Jep, jep, kuukausi, tasan kuukausi, on viime kirjoituksesta, ei vaan ole jaksanut, eikä ehtinyt, eikä halunnut kirjottaa, EVVK ois kai sopiva ilmaisu. Vaan jospa se tästä taas lähtis elämä kulkemaan joltista latua, niin ehkä taas sais tätä blogiakin ylläpidettyä.
En aio kertoa syntyjä syviä siitä, missä suossa on ryvetty, mutta kepeä pyyhkäisy niille uskollisille lukijoille, jotka ehkä on jaksaneet ootella päivityksiä. Ensin oli tosiaan episodi Astra, sitä on tässä blogissakin puitu. Sen jälkeen siirtyi yksi kasvattini sateenkaarisillalle ja vaikkei ko. koira olekaan omani, niin kyllä kasvattajaa, tai ainakin minua, aina kirpasee kun näitä "karvalapsia" siirtyy ajasta ikuisuuteen.
Jossain kohti, joo ajantajuni on kadonnut, enkä hahmota osan asioista ajallista järjestystä, mutta sillä tuskin on merkitystä, joten en aio kurkkia allakkaan, oli sitten nuorimmaisen nielurisaleikkausepisodi, jonka jälkilaineet löivät Meikkuun asti ja roiskeemme saatiin itse kukin, muttei siitä sen enempää. Sitten vakava sairastuminen perhepiirissä, todellinen reality sairaalasarjan osa x suoraan kotiin tuotuna, muttei siitäkään tapahtumasta sen enempää. Viimeiset pari kuukautta ovat siis käyneet kummasti voimille niin henkisesti kun ihan fyysisestikin.
Koirista kaksi, Cello ja Totoro, lähtivät marraskuun alkupuolella tilapäishoitoon
Adeinan hellään hoivaan. Tuhannet KIITOKSET kun jaksoitte ajaa Tamperestista Lohjalle asti dognappaamaan pojat sen suuremmin asiaa ihmettelemättä ja kovin pal multa kyselemättä ja sekin vielä huomioiden, että olitte vasta just palauttaneet Totoron... Poikien "ulkoistamisesta" oli todella suunnaton apu, paljon suurempi kun osasin ajatellakaan, kaiken hässäkän keskellä. Kyllä vaan ystävät ovat ihania.
Arska, Viivi, Hedda ja Frida sopeutuivat loistavasti tilapäisesti tylsään eikä kovin aktiiviseen elämään. No Hedda ja Frida pitävät muutenkin yllä aktiviteetteja leikkimällä keskenään tai leluillaan, joten ehkei niillä ole ollut ihan niin tylsää kuin voisi kuvitella. Arska puolestaan käyttää muutenkin ison osan vuorokaudesta nukkumiseen (oikeastaan vain siitä äijän ikääntymisen huomaa) ja Viivin lempparia on normistikin leikkiä poliisia, joten nuorison paimentaminen on työllistänyt neitoa kummasti.
Frida ja Hedda
Kerpeleistäkin osalle jo vähän kyselin tilapäismaijoitusta, mutta se sitten jäi, en vaan jaksanut olla kovin aktiivinen, vaikka olisi ehkä pitänyt, ja trio on ollut kotona. Vähän, erityisesti Gretaa, on tosin ihmetyttänyt "uudenlainen arki", vaan ovat nuo sopeutuneet, tosin haukkuvat enemmän kun aikaisemmin, että jonkin sortin mielenilmaus se varmasti on. Edelleen, tai uudelleen, ihan miten vain, olen hieman miettinyt Gretan sijottamistakin aktiiviseen "näyttelykotiin", näyttelyt kun tuskin ovat lähitulevaisuudessa ihan prioriteetilla nro1... vaan antaa nyt ajan kulua hippasen ja katotaan miten asiat tekeytyy ja palaako arki suunnilleen entiselleen, kuten luvattu on.
Cellon ehdin käyttää eläinlääkärissä ennen täyttä kaaosta, se kun on kunnostautunut sisälle pissimisen jalossa taidossa ihan koko rahan edestä. No oikeastaan vein Cellon kyllä hammaskiven poistoon ja siinä samalla otin esiin tämän pissiongelman. Tutkimusten (rakon ja eturauhasen ultraus, pissinäyte) jälkeen tulos on: virtsatiet kunnossa, ei kiteitä, kiviä, tulehdusta tms. Eturauhanen sen sijaan todennäköisesti aiheuttaa tätä ongelmaa ja koska neitosiakaan ei Cellolle ole just nyt luvassa, niin hormonipistoksen tuo sai, josko ongelma siitä tasaantuisi.
Hammaskiven kanssa Cellolta poistettiin myös yksi hammas ja kun ell sanoi, että poistettiin yksi hammas taaempaa, niin pyysin siitä tietty hammastodistuksen vaan huomatakseni myöhemmin, että Cellolta poistettiin P2, ei takahammasta, että eipä siitä nyt ois tarvinut länderin kyseen ollen todistusta vinkua. Vaan onpa nyt todistus, että sekin mokoma siellä suussa aikoinaan oli.
On sitä toki tapahtunut kaikkea mukavaakin. Vanhat herrat Attilla ja Bisse kävivät meitä tapaamassa ja ovat molemmat niin hurmaavia kuin olla ja osaa, kumpikin omalla tavallaan. Attila on sydämellinen ja tunkee liki, Bisse on enemmän jäyhä jököttäjä, joka yrittää näyttää siltä kun ei rapsutukset kiinnostaisi. Otin muutaman kuvan, ehkä saan ne joskus poikien sivuille.
Attila ja Bisse
Viivi, ja siis koko W-pentue, täytti 8 vuotta, tulivat veteraani-ikään, ONNITTELUT kaikille. Sain terveisiä Lannyltakin Sveitsistä ihan kuvien kera, että jos niitäkin sitten joskus saisi näkyville Lannyn galleriaan.
Viivi
Flii tapasi potentiaalisen tulevan sulhasensa, molemmilla vielä silmäpeili edessä, että siitä tuo potentiaalinen. Hyvin tuli nuori pari juttuun, vaikka olikin nähtävissä kuin Eetun mielestä oli vähän hämmentävää kun naista sai liehakoida ihan vapaasti. Flii puolestaan ei halunnut näyttää helpolta nakilta ja heilautti muutaman kerran käsilaukkua kun meno kävi liian tuttavalliseksi. Eetu on oikein mukavan luoteinen ja ulkonäöltäänkin sellainen kun vanhoilla muistikuvilla aattelin. Mukavasti pari täydentää toisiaan niin luonteen kuin ulkomuodonkin osalta. Fliin juoksuja ootellaan joskus helmi-maaliskuun vaihteessa, että jos mitään takapakkeja ei tule, niin alkukesän pentusia tiedossa.
Flii (Kipazin Mentha Piperita) ja Eetu (Demians Ergasto)
K-pentueesta on nyt kuvattu viisi kuudesta ja kaikki viisi ovat sekä tervelonkkaisia että terveitä kyynäriltään. Jess!!! Murun (ja Gretan) verinäytteet lähetettiin maailmalle geenitestiin ja molempien LPN1-tulos N/N vapaa. Koska K-pentueen isänkin LPN1-tulos on N/N vapaa, tarkoittaa se käytännössä, että koko K-pentue on tältä osin geneettisesti terve. K-pentueeseen on jo ehditty leipoa kaksi muotovaliotakin; Unna FI MVA ja Porthos EST MVA + LV MVA.
Raasillan A-nappuloille olen pitänyt pentukurssia ja voi miten ihanan innostuneita kaikki kurssilaiset ovat. Siitäkin harvinaista, että yleensä kun jonkin aiheen käsiteltyään kysyy "onko tästä kysyttävää", niin vastaus on syvä hiljaisuus ja porukka kummasti tuijottelee papereitaan tai kynsiään tai keksii jotain muuta sijaistoimintoa, vaan ei tässä porukassa, tässä porukassa esitetään lähes joka kerta joku kysymys, toisinaan useampiakin. Todella ihanaa. Toivottavasti tuollainen opiskelun ilo säilyy jatkossakin.
Tiistaina hain Cellon ja Totoron kotiin parin viikon evakkomatkaltaan. Cello riemastui niin, ettei tiennyt miten olisi ollut ja kyllä Totorokin ilahtui, mutta selkeästi Totoro hieman mietti, että onko se kotiin lähteminen nyt kuitenkaan niin hyvä idea kun hoitopaikassa ois juoksunen narttukin... Ehkä Cellon saama hormonipistos siis todellakin vaikuttaa. Matka ei ollut ihan lyhyt, mutta sää oli hyvä ja tie kuiva, sula ja suolaton, joten mikäs oli ajellessa. Sain ylipuhuttua nuorimmaisen seuraneidiksi reissuun, niin ei tarvinut yksin autossa istua. Kotimatkalla poikettiin vielä Kultasuklaan myymälässäkin herkkuostoksilla...
Melkeen koko matka kulki jouhevasti, mutta kotiinpäin tultaessa yhytettiin Hanko-Hyvinkää-tiellä rekka, joka ryytyi joka mäkeen, joten mentiin välillä neljääkymppiä ja välillä melkeen sitä sallittua kaheksaa. Ohi ei ollut toiveitakaan mennä, meidän ja rekan välissä oli varmaan parikymmentä autoa ja vastaantulijoita riitti. Tosin täytyy kyllä ihmetellä, että miksi ihmeessä edes yrittää kiirehtiä kun tollakaan matkalla ei lopulta montaa minuuttia "ylimäärästä" mennyt: normaalisti, sillä kaheksallakympillä, menee puoli tuntia ko. matkaan, tiistaina siihen meni reilu 5 minuuttia enemmän.
Pojat onnellisesti taas kotona
Talvi on tulla pätkähtänyt. Lunta on riittämiin, vähän liikaakin, lumitöitä on saanut tehdä hiki tukassa, oonkin harkinnut sellasta 500 neliön postimerkkitonttia. Mettässä saa kahlata puoleen sääreen ja länderit katoaa paikka paikoin melkeen selkää myöten hankeen. Pakkastakin pitää, juur nyt noin -10 astetta, tarkottaa ahkeraa puiden sisälle ronttaamista ja takkauunin lämmitystä. Kesää ootellessa...
Eteenpäin sano mummo lumessa.
