sunnuntaina, helmikuuta 27, 2011

Totoron lapset ja suunnitelmien suo

Viikko on taas vilahtanut ja kirjotuksitta, me kun ei olla mitään ihmeellistä tehty, normiarkea vaan eletty ja olla möllötetty takan lämmössä kevättä ja kesää ootellen. Kuka ihme sitä jaksaiskaan lukea siitä kuin tänään taas kannettiin puita puuvajasta sisälle, taas tiskattiin, taas siivottiin, taas käytiin kaupassa jne. Välillä tosin viedään siihen tahtiin, että tällaset lepposat ajat on ihan tervetulleita.

Eilen suunnattiin aamupäivästä katsastamaan Totoron jälkikasvua. Das otti meidät ihan ystävällisesti vastaan, vaikkas pennut ovat vielä kovin nuoria ja emä hyvinkin saattais niitä vahtia. Vähän piti kyllä haukkua, mut ei kovi pal ja kun rituaalihaukut oli haukuttu, niin saimmepa pyöritellä pentuja miten mielimme. Valokuvatessanikin veivasin naperoita sinne tänne ja järjestelin mieleiseeni järjestykseen...


Näin kiinnostunut Das oli siitä kun käsittelin pentuja...

Päivän kuvasaaliista osa TÄÄLLÄ, yhteiskuvia tulee vielä jossain välissä.


Päivän pulmapähkinä: missä on seitsemäs pentu? Kyllä se tuolla kuvassa on, että ei kun silmä tarkkana.

Iltapäivällä katsastelin puolestaan lastenlapsia kun keskimmäinen katraansa kanssa tuli käymään. Tietyn aikaa Miksukin aina jaksaa olla "pikku kerubi", sen jälkeen vauhtia alkaa olla enemmän kun laki sallii, varsinkin kun nuori herra tietää tasan tarkkaan mihin EI sais koskea... se ei enää tää kämppä oo sisustettu lapsia ajatellen kuten joskus aikoinaan, joten "EI-paikkoja" löytyy omiks tarpeiks kyllä.


Miksu ihan kiltisti lukemassa kirjaa tädin sylissä

Vauveli oli pitkään hissuksiin, nukku millon kenenkin sylissä, mut sit jossain kohti alko meteli, eikä se ihan pieni ole tollasen vauvelin ääni, vaikka niin vois luulla. Taitaa olla äidinpuolen sukuunsa tullu



Sanoinpa kuvatessani Miksulle: "Näytä hampaat" ja tässä tulos.

Jokainen koiraperheen kasvatti siis tietenkin opettaa myös lapselleen hyödyllisiä käskyjä...

Aikani kuluksi, kun joitain uusia juttuja on tullut ilmi ja jotkut vanhat ovat tosiksi muuttuneet, oon taas kerran tehnyt Flii-Eetu -yhdistelmän riskikartoitusta. Kaikkihan on silkkaa todennäköisyyksien laskentaa, koskapa geenitestejä ei ole, nyt olisin sellaista todella kaivannut päätösteni tueksi, se kun olisi voinut antaa ihan eri lukuja kuin maallikkotodennäköisyyslaskenta "periytymisoletuksia" käyttäen.

Vaan maallikkolaskennallani päädyin lopulta siihen, että sairauden todennäköisyys on ilmeisen suuri ja liian suuri, jotta haluaisin sen riskin ottaa ja sen murheen muille tuottaa, että käsissä on sairas koira. Parhain todennäköisyys oli puolet kantajia, puolet terveitä, ja sehän ois ihan bueno kun kukaan ei olisi sairas. Vaan pahin vaihtoehto oli puolet sairaita, puolet kantajia. Molemmat todennäköisyydet kahden sairauden suhteen, joskin toisen osalta ehkä todennäköisemmät kuin toisen. Sitten vielä muutama irtopiste muista jutuista.

Se mikä homman hyllyttämisessä harmittaa on luonnepuoli. Fliihän on todella avoin ja sosiaalinen ihan minkä rodun mittapuulla tahansa, ja suorastaan yltiösosiaalinen ja superavoin länderiksi, rohkea ja reipas. Eetun pääkoppa on myös hyvässä järjestyksessä, se on reipas ja rohkea, hermorakenne kohdillaan, rotutyypillisesti ei vieraista kiinnostunut herra. Luonne ei kuitenkaan kompensoi terveyttä.

Näin ollen meillä ei tänä vuonna länderipentuja ole, yhdistelmä Flii (Kipazin Mentha Piperita) - Eetu (Demians Ergasto) on päätetty jättää toteuttamatta. Jos joku niin harrastunut on, että haluaa tietää enemmän "projektin" perumisen syistä, niin ottanee yhteyttä, esitän perusteluni enemmän kuin mielelläni, eikä jääne miettimään ja hautomaan ja kenties levittelemään huhupuheita.

Fliin sijoitussopimuksen nyt päättyessä haluan kiittää Fliin emäntää sydämestäni yli 7 vuotta kestäneestä äärimmäisen upeasta sijoitusyhteistyöstä, ensin Chilin ja sitten Fliin kanssa. KIITOS!!!

Loppuvuodesta sitten katsotaan mikä on tilanne Heddan tai Pilan suhteen sekä heille ajattelemieni urosten suhteen, jolloin pennut, mikäli niitä tulee, syntyvät vuoden 2012 puolella. Tälle vuodelle edelleen suunnitteilla leonberginkoirapentue, lisätietoja kotisivuilta.

sunnuntaina, helmikuuta 20, 2011

Viikonloppua viedään

Nykysin ei tartte pal muuta kun kärvistellä pakkasten kourissa taloa lämmittäen ja välillä vesijärjestelmää sulatellen ja kylmäsiltoja ettien (ne on kai nyt aika hyvin löydyksissä, kiitos joulupukin tuoman "laserlämpömittarin"). Sisällä alkaa siis olla vähitellen aika latautunutta porukkaa, joka päästelee tuhatta ja sataa pihalla sen tovin kun siellä viihtyvät ja kiljuvat siinä sivussa kurkut suorina kun ovat niin kierroksilla. Täytynee hommata ländereille jotkut pilkkihaalarin tyyliset ja huopatossut. Tai jos tää sää tästä vaikka kohta jo lämpenis.

Perjantaina iski pieni paniikinpoikanen, oli meinaten parit synttärilahjat ostamati. Alotettiin kierros tosin Musti&Mirristä kun koirien ruokatynnyrit oli jo aika tyhjinä. Siitä sit ostamaan Miksulle synttärilahja, joka onneks löytyi sieltä kun pitikin. Sit yritettiin metästää keskimmäiselle lahjaa, vaan se osottautu mahdottomaksi tehtäväksi annetulla aikataululla, joten surffattuamme siellä ja täällä akselilla Espoo-Nummela-Lohja, päätin pistään synttärikortin väliin setelin, jossa oli liimalappu, jossa luki "lämpörullat". Sen siitä saa kun jättää asioita viime tippaan...

Lauantaina juhlittiin yhden ja toisen synttäreitä perhepiirissä. Pääroolissa oli tietty jo tammikuun lopulla 2v täyttänyt Miksu, jolla riittikin puuhaa junaradassa, joka oli hälle kimppaostoksena hankittu.



Ja kyllä se iteksiin tuksuttava veturi vähän muitakin ihmetytti...



Miksun pikkusiskokin oli paikalla ja nukkua horotti millon kenenkin sylissä, eikä pal koirien mellastuksesta välittänyt.



Sunnuntain ohjelmassa oli pentunäyttely, johon Frida oli ilmotettu. Näyttely oli taas tossa ihan kivenheiton päässä, joten matkoihin ei aikaa tuhraantunut. Frida oli jo vähän kun vanha konkari, kulki korskeesti häntä pystyssä ja halus tehdä tuttavuutta kaikkien kanssa. Kivoja kamuja löytykin mukavasti esim. erän Nuppu, tiibetinspanieli, ja tietty yksi ylitse muitten Cellontytär Sissi.

Kehä alkoi mukavasti... tai no mukavasti ja mukavasti, Frida pomppelehti tuomaria vasten haistelmaan tämän käsiä. Liikkuminen, no siitä haistelukoikkeloinnista ei kannata pal puhua. Sooloilemassa oli ensin Sissi ja sen jälkeen oli Fridan vuoro.

Pöytä meni suorastaan loistavasti, Frida pusuttikin tuomarin siinä sivussa ja sai kehuja avoimesta ja reippaasta käytöksestään, mutta liikkuminen oli kyllä aikasen kökköstä, erityisesti kun juostiin eestaas niin se paluumatka kohti tuomaria. Kolme kertaa juostiin ennen kun tuomari näki mitään etuliikkeitä. Poseeraus meni ok, vaikkas Frida sen kyllä paremminkin osaa.

Lopputulos oli Frida PEK1, KP, ROP-pentu



Sissi oli PEK2 kun vähän ujostutti se kehässä olo ja olemuskin oli tuossa ikävaiheessa aika varsamainen, yhtä jalkaa koko tyttö. Vaan ans kattoo parin kuukauden päästä.

Jäätiin oottelemaan loppukehiä. Sissikin jäi vähäksi aikaa meidän seuraksemme. Kameraa mulla ei mukana ollut, mutta Sissin emännällä oli, sillä sit napsin jonkusen kuvan, niitä voi ihailla Sissi blogista.

Tän kerran hittituote oli muitten ihmisten koirilleen varaamat namit elikkäs joka ihmisen kädet ja taskut ois pitänyt päästä tarkistamaan ja ryhmäkehässä tästä oli tulla meille suorastaan ongelma kun porukalla oli tietty mitä ihanampia herkkuja varattuna takaamaan loistoesiintyminen. Ja Frida senkun sinkoili nenä pystyssä paikasta toiseen. Napsi kyllä omiakin nameja, ei siinä mitään.

Eipä länderiä pal ryhmissä noteerata, vaan olipa hyvää harjotusta kun taas oli toinen tuomari ryhmässä kun rotukehässä, joten tuli kahdet pöytäilyt yhdellä osallistumismaksulla, ja ryhmässä oli muuten vielä miestuomari, jollasta Frida ei oo vielä kohdannutkaan, viimeksi molemmat tuomarit oli naisia. Hienosti meni myös ryhmäpöytä ja ryhmässä, esiarvostelussa, jopa ravasi kolmion kaksi sivua suht ok, mut se tuomaria kohti sivu, se oli aika floppi. Ryhmäkehään sit koikkeloitiin miten koikkeloitiin, eikä siitä sen enempää.

Niin se hurahti viikonloppu.

torstaina, helmikuuta 17, 2011

Totoro-isä ja Cello-isoisä

Totorosta tuli eilen (16.2.2011) 7 pienen pennun isä (ja Cellosta isoisä), näistä 4 urosta ja 3 narttua. Emä on Das (Atsalean Aina).



Lisätietoja Tiinan ja Dasin blogista.

keskiviikkona, helmikuuta 16, 2011

Ratiritiralla, tuli talvihalla

Ollaan saatu nauttia tosi rapsakasta kelistä viime päivinä. Aamusin liikkeelle lähtö on kankeeta, vaikka auto onkin laitettu liekaan ja sekä lohkolämppäri että sisätilalämppäri kiljuu pari tuntia, vai oliko se enemmänkin. Tuntuu, ettei kulkupelissä oo sen enempää jousia kun kääntyviä etupyöriäkään... ennen Veikkolaa homma alkaa onneks sentään pelittää ja takki mulla on luokituksella -35 astetta, joten vilu ei ihan heti kuitenkaan tuu.

Lämpöilmapumppu jaksaa pakkasesta huolimatta hönkiä lämmintä, enää en tosin puhuis kuumasta. Takkauunia oon lämmittäny urakalla, eikä sekään ihan oo riittäny siinä kohti kun pakkanen koputtelee liki -30 asteessa. On siis pitäny kaivaa pari puhallinta ja yks pieni patteri naftaliinista. Patteri on päällä vaan öisin, verannan oviaukossa, verannalta kun viileetä tuntuu aina tulevan, vaan siellä nyt on seinä melkeestä ikkunaa kokonaan. Puhaltimia käytetään vesijohtojen sulatteluun...

Pesuhuoneessa on parissa paikkaa joku kunnon kymäsilta ja putket hyhmääntyy. Yleensä veskiin tulee sekä kuumaa että kylmää vettä, mut keittiöön ei tuu kun kylmää ja pesuhuoneeseen ei tuu kun kuumaa. Putket on onneks pinta-asennuksena, joten kun yhteen tiettyyn nurkkaan vähän aikaa puhaltaa, niin alkaa pesuhuoneen vesijärjestelmä pelittää ja kun puhaltaa yhteen toiseen kohti, niin jo alkaa keittiöönkin virrata myös kuumaa vettä. Vähän siis korjaustöitä tiedossa ennen ens talvea, muttei mitään mahdottomia kumminkaan.

Ländereitten mielestä näillä säillä ei kannata ulos mennä, parempi maata takan eessä läähättämässä. Oikeesti en tajua miten koirat voi maata siinä, kun ite en kunnolla saa puita lisättyä kun kuumaa hohkaa siihen malliin. Cello kyllä varmaan lataa ittensä siinä takan eessä, sillä se nukkuu edelleen yönsä sängyn alla ja makkarissa ei oo lämmitystä (siis tarkotuksella), siellä on puolentoista metrin kohilla +12 astetta ja lattia tuntuu jopa mun jalkoihin hyytävältä ja mä sentään kipitän talvipakkasillakin paljain jaloin... ulos asti. Yritin kyllä yhtenä iltana taas ottaa Cellon punkkaan nukkumaan ja se kiltisti pysykin siinä niin kauan kun käskytin, mitä nyt vilkuili koko ajan punkan reunan yli lattialle ja het kun huomio herpaantu, niin jätkä katos sängyn alle.

Kerpeleitäkin loppuu into ulkona olemiseen tossa -20 asteen kohilla. Siihen asti niillä ei oo erityistä intoa olla sisällä. Jossain siis kulkee kerpeleittenkin pakkasraja, vaikka joskus oon kuvitellu, ettei niillä sellasta ole kun ei kelpaa tulla sisälle eikä kelpaa olla kopissa, sen kun röhnötetään hangessa ja paetaan pihalle kun ovi raottuu. Nyt muutamana päivänä se on ollu vähän toisin: paetaan sisälle kun ovi raottuu.

Vanha maalainenkin meikäläisessä nosti päätään tässä yhtenä aamuna: ensimmäinen ajatus oli, että äkkiä tulet hellaan... vaan kun ei oo sitä hellaa ja töihinkin on mentävä navettaa kauemma. Muistan vuosilta kivi ja keppi entisestä elämästäni, kuin kovilla talvipakkasella joskus hampaat melkeen löi loukkua ja sormet oli siniset kun aamulla kömpi lämpimästä makkarista jääkylmään keittiöön. Sit tuikkas tulet hellaan ja pisti kahvipannun tulille, kohta oli lämmin ja kuumaa kahvia, se oli, ah, vasta jotain se. Paitsi ehkä kaikki ei moista ylellisyyttä arvostais. Oon mä joskus asunu sellasessakin paikassa, et aamulla piti rikkoo jää vesiämpäristä, et sai ees lasillisen vettä... Niin se elämä kuljettaa.

Sais kevät tulla jo.

sunnuntaina, helmikuuta 13, 2011

Greta näytelmissä

Pakkasen napsuessa suunnattiin tänään Gretan kanssa näyttelyyn. Voi kun näyttelyt ois aina noin lähellä, on niin ihanaa kun voi lähteä "viime tipassa", eikä matkoihin tuhraannu tuntikausia. Tämä oli vähän sellainen kokeellinen näyttely...

Gretallahan on ollut ongelmana se, että se äkkiä vaan juostessaan keksii, että nyt tää kehässä kökkiminen riitti kun tuolla muualla on pal hauskempaa, ja kun 56 kiloa koiraa hukkaa korvansa ja päättää syöksyä jonnekin, niin meikä ei kyllä pärjää vaan menee suksena perässä. Kesällä päästiin ulkonäyttelyissä jo aika kivaan kuosiin tämän ongelman kanssa, joten nyt oli aika kokeilla, josko voidaan vähitellen alkaa katella myös hallinäyttelyitä.



Toiveet kyllä romahti kun päästiin näyttelypaikalle; Greta pisti ihan hösseliksi ja kelli pitkin lattioita, säntäili sinne ja tänne, varsinkin avoinaisille kasseille, saattaishan niissä olla nameja. Mietin vaan mielessäni, et jatkossa saatan joutua kulkemaan paperipussi päässäni.

Salaiseksi aseeksi saatiin prinssinakkeja (KIITOS!!) ja nakit (ynnä kymmenet muut erilaiset namit) taskussani marssin urheasti kehään. "Ryhmäjuoksussa" ei nameja tarvittu, se meni ihan suht ok, seisominen ryhmässä myös. Sitten oli vuorossa Gretan yksityisshow, joka yllätys, yllätys, meni varsin mallikkaasti. Sain Gretan juoksemaan kohtuullisen nätisti, Greta yritti vaan pari kertaa ulos kehästä ja sain sen niillä kerroilla haltuun, seisominenkin meni varsin hyvin. Tuloksena avo eri. Kilpailuluokassakin Greta jaksoi vielä ihan kivasti keskittyä ja juosta ja seisoa. Yllättäen voitettiin luokka ja saatiin sa. Huh!



Paras narttu -kehässä Gretalla oli sitten jo kuppi nurin, eikä se millään ois jaksanu seisoa kunnolla, niissä kohti kun ois pitänyt seisoa Greta vaan sähläs, on se vaan edelleen niin kakara olevinaan ja pellossa kasvanut (tunnustan). Juokseminen meni ihan kivasti edelleen ja kyllä me juostiinkin, enpä ihan het muista, että ois niin pal joutunut juoksemaan, meni melkeestä maitohapoille.

Paras narttu -kisassa Greta sijottu kolmanneksi, josta sijoituksesta olen todella tyytyväinen. Kaikkein iloisin olen kuitenkin siitä, että saatamma lopulta löytää yhteisen näyttelysävelen Gretan kanssa, joten kehtaamme ehkä jatkossakin kehiin ja voin unohtaa paperipussin.

perjantaina, helmikuuta 11, 2011

Lunta, lunta ja vielä kerran lunta

Lunta, joo lunta, sitä on tuiskuttanu lisää, sellanen varmaan parikyt senttiä pölähti tässä viikolla tulemaan. Lumikolat alkaa olla loppuunajettuja, kumpikaan ei enää priimakunnossa. Yks harjakin näyttää olevan melkeen pelkkä varsi ja yhestä lapiosta puuttuu osa vartta. Taistelu kinoksia vastaan jatkuu siitä huolimatta.

Aitoja ei tontin ympärillä enää ole kun tuolla mettän puolella, siellä kun on parimetriset riista-aidat, että ne ei sentään oo ihan vielä lumeen kadonneet. Piha-aidat on aikaa sitten hautautuneet hankeen. Vanhemmat koirat pysyy ulkomuistista aidan luvallisella puolella, koira on onneks tapaeläin, vaan mitä nuoremmasta hurtasta kyse, sitä vähemmän sitä kiinnostaa "kuvitteellinen aita".

Kerpleet ei mee aitojen yli, ne ei välitä kahlata paksussa umpihangessa jos valita voi, mut länderit, ne mokomat kelluu pinnalla nyt kun hanki ei enää oo pehmosta höttöä. Arska ja Viivi pysyy pihalla ongelmitta, tai no Arska kyllä kerran meni aidan yli Heddan houkuttelemana, eikä sit osannut tulla takasin, näistä sen Arskan sokeuden aina huomaa. Cello pysyy oikeella puolen pihaa melkeen satavarmasti, Totoro tekee joskus pistoja toisellekin puolelle pihaa, Hedda pyörähtelee väärällä puolella aina kun silmä välttää ja Frida kulkee kinosten yli miten mielii.

Pahimpana pyrypäivänä jouduin kiikuttamaan kakaran sisälle kun ei lumitöistä tullu mitään, koko ajan oli Frida väärällä puolen ja se kun ei pysy pihassa, juoksee Lepikontielle, ei tosin yksin, mähän kolasin lunta yli tien, mut kun ei oo silmiä selässä, eikä Frida mun vieressä pysynyt kun tietä pitkin oli niin kiva juosta, vaan kun siinä ajaa autojakin, eikä ne kaikki todellakaan aja etanakyytiä. Muut koirat pysy siellä missä piti, tosin jouduin aika ajoin huomauttamaan, että siitä EI tulla kun millon kenenkin etutassut roikku väärällä puolen olematonta aitaa ja välillä kai takajalatkin.

Kun sit lumentulo otti ja lakkas, niin pakkasta pukkas, nytkin mittari rapsaa kovaa vauhtia kohti -20 astetta... Neljä vuodenaikaa on niiiiiiiin ihana asia ja enemmän talvi- kun kesäihmisenä oon itteeni pitänyt, vaiks syksy onkin suosikki, vaan onkohan se enää ihan niinkään.

Sunnuntaina ois Kerttusella näytelmä, onneks tossa kivenheiton päässä. Vanhimmainen jo otti ja pesi Gretan, mulla ei selkä vieläkään kestä tota turkkirumbaa, vaikkas muuten pysyykin kuosissa. Huomenna ois sit turkin siistintää ja tassukarvojen parturointia tiedossa, siitäkin saa suurimman urakan tehdä varmaan toi vanhimmainen. Oisko jossain joku sellanen "koirien pesupalvelu", mulla ois sille varmaan käyttöö alkaen siitä päivästä kun vanhimmainen keksii muuttaa.

Nautinnollista viikonloppua!

sunnuntaina, helmikuuta 06, 2011

Lumivyöry

Puolet talon tien puoleisen katto-osuuden lumi- ja jääkuormasta rysähti alas torstai-illan pimeydessä. Hetki piti sen rysähdyksen jälkeen vetää henkeä ennen kuin uskalsi kattoa ikkunasta ulos... Illan pimeydessä aattelin jo hetken, että puoli kattoa tuli mukana, se kun tuo jäämöykky näytti pimeydessä ikkunasta kurkatessa erehdyttävästi kattopelliltä.



Tässä seuraavana aamuna ikkunan läpi otettu kuva (tossa ei nyt ole mitään mittakaavaa ja perspektiivi vääristää, mut jääjärkäle on kyllä aika hervottoman suuri, en varmaan ainakaan pal valehtele jos sanon, että 1,5m x 1,5m ja paksuuttakin on kiitettävästi). Pihapolku on tuolla jääseinän takan ja kyllähän siitä taas osa hautautu lumivyöryn alle. Ens talveks pitää siirtää kulkuväylä vähän kauemma talosta eli siis merkata raparperipuskien paikat ja vetää polku siihen viereen.

Pihan puoleltakin on puolet katosta tainnut jo suunnilleen tyhjentyä lumesta, mut puolet talon katosta onkin sitten edelleen lumi- ja jääpeitteen alla. Verannan katto estää yhtä neljännestä tyhjenemästä. Mikä tota yhtä neljännestä sitten jarruttaa, jaa'a enpä tiedä...

Ja Foreca sen kun lupaa lisää lunta: "Raju lumimyräkkä iskee Suomen eteläosiin tiistaina." ja siihen päälle sitten pakkasta. Voi tule jo kevät, tule!!

perjantaina, helmikuuta 04, 2011

Ja tapahtui niinä päivinä

Niin tapahtui heidän kotona ollessaan, että synnyttämisen aika tuli ja hän synnytti tyttären ja kapaloi hänet Jorvissa, koska heille ei ollut sijaa Lohjalla.



Päivänä Valon (3.2.2011) näki päivänvalon eräs Päivien Valo.

torstaina, helmikuuta 03, 2011

Mitä kuuluu ja kuka käskee

Helmikuussa, huh, ja jotenkin tuntuu, että vasta sitä joulua ootteli, nyt jo iso pala tätä vuotta on takana päin ja kohta voi alkaa tehdä juhannussuunnitelmia... tai ainakin voi alkaa suunnitella kasvattitapaamista.

Sää on sitä samaa: jos ei sada lunta, niin pakkanen paukkuu ja kun pakkanen ei pauku sataa, lunta tai nyt helmikuun myötä jo vettäkin. Pihassa kulkee pelkkiä kolan levyisiä polkuja, tai kai ne on jo kaivantoja tai juoksuhautoja.


Arska mennä pompottaa puuvajalta kohti taloa.

Takahallin katto romahti, vanhimmainen totes, että luontoäiti on mulla apuna, mut vahingot oli lopulta olemattomat, sitä kattoa nyt tietty lukuun ottamatta. Puuvajan katto pysy ylhäällä. Kai pyhällä hengellä, koskapa se näyttää siltä, että vois romahtaa jo silkasta vesisateesta. Talon katolla lumi sitkeesti nököttää, vaikka kallistuskulmaa on kiitettävästi. Viime vuonna lumet talon katolta rysähti suoraan pihapolulle, joten enpä halua olla siinä kaivannossa kun katto alkaa tyhjetä, ellei sitten vesisateet sulata sitä vähitellen. Pitäisköhän polkua siirtää?

Koskei olla tehty mitään erityistä, niin jos vaikka kertois mitä meidän karvakorville kuuluu tällä hetkellä ja miettis oisko jotain tavotteita kuluvalle vuodelle... tai jotain.

Arska-äijä mennä porskuttaa kohti 12 ikävuottaan, ei ole äijää sokeus vuosien saatossa kiusannut. Nyt kyllä näkee, että kaikki astit alkaa vähän heikentyä, joten jos äijä on kovin intona, niin ei muista "katsoa" mitä tekee ja hupsahtaa vaikka umpihankeen siinä polun vierellä tai kävelee päin jotain. Rauhallisella mielellä kulkiessaan kulkee edelleen loistavasti, mut kun ei tajua, että on jo vanha äijä ja pitäis olla hillitty ja arvokas, ei tajua, sen kun riekkuu ja riehuu, leikkii ja hilluu... Arskalle en ole tavotteita asettanut, Arska ite on asettanut itelleen tavotteen saada pöydästä niin monta makupalaa kun mahollista ja on opetellut hymyilemään melkeen yhtä leveästi kun Astralla oli tapana.


Arska

Viivi saavutti jo veteraani-iän, vaikkei se kyllä neidon olemuksesta näy. Samalla tohinalla sutii menemään kun aina ennenkin. Hammaskiven poistoon pitäis arvon neito viedä, samalla saisivat kattoa pissin laadun ja rakon kunnon kun Viivi on alkanut falskailla lattialle. Viivi on leikattu kyllä ja vanhemmilla, leikatuilla nartuilla tuo on aika yleistä ja ellei mitään vikaa löydy, niin jospa saataisiin jotain "inkontinenssipillereitä", ois elo vähän kuivempaa. Viiville riittää tavoitteeks hallita valtakuntaansa, jonka tuo hyvin tekeekin; kun nuoriso riehuu liikaa, niin Viivi rauhottaa tilanteen tuossa tuokiossa silkalla olemuksellaan ja haluamalleen paikalle Viivi pääsee maate ihan vaan tuijottamalla siinä makaavan tyypin alta pois.


Viivi, jonka yli Cello yrittää ajaa polulla, joka on melkeestä länderin syvä...

Muru on Viivin kanssa melkeen saman ikänen, joten veteraani siis Murukin. Siinä kun ikä ei Viivissä näy, niin Murussa sen kyllä valitettavasti huomaa. Paino pyrkii nousemaan kohisten, vaikka kuin yritän annoksia katsoa. Kyllä Murukin vielä innostuu toisinaan jopa juoksemaan, vaikka pääsääntöisesti elää arvokkaan rauhallisesti. Näyttelyihin aattelin Murua viedä, mut ellei saada tota painoa kuriin, niin eipä taida olla kehiin asiaa... Oisko siinä Murulle tän vuoden tavotetta, ei siis kehissä, missikisat on missikisoja, eikä elämää suurempia, vaan painon normalisoinnissa ihan terveyden kannalta aatelleen.


Minäkö tukeva?? Höpö, höpö! Mulla on vaan tuhti turkki ja luut syvällä. tuumii Muru

Celloa, kovan onnen ritaria, vaivaa eturauhanen. Hormonipistoksella sitä yritettiin saada rauhottumaan, mut tulokset ei olleet kummosia ja nyt kun piikin vaikutus alkaa olla ohi, niin ongelmakin on taas palannut. Nyt täytyy vielä miettiä onko jotain muuta tehtävissä kuin pallien poisto ja ellei, niin se on sit pallit pois, tärkeintä on kuitenkin terveys, vaikka kovasti olenkin haaveillut, josko Cello vielä Heddan kanssa olisi voinut heilastella. Vaan ellei, niin sitten ei, eikä siitä sen enempiä. Ai niin tavotteita... joo, oisko se sit koiratanssiharrastuksen elvyttäminen kenties.


Cello oppi näköjään Adeinan hoidossa tarjoamaan "kivillä seisontaa", tosin tää kivi muodostuu silkasta lumesta.

Totoro mokoma täyttää kohta jo neljä vuotta. Hui kauhistus, mihin se aika oikein katosi. Totorosta on tullut todella huomionkipeä ja varsinainen sylimarsu. Sosiaalisuusastekin on kohonnut jo ennestään sosiaalisesta suorastaan yltiösosiaaliseksi. No tietty vieraat pitää ensin haukkua pystyyn, mutta sen jälkeen voi jo heittäytyä kaikkien kaveriksi. Totorossa ois ainesta enempään kun emännässä, mut jos nyt yritettäisiin vaiks saada se näyttelyitten kompastuskivi ravaaminen sujumaan, niin voitais ainakin näyttelyissä sillon tällön käydä.


Totoro

Tiuku täytti kolme ja jotenkin se tuntuu edelleen niin pennulta, osasyy varmaan alati vilkas käytös. Painon kanssahan Tiukun kanssa on käyty jatkuvaa taistoa melkeen koko sen eliniän ajan. Eikä tosiaankaan ylipainon vaan alipainon, ettei nyt joku vaikka liikuntaa meille evääksi tarjoa Kaik on tutkittu, mitä on keksitty tutkia, ja Tiuku kaikin puolin terveeksi todettu. Nyt on lopulta massaakin saatu kertymään kiitos RC Energy 4800 -ruuan. Kesäaikana voidaan toivottavasti käyttää jotain kepeempää huttua. Mitään tavotteita Tiukulle ei ole. Jos turkki kasvaa, eikä hot spotteja viime kesän malliin tulevana kesänä hyökkää, niin ehkä vois jossain näytelmässä kävästä.


Tiuku

Greta on uskomattomat kaksi vuotta. Neiti pitää itteään kyllä ihan pentuna ja yrittää syliin ja muutenkin sillä on jäljellä runsaasti pikkupentuajan elkeitä. Ehkä, kun jää syntymäkotiin ja emänsä seuraan, sitä jää jotenkin "pennummaksi". Itepäinen Greta osaa olla, tosi itepäinen, mutta äärimmäisen kiltti ja ystävällinen. Pentue Gretalle ois suunnitteilla tänä vuonna, jos kaikki hyvin käy, eikäpä vuoteen siinä tapauksessa pal muuta sitten mahdukaan. Jos pentusuunnitelmat jostain syystä venyvät, niin sitten ois tiedossa sertin metsästystä. Katotaan kumman Greta valitsee


Greta Gertrud Ketterä

Hedda täyttää tuota pikaa kaks vuotta. Näyttelyissä oli tarkoitus käydä, mut viime keväänä Heddaan iski yllättäen melkoinen näyttelypaniikki, vaikka pöytäongelmien piti jo olla taa jäänyttä elämää. No ympäri käydään ja yhtehen tullaan: pöydällä sai hädintuskin koskea ja kehässä piti rähähdellä muille koirille. Pidettiin näyttelytaukoa viime kesän yli ja syksypuoleen Porvoossa kokeiltiin missä jamassa homma on; pöytä meni siedettävästi, kehäkäytös ei ollut erinomaista. Päätettiin skipata kaikki ahtaat hallinäyttelyt ja antaa ajan vähän kulua. Tänä vuonna olis sit tarkotus kattoa missä mennään ja mitä tehdään. Ja tekeminen tietty riippuu siitä missä mennään. Silmäpeiliin mennään myös tässä kevään kuluessa.


Hedda

Pahnanpohjimmaisena sitten Frida, joka on kasvanut kauniisti, joskin sais vielä jatkaa kasvamistaan, ettei jää miniländeriksi. No ikää on vasta 6 kk eikä ekaa juoksua vielä onneksi näy, joten siinä mielessä toivoa on. Tällä hetkellä Frida on Viiviä selkeästi pienempi ja Viivi on sen vaivaset noin 38 cm. Fridan on tarkoitus kiertää näyttelykehiä jonkin verran ja muilta osin keskitytään siihen paljon puhuttuun sosiaalistamiseen arkitottelevaisuutta unohtamatta. Muilta osin neito saa olla rauhassa kakara.


Fridan vauhtia

Suunnitteilla on myös länderipentue: Flii - Eetu (lisätietoja kotisivuilla, jos ketä kiinnostaa). Kumpikaan pariskunnasta ei enää ole ihan teini, Flii ehtii täyttää neljä vuotta ja ainakin ennen pentujen syntymää Eetu ehtii täyttää 7 vuotta. Fliin ehdottomasti paras puoli on luonne, siinä on niin sosiaalinen länderi, että moni sosiaalisena pidetty rotu jäänee toiseksi. Toivoisin, että Flii jättäisi tätä upeaa luonnettaan pentuihinsa roppakaupalla.


Komea Eetu ja ihanainen Flii

No huh, tulipa puiseva kirjotelma