perjantaina, helmikuuta 29, 2008

Yksvuotiaat M-panut


Tässä he ovat, Kipazin M

KUJE (Kipazin Mentha Aquatica)

25.2.2007


Luovutusiässä


Kuje 1v


PADI (Kipazin Mentha Arvensis)

25.2.2007


Luovutusiässä


Padi 1v


VEIKKO (Kipazin Mentha Cardiaca)

25.2.2007


Luovutusiässä


Veikko 1v


CAMI (Kipazin Mentha Gentilis)

25.2.2007


Luovutusiässä


Cami 1v


TOTORO (Kipazin Mentha Gracilis)

25.2.2007


Luovutusiässä


Totoro 1v


FLII (Kipazin Mentha Piperita)

25.2.2007


Luovutusiässä


Flii 1v ja M-pentujen emä Chili


LUCA (Kipazin Mentha Spicata)

25.2.2007


Luovutusiässä


Luca 1v


VIPU (Kipazin Mentha Viridis)

25.2.2007


Luovutusiässä


Vipu 1v


Ellei mitään maata mullistavaa tapahdu, niin kotisivuille tulee viikonlopun aikana uusia kuvia M-pentueesta ja jos vaan ehdin, pystyn ja kykenen, niin muutamasta muustakin kasvatistani.

torstaina, helmikuuta 28, 2008

Haaste


Suku on pahin... Duo haasto kertomaan totuuksia itestäni, kaikkiaan seittemän totuutta... Vähän kyllä mietitytti, mutta menköön nyt, vaikken kyllä tiedä, että kuin viisasta se on listata suuria salaisuuksiaan kaikelle kansalle nähtäväksi.

1. Ehdottomasti paras paikka nukkua yöunia on ihka oma tyyny siinä emännän tyynyn vieressä. Tosin meillä on välillä KePon kanssa ihan taistelu paikasta auringossa, kun SE ei millään tunnu tajuavan, että tyyny on MUN, vaikka mä voinkin sen joskus armollisesti jakaa jonkun mielestäni tään suosionosoituksen ansainneen kanssa. KePo puolestaan on sitä mieltä, että omistaa sen mun tyynyni ja emäntä vaan nauraa...

2. Mä oon aina ollu ihan älyttömän aamu-uninen, jo sillon nuorena, ja mitä enemmän vuosia kertyy, sitä aamu-unisemmaks mä vaan tuun. Nukun ihan viimeseen maholliseen hetkeen asti ja vasta kun oon ihan vakuuttunut, että on pakko nousta, kömmin liikkeelle.

3. Mun lempparilelu on frisbe, sillä jaksan leikkiä niin, ettei henki enää kulje. Pallokin on ihan ok, mutta frisbeetä ei kyllä mikään voita. Mä osaan jopa tavata ton sanan ja oikeestaan jo pelkkä f-kirjain saa mut vilkuilemaan ympärilleni. No sitä kirjainta on muissakin sanoissa, joten toisinaan saa pettyä.

4. Kun tätä ikää on jo vähän kertynyt, niin mun täytyy tunnustaa, että nykyään mä joskus putoan pirttipenkiltä. En mä oikein tiedä, että mikä siinä on, kun istuu vaan ihan nätisti ja sitten äkkiä putoaa... Onkohan tää joku sellanen viidenkympin villitys, josta kaksjalat joskus puhuu.

5. Suutani en avaa vapaaehtosesti. Mulla oli sillon joskus se iskeeminen vaskuliitti poskissa ja kaikki renkkas mun suutani koko ajan. Ihme, ettei saranat kuluneet loppuun. Niinpä mä säästän niitä nykyään ja jos joku yrittää avata mun suuni, niin puren hampaita yhteen, että poskilihakset vaan paukkuu.

6. Nuorena mä vahdin tarkkaan linjojani, mutta nykyään nautin ruuasta täysin rinnoin, paitsi seniori ja light -ruuista. Parasta ruokaa on tietty se, mitä jaetaan pöydästä. Tässä osiossa oon onnistunut treenaamaan KePon ihan kiitettävään lihaskuntoon, siltä aina livahtaa jotain meikäläisellekin vaikka emäntä kuin pauhaa, ettei mulle muka sais antaa mitään ylimäärästä. Niin ja ihan parasta on vieraat; ensin niitä voi haukkua ja sit kun ne on komennettu paikoilleen, niin niitten syliin voi kiivetä ja yleensä aina ne antaa mulle jotain herkkuja, eikä emäntä kehtaa sanoo niille kovin pahasti.

7. Kun mulla on kakkahätä, niin se paikan ettiminen on ihan älyttömän vaikeeta. Pitää juosta paikasta toiseen ja pyöriä, vähän niin kun kokeilla, että onko just se paikka sopiva ja riittävän hyvä... yleensä eka paikka ei oo, eikä toka, eikä ehkä kolmaskaan ja voipa se neljäskin olla aika huono valinta...

Ja niin kun Duo sano, niin suku on pah... ei kun paras, ja kun kaksjalat usein pauhaa jostain tasa-arvosta, niin ollaan nyt sit tasa-arvosia, ettei tuu joku valtuutettu valittamaan. Haastan siis tyttären-tyttären-tyttäreni Kujeen. Ja kun kerta Duokin haasto kaks, niin mähän en jää huonommaks, yli roturajojen, kokemusta kunnioittaen ja sukupuolten välisen tasa-arvon nimissä haastan Konstan.

Aasa

tiistaina, helmikuuta 26, 2008

Kuka osaa seisoa, kuka?



Siis näikö sä halusit?


Ai ei. No tälleen ryhdikkäästi sitten? Mikä ihmeen muinainen Egypti?


Oonks mä nyt niin kun korkeella?


Ihme mannekiineja. Ihan naurettavaa touhua, sanon minä!


Siinä sulle!

maanantaina, helmikuuta 25, 2008

Sakkia ja sutinaa


Loppuviikko ja viikonloppu vilahti, että hujahti. Loppuviikosta sain otettua vähän kuvia koirista ulkosalla, ihan siis lumessa, se on aika harvinaista herkkua tänä talvena. Lopulta oli pakko lähteä sisälle kun yhden ja toisen jalat alko punottaa kovassa hangessa riehumisesta. Mutta hauskaa meillä oli, niitä onnistuneita kuvia nyt ei kovin montaa lopulta tullut, yritän saada ne jossain välissä kotisivuille... pitäis, pitäis, kun vaan ehtis ja kykenis...

Perjantai-lauantaiyönä sitten jämähti selkä. Aamuyöstä oli vielä ihan hyvä olo, satuin olemaan hereillä tovin, mutta aamulla sängystä ylös nouseminen oli jo yhtä tuskaa. Särkylääkettä naamariin, vaan eipä se juur oloa helpottanut. Lääkekaapista löytyi onneksi edellisiä "selkäsärkylääkkeitä", siitä rasiasta nappi naamariin ja illansuussa pääsin jo vähän liikkeelle, joskin olo oli sitten muuten aika pöhnänen, vähän toisaikanen, kun pienessä laitamyötäsessä konsaan. Sunnuntaina alotin päivän särkylääkkeellä ja tänään oon pärjännyt jo ihan tavan reseptittä myytävällä valmisteella. Tosin jonkun kerran päivän pitkin on joutunut miettimään, että pitäiskö sinne lekuriin kumminkin mennä...

Koirilla oli eilen jännittävä päivä, vierailulle tuli rodusta kiinnostunut perhe. Odotin jännityksellä, että miten Popponen suhtautuu lapsiin, se kun ei pienten lasten kanssa ole seurustellut lainkaan.

Huuto oli tietty hirmuinen kun vieraita tuli ovesta sisälle. Olin jo etukäteen päättänyt, että koko lössiä en kerralla päästä vieraita pelottelemaan... tai siis lapsia lähinnä. Jos nimittäin on tottunut hevosenkokosiin koiriin, niin ei kai noita rääpäleitä voi pelätä. Odotin kunnes vieraat olivat päässeet istumaan ja siinä kun Aasa sekä Viivi saivat, iän suomalla etuoikeudella, kunnian alottaa vieraisiin tutustumisen, pistin pojat puolestaan ulos, myös Arskan, joka ei ikäetuja päässyt hyödyntämään, Arskan mielestä kun ihmisen raja on noin 10 vuotta ja sitä pienemmät otukset ovat mitä lienee vaarallisia alieneja ja ne on pidettävä kovassa kurissa.

Aasan ja Viivin tervehdittyä vieraat rauhassa, päästin sisään sen, joka oven takana oli ekana jonossa ja se sattui olemaan Löppönen. Popponenkin yritti kyllä tunkea ovesta sisälle, Arskasta nyt puhumattakaan, vaan sinne jäivät ulos ihmettelemään mistä nyt puhaltaa.

Löppönen otti vieraat tyynen rauhallisesti, jopa lapset. Sitten oli Popposen ja Arskan vuoro päästä sisälle, Arska tosin joutui takkahuoneeseen... Popposen ensikohtaaminen pienten lasten kanssa meni suorastaan kun rutiinilla. Ois voinut luulla, ettei Popponen oo muuta tehnytkään kun seurustellu vieraitten lasten kanssa, olin hämmentynyt ja vaikuttunut. Popponen antoi jopa silitellä itseään ihan kunnolla, silleen kun nyt lapset silittää, kun on pakko tarttua molemmin käsin molemmin puolin koiran päätä, yhden käden ote ei riitä.

Tänään aamulla oli yhdelle ländereistä käydä ohrasesti. Koirat riekkuivat pihalla sillä aikaa kun yritin saada vaatetusta duuniinlähtökuntoon, joka ei muuten kankeen selän ja kipeen lonkan kanssa ollut ongelmatonta, piti tarkkaan miettiä missä järjestyksessä vaatekappaleet päälleen yritti saada. Kun vaatetus oli kuten miten suunnilleen silleen kun piti, kurkkasin ulos, kaks koiraa vilahti sisälle, toinen oli Arska, toinen varmaan Viivi.

Painelin raapimaan kampausta kuntoon ja läästimään rasvaa naamaani. Taas oven ohi kulkiessani kurkkasin oliko lisää sisälle tulijoita jonossa ovella. Juu'u Löppönen ja Popponen. No se taitaa sitten Aasa olla jossain pyörimässä kakkarinkiä (länderistit tietää kyllä, että se rinki voi ottaa aikaa kun sellanen kerta sattuu). Paiskasin siis oven kiinni ja ajattelin huudella kohta uudestaan.

Juur kun olin kääntämässä selkäni ovelle, lasin läpi silmään sattu joku vaalea portaan alla. Avasin oven uudestaan ja yritin kurkkia portaan alle. Ei mitään. Käännyin jo sisälle ja aattelin, ettei ilmeisesti lääkehuurut olleet tarpeeks haihtuneet kun nään mitä sun sattuu ja saman tein vilahti taas jotain vaaleeta. Aasako se on portaan alla. Yritin huudella sisään, muttei otus vaan tule esiin, sen kun hyörii ja pyörii kun ei kuuliskaan mitään kutsua, ei kai vaan Aasa ala vanhuuttaan jo dementoitua (Sunnyn dementian jälkeen sitäkin aina miettii), kunnes äkkiä ymmärsin, että portaan alla oli Viivi, joka ei osannut tulla sieltä pois. Olin vaan olettanut ekassa satsissa olleen olevan Viivi, koska Viivi tulee yleensä, oikeestaan aina, vapaasta ulkoilusta sisälle ekana.

Viivillähän on kaihi ja näkö on nyt ottanut harppauksen huonompaan päin. Viivi oli siis vilahtanut portaiden alle kottikärryjen vierestä (tai syöksymällä portaiden välistä), eikä osannutkaan kapeasta vapaasta tilasta enää pois. Yritin ensin ohjailla kutsumalla, mutta lopulta oli pakko vetää kengät jalkaan ja mennä napsuttelemaan sormiaan vapaan tilan kohdalle, jotta Viivi osasi tulla sitä kautta vapauteen.

Sisällä en voinut kun nauraa Viivin ilmeelle ja olemukselle; Viivi näytti lähinnä tältä Se tuntui riemuitsevan silkasta kiitollisuudesta, että pelastin raasun jäämästä loppuelämäkseen portaan alle.

sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008

Herra Totoro Popponen 1v


Nuoriherra Totoro Popponen täyttää tänään vuoden.







Rakkaat onnittelut päivänsäteellemme!

Samalla sydämelliset onnittelut kaikille Popposen sisaruksille!

keskiviikkona, helmikuuta 20, 2008

Pikakuvakimara



Pieni mies ja iso luu.


Esteet on tehty ylitettäviksi.


Ollaan kavereita, jooko?

tiistaina, helmikuuta 19, 2008

Epätoivosen epätoivosia tekoja


Kotiuduttuani duunista päätettiin vanhimmaisen kanssa keittää sumpit, vaan kuin sitten kävikään. Juu, sumppi keitty ihan kun pitääkin, mutta jääkaapissa ei ollut tippaakaan maitoa, ei siis pisaraakaan, ja kahviahan on ihan mahdotonta, tai ainakin melkeen mahdotonta, juoda mustana. Siinä paniikkitunnelmissa ympärilleni pälyillessäni huomasin, että pöytään oli edellisenä päivänä jäänyt tölkki; sitä puristelemaan. Ihme ja kumma, tölkissä todellakin oli tippa valkasuainetta pohjalla. Epätoivon hetkellä kelpaa mikä vaan... rohkeesti kokeilemaan, ei mennyt kokkareisiin. Ah sitä kahvin juonnin autuutta kun oli jo ehtinyt ajatella, ettei saakaan ryystää sumppia tai ainakaan siitä ei voi mustana nauttia.

Täytyy oikein ihmetellä, ettei koirat useemmin reväytä lihaksiaan tai jotain muuta sellasta, meilläkin kun osa pihaa on aika luistinrataa ja tietty siinä kaikkein liukkaimmalla paikalla täytyy kaikkien riekkua, vaikka muunkinlaista maastoa ois tarjolla kuten lunta tai sitten paljasta maapintaa. Lumi ei tänä vuonna tunnu olevan suosiossa suuressa, jäätikkö on nro 1 ja lumeton metsä nro 2.

Toinen paikka missä revähtymiä vois tulla on portaat. Löppönen varsinkin tulee usein niille niin hurjaa vauhtia, että tuuskahtelee kuonolleet ja kerran oli syöksyä kahden askelman välistä portaiden alle. Muut tulee varovaisemmin tohon kohti, tai no varovaisemmin ja varovaisemmin. Arska yleensä tulee sellasta höökää, että liukuu, hurjasta sutimisesta huolimatta, portaiden ohi, joten portaille tullessa vauhti on poissa. Popponen taas on niin ketterä, että tuntuu kääntyilevän ja vääntyilevän vaikka kesken lennon, mutta varovaiseksi sitä menoa ei kaiketi voi sanoa. Viivi yleensä pysähtyy seisomaan keskelle jäätikköä ennen kuin lähtee kohti portaita, mutta siitä lähdöstä ei sitten vauhtia puutu, pelastus on se, että Viivi sutii tyhjää kun yrittää raivoisasti kiihdyttää vauhtia, joten vauhtia ei portaille tullessa ole yleensä ihan hirmuisesti. Loppujen lopuks Aasa taitaa olla ainoa varovainen... ja sekin vaan portailla, näkisitte kuin vanha rouva kiihdyttelee vaikka mettäpolkua alas, kaartaa niukasti kaivon ohi ja kanttaa tiukasti portaille.

Ajan pyörän lukemisessa on ollut luova tauko, oon lukenut sen sijaan lehtiä ja Denise Linnin kirjaa Sielun asuinsija. Tänään tuntui sitten siltä, että on taas aika jatkaa Ajan pyörää. Nyt on menossa osa... hetkinen... 22:ko se jo on. Tuon kirjan jälkeen on jäljellä enää kolme suomennettua osaa, koskahan mahdetaan saada päätösjakso/jaksot. Oikeestaan ei milloinkaan pitäis alkaa lukea sarjaa, joka on keskeneräinen, eihän sitä voi koskaan olla satavarma tuleeko siitä ikänään valmista, vaikka voihan sitä sitten kuvitella loppuratkasut ihan omassa päässään, saa ainakin sellasen päätöksen kun haluaa.

maanantaina, helmikuuta 18, 2008

Kysyvä ei tieltä eksy


Epäilykset kävivät toteen; meillä oli aika uupunutta koirasakkia tänään. En tosin kehuis omaakaan vireystasoani, nukahdin nimittäin sohvalle, enkä varmaan ois herännyt ihan heti, ellei vanhimmainen ois tullut alakertaan ja vähän kun väkisin kiskonut meikäläisen tietoiseen tilaan.

Tänään urakoin, no ehkä toi urakoida kuulostaa turhan työteliäältä, naputtelin vois kuulostaa sopivan kepeeltä... Tänään naputtelin kasvattien omistajien kiusaksi kyselyn, jossa utelen kaikenlaista, eniten kai kysymykset liittyy siihen miten olen toiminut, olenko antanut tarpeeksi tietoa jne. Sen lisäksi pitää tietty kysellä luonteista ja terveydestä. Muistaakseni A- ja B- pentueiden perheille olen kyselyn lähettänyt jo aikasemminkin, mutta sen jälkeen se on jäänyt. Ja koska tilanteet muuttuu vuosien myötä, niin tuuppasin kyselyn nyt kaikille. Toivottavasti saan roppakaupalla vastauksia, tällä hetkellä koossa on jo muutama vastaus. Lupasin arpoa vastanneiden kesken palkinnon, mutta eilen totesin, että täytyy jakaa yks myös nopeimmalle vastaajalle, vastaus tuli muutamassa minuutissa, kaikkiin kysymyksiin oli vastattu ja niitä kysymyksiä on sentään 9 kpl.

Miksi sitten kiusata ihmisiä moisilla kyselyillä? No jotta vois kehittää ellei muuta niin itseään. Mistäs sitä muuten tietää

  • kertooko asioista tarpeeksi, koska vaikka suu vaahdossa puhuisi, niin oleelliset asiat voi jäädä kertomatta

  • kertooko oikeita asioita rodusta, jottei kukaan tee kertomani perusteella väärää päätöstä; joko ottaa länderi tai jättää ottamatta

  • seisonko tarpeeksi tukena, koulutus ja kaikki haalitut "kouluttajatittelit" kun eivät tee autuaaksi, pitää myös osata olla läsnä kun tarvitaan ja poissa kun ei kaivata

  • millaisiin ongelmiin pennun ostajia pitäisi opastaa varautumaan; mitä enemmän itsellä on kokemusta, sitä kauemmas ajautuu kokemattomammista, ellei pidä varaansa

  • millainen länderin luonne on muiden mielestä, kokemattomampien mielestä, uusien länderistien mielestä; siltä pohjalta voi taas päivittää luonnekuvausta eteenpäin kerrottavaksi

  • millainen on omien kasvattien luonne, kulkeeko kasvatustyö sinne minne sen kanssa tähtää vai jonnekin ihan muualle

  • ovatko kasvatit terveitä ja elleivät, niin millaisia vaivoja niillä on, onko syytä huoleen, onko syytä ottaa asia huomioon seuraavaa pentuetta suunnitellessaan, ne kun ei nämä terveystiedotkaan puissa kasva ja jos vaikka jollain niitä oiskin, niin tietosuoja estää niitä jakamasta tai sillä sitä ainakin perustellaan, paras siis suora kysymys suoraan kasvattien perheille

  • Jup, kyllä tämä kysely on ihan ehdottoman tärkeä ja hyödyllinen, joten toivottavasti siihen tulee paljon rehellisiä vastauksia. Ja jos joku kasvattini perhe jäi ilman kyselyä, niin viestiä vaan tulemaan ja pukkaan postiin.

    sunnuntaina, helmikuuta 17, 2008

    Vilskettä ja vipinää


    Viikonloppu suorastaan syöksyi ohi, kulki hirmu höökää ja äkkiä vaan oli sunnuntai-ilta... Voiskohan jostain ostaa viikonloppuihin jatkopaloja, nytkin sellanen yks vähintäin 12 tunnin jatkopala ois ollut paikallaan.

    No mitä me sitten on puuhailtu. Tietty remonttia, sehän nyt ei tunnu loppuvan ollenkaan, etenee vaan ja lisäosia siihen tuntuu olevan saatavilla runsain mitoin. Tän viikonlopun ehkä näkyvin saavutus syntyi ihan sunnuntai-illan päätteeksi; nyt meillä on älyttömän avaran oloinen käytävä, siis ex-eteinen... uskomatonta miten yhden kaapin purkaminen voikaan vaikuttaa. Miksei me tehty sitä jo sillon 23 vuotta sitten. Mulla on nyt sisustussuunnitelma ko. tilaa varten, katotaan kuin käy.

    Verantaa on paneloitu ja siitä on ne osa kaiketi paneloituna, jotka voi just nyt paneloida, meinaan siellä on meikäläiselle vähän urakkaa seuraavaks, tarttis saada kamaa siirrettyä jonnekin... Älkää nyt vaan kysykö, että minne, ei nimittäin harmainta haisua. Vaan asioilla on tapana järjestyä, joten uskon tämänkin järjestyvän.

    Remontti sinällään ei tee kiireiseksi, ei se karkaa, vaikka puuhailis jotain muutakin tai ottais rennosti. Vähän piti kuitenkin siistiä paikkoja, viikonloppuna kun juhlittiin useempia synttäreitä, tosin ihka oikee synttäripäivä ei ollut kellään, etuottia vietettiin kaik kemut. Keskimmäinen täyttää vuosia, Popponen täyttää vuosia ja meikäläinen täyttää vuosia. Enemmän nää oli ehkä ihmispainotteiset synttärit, Popposta ei niin kamalasti juhlittu, mutta näin kyllä koirien saavan milloin keneltäkin vähän naposteltavaa; kuka anto salaa pöydän alle, kuka anto suoraan suustaan muka suukotellen, kuka syötti lusikastaan jne. Onneks se on tolla meidän köörillä teräsvatsat.

    Ai niin, Popposelle meinas käydä vähän hassusti. Mamma toi, kuten yleensä aina, koirille nakkeja ja makkaraa. Aasa, Arska ja Pipuliina saivat nakkinsa ihan Mamman kädestä, mutta Viivi, Löppönen ja Popponen olivat siinä vaiheessa vielä takkahuoneessa (kaatavat pian Mamman, jos yhtenä laumana saavat mennä vastaanottamaan, joten ootellaan aina, että Mamma pääsee kunnolla sisälle ja vasta sitten kaikki pääsevät tervehtimään). Vein sitten nakin per nuppi samalla kun menin avaamaan porttia. Popponen tunki nenänsä porttiverkon väliin, yläleuka ylemmästä verkon reiästä, alaleuka alemmasta, ja yritti siitä saada nakin suuhunsa. Toivoton urakka rautalankakuolain suussa, mutta sitkeessä oli, että poika irrotti otteensa nakista. Lopulta kuitenkin tajusi, että ollaan vähän kun upikujassa ellei irrota.

    Porukkaa riitti perjantai-illasta tähän iltaan, kuka kävi mitenkin, kuka lyhyen kaavan mukaan, kuka pitkän. Koirilla oli siis paljon haukuttavaa, joka näkyi jo tänään; ei jaksanut enää pal huutaa, siis verrattuna normihälytyksiin, ja uupumustaso oli sitä luokkaa, että Arskakin nukku istuallaan, uskon jopa, että koirat saattavat huomenna aamulla ajatella, että onneksi on maanantai...

    torstaina, helmikuuta 14, 2008

    Juoksuja, juoksuja, juoksun tuoksuja


    Oon näköjään ihan skipannut ystävänpäivän... Täytyy kaiken rehellisyyden nimissä tunnustaa, että oikeestaan olin sen näiden muutaman ei-niin-mukavan päivän aikana melkeestä unohtanut. Kiitos siis tätä kautta kaikille viestein meikäläistä muistaneille. Ja onhan se kuitenkin periaatteessa niin, että vuodessa on 365 ystävänpäivää, eikä vaan tää yks...

    Vihdoin alkaa tuntua siltä, että elämä vois ehkä vaikka voittaa. Vatsa on suht ok, vaikka nyt iltasella söin ihan ruokaa, enkä elänyt parilla hedelmällä koko päivää. Mutta tiistai, keskiviikko ja tästäkin päivästä päivä on olleet aika karmeita. Oon elänyt hedelmillä ja hedelmämehuilla, ne ei oo ärsyttäneet vatsaa, mutta siitä seurauksena oon sitten potenut päänsärkyä, nivelsärkyä ja kuumeista oloa. Paasto-oireitako? Vai kenties flunssaa? Epämiellyttävää yhtä kaikki.

    Sitten kun on väsynyt ja särkynen muutenkin, niin lonkka on jomottanut niin, ettei itku oo välillä ollut kaukana. Särkylääkkeitä puolestaan en vapaaehtosesti ole halunnut ottaa, kun ne saa mahan entistä heikompaan kuntoon, mutta oon joutunut ottamaan siitä huolimatta... Eikä siinä vielä kaikki, kurjuuden kruunaa se, että sain yskänrokon nenän alle. Sain sen runtattua takasin Betadinella (on muuten ehdottomasti tehokkain, halvin ja monikäyttösin "huuliherpeslääke" tähän asti kokeilemistani, äitee sen mulle aikoinaan neuvo) ja se yrittää nyt nenän sisälle. No sinnekin saa Betadinet tuupattua, ei siinä mitään.

    Hyvin siis menee, mutta menköön.

    Koiraparoilla on ollut aika ankeeta, KePo on vääntänyt pitkää päivää ja meikä on ollut tosi vetämätön. "Vanhuksia" ei toimettomuus haittaa, mutta nuorisolle on pitänyt keksiä askaretta, joten oon ladannut tyhjiä vessapaperirullan keskiöitä, aktivointileluja jne. Onneks Löppösestä ja Popposesta on myös seuraa toisilleen, peuhaavat keskenään ihan kiitettävästi.

    Löppönen on edelleen välillä vähän toisaikanen, ne juoksujen tuoksut, ne juoksujen tuoksut. Löppönen yrittää epätoivoisesti iskeä Aasa, ja käsilaukku heiluu, Viiviä, ja käsilaukku heiluu, vanhimmaisen Pipuliisaa, ja käsilaukku heiluu... Toisinaan Löppönen yrittää olla suuri, suurempi kun Arska, ja salkku heilahtaa. Viimosena oljenkortena voipi yrittää iskeä Popposta, ja jonkun kaksjalan ääni kajahtaa. On Löppös-raasulla aika ankeeta.

    Niin ja ne "naapurin nartun juoksut" olikin ihan kotipiirissä: Murulla nimittäin... Muru ei kyllä arvosta länderimiehistä kun Arskaa korkeentaan, muiden se käskee painua huis hemmettiin. Popponen ei Murun juoksuista perusta, ihanan hidaskehitteinen länderipoika. Löppönen puolestaan etsii, että missä se juoksunen narttu, josta niitä hajujälkiä jää, on piilossa, mihin Muru on sen kätkenyt. Poikaparka ei tajua, että Muru on ite niitten hajujen lähde, tai ainakin siltä Löppösen käytös näyttää. No eiköhän tuo kohta jo helpota.

    Muru usein yllättää meidät, sen juoksut kun ovat niin huomaamattomat sekä vuodon, että käytöksen osalta, että saa paperin kanssa tutkia tilannetta, eikä silti välttämättä huomaa. Nytkin, kun aloin epäillä asianlaitaa Arskan käytöksen perusteella, niin KePo kävi tekemässä paperitestin, tulos negatiivinen. Jonkun ajan kuluttua löysin kuitenkin pari tippaa lattialta...

    Ai niin, jos jotain on asia jäänyt vaivaamaan, niin olemme päättäneet, että Murun pentumäärä on täynnä, eikä meille siis leovauvoja tule. Vaikea ja pitkää harkintaa vaatinut päätös. KePo, jonka koira Muru oikestaan on, olisi kovasti halunnut toisen leopentueen Murulle, meidän kennelnimellemme. Miksen minäkin, jos voisin olla varma, ettei petä selkä ja lonkka kestää, mutta kun en ole varma ja leopennut painavat vähän eri lukemia kuin länderipennut, luovutusiässä jo suunnilleen saman kuin aikuinen länderi. Ja siinä kun ketterä länderipentu kirmaa jo ihan iteksiin joka paikkaan ja joka paikasta voi leopentuja joutua vielä paljonkin nostelemaan. Ehdotin sitten, että jos myydään jalostusoikeus toiseen kertaan, mutta siihen ehdotukseen KePo taas ei ollut suostuvainen ja ymmärrän hyvin nekin perusteet, riskinsä kun on kaikessa.

    Amandan juoksuja puolestaan ootellaan edelleen...

    maanantaina, helmikuuta 11, 2008

    Koskahan ois valmista


    Meillä on taas niin äärimmäisen siistiä sisällä, että ihan itkettää. KePo repi ex-eteisen omituisen monesta levystä kyhätyn seinän alas, tai siis ei koko seinää vaan ne käytävän puolella olevat levyt. Panelia vaan ei ollut kun muutama kappale, joten seinä on nyt ihan äärimmäisen kaunis...

    No ei se mitään, tarkotus ois vielä purkaa eteisen kiinteä komero huis hemmettiin. En tiedä mikä riemukas idea se on ollut rakentaa muurin kylkeen kiinni, ehkei 50-60 -lukujen vaihteessa noi palomääräykset oo olleet kaksiset. On me itekin kyllä sitä komeroa kateltu jo 80-luvulta asti, eikä siitä toisaalta oo koskaan nuohooja mitään sanonut, mutta nyt se lähtee, nekin lämpöhiukkaset taloon sisälle, eikä kaapin uumeniin. Vaikka olihan siinä komerossa hyvä kuivatella lasten vaatteita sillon aikoinaan, sitä kun ei mitään kuivauskaappeja ollut, sellanen tuli vasta pal myöhemin ja nyt sekin on siirretty mökille eli ei siis oo käytössä. Kaapin korvas rumpu.

    Ennen purkamista komero piti tietty tyhjentää. Kumma miten sitä kamaa kertyy ja kertyy ja kertyy. Toisaalta just tollaseen komeroon kertyykin, kun ei sitä aktiivisti käytetä. Siivosin samalla myös käytävän ja eteisen takki- ja kenkätilat. Takkeja oli pilvin pimein, löyty mun vanhat luistimeni jostain 70-luvun alusta, toisaalta on niitä tyttäret käyttäneet koulussa, nyt sain luvan hävittää / antaa eteenpäin kun ei nuorison nykyisissä opinahjoissa oo enää pakkoliikuntaa. Risoja kenkiä, parittomia kenkiä, risoja takkeja, risoja sukkia, takkeja, jotka ei mahdu kelleen jne. Siellä ne nyt pussitettuina odottavat roskista / kierrätystä / jotain muuta.

    Hattuhyllyä inventoidessa ei voinut välttyä miettimästä, että minkä ihmeen takia hylly oli puolillaan lippiksiä? Keltasta lippistä, mustaa lippistä, vihreetä lippistä, mainoslippistä, seuralippistä, firmalippistä. Kuka niitä kaikkia ikinä käyttää. Ei varmasti kukaan. Hankkijan lippistä ei kyllä tullu vastaan, valitettavasti.

    Käytävään tulee kenkäkaappi, se on jo ostettuna, oottelee KePon työhuoneessa, että komero katoaa sen paikalta. Kenkäkaapin viereen aion laittaa samanlaisen arkun kun mitä takkahuoneessa on pari kappaletta, siis jos vaan ikänään sellanen siihen mahtuu, mittauksen mukaan pitäis mahtua, mutta totuus paljastunee vasta kun komero on poissa. Arkusta ois tarkotus tulla koirien lelulaatikko. Miten niin meidän koirilla on paljon leluja.

    Ja jotta kaikki ois ihan täydellistä, niin KePo repi alas myös verannan levytystä. Jostain syystä siitä tuli ihan hirmuisesti pölyä, pölyjen pyyhkimistä siis tiedossa. Niin pal pölyä lopulta oli, että yskin pitkin iltaa ja niistin nenää. Viivi kröhi ja kuorsas, Arskan nenä vuoti...

    Lohdullista kuitenkin kaiken sotkun keskellä on se, että KePo kävi kotimatkalla hakemassa panelit ja naputtelee niitä nyt ahkerasti paikoilleen parin Remontti-Reiskan avustuksella


    Mun päiväni kruunas jonkin sortin vatsatautipöpö, on varsin äklöttävä olo; maha on turvonnut kun ilmapallo ja lievä oksetuksen tunne pyörii kurkunpäässä. Toivottavasti menee tällä, tässä ja nyt ohi, eikä vaivaa yhtään enempää. Tai toisaalta jos tää jatkuis riittävän kauan, niin saattais jokunen kilo kadota ja muuttua ruokavalio ihan iteksiin pal terveellisemmäks Tai sitten ei...

    Ja jotta emännän huono olo heijastuis koko laumaan, niin ilmotin koirille, että koska mua yököttää, niin ette saa kun kuivia nappuloita. Eri reilua, eikös vaan

    lauantaina, helmikuuta 09, 2008

    Lemmentuskaa, käsilaukkuja ja märkiä saappaita


    Huomaan olleeni hyvin laiska kirjottaja tällä viikolla, mut jotenkin aika on vaan menny ja seliseliseli. Syyllisyyttä tuntevat selittelee, joten antaa olla...

    Jotain voi varmaan päätellä jo kirjotustiheydestä; hiljaiseloa eikä arkea kummosempaa. Lonkka sentään alkaa olla aika hyvä, vaikka on niitä vaikeita hetkiä edelleen, mutta ei enää niin usein, eikä enää niiiiiiiin vaikeita.

    Löppösellä on nuppi sekasin, ollut oikeestaan koko viikon. Varmaan se on jollain naapurin nartulla / nartuilla juoksut kun Löppönen kulkee pää pilvissä ja kuono maassa. Sisälläkin pitää nuoleskella lattioita ja välillä vähän vinkuakin. Epätoivosimmalla hetkellä kannattaa yrittää iskee noita meitin vanhoja neitoja, jotka kyllä osaavat käsilaukkua heiluttaa, varsinkin Kassi-Alma, joten hätäpäissään voi sitten vaikka astua Popposta, se ei heiluta käsilaukkua. Onneks hölmöys ei tee Löppösestä kuuroa tai tottelematonta, ihan on kun aina, varsinainen palveluskoira.

    Lemmentuskissa riutuva Löppönen tietsikkapöydän alla


    Popposta ei lemmenhuolet paina


    Vielä epätoivosemmaksi Löppönen on muuttunut viimesen parin päivän sisällä kun tuolla meidän mökillä on ollut nelijalkapariskunta lemmenlomalla. Voi sitä haistelun määrää ja elämän epäreiluutta... No ehkä ne Amandan juoksut pian alkais, toivottavasti, se kun on tää odottavan aika niin älyttömän pitkä. Löppönen sentään ei onneks tiedä mitä tässä ootellaan

    Vaan yks on haitta tällä lemmenkipeydellä, koipi nousee toisinaan, siis sisällä, yök. En vaan onnistu saamaan herraa kiinni itse teosta, se lopettas ongelman taas pitkäksi aikaa. Mutta seurauksista saan kyllä nauttia kuten tässä eräänä päivänä kun piti lähtemäni kauppaan. Tuuppasin jalan toppasaappaaseen (ne on olleet parhaat tän lonkan kanssa, säistä viis) ja saapas oli ihan märkä. Olipa vaan Löppönen osunut niin tarkkaan saappaaseen, ettei pisaraakaan missään muualla, ei silti sillä hetkellä naurattanut, nyt voi jo nauraakin. Ohihan se taas tämäkin menee, se on nähty, ettei meillä koko aikaa tartte saappaitaan varoa.

    Popponen puolestaan yrittää edelleen tehdä itseään tykö Arskalle, kulkee Arskan perässä, tunkee Arskan naamalle, pyörii Arskan ympärillä, välillä tulee turpiin, että tukka lähtee ja tuota pikaa sama meno jatkuu. Tosin tilanne on siinä mielessä muuttunut, että nykyään Arska yleensä vaan murisee, ei heiluta knyytipussiaan ja öisin, välillä päivisinkin, Popponen onnistuu hiipimään ihan kiinni Arskaan ja siinä sitten molemmat nukkuvat onnellisen unta, vanha herra Iso-Arska ja nuori herra Popponen.

    Herra Iso-A ja paashipoikansa Popponen

    Iso-A viiletti sellasta vauhtia, ettei osunut kokonaisena yhteenkään kuvaan... No joku päivä mä opin vielä ton uudenkin kameran ulottuvuudet, siihen asti on tyytyminen siihen mitä sattuu saamaan.

    Ja jottei Arska jäis ihan päättömäks


    Aasa ja pakastimen alla kasvaneet villakoirat


    Kassi-Alma Viipula on pistänyt käsilaukkunsa piiloon ja vetelee hirsiä


    Että ei kun lauantai-illan viettoon...