raastoi sukkelasti takaisin arkeen. Ehkä olis lopulta aika jättää työ, jota on tehnyt yli 20 vuotta, eikä se siitä päivääkään ole mikään toiveammatti ollut... Ehkä vielä jonain päivänä, ehkä. Äh mikä ehkä. KYLLÄ.

Alotetaas sitten. Chili siis saapui meille ennen joulua. Elättelin toiveita, että juoksu olis edennyt "normaalia nopeammin" (=alkanut "hiljaisesti") kun Chili jo tullessaan kovasti tyrkyttäytyi, mutta joulun ihmettä emme nähneet vaan juoksu eteni ajallaan, eikä Chili siitä tinkinyt, vaan on viettänyt joulun kanssamme. Onneksi Chili on niin hurmaava persoona ja äärimmäisen sopeutuvainen ja oma lauma on aikasen suvaitsevainen, joten ongelmia ei ole ollut. Oikeestaan voisin pitää Chilin ihan kokonaan, vaikka nuorimmainenkin kyllä varaili Chiliä itelleen... Ja Chilin perheeltähän ei mitään kysytä, eihän? Tuleekohan meille kohta nuorimmaisen kanssa riita asiasta. No ei vainen, Chili-neito saa toki palata rouvana omiensa pariin vähäksi aikaa ja sitten taas toivottavasti tulee meille toviksi.

Myös Kevi saapui ennen joulua Chiliä hurmaamaan ja hyvin se hurmausosasto sujuikin, vaan viime hetkellä aina Chili antoi pakit kosijalleen. Kevi, herrasmies kun on, ei siihen ylimääräisiä ympärille halunnut, joten en voinut Keviä asiassa avustaakaan. Valitettavasti sitten jouduimme luovuttamaan Kevin omiensa mukaan joululomalle ja reissun päälle "kesken puuhan". Ymmärrän kyllä tämän täysin, ei siinä mitään, vaikken voi kieltää, että pikkasen harmitti, koska pelkäsin olevan Chilin osalta liian myöhäistä kun Kevi palaa kotiin, varsinkin kun tarkka paluupäivä ei ollut tiedossa. Vaan elämä on.

Chilin jatkohurmailu jäi siis mammanpoika Cellon asiaksi ja aluksi kyllä näytti aika toivottomalta kun ei poju tajunnut hommasta tuon taivaallista vaan tuli jalkoihini piiloon tunkeilevaa naista. Jätin siis nuorenparin takkahuoneeseen ja valvoin heilastelua olohuoneen puolelta. Näyttivät kyllä enemmän toisiinsa kyllästyneeltä avioparilta kuin rakkauden hurmoksessa olevalta nuoreltaparilta ja uskonpuute nakutti aivolohkoissa. Mutta kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa, vaikka sen tikanpojan omistajalta usko meinaakin loppua: vähitellen Cellolle valkeni jutun juju. Lemmenvalat vannottiin ja liitto sai täyttymyksensä 27.12.2006.

Lopulta kävi niin onnellisesti, että Kevi saapui lomareissultaan tänään ja kiirehti oitis paikalle kokeilemaan vieläkö lempi leiskuu. Ja leiskuihan se, pal nopeemmin ei hommia enää voi hoitaakaan: hyps, jyps ja naps.

Siinä tulikin varmaan NE uutiset, joita täällä on käyty päivystämässä

Joulunaika meni hyvin. Asiat saatiin ajallaan tehtyä, eikä mitään tänä jouluna unohtunutkaan. Parhaimmillaan meillä oli 9 koiraa, Chili, Arosa, Astra ja oma kuusikko, sekä tietty kaksjalat, marsut ja Waldo. Vähän jännäsin miten Chilin juoksu vaikuttaa lauman mielialaan, mutta eipä se juurikaan ole mitään muuttanut, ainoastaan innokkaampaa haistelua on havaittavissa. Jouluun kuului hyvää ruokaa, saunomista, illan istumista, seurustelua ja yhdessä vietettyä aikaa. Kaik tyttäretkin olivat joulun meillä, perhe koossa siis. Lahjamäärästä päätellen oltiin kaikki oltu kilttejä, koiratkin. Joulun paras lahja oli kuitenkin Astran uusi punkka, jota neito oli ahkerasti pukilta toivonut, vanha kun on liian pieni, Astra kun rakastaa tyynyjä ja niitten kaikkien on mahduttava Astran kanssa samaan punkkaan. Tässä onnellinen punkan omistaja aattoiltana testaamassa pukin tuomisia.

Hyvää Joulua!

Joulukampaus

Piti jo eilen kirjoittamani, mutta bloggeri ilmoitti, että on häiriössä, joten jäi sitten kirjottamati.

Kun tää "talviosasto" on ollut näin loppuvuodesta aika niukkaa, niin teinpä eilen lumitöitä, ihan huvikseni vaan, ei sitä lunta nyt niin pal ollut. Aasan mielestä lumityöt on ihan must-juttu, tosin lumityöt voi olla Aasalle joskus vähän vaarallista puuhaa, Aasa kun on oikea extreme-lumityöläinen. Juur kun heität lunta lapiolla, niin Aasan suu on lapiossa. Ihan järkyttävää. Ja vaikka kuin yrittää varoa, niin kyllä Aasa yleensä vähintäin kerran saa lapiosta päähänsä kun syöksyy jostain metrien päästä lapion eteen. No eilen vältyttiin moiselta koska käytin kolaa ja harjaa ja vaan ihan vähän lapiota. Saatiin laatat oven edestä esiin.

Iltasella päätin, että Arskan pehkosta on nyt aika päästä eroon kun se alkaa huopua. Sakset käteen ja töihin luomaan Arskalle joulukampausta. Arska könötti kiltisti pöydällä kun leikkelin turkin lyhyeksi. Aika puuha siinä taas oli ja saksilla on kamalan vaikeaa saada siistin näkönen turkki, se näyttää aina jotenkin nyrhityltä. Tällä kertaa tosin harvinaisen vähän. Ehkä harjoitus lopulta tekee mestarin.

Nyt on Arska siisti poika, eikä Cellokaan enää näytä niin pieneltä kun Arska näyttää taas solakalta. Kuka olis voinut uskoa miten valtavasti pelkkä kastraatio vaikuttaa turkin laatuun... melkeen harmittaa siltä osin, siis turkin takia, ei muuten.

Chili saapuu meille tänään ja joulun jännitysnäytelmä alkaa. Toivon ihmettä, joita harvoin tapahtuu, siis, että jollain ihmeellä juoksu olisi edennyt sellaista vauhtia, että sekä Chili että Kevi pääsisivät omiensa pariin viettämään joulua. Olen kyllä hengessä valmistautunut siihen toiseenkin vaihtoehtoon. Voi siis olla hiljaista täällä blogirintamalla kun jossain välissä pitäisi ehtiä vähän laittamaan jouluakin.

Hermo menee

Maanantai ja jouluviikko, KePolla iltavuoro, joten väsyneet nelijalat saivat jäädä aamulla rauhassa nukkumaan. Ei niistä kukaan kyllä korvaansa lotkauttanutkaan kun raahauduin jalkeille. Yöllä oli satanut pikkasen lunta ja auton ikkunat oli tietty jäässä, joten sitä taas ymmärsi lämpimien säiden ilon: ei auton ikkunoiden rapsuttelua. Toisaalta sitä taas ymmärsi oikein hyvin lumen ilon: valoa pimeydessäkin.

Hermo menee kotisivujen domainin jälleenohjauksen kanssa. Välillä kotisivuille pääsee, välillä ei, kotoa pääsee, duunikoneelta ei... Laskurin mukaan porukkaa sivuille kyllä pääsee, ainakin osa porukasta, mutta kuin iso osa halukkaista, sitä en todellakaan tiedä. Kyllä tää internetin ihmemaa on toisinaan oikea ihmemaa, eikä aina positiivisessa mielessä. Täytyy kehitellä jotain jippoa illaksi... ja toivottavasti ihan heti ei tartte uudelleen minnekään kotisivujaan muuttaa.

Eilen olis ehdottomasti pitänyt ottaa kamera mukaan synttäreille. Siellä oli kaksi ihanaakin ihanampaa pientä marsulasta. Molemmat pieniä pörrökarvoja, aivan hurmaavia naperoita. Arvatkaa vaan tekikö mieli ottaa toinen mukaan kotiin kun sitä tarjottiin, ja moneen kertaan, periaatteella "Hyvää Joulua!". Onnistuin kuitenkin kotiutumaan marsutta, huh, vaikka tiukille otti.

Sitten tapasin aivan ihania kissalapsia, siis erityisesti yksi maatiaispentu oli aivan hurmaavan suloinen. Se oli sellaista "Waldo-tyyppiä": löysä ja rento ja sitä sai pyöritellä ihan miten halusi, se vaan oli ja nautti sylittelystä. Koko illan se nukkui joko KePon tai meikäläisen sylissä, jossain välissä fleecetakkinikin sisällä. Jos olisin enemmän "kissaihminen", niin sekin napero asuisi varmaan nyt meillä...

Koko illan sain nauttia myös kasvattini Taikan huomionosoituksista; naamanikin tuli pestyä ainakin parikymmentä kertaa ja huolella. Siinä on kyllä luonteen puolesta ihan napakymppi länderi, hurmaava seuraneiti kaikille vieraille, kuljeksi kuin illan emäntä konsaan porukan seassa, tuli ihan emonsa Aasa mieleen. Aasakin osaa tuon taidon. Oisin voinut Taikankin mukaani ottaa, mutta sitä ei mulle kyllä ollenkaan luvattu, ei edes joululahjaksi

Olis siellä ollut kuvattavaksi muitakin eläimiä ja olis kai sitä voinut synttärisankaristakin kuvan ottaa ja vieraistakin, mutta eipä nyt sattunut kamera mukaan. Omilla koirilla riitti illalla haisteltavaa kun tutkivat kaikki vaatteemme huolellisesti sentti sentiltä.

Tänään pitää varmaan alotella "joulusiivousta". "Jouluvaatetuksen" pistin aamulla: punaset farkut ja punanen pusero, ihan tonttuna oon siis. Innostuin myös pistämään kirjavat varvassukat ja kun käytän töissä sandaaleja, niin olisittepa vaan nähneet erään miehen ilmeen aamulla kahviautomaatilla kun hän yritti vaivihkaa, huomaamattani, taivastella sukkiani, joissa jokainen varvas on eri väriä.

Palvelimelta toiselle

Kotisivut on nyt sommattu palvelimelta toiselle ja pahimmoillaan joudun siirtämään ne vielä kerran... kolmannelle palvelimelle Sen lisäksi blogin kuvaviittaukset on käyty läpi ja jokainen tuli toivottavasti myös muutettua.

Vaan jälleenohjaus tökkii pahasti ja heittää aina vaan uudelleen mtv3:n osotteeseen, eikä sivuille siis pääse, vaikka uus osote on jo päivitetty jälleenohjauksen ylläpitoon Tai välillä tie vie minne pitääkin ja välillä taas ei. Kirottua, raivostuttavaa

Toivottavasti kaikki toimii, viimeistään huomenna, tai menee hermo...

Muuten aika on mennyt joulujuttuja värkätessä. Perjantai-illan kunniaksi käytiin ostelemassa jo ekoja jouluruokia. Nyt ne, rajallisen jääkaappitilan vuoksi, kököttävät ulkovarastoinnissa, toivottavasti säät pysyvät sopivan viileinä, muttei liian kylminä. Ja toivottavasti mikään rottien, kulkukissojen, irtokoirien tms. otusten etuvartio ei tiedusteluretkellään löydä säilytyspaikasta heikkoa kohtaa

Lahjat on kasassa, tai no yksi, jonka tilasin internetin ihmemaan kautta, ei taida jouluksi ehtiäkään, siis edes ilmestyä, mutta ei voi mitään. Täytyy laittaa lappu laatikkoon, että tällainen on tulossa, koita kestää Onneksi ei toi jälkikasvu ole enää ihan pientä väkeä, muutenhan tollasesta tulis kansallissuru.

Vaan lyhyestä virsi kaunis tällä kertaa, täytyy nimittäin suunnata tästä synttärikekkereihin.

Roskapostia ja joulusuunnitelmia

Sähköposti on äkkiä alkanut täyttyä roskapostista. Sitä tuli sellaista tahtia, ettei poistaa ehtinyt. Niinpä kävin muuttamassa jälleenohjausosotteet kääntymään jonnekin, jota ei ole olemassakaan... tai siis ne osotteet, jotka mun mielestäni eivät ole käytössä. Toivottavasti muistin kaikki, jotka ovat...

Mtv3:n kotisivupalvelu lopettaa toimintansa tammikuun alukupuolella. Sääli, se on ollut hyvä ja toimiva palvelu, mutta minkäs teet. Nyt viikonloppuna aion siis siirtää kotisivut toiselle palvelimelle. Toivottavasti siirto menee hyvin ja sivusto toimii uudella palvelimellaan moitteettomasti. Osoite www.kipazin.net ei muutu, mutta jos jollain on suoria viittauksia tietylle sivulle tms. niin ne kyllä lopettavat toimintansa viikonlopun aikana. Suurin työ on varmaan siirtää tän blogin kuvaviittaukset uuteen osoitteeseen. Huh.

Chilin juoksu sitten alkoi eilen. Kyllä sitä on odoteltukin, mutta jotenkin olisin toivonut, että se olisi alkanut a) aavistuksen aikaisemmin, b) hippasen myöhemmin... mutta koska ne olis nartut kysyneet, että onko nyt kasvattajalle hyvä hetki. Eivät onneksi koskaan.

Nyt taitaa parhaat päivät osua joulun kanssa aika lailla päällekkäin. Tai ei nyt välttämättä joulun, mutta perheiden joululomien. Että "parhaimmillaan" meillä on aikamoinen koiramäärä kotona joulun yli... oma kuusikko, vanhimmaisen Astra, keskimmäisen Arosa, Chilin sulho Kevi ja tietty Chili itse. Siinä kun on juoksunen narttu, neljä urosta ja viisi narttua saman katon alla, niin mahtaa olla aika haipakkaa. Vaan eiköhän tästä taas selvitä ihan sujuvasti

Joulun ruuat on vielä lähes kokonaan hankkimatta, eilen ostin ensimmäiset "joulutarpeet", mutta joululahjat alkaa olla hankittuina niin kaksjaloille kun nelijaloillekin. Vielä kun muutaman paketoi, niin saa joulu sen puoleen tulla. Sää nyt ei ainakaan vielä ole järin jouluinen, sitäköhän saa kiittää siitä, ettei joululaulut ole soineet jo marraskuun alusta alkaen.

Eläinlääkärireissu

Viime viikolla huomasin, että Viivin kaulalla olevat imusolmukkeet olivat pahasti turvonneet. Parina päivänä puristelin Viiviä pillistä ja lopulta päätin tilata ajan eläinlääkärille. Samalla reissulla pääsisi tyttären Astrakin röntgeniin, se kun aristelee toisinaan selkäänsä aika pahastikin. Viivin takia kuka vaan ELL ei käynyt, vaan piti päästä tietylle, joka tuntee Viivin korvatilanteen, joten jouduimme siis odottelemaan tälle päivälle asti. Koko odotusaika on tietenkin sitten oltu tukka pystyssä, että mikä on Viivin tila...

Ajeltiin Lohjalle, auton takaosastossa kaksi riekkuvaa länderiä, joiden olisi ehdottomasti pitänyt ehtiä nähdä näkymät kaikista ikkunoista. Viivi oli unohtanut kokonaan miten kuljetaan taluttimessa, joten neidin sompaaminen parkkipaikalta eläinlääkäriin oli varsinainen numero. Astra puolestaan päätti kakata eläinlääkärivastaanoton pihalle, siihen melkeen portaille. Hetken jo pelkäsin, ettei mistään löydy pussia kakkojen keräilyyn. Lopulta käsilaukun pohjalta löytyi yksi ryppyinen pussintapainen ja saatiin piha siivottua.

Vastaaotolla Viivi ja Astra olivat kuin kunnon maalaistollot konsaan: kumpikin vinkui ja vonkui, eikä kumpikaan millään malttanut olla paikoillaan. Emme joutuneet onneksi odottamaan kovin kauaa, Astran ääni kun on oikea pyypilli, jota kenenkään korvat eivät kestä.

Viivin kohdalla kävi vähän kuin itelle aina kun on lääkäriaika tilattuna: vaiva katoaa yhtä mystisesti kun ilmestyikin. Viivin imusolmukkeet olivat siis aivan moitteettomat, jonka olin kyllä jo itekin huomannut. Olisinkin perunut ajan, ellei Astra olisi ollut tulossa mukaan. Viivi sai siis "terveen paperit", mutta meidän käskettiin pitää imusolmukkeita silmällä ja ELL oikein näytti, että mistä kaikkialta niitä löytyy. Jos "turvotus" uusii, niin sitten takaisin ja tutkitaan, että mistä moinen johtuu.

Astralla tosiaan selkä vaivaa aika ajoin ja halusin tietää, että onko siellä millaista vikaa, jotta tietää mitä uskaltaa tehdä: uskaltaako hieroa jne. Astra tuupattiin siis unten maille kuvausta varten. ELL kuvasi lonkat ja selän (kuvaus ei tosin ollut virallinen). Lonkat priimaa ja niin olivat munkin silmääni: tiiviit ja kauniin muotoiset. Selässä on yhdessä nikamavälissä hieman kalkkeumaa, joka kuulemma voi kyllä olla kipeäkin. Hierontaa säännöllisesti ja särkylääkettä tarvittaessa sekä "nivelaineita" ruokaan oli ohje, juur sitä mitä odotinkin.

Viivi matkasi kotiinkin päin täynnään virtaa, mutta Astra RipuRapu Pipuliina oli enemmän ja vähemmän tokkurassa, vaikka herätepiikin saikin. Vieläkin raasu on vähän väsyneen olonen, mutta eiköhän se siitä. Ihan positiivinen käynti siis tällä kertaa, onneksi.

Viikonlopun vipellyksiä

Perjantaina saapuivat viikonloppuvieraat Hanna, Amanda ja Onni. Tähtäimessä meillä Messukeskuksen kansainvälinen koiranäyttely ja kisaan ilmoitettuina Aasa, Amanda, Cello ja Onni. Perjantai-ilta meni koiria siistiessä, miten sekin aina jää viime tippaan. Amandassa ja Cellossa ei onneksi ollut paljoakaan tehtävää, perussiistejä molemmat, mutta Hanna urakoi Onnin kanssa ja itse yritin vääntää Aasasta kehäkelpoista.

Lauantaina tähdättiin heelerikehälle Taraa katsomaan. Aika tiukille tosin meni, mutta ehdittiin kun ehdittiinkin. Tavattiin siinä parit tutut ja tuntemattomatkin ennen kuin suunnattiin länderikehälle. Tuntemattomat olivat lähinnä kiinnostuneita joko ländereistä tai sitten Onnista.

Monen tutun kanssa oli sovittu, että tavataan ainakin pikaisesti länderikehällä, joten juttuseurasta ei ollut pulaa ja aika kului rattoisasti. Sekin tuli huomattua, että kyllä maailma on ihan mahdottoman pieni: tapasin duunin työterveyhoitajan siinä kehän reunalla. Ja mitä se nyt sinällään muuten, mutta kun hällä oli ihan rotukytköskin. Jännittämään ehdin vasta vähän ennen kehää, siihen asti sosiaalinen kanssakäyminen piti jännityksen kurissa. Että sitä pitää vielä 14 vuoden jälkeenkin jännittää... pääseeköhän siitä koskaan eroon.

Cellon kanssa päätähtäin oli pöydällä, se kun ei hallinäyttelyissä ole tähän asti toiminut, ei sitten ollenkaan. Osasto pöytä menikin ihan kivasti, joten päätavoite saavutettiin. Ravaamisesta ei oikein tullut mitään ja seisominen on edelleen hankalaa (kiitos tottiskurssien), mutta niitä me voidaan harjoitella kotona, pääasia, että pöytä sujui kunnialla. Eikä kai tulostakaan pidä väheksymän EH2.

Aasa odotti kovasti näyttelyä. Aamulla Aasa oli täysin varma, että pääsee mukaan ja pujottautui tohkeissaan ihan itse pantaansa. Messarissa Aasa otti tilaisuudesta kaiken irti: tunki kaikkien silitettäväksi ja paistatteli huomion valokeilassa, seurusteli kaikkien koirienkin kanssa todella kauniisti ja oli oikea mallikappale kaikin puolin.

Aasan esiintymistä kyllä jännitin edeltäkäsin aikalailla kun ei vanha rouva ole aikoihin kehissä ollut ja painoakin on vähän kertynyt ja silleen. Vaan Aasa yllätti iloisesti esiintymällä kuin vanha konkari, joka toki onkin. Ja tuomari tykästyi Aasaan kovasti: kehui moneen otteeseen kuin hyvässä kunnossa vanha rouva on ja onnitteli minua kun olen pitänyt Aasasta niin hyvää huolta. Melkeen alkoi jo nolottaa...

Täytyy myöntää, että paras narttu -kehän tuloksista olin enemmän kuin polleeta tyttöä: PN2 (ja ROP-veteraani) Aasa, PN3+CACIB Amanda ja PN4+varaSerti+varaCACIB Chili. Siinä sitä oli kolme "omaa koiraa" neljän parhaan joukossa. Ei kai siitä voi olla kuin ylpeä. Tosin kiitokset Amandan osalta kuuluvat Hannalle ja Chilin osalta Jasminalle ja tukijoukoilleen. KIITOS!!

Länderikehän äärellä meni aikalailla aikaa vielä kehän jälkeenkin kun tosi moni tuli kyselemään rodusta ja juttelemaan muuten vaan. Oltiin jo varmoja, että missataan Onnin esiintyminen kun aina vaan uusia ihmisiä ilmestyi meitä jututtamaan. Mutta kun lopulta kiisimme glennikehän laidalle, niin ehdimme kuin ehdimmekin nähdä miten Onni meni kehässä ja voitti luokkansa. Lopulta Onni oli PU4 ja sai sertin. Tosi upeaa, hienoa Onni.

Oli aika hauska huomata, että meidät vastaanotettiin glennikehällä kuin vanhat tutut, vaikkei meillä glenniä olekaan ja jokainen saattoi nähdä, että matkassa oli ihan toisenrotuisia koiria. Cellon pompuille riitti glenniporukoissa ihailijoita, vaan eivätpä taida glennien pomppuominaisuudet ollakaan niitä kaikkein parhaita

Aasan kanssa mentiin vielä veteraanien ryhmäkehäänkin, vaikka ainakin meikäläisen jalat olivat jo ihan jäykät ja kipeät paljosta kävelemisestä ja seisomisesta. Eipä Aasa veteraanien keskellä pärjännyt, mutta upea fiilis oli kipittää Messarin valokeiloissa kehään. Tuli ihan sellainen herkkä ja vähän liikuttunut olo. Sitä kun jo jossain välissä pelkäsi menettävänsä Aasan, niin tuntui upealta olla taas kerran kehässä ja nähdä miten vuosien hioma yhteistyö toimii ja kontakti on kohdallaan.

Tänään on sitten vedetty matalalla profiililla ja lähinnä seurusteltu. Hanna, Amanda ja Onni ovat jo junassa kotimatkalla ja itse taidan ryhtyä valmistautumaan huomiseen työpäivään.

Tässä vielä ihanainen Onni-glenni

Onko ruoho aidan takana vihreämpää?

Se on sitten itsenäisyyden muistopäivä ja itsenäisyyspäivän vastaanotto pyörii töllössä. Mutta aion kyllä kohta tarjoilla nelijaloille ruokaa ja painella sitten saunaan.

Tänään nähtiin miten aina se, joka on toisella, on parempaa kun se, mitä on itellä. Marsut nimittäin ensin joivat toinen toisesta pullosta ja toinen toisesta, mutta sitten äkkiä Missi keksi, että siinä pullossa, josta Hemppa juo, on ihan varmasti paljon parempaa vettä kun siinä pulossa, josta Missi ite joi. Niinpä Missi hyökkäsi Hempan tykö ja yritti häätää Hempan pois pullolta. Vaan Hemppa kävi puolustamaan pulloaan: olihan siinä nyt ehdottomasti oltava parempaa vettä kun siinä toisessa kerta Missikin halusi juoda nimenomaan siitä pullosta. Lopulta Missi tyytyi odottamaan vuoroaan ja kun Hemppa lähti, niin Missi meni juomaan (toim.huom. molemmissa pulloissa oli vettä). Toisaalta Hemppa kävi kyllä maistamassa siitä toisestakin pullosta...

Sada, sada aina vain, muistan...

Vettä sataa ja vettä sataa. Sitten kun ei sada vettä, niin sataa vettä. Piha alkaa olla aikasen märkä, suorastaan liejua paikka paikoin. Kyllä mielestäni on mukavaa, että kaivossa on vettä ja saa sitä toisinaan sataakin, eihän sitä muuten ole kaivossakaan, mutta voisko olla jotain sellasia väliasentojakin, ei pelkät ON ja OFF.

Tänään oli shoppailupäivä. Ensin shoppailin kirjekuoria. Sitten shoppailin tyttären koulusta ja ryhdyttiin tuplashoppailuun. Shoppailtiin marsuille joululahjat ja heinää sekä koirille ruokaa. Oli kyllä tosi liki etten shoppaillut myös kakskerroksista huvilaa, marsuille nimittäin. Sitten muistelin millasta oli siivota kerroshäkkiä, jossa oli kiinteät lattiat: kaameaa. Jätin marsuhuvilan kaupan hyllylle. Sen jälkeen shoppailtiin luontaistuotekaupassa yhtä ja toista, mutten kerro mitä, kun osa menee joulupakettiin. Kassi rapisten siirryttiin shoppailemaan ruokaa, tai lähinnä leipää. Cittarin aulassa oli sellaisia ihania kylttejä myynnissä, ostettiin pari sellaistakin, yksi omaan oveen, toinen joulupukin konttiin. Lopulta kierroksen päätti A-valinta, josta haettiin vähän glögiä. Ja sitten, ah kotiin.

Kalenterit 2007 tulivat eilen, ne tuotiin ihan kotiportille, uskomaton palvelu. Olin ihan häikäistynyt. Hyvää jälkeä mun silmääni, ei voi moittia. Melkeen kaikki kalenterit on jo pussitettu ja odottavat tuossa joko postitusta tai Messarin näyttelyä. No pari kalenteria on edelleen kotia vailla, että jos joku vielä on kiinnostunut, niin täällä ovat... toistaiseksi.

Vaan tuli on takassa ja mustaherukkaglögiä lasissa, joten Tuulensuoja toivottaa mukavaa itsenäisyyden muistopäivän aattoiltaa.

Ai niin tässä se tänään shopattu taulu, tuolla se on oveen ripustettuna toivottamassa

Ripustamattomia jouluvaloja

Piti niitä jouluvalojakin, mutta jäivät kyllä ripustamatta. Ihan hiki tulee kun ajattelee, että joskus aikoinaan ripustin kartonkitonttuja joka ikkunaan ja vielä peileihinkin, joka ikkunaa varten oli tähti tai värivalot tai kynttilät, ikkunoihin vaihdoin jouluverhot, erilaisia joulukoristeita oli pöydät pinkeenään ja mitähän kaikkea vielä. Ehkä sitä pitäisi ryhdistäytyä... Toisaalta sain tänään kahvi-tee-kaapin siivottua.

Eilinen luento meni mun mielestäni ihan ok. Oliskohan pitänyt jakaa palautelomakkeita, niin olis kuullut, että oliko luentoa kuuntelevat samaa mieltä, eivät välttämättä. Mutta keskustelua luennon aiheesta oli kyllä kuulemma käyty ja runsaasti. Hyvä niin, se oli tarkoituskin; herättää ja ravistella ajatukset liikkeelle enemmän kun antaa jotain absoluuttista, tieteellisesti oikeaksi todistettua faktaa.

Viivi raapii taas korvaansa. Ei jatkuvasti, eikä koko aikaa, mutta turhan usein. Raapii myös kaulaansa. Täytyy nyt seurata tilannetta, mutta viimeistään alkuvuodesta mennään ell:n luo tarkistuttamaan korvan kasvannaisen tilanne. Operaatiohan siinä sitten varmaan on edessä...

Jaa nälkäiset koirat kiertelevät ympärilläni, joten täytynee mennä jakelemaan annokset, ne kun ovat olleet tuolla tiskarilla "valmistumassa". Tuulensuoja toivottaa iloista ensimmäisen adventin iltaa.

Lauantakina

Lauantaiaamu veny. Oli mulla kello soimassa "ihmisten ajoissa", mutta jotenkin sitten vaan oli kello jo melkeestä puol ykstoista kun lopulta sain itteni jalkeille. No ei se sinällään mitään, koirat olivat jo olleet KePon kanssa ulkona, KePo oli jo lähtenyt maailmalle ja jälkikasvu veteli sikeitä. Niin ja kun sitten olin käyttänyt koirat ulkona, niin ne mokomat olivat sitä mieltä, että mennääs takasin nukkumaan. Eivät millään olleet uskoa, että ei nyt kyllä mennä.

Sain muuten luentojutut tehtyä ja vieläpä ennen iltapäivää, siinä puolen päivän maissa nimittäin Mutta ei jäänyt ihan viime tippaan kuitenkaan, ellen nyt äkkiä muista kokonaan unohtaneeni jotain. Tosin siihen ei oikeestaan ole aikaa, joten jos jotain unohtui, niin se sitten unohtui ja sen ehkä huomaan tai sitten en.

Tää päivä on mennyt kotiaskareissa, eikä pal tunnu joulukuulle... Jotain valoja vois varmaan laittaa, olis edes vähän joulusempi olo. Toisaalta nyt kun ei enää ole pieniä lapsia, niin sitä miettii kaiken joulukrääsän välttämättömyyttä vähän toisella tavalla. Lasten kanssa oli kiva "tehdä joulua", mutta jotenkin nyt tuntuu vähän turhauttavalta vääntää hirmu vaivalla valoja ja koristeta paikoilleen, kun ne sitten tuokion kuluttua täytyy taas kerätä pois. Mutta ehkä siitä kuitenkin tulisi jouluisempi mieli kun niin tekisi. Ehkä mä kuitenkin kaivelen koristeet esiin, tuleepa samalla siivottua se kaappikin, missä koristeet ovat. Tosin homma taitaa jäädä huomiseen vai ehdinkö huomennakaan. Mihin ihmeeseen kaikki aika oikein menee?

Vaan nyt tyhjentämään pyykkikone, sitten suihkuun ja mitähän tässä nyt vielä pitää ehtiäkään ennen kuutta.

Uuteen aikaan

Saas nähdä mitä tästä tulee, siirsin meinaan blogin uuteen versioon. Ihan ei ongelmitta siirto mennyt, vaikka aika pienellä pääsin. Vielä täytyy keräillä tossa sivupalkissa ollut blogilista tässä kun ehtii, se kun katosi jonnekin, siis nakkisormi-minä painelin vääriä namikoita korjaillessani skandimerkkejä, joista tuli siirrossa sellaisia häkkäröitä. En nyt just kuitenkaan jaksa paneutua editointiin, joten jätän toiseen kertaan. Samallapa sen listan voi sitten päivittää vaikka ajantasalle. Tai jos laittais vaan linkin jonnekin....

Kohta mä yritän päkertää tähän jonkinmoisen joulukalenterinkin, saa nähdä miten se onnistuu vai onnistuuko. Ellei, niin täytyy keksiä joku muu luova ratkaisu. Niin enkä mä joka päivälle mitään kalenterijuttua lupaa, se kun on ihan omista kiireistä kiinni, että ehtiikö ja jos, niin mitä.

Tänä aamuna kattelin marsujen leikkiä. Enpä nyt ihan heti muistakaan sellasta menoa, taitaa Missin ja Hempan kemiat synkata hyvin yhteen. Tuolla pariskunta paineli häkissä peräkanaa. Loikkasivat mökkien päälle (joo, niitä on häkissä nyt kolme kappaletta marsujen ilona), Hemppa pomppasi putkeen, tuli sieltä ulos, Missi pomppasi putkeen ja tuli sieltä ulos. Sitten molemmat hyppäsivät alas mökin katolta, peräkanaa tietenkin, kuis muutenkaan ja meno jatkui letkajenkkana pitkin häkiä. Lopulta pariskunta huomasi, että epäkohteliaasti tuijotan ja vielä hymyilen toisten touhulle ja niinpä molemmat sinkosivat seisomaan "kaltereita" vasten, mahat pystyssä. Rapsutin molempia mahasta ja kyllähän moisella esityksellä tuli jogurttinapit ansaituksi. Ihana aamuohjelma. Voiskohan tollasen tilata useemmaksikin aamuksi.

Duunissa mä olen tänään koeistunut tuoleja. Ei, se ei kuulu mun toimenkuvaani, mutta saadaan duunikaverin kanssa uudet tuolit, jos halutaan, ja tänään oli sitten tarjolla useemman sorttista tuolia istuttavaksi. Lopputulos, kun en jaksanut joka jakkaraa säätää ihan viimesen päälle, puutunut takamus ja kankee selkä. Mutta sain lopulta päätettyä, että minkä tuolin haluan, tullee joskus aikanaan mulla nyt olevan vanhan tuolin tilalle, satulatuolin lisukkeeksi.

Koirilla on päivä ihan sekasin. Ensin KePo lähti duuniin vähän yli kaks aamuyöllä. Koirat, tapojensa orjat, kävivät samalla pihalla, siis pihalla vaan ja pikapisulla, mutta kun ovat tottuneet, että aina kun KePo lähtee, niin pääsevät ulos. Seuraavaksi heräsin siihen, että mun herätin vilkuttaa, oli siis ollut jonkinmoinen sähkökatko. Valot päälle ja säätämään kelloa aikaan, se kun näytti 2.45, vaikka kello oikeesti oli 5.05. Koirat olivat varmoja, että nyt noustaan ja niiltä kesti tovin tajuta, että no ei varmana nousta. Seuraavaksi sitten noustiinkin jo...

Eikä mennyt päivä muutenkaan "normaalirytmissä", kun muita ei ollut hereillä vielä kun noustiin. Nuorimmainen tuli kun olin lähdössä ja vanhimmainen oli koko päivän kotona. KePo taas, huolimatta varhain alkaneesta päivästään, ei suinkaan tullut ekana, vaan nuorimmainen tuli ekana, meikä sitten ja KePo vasta myöhemmin. No nyt koko porukka makoilee pitkin sohvia, tuoleja ja lattioita, että raskasta se on, kun ei rutiinit pyöri totutusti.

Nyt kokeilemaan syntyykö jonkin moista joulukalenterin tapasta, silleen ihan ilman luukkuja vaan.

No nih, siellä on. Sivulle pääsee sivupalkin "Joulukalenteri" -linkistä.

Torstaissa jo

Tyytyväisenä täytyy todeta, että ollaan jo torstai-illassa ja selkä on kestänyt. Eilen olin kyllä akupunktiossa, enkä todellakaan tiedä, että mihin rentoutuspisteeseen ne neulat tökättiin... Olin ajatellut painella kauppaan akun jälkeen, muttei meikäläisestä ollut menemään mihinkään kauppaan, hyvä kun autoon jaksoin kömpiä, edes tankkaamaan en jaksanut poiketa. Ajoinpa vaan suoraan kotiin, jossa en millään tahtonut saada autoa osumaan paikalleen.

Raahauduttuani jotenkin sisälle, kävin sohvalle ja heräsin siitä puolentoista tunnin kuluttua. Ajattelin, etten saa yöllä unta moisten iltaunien jälkeen, mutta mitä vielä, nukuin kun uppotukki, enkä olis aamulla jaksanut millään kömpiä jaloilleni. Kaikki lihakset tuntuivat ihan veteliltä makarooneilta. Onneksi olo päivän pitkin siitä tokeni.

Kalenteriprojekti on nyt pulkassa. Soittivat vielä painosta tänään ja kuulemma kaikki kuvat ovat ihan käypäsenlaatusia, joten muutoksia ei tarvita ja saan kalenterit heti alkuviikosta. Huh.

Joo ja nyt mun pitäis oikeestaan valmistella lauantain luentoa, ettei jäis viime tippaan, mutta luultavasti mä valmistelen luentoa tukka pöllyten lauantaina iltapäivällä...

Hemppa on piristynyt ihanasti Missin seurassa. Hemppahan oli kanssa vähän heikossa kunnossa tässä joku aika sitten. Ei ELL Hempastakaan mitään vikaa löytänyt ja antibiooteilla tuo tokeni, mutta vasta nyt Hemppa on todella piristynyt ja saa taas marsuhepuleita: loikkii ja pomppii ja sinkoilee ja kiipeilee mökkien katolla jne. Missi on reipastunut ihan rutkasti, ilmeisesti siis toipunut Penan lähdöstä ja muuton aiheuttamasta stressistä. Nyt on taas oikein ilo katsella marsujen elämän riemua.

Kalenterin pyöritystä

Tää ilta on menny, normaalien rutiinien ohella, äänestystuloksia tutkiessa ja kuvia poimiessa. Sain kalenterin kuvat valmiiksi painoon lähettämistä varten, toivottavasti jokaisen kuvan tekninen laatu riittää, mutta toisaalta on mulla sitten tossa varakuvia, ettei tässä mikään hätä sen puoleen ole. Itse kuvien ja tilauksen lähetys taitaa kyllä jäädä huomiseen, vähän näyttää siltä, jotenkin tää ilta on vaan mennyt menojaan jonnekin.

Niin juu ja olen mä pakannut taas yhden joululahjan, nyt niitä on valmiina ja pakattuina ainakin viis...

Tää bloggerikin kiljuu, että tarttis vaihtaa uuteen versioon, joten kai se kohta täytyy. Tarttis vaan varata vähän aikaa siihen siirtoon, jos ei kaikki vaikka meekään ihan kuten pitää, kun aika usein ei mene.

Ja täytyyhän mun näillä kalenterikuvilla vähän kehua. Eikös olekin hienoja, tosin kaikki eivät ole mun ottamiani, viisi kuvaa on muiden kameroista, ne parhaat viis nimittäin. Ens vuonna, jos intoa riittää sekä kasvattieni omistajilla että itellä, täytyy kai varautua vähän pitemmällä varotusajalla, niin ehtii saada kuvia useemmalta taholta.

Paluu sorvin ääreen

Maanantai ja paluu sorvin ääreen. Päivä meni yllättävän hyvin, selkä siis kesti, ilman telttavuodetta ja särkylääkkeitä. Eka päivä meni kyllä toisaalta melkeestä totutellessa normaaliin arkeen ja koiratkin olivat aamulla sitä mieltä, että tää ei oo tottakaan: me noustaan kukonlaulun aikaan.

Arska kävi tänään antamassa oman panoksensa länderien epilepsiatutkimusprojektille, kun muiden käydessä Arskalla oli stressauskielto, eikä siis lupaa lähteä näytettä antamaan. Nyt on sitten koko kööri käynyt luovuttamassa verinäytteensä.

Pena-marsu nukkui perjantain ja lauantain välisenä yönä ikiuneen. Perjantai-iltana Pena olikin jotenkin huonommassa kunnossa antibioottikuurista huolimatta ja vaikka se jo välillä oli varsin pirteä ja tilanne näytti lupaavalta. Lauantaiaamuna Pena sitten löytyi mökistään nätisti nukkumasta. Nyt marsuherra nukkuu untaan pihakuusen alla muiden edesmenneiden marsujen kanssa.

Lauantaina sitten järjestettiin marsulandia uuteen uskoon. Marsulauma on kutistunut niin pieneen, että molemmat, Missi-neiti ja Hemppa-herra, mahtuvat samaan häkkiin, Hemppa kun on kastroitu. Aluksi muutos oli Missin mielestä tosi pelottava, siirtyihän se alakerrasta yläkertaan (lattialta pöydälle), entinen naapuri katosi ja uusi tuli tilalle. Niin pelottava Hemppakin oli Missin mielestä, että Missi kurkki Hemppaa koko illan mökkinsä ovesta, ei tullut ulos ja huusi kun syötävä jos Hemppa lähestyi. Sunnuntaiaamuna molemmat tulivat jo hyvin juttuun ja tänään nukkuivat aamulla vieretyksin häkin yhdessä nurkassa.

Mulla on hirmuinen marsuvauvakuume, mutta se täytyy valistettavasti haudata ja syvälle, sillä KePo saa oireita marsujen heinistä ja itse saan iho-oireita kun kanniskelen marsuja. Iho-oireet voi toki välttää pitämällä pitkähihasta puseroa, mutta ehkä se nyt kuitenkin on viisainta unohtaa lisämarsujen hankkiminen. Mä olen kyllä aika huono siinä, olenpa joskus salakuljettanutkin marsun kotiin... se olikin aika marsumamma, eli 6,5 vuotta ja parinaan ollut oma kasvattini eli 7,5 vuotta.

Sain tänään lopulta kirjoitettua lupaamani artikkelinkin valmiiksi. Tai no valmiiksi ja valmiiksi, siis raakile lähti lukuun ja tarpeen mukaan muutoksia vielä ennen kuun vaihdetta, jolloin jutun pitää olla painovalmis. Nyt ei kun suunnittelemaan lauantain luentoa, ettei ihan sanattomaksi jää, asiantuntevia kuulijoita kumminkin.

Ai niin Muru pukkaa turkkia ulos kun heikkopäinen, pelkkiä karvattomia koloja turkki täynnään, että se siitä Messarin näyttelystä. Ei tartte tolla layoutilla näytille mennä. Muru ilmeisesti päätti jättää mun toiveeni huomiotta ja yrittää tehdä juoksun jo jouluksi, h-hetki jouluaattona, kuten niin monasti aikaisemminkin. Se tietenkin tarkoittaa, että leopentue siirtyy vähän, jonnekin sinne kesään ja ehkä sitten Amandankin pentue siirtyy, aikaistuu. No katellaan miten homma etenee, eihän sitä koskaan tiedä miten nuo nartut meikäläistä taas pyörittää ja jallittaa.

Nyt jos vielä nuokkuis illan leffan, niin ei olis liian pirtee huomenissa

Perjantaihässäkkä

Perjantai, perjantai. Jotenkin päivien kulku hämärtyy kun ei käy töissä (hämärtyy se joskus töissäkin), ei ole ollenkaan välttämättä perillä siitä mikä viikonpäivä on menossa, kun ei asialla kotona ollessa ole oikeastaan minkään maailman merkitystä. Onneksi olin jossain viisauden puuskassani tilannut kännykkään muistutuksen tämän päivän treffeistä.

Tänään oli heti aamusta työterveyshoitajan kanssa treffit, ne on joka viides vuosi. Täytyy sanoa, että nykyinen työterveyshoitaja on fiksu ihminen, ei ollenkaan sellanen "täti toruu pahaa lasta" -tyyppi. Eipä mullekaan olla koskaan aiheetta mistään sanottu, mutta asiat voi esittää tosi monella tavalla ja myös rakentavasti.

Ajan, jonka parina viime päivänä olen kyennyt istumaan, olen käyttänyt kalenterin laatimiseen, siis sellaisen seinäkalenterin, aiheena länderit, kuis muutenkaan. Nyt projekti alkaa olla aika hyvässä jamassa, joten oletus on, että kalenteri on ihan parissa viikossa valmis ja mulla tassuissa. Jos nyt joku on länderikalenterista kiinnostunut, niin muutama sellainen olis tyrkyllä periaatteella nopeat syövät hitaat. Tai siis no, tilaan kalenterit vasta ens viikon puolessa välissä, kun kuvat saadaan päätetyiksi, joten siihen asti painosmäärää voi tietty kasvattaakin...

Maltti kävi eilen tohtorisedällä vuositarkastuksessa. Kyllä se vähän etukäteen jännitti, täytyy myöntää. Löydökset kuulemma "normaaleja" Maltti-merkkisille koirille eli nivelrikkoa ja sillottumaa. Veriarvot ihan normaalit. Hoitona särkylääkettä tarpeen mukaan, voiteluainetta niveliin (suun kautta otettuna kumminkin) ja reipasta liikuntaa.

Sitten ei kun kamat kasaan ja akupunktioon.

Istumattomuuden ihmemaa

Tänään oon saanut jopa tehtyä jotain, pesin kaks koneellista pyykkiä. Tosin konetta täyttäessä piti istua jakkaralla, kun ei muuten taipunut tunkemaan pyykkejä koneeseen, mutta sain silti pyykkiä pestyä ja se on jo hienosti se. Toisaalta vähintäin 90% ajasta menee vaan haahuillessa, tekemättä mitään, kun siis ei vieläkään voi istua pitkää rupeamaa kerrallaan.

Tänään piti käydä Nummelassakin. KePo jätti mulle henkilöauton kun mä vannoin ja vakuutin kykeneväni taipumaan ratin taa. Ehkei olis pitänyt kehua niin kamalasti. Vielä se tässä kotipäässä meni, kun levänneen selän kanssa taivutteli, mutta Nlan päässä olikin sitten ihan toinen juttu, varsinkin kun joku oli parkannut tosi liki kuskin kylkeä, enkä siis saanut ovea apposen auki. Torstaina ja perjantaina pitäis taas päästä hoitoon, mutta ehkä mun pitää suosiolla pyytää paku ajoon ja päästää KePo nauttimaan vauhdin hurmasta.

Koirilla alkaa vähän tekemättömyys, tai pitäisikö sanoa niukka tekeminen, painaa. Cellolle oon kehitellyt erilaisia aktivointijuttuja, se kun puuhailee mielellään erilaisten lelujen ja pulmalaatikoiden kanssa ja nyt nuori herra seuraakin mua kuin hai laivaa ihan vaan, jotta keksisin sille seuraavan pulmapähkinän ratkottavaksi. Muru ja Maltti puolestaan pääsevät päivisin isoon tarhaan puuhailemaan kaikenlaista yleishyödyllistä kuten monttujen kaivelua, pihan vahtimista, kilpaa juoksemista, painimista jne.

Länderitrio onkin sitten kovempi luu. Viivihän ei ulos mene, siellä on märkää ja kylmää ja kuraista ja pimeää ja epämiellyttävää, siellä ei siis kertakaikkiaan voi olla, korkeentaan pissillä käydä sukkelaan, jos nyt ei satu satamaan, jolloin sitäkin täytyy harkita kuin monta kertaa viitsii ulos mennä edes pissille. Aasa ei irtoa sohvasta kuin väkipakolla ja komentamalla, siitä on vanhemmiten tullut ihan armottoman laiska. Ainoa liikkeelle laittava voima on frisbee, eikä sitä nyt voi päivät päästään heitellä. Arska pompottelee pihalle, nostaa koipea lähimmän pensaan juureen ja pompottelee sitten portaalle odottamaan, että ovi aukeaa. No ehkä mä saan tuonkin kolmikon vielä innostumaan jostain... tai ehkä selkä ehtii toipua sitä ennen...

Ai niin meinas ihan unohtua: "löysin" tosi mainion aktivointilelun. Mun mielestäni siis ihan mielettömän hyvä idea, joskaan hinta ei ole ihan pieni. Toisaalta, jos koira kaipaa päivisin tekemistä, niin halpahan tuo on verrattuna vaikka viikottain uusittavaan sohvaan tai petivaatesettiin, joten suhteellista kaikki tyynni. Katotaan jos vaikka joskus tollasen ostais...

Eli saanko esitellä
Kong ajastin, Terrieri.netistä (Lelut-Aktivointi-s2)

"Täytä neljä Kongia haluamallasi tavalla ja lataa ne Kong ajastimeen. Haluaminasi kellonaikoina ajastin pudottaa valmiiksi täyttämäsi Kongin huoneeseen koirasi ulottuville ja ystävälläsi on taas tunniksi rattoisaa tekemistä!"

Sairista ja hoitoa

Ei auttanut itku markkinoilla, lekuriin oli mentävä, sairis jatkuu edelleen. Jos vois jakaa ittensä keskeltä kahtia ja lähettää töihin vasemman puolensa ja jättää oikeen kotiin toipumaan, niin asiat olis aika hyvin, melkeen erinomaisesti. Ei vaan taida olla mahdollista... tai siltä nyt ainakin näin äkkisiltään tuntuu.

Arska sai tänään nauttia kunnon hieronnasta, ihan kotiin tultiin hieromaan (kiitos Nina). Olikin aika jumissa onnettomuuden jäljiltä, ei kuitenkaan kuulemma mitään kovin vakavaa, parit lukot ja silleen. Käytiin sitten hieronnan päälle tossa ulkosalla, että Arska pääsi nostamaan koipea, ja kylläpä olikin Arskassa energiaa. Veti kun nuori poika pitkin pihaa ja loikki mun vaatteeni ihan mutasiksi. Nyt ukkeli on ihan reporanka, makaa lattialla kun märkä rätti.

Mutta tämä tällä erää, ehkä mä loppuviikosta jo kykenen istumaan pitempääkin.

Älä ihminen istu

Hengissä ollaan, vaikken ehkä selkääni just nyt kamalasti kehuis. Akupunktiosta on kuitenkin ollu sen verta hyötyä, että selkä taipuu ja liikkuu, tarkottaa, että saan vaatteet, jopa sukat ja kengät, ihan ite päälleni, pääsen punkasta ylös ongelmitta ja KePo kehu mun näyttävän suorastaan vetreeltä ja muutenkin pirteeltä. Särkylääkkeittä en kuitenkaan pärjää. Jos ei pal istu, niin olo on jopa ihan ok, mutta jos erehtyy istumaan kauemmin kuin vartin, niin selkä on jäykkä kun heinäseiväs. Alan silti taas uskoa parempaan huomiseen... JOS ei olis istumatyö, niin maanantai olis varmaan jo työpäivä, nyt en kyllä oikein tiedä. No katotaan.

Koirat on tottuneet uuteen vuorokausirytmiin, joka sisältää paljon unta ja nukkumista ja aika vähän tekemistä. Cello on ainoa, joka nuoruuden innolla on vähän sitä mieltä, että haloo hei, voisitko sä vähän liikutella ittees, siis niin kun vauhdikkaammin ja pitempiä aikoja. Täytyy kehitellä nuorelle herralla vähän aktivointia ja virikkeistämistä, ettei ihan tylsisty.

"Vanhukset" vahtii mua haukkana, kai ne kokee, että oon ihan puolustuskyvytön. Kukaan ei saa tulla lähelle ihan noin vaan, varottavaa murinaa kuuluu ympäriltä, ja selän ollessa pahimmoillaan (siis alkuviikosta) niin ryhtyessäni kampeamaan punkasta tai sohvalta jaloilleni, niin kaikki ilmestyivät ympärille, ihan kun olisivat yrittäneet auttaa jotenkin tai estää mua kaatumasta tai jotain.

Pena-marsu on vähän huonossa kunnossa ja antibioottikuurilla. Toivottavasti herra Marsu tokenee tuosta jaloilleen. Joskus on aina niin voimaton olo noitten koiraa ja kissaa pienempien kanssa, kun oikein kukaan ei osaa sanoa, että mikä niitä vaivaa kun menevät huonoon kuntoon. Yleensä siis saa antibioottikuurin ja todetaan, että katotaan jos tästä olis apua. Antibioottia siis, kurkkua ja C-vitamiinia.

Nyt taas meen. Jos tekis vaikka jotain kevyitä kotihommia kun selkä kerta toimii. Ainakaan ei auta tässä istuskella, se on selvä se.

Pikapikaa pikkasen

Se on sitten jo tiistai. Jouduin menemään tohtorisedän pakeille. Sairaslomaa rapsahti, eikä tää istuminen herkkua ole, joten sen takia ihan pikapikaa pikkasen vaan. Käveleminen on ihan ok ja vaakatasossa olo, mutta istuminen nostaa tuskan hien pintaan ensimmäisen 10 minuutin jälkeen, eikä auta vaikka on melko tuju lääkitys. Sain sentään ajan huomiseksi akupunktiohoitoon, jospa sitä siis huomenna olis paremmassa kunnossa jo.

Koirat on tietty ihan kyllästyineitä mun seuraani kun lenkit ovat tasoa "emäntä taapertaa hitaasti ympäri talon", mutta toki koirat keskenään saavat liikettä koko pihan leveydeltä. Ja siitä kööri on tyytyväinen kun saavat nukkua aamulla pitkään ja hartaasti.

Nyt on pakko poistua, ei kestä enää istua. Naputtelen taas kun kunto antaa myöten.

Kurssiviikonloppu takana

Kurssit on sitten tältä erää ohi, tosin nyt täytyy ryhtyä työstämään projektikoiria ja onhan mulla ens keskiviikkona vielä yks luento, jolla ei ole mitään tekemistä OKKO-koulutuksen kanssa. Sain ihan maininnan siitä kuin perusteellisesti olin uppoutunut etätehtävään. Tottahan sitä mielenkiintoiseen on helppo uppoutua ja tehdä homma perusteellisesti, niin siitä jää itelle hyvät muistiinpanot, eikä tartte kirjaa ostaa, voi turvata omiin papereihinsa.

Selkä oikkuilee vaihteeks, eikä kai asiaa parantanut se, että tänään seisoskeltiin toista tuntia ulkona katselemassa erilaisten koirien liikuntaa ja ammattilaisen avustuksella koitettiin kehittää silmää havaitsemaan poikkeamat normaalista. Antoisa, joskin viileän kostea opetustuokio.

Tunnen olevani tän viikonlopun jälkeen taas pal viisaampi ja katsovani koiria jälleen kerran hieman erilailla ja eri kantilta ja nyt ymmärrän pal paremmin sitäkin mitä ihan näyttelytuomaritkin katsovat ja miksi ne pieniltä kuulostavat jutut ovat lopulta hyvin tärkeitä eivätkä pieniä ollenkaan. Arvostan vast'edes 'liiketuomareita' entistä enemmän. Juu ja meitä ei ollut opettamassa näyttelytuomari vaan ihan koirien terveydenhoidon ammattilainen.

Eikä sitä höynänä osaa aina sanoa EI, vaikka ehkä pitäis, joten lupasin kirjottaa artikkelin pennuista, siis siitä kun pentuetta aletaan miettiä aina siihen mitä pennunostajille pitää kertoa ja kuin pennut lähtevät maailmalle ja ehkä vielä vähän sen jälkeenkin. Uah! Siitä sais toki varmaan aikaan kirjan verran asiaa, mutta ehkä mä yritän selvitä alle 10 sivun.

Nyt sumpille, lepäilemään, hoivailemaan omia karvakorvia ja miettimään, että pitääkö tän selän kanssa mennä huomenna lekuriin, vai pääsenkö aamulla koivilleni ongelmitta. Ehkä mun oikeesti pitäis harkita, josko olis parempi (mulle), että koirat nukkuisivat jossain muualla kuin kiinni kyljessäni, jalkataipeessani, niskassani jne.

Luento- ja kurssiputkessa

Sehän on sitten jo lauantai-ilta. Uskokaa tai älkää, sain luettua kirjan loppuun, tosin en keskiviikkoiltana... mutta kuitenkin, ja palautin tänään OKKO-tehtävän ihan tehtynä. Kirjan palautan kirjastoon ens viikolla.

Torstai-ilta meni tehokkaasti luennolla, mutta se olikin tosi hyvä luento koiran stressistä, aukeni muutama uus idea taas kerran, joka on ihan loistavaa, se kun ei ole ihan pieni juttu tuo stressi, ei koiran eikä ihmisen, ainakin rotat todistettavasti jopa kuolee siihen, että vakavasti otettava asia.

Eilinen ilta meni siten jonnekin. Lähinnä otin rennosti ja valmistauduin viikonlopun kurssirupeamaan. Niin ja tulipa "korkattua" joulunodotus ryystämällä ekat glögit.

Tänään olen istunut OKKO-kurssilla. Ekojen luentojen aihe oli kipu: kivun hoito, kivun tunnistaminen jne. Sen jälkeen käsiteltiin pienryhmissä projektikoiriamme ja lopuksi puhuttiin kolme tuntia koiran ruokinnasta. Ai niin ja olihan meillä lopuksi koekin ruokintatietämyksestä. Mielenkiintosta nähdä miten se meni, meinaan muutama kohta oli vähän epäselvä ja pari kohtaa tais mennä arvauksen puolelle. Mutta saa sen kokeen uusia, jos tarve vaatii.

Kotona Arska on esittänyt, ettei vois mun kotiin tuloni häntä vähempää kiinnostaa. Nyt on kai poissaolokiintiö tullut ylitettyä Arskan mielestä. Waldo-katti puolestaan on kiusannut mua urakalla. Ihan väkisin olis pitänyt päästä puskemaan naamaa, mutta mä en halua Waldoa naamalleni, kun sillä on sellainen turkki, josta irtoaa pehmeää karvaa, jota ei saa naamastaan irti sitten millään, joten sitten saa kauhoa naamaansa koko loppuillan. Nyt tosin herra Waldo paineli koriinsa nukkumaan, joten rauha maassa.

Imartelevia sanoja ja laihdutuskuuria

Mulla on enää 10 sivua jäljellä ... siis sitä OKKO-kurssilta luettavaksi määrättyä kirjaa Tony Dunderfelt: Henkilökemia. Kiinnostava kirja, ehkä pitää lukea se toiseenkin kertaan.

Jo vuonna kivi ja keppi tuli luettua koulussa "ylimääräsenä" psykologiaa kun joskus aattelin, että jos vaikka psykologiksi tai psykiatriksi. Aika kauas lopulta ajauduin, nimittäin koodariks. Toisaalta sillä saa nykyään mykistettyä vävykokelaita, jotka pitävät alaa suorastaan kulttina, eivätkä voi edes kuvitella, että joku vanha akka vääntää ohjelmistoja. Niin ja lisäksi saa mairittelevia kommentteja: "Ai sä oot niitä historiallisia koodareita. Wau!". Äärimmäisen imartelevaa, eikö

Aasa on viimein vähän laihtunut. Koville on laihis vanhalle rouvalle ottanut, vaikkei mitään rankkaa laihista olekaan noudattanut. Ehkä tosta vois hippasen vielä puristaa. Varsinaista laihista Aasa ei kuitenkaan enää jatka, että jos paino putoaa, niin se putoaa sitten ihan sillä, että vahdin jottei Aasa syö muidenkin ruokia, eikä saa kovin pal makupaloja.

Vanha rouva osaa kyllä niksit. Kerran Aasa aamulla luuli... en kai mä vaan ole jo kertonut tätä... ei jaksa muistaa, joten jatketaan. Siis kerran Aasa aamulla luuli, että olin jo lähtenyt kun ulko-ovi pamahti kiinni, nutta seisoinkin edelleen eteisessä. Kun kuulin Aasan haukahtelevan, niin kurkkasin olohuoneeseen ja mitä näinkään: Aasa siellä komenteli muita, että saisi napattua niiltä namin, omansa oli jo syönyt (annan siis joka aamu koirille jotain pientä, joskus suurtakin, ennen kuin lähden töihin). Nykyään siis vahdin, että muut ehtivät syödä oman pikku naminsa ja vasta sen jälkeen menen ovesta ulos.

Huh kelloa! Jospa nyt vaikka menis lukemaan loput 10 sivua ja viimeistelemään tehtävien vastaukset. Huomenna onkin ohjelmassa luento koiran stressistä ja viikonloppuna OKKO-kurssi. Eipä käy aika pitkäksi, ei.

Vettä tulee taas

Oon ollut taas laiska kirjottaja, eikä oikeestaan nytkään pitäis istua tässä naputtamassa kun siitä kurssitehtävästä on edelleen vähän tekemättä. Mutta kyllä mä ehdin, ehdinpä hyvinkin. Kun tarpeeksi itteään vakuuttelee, niin kyllä se siitä.

Juu, eikä oltu koko viikonloppua vedettä, vaikka moni varmaan jo niin ajatteli, varsinkin kun laiskottelin kirjoittamisen kanssa. Eilen aamulla kaivossa oli sen verta vettä, että vesijärjestelmän saattoi kytkeä päälle ja jo lauantai-iltana saatiin kaivosta ensiapua elämään, vaikkei voitukaan jättää pumppua päälle. On se vaan upea kaivo tuo meidän kaivo.

Pumppukin nikotteli aluksi, kuten usein oltuaan jonkin aikaa pois päältä, ja sellainen kevyt tuskanhiki nousi pintaan, mutta kun saatiin kaikki ilma pois putkistosta, niin kaikki on toiminut vallan loistavasti. Itse asiassa illalla päästiin jo saunaan. Tänään en sitten kaivoon olekaan kurkannut, kun ilta meni siihen malliin, etten olisi kumminkaan ehtinyt pyykätä.

Lunta on tullut riittämiin jälleen kerran... sais riittää tähän hetkeen. Koirat kyllä tykkää, tai ei nekään siitä tykkää kun lumi valuu alas katolta ja aika pelottava se ääni on näin ihmisenkin korvaan. Onneks sitä tapahtuu rajallisesti, ei vähän väliä eikä koko aikaa. Mutta hangessa koirat tykkäävät humputtaa.

Eikä aina ikäviltäkään jutuilta voi välttyä: olis yks aikuinen koira vailla kotia... että jos joku on kiinnostunut haasteista ja hankalista tilanteista, niin yhteyttä saa ottaa, mutta mistään helposta nakista ei ole kyse, joskin kyllä hurmaavasta persoonasta.

Ai niin se lämmitysjärjestelmä, puukeskuslämmitys, juu se on mäsä, lopullisesti mäsä, joten nyt ollaan sitten takkauunin ja sähköpattereiden varassa. Viimeistään ens kesänä täytyy tehdä pari "pikku" uudistusta, jotka on olleetkin suunnitteilla, mutta jääneet tekemättä syystä ja kolmannesta. Muttei meille kylmä tällä nykyiselläkään sydeemillä tule, joten ootellaan, mietitään, katotaan, harkitaan ja sitten vasta tehdään.

Tuulensuoja toivottaa hyvää yötä.

Epistä

Viikonloppusin sitä on jotenkin laiskempi kirjottamaan, huomaan, ja nytkin oikeestaan pitäis kirjottaa OKKO-kurssin tehtäviä, eikä naputella blogia. Mutta onhan mulla vielä viikko aikaa ja kirja on jo suunnilleen puolessa välissä

Joskus tuntuu, ettei asiat jakaudu ihan reilusti, että toisinaan elämä on epistä, mutta ehkä se vaan tuntuu siltä. Vähän kun lapsena: "Miks aina minä?". Ja ainahan asiat vois olla huonomminkin.

No joka tapauksessa tänään todettiin, että pannu on paukahtanut, vesisäiliö on tyhjä. Tietty just kun on pakkasta ja vielä ihan reilusti, viimeksi kun katoin mittariin, niin tako jo -15 asteen kohdalla. Vaan ei hätiä mitiä, onhan toi takkauuni, joten ei kun ylimääränen pesällinen hiillokselle ja lapsityövoima rahtaamaan lisää puita sisälle.

KePo ei ihan het uskonut, että lämmitysjärjestelmä nyt kertakaikkiaan on kaputt, ei toimi ja sillä sipuli. Sen sijaan KePo päätti kokeilla, että mitäs jos lisää vettä säiliöön ja niin KePo kävi tankkaamaan vettä ja tankkasi kaivon tyhjäksi. Jippiajee, nyt ollaan sitten ilman keskuslämmitystä ja vettä. Jokaisen toiveuni ihan varmasti

Ei koskaan mitään niin huonoa, ettei jotain hyvääkin: Amandasta tuli tänään Seinäjoella valio, FIN MVA .
Oikein paljon onnea Amandalle ja Hannalle!!!
Niin ja Onni sai varaSertin.

Nyt taidan mennä pistämään pellit kiinni, ettei lämpimät karkaa harakoille.

"Edessäni on tie joka valoon mua vie
Mua kyllä kantaa vielä maa"
Tiktak - Paha sana

Yhteiseksi hyväksi

Tää päivä onkin mennyt sitten tosi rauhallisesti. Duunista kotiin, koirat ulkoilluttaen, takasin liikenteeseen, vahimmainen koulusta matkaan mukaan ja Lohjalle. KePo ja vanhimmainen jatkoivat matkaa kun meikä pudottautui kyydistä Lohjan seurakuntakeskuksen kohdalla. Varsinaisiin seurakunnan rientoihin en kuitenkaan rientänyt, vaikka toki verenluovutusta voi pitää paitsi ihan maallisena hyvänä työnä yhteiseksi hyväksi myös kristillisenä tekona.

Edellisestä luovutuskerrasta onkin yli 20 vuotta. "Villissä nuoruudessa" tuli käytyä luovuttamassa säännöllisesti pari kertaa vuodessa kun kerran isäkin ja samalla kyydillä pääsi, mutta sitten se vaan jäi. Vähän siis jännitti etukäteen, vaikkei aikoinaan luovuttamisesta mitään oireita tullut, eikä se ollut mitenkään tuskallista tai hankalaa, päinvastoin.

Liikkuvan veripalvelun porukka oli tosi ystävällistä ja paikalla tunsi olevansa todella hyvissä ja osaavissa käsissä. Täydet kymmenen pistettä kyllä annan liikkuvalle veripalvelulle ja sen toimivuudelle.

Hemoglobiini oli "vaan" 138 entisaikojen 150-160 sijaan, ihan positiivinen ilmiö. Itse luovutus sujui sukkelasti, eikä olo 450 g kevyempänä tuntunut yhtään heikolta tai oudolta. Tosin noudatin kyllä kaikkia annettuja ohjeita ja lepäilin hetken luovutuksen jälkeen, nousin hitaasti ja kävin tankkaamassa mehua, sumppia, leipää ja kakkua.

Kotimatkalla poikettiin kaupassa ja siellä tuli vähän valju olo, mutta ostoskärryyn kun nojaili, niin siinä se meni. Kotona olen sitten ottanut ihan rauhallisesti: pesin koneellisen pyykkiä, lämmitin takan ja lopun aikaa tuijotin lähinnä töllötintä. Juoda olen yrittänyt mahdollisimman paljon, kuten ohje kuului, ja olo on pysynyt hyvänä koko illan.

Ai niin, arvatkaapa mikä oli verenluovutuksen tuskallisin osa? No se kun piti repiä kääreet kyynärtaipeestaan.

Kohta kömmitään koko kööri unten maille. Koirilla on huomenna siitä mukava päivä, että vanhimmaisella on vapaata, joten yksin ei nelijalkojen tarvihe olla. Ite suuntaan duuniin, kuis muutenkaan...

Marraskuuksi muuttui

Aamulla kukonlaulun aikaan raahattiin Arskan kanssa... tai no mä raahasin, Arska vaan ilakoi, kassikaupalla kamaa autoon. Uskomatonta mikä määrä keskimmäisen tavaraa edelleen putkahtelee esiin eripuolilta kämppää, vaikka keskimmäinen on asunut jo hyvän tovin oman katon alla. Tällä kertaa autossa oli ratsastussaappaita: talvimallia, kesämallia ja mitä lie vanhaa mallia.

Kun ajattelee mikä määrä tavaraa tyttärillä on, niin ei voi välttyä ajatukselta, että meillehän saattaa tulla paha tyhjän kämpän kriisi sitten kun viimonenkin lapsosista muuttaa pois kotoa: meillä voi olla jopa jossain päin taloa tyhjää tilaa... tai sitten ei. Hamsteri mikä hamsteri, että jos jostain joku pieni tila vapautuu, niin äkkiäkös siihen täytettä keksii. Yritän kyllä kovasti oppia vähemmän hamsteriksi, mutta kovin on hidasta tuo poisoppiminen hamstraamisen jalosta taidosta.

Kotimatkan sitten hurautin keskimmäisen kautta ja vein ratsastussaappaat omistajalleen samalla kun hain vanhimmaisen ja moikkasin Arosaa. Jätinpä yhden tekstiilikassinkin inventoitavaksi, siinä oli jotain pöytäliinoja yms. tavaraa, joista me kaikki oltiin sitä mieltä, että se on keskimmäisen omaisuutta.

Pyykkivuori on muuten melkeen pesty, vielä kun huomenna koneellisen tahkoaa, niin sitten voi siirtyä pyykkäämään vaikkas vierashuoneen petivaatteet... En usko, että ihan heti tulee päivää kun pyykki loppuu, se on sen verta vilkkaasti uusiutuva luonnonvara.

Iltasin alkaa olla tosi aikasin pimeetä, tylsää. Ehdittiin kyllä Arskan kanssa tutkia lintulautojen tilanne ja jäässähän ne öisen vesisateen jäljiltä. Kannoin yks kerrallaan sisälle ja sulattelin käyttökuntoon.

Melkeen kaikki koirat (Aasa makoili sohvalla) riekkuivat KePon kanssa ulkona kiinnittelemässä pakun pakoputkea, tosin koiralauma tuupattiin äsken sisälle, että ovat lopulta, lumeen kyllästyttyään, olleet varmaan vähän turhan avuliasta joukkoa. Arskakin oli ekaa kertaa, sitten tapaturmansa, ulkosalla vapaasti koko muun joukon kanssa.

Maltille on nyt sitten vihdoin ja viimein vuositarkastusaika tilattuna, meni tosin aika pitkälle (marraskuun loppupuolelle) kun haluttiin ihan tietylle eläinlääkärille, hän kun tietää taustat ja tapaukset Maltin vanhemmat ja sisarukset. Mutta eipä Maltilla mitään akuuttia ja kiireistä ole, sitä entistä vanhaa, joka taas näin kylmien tultua on pahentunut, joten ootellaan, että saadaan asiantunteva tutkimus.

Takassa on tuli, pyykkikone on ihan hiljaa ja OKKO-tehtävät tekemättä, joten taidan mennä siivoamaan keittiön allaskaappia...

Lunta sataa, pyryttää

Tänään lunta sitten satoi ihan säätieteilijöiden lupausten mukaisesti. Kotiin ajellessa keli oli aika ikävä ja liikenne puuroista, lunta pyrytti koko ajan, tiet olivat auraamatta, lumi oli paakkuuntunut tien pintaan ja paikka paikoin tie oli peilijäässäkin. Vaan kun talveen oli jo varautunut sekä talvirenkain että asenteella, niin mikä oli ajellessa vanhimmaista hakemaan ja sitten kotiin. Pelattiin kyllä varman päälle ja ajettiin Nummelasta Hanko-Hyvinkää -tien kautta kotiin, ei sitä normaalia "oikotietä".

Koirat olivat ihan riemuissaan ihanasta kylmästä ja märästä lumesta. Ne riekkuivat haukahdellen ympäri pihaa, Aasa kaivoi oitis pallonsa esille ja pyöritteli sitä pitkin lumista pihaa, Viivi ja Cello ottivat juoksukisaa lumi pöllyten. Tuota pikaa koko länderiremmi oli ihan märkä ja läkähtynyt ja palattiin sisälle. Länderit painelivat takan ääreen lämmittelemään.

Arska-raasu joutui ulkoilemaan meikäläisen kanssa kaksin kun en uskaltanut ukkelia vielä päästää muiden kanssa kohtaamaan varsinkaan näin riemastuttavaa asiaa kuin lumi. Käytiin siis Arskan kanssa katsomassa lintulaudat ja sitten pyörittiin pihalla ihan muuten vaan. Huolimatta kömpelöstä kaksijalkaisesta seuralaisestaan osasi Arska ottaa ilon irti lumisesta maasta. Tässä mallia Arskan menosta. Harmi vaan kun Arska haluaa aina pyöriä niin liki, että kuvan saaminen on hankalaa, mutta ehkä tuosta vähän saa käsitystä toipilaan vauhdista.

No nyt ulkona sataa sitten jo vettä, saa nähdä millainen sää on aamulla. Pyykkikone pyörii taas, kuivausrumpu on hiljaa, naruilla roikkuu pyykkiä kuivumassa, koirien ruokahalua ei vielä tältä päivältä ole testattu, mutta "fosforitähdet" ovat nyt makkarin katossa...

Ei mutta päivän kuva oli ihan unohtua.

Pyykkivuoria ja kylläisiä koiria

Pyykkivuoren kanssa uurastus jatkuu edelleen, eikä mokoma vuori tunnu yhtään kutistuvan, vaikka kuin pyykkää... Vähän kun kävis päinvastoin. Mitä enemmän pyykkään sitä enemmän joku kantaa pyykkiä tilalle. Tältä illalta pyykkäys on jo ohi, mutta kuivausrumpu jauhaa yhä hartaasti viimeistä urakkaansa. Sen lisäksi narulla roikkuu muutaman pusero.

Sain kyllä tänään järjestettyä puhtaat, kuivat pyykit viimein kaappeihin kun ei punkka enää ollut kaappien ovien edessä esteenä, joten ehkäpä tää arjen kaaos tästä vähitellen muuttuu järjestykseksi. Tai sitten ei... pitäis nimittäin tehdä OKKO-kurssin tehtävätkin ja ne on aika vaiheessa just nyt.

Tänään ei ollut oikein hyvä ruokapäivä, ländereillä nimittäin, Murulle ja Maltille maistuu aina. Olin ihan varma, että tänään olisi sapuska maistunut kaikille, eilen kun oli "kuivispäivä" (tarkoittaa, että tarjotaan pelkkää kuivaa kuivamuonaa), jollaisia pidän joskus harvoin, mutta toisin kävi. Aasa, joka on laihiksella, oli ainoa, joka popsi kaiken ruokansa, nuoli vielä kuppinsa huolella ja tarkasti, että voisiko popsia jonkun toisenkin sapuskat. Viivi söi vähän, Cello samoin, Arska ei edes koskenut ruokaansa, haistoi vaan ja poistui paikalta. No huomenna sitten ehkä paremmalla ruokahalulla.

Huomista lumipyryä odotellen Tuulensuojasta hyvää yötä!

Siivousta ja tipusia

Ihana aurinkoinen päivä. Mitä erinomaisin tuuletella petivaatteita, niitä joita ei pyykätty, samalla kun palautettiin makkarin kalustus vanhaan kuosiin. Innostuttiin nimittäin tekemään oikein perusteellinen siivous makkariin: pestiin lattiat, pyyhittiin pölyt, pestiin ikkuna, vaihdettiin verhot, höyrytettiin "ikitahroja" ja lattiamaton sauma, vietiin kaikki ylimääränen makkariin kertynyt kama pois, höyrytettiin myös kuivunut koiran oksennus lentolaukusta ja tosi hyvin höyryllä irtosikin, pyyhittiin kaappien ovet, yöpöydät, punkka, pyykkiin kaikki koiratyynyt jne. Ja mikä kätkö löytyikään punkan alta... tai oikeastaan mun yöpöytäni takaa... Cello oli rahdannut joukoittain aarteitaan (puruluita, paperitolloja, leluja ja muuta mukavaa) piiloon sellaiseen nurkkaan, mihin imuri ei yllä, joten siivous jää siltä osin satunnaiseksi. Tällä kertaa nostettiin yöpöytä pois paikoiltaan, lajiteltiin Cellon aarteet jaolla käyttöön / roskiin, ja pestiin kunnolla yöpöydän tausta ja alusta. Nyt kelpaa taas nukkua puhtaassa huoneessa ja puhtaissa petivaatteissa. Kaiken viimeisteli tuoksukynttilä. Ai niin, ne "fosforitähdet" jäivät vielä yöpöydälle, mutta jospa ne alkavalla viikolla saisi ihan kattoon asti.

Mielenkiinnosta kurkkasin taas kaivoonkin miettiessäni kuin monta koneellista pyykkiä uskallan pestä. Kaivon puolesta voin pyykätä hamaan maailman tappiin, koskapa vesi on lähes maanpinnan tasolla. Ilta tuli vastaan, joten en kamalan montaa koneellista lopulta ehtinyt, täytyy jatkaa huomenna, meinaan pyykkiä on kyllä kertynyt, Arska kun sotki arkirutiinit aika pahasti reiluksi viikoksi.

Arska muuten voi erinomaisesti ja on nykyään tosi hilpeä koira. Kiipeilee kaikkien syliin suurella innolla, haluaa tanssia kun tulee hyvää musaa, leikkii ja puuhastelee. Niin ja Arska jaksaa taas vahtia laumansa tekemisiäkin luistaan ja aarteistaan puhumattakaan. Vähän on vielä rajoitettu Arskan puuhia, mutta vähitellen palataan ihan normaaliin takaisin. Arskan suosikeilla, pehmoleluilla, leikkimistä on pikkasen rajoitettu, koska meno on tätä luokkaa.

Jos eilen mietin, että linnut ovat jo löytäneet ruokapaikkansa talveksi muualta kuin meiltä, niin tänään saatoin huokaista helpotuksesta: lintulaudoilla pyöri runsaasti lintuja, toistaiseksi tosin vaan talitiaisia ja sinitiaisia. Seurattiin niitä keittiön ikkunasta ja naurettiin lintuparven puuhille. Ne lentelivät, kiipeilivät, roikkuivat, tekivät pikkujäynää, ajoivat toisiaan takaa, napsivat ruokaa jne. Ihana pienten lentoliskojen termiittilauma. En kyllä haluaisi moista konkkaronkkaa sisätiloihin, nehän tuhoaisivat paikat tuota pikaa. Ja uteliaita ovat mokomat. Joka paikkaan ja joka koloon piti kurkistaa ja jokaiseen paikkaan, minne pieni keho mahtui, piti myös mennä katsomaan, että mitä siellä on.

Myrskyn jälkimaininkeja

Valkeni aamu uus, myrkystä jäljellä enää tuulenpuuskia ja sää mitä parhain. Lähdettiin Arskan kanssa tarkastamaan myrskyn mahdollisia aikaansaannoksia tontilla. Ei me mitään löydetty, kaikki näytti olevan kuin ennenkin, ei edes pahemmin risuja maassa. Eilisiltaisen rämähdyksen syykään ei selvinnyt. Hyvä toki näin, kuka sitä nyt haluaa löytääkään mitään myrskytuhoja tontiltaan. Tai no oli meillä yks pressu pudonnut maahan, muttei sekään pyörinyt Turuntiellä kuten edellisellä kerralla kun oli myräkkä.

Aamupalan jälkeen lähdettiin kaupoille, tai no koirat joutuivat tietty jäämään kotiin. Siinä Lepikontien päässä kun odoteltiin pääsyä Turuntielle, niin keksittiin iltanen pelästyttäjäkin. Se oli lähipysäkin katos, joka oli singahtanut pari metriä sijoiltaan siististi lattialankkuineen kaikkineen, pientareelle retkottamaan, takaseinä maata vasten . Eikä mikään pieni katos, vaan sellainen vanhanmallinen, vihreä, puupohjainen, painava hökötys, joten ihan pieni puuska ei katosta kyllä ole jaksanut tempoa.

Iltapäivällä laitettiin kauppareissulla ostamiani lintulautoja paikoilleen. Kaikki vanhat heitin roskiin, koska pari niistä oli huonossa kunnossa ja parissa eivät siemenet liukuneet, vaan vaikka astia oli siemeniä täynnä, niin linnut eivät niitä saaneet. Toivottavasti nämä uudet ovat toimivampia, mutta varma voi olla vasta jonkin ajan kuluttua. Lintuja ei kyllä näkynyt, jokohan ne ovat löytäneet talviruokintapaikat itselleen jostain ihan muualta...

Myrskyvaroitus

Säätiedotuksissa oli varoiteltu moneen otteeseen syysmyrskystä. Jossain välissä tuli jo sellainen olo, että eipä taida myrskyä tullakaan, vähän tavallista tuulisempi ilta vaan ja vielä näin kun Tuulensuojassa asutaan, niin mahtaako myrskyä huomatakaan, tila kun on ihan oikeesti nimensä veroinen.

Lopulta tuuli kyllä yltyi sellaisiin mittoihin, ettei sitä voinut olla huomaamatta. Kuuntelimme huminaa, jytinää ja vonkunaa. Jossain välissä iltaa kuului ihan kamala tömähdys. Vähän aikaa mietimme, että pitäisikö mennä ulos katsomaan, pitäisikö siirtää autot johonkin turvallisempaan paikkaan vai mitä ihmettä oikein pitäisi tehdä.

Lopulta KePo meni ulos katsomaan, että mistä älytön mäjähtys oli lähtenyt. Oliko pihalla puu poikki, tököttikö joku levy tms. auton kyljessä vai mitä ihmettä tapahtui. Kuulemma ulkona ei näkynyt mitään, yksi iso levy oli kaatunut, mutta siitä ei kuulemma moista paukahdusta voinut tulla. Ehkä aamu tuo vastauksen.

Koirat eivät ole pelänneet tuulta tai myräkkää, mutta kuuntelevat kyllä tavallista tarkkaavaisemmin kaikkea ulkoa kuuluvaa melua. Aluksi vähän reagoivatkin siihen kipittämällä ovelle odottamaan, että kuka on tulossa. Kun sitten ketään ei kuitenkaan tullut, niin lopulta nostelivat enää vain päitään aika ajoin.

Saa nähdä miltä maailma mahdollisesti huomenna näyttää...

Onko se vasta keskiviikko?

Oon koko päivän elänyt torstaita, eikä päähäni millään mahdu, että on vasta keskiviikko. Miten jotkut viikot tuntuu pitemmiltä kun toiset ja sitä edistää toisinaan parikin päivää ja sitten toiset viikot tuntuu tosi lyhyiltä ja sitä jätättää parikin päivää.

Arska on jo melkeestä loistokunnossa, vasen takajalkakin toimii ihan melkeen normaalisti. Aasan ja Viivin vointia on myös kyselty. Aasa näyttäisi olevan ihan kunnossa, emmekä ainakaan näe suussa mitään, vaikka kuin fikkaria apuna käyttäen olemme poskia syynänneet. Eli hieman poikkeavista veriarvoista huolimatta Aasa näyttäisi olevan nyt kunnossa. Viiviä ei korva ole sen jälkeen vaivannut kun tulehdus saatiin pois. Ei Viivi "kasvainkorvallaan" pal kuule, mutta tässä perheessä kaikki osaavat käyttää ääntään, jos tarve on (ja joskus muutenkin), ja kun nyt tiedetään, että miksei Viivi aina reagoi, niin voidaan säätää äänenvoimakkuutta tarpeen mukaan.

Kerrotaanko lopuistakin? Maltin takapää on tasasen jäykkä ja täytynee tässä lähiaikoina viedä Maltti eläinlääkärille "vuositarkastukseen", että tiedetään missä mennään, omilleen kun sokeutuu niin helposti. Muru jaksaa hyvin, turkki on kasvanut ja vauhtia riittää. Waldo-kissa on kehittänyt äänenkäytön huippuunsa. Naapuri onkin sanonut, kun on joskus kysytty, että haukkuuko meillä koirat haitaksi asti, etteivät he koirien haukkua huomaa, mutta sen kuulevat kun kissa ulkoilee...

Cello sitten... Cellolle on iskenyt joku isotteluvaihe päälle. Ei, Cello ei murise tai muuta sellasta, mutta nyt kun Arska on ollut enemmän levossa ja vähemmän liikkeessä, niin Cello on katsonut oikeudekseen merkata paikkoja omakseen... siis myös sisällä. Se osaa olla tosi raivostuttavaa, vaikka onkin varmasti taas vain yksi ohimenevä vaihe, jota Arskan sairaus on edesauttanut.

Tapasin Arosankin tänään kun hain vanhimmaisen keskimmäisen luota ja jäin sitten sumpille samalla. Arosa yritti näyttää nälkään nääntyvältä, siltä kuin sille raasulle ei olisi annettu yhtään ruokaa vuosiin. Ja tietenkin annoin Arosalle, nälkään nääntyvälle raasulle, muutaman keksinpalan, kun ei toinen ollut saanut ruokaa vuosiin, ja vahvistin näin Arosan erinomaisia näyttelijänkykyjä. Arosa on kyllä hurmaava persoona.

Tällaisia täällä tänään ja nyt on mentävä ruokkimaan koirat, epätoivo paistaa jo niitten karvaisilta kasvoilta ja kyllähän niitten ruoka on myöhässä, tunnustan.

Onnittelut 7-vuotiaille!

KePo on saanut pyykkikoneen paikoilleen takkahuoneeseen, joten tänään oli tarkotus siivota huone taas oleskelukuntoon, vaan kuinka kävikään... Sain jotain tavaroita paikoilleen ja sitten iski laiskuus ja loput jäi. Heikkona tekosyynä sanoisin, että sen takia kun en saanut vielä(kään) puhtaita vaatteita kaappeihin, makkarissa kun on edelleen toipilaskalustus, eikä vaatekaappien ovia saa auki. Ehkä mä suosiolla siirrän projektin perjantaille, silloin nimittäin kyllä laitetaan makkari taas "oikeaan" kuosiin.

Arska voi jo ihan upeesti. Ruoka maittaa, paino nousee, maha toimii ja jalat kantaa. Taaperrettiin taas hankalampi reitti: Lepikontien päästä Turuntielle ja Turuntien vartta Lepikontien toiseen päähän ja Lepikontietä kotiin. Tällä kertaa liikenne oli lähinnä Turkuun päin, joten saatiin kulkea aika rauhassa piennarta pitkin. Arska haukkaili ruohoja ja riekui pientareella. Oli sitten kyllä aika väsy kun päästiin takasin kotiin.

Ilta(yö)ulkoilu jäi koirilta pihalla käymiseen ja niiltäkin osin piti oikein käskemällä käskeä ja katsoa, että jokainen kävi asioillaan, useampikin nimittäin yritti kääntyä takasin jo portailta, ulkona kun satoi ja lähinnä kaatamalla. Arskan vein kuitenkin säästä huolimatta ja Arskan mielipiteitä huomioimatta pienelle lenkille. Pimeydestä, kaatosateesta ja tuulesta huolimatta kaksi naista oli kävelyllä ja ilman koiria vielä. Se olikin sitten Arskan mielestä älyttömän epäillyttävää, eihän meitä vastaan normaalistikaan tule ketään, saati sitten moisella kissojen ilmalla, joten naisille piti vähän haukkuakin.

Vaikka kävin lenkin jälkeen saunassa, luin vähän aikaa lehtiä jne. niin punkkaan kömpi yksi edelleen märältä koiralta haiseva pörröpää, nimittäin Arska, 7 vuotta.

Tätäkin kautta vielä onnittelut koko A-pentueelleni, Artulle, Ronille, Romille, Viirulle, Attilalle ja tietty omalle "pikku" Arskallemme!!! Seitsemän vuotta tuli täyteen, ihan uskomatonta. Toivon teille kaikille vielä monia onnellisia ja terveitä vuosia!

Vesisadetta ja uupunutta sakkia

Tänään on satanut, jos mahdollista, vielä enemmän kun eilen. Askarreltiin kuitenkin tovi ulkona Arskan kanssa, kerättiin mm. risat kukkaruukut roskikseen yms. pientä. Kamalan kauaa ei ulkona oltu, mutta märkiä oltiin molemmat kun tultiin takaisin sisälle. Muita ländereitä en ulos saanutkaan, pyörivät ovella kunnes luovutin, KePo ne kuitenkin oli ulkona käyttänyt ennen kuin lähti iltavuoroon, joten taistelen ulkoilusta sitten myöhemmin, ennen kuin mennään nukkumaan.

Arska oli ekaa kertaa sitten tapaturmansa ulkona ilman talutinta, irti. Vähän hirvitti kun pelkäsin, että jos Arska saa jonkun megahepulin silkasta elämisen ilosta ja irti olemisen riemusta ja juoksee päättömästi pitkin pihaa, mutta ilmeisesti reilu vesisade rajotti Arskankin intoa ja herra tapsutteli mukanani paikasta toiseen ja välillä jo ovelle sen näköisenä, että sisälle kiitos.

Päivällä soitin YES:n ja kerroin ELL:lle hyvät uutiset: Arska on melkeen ennallaan, toinen takajalka vaan vähän temppuilee enää. ELL oli tyytyväinen toipumiseen, mutta käski seurata takajalkaa ja jos se vielä loppuviikosta vaivaa, niin sitten soittaa uudelleen, niin päästään ens viikon tiistaina saamaan fysioterapeutilta opastusta miten kuntouttaa kinttu ennalleen. Toivottavasti ei tarvitse aikaa tilata, vaan voidaan jättää se jollekin enemmän sitä tarvitsevalle, mutta tuntuu ihanalta kun tietää, että ellei jalka perjantaina pelitä kuten pitää, niin apu on puhelinsoiton päässä.

Koirat on olleet koko illan uskomattoman väsyneitä joka iikka. KePo on varmaan pitänyt lauman koko päivän liikenteessä ennen kuin on lähtenyt duuniin, ei tätä uupuneiden porukkaa mikään muu selitä. Vaan saanpa kattoa illan leffan rauhassa

Ja sitten vielä päivän Arska:

Tuulensuoja toivottaa hyvää yötä!

Sada, sada aina vain...

Vesisade sen kun jatkuu jatkumistaan jo toista päivää. Siinä mielessä nuivaa, että ulkona ei pääse tekemään oikeastaan mitään, mutta toisaalta takkahuone saadaan ehkäs lopulta valmiiksi asti, ainakin remontin osalta, tiedä sitten miten saan siellä ja sieltä tavarat paikalleen kun taas esim. makkarissa on "Arska-poikkeustila", eikä vaatekaapeista suurinta osaa saa auki. Toivottavasti elo ens viikon aikana normalisoituu.

Koska vettä sataa ja maa on märkä, niin oikeastaan kukaan koirista ei haluaisi mennä ulos. Jos (lue: KUN) ulos mennään, niin mieluiten koko lauma ryntäisi saman tein takaisin sisälle. Tai no Murua ja Malttia ei sää ihan niin pal kiinnosta kun ländereitä, mutta länderit ovatkin sitten ihan toivottomia. Jos ne saisivat päättää, niin varmaan niillä olisi sadekeleillä hiekkalaatikko, ihan kuin Waldolla, ettei tarttis ulos mennä ollenkaan, edes asioilleen, tai ainakin vaan silloin JOS sattuisi jostain syystä huvittamaan. Miten mulle on tollanen länderiporukka kertynytkin... Onkohan muilla samaa ongelmaa vai onko tämä joku mun henkilökohtainen ongelmani.

Arska alkaa olla melkeen oma ittensä, väsyy vaan vähän nopeemmin kun ennen, mutta siihen nyt voi olla syynä vaikka antibioottikuuri. Vasen takajalkakin on alkanut normalisoitua. Vielä se ei ihan pelitä, jos Arska oikein vauhdilla nostaa oikeaa koipeaan, mutta enää takapää ei vauhdista huolimatta "kaadu", vasen takajalka vaan niiaa, ja jos Arska muistaa olla vähän rauhallisempi, niin vasuri kestää kyllä alla, vaikka oikea koipi nouseekin.

Tonnikalajälki jäi tänäänkin tekemättä kun keskimmäinen avionsa (miksei toi kuulosta yhtä luontevalta kun "avokkinsa"?) ja Arosan kanssa tulivat kylään. Mutta peruuteltiin kyllä Arskan kanssa lihapullan voimalla yömyöhällä ja ehkä huomenna ei sada koko aikaa... Niin ja Viivin valokuvagalleria tuli päivitettyä kaikesta huolimatta.

Laskeutumisia

Oli tarkotus tehdä tonnikalajälkeä, mutta jäi lopulta tekemättä kun vettä sato koko ajan kun sanonko mistä... no en sano. Jäljen sijaan tehtiin vaativampi lenkki eli laskeuduttiin Lepikontien toisesta päästä sellasta jyrkkää polkua Turuntielle. Laskeutuminen meni Arskalta upeesti, samaa ei voi sanoa emännästä, pysyin kyllä lopulta jaloillani, mutta tiukkaa teki, polku kun oli tosi liukas, ne koivunlehden, ne koivunlehdet.

Tapsuteltiin sitten Turuntien viertä kohti Lepikontien toista päätä. Piennar viettää mukavasti kohti ojaa, joten Arska joutui käyttämään jalkojaan ihan kunnolla ja varsinkin sitä vasenta eli heikompaa puolta. Kolme neljännestä matkasta meni hyvin, mutta sitten Arskaa alko ottaa päähän, varmaan jalat väsyivät, ja Arska päätti yrittää hyökätä ohi ajavan auton kimppuun (siihenastiset olivat saaneet ajaa ohi ihan rauhassa ja joku sijaistoiminto varmaan tämäkin syöksy). Talutin oli lyhyellä ja Lepikontien liittymä ihan siinä edessä, joten no hätä. Loppumatka meni rennosti Lepikontietä. Lenkki oli Arskalle selvästi rasittava, vaikka siitä kertyi matkaa vaan vähän reilu puoli kilometriä. Kotona Arska kömpi sohvalle nukkumaan ja lepäämään reissun rasituksista.

Arska on kyllä jo tosi hyvässä kunnossa. En olis vielä maanantaina missään tapauksessa uskonut, että kuntoutuminen voi olla näin nopeaa. Alan vähitellen uskoa myös siihen, että vasen takajalkakin kuntoutuu ihan "omia aikojaan", niin pal paremmin se jo pelittää kun aikasemmin.

Laskeutumisesta tuli mieleen, että vanhimmainenkin laskeutui lopulta aikataulun mukaisesti Helsinki-Vantaan lentokentälle, vaikka jo välillä lakko pisti miettimään, että miten käy ja millaisiin ratkaisuihin joudutaan turvautumaan . Niin ja kun Arskaa on koko viikon joutunut vahtimaan, niin olen saanut siinä sivussa käsiteltyä valokuvia julkaisukuntoon ja tänään lisäilin roppakaupalla kuvia Arskan valokuvagalleriaan. Viivinkin kuvat ovat viittä vaille julkaisuvalmiit, ehkä huomenna, ja sitten on jäljellä enää Murun ja Cellon kuvagalleriat.

Terkkuja Arskalta

Arska lähettää terkkuja kaikille ja kiittää myötätunnosta ja saamistaan terveisistä, virtuaalirapsutuksista yms.

Elo on jo mallissaan. Käveleminen sujuu tosi hyvin, vasenta jalkaa voi nostaa komeesti vaikka autonrenkaaseen, mutta oikeeta nostaessa pitää ottaa vähän iisimmin, vasen kun voi pettää alta, jos on kovin vauhdikas. Portaat menee ylös ja alas ongelmitta ja nyt Arska hallitsee jo sovalle ja sohvalta hyppäämisen kuten myös ruokapöytään, pirttipenkille, pomppaamisen. Pirttipenkillä täytyy kyllä vähän vahtia, ettei Arska horjahda alas, kun ei vasen takajalka ihan ole entisensä vielä.

Tänään on paitsi lenkkeilty Lepikontiellä niin myös vähän taas temppuiltu eli Arska opetteli peruuttamaan. Ajattelin, että se auttaa opettelemaan myös kömpelön vasemman takajalan hallintaa. Arska tosin käsitti, että peruuttamiseen kuuluu sellainen älytön hymyirvistely ja tuhahtelu, mutta väliäkö sillä nyt on, näyttää ainakin hauskemmalta kuin ryppyotsainen taapäin kävely.

Särkylääkeannos pudotettiin tänään maxiannoksesta normaaliin kuten ELL määräsi. Luulen, että sunnuntaina, kun voin koko ajan seurata miten Arskan olo etenee, kokeillaan miten onnistuu ihan ilman särkylääkitystä. Jos näyttää vaikeelta, niin sitten vielä muutaman päivän ajan pilleriä huuleen.

Tässä pari kuvaa potilaasta. Toinen on ainoa kuva, jonka olen ottanut Arskasta huonossa kunnossa elikkä kuva on otettu maanantaina kun Arska tuli kotiin ja aikansa hötkyiltyään rauhoittui syvään uneen. Siinä näkyy myös Arskan mustelmaiset etujalat, kun oli ollut kanyylia ja oli otettu verta jne.


Ja tässä tänään otettu kuva Arskasta lepäilemässä lenkin jälkeen

Ollaan pidetty Arskalla valjaita sisällä ja ulkona, ainoastaan yöksi olen ottanut valjaat pois. Valjaiden lenkistä on ollut helppo avittaa Arskaa kun se on apua tarvinut ja toisaalta hillitä vauhtia kun sitä on ollut liikaa.

Liikuntaa, hajuja ja aktivointia

Arska on tänään ollut varsin hyvässä kunnossa. Vasen takajalka nyt on mikä on, tunto siinä on jotenkin "vajavainen" edelleen, mutta muuten nyt näyttää tosi hyvältä. Arska kulki jo portaatkin alas, tähän asti olen aina kantanut alas, vaikka ylös Arska on tullut omin voimin.

Liikuntaa on harrastettu taas Lepikontietä ees taas kulkien ja muutaman kerran on talokin kierretty. Tänään Arska jo jouti ulkona haistelemaan ihan kunnolla paikkoja ja merkkailemaankin. Miten monta kertaa tuo joka nurkan merkkailu onkaan raivostuttanut, mutta tänään se tuntui suorastaan hyvältä.

Tehtiin parit aktivointijutut Arskan kanssa. Alotin helposta, sellasesta, jota on harjoteltu aikasemminkin eli etutassun heiluttamisesta. Hienosti meni hetken pohtimisen jälkeen. Ensin Arska tosin yritti tarjota hymyä, sitäkin kun on joskus makupalojen kanssa harjoiteltu. Mutta kun ei hymyllä mitään irronnut, niin nosti vasemman etujalkansa komeasti ylös, ihan korkeelle.

Toinen mitä tehtiin, niin otettiin vähän käännöstä oikealle, vasemmallehan Arska taipuillee vähän omia aikojaankin. Ihan varovasti vaan tehtiin, rauhallisestihan Arskan pitää ottaa. Nyt Arska nukkuu autuaan unta sohvalla, mutta eiköhän tuo kohta herää kun alan kalistella ruokakuppeja.

Muu lauma oli illan ulkona KePon kanssa. Keräilivät "kesäjuttuja" (kukkaruukkuja, koristekanoja, sammakoita yms.) talveksi turvaan kellariin. Nyt siis muutkin kuorsaavat pitkin sohvia ja Cello tuossa jaloissani. Mutta uskon, että liikettä syntyy kun aloitan ruokatarjoilun.

Keskiviikkotunnelmia

Arska nukkui yönsä hyvin, jälleen kerran, mutta KePo ja meikäläinen... no me aletaan olla aika puutuneita ja kankeita, varsinkin kun ei riitä, että yöt nökötetään ihan mutkalla, päivätkin istutaan vuorotellen vahtimassa Arskan tekemisiä (tai no tänään mä olen hoitanut melkeen koko päivän kun vanhimmainen on Belgiassa, nuorimmainen oli kaverillaan ja KePo duunissa). Ja Arskan mielestä vahtivuorossa olevan pitää istua kiinni Arskan kyljessä.

Aamulla Arska oli tosi pirteä, hirmu vauhti päällä ja oli täysi työ saada Arska rauhottumaan aamulenkin aluksi. Ihmettelen kyllä, että millä länderi pidetään rauhallisena kaks viikkoa kun kahdessa päivässäkin tuntuu olevan aika pal. No KePo toi paketin nakkeja, jos yritettäis huomenna jotain aktivointijuttuja ja viikonloppuna vois vetää tonnikalajäljen helppoon maastoon eli keskelle pihaa.

Käveleminen Arskalta sujuu jo varsin hyvin, näyttää lähinnä siltä, että ontuu vasenta takajalkaansa. Mutta jo pienen lenkin jälkeen seisoskelu näyttää vaikeelta, ja ilmeisesti onkin, koska Arska joko kävelee tai makaa. Ohjeen mukaan on tehty monta lyhyttä lenkkiä, laskin kyllä, että Arska on lenkkeillyt tänään jo pari kilsaa, tosin on ravattu vaan Lepikontietä ees taas, eikä Arska enempää kerralla jaksakaan kun ensin tien toiseen päähän, sitten toiseen ja sitten kotiin (asutaan aika liki puolessa välissä). Tuo reissu tekee vajaan puoli kilometriä kerralla ja joka kerta Arska ei halua mennä toiseen päähän, vaan toiseen, ja olen noudattanut tässä Arskan mielihaluja, ainakin näin aluksi.

Päivän Arska on käyttänyt, noita lenkkejä lukuun ottamatta, nukkumiseen. Ainoa hankaluus on se, että Arskan vieressä pitää tosiaan olla, jotta se rauhottuu. Sain lopulta Arskan nukahtamaan tietokonepöydän alle jalkoihini kun laitoin parane-pian-punkan siihen. Lopputulos: sain duunit tehtyä, mutta jalat puutu ja selkä jäykisty.

Kyllä tässä jo on toiveikas, että toipuminen sujuu ja jonkin ajan kuluttua Arska on taas oma itsensä, mutta on siinä vielä työtä tehtävänä, että saa tuon toisen takajalan toimimaan kuten pitää. Voi olla, että on mentävä fysioterapiaan, mutta katellaan nyt rauhassa.

Muille koirille tää on tietty vähän tuskasta kun niitten elämä sitten on niin kovin pal rajottuneempaa kun jonkun täytyy koko ajan vahdata Arskan tekemisiä ja lenkittää Arskaa yksin ja erikseen moneen otteeseen päivässä, joten muille koirille on vähemmän aikaa kun normaalisti, kun jotain kotihommiakin täytyy kuitenkin tehdä. Lisäksi Arska on aika takakiree, jos joku täällä alkaa hillua, jonka hyvin ymmärrän, täytyy Arskalla olla lääkityksestä huolimatta kipuja. No yleensä hilluja on Cello, muut ovat jo tajunneet jutun juonen, joten siirrän Cellon tarvittaessa takkahuoneeseen jonkun "oman jutun" kanssa (possunkorva, kong jne.). Toivottavasti tää vaihe ei kestä kovin kauaa.

Arskan kuulumiset

Olisko nyt aika tarttua taas arkeen, vaikka vähän se vielä on hakusessa, vähän on tunnelmat vielä sekavat. Mutta alotetaan alusta.

Sunnuntaina olin taas kurssilla ja päivä oli oikein onnistunut. Ajelin kotiin hyvillä mielin pää täynnä uusia oivalluksia. Kotiinpaluu jysäytti kerralla alas pilvistä. Vähän ennen kuin tulin kotiin oli Arska saanut päähänsä sen luokan tällin, että oli mennyt taju ja Arska oli vaan pyörinyt maassa tajuttomana ja kroppa yritti vääntyä väkisin korkkiruuville. KePo yhdessä nuorimmaisen kanssa oli raahannut Arskan sisälle ja tuupannut muut koirat ovien taa. Nuorimmainen istui Arska sylissään olohuoneen sohvalla ja KePo sano mulle, että tee jotain.

Tein sen minkä kykenin: annoin homeopaattisia, tunnustelin lihaksia ja luustoa, yritin saada Arskaan jotain yhteyttä ja tajuisessa tilassa Arska kyllä oli, mutta reagointi oli tosi huonoa, Arska oli jäykkä kun puuhevonen ja kaikki neljä jalkaa sojottivat minne sattui, selkä yritti kääntyä kierteelle, jalat eivät kantaneet, kaikki lihakset olivat kivikovat ja tärisivät, ikenet kirkuvan punaiset, hengitys aika puuskutusta.

Päivystävien numeroita esiin, mutta mikä päivystää sunnuntai-iltana. Kunnallinen päivystys kahdessa paikassa, toiseen meitä ei huolittu viimeksikään kun oli hätä ja toiseen en eläintäni vapaaehtoisesti vie. Sitten yksityiset, sulkemisaika melkeen käsillä. Saimme yhden eläinlääkärin kiinni puhelimitse ja kuultuaan oireet hän kehotti lähtemään välittömästi yliopistolliseen eläinsairaalaan Viikkiin. Ei kun autoon ja menoksi. Siinä tohinassa unohtuivat niin taluttimet kuin Arskan paperitkin...

Ajomatkan aikana Arskan tila muuttui sen verran, että selän korkkiruuvikierteelle väkisin vääntö loppui, oikean puolen jalat rahoittuivat vähän, vasemman puolen jalat sojottivat edelleen jäykkinä ja hengitys oli aika mielenkiintoisen kuuloista. Jouduttiin odottelemaan jonkun aikaa. Arska rauhoittui syliin, toinen pää KePon sylissä, toinen meikäläisen sylissä ja lopulta tajunnan tila oli sellainen, että piti vähän murista ohi kulkevalle villakoiraurokselle.

Kun päästiin eläinlääkärin pakeille, niin hän ensin tutki Arskan ja kehotti sen jälkeen laittamaan lattialle, että nähdään pysyykö Arska tolpillaan. No pysyi ja pysyi, miten sen nyt ajattelee. Koko kroppa oli U-kirjaimena vasemmalle, selkä köyryssä, häntä tiiviisti kylkeä vasten, vasemman puolen jalat taipuneina rungon alle ja takajalat ihan koukussa. Arska näytti ihan rikki menneeltä lelulta, jonka joku paiskannut päin pöydän reunaa. Kyllä siinä kyyneleet nousi silmiin. Kävely oli sellaista, että muutama askel ja nurin. Jopa istuviltaan Arska kaatui äkkiä taaksepäin. Urheilusuorituksen jälkeen Arska tutkittiin vielä uudelleen ja todettiin, ettei asentotunto ole normaali.

Lopulta ELL ilmoitti, että Arska jää tarkkailuun yön yli ja neurologi tutkii Arskan aamulla. Sanoivat laittavansa kanyylin, jotta voivat lääkitä nopeasti jos aivopaine nousee. Siinä kohti mulla nousi joku muu paine kun aivovaurion mahdollisuus konkretisoitui. Rintaa kouraisi kun Arska vietiin ja itse oli vaan lähdettävä ajelemaan kotia kohti.

Ihme kyllä sain yön nukuttua, itse asiassa olin ihan tajuttoman väsynyt, enkä maanantaiaamuna olisi ollenkaan jaksanut jalkeille, mutta ei auttanut, töihin oli lähdettävä.

Vähän ennen puolta päivää soi puhelin ja ELL soitti. Hän kertoi, että Arska on suht pirteä, mutta kulkee edelleen selkä vinossa ja oireiden perusteella on kaksi mahdollisuutta: kaularangan tai aivorungon ongelma. Kumpikaan ei kuulostanut korvaani kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Toiminnakin osalle tarjottiin kahta vaihtoehtoa: aivojen ja kaularangan kuvaus tai sitten hakea vaan Arska kotiin ja odotella pari viikkoa ja katsoa miten tilanne kehittyy. Valitsin sen kalliimman vaihtoehdon ja ELL lupasi soittaa kun homma on selvä.

Puhelua saikin sitten odotella huolestuttavan kauan. Yritin rauhoitella itseäni hokemalla, että ELL sanoi heidän odottavan, että Arska herää narkoosista ennen kuin soittavat. Lopulta vähän jälkeen neljän ELL soitti ja sanoi, että Arskan saa tulla hakemaan kotiin.

Tietokonetomografia osoitti epähomogeenisuutta aivorungon alueella, mitään muuta erityistä ei löytynyt. Arska sai kipulääke- ja antibioottireseptin, kehotuksen välttää stressiä, liikkua hitaasti ja rauhallisesti, mutta suht usein sekä levätä. Iskuja päähän pitää välttää niin hyvin kuin mahdollista, koska hetken aikaa verenvuotojen riski on suurempi kuin normaalisti.

ELL kehui Arskaa, oli kuulemma käyttäytynyt tosi upeasti, antanut laittaa kanyylin, ottaa verinäytteitä jne. Täytyy kai siitä olla edes vähän ylpeä kaiken kurjuuden keskelläkin.

Kun päästiin kotiin Arska käveli ihan toivottoman näköisesti: taipuili voimakkaasti vasemmalle, vasen takajalka ihan rungon alla (sivusuunnassa) ja takapään tasapaino pahasti hakusessa. Ruoka kuitenkin maistui ja Arska oli pirteä. Ääniä Arska säikkyi kotiin tullessaan (tosin KePo sanoi, ettei hänkään melua kestä migreenissä) ja oli muutenkin aika levoton. Illalla joskus ysin aikaan Arska sitten lopulta rauhoittui ja vaipui syvään uneen.

KePo käski pistää Arskan yöksi häkkiin, mutta mitä stressin välttämistä se nyt olisi ollut. Niinpä kalustettiin makkari uuteen uskoon: sänky seinän viereen ja vielä vähän estettä jalkopäähän ja niin Arska pääsi "vakiopaikalleen" jalkoihini. Arskalta kesti tovin rauhoittua kun mentiin nukkumaan, mutta lopulta se rentoutui uneen. Arska nukkuikin yönsä hyvin, vaihtoi vaan muutamaan kertaan paikkaa, mutta samaa ei ehkä voi sanoa meistä muista. Nukuin vuoroon oikealla kyljellä ja selällään, KePo tais nukkua koko yön ihan samassa asennossa kun mihin illalla nukahti, joten vähän oli aamulla puutunut olo molemmilla, mutta se unohtui kun nähtiin miten pal paremmin Arska käveli kuin sunnuntai- tai maanantai-iltana. Enää oli toinen takajalka vähän alle kääntynyt, ihan kun joku olisi sen lonkasta taivuttanut väärään asentoon, muuten asento aikasen normaali.

Tänään Arska on ollut ihan pirteä, syönyt hyvin ja liikkunut ulkona vauhdilla. Haukkuakin on pitänyt kun Taikan emäntä tuli Taikaa hakemaan. Talutinta käytetään ulkoillessa, jollainhan vauhtihirmua on hillittävä. Päivän pitkin Arskan asento on mennyt vähän aamua huonommaksi, väsmystä varmaan, mutta eiköhän se tästä. Positiivisella mielellä ollaan.

Sen verran on Arskalta ehditty, että käytiin antamassa panoksemme länderien epilepsiatutkimukseen. Aasahan luovutti verinäytteensä jo aiemmin ja tänään oli meiltä vuorossa Viivi ja Cello (tosin Cellon suonista eivät saaneet jostain syystä verta tulemaan), mukaan haettiin keskimmäisen Arosa ja kasvateistani haalittiin mukaan Astra ja Taika.

Nuorimmainen on tämän päivää vahtinut Arskaa, meikäläinen tekee etäpäivän huomenna ja sitten on taas nuorimmainen kotona, ens viikolla KePo iltavuorossa ja sen jälkeen Arskan pitäiskin olla oma normaali itsensä, sitä mieltä oli ELL ja näin me uskomme.

Arska lähettää ihailijoilleen terveiset ja kiittää saamastaan kannustuksesta ja henkisestä tuesta.

Joskus vaan ei jaksa

Ihan pikaisesti, enempää en jaksa enkä kykene just nyt, ilta on ollut kamala. Tulin vasta kotiin, mutta Arska jäi Viikin eläinsairaalaan tarkkailuun, huomenna neurologi tutkii mahdolliset vauriot ja joskus iltapäivällä kuulemme missä mennään. Toivomme parasta ja pelkäämme pahinta.

Trimmauspöytä, viimeinkin

Piti eilen kirjoittamani, aihekin oli valmiina, mutta uupumus iski ja juttu jäi sikseen. Vaan onpahan aihe valmiina jollekin sopivalle päivälle

Vuosia olen miettinyt trimmauspöydän ostamista, mutta kun se mokoma on niin armottoman kallis, joten kun käyttö on niin vähäistä, niin trimmauspöydän virkaa on toimittanut iso tynnyri, jossa levy päällä. Ulkonahan se on, joten talvella sitä ei käytetä, ei harjoitteluun eikä muuhunkaan.

Tänään sitten investoitiin, mutta ei kyllä sellaiseen trimmauspöytään kun voisi kuvitella, vaan KePo kävi Biltemassa ja osti meille tällaisen:


Kuva linkattu törkeesti suoraan Bilteman sivuilta, mutta kun tää on vähän kun mainos, niin ehkei se haittaa ja ehkä mä vaikkas huomenna saan otettua kuvan pöydästä länderin kanssa, niin voin korvata tämän sillä...
Hintaa pöydällä kokonaiset 29.90. Pöydän korkeus on säädettävissä ja siinä on hieno kumimatto tassujen alle, koloja saksia, kampoja yms. varten ja kokokin on sopiva länderille. Painoa pöytä kestää niin pal, että sen puoleen voisin tunkea vaikka Murun pöydälle seisomaan. Tukevaltakin tuntuu. Nyt voidaan näyttelyitä varten harjoitella pöytää talvellakin ja toisaalta voin huoltaa ländereiden turkit pöydällä.

Testattiin pöytää oitis kaikkien länderien voimin. Aasa ei tykännyt, Cello arasteli aluksi, mutta tokeni sukkelaan, Arska ei ollenkaan käsittänyt, että kyse oli pöydästä ja yritti kävellä reunan yli, Viivi otti ihan lungisti ja vanhimmaisen Astra seisoi kuin vanha konkari, heilutti jopa häntää koko ajan. Hyvä aloitus siis. Ja kun nostin Viivin, joka testasi pöytää vikana, pois pöydältä, niin Cello ja Astra jonottivat jo uudelle kierrokselle. Miten niin näkee, ketkä ovat tänä kesänä näyttelykehiä kolunneet.

Tänään alkoi sitten OKKO-koulutus (on suunnilleen yhtä kuin ongelmakoirakouluttajakoulutus). Päivä on ollut todella antoisa monestakin syystä, eikä vanhojen tuttujen tapaaminen suinkaan ole syistä pienin. Jaksan myös joka kerta vaikuttua Anders Hallgrenin kyvyistä luennoida, pitää porukka hereillä ja pistää ihmisten aivot toimimaan. Aina hänen luennoiltaan ja koulutuksistaan on myös herunut minulle uutta tietoa ja nimenomaan hyödyllistä uutta tietoa ja ihania uusia oivalluksia. Tämä päivä oli todella palkitseva ajatellen tulevia pentueita, ehkä päivän anti sen takia niin hyvin upposi aivoihini ihan viimeiseen minuuttiin asti. Lisäksi monet mielipiteeni saivat vahvistuksen, moni koirieni outo käytös selityksen ja kyllä tein muutaman sellaisenkin päätelmän, joiden esittäminen ääneen voi vielä herättää keskustelua. Mutta antaa ajatusten nyt muhia kaikessa rauhassa ja huomenna, kuten teletapit sanovat, uudestaan.

Nyt lähden suomaan aivoille ansaitun lepotauon. Tuulensuoja toivottaa mitä parhainta lauantai-illan jatkoa kaikille.

Muistitikku

Meillä on Muistitikku. Se tietää kellonajat ja rutiinit paljon paremmin kuin minä ja tehtäväkseen se on ottanut sen, että yrittää pitää meikäläisen maanpinnalla, tietoisena ympärillä tapahtuvista asioista ja kiinni aikatauluissa.

Jos kello aamulla alkaa nakuttaa yli kahdeksaa, eikä kukaan ole vielä herännyt, niin Muistitikun virta kytkeytyy päälle, Muistitikku ilmestyy esiin sängyn alta ja alkaa tuijottaa. Ellei mitään tapahdu myös äänihälytys alkaa toimia, se on onneksi sellainen hiljainen ääni, joten sen voi jättää huomiotta jos haluaa. Muistitikku katoaa takaisin sängyn alle ja siirtyy virransäästötilaan jos sille sanoo: "Maate".

Kun kello illalla etenee yli seitsemän ilmestyy Muistitikku kuin noiduttuna istumaan viereeni ja yrittää viestittää, että koirilla on ruoka-aika. Tässä toimessa Muistitikku on sitkeä, pitkäjännitteinen ja periksiantamaton, mutta aika huomaamaton, koska se ainoastaan istuu ja napottaa, hiljaa ja tyylikkäästi, sellaisena hellyttävän näköisenä kuin aikoisi juuri tuupertua nälkään. Ei siis jää epäselväksi mitä Muistitikku haluaa sanoa.

Muistitikku muistuttaa myös ulkoiluajoista, tämä muistutus on tosin liikkuvampaa laatua: Muistitikku istuu ja tuijottaa, kipittää eteiseen, tulee takaisin ja istuu ja tuijottaa. Istumis- ja tuijotusvaihe voi kestää pitkään ja hartaasti, kipitysvaihe on aina lyhyt ja elegantti, joten mitenkään levotonta Muistitikun käytös ei ole. Muistitikku ei häiritse, se vain muistuttaa.

Muistitikussa on myös varashälytinominaisuus: se valvoo pihaa ja ilmoittaa, jos pihalla näkyy jotain epäillyttävää liikehdintää. Varoituksen laatuun vaikuttaa havaitun häiriö laatu. Toisinaan häiriö on niin huolestuttava, että Muistitikun ääniominaisuus kytkeytyy toimintaan.

Muistitikku muistuttaa myös siitä, että nukkumaankin on mentävä, joka on tietty hyvä, koska tapaan toisinaan yömyöhällä unohtua koneelle. Jos Muistitikku päivän viimeisessä tehtävässään ei pääse tavoitteeseensa, se siirtyy lepotilaan makkarin oven eteen tai toisinaan virta sammuu varpailleni, olen sitten missä vaan. Mutta yleensä Muistitikku saa myös päivän viimeisen tehtävän hoidettua ja siirtyy virransäästötilaan sängyn alle.


Muistitikku toiminnassa, varashälytinominaisuus kytkeytyneenä päälle.