Juhannuslempeä

Hedda ja Cello saivat toisensa Suomen suvessa, keskikesän juhlassa.




Heddan juoksu alkoi 15.6. ja koska sulhasmies Cello asustaa saman katon alla Heddan kanssa, niin olemme odotelleet ihan kaikessa rauhassa miten juoksu etenee. Pariskunnan on annettu leikkiä pari kertaa päivässä keskenään, milloin sisällä, milloin ulkona. Cello on jo sen verran kokenut, että siitä näki hyvin missä mentiin. Jos ruohon pureskelu on kiinnostavampaa kuin morsio, niin oletettavasti hetki ei tosiaankaan ole oikea.

Tänäänkin nuoripari pääsi ulos aamupäivästä, onneksi sentään ehdittiin sisälle ennen kuin mitään ehti tapahtua, tai ehkä hienohelmaländerit jopa laskivat sen varaan, että sisällä on mukavampaa. Eikä olisikaan ollut erityisen mieltäylentävää kykkiä pariskunnan lempipaikassa vettä tippuvan tammipensaan alla, märässä ruohossa, murkkupesässä ja hyttysten syötävänä. Joskus vaan on niin mukavaa, kun koiratkin on vähän herkkähipiäisiä näissä asioissa...

Enpä muista, että homma olisi koskaan hoitunut näin helposti kuin tänään, vaikka monessa astutuksessa olen mukana ollut ja moni on kyllä tosi näpsäkästi mennyt. Tämä oli kuitenkin jotenkin äärettömän helppoa ja pelkistettyä ja tasapainoista, siinä oli jonkin sortin täydellinen yhteisymmärrys, ei mitään häsläämistä, ei hammastelua, kertakaikkisen kaunis suoritus. Paitsi sitten se odotteluosasto, se oli tuskastuttavan pitkä, myös nuorenparin mielestä, Cellolla meinasi kertakaikkiaan mennä lopulta herne nenään kun irti ei vaan päässyt. Hedda otti asian tyynemmin. Eikä siinä lopulta aikaa mennyt kuin puolisen tuntia, odottavan aika vaan on niin kovin pitkä.

Ja eipähän se odottelu tähän päättynyt, tunnelma vaan tiivistyy. Seuraava etappi on noin neljän viikon päässä, nimittäin elleivät tiineyden merkit ole selvääkin selvemmät, tai ehkä jopa niistä huolimatta, käväsemme ultrassa katsomassa mikä Heddan masussa on tilanne. Siihen asti ei kun ootellaan.

Aurinkoista ja ihanaa Juhannuksen jatkoa kaikille blogin lukijoille!

Riksun näytelmät

Kuten aika monena vuonna, niin tänäkin vuonna, olin tietty puukannut näyttelyn kasvattitapaamisen jälkeiseen päivään. En kuitenkaan kerpeleille, niitten turkit kun ois pitänyt ehtiä huoltaa jossain välissä ja se ois ollut hippasen tuhoon tuomittua, vaan ländereille. Matkaan lähtivät Frida ja pitkän näyttelytauon jälkeen Hedda.

Heddalla on tosiaan ollut aika iso pöytäongelma, mutta koska viime ell-reissu meni niin mutkattomasti, niin päätin ilmoittaa Heddan näyttelyyn ja miestuomarille, koska naiset on olleet Heddan mielestä pelottavampia kuin miehet. Lisäksi päätettiin, että vanhimmainen handlaa Heddan, minä Fridan.

Sää oli aurinkoinen ja löydettiin kehän ääreltä, ihan tuomariteltan takaa, tosi hyvä paikka ootella omaa vuoroa, siinä oli tilaa ja rauhallista, vähän kokeiltiin sitäkin kuin koirat seisoo ja ravaa. Se alko siinä ootellessa kuitenkin vähän huolettaa, että tuomari näytti arvostelevan koiran, liikkeitä lukuunottamatta, kokonaan pöydällä, ihan just sitä mitä länderi haluaa...

Frida meni kehään ensin. Pieni kierros ja pöydälle. Fridan kärsivällisyys alkoi repeillä jo pään mittasuhteita mitottaessa, niitä kun kanssa mitottiin, sormet siitä siihen ja sitten siitä siihen ja siitä siihen jne. Siinä kohti kun oli viimein hampaitten vuoro, niin Frida jo yritti venkoilla pois pöydältä, eikä helpotusta ollut luvassa, koska sit kopeloitiin koko koira ja tuntu, että läpi käytiin ihan joka sentti koiraa. Vielä kolmio ja EH (miten se sininen nauha niin kirpaseekin edelleen, vaikkei EH=Erittäin Hyvä, tosiaankaan ole huono arvostelu).

Seuraavana vuorossa Hedda. Jännäsin kyllä tosissaan, sillä Hedda joutui nyt ihan tosi testiin, miten on pöytäkäytös kehittynyt näyttelytauon aikana. Olihan se. Hedda kesti tosi hyvin kaiken kopeloinnin, ei kyllä seisonut mitenkään kauniisti, vaan selkä köyryssä ja takajalat harallaan, mutta seisoi ja seisoi ja seisoi. Ravasikin kauniisti. EH myös Heddalle.

Arvostelut oli aika ok, paitti etten allekirjota sitä, että Fridalla ois huono ylälinja (muuta kun siinä pöydällä venkoillessa tietty) tai huonot kulmaukset. Liikkeistä tuli Fridalle myös sanomista, mutten ihmettele, vaikka siis normaalisti Frida liikkuu hyvin, koskapa Friidu liikku kun puuhevonen, eikä takapotkua ollut lainkaan, kiitos sen, että riekku tapaamisessa Popedan kanssa ja vähän muittenkin ja toisinaan ihan vaan keskenään, joten tais olla lihakset ihan vähän kipeet...

Heddan ja vanhimmaisen tyylinäyte

Kasvattitapaaminen 2011

Tämän vuoden kasvattitapaaminen on rutistettu läpi kunnialla. Päätös ajankohdasta jäi valitettavan viime tippaan ihan perhekohtaisista syistä, enkä ehtinyt, en jaksanutkaan, sen suuremmin tutkailla mitä tapahtumia ehkäs menee päällekkäin tapaamisen kanssa... No ainakin agilityn SM-kisat ja saamieni viestien perusteella synttäreitä, ristiäisiä, rippijuhlia, näyttelyitä jne.

Osa porukasta kävikin meitä katsomassa kuka missäkin, Cami Lohjan näyttelyssä, Luca äkkiä tapaamisaamuna, Porthoksen tapasimme leojen erkkarissa ja unohdinko vielä jonkun. Kiitos teille aktiivisuudesta ja kasvattajan huomioimisesta!!! Tuli tosi hyvä mieli.


Taika ja Luca

Tänä vuonnakin keskimmäinen huolehti tapaamiseen kakut ja aamupalalle suolaisen piirakan. Ite tein makaroonilootan ja leivoin pullat. Jotenkin tänä vuonna tuli sellainen olo, että joko ollaan unohdettu jotain tai sit ollaan jo niin pro-järjestäjiä, että homma tuntui menevän läpi suorastaan liian helpolla ja kiirrettömästi. Ei sillä, hyvä niin, eikä me oikeesti mitään unohdettukaan.

Ai niin, paitti ehkä se aurinkoisen sään tilaaminen. Tai miten senkin ottaa; sateet sattu luentojen kohdille ja muuten nautittiin pilvipoudasta, auringostakin. Pihan nurmikko oli leikattu riittävän lyhyeksi, joten siinä ei kengät kastuneet, vaikka välillä satoikin, ja sateen esiin houkuttelemat etanat järjestivät ohjelmaa pikkumiehelle.


Etanamiehet

Kikka (Tmi Koirankuje) luennoi ammattitaidolla koiran elekielestä.

Rölli peesaa

Ite en kyllä tainnut pal olla kuulolla, mennä veuhotin millon mihinkin suuntaan, ja senkin vähän ajan, jonka istuin luennolla, seurustelin koirien kanssa. No mulle tapahtuman pääanti ovat kasvatit, muut toivottavasti saavat iloa myös kaikesta siitä ohjelmasta, jota tapaamiseen on järkättynä.


Halaileva hymykoira Bertta

Ruokatunti vietettiin aurinkoisessa säässä ja sopivasti ruokatunnin päättyessä vettä tulla ropsahti sen verta hulppeesti, että porukka kiiruhti luennolle ihan mielikseen, eikä ketään tarvinut mökin takaa etiskellä.



Päivän toisen luennon aihe oli koiran katoaminen / karkaaminen ja siitä virisi ihan keskusteluakin. Silti ehkä vilkkaimman ja tietyssä mielessä vakavimman keskustelun viritti kysymys koiran viimeisestä matkasta. Voi kun olisi eväitä antaa kaikille sitä reissua silmällä pitäen, vaan kun se on niin vaikea asia minullekin, joka olen sinut sen kanssa, että jokaisen on joskus lähdettävä ja toisaalta tiedän, etteivät joukostamme poistuneet mihinkään katoa, heihin voi jopa saada yhteyden niin halutessaan...

Iltapäiväsumpin jälkeen Adeina laati vähän agiradan tapaista ja porukalla oli mahdollisuus kokeilla miten homma sujuu. Myös näyttelypöytä oli käytettävissä pöytätreeniä varten.



Loppuilta oli silkkaan olemista ja seurustelua.

Popeda taisi löytää elämänsä rakkauden; Fridan. Pariskunta painalsi menemään sydämensä kyllyydestä pitkin pihaa.



Elsakin sai nauttia vapaudesta ja länderien "pelottelusta" unohtamatta lady Berttaa, joka on joka vuosi saanut nauttia irtiolemisen ilosta.



Muutkin paikalla olleet nartut taisivat olla iltapäivästä irti, urokset olivat enemmänkin taluttimissa, mutta eipä meillä tällä kertaa taidettu kunnolla edes rähähtää, vaikka milloin kukakin harrasti sylipainia ja vaikka tontilla oli neljä juoksuista narttua (Muru ja Greta tarhassa, Kuje häkissä mökissä ja Hedda meillä kotona), että aineksia ois ollut vaikka mihin.




Arttu ja Tikkis


Arttu ja Popeda, joka ei oo ihan pieni, eikä karvaton, sellanen lumimies enemmänkin... terkkuja vaan sinne Cierimoon


Arttu ja Padi

Tuhannet lämpöiset kiitokset paikalla olleille kasvattieni perheille!! Suurkiitokset keittiöpäällikölle ja -orjille, vielä ikinä en ole päässyt niin vähällä jälkisiivouksella kuin tällä kertaa, ja osaan kyllä totisesti arvostaa näkemäänne vaivaa.

ps. Pätkiskakun ohjeen saa meikäläiseltä kun spostilla pyytää.

Leonberginkoirien erikoisnäyttely

Jäljessä laahaa taas tääkin päiväkirja, ei voi mitään. Mut jos nyt jotain kuulumisia taas keräilis matkan varrelta. Alotetaan vaikka Viivistä. Uusi lääke sopi Viiville vallan mainiosti, mitä nyt Viivi, viimeseen pilleriin päästäessä, päätti, että syöminen kaks kertaa päivässä on vähintäinkin epäilyttävää ja vielä epälyttävämpää on saada maksapasteijaa aamuin illoin, joten ei suostunut nielemään kun pillerin, ja senkin pakolla, sillä seurauksella, että parin tunnin päästä oksensi lääkkeen lattialle... No se oli vika pilleri sitä kuuria ja rohina on poissa, joten olemme tyytyväisiä ja toivomme, että vaiva pysyy poissa.

Sit palataan ajassa taaksepäin ja kerpeleitten erkkariin, joka oli sunnuntaina 12.6.2011. Perjantai ja lauantai meni osin turkkien hoitohommissa eli pistettiin vanhimmaisen kanssa Muru ja Greta näyttelykuntoon, tai siis niin näyttelykuntoon kun nyt rapisevalla turkilla sai. Gretan turkki ei enää irronnut sitä tahtia kun aikasemmin, että josko ois kesäasuun siirtyminen nyt loppusuoralla, mut Murulta lähti karvaa sit senkin edestä. Toisaalta pönäkälle veteraanille (joo, en ole saanut Murua laitumaan) ohuempi turkki on ihan varmasti eduksi, ainakin näytelmissä, ei näytä niin pullukalle.

Siistityt missit oottamassa missikisoja

Miten niin juoksuset tyttelit ei saa sinne tulla??

Lähdettiin matkaan hyvissä ajoin, että ehditiin helteen alta perille, sitä kun ei ole ilmastointia tuossa meikäläisen kotterossa. Ajotus oli aika loistava, siis päivän lämpötiloja aatellen. Mukana oli telttakatos, joten leiri pystyyn. Päivä oli hehkuvan helteinen ja kävi kyllä Murun ja Gretan päälle. Greta kärsi selkeästi tummasta turkistaan, vaikka pidettiin, aina kun mahdollista, märkää ja kylmää pyyhettä molempien päällä, pyyhkeitä kun sentään älysin varata kylmälaukkuun eväitten ja kylmäkallejen seuraksi.



Greta "pääsi" kehään ennen Murua, avoimessa luokassa kun on. Patsastelu ois voinut mennä paremmin, mut ei se nyt huonostikaan mennyt. Liikkuminen meni suorastaan hyvin. Tulos oli ERI, joka oli ihan loistava saavutus. Kilpailuluokassa Gretasta oli sitten jo puhti poissa, enkä saanut neitiä millään innostumaan juoksemisesta. En kyllä yhtään ihmettele, ei siinä helteessä mikään ihme. Lopputulos Gretan osalta AVK4.



Muru esiintyi suorastaan loistavasti kun ottaa huomioon, että viimeksi on ollut kehässä 2005. Pönötti kun konkari konsaan ja ravas. Eikä tuomari sanonut mitään ylimääräsistä kiloista. Laatuarvostelusta ERI. Kilpailuluokassa helle kostautu sen verran, ettei liikkeet olleet enää ihan parhaasta päästä, tais mennä peitsillekin jossain kohti. Sijotus kuitenkin VEK3 ja SA kaupan päälle. PN-kisassa käytiin vaan kääntymässä.



Muru osallistui myös kasvattajansa kasvattajaluokkaan ja meni sielläkin ihan prosti, mitä nyt ei enää olisi jaksanut juosta samaa tahtia kun nuoremmat. Siitä ei ilmeisesti kovin rokotettu, koska ryhmä oli paras kasvattajaryhmä.



Parikisaankin olin kaksikon ilmoittanut, mistä näitä älykkäitä ideoita oikein pukkaakaan. Yllättävän hyvin esiintyminen lopulta meni kun ottaa huomioon, etten ikinä ole harjotellut kahden kerpeleen esittämistä yhtä aikaa, eikä Muru ja Greta ole esiintyneet koskaan yhtä aikaa. Greta oli pariluokassa jo ihan kanttuvei, joten Muru on toi vetreemmän näkönen otus...



Näyttelypaikalla oli onneksi mahdollisuus käyttää koirat suihkussa, nimittäin autohan oli kuin pätsi ja kun ei sitä ilmastointia... Kasteltiin siis Muru ja Greta, mätettiin kaikki kylmälaukussa olleet kylmäkallet konttiin ja märät pyyhkeet siihen päälle ja sit menoks. Aika hemmetinmoinen oli kotimatka ei voi muuta sanoa, jossain kohti tuntu jo, että aivotkin kiehuu.

Erkkariin osallistuivat myös Gretan veljet Porthos ja Rölli. Erkkarissa otettuja kuvia kaikista (Muru, Greta, Porthos ja Rölli) on kotisivuilla koirien gallerioissa. Kiitos vanhimmaiselle nelikon kuvaamisesta!

Erikoisnäyttelyn täydelliset tulokset valokuvineen löytyvät LeoNetistä ja lisää kuvia näyttelystä Pirjo Kaunosen sivuilla.

Seuraavaksi yritän saada inspiksen kirjottaa kasvattitapaamisesta sekä Heddan ja Fridan Riksun keikasta. Se nyt tulkoon mainituksi jo tässä, että Heddan juoksu alkoi 15.6, joten odottelemme Juhannuslemmen leiskuvan.

Lohja 5.6.2011

Greta yllätti kunnolla ja mä kun melkeen jo jätin menemättä kun turkki rapisee... Onneks en jättäny. Tuomarikin vaihtui matkalla ja leot tuomitsi tänään Maret Kärdi Virosta. Ryhmätuomari oli Juha Putkonen.

Kipazin Kiss of Passion AVO ERI, AVK1, SA, PN1, sert, ROP, RYP2




Ryhmässä on tullut oltua monet kerrat länderin kanssa ja muutaman kerran leonkin kanssa, mut vielä koskaan ei ole oma esittämä koira ryhmäsijotuksiin yltänyt, joten tunne oli kyllä aika huikea. Vähän fiilareita latisti helteisellä urheilukentällä vietetty pitkä päivä; alko ryhmässä olla rahkeet vähissä niin Gretalla kun meikäläiselläkin, enkä ollut ainoa, jolla oli sellanen olo, etten millään, en kertakaikkiaan. jaksa juosta enää yhtään ainoaa kierrosta, en ehkä askeltakaan. Niin vaan juostiin...

Ensin totesin, että hei Greta pääsi jatkoon viiden muun rotunsa parhaan kanssa. Se jo tuntu tosi hienolta. Sit pudotettiin kaks koiraa pois ja saatoin todeta, että ei halvata, nyt tuli ryhmäsijotus. Ihan mieletön fiilis kun meidän karvakatonen Greta-tyttönen seisoi kakkospaikalla. Nyt sit vaan turkkia kasvattelemaan...

Nähtiin Camikin perheineen, tulivat meitä moikkaamaan kun ei me ehditty kotio treffiaikaan. Oli tosi ihana nähdä Camia ja perhettään toki myös. Oli siinä pojalla ihmettelemistä, vaikkei paikalla enää hirmuista määrää koiria ollutkaan.

Ai niin ja Viivi voi ihan ok taas tällä hetkellä. Rohisee edelleen, mutta kamalat vatsakouristukset on ohi ja ruoka maittaa.

Voihan Viivi

Kesäkuuta mennään, hippulat vinkuen kohti Juhannusta ja kohtahan ne taas jo päivät alkaa lyhentyä ja yöt pidentyä, että jos alkaiskin ettiä joulukoristeita kätköistään ja miettiä lahjalistoja, vaikka kai se on ihan turhaa koska kohta sitä jälleen kerran mennään kohti Juhannusta...

Viivi on taas alkanut rohista. Osasin sitä kyllä ootella, viimekskin rokotusta seurasi useemman kuukauden hässäkkä rohinoineen ja räkimisineen, jostapa syystä olenkin venyttänyt rokotuksen niin pitkälle kun uskalsin. Rokotusaineina käytettiin niitä, joista ei aikaisemmin ole oireita tullut. Vaan taas rohistaan.

Niinpä Viivi kävi eläinlääkärin pakeilla perjantaina aamupäivästä. Veriarvot loistavat, miten ei yhtään yllätä, ei kuumetta, imusolmukkeet ei turvonneet, muutenkin kunto hyvä, mitä nyt rohisee. Viimeksi rohinat johti lopulta kunnon tulehdukseen, joten nyt alotettiin lääkitys ajoissa, melkeestä ennaltaehkäisevänä. Viivi sai antsapistoksen ja tabut kotio, joku Viiville uus lääke (ois pitäny taas hälytyskellot soida), joka kuulemma tällaisiin puree paremmin kun se lääke, jota Viiville on viimeksi käytetty. Voi aiheuttaa kyllä vatsaoireita, että jos ei maha kestä, niin sitten vaihdetaan vanhaan. Jep, jep.

No perjantaista siirryttiin ihan loistavasti lauantain puolelle ja tuli aika antaa eka pilleri. Vieläkin meni ihan ok, no vähän oli Viivi vastahankaan kun lähettiin ulos, mutta aattelin, että kun mentiin väärästä ovesta ja Viivi, kuten Arskakin, on kyllä niin kaavoihinsa kangistuneita, ettei pahemmasta väliä, mutta kun oikealla ovella asuu rva Lintu, enkä ois halunnut häiritä häntä pesimäpuuhissaan ennen kun ehtii tottua tohon möykkäkuoroon.

Siitä sit puita kärräämään, niitä on taas siunaantunut tonne klapintekopaikalle. Viivi kulki ihan normisti jaloissa. Siinä sit heittelin puita vajaan, selkä koiriin päin tietty, kun KePo tulee ja sanoo, että no onpa kuuma kun Viivikin on käynyt kyljelleen... Viivi, kyljelleen, kosteaan ruohikkoon, no EI IKINÄ, että ympäri ja joo'o siinä Viivi makaa kyljellään ruohikossa, tosin jouduin sanomaan, ettei se siihen ole käynyt, se on tajuton.

Neito kainaloon ja sisälle, tuli tajuihinsa kun kutsuttiin ja nostettiin. Sisällä Viivi läähätti ja näytti aika tuskaselta, viileitä pyyhkeitä päälle ja odottelemaan mitä seuraavaksi tapahtuu, pitääkö lähteä ettimään päivystävää. Vähitellen Viivi rauhottu, mutta aika ajoin tuli vatsakramppeja, sen oikein näki kuin vatsa jännitty ja kuin se jännitystila kulki etupäästä takapäähän. Välillä näytti siltäkin, että vois yökätä.

Vanhimmainen lähti hakemaan piimää kaupasta ja sitä sit varovasti jonkun verran pakkojuotin ruutalla Viiville. Vähitellen kaikki krampit lakkas ja vähän jo piti haukkuakin kun muutkin ja kävellä. Nyt makaa reporankana tietsikkapöydän alla, samanlaisessa "venyneessä" asennossa kun Astrakin makasi kipeän mahan kanssa.


Viivi reporankana,

eikä muutkaan mitenkään pirteiltä näytä...


paitsi ehkä punkkipantaansa villisti raapiva Totoro.


Lääkekuuri jää tauolle kunnes saan maanantaina soitettua hoitavalle lääkärille, että mitäs nyt tehdään. Tai no tiedänhän tuon, ainakin periaatteessa: jatketaan sillä lääkkeellä millä edelliselläkin kerralla, vaikkei olekaan niin tehokas. Paitsi jos ell pyörtymyksen takia haluaa tehdä jotain lisätutkimuksia, eikä suoriltaan määrääkään uutta lääkettä.

Joskus sitä miettii, että oisko kuitenkin parempi kerätä postimerkkejä (sekin vois olla nykyään haastavaa kun etanapostia tulee niin vähän, ei juur ollenkaan ainakaan kunnon postimerkillä höystettynä), tulitikkuaskeja tai vaikka kiiltokuvia. Ei tarttis niitten voinnista stressata, eikä murhetta kantaa. Toisaalta ei ne tulis mua ilosina ovelle tai portille vastaan, tai näin ainakin oletan...