Episodi luupiikki on viimein saatu päätökseen ja pentusuunnitelmat voivat edetä tästä eespäin normaalin kaavan mukaan. Vaan aloitetaan alusta...
Joulukuussa 2011 Pila kävi virallisessa lonkka-, kyynär- ja polvitarkastuksessa. Samalla kuvattiin myös epävirallisesti selkä. Tämä kaikki, koska Pilalle sattui pentuna tapaturma, jossa se sai hiusmurtuman niskaansa. Näillä kuvauksilla haluttiin ennen pennutusta tarkastaa, että kaikki varmasti on ok, eikä pennutukselle ole luuston osalta terveydellisiä esteitä. Lonkat, kyynäreet ja polvet ok. Siltä osin siis kaikki hyvin. Vaan selästä ell olikin sanonut, että siellä on spondyloosi.
Moinen termi sai tietenkin hälytyskellot soimaan päässäni, joten ei kun selvittelemään asiaa. Perinnöllinen vaiva, sen toki jo tiesin, joten ei kun katsomaan löytyisikö kennelliiton sivuilta tietoa asiasta ja olihan siellä jotain boksereitten osalta. Se ei tehnyt minusta hullua hurskaampaa siltä osin, mikä jalostuksellisesti olisi paras ratkaisu, oikeastaan jo melkein löin hanskat tiskiin, mutta lopulta päätin, että katsotaan nyt tämä juttu kuitenkin loppuun asti.
Kuvathan meillä toki oli CD-levykkeellä, mutten itse ainakaan osaa niitä juurikaan lukea... Itse asiassa selkä näytti silmiini kovin terveeltä sitä ajatellen, että siinä olisi spondyloosi, mutta en todellakaan omaan "lukutaitooni" tässä kohti luota, terve voi näyttää silmiini sairaalta tai toisin päin. Seuraavaksi siis yhteyttä kasvattajakollegioon. Siellä ko. vaiva oli varsin tuntematon, vaikka todettiin kyllä ländereilläkin joskus esiintyvän selkävaivoja. Mitä laatua ne sitten ovat, sitä ei tiedetty, selkiä kun ei ole juurikaan kuvattu ainakaan niin, että tieto olisi kollegiolle asti mennyt.
Tässä välissä olin ehtinyt jo kysellä yhtäältä ja toisaalta, sekä koota omat kokemukseni tiineyden, synnytyksen ja imetyksen vaikutuksista spondyloosiselkään. Myös myöhemmin tullut kennelliiton asiantuntijan lausunto tuki samaa. Pennutus ei pahenna tilannetta. Pilan oman voinnin osalta asiat oli siis varmistettu, en millään muotoa halunnut tehdä Pilan elämästä kurjempaa, pennutus ei koskaan ole niin tärkeää, että se ajaisi nartun hyvinvoinnin ohi.
Kollegion puheenjohtaja laittoi kyselyä kennelliittoon. Estettä spondyloosikoiran jalostukäytölle sinällään ei ole, kunhan pentueen tuleva isä kuvataan, jotta sama vaiva ei tule molemmin puolin. Lopulta kollegion puheenjohtajan kautta Pilan kuvat lähetettiin kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan luustoasiantuntijalle tilanteen arvioimista varten. Hänen mielestään ei ollut huolta spondyloosin suhteen. Yksi pieni luupiikki on voinut tulla mistä syystä vain. Mikä ihmeen yksi luupiikki??? Eihän yksi luupiikki ole spondyylosi... Ohhhoijaa.
Kuvanneen eläinlääkärin spondyloositokaisu oli siis saanut rattaat liikkeelle. Jos olisimme tienneet, että kyse oli vain yhdestä luupiikistä, niin tuskin olisi ihan tämän luokan projektiin lähdetty, sillä yksi luupiikki voi tulla todellakin mistä vain ja Pilan tapauksessa erittäin todennäköinen luupiikin kasvun starttipaikka on ollut pentuajan tapaturma. Vaikka hiusmurtuma oli niskassa, niin toki muuhunkin kohtaan rankaa on voinut sattua, vaikkei välittömiä seurauksia olekaan ollut silloin nähtävissä, ja kun kyse on ollut kasvuvaiheessa olevasta koirasta, niin isku on todellakin voinut aiheuttaa luupiikin kasvun aloituksen, ainakin näin maalaisjärjellä ajatellen. Parantumisen aikana kuvattiin vain niskaa.
No koska rattaat olivat jo liikkeellä, niin tulevan pentueen likisuku lienee länderipuolen läpivalaistuimpia.
Tulevan pentueen emä Pila (Kipazin Just a Joke)
lonkat A/A, kyynäreet 0/0, polvet 0/0, selässä luupiikki
Tulevan pentueen isä Frank (Tornado)
lonkat, kyynäreet ja selkä terveet
Pentueen isoisä Totti (Jettildan Aivaneka)
lonkat A/A, kyynäreet 0/0, selkä terve
Pentueen isoäiti Kuje (Kipazin Mentha Aquatica)
lonkat A/A, kyynäreet 0/0, selkä terve
Pilan sisaruksista on tutkittu 3, vain 1 on tutkimatta.
Pilan veli Tikkis (Kipazin Just a Trick)
lonkat A/A, kyynäreet 0/0, polvet 0/0 ja selkä terve
Pilan veli Jermu (Kipazin Just a Prank)
selkä terve
Pilan sisko Jippo (Kipazin Just a Jest)
polvet 0/1, lonkat A/A, kyynäreet 0/0 ja selkä terve
Haluan kiittää kaikkia teitä, jotka tähän projektiin omalla panoksellanne osallistuitte!!!
Projektiin on palanut aikaa, vaivaa ja rahaakin, mutta näillä eväin voin hyvillä mielin jäädä odottelemaan Pilan juoksujen alkua.
lauantaina, tammikuuta 28, 2012
lauantaina, tammikuuta 21, 2012
perjantaina, tammikuuta 13, 2012
Greta-neito miehelässä
Meillä oli suunnitteilla tälle vuodelle kerpelepentue, vaan kerpelepalleroita ei meidän nurkissa tänä vuonna lopulta kuitenkaan nähdä. Tuntuu, että kerpelekasvatus on aina vaan vastatuulessa. Ensimmäisen pentueen ”aikaansaaminen” kesti sellasen rapiat 15 vuotta, eikä toisenkaan ”tekeminen” ota oikein tuulta purjeisiinsa. Suunnitteillahan toka pentue oli alkuvuodelle 2011, mutta perhepiirissä oli sen luokan katastrofi menossa juur kun asia ois ollut ajankohtainen, että homma siirtyi, kaikkeen ei vaan rahkeet riitä, joten suunnitelmaa siirrettiin vuodella etiäpäin.
2011 loppuvuodesta silmä kovana syynäsimme Gretan juoksujen alkamista, Greta kun ei mikään maailman säännöllisin tyttö juoksuineen ole ja äitiinsä vielä tullut: juoksuja ei juur huomaa, ei pal vuoda eikä tiputtele ja pitää ittensä tosi hyvin puhtaana. Niin ja siinä kun länderipojat kuolaa juoksusten länderityttöjen perään, niin kerpeleistä ne ei juur väitä, joten niitten käyttö luotettvina indikaattoreina on poissuljettu. Ainoana konstina siis peräpään tarkastus ja tarvittaessa paperilla. Voitte arvata Gretan riemun...
Gretan juoksut alkoivat tietyllä tapaa vähän etuajassakin, eikä h-hetken paikka ees osunut jouluaattoon. Greta ei ollut mitenkään erityisen uroshakuinen, käänsi kyllä häntää parina päivänä, muttei Gretaa kiinnostaneet kosioleikit ja istuminen oli toki siveälle neidolle sopiva tapa toimia kun uroksen paino selässä alko rasittaa. Onneks kumpikaan ei siitä perustanut, että joku vähän piti Greta-neidon peräpäätä irti maan pinnasta.
Sulho ja morsio
Kaik ei lopulta mennyt ihan kun Strömsössä, mutta jäimme positiivisin mielin oottelemaan mitä tuleman pitää jos mitään. Neljän viikon kohdalla Greta kävi ultrassa ja tyhjää näytti. Ell halusi kuitenkin tarkistusultran viiden viikon kohdille ja kiltisti kävimme siinäkin, tosin emme odottaneet ihmettä, emmekä sitä myöskään nähneet, näimme vaan sisäelimiä, suolikaasupalloja ja muuta sellaista mielenkiintoista.
Meillä ei siis ole kerpeleen pentuja tänä(kään) vuonna, kosken aio edes yrittää astuttaa Gretaa seuraavasta juoksusta syystä, että pennut syntyisivät silloin todennäkösesti joskus elo-syyskuulla ja vaikka Greta itse onkin syksyn lapsi, niin jotenkin ei vaan just nyt syyspennut innosta. Muistan vieläkin elävästi sen mutamäärän, jonka Greta sisaruksineen toi sisälle ja monta kertaa päivässä, vähän väliä heilu moppi ja useempi uus moppi saatiin ostaa ennen pentujen luovutusikää, varsi sentään kesti. Onneks Gretan ollessa pieni, pakkaset, ja myös lumi, tuli melko aikaisin ja kura-aika jäi lopulta lyhyeksi.
K-pentujen menoa syksyn märkyydestä piittaamatta
Siihen, astutetaanko Gretaa lopulta ollenkaan, en vielä tässä vaiheessa ota kantaa. Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen oppinut, että elämä voi olla yllätyksiä täynnä, eivätkä kaikki suunnitelmat toteudu vaan elämä ajaa niistä yli sellaisilla voimilla ja konsteilla, ettei siinä omat resurssit riitä muuttamaan tilannetta. Seuraavan voin kuitenkin sanoa: Greta on nyt kolmivuotias, joten jollei Gretaa pennuteta vuonna 2013, Gretaa ei pennuteta koskaan. Katsellaan mitä ensi vuosi muassaan tuo.
2011 loppuvuodesta silmä kovana syynäsimme Gretan juoksujen alkamista, Greta kun ei mikään maailman säännöllisin tyttö juoksuineen ole ja äitiinsä vielä tullut: juoksuja ei juur huomaa, ei pal vuoda eikä tiputtele ja pitää ittensä tosi hyvin puhtaana. Niin ja siinä kun länderipojat kuolaa juoksusten länderityttöjen perään, niin kerpeleistä ne ei juur väitä, joten niitten käyttö luotettvina indikaattoreina on poissuljettu. Ainoana konstina siis peräpään tarkastus ja tarvittaessa paperilla. Voitte arvata Gretan riemun...
Gretan juoksut alkoivat tietyllä tapaa vähän etuajassakin, eikä h-hetken paikka ees osunut jouluaattoon. Greta ei ollut mitenkään erityisen uroshakuinen, käänsi kyllä häntää parina päivänä, muttei Gretaa kiinnostaneet kosioleikit ja istuminen oli toki siveälle neidolle sopiva tapa toimia kun uroksen paino selässä alko rasittaa. Onneks kumpikaan ei siitä perustanut, että joku vähän piti Greta-neidon peräpäätä irti maan pinnasta.
Sulho ja morsio
Kaik ei lopulta mennyt ihan kun Strömsössä, mutta jäimme positiivisin mielin oottelemaan mitä tuleman pitää jos mitään. Neljän viikon kohdalla Greta kävi ultrassa ja tyhjää näytti. Ell halusi kuitenkin tarkistusultran viiden viikon kohdille ja kiltisti kävimme siinäkin, tosin emme odottaneet ihmettä, emmekä sitä myöskään nähneet, näimme vaan sisäelimiä, suolikaasupalloja ja muuta sellaista mielenkiintoista.
Meillä ei siis ole kerpeleen pentuja tänä(kään) vuonna, kosken aio edes yrittää astuttaa Gretaa seuraavasta juoksusta syystä, että pennut syntyisivät silloin todennäkösesti joskus elo-syyskuulla ja vaikka Greta itse onkin syksyn lapsi, niin jotenkin ei vaan just nyt syyspennut innosta. Muistan vieläkin elävästi sen mutamäärän, jonka Greta sisaruksineen toi sisälle ja monta kertaa päivässä, vähän väliä heilu moppi ja useempi uus moppi saatiin ostaa ennen pentujen luovutusikää, varsi sentään kesti. Onneks Gretan ollessa pieni, pakkaset, ja myös lumi, tuli melko aikaisin ja kura-aika jäi lopulta lyhyeksi.
K-pentujen menoa syksyn märkyydestä piittaamatta
Siihen, astutetaanko Gretaa lopulta ollenkaan, en vielä tässä vaiheessa ota kantaa. Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen oppinut, että elämä voi olla yllätyksiä täynnä, eivätkä kaikki suunnitelmat toteudu vaan elämä ajaa niistä yli sellaisilla voimilla ja konsteilla, ettei siinä omat resurssit riitä muuttamaan tilannetta. Seuraavan voin kuitenkin sanoa: Greta on nyt kolmivuotias, joten jollei Gretaa pennuteta vuonna 2013, Gretaa ei pennuteta koskaan. Katsellaan mitä ensi vuosi muassaan tuo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)