Kesäsuunnitelmat uusiks

Tänään oli Amandan röntgen, viimonen varmistus, että onko yhtään pentua tulossa. Täytyy tunnustaa, että kun yks enää viimeks näky, niin oikeastaan toivoin, ettei tulis sitä yhtäkään. Ja näinhän siinä kävi: pentuja ei ole tulossa, ei ensimmäistäkään.

Luonto on viisas ja lähettää epäkelvon yhdistelmän taivaan tuuliin, näin uskon. Pitäis kyllä luottaa omiinkin tuntemuksiinsa, mulla oli jo aikasemmin, h-hetkeä ootellessa ja Amandan reaktioita seuratessa, nk. "bad feelings" tästä yhdistelmästä ja ellei Totoro ois ollut vielä niin armottoman nuori, niin oisin vaihtanut urosta vauhdissa, sillä Totorostahan Amada tykkäsi. Tai jos joku sopiva uros ois ollut silmäpeilattuna, niin taas oisin vaihtanut vauhdissa... Vaan tällastahan tämä on, kasvattaminen, tänään näin, huomenna noin ja koskaan ei mikään ole niin varmaa kuin epävarma.

Nyt vaan toivotaan, että Amanda toipuu sukkelaan, mieluiten tietty kohdunpoistotta, mutta tarvittaessa kohtu poistaen. Tärkeintä on nyt Amandan terveys, siitä ei tingitä. Pentuja on maailma pullollaan ja ehkä näin vähitellen ratkeaa meikäläisenkin tuskailut, kuka tietää.

Kesäsuunnitelmat voi nyt miettiä uuteen uskoon. Yhteen näyttelyyn oon jo ländereitä ilmotellut, nyt saan Tiukunkin siihen yhteen pentunäyttelyyn, muista harkinnassa olevista näytelmistä nyt puhumattakaan. Niin ja sit ois yks Totorolle sopiva kurssi, jonka missaamista harmittelin, mut nyt sinne vois ilmottautua, jos vaan mukaan enää mahtuu.

Tänään oli varastojen täydennyspäivä. Visiteerasin siis paikallisissa eläintarvikeliikkeissä että ruokakaupassa. Niin ja KePo haki uudet rillit. Siinä sitä taas näki kuin kalliiks KePot tulee, melkeen 500 egee meni rilleihin ja aurinkolaseihin... KePo tosin saattais olla toista mieltä ja miettiä kuin kalliiks tulee olla KePo

Vanhimmaisen sanoin:
Vanhimmainen:
Mistä näkee, että on asunut paikkakunnalla tarpeeks kauan?
Meikä:
No mistä?
Vanhimmainen:
Kun melkeen missä vaan voi heittää ihan ohimennen; meil on muuten sellanen pieni kasvattitapaaminen, kiinnostaisko? Ja kiinnostaa.

Tää keskustelu lähti siitä kun kerroin, että mahdollisesti kasvattitapaamiseen tulee erään liikkeen edustaja myymään koirakamaa... No ehkä se on niin, että kun tarpeeks kauan pyörii täällä provinsseissa, heittää läppää kauppojen omistajien ja henkilökunnan kanssa, on nk. uskollinen asiakas, tuntee aina jonkun tyypin isänäidinkumminkaiman tai ainakin harrastusten osalta törmäillään siellä ja täällä ja siellätäällä, sillä maailmahan on lopulta älyttömän pieni, niin siitä saa tiettyjä etuja. Vaan ei tuokaan nyt vielä mikään varma juttu oo, vaatii kuulemma kalenteriin kurkkimista, että oliko sille päivälle jo jotain muuta.

Sain kotisivupäivityksetkin viimein alkuun, tosin kuvia en vielä päivittänyt kun uutissivulle ja nekin sellasia kuvia, jotka on jo täällä blogissa pyörineet. Mut nyt jos vaikka aina jonkun kuvan sais laitettua per päivä tai per pari päivää tai ees per viikko, niin kohta saattasin olla jo ajantasalla... ehkä.

Arkista aherrusta

Tänään oonkin ollu vaihteeks ahkera, en tosin kotisivupäivitysten osalta, ne on ihan vaiheessa, oon vasta laatinu listan päivityksistä, mut noin muuten...

Duunipäivä ensin. Kotiuduttuani alotin siitä, että pistin pyykkikoneen päälle, sää kun oli lämmin ja tuulinen, mitä parhain pyykin kuivatusta silmällä pitäen. Sit laskin, että ehdin kärrätä valmiiks pilkotut puut puuvajaan sillä aikaa kun pyykkikone raksuttaa. Kottareitten ettimisessä meni tovi kun en het tajunnu, että KePo oli jemmannu ne sinne puupinon kaveriks muovin alle. Sit ei kun toimeen. Arvio ajasta osu kerrankin nappiin, kun puut oli puuvajassa niin kone lopetti pyykkäämisen, joten pääsin levittämään pyykit narulle. Ja toinen koneellinen pyörimään.

Tässä kohti vedin henkee eli majotuin pihalle keinuun nauttimaan mehulasillisen. Juu ja kaks näkkärin palaa, jotka koirat tosin yritti multa viedä, niissä kun oli makkaraa päällysteenä. Lopulta päästiin yhteisymmärrykseen, jotta ne oli mun leipäni ja koirille olis ruoka erikseen vähän myöhemmin tarjolla.

Sit keksin ryhtyä leikkaamaan Arskan turkkia kesäkuntoon, ainoo vaan, että Arskan mielestä se nyt just tänään ei ollu erityisen hauskaa. Syy lienee se, että "kateellinen" Popponen (se siis ois halunnut myös pöydälle) keksi alkaa laukata pitkin pihaa haukkuen ei-mitään. Arska sit tohkeissaan ois halunnut mennä kattomaan, että "kuka tulee" - juu, ei-kukaan. Sain pahimpia paikkoja vähän siistittyä eli rintakarvat ja jalkakarvat, osan mahakarvoista myös. Kaik loppu jäi oottamaan aikaa parempaa, koska sain koko ajan pelätä, että Arska syöksyy pöydältä kirjaimellisesti sementtiin.

Kun vein sakset ja kamman takasin sisälle päätin pistää pari kakkua paistumaan, niitä muutama tarvittais kasvattitapaamiseen. No kaks on jo pakkasessa, kardemumma- ja kahvisuklaakakku, vaan lisää tarvitaan. Eteen tuli het tenkkapoo, tiskipöytä oli hautautunut jonnekin, se oli kaivettava esiin, joka tarkotti tiskikoneen tyhjentämistä ja uudelleen täyttämistä yms. pientä kivaa. Kumma miten joskus tulee olo, että ite on ainokainen, joka nääkin hommat osaa tehdä, vaikka meillä asuu muitakin. Ja sekin siinä tiskikonetta tyhjentäessä kävi mielessä, että miten se perheen äidin työpäivä on vähemmän rankka ja rasittava, että äiti kyllä jaksaa siivoilla, mut jälkikasvun työ/koulupäivä on aina niin älyttömän rankka, ettei jälkikasvu kertakaikkiaan jaksa tyhjentää tiskikonetta tai viedä roskia...

No siis vein roskat, keräsin kaik tyhjät pullot ja vein ne säilytyslootaan oottamaan palauttamista jne. jne. Lopulta pääsin kakkua tekemään. Tai siis tein kaks, yhden kardemummakakun, joka levähti kummallisesti, ah ihana silikonivuoka, joten en tiedä miten siitä sitten leikataan "kunnollisia" palasia. Sit tein mansikkakakun, joka jäi oudosti toiselta reunalta kumman vaaleeks. En kuitenkaan leikannut sitä tarkistaakseni, että oisko se raaka. Pistinpä vaan pakkaseen. Ehkä mä teen pari varakakkuakin... ellei niitä tarvita tapaamisessa, niin eiköhän niille käyttöä kesän pitkin löydy. Ja kun toi ohjekin on niin ihanan helppo: pläjäytä kaik kamat kippoon, sekota, kaada vuokaan ja paista, että tekemiseen ei mee viittä minuuttiakaan, paistamiseen sit kyllä toista tuntia.

Kakkujen paistuessa kävin levittämässä toisen koneellisen pyykkiä kuivumaan, keräsin ekan pois kun olivat jo kuivia, lajittelin pyykit sulle-mulle-sulle-mulle, siivosin apparia, pesin vedenkeittimen, pesin kahvinkeittimen... kahvinkeittimen kohdalla sain kuningasajatuksen tunkee sellasen kapeen harjan siihen yhteen "putkiloon" ja tietty harja jäi siihen jumiin. Näin jo sieluni silmin, miten on pakko lähtee ostamaan uus keitin kiitos suuren älykkyyteni, vaan lopulta sain harjan irti, nojasin jallalla keittimeen ja kiskoin kaksin käsin. Tuli sieltä kaikkee kivaa potaskaakin sen herjan mukana, ettei ehkä kuitenkaan turha harjaus, toista kertaa en kyllä kokeile.

Koirat alko olla aika epätoivosia kun laukkasin koko ajan paikasta toiseen ja ne tietty mukana kun uskollinen kamarineitojen ja paashipoikien lauma konsaan jonkun ladyn perässä. Ja olipa taas hauska seurata tapaeläimien toimintaa; takaovi oli koko ajan auki, siis kaikilla vapaa pääsy sisään ja ulos. Ite menin pari kertaa myös etuovesta (roskikselle ja pullolootalle). Arvatkaa mitä suurin osa koirista teki, kun en päästänyt niitä siitä etuovesta? No ne nökötti oven takana oottamassa kun tulin takasin. Popponen fiksuna poikana vaan laukkas takaovesta ulos ja sit mun kanssa etuovesta sisään. Niin joo, tulkoon mainittua, että takaovi ei suinkaan oo kaukana etuovesta, siinä ne on vastakkain toisiaan ja toiselta näkee toiselle.

Myöhemmin illalla, kun koiratkin oli jo saaneet ruokaa, istahdin järkkäämään erilaisia papereita kansioihin, miten ne onkin niin pal helpompi kerätä painovoimaa uhmaavaks kasaks pöydän reunalle kun tuupata paikoilleen ihan het. Kun olin tovin askarrellut papereiden kanssa, niin vilkasin ympärilleni. Kaik länderit oli vaipuneet syvään uneen, kuka minnekin päin olohuonetta. Muru ja Tiuku sen sijaan kuuluivat edelleen meuhkaavan pihalla KePon seurana...

Mä ikävöin mun kameli

Mä ikävöin mun kameli
se juoksee niin kauniisti hiekalla

Valokuvauksen ihmemaa

Maanantaiaamu käynnisty yllättävän kivuttomasti, kuitenkin pal valvomista ja pari huonosti nukuttua yötä takana. Oottelin uupumuksen iskevän päivän pitkin, mutta ei, onneks. Tosin mitenkään aikaansaavaks en itteeni oo koko päivänä tuntenu...

Iltapäivällä, kun kotiuduin, paisto ihanasti aurinko, joten painelin koirien kanssa ulos. Otin jopa kameran mukaan, tosin sen vanhemman Olympuksen, kun mulla on edelleen vaikeuksia saada hyviä kuvia vauhdilla liikkuvista kohteista tolla uudemmalla. Kai se on niin, että mitä enemmän hienouksia sun muuta sälää sitä hitaampi suhteessa kamera on... tai siltä se ainakin tuntuu. Vanha ottaa kuvia nikottelematta, onhan niissä sit toki epätarkkojakin, muttei montaa, uus puolestaan tarkentaa ja tarkentaa ja tarkentaa, vaikka on liikemoodi päällä, ja tilanne vyörähtää länderivauhdilla ohi, hups vaan. Tietty vois vetää sarjatulta, mut jotenkin se ei (ainakaan tällä hetkellä) oo mun juttu, tai sit tarttee hommata pal isompi muistikortti. Eilenkin otin vaan 158 kuvaa. Sit jos vielä vetäis sarjatulta, niin mihin ne kaikki sarjat mahtuis.

Juu, sain ihan upeita kuvia, mutten sit jaksanut niitä kuitenkaan käsitellä julkasukuntoon. Kuvista huomaa hyvin, miten Tiuku on tullut siihen kasvuvaiheeseen kun ei oikein tiedä, että onko se vinttikoira, kameli, leonkerpele vai joku muu outo otus. Osassa kuvia Tiuku näyttää ihan hyvältä, mutta sitten on niitä, joille ei voi kun nauraa.

Aasakin intoutu eilen ja otin kuvia mummelin kuntojumpasta. Se on ihan uskomaton nykyään, pyöritti palloa ja sit hiero itteensä siihen palloon ja yhessä kuvassa on... tai no, en mä kerrokaan, jääköön nähtäväks siinä vaiheessa kun ehdin pistää kuvia näkyviinkin (oisko se ens vuonna tuohikuussa?).

Ulkona puuhaillessa aika kulu kummasti ja kun KePo kotiutu, havahduin siihen, että oltiin koirien kaa oltu ulkosalla pari tuntia. Siitä oli se hyöty, että ruoka maistu kaikille äärimmäisen hyvin ja uni maitto sen jälkeen, siis rauhallinen ilta, kukaan ei reagoinut ees naapurin ipanoiden moporalliin Lepikontiellä.

Nyt tarttis ryhtyä Totoron kanssa harjottelemaan ravaamista, ilmotin nimittäin kolmikon Aasa-Viivi-Totoro Järvenpään näyttelyyn kaiken uhallakin. Siis laskin mielessäni, että JOS Amanda sen yhden pennun synnyttää, niin sille kyllä yhdeksi päiväksi hoitaja löytyy. Täytyy sit torstain jälkeen, kun tietää tilanteen, katella näyttelyitä uudelleen. Eikäpä nykyisillä näyttelyhinnoilla (ja polttoaineen hinnoilla) oikein tiedä kuin moneen lopulta raatsis mennäkään.

Huh, jokohan ehtis hengähtää!?!

Lauantaiaamun jälkeen ei pal oo ehtiny pysähtyä, vauhtia on riittäny taas kerran hengästykseen asti. Vaan hauskaa on ollu, sitä ei käy kieltäminen.

Lauantaiaamuna pesin kiireesti koneellisen pyykkiä perjantai-lauantaiyönä narulle ripustettujen seuraks, kun sää tosiaankin näytti olevan mitä oli luvattu. Aamupala ja jotain normiarkiaskareita ja kello olikin jo sen verran, että "taksi" kaarsi portille... Muutama sana portilla vaihtaen ja kyytiin, lauma ländereitä jäi seisomaan portin taa, pihan puolelle. KePo oli sit myöhemmin haalinut yritteliäimmän Lepikontien puolelta, kaipa Popponen meinas, että mukaan on päästävä hinnalla millä hyvänsä.

Niin siis Kevin emännän Teijan kanssa läksin kattomaan Kevin jälkikasvua. Käytännössä oon huomannu, että parisen tuntia yleensä vierähtää kun pentuja käy kattomassa ja niin nytkin. Kiitokset Kaarinalle seurasta ja tarjoiluista. Jonkusen kuvan otin, mutten montaa, Teijalla niitä lienee enemmän Lisäks huomasin, että melkeen kaikki mun ottamat kuvat oli yksilökuvia. No tässä sentään kolme pentua samassa kuvassa.



Kotona keräsin kuivat pyykit ulkoa, jotain pistin suuhuni, vaatteet piti vaihtaa, yhtä ystävää ooteltiin tovi ja sit suunta Siuntion puolelle. Yllärisynttäribileet vai synttäribileet ja ylläri, jotain siihen suuntaan, meinaan juhlakalulle ei ollu etuottia kerrottu lainkaan, että oltiin menossa. Ja tosi yllätys oltiinkin, ihan oikeesti, sen ilmeen kun ois voinut ikuistaa. En tosin tullu kysyneeks, että oliko se miellyttävä yllätys vai jotain muuta

Tarkotus oli istua iltaa muutama tunti. No olihan sekin toki muutama tunti kun kotiutu aamuyöllä puol kahen aikoihin ääni käheenä. Joo, lankesin lopulta laulamaan karaokea muitten kanssa, eikä kai se ihan kamalaa ollu, koskei kukaan käskeny mun pitää suutani kii.

Tänään oli aamulla aikanen herätys, AptusShow nimittäin edessä ja kehä het kymmennen aikaan. Jaksan muuten aina ihailla meillä yöpynyttä ystävätärtäni; miten joku voi het aamusta, vaikka millasen biletyksen jälkeen, näyttää pirteeltä, hyväntuuliselta, raikkaalta ja miten voi olla naama ojennuksessa ja tukka hyvin. No toiset vaan on sellasia. Ja sain mäkin, ainakin omasta mielestäni, naaman ojennukseen, tosin kosmeettisten aineitten avulla, ja tukan hyvin, tai oli se ainakin puhdas. Sitten ei kun autoon ja kohti Hesaa.

Saatiin parkkipaikka hyvin ja oikee kehäkin löyty ongelmitta. Kehän laidalla oli kivasti tilaa ja seuraakin saatiin melkeen saman tein kun saavuttiin. Paikalla omista kasvateistani Frodo ja Padi, meiltä paikalla Aasa ja karenssin viimein taakseen jättänyt Viivi, sen lisäks paikalla olivat Totti, Roppa ja Timon. Tällä kertaa sitä pysy selvillä tuloksistakin, ehkä ilmomaksuun kuulunut ohjelma helpotti asiaa tai se, että kaik koirat oli tuttuja, niin eikä Totoro ollut mukana, ettei tarvinut sitä prepata ja huomiokyky riitti muihinkin asioihin.

KePo sit sössi koiran vaihdon. Mulla kun oli kaks narttua ja peräkkäisissä luokissa, joten vaihto piti tehdä vauhdissa. Ohjeistin KePon etukäteen, et kun meen Viivin kanssa kehään, niin pitää tulla Aasan kanssa siihen tuomarinpöytää liki oottelemaan. Viivi pääsee kehästä, eikä KePo suinkaan oo siinä tuomaripöydän luona vaan juoruilee kehän (joka ei ollut ihan pieni) toisessa päässä tyytyväisenä porukoiden kanssa ihan pihalla kun lumiukko ja meikäläinen juoksee.

Tulokset sitten. Ensin pojat: Totti VSP+CACIB, Timon upeesti PU2, serti, Padi PU3 ja varaserti, Frodolle EH luokassaan. Tyttöjen puolella kävi ihan kun jo etukäteen arvasin; Roppa vei sertin Viivin kuonon edestä, joten valioivan sertin metsästystä jatketaan. Roppa siis ROP ja ROP-juniori kera sertin. Viivi PN2,varaserti ja CACIB, Aasa PN3 ja ROP-vet. Oikein paljon onnea kaikille ja kiitos seurasta!!!

Tässä meidän ladyt


Viivi, jonka turkki ei todellakaan parhaimmillaan, vaikkei siitä arvostelussa mitään sanottukaan, vaan on ihan pohjavillalla. No loppukesän näytelmissä sitten ehkä priimakunnossa.


Aasa-mummeli, joka ei todellakaan ois halunnu tulla poseeraamaan ruusukkeensa ja pytyn kanssa.

Ai niin, jos KePo sössikin vaihdon, niin meikä puolestaan lähti aika kepeesti hakemaan Aasan ja Viivin palkintoja; ei puhelinta, ei auton avaimia, ei lompakkoa, ei kakkapusseja, molemmat numerolaput matkassa, joten KePolle ei jäänyt lappua, jolla kulkee sisään ja ulos. KePo oli yrittänyt soittaa; puhelin soi repussa KePon selässä. Onneks telepatia pelas sen verran, että osuttiin samaan kohti kun palasin palkinnonhakureissulta.

Näytelmien jälkeen oon sit pessy pyykkiä, tehny ruokaa, putsaillu uhrilähteen ympäristöö, pistäny postia kaikille kasvattitapaamiseen osallistuville ja mitä lienee kaikkea. Nyt jos menis keräämään pyykit ja rauhottuis oottelemaan alkavaa viikkoa.

Identiteettikriisi

Se on sit perjantai ja viikonloppua pukkaa, onneks, jotenkin on ihan naatti olo, josko se tästä viikonlopun myötä... tai sit ei. Vähän on sellanen tutina, ettei tänä viikonloppuna liikoja lepäillä.

Tänään oli Tiukun rokotus, KePo huolehti onneks siitä ja nyt on nuori neito rokotettu, seuraavan kerran sit ens vuonna. KePon kotiuduttua suuntana Nla. Lähinnä ohjelmassa oli ruokaostoksia. Vähän myös pihanhoitojuttua eli yks harava tuli hommattua, sit sellanen aparaatti, jolla aattelin laatojen väliin puskevan ruohikon kanssa taistella ja vielä heräteostoksena sellaset sakset, joissa on pitkä varsi, että saa nurmikkoa leikattua paikoista, joihin ei päältäajettavallla ruohonleikkurilla kaahata. Ja sit kotio.

Pyykkiä oon pessy, toivottavasti huomenna on luvatunlainen sää, meinaan mulla roikkuu aika pal pyykkiä oottamassa aamuaurinkoa. Huomenna ei pyykkiä ehikään pestä, kun ois pennuntuoksua tiedossa. Mut jos noi tänään pestyt nyt ees kuivais.

Kaiken hässäkän keskellä ajatukset ehtii pyöriä myös koira-asioissa, oon niistä viimesinä öinä nähnyt uniakin, eikä ne kaikki unet oo mitenkään positiivissävytteisiä ollu. Identiteettikriisiä pukkaa sillä puolen. Toisaalta ois ihanaiset länderit ja sit toisaalta ois ihanaiset leonkerpeleet. Kummankin rodun osalta mielenkiintosia suunnitelmia, mut kun ei aika eikä varat anna myöten kaikkeen, niin tarttis tehdä valintoja, tärkeitä valintoja, ehkä koko loppuelämän kattavia valintoja, joten ei helppoja valintoja.

Kun ei aina järki riitä, eikä loogisella ajattelulla pärjää, niin kukaties ens yön unet auttaa tekemään päätöksiä... tai sit ei. Oisko kellään myydä toimivaa ja hyväks todettua kristallipalloa?

Voisko olla koiraton elämä?

Tää on nyt jo toinen melkeen koiraton päivä, joten piti ihan miettiä, että voisko olla olemassa koiraton elämä. Voisko oikeesti??

Toki oli aamukoirat, siis aamurutiinit koirineen, ja iltapäiväkoirat. Tosin iltapäiväosio oli varsin niukka, vanhimmaisella kun oli vapaapäivä (ihme kyllä sille kuuluu kaks vapaata viikossa, vaikkei ne yleensä viikonloppuna ookaan), niin oli pitänyt huolta eläinkatraasta meidän muiden puurtaessa duunissa / koulussa.

Pikkumarsut on reipastuneet eli siis kotiutuneet. Niitten puuhailua ei enää talon elämä pal häiritse ja marsupulinaa riittää. Oonpa kuullu jomman kumman pikkusista, en nähnyt kumpi se oli, päästävän marsukiljasunkin saadakseen salaattia. Milkki tulee jo hakemaan makupalan kädestä. Maija ei vielä, muttei toisaalta pakenekaan, jos varovasti ojentaa makupalan sen nenän eteen, kunhan ei mee koskemaan Maijaan itseensä.

Vähän enemmän iltapäivällä sitten suuntasin kampaajalle laitattamaan kesätukkaa ja kun leikataan ja värjätään, niin se ei mikään pip-pop-juttu ole, meni vaatimattomasti melkeen kolme tuntia. Extrana siistittiin kyllä kulmat, se tais haukata viimosen vartin, ja miten sitä parin tunnin höpinöitten jälkeen vielä lopussa löytyy höpistävää. No löytyy, minkäs teet.

Nyt mulla on pirtee oranssi kesätukka, niskasta lyhyt, edestä pitempi, oranssin seassa muutamia "valoraitoja" vaaleella. Tässä sitä on taas totuttelemista kun peilistä kattoo joku ihan outo tyyppi

Pari kuvaa, joissa tosin hiukset näyttää tummemmilta kun oikeesti ovat ja toisaalta salama syö vaaleet raidat...





Ai niin ostin KePollekin vähän muototöhnää, saa opetella sitä laittamaan kutreihinsa. Meinaan keskimmäinen leikkas KePolle sellasen kampauksen, että ellei sille mitään tee, niin se näyttää lähinnä päälaelle kuolleelta majavalta.

Kotiportilla mua odotti Arska. Siinä se istua nökötti pihan puolella porttia oottelemassa, että tuun kotio ja riemastu hillittömästi kun kotiuduin. Koko muukin poppoo löyty pihalta kun sinne asti pääsin ja voi sitä riemutanssia, joka ympärillä pyöri kotiovea kohti kävellessä.

Jokaisen koiran piti päästä haistelemaan vaatteet ja hiukset. Totoro oli huolellisin, se vietti pitkän tovin haistellen hiuksiani, korviani ja naamaani, eikä kai siitä loppua ois tullu ollenkaan, ellei Arska ois tullut ja vaatinut tilaa itelleen, joka tarkotti, että Totoron piti väistää.

Joo, en mä usko, että on olemassa koiraton elämä.

Olipa koiraton päivä

Täytyy oikein hämmästellä miten koiraton päivä tää on ollu. No tietty aamulla ihan normi aamurutiinit koirineen ja karvoineen kaikkineen ja sit duuniin ja harvoin mulla siellä koiria on mukana, joskus kyllä. Duunissa sit duuniasioita, eikä ne liity koiriin, tai katoin mä kyllä vähän kesän näyttelyitä "sillä silmällä", jos niitä pentujakaan ei vaikka sit tuu sitä ainootakaan...

Iltapäivällä ajelin kattomaan ystävättären ja miehensä taloa, ovat nimittäin muuttaneet omakotitaloon ihan kivenheiton päähän meistä. Niin siis tulkoon nyt sanottua, että kivenheittämä on vähän eri mittanen kehä III:n ulkopuolella kun sisäpuolella, tässä tapauksessa noin 10 km. Eikä se vierailu ihan koiraton ollut, olihan siellä Kevi, joka pitikin ekana tervehtiä, eikä siitä tervehtimisestä ollut tulla loppua, vaikka kumarruin ja naamankin sai nuolla ja kerroin, ettei kummitädillä nyt naisiakaan oo tuomisina.

Kummasti aika vaan vierähti ja pikku piipahdus oli lopulta sellanen 2,5 tunnin mittanen... Olin kyllä varmistanut ETUkäteen, ettei omien koirien päivä veny liian pitkäks, vanhimmainen lähti duuniin joskus puolen päivän jälkeen ja nuorimmainen lupas tulla koulusta suht suoraan kotiin, olikin sit päässy aikasemmin kun muisti, joten ei tainneet koirat ehtiä juurikaan keskenään maailmanmenoa ihmetellä.

Kotiuduttua sumpit, tai join kyllä mehua, KePo sumppia, pihalla samalla kun koirat riehu ja riekku keskenään, saivat nimittäin uuden sisäkumin entisen hajonneen tilalle, jonka olin jo heittänyt roskiin. Tää nykyinen onkin sitten punanen ja siitä irtos iloa het kättelyssä: hirmusti ärisevä ja rengasta repivä länderiympyrä lähti kulkemaan pitkin pihaa. On se hyvä, että toisille pienestä riittää noin pal hauskuutta.

Sit avasin koneen ja keksin, että nythän mä asennan siihen kaikki himmelit, jotka tarttee euroviisujen kattomista varten, siis Belgradin omien viisusivujen kautta. Töllätintähän meillä ei enää katota, ei oo digiboxia, ei oo, eikä ihan heti tuu. Periaatteessa himmeleiden asennus oli ihan yksinkertasta, mut ei sinne päinkään. Nuorimmaisen avustuksella lopulta eilinen karsintalähetys lähti pyörimään ja jumitettiin sit molemmat siihen koneelle taivastelemaan esityksiä. Lopulta todettiin, että vaikkei me välttämättä Suomen kappaleesta niin kaameesti tykätä, niin on se kuitenkin varsin hyvä moneen muuhun verraten. No jätän arvostelun sikseen, eiköhän sitä tullut tehtyä eilen koko rahan edestä. Kaks kappaletta jäi soimaan päähän; Missä miehet ratsastaa ja Secret combination (tai jotain sinnepäin).

Eikähän se karsintalähetys mikään puolentunnin juttu ollut, joten kello on nyt sit jo vaikka mitä, että ei kun ruoka koirille, ne viettivätkin suurimman osan iltaa ulkona KePon kanssa kunnostamassa Mondeon pakoputkee ja ovat varmaan kohta täysin oppineita automekaanikkoja koko lauma, ja nukkumaan... Että harvinaisen koiraton päivä, vai mitä?

Pentuja, pentuja, pentu...

Amanda on sitten uusintaultrattu, en ehtinyt ees jännittää kun surffasin Nlassa. Itse asiassa unohdin koko jutun, kunnes rantauduin kotio. Tulos; yks pentu jäljellä, niistä kolmesta, jotka viimeks näky. No ELL oli tietty ymmärrettävästi huolissaan tästäkin ainokaisesta, joten Amanda käy vielä, ens viikolla käsittääkseni, ELL:n syynättävänä. Katotaan sit tuleeko sieltä sitä ainokaistakaan... Pentua ootelleiden puolesta tietty harmittaa, vaan eiköhän noita tuu vielä pentueita ihan tänäkin vuonna, siis muille kasvattajille, meillä seuraava pentue on suunnitteilla vasta ens vuodelle.

Tiukulla oli taas tänään pentukurssikerta. Täytyy kyllä sanoa, että kerta kerralta harmittaa enemmän ja enemmän kun ei pääse mukaan kattomaan miten Tiuku "opinnoissaan" edistyy. Toisaalta se on tietty hyvä, KePolla kun on paha tapa tuupata koulutusvastuuta oitis meikäläiselle, jos tilaisuus vaan sallii, mutta nyt KePon on pakko hoitaa koko homma ihan korkeimman omakätisesti. Ehkä mä saan siitä vielä ihan ehdan koiraihmisen "pelkän" KePon sijaan, pyörähtäähän tuo jo sujuvasti kehässäkin, jos tarvihen esitysapua johonkin PN-luokkaan tms. No täytyy toki tunnustaa, ettei KePo kehään mielikseen lähde...

Siinä kai ne tärkeimmät tältä päivää, nimittäin sauna kutsuu.

Pitäis, pitäis, liksaakin pitäis saada lisää

Piti mennä kattomaan ystävän uutta taloa, mutten voinutkaan kun iltapäivällä äkkiä tajusin, et KePolla on näöntarkastusta tiedossa, vanhimmaisella duunia ja nuorimmaisen menoista ei koskaan tiedä. Kenenkään varaan ei siis voinut laskea... piti ite kotiutua ajoissa, ellei halunnut luututa lattioita ja Tiukun ulkoutumisvauhdista päätellen en ollu minuuttiakaan liian aikasessa.

Tiuku on ollut älyttömän hyvin sisäsiisti, kovin monia vahinkoja ei oo sattunut, perustunee isolta osin siihen, ettei Tiuku myöskään joudu olemaan pitkiä aikoja "yksinään" vaan vanhimmaisen työvuorot ja meikäläisen kuuden tunnin duunipäivä takaavat koirille ihanteelliset oltavat; vähän keskenään olemista ja suurimman osan aikaa kaksjalkaseuraa. Tiukun osalta huono puoli on, että jos se sitten jotain sisälle tekee, niin ei oo yhtä herkkähipiäinen kun länderit, vaan talloo surutta tuotoksissaan, jos ne sattuu jotenkin tassujen alle joutumaan.

Kun sit olin koirat ulkoiluttanut, niin mietin vähän aikaa mitä tekis ja piti ottamani pikku päiväkuolat, jäi piti-asteelle, sillä nuorimmainen tuli kotio kera poikaystävänsä. Keitinkin sit sumpit kun sain kahviseuraa, niin ei nuorimmainen kahvia juo, mut vävykokelas juo.

KePo kotiutu näöntarkastuksesta ja olikin harvinaisen energisellä tuulella, joten saatiin parit oottamassa olleet hommat tehtyä. Ensin vanhasta printteristä ylimääränen paperilokero huis hemmettiin, johan mahtu aparaatti pal pienempään (matalampaan) tilaan. Kun printteri oli poissa tieltä, niin pääsin hyökkäämään verannan kimppuun taas kerran, siellä kun on edelleen yhtä ja toista ja yhtätoista kamakasaa odottamassa läpikäymistään. Tänään siivosin lokerikot ja totesin, että tietyt jutut oli loppuunkäytetty (mm. musta lanka). Toisesta lokerikosta sain kivan haavan etusormeen... selkeesti tollaset "tallilokerikot" ei oo tarkotettu siivottaviks, niissä on teräviä reunoja, joihin kätensä repiä, mut ne on ah niin päteviä säilytyspaikkoja erilaisille ompelutarvikkeille.

KePo otti myös olohuoneen vesikeskuslämmityspatterin irti seinästä, sillä meillähän ei enää mitään vesikeskuslämmitystä oo, vaan kaik perustuu keskusmuuriin ja takkauuniin. Kun ikkunan alus "vapautu", niin siirsin iltani iloks palan kirjahyllyä, matalan osan, siihen ja ikkunan alla olleen sohvan puolestaan hyllyn tilalle. Samalla tietty luuttusin lattiat. Siistiä tuli ja avaraa, jotenkin koko huone laajeni, vaikka huonekalut pysy samoina.

Ländereillä on ihme seksistinen suhtautuminen maailman menoon (leoissa ei oo samaa havaittavissa, ne lähtee aina ulos, jos voi valita): kun KePo oli saanu patterin irti ja lähti ulos omiin puuhiinsa, niin pojat (Arska, Cello ja Totoro) paineli mukana pihalle. Tytöt (Aasa ja Viivi) puolestaan jäi mun kanssani siivoomaan... tai siis lähinnä mulkoilivat pahasti kun siirtelin huonekaluja ja erityisesti siinä kohti sain närkästyneitä katseita ja syviä huokasuja osakseni, kun siirsin Viivin koreineen kaikkineen, että sain korin alusen siivottua. Viivin piti sit oikein nousta, mielenosotuksellisesti petailla punkkaa ja syvään huokasten käydä takasin maate, kävi ihan hymyillyttämään, varsinkin kun neito ei ollu liikahtanut senttiäkään siirron aikana, joten mitään petailun tarvetta ei ollu.

Viivi muuten on jaksellut hyvin sitten ELL-reissun, katon neidin olevan jo täysin toipunut, joten hoito osu kohdalleen het kättelyssä ja kyse selkeesti oli rokotuksen aiheuttamasta allergisesta reaktiosta, vaikkei se välittömästi rokotuksen jälkeen alkanutkaan. Vähän kyllä jo valmiiks sitten hirvittää seuraava rokotuskerta... jos siitä tulee vaikka samanlaisia reaktioita. Toisaalta nyt kun tää on koettu juttu, niin ehkä ne vois antaa ELL-asemalta mukaan jotain ensiapuainetta, vaikka sit sitä kortisonia, niin ei tarttis tukka pystyssä ootella, että päästäänkö jonnekin ELL:n vastaanotolle ennen kun henki lähtee ja uskooko ko. ELL mahdollisesti ollenkaan mitä kerron.

Marsun poikaset Milkki ja Mehku (siinä kävin kun vähän pelkäsin, et Maijasta on tullu Mehku) on kotiutuneet vallan mainiosti. Ei ne nyt vielä mitään Hemppa-tasoa oo, ei ees Missi-tasoa, mutteivat enää panikoi joka asiasta. Niin ja kiipeilevät mökkien katoilla, saavat marsuhepuleita jne. Keinu piti marsuilta ottaa pois toistaseks, meinaan kun naperot meni sinne alle ja sit Missi kiipes päälle... pelkäsin, et joku päivä naperot on liiskaantuneet keinun alle kun Missi on vähän keinahdellu niitten päälle. Yllättäviä vaaramomentteja sitä voi löytyä.

Vaan nyt koirille myöhäisillan ateria (unohtu tossa siivouksen tiimellyksessä laittaa sapuska ajoissa tekeytymään) ja sit unten maille koko konkkaronkka.

Aasa-mummo ja tyttärentyttärenpoika

Se alkaa olla viikonloppu taa jäänyttä elämää, uskomattoman sukkelaan nää vapaahetket aina sujahtaa ja taas on uus työviikko edessä... toisaalta toki edessä on seuraava viikonloppukin, kunhan muutamasta yöstä selviää, niin ja päivästä myös.

Perjantaina oli koiraruokavarastojen täydennyspäivä, joten iltapäivällä liikenteeseen. Ensin koirien ruuat, sitten ihmisten ruuat ja vielä Ikeaan ennen kun kotiin. Ikeasta kävin hakemassa parit verhotangot, siellä yllättäen oli just sellaset perustangot; suorat, ilman krumeluureja, eikä kovin hintavat. Sit kotio ruuan laittoon ja perjantai-illan viettoon.

Lauantaina suihkittiin myös maailmalla, vietiin tyhjiä pulloja (miten ne eivät perjantaina tarttuneet mukaan), käytiin ostamassa yks lakkiaislahja valmiiks, kummitytön lakkiaiset kun on toukokuun vikana, vietiin keräyspaperia (miten sekään ei koskaan tartu automaattisesti käteen kun lähtee kaupoille), melkeen ostettiin antiikkisohvakalusto (onneks ne nojatuolit olikin jo varattu), vuokrattiin pari devaria illaks eikä löydetty kukkasia ulkoruukkuihin.

No ehdittiin me jotain kotonakin, meikä lähinnä siivos ja KePo puuhaili omia puuhiaan, tais olla autojuttuja tällä erää. Sit kuvattiin (tai ainakin yritettiin) Tiukua, siis sellasia poseerauskuvia oli tarkotus saada. No vähän on vielä hienosäätöä edessä ennen näytelmiä, nyt ei toi seisominen oikein meinannut sujua. Tässä se ehkä paras otos:



Niin ja lauantaina Kipazin B-pentue täytti kunnioitettavat 7 vuotta. Sydämelliset onnittelut koko B-porukalle tätäkin kautta!!! Varsinaiset synttäritervehdykset lähtivät etanapostilla torstaina, toivottavasti tulivat ajoissa perille.

Tänään oli vuorossa näytelmät. Viivi jäi edelleen kotio, karenssi söi matkalipun tältäkin reissulta. Mukaan pääsivät siis vain Aasa ja Totoro. Saloon oli ilmotettu 10 länderiä eli paikalla oli siis 9 kun Viivi uupui sakista.

Totoro oli niin täynnä virtaa ja sen päässä ei ollut ollenkaan keskittymiskykyä, että kehän laidalla vuoroa ootellessa tuntu, ettei koko hommasta kertakaikkiaan voi tulla mitään. Pöytä meni hienosti, se on nyt alkanut sujua varsin hyvin, mutta se liikkuminen... voi pyhä jysäys, se oli karmeeta katottavaa ja jopa KePo sano, että se näytti ihan kauheelle; 10 askelta kunnolla, pomppu-loikka-hyppy-laukka, ravi 10 askelta, loikka-pomppu-hyppy-laukka, sitä rataa. Seisominen ei kanssa mennyt ihan niin hyvin kun ois pitänyt, mutta kun kävin kyykkyyn ja vähän kädellä autoin kaulasta, niin se sentään oli melkeen edustuskelponen poseeraus. Vaaleenpunanen nauha tuli ja jäätiin oottelemaan kehän laidalle kun muut uroot arvosteltiin. En jännittänyt, enkä oottanut mitään ja usein se on niin, että kun ei oota mitään, niin jotain saa. Tässä Totoron tän päivän saalis:


JUN ERI, JUK1, PU1, SERT, VSP

Paras uros -luokan jälkeen kävin vaihtamassa Totoron Aasaan ja taas vuoroa oottelemaan. Aasa-mummo olikin tänään vireessä ja liikkeessä riitti potkua ja välillä ihan pomppujakin, vaikka mummelilla onkin ikää ihan piirua vaille 11 vuotta. ERI:n sai Aasakin ja veteraanina kun arvosteltiin narttujen vikana, niin saman tein paras narttu -kehään. Ensin ravia ryhmässä ja sitten seisomaan. Vähän yllätyin kun Aasa pyydettiin ekaksi jonoon seisomaan ja sitten pienen tuumaustauon jälkeen tuomari ilmoitti, että tämä on sitten järjestys.

Siinä kohti ei sitten ehtinyt pal haukotella; KePo kehiin ja koirien vaihto. KePo esitti rotunsa paras -valinnassa Aasan ja meikä pyöritti edelleen loikkavauhdissa olevaa Totoroa. Aasa siivosi pöydän ollen ROP ja ROP-veteraani.



Eikä siinä vielä kaikki: Flii, Totoron sisko, oli PN2 ja sai SERT:n.

Onneksi olkoon Flii ja taustajoukkonsa!!!
Kaikille paikalla olleille kiitokset seurasta ja ehkäpä taas jossain kehän laidalla tavataan.

Tuntu muuten aika makeelta kun ajatteli, että Aasa-mummo ROP ja tyttärentyttärenpoikansa VSP ja molemmat sertit Aasa-mummon lapsenlapsenlapsille.

Loppukehiin ei tällä kertaa voitu jäädä, vaikka pidän kyllä periaatteenani jäädä loppukehiin niin usein kuin vain mahdollista, mutta nyt iltapäivälle oli muuta ohjelmaa, eikä aikataulu antanut myöten ootella loppukehiä iltapäivään asti.

Tähän onkin hyvä lopettaa raportti viikonlopun riennoista ja lähteä valmistautumaan uuden viikon alkuun.

Saisko yhden kesän, kiitos!

Missä ihmeessä kesä oikein kuhnii, jäikö se jonnekin talviteloilleen? Sais jo tulla. Tuntuu jotenkin aikasen mäntille lämmittää takkaa toukokuun lopussa lämmitysmielessä. Mitä se nyt haittais, jos vaan takkatulen loimun takia puita kärryyttäis tai sen kotosen napseen, joka tulesta kuuluu, vaan että ihan lämmitysmielessä. No huh!

Jaa, se taitaakin olla vasta toukokuun puoliväli, no joka tapauksessa lämmittäminen tuntuu tyhmältä tähän aikaan vuodesta.

Nyt takka kyllä vetää moitteettomasti, sutari kun kävi... tai saattaa tohon vetoon vaikuttaa sekin, että tyhjensin tuhkatilan, siellä oli nimittäin muovikassillinen tuhkaa. En tajua millä se sinne mahtu, mutta mahtupa vaan, ei kyllä ois mahtunut takas, jos ois pitäny se sinne takasin tunkee. No oon kyllä taitava pakkaamaan kaiken ylitäyteen kuten vaikka roskiksen tai kaapit tai tuhkatilan tai vaikka käsilaukun. Sitä vaan täytyy ihmetellä, että miten tuli sai ilmaa eilen?? Ois luullu, että ois sammunu tai ei ois ees syttyny.

Tänään oli ihanan rentouttava iltapäivä, nimittäin kävin pitkästä aikaa moikkaamassa kosmetologiani. Ilahdus ei ollu molemminpuolista kaikin osin, nimittäin mä halusin jalkahoidon ja mun kosmetologini ei mitenkään rakasta jalkahoitojen tekemistä. Vaan nyt on kintut kesäterässä ja kynnetkin lakattu, joten kelpaa kipittää paljain varpain niin sisällä kun ulkonakin kun sit vaan muistais vähän rasvailla jalkapohjiaan, ne oli meinaan ei-niin-kovin-hyvässä kunnossa, jonka takia tietty jalkahoitoon meninkin, kun en enää kotikonstein kantapäille pärjännyt, mieluummin oisin itekin valinnu jonkun muun jutun, vaikka kasvohoidon tms. Toisaalta jalkahoito on oikeesti älyttömän rentouttavaa.

KePo on muuten ihan puolueellinen tyyppi. Kun tulin kotio, niin sutari oli vielä paikalla, vaan missä oli koiraparat, no tossa aidatulla patiolla kiljumassa (juu kyllä mä ymmärrän, ettei KePo halunnut kuurouttaa sutaria). Epäreiluosio tulee tässä: Tiuku oli sisällä osallistumassa nuohoukseen. Vähänkö epistä, muut ovesta ulos kun yhdelle suodaan erioikeuksia.

Jaa, ehkä meen tästä takkaa hämmentelemään ja koiria ruokkimaan, saunakin piti kuulemma pistää lämmite ja olikohan vielä jotain muuta... kello kuitenkin kiitää, vaan onneks kohta on viikonloppu.

Kuka vei iltapäivän?

Ei kai nyt jo oo ilta? Ei voi olla... Mihin se iltapäivä oikein katos?? No mä tiedän. Veroilmotuksen ihmettelyyn. Siihen kun kirjotin nimet ja osotteet vääränkokosiin kuoriin ja sit tungin kuoret takkaan, kun ne ei käy siihen kun piti, enkä äkkisiltään keksi, että mitä mä tekisin kuorilla, joissa on jo valmiiks osotteet, joihin mä en ehkä muutamaan vuoteen pistä postia kun ei tää posti nyt sitten niihin kuoriin mahdu, onneks en sentään menny liimaamaan postimerkkejäkin kii ennen sovitusta. Takan lämmittämiseen... tai lämmittäminen on väärä sana, poltin kaik tuhottavaks tuomitut paperit yms. rojun pois takasta kun huomenna tulee sutari. Kakkuohjeitten ettimiseen, kun kaik mun hyvät ohjeet on mystisesti kadonneet esim. Hyväkakku ála Tuulikki, nopee piimäkakku ynnä pari muutakin "pläjäytä kaik aineet kippoon, hämmennä ja työnnä uuniin" -ohjetta, ja nyt tarttis hyviä ja nopeita kun kasvattitapaaminen lähestyy ja aattelin kerrankin alottaa ajoissa, nimittäin kakuilla, ne kun voi tunkee pakkaseen, voi kyllä käydä, et taas paakkaan ja keitän ja leivon ja päkerrän viimosena iltana hiki ottalta valuen kun orja... siis ekat osallistujat jo saapuu paikalle. Että silleen se ilta on menny, eikä tietenkään sovi unohtaa ihan normaaleja rutiineja ja muita hässäköitä noiden extrojen lisäks.

Tiukulla kävi tänään tuuri, se pääsi KePon matkassa KePon vanhempien luo kaupungin vilinään. Siellä olivat tavanneet rääkyviä lintuja, vieraita ihmisiä, vieraita koiria ynnä muuta mukavaa. Kuulemma reissu oli menny mitä parhaiten ja Tiuku oli muilta osin esiintynyt edukseen, mut se tassun tarjoominen alkaa kuulemma olla pienonen ongelma... No se nyt ei ehkä oo ongelmista pahimpia laisinkaan, että jos kaik ongelmat siihen jää (lue: jäis), niin oisko lottovoitto koko koira.

Ulkona on keleen kylmä ollakseen toukokuun puoliväli, siis mun mielestä, joku on ehkä toista mieltä, enkä tiedä mitä mieltä on vaikkas joku pitkänajankeskiarvotilasto. Toisaalta täällä sisällä on kylmempi kun tuolla ulkona, tai ainakin siltä se tuntuu. Viileyden kääntöpuoli on sitten se, että esim. tänään en ois raatsinut nousta ollenkaan kun herätessäni löysin Totoron nukkumasta kainalostani pää mun poskeani vasten autuaan unessa. Sitä vaan jaksan ihmetellä, että kuin Cello tarkenee siellä sängyn alla...

Oli mulla jotain muutakin kun aattelin naputella, mut se meni jo kun yllätyin tosta kellonajasta, eikä näytä, että ois ihan heti tulossa takasin, joten taidan mennä nukkumaan, ne kun jo länderitkin pyytelee, että paratiisin (lue: makkarin) ovi avattais ja pääsis rentoutumaan yöunille. Leonkerpeleet sen sijaan vetää jo sikeitä, ne tytöt ei muita oottele kun lähtevät höyhensaarille.

Marsupulinaa ja muuta pulinaa

Tänään oli Missin ELL-reissu. Neiti lähti kuljetusboxissa KePon kyydillä kohti Lohjaa ja mä jäin kotiin hermoilemaan, en kertakaikkiaan kestänyt lähteä mukaan, en. Marsut on mulle vähän sellanen herkkä paikka, muitten osalta kykenen täysin kylmän viileeseen toimintaan tarvittaessa, henkilökohtaset reaktiot tulee vasta kun tilanne on ohi, marsujen osalta tää ei aina oikein toimi. Ja hermostuneenahan on koko ajan tehtävä jotain, joten siivosin... se ehkä paljasti kuin hermona oikeesti olin.

KePo palas aikanaan. Missi oli herättänyt yleistä ihastusta ELL-asemalla, eikäpä se nyt mikään rumilus olekaan, pullea, söpö teddy-tyttö, mikäs siinä on huomiota kerätessä. Oli kuulemma käyttäytynyt sivistyneesti, vaikka patista oli otettu neulanäytteet patin laadun tutkimiseksi. Lopputulos oli ilahduttava: huolimatta oudosta olemuksestaan se on vain ja ainoastaan rasvapatti. Vähän hankalassa paikassa, mutta niin kauan kun ei haittaa Missin elämää (siis liikkumista), niin ei tarvitse välittää. JESS!!!

Missi on muuten adoptoinut Maijan ja Milkin. Siellä se paimentaa kaksikkoa, juttelee niille ja on niin emoa, niin emoa. Lisäksi Missi on piristynyt silminnähden; eilen näin sen jopa loikkivan häkissä naperoiden kanssa. Niin ja se säntäsi keinulle, joka keikahti, odotti hetken ja kun keinu ei tietenkään kaikannut uudestaan, niin loikkasi hirmu loikalla toiseen päähän. Iloinen marsupulina täyttää taas keittiön, se tuntuu oikeesti tosi hyvältä.

Tänään oli sitten muutakin jännitettävää, nimittäin Amandan ultra. Pentuja näyttäis olevan tulossa, muttei montaa, ja pikkasen ELL oli ollut huolestunut sikiöveden määrästä... no se käsittääkseni on hyvin yksilöllistä, toisilla paljon, toisilla vähän, toisilla tosi paljon, toisilla tosi vähän. Viikon päästä tilanne kuitenkin vielä tarkastetaan ja varmistetaan, että tiineys edelleen jatkuu. Ite oon sitä mieltä, että jatkuu, jos kaikki on ok, ja ellei ole, niin ei jatku. Kyllä luonto tietää mitä tekee ja mitä se sitten tekeekin on parhain päin.

Tiukulla oli tänään pentukurssin toka kerta. Harmittaa kun en pääse mukaan kattomaan miten Tiukun oppitunnit sujuu, mut KePon mielestä loistavasti ja kuulemma Tiuku on kaikkien suosikki kun on niin hurmaavan sosiaalinen nallekarhu ja hyvin kiltti. No täytynee kysellä kouluttajalta Tiukun tekemisistä viimeistään kasvattitapaamisessa, johon hän tulee luennoimaan, tai sitten spostilla tässä matkan varrella.

Loppukevennys: Mulle on tullut sellanen olo, että Totoro ymmärtää puhetta. Oiskohan se ollu lauantaiaamu kun kuulin Totoron repivän paperia, oli taas löytänyt jonkun multa flunssan tiimellyksessä sängyn alle pudonneen nenäliinan. Sanoin ihan silleen tavan keskusteluäänellä, et annahan sen paperin olla, ei sitä kannata syödä, ei se kakka kumminkaan tuu paketissa... Totoro jätti oitis paperin siihen ja lähti muihin puuhiin.

Laulava marsu?

Jos tulee välillä lunta tupaan niin, että tuntuu kun tarttis huopatossut, niin välillä jotain ilostakin. Tänään oli suuri päivä ja meille muutti kaksi pientä marsutyttöä. Haettiin parivaljakko Snoop's marsulasta. Tie oli ennastaan tuttu, samasta paikasta haimme aikoinaan Penan (Goldhill's Sweet Golden Moon). Yllättävästi sitä muistaa asioita vuosien takaa. Tosin Penaa hakiessa oli talvi ja ne pikkutiet tuntu loputtomilta. Nyt paisto aurinko ja saatto nauttia maalaismaisemista.

Tässä he nyt ovat:

Snoop's Maikki Milkyway eli Milkki (tai Maikki, en oo vielä ihan varma), kasvattaja vinkkas, että ois varsin lupaava näyttelyitä ajatellen...





Snoop's Maija Mehiläinen eli Maija





Nyt pikkuneidit ovat Missin kanssa samassa häkissä totuttelemassa yhteiseloa ja ite pidän tässä vähän vahtia miten se elo oikein sujuu... Missi ainakin pelästy, että alienit on vallanneet häkin, kun Maija loikkasi sillalta suoraan Missin niskaan. Missi pakeni lempparimökkiinsä ja Maija toisen mökin taa. Milkki piileskeli yhden mökin yläkerrassa. Vanhimmainen sitten hiissasi tulokkaat samaan mökkiin. Pitkään siellä oli tosi hiljasta, mutta nyt on alkanut kuulua marsujen rupattelua.

Niin ja ilmeisesti toinen tulokkaista myös laulaa. Eipä meillä olekaan ollut laulavaa marsua ihan vähään aikaan. Sulo, keksimmäisen eka marsu, lauloi paljon ja hartaasti. Inkku lauleli toisinaan yöllä, muttei päiväsaikaan. Muita laulajia en ainakaan tähän hätään muista.

Popponen muuten riemastui kun tajusi, että meille tuli uusia marsuja. Se roikkui pitkän tovin toiveikkaana kurkkimassa, että jos ne vaikka tulisivat juttelemaan ja kuulumisia kertomaan. Eivät mokomat ilmestyneet näytille. Varottelin Popposta, ettei saa olla liian innokas, etteivät pikkumarsut pelästy.

Pienen varjon tämän päivän päälle heittää se, että Missillä on huomenna eläinlääkärin aika iltapäivällä. Missin jalkaan on ilmestynyt kumma patti ja täytyy käydä sitä ELL:lle näyttämässä. Toivottavasti ei ole mitään vakavaa... vaan huomennapa sen sitten kuulee.

Mummo mennä porskuttaa

Perjantaina näytti vähän siltä, ettei Aasasta ole sunnuntain näytelmiin, lauantaina Aasa taas liikkui jo reippaammin, päätin siis, että tilanne katotaan sunnuntaiaamuna ja tarvittaessa vaikka kehän laidalla, Aasa kuitenkin viihtyy näytelmissä, joten reissun ilon sille mielellään suo.

Tänään sitten syynäsin Aasan oloa aamusella ja hyvältä näytti, mummu siis mukaan tyttärentyttärenpoikansa seuraksi. Viivi ois kovasti ollu tulossa myös, mut karenssi poltti menolipun ja Viivi jäi kotiin ruikuttamaan... no puhumattakaan Cellon ruikutuksesta, se oli ihan kiljuntatasoa.

Totoro oli tietty ensimmäisenä kehässä ja jännitin mielettömästi, vähän on nostanut paineita kun herra ei oo osannut pöydällä olla ja muukin esiintyminen on ollut hakusessa. No tänään kehä kulki suht hyvin, eka kierros loikkien, tuomari patisti uudelle kierrokselle, joka meni ok. Sitten sinne pöydälle... Totoro seisoi kun tatti kaiken sen ajan kun etupää tutkittiin ja hampaat kaivettiin. Siinä kohti kun takajalkalihaksiin käytiin käsiks, niin perä laski pöytään. Pallien kaivelusta Totoro ei oo moineskaan, mut Totoron mielestä kuka vaan, joka koskee pakaroihin, voi olla salapiikittäjä ja tuikata jonkun rauhotteen tms. kankkuun.

Tää kokemus oli kuitenkin äärimmäisen hyvä, Totoro pysyi nahoissaan ja arvostelu päättyi pöytäilyyn, sen jälkeen sai poistua kehästä eli liikkeet ensin, sitten pöytä ja sitten ulos kehästä. Totorolle ihan älyttömän hyvä kokemus, kun on nätisti, niin pääsee pois. Mulla oli älyttömän hyvä mieli siitä miten Totoron näytelmäosuus meni ja tyytyväinen olin myös EH1-tulokseen.

Totoron jälkeen vuorossa oli Rekku, joka sai kolmannen sertinsä, tuli valioksi (kuin monen maan se nyt olikaan) ja voitti lopulta koko potin ollen ROP. Onnea vielä kerran tätäkin kautta!!! Roppa oli vuorossa seuraavana ja sai ERI:n.

Viivi siis oli poissa, joten vuoroon Aasa, joka huolimatta helteestä liikkui vallan hyvin, arvostelussa lukee "nuorekkaat liikkeet". Pöytä nyt Aasalta menee ihan rutiinilla. ERI tuli ja tuomari tykkäsi kun vanhus on niin hyvässä kunnossa ja hänen mielestään on mukavaa, että näitä "vanhuksiakin" kehissä näkee. PN-kehässä Roppa oli PN1, sai sertin ja oli lopulta VSP. Onnittelut Ropalle!!!

Aasa oli paitsi PN2 myös ROP-veteraani. Jäätiin jopa loppukehään kun ei siihen ollut kuin tovi aikaa. Eihän sieltä tietenkään mitään menestystä tullut, ainahan ne on ne samat rodut kun pärjää... koskahan joku tuomari uskaltais valita jotain vähän eksoottisempaakin.



Oli muuten harvinaisen hyvin järkätty näyttely, aikataulut piti, kehätoimitsijoilla oli ääntä kutsua kehiin, myös loppukehiin, makkara oli kohtuuhintasta, tilaa oli kivasti ja veskejäkin riittämiin. Niin ja mukavaa seuraakin oli, kiitos!

Viivin lääkekuuri on sitten päättynyt ja nyt toivomme parasta ja pelkäämme pahinta. Ainakin Viivi on kuurin kestäessä ihan kuntoutunut ja on jo ihan oma ittensä. Tänää Viivi oli aamulla sitä mieltä, että vielä tarttis mennä nukkumaan ja tuli mua kaapimaan (istuin siis veskissä...), sitten kipitti kovaa vauhtia kohti makkaria, kääntyi kurkkimaan, että tuunko perässä, palasi käytävän matolle, kurkki mua ja taas sama uudestaan. Lopulta raasun oli pakko uskoa, etten enää ollut menossa nukkumaan.

Uhrilähteeseen on muuttanut uus asukas. Entinenhän suuttui kun siivottiin lähde, eikä sitä sen koommin oo näkynyt. Ilmeisesti kämppä oli sitten vapailla markkinoilla koska tänään uus asukas muutti sisään.



Iloista äitienpäivän iltaa kaikille blogin lukijoille!

Mummo kumossa??

Tänään tulin korkein odotuksin kotio: aurinko paisto ja muistin hyvinkin, että valokuvia piti ottaa ja erityisesti Tiukusta. Kamera mukaan ja pihalle. Sainkin muutaman kuvan (jotka kummallisesti ovat edelleen kamerassa) napattua, mut ilo loppui aika lyhyeen.

Napsin juur kuvia Totoron ja Tiukun riekkumisesta, tai siis yritin napsia, kun kuulin hirmu kiljahduksen. Se kuulosti ihan koiralta, ihan länderiltä tarkemmin ajatellen. Vilkasin äkkiä epäuskosesti ympärilleni ja toden totta yks puuttui, Aasaa ei näkynyt. Olin paljain jaloin, mut sehän ei oo este, yleensä ei ees hidaste, joten läksin kipittämään mökille päin, sieltä jostain se äänikin kuului.

Aasa tulla köpötti, nimenomaan köpötti, mökiltä talolle päin. Vauhti ei ollut Aasaa ittiään ollenkaan. Nappasin vanhan rouvan syliini ja tarkasti äkkiä näkykö jossain jotain jälkiä tai käärmeen puremaa tms. Mitään näkyvää en löytänyt. Aasa ei kuitenkaan kyennyt seisomaan kunnolla, vielä vähemmän käymään maate tai istumaan. Kuvaaminen siis sikseen ja sisälle ihmettelemään tilannetta. Siinä Aasaa sisälle saattaessa ei voinut kun aatella, että miten näitä taas riittää; Hempan lähtö, Viivin outo sairaus (tai mikä lienee), Arskan hammas ja nyt siis Aasan jalka/selkä/???, että mitä seuraavaks. Kävi mielessä, että alkaisko kasvattaa koirien sijaan kukkia vai siirtyiskö keräämään vaikka postimerkkejä...

Auttelin Aasan sohvalle, annoin ensin reikiä, sitten homeopaattisia. Yritin järkätä Aasalle hyvän asennon ja sellanen lopulta löytyi. Vähän kummallinen asento kyllä, harmi kun ei ollut ketään ottamassa kuvaa, jalat oudosti ylöspäin vinossa reittäni vasten. Siinä me sitten kökötettiin.

Huomasin äkkiä ikkunasta, että Tiukulla oli joku ihmeellinen ateria menossa, joten jätin Aasan sohvalle ja rykäsin ulos. No mitä ikinä se olikaan niin se oli kadonnut Tiukun nieluun jo siinä vaiheessa kun pääsin paikalle. Aasan tilanne huomioiden päädyin ratkaisuun leot tarhaan ja länderit sisälle.

Kun tulin takasin sisään, niin Aasa ootteli portailla. Seisoi vähän oudosti, mutta ainakin takajalat toimi. Mentiin sisälle ja pistin oven kiinni, ei voi vahtia kaikkea yhtä aikaa. Taivuttelin vähän Aasan jalkoja, eikä Aasa mitenkään ilmassut, että jonnekin ois sattunut. Autoin siis Aasaa taas asettumaan soffalle ja asetuin itekin, Viivi täydensi ryhmän kiipeämällä päälleni nukkumaan. Arska asettu soffan eteen ja nuoret miehet toiselle soffalle. Siinä me maattiin kaikki siihen asti kun KePo tuli kotio.

Nyt Aasa liikkuu melkeen normaalisti, on vähän kankeen olonen, mutta mennä humputtelee jo tuolla ulkosallakin. En saa ikinä tietää mitä ihmettä oikein tapahtui. Oletukseni: Aasa kävi mettässä kakalla ja sai, asiansa toimitettuaan, kakkahepulin, ryntäsi tuhatta ja sataa mettästä kohti mökkipolkua ja meni kumoon. No aika pal muitakin mahdollisuuksia on. Nyt vaan seuraillaan. Ainakin ruoka maittoi. Ehkäpä huomenna on elämä taas mallissaan.

Herra Hemulin muistolle

Laitan tämän nyt, alotin kirjottamisen kyllä jo 25.4, mut ei ole pystynyt eikä kyennyt viimeistelemään sanomisiaan. Tarkotus oli myös ettiä kuvia Hempasta niin nuorena kun vanhempanakin, Hempasta askartelemassa pulmapähkinöitään, Hempasta ja naisistaan jne. En vaan ole saanut aikaseks, koska kyyneleet nousee silmiin aina kun ryhdyn kuvia katselemaan, eikä asiaa helpota, että kuvissa on muitakin edesmenneitä marsujamme. Mutta tässä siis Hempan muistolle:

Jotkin eläimet, joiden kanssa saamme jakaa pätkän elämää, jotenkin jättävät isomman aukon kuin toiset, eikä sillä ole mitään tekemistä välittämisen määrän kanssa, jotkin vain ovat suurempia persoonia kuin toiset. Pakko siis kertoa vähän vast'ikää edesmenneestä herra Hemulista. Siinä on sellainen "once in a lifetime" -marsu, jollaista ei toista moista varmasti ikinä tule, mitenkään väheksymättä kaikkia niitä marsuja, joiden seurasta olen saanut nauttia, tai niitä marsuja, joiten seurasta tulen nauttimaan.

Herra Hemuli näki päivänvalon 7.1.2003 Sirkkamäellä. Pienelle pojalle ei tuntunut kotia ihan niin vaan löytyvän, siellä se odotti reppu selässä, että pääsisi emonsa jaloista näkemään maailmaa. Meillä oli periaatteessa marsun mentävä aukko kun Inkku-herra nukutettiin ikiuneen yli seitsenvuotiaana, mutta olin taas kerran ajatellut, ettei meille enää marsuja... Vaan kuin kävikään; pienen reppu selässä luottavaisena elämää odottavan naperon suloinen olemus sulatti jään.

Eräänä helmikuisena aamuna Herra Hemuli sitten pakkasi reppunsa, hyvästeli perheensä ja lähti aamulla anivarhain Sirkkamäeltä matkaan kohti Imatraa, Imatran koiranäyttelyä. Imatralla oli kyydin vaihto, siitä herra Hemulin tie vei Espooseen, josta sitten illansuussa reissasimme herra Hemulin hakemaan.

Poika oli reipas, utelias ja iloinen, vaikka oli tehnyt matkaa pitkään ja hartaasti pahvilaatikossa, heinien ja sanomalehtien seassa. Päästyään vihdoin perille Lohjalle, herra Hemuli heitti repun selästään ja asettui taloksi, valloitti meidät kaikki ja monet muutkin, seurusteli koirien kanssa, veti heinää kilpaa Arskan kanssa, kävi tsekkaamassa koiranpennut jne. Viimeisin valloituksensa oli Totoro, vanha ja nuori herra vaihtoivat kuulumisia päivittäin ja Totoro selkeästi kaipaa Hemppaa edelleen ja käy kurkkimassa, että oisko tuo jo tullut takaisin.



Hemppa saapui meille näyttävästi, eikä Hempan elämästä puuttunut myöskään dramatiikkaa, eräätkin kerrat kaahattii putki punasena ELL-päivystykseen sairas Hemppa kuljetusboxissa.

Tiukin tilanne oli kun talon valtasi marsukapi... Ensin uivittiin KePon siskontytön siivellä, hänellä kun oli aika kissalle, ELL:n vastaanotolle (ei siis oma ELL:mme), saatiin antibioottikuuri ja Hemppa sai lisäaikaa sen verran, että syy ehdittiin selvittää, kesti nimittäin tovin ennen kuin ELL (oma ELL:mme) keksi mistä oli kyse ja koko lauma oli mennä siinä kohti. Lopulta syy selvisi ja koko konkkaronkka sai loispiikit pariin kertaan. Silloin ELL sanoi, että tämä kyllä lyhentää marsun elämää. Ehkä niin, mutta eipä siinä ollut vaihtoehtoja. Jälkeenpäin ollaan monasti naurettu vedet silmissä tälle nimenomaiselle marsukapiepisodille; Hempan "omistaja" (KePon siskontyttö) kun ei muistanut sen enempää Hempan nimeä kun syntymäaikaakaan oireista nyt puhumattakaan. Onneks hällä oli kuskina tyyppi (siis minä), joka muisti asiat äärimmäisen hyvin... No hätä ei lue lakia.

Kerran oltiin eläinlääkärissä, eikä taas kerran ELL oikein tiennyt, että mikä Hemppaa vaivasi. Mukana oli myös Hempan silloinen kaveri Minttu. ELL totesi, ettei ikänään ole nähnyt niin hyväkuntoisia potilaita. Antibiootit saatiin, syy jäi hämärän peittoon, mutta pariskunta piristyi.

Kerran Hemppa pelästytti meidän pihalla. Siinä se ensin kaikessa rauhassa naposteli ruohoja ja äkkiä keksi sännätä hirmu höökää tiehensä. Meikä juoksi perässä. Kukaan, joka ei tunne marsuja, ei muuten usko kuin kovaa ne osaa juosta... Sieluni silmin näin Hempan jo jossain kolossa vajan alla, josta me ei ikinä saataisi Hemppaa ulos, tai jonkun linnun kynsissä, koiran hampaissa tms. Vaan Hemppa pysähtyi tammen juurelle ja jatkoi ruohojen mutustelua. Nappasin herran kyllä äärimmäisen sukkelaan syliini ja kiikutin sisälle. No ulkoiltiin me taas myöhemmin, sitten kun olin toipunut järkytyksestä.

Hemppa oli myös yhden poikueen isipappa. Morsian oli keskimmäisen Roska-marsu, sellainen rusetillinen, aika pitkäkarvainen neitokainen. Lapsosia syntyi kolme; yksi tyttö ja kaksi poikaa. Tyttö jäi äitinsä seuraksi ja poikapari muutti vanhimmaisen hoiviin. Poikueesta on vielä Eemil-poika hengissä, emänsä rusetit, isänsä pilke silmäkulmassa ja isänsä peloton luonne ynnä sisu; poika pisti aikoinaan kampoihin häkkiin päässeelle villirotallekin (meillä oli joskus vuonna kivi ja keppi rottainvaasio ihan täällä sisätiloissa) ja järjestys nimenomaan niin päin, että pakoon juoksi rotta perässään marsu.

Jos Hempan elämä olikin täynnään näyttävyyttä ja dramatiikkaa, niin Hempan lähtö oli vähäeleinen ja huomaamaton. Mitään erityistä ei Hempassa ollut havaittavissa, se söi, joi, kerjäsi makupaloja ja oli kun ennenkin, ehkä pikkasen väsyneen olonen. Lisäsin reilummin C-vitamiinia veteen ja vahvemman ruuan osuutta. No sit tulivat uudet talot ja tönöt ja Hemppa piristyi. Oon niin onnellinen, että Hemppa sai vielä viimeisinä päivinään jotain uutta ja mieleistä ja ehti nauttia siitä kaikesta tovin.

Viimeisenä päivänä iltapäivällä annoin vielä Hempalle salaattia, viimoset palaset salaattikerästä, ja lupasin tuoda uutta kaupasta. Toinkin, sekä salaattia että kotimaista kurkkua, vaan niistä Hemppa ei enää ehtinyt nauttia, se oli nukkunut lempimökkiinsä sillä aikaa kun olimme reissun päällä. Nyt Hemppa nukkuu ikiuntaan marsukuusemme alla.

Suuren persoonan lähtö jättää aina elämään ison aukon ja jäämme kaipaamaan Hempan iloisuutta, reippautta, rohkeutta, uteliaisuutta... parilla sanalla sanoen täydellistä marsua.

Kiitokset Hempan kasvattajalle Hempasta ja tänään saamastani viestistä, joka tosin sai meikäläisen itkeä tihnuttamaan kesken työpäivän.

Näkemiin Hemppa, kunnes taas tapaamme, ja kiitos kaikesta!!

Varsinainen päivä

Tää se vasta varsinainen päivä olikin. Siinä kahden maissa iltapäivällä, just kun olin lähdössä duunista kotia kohti, soi puhelin. Akutätihän se siellä soitti. Aattelin, että nyt tuli peruutus torstain aikaan... paitsi, että se aika oli tänään 13.45 ja mä olin vielä duunissa. No eipä sille mitään mahtanut enää siinä vaiheessa. Jäin jonottamaan mahdollisia muita peruutuksia tälle päivälle ja ellei niitä kuuluisi, niin sit soittaisin huomenna ja varaisin uuden ajan.

Tuuri kävi ja vähän vaille neljä, olin sillon jo kotona, akutäti soitti taas. Ei kun autoon ja keula kohti Nummelaa. Hetken kyllä aattelin, että tulin lupailleeksi liikoja kun lupasin olla vartissa paikalla; Turkutielle pääsyä sai taas oottaa hyvän tovin ja Nummelassakin oli hirmu hässäkkä. Siinä ajellessani aattelin, että nyt ei puutu enää kun, että "akutätiparkki" on täynnä. Ei onneks ollut ja pääsin akutädin piikikkääseen hoivaan. Vähänkö väsytti ja nukkua horotin autuaana neuloja jaloissa ja mahassa jne. Sen sijaan siinä kohti kun normaalisti nukun eli kun makaan mahallaan, ei uni enää maistunutkaan. Ei kai se aina voi mennä saman kaavan mukaan.

Tänään oli Tiukun eka pentukurssikerta, mut siitä en sitten osaakaan kertoa muuta kun, että kuulemma Tiuku oli ollut oikein reipas, oli tykästynyt johonkin novascotian noutajan näköseen koiraan, ei ollut osannut istua, oli hallinnut katsekontaktin erinomaisesti, oli riehunut kurssin päätteeksi muitten kanssa koko sydämensä kyllyydestä, oli tehnyt vaikutuksen moniin ja kotiin tullessaan oli ihan poikki kuten myös KePo, joka oli kaiketi ottanut stressiä ekasta "omasta" koirakeikastaan, tähän asti oon melkeen ollut henkisenä tukena mukana, vähän niin kun KeTynä, mut tiistaisin mulla on ihan omia menoja, joten ei ollut muuta keinoa saada Tiukua kunnon pentukurssille kuin pistää KePo asialle, se kun pukkaa toi kesä päälle ja monet koulutukset menee lomille, erityisesti ne parhaat.

Niin tosiaan pari kuvaa... Täytyy kyllä sanoa, että oon ollut ihan äärettömän laiska kuvaamaan yhtään mitään ja huomasin kauhukseni, että Tiukukin on kasvanut aika kamalasti, enkä oo ottanut mitään kuvia. Täytyy huomenna, jos sää sallii ja aika riittää (kaikkea kummaa keikkaa pukkaa), ottaa tuoreita kuvia erityisesti Tiukusta. Ja ellei huomenna, niin sitten viimeistään torstaina.

Mutta siis nyt ne eilen lupaamani kuvat. Ensin Cello uudessa punkassa, joka sijotettiin verannalle. Alkuun sitä vähän vierastettiin, mut nyt on melkeen taistelu paikasta auringossa, jos siis joku kaksjalka viihtyy verannalla, sillä eihän nää meidän lapaset siellä yksin oo. Eikä sit kannata välittää sotkusta punkan ympärillä, siinä on vielä remonttivälineistöä oottamassa, jotta se roudataan paikoilleen jonnekin.



Tää punkan kuvaaminen oli muuten aika hauska juttu: ensin siinä makoili joku muu, en kyllä enää muista kuka, mutta kun kaivoin kameran esiin, niin kaikki länderit katosivat oitis. Aattelin sit hetken, että no voi kai punkan kuvata koirittakin, vaan ei tarvinut, Cello ryntäsi paikalle, otti mieleisensä poseerausasennon katse kohti kameraa ja asetteli itseään eri asentoihin aina kun vaihdoin kuvakulmaa, katse pysy koko ajan kamerassa. Niin taitava Cello on, että se on kyllä toi jätkä ollut valokuvamalli edellisessä elämässään. Näin on.

Sitten valurautakalusto, joka tuli tänään koeistuttua duunista tultua. Kyllä sen ääressä sumppi maistuu. Ignooratkaa toi ämpäri... Näistä molemmista kuvista huomaa, että mun ehkä kannattais opetella luomaan silmäys kuvattavan kohteen ympärille ENNEN kuvausta, eikä vasta kun kuvat putoaa koneen kovolle.

Toukokuuhun tupsahdettiin

Vappu tuli, vappu oli ja vappu meni. Blogia ei tullut kirjoteltua, kuten ootte ehkä huomanneet Varsinkin niitten iloksi, jotka eivät jaksa lukea pitkiä juttuja, taidankin luoda yleissilmäyksen kuun vaihteen päiviin...

Vappuaatto 30.4.2008

Viivin olo oli jo aattoaamuna varsin hyvä; hengitys kulki huomattavasti paremmin kun edellisenä päivänä, joskin oli vielä melko raskasta ja nopeatempoista, sellasta puuskuttavaa, muttei kuitenkaan työlään näköistä enää, onneksi. Soitin päivällä ELL:lle ja jätin viestin, ettei nyt ainakaan vappuaattona mitään lisähoitoa tarvita, katellaan rauhassa eteenpäin ja palataan asiaan JOS tarvetta ilmenee.

Ite vappuaatto meni duunissa, vappuaattoilta puolestaan oli hiljaiseloa, meitin perheellä ei oikein oo mitään sellasia vappuaattoperinteitä enää sen koommin kun lapsista on kasvanut käytännössä aikusia, ja lisäks se, että Viivi oli sairaana, vähän rajotti fiiliksiä. Pari lasillista kuoharia tuli maisteltua ja syötyä hyvin, siinäpä se tais vappuaaton meno ja meininki olla. KePo pakersi ulkohommissa, meikä yritti pysytellä Viivin seurana sisällä, ettei se vallan ois riekkunut, levätä kun oli tarkotus.

Vappupäivä 1.5.2008

Vappupäivä oli upea, aurinko paistoi ja oli lämmintä. Oltiin ulkosalla varsin paljon, vaikka enemmänkin ois voinut olla, mutta Viivin kun piti lepäillä, enkä raatsinut sitä yksin sisälle jättää, niin yritin sitten jakaa aikaani silleen, ettei ihan koko päivää oltu ulkosalla, siellä kun ei Viivin lepäilystä tule mitään; se juoksee ja puuhailee vaikka mitä muitten mukana.

Hyvin tuli taas syötyä; grilliruokaa, salaattia, munkkeja... no kaikenlaista. Juttu luisti hyvässä seurassa ja tuli valvottua yli puolen yön, vaikka tasan tarkkaan tiesi, että seuraavana aamuna on herätys ja duunipäivä. Oishan se ollut ruhtinaallista, jos ois voinu lomailla neljä päivää yhtä soittoa, mutta sitä onnea ei meikäläiselle suotu.

Perjantai 2.5.2008

Perjantaipäivä meni duunissa ja siitä sitten viikonlopun viettoon. Iltasella saapuivat viikonloppuvieraat, nimittäin Kampi ja Vipu unohtamatta Piaa ja Pasia. Heillä suunta viikonloppuna yhdistyksen agikisoihin. Kaikessa saapumishässäkässä Viivi raasun häntä jäi oven väliin... Minkähän ihmeen takia ikävillä tapahtumilla on tapana kasaantua yhden osalle? Vähän tasapuolisempaa elämä vois kyllä olla. Sen verran häntään sattui, ettei Viivi sitä nostanut enää illan pitkin ylös, vaan häntä roikkui alaspäin. Mitään kummallista hännässä ei tuntunut, eikä Viivi sitä aristanut ja heiluttikin, joten jäimme seuraamaan tilannetta emmekä sännänneet ELL-päivystykseen.

Lauantai 3.5.2008

Lauantai käynnistyi ihmisten ajoissa aamupalalla Pian ja Pasin seurassa. Kun saatiin heidän liikenteeseen, pakattiin itsemme autoon ja lähdettiin ostoksille. Ensin käytiin Lohjalla Tyyki&Tuoli:ssa ostamassa kappakankaat, vanhat verhot kun ei enää remontin jälkeen käy verannalle, ovat ihan liian korkeet, peittyis melkeen koko ikkuna. Verhotangot oli nimittäin aikasemmin ihan katonrajassa, nyt pal alempana. Sitä samaa kuosia piti tietty saada myös olkkariin, se kun on käytännössä samaa tilaa verannan kanssa.

Kangasostoksilta ajettiin Maskuun. Oon jo pitkään haaveillut, että saisin porrastasanteelle, etuoven viereen, siinä kun on just passeli tila, sellasen siron, valurautasen pöytä + kaks tuolia -setin, ja Maskun nettisivujen mukaan siellä sellasia ois. No ei ollut. Maskusta Honkkariin kattomaan vieläkö koirasänkyjä ois jäljellä, eipä ollut, joten Kampi jäi sängyttä. Mulla on kamerassa kuva Cellosta ja ko. punkasta, ostettiin nimittäin itelle sellanen, vanhimmainen kävi keskimmäisen ja vävypojan kanssa perjantaina het aamusta sen hakemassa, niin niitä vielä oli, makso meinaan alta 18 egee. Laitan kuvan sit myöhemmin... ehkä. Honkkarista ruokakaupan kautta kotio.

Lauantaina totesin, että Viivi hengittää normaalisti, ihan kuten muutkin, eli hyvältä näyttää. Seuraava kriittinen kohta on sitten tietty kun antibioottikuuri päättyy, mut uskoisin homman nyt olevan hallussa, toivottavasti se on hallussa.

Lauantaipäivä oli kaikkineen ihan mielettömän ihana. Nahka paloi kun tuli oltua niin paljon ulkona. Siivottiin uhrilähde, siis ensin tyhjennettiin siitä vesi pois (lue: kasteltiin haisevalla lannotusvedellä pihakasveja, häädettiin lammesta yks sammakko ja sata vesimittaria), harjattiin pohja ja sen jälkeen nostettiin kaivosta ihan käsipelillä (ämpärin ja pitkän köyden avustuksella) likasen veden tilalle puhdas. Tuskin oli pari ekaa ämpärillistä saatu kaadettua lampeen kun vesimittareita alko ilmestyä sinne takasin, sammakko puolestaan suivaantu ja katos jonnekin. Muutenkin siivoiltiin pihaa, istuttiin auringossa jne. Rentouttavaa. Iltaa vietettiin sitten tietenkin hyvässä seurassa kun Pia ja Pasi palasivat kisoista seuraksemme.

Huomasin muuten blogimerkinnöistä, että uhrilähteen siivous on suorastaan perinne vapun tuntumassa.

Sunnuntai 4.5.2008

Sunnuntai valkeni aurinkoisena. Noustiin aamulla ajoissa laittamaan aamupalaa, jottei Pian ja Pasin tarvinut tyhjin vatsoin lähteä maailmalle. Ja kun nousi ajoissa, myös ehti paljon kaikkea. Suurin urakka, pyykkien ja ruuan laiton seassa, oli ikkunoiden pesu. Se ois kyllä pitänyt alottaa vähän aikasemmin, nyt siitä nimittäin tuli aikamoinen palapeli.

Sain pestyä keittiön ikkunan ja olin juur pesemässä verannan ekaa isoa ikkunaa kun kuulin ukkosen jyrisevän. Sieltä se tuli hurjaa vauhtia kohti, pesin ulointa lasia kilpaa ukkosen etenemisen kanssa ja ehdin nippanappa saada uloimman lasin kiinni kun ulkona hanat aukesivat. Ei siis auttanut, ekan ikkunan jälkeen, kun ootella, että sää tokenee. Kun sade lopulta lakkasi, niin aurinko jo porotti verannan isoihin ikkunoihin, ei siis toivoakaan pestä niitä just silloin, ei ehdi lastaa heiluttaa sitä tahtia kun aurinko kuivaa.

Siirryin siis olohuoneen puolelle ja pesin olohuoneen ikkunan. Sen jälkeen taas oottelmaan oikeaa hetkeä. Välillä sato ja ukkosti, välillä helotti aurinko, vaan sain kun sainkin ukkoskuurojen ja auringon paahteen välissä myös loput verannan isot ikkunat pestyä (ja pyykit kuiviks, uskokaa tai älkää, tosin kannoin niitä vuoroon ulos ja sisään). Nyt kun vielä vanhimmainen päärmää uudet kapat, niin saan verhotkin ikkunoihin. Makkarin ja takkahuoneen ikkunat jäivät pesemättä, mutta niissä nyt ei mikään iso homma ole. Makkarin ikkunan taidan pestä vasta ens viikonloppuna, jos sais samalla verhotkin pestyä, makkarissa kun on pimennysverhot, joten ei vaihtoverhoja, ois siis hyvä saada verhot samantein myös kuiviks.

Eikä ollut turha pohjosen porukan reissu etelän agilitykisakentille:
Kampille ja Pasille sydämelliset onnittelut maxien länderimestaruudesta!!!
Ja kiitokset myös hyvästä seurasta! On aina niin mukava tavata.

Maanantai 5.5.2008

Aamuyöllä heräsin siihen, että Tiuku mellasti kun viimestä päivää. Koska se yleensä nukkuu nätisti koko yön, niin johtopäätöksenä oli, että ulos tarttis päästä. KePo käytti Tiukun ulkona ja jatkettiin unia. Kohta taas alko mellastus, onneks KePon kello jo soikin. Siinä välissäkin oli tosin hieman sotkua syntynyt, Tiukulla maha sekasin...

Koska tuntui, että Tiukun perätiiviste vuosi koko ajan, niin KePo vei Tiukun tarhaan, ei toki yksin, Murun kanssa. Sovittiin, että katon tilannetta kun lähen töihin. Joo, tilanne oli päällä, näin Tiukun kyykkäävän useemman kerran, joten jätin neidin tarhaan kun läksin duuniin ja pistin duunista vanhimmaiselle (joka meni töihin vasta iltapäivällä) viestiä, että pitää tilannetta silmällä, mutta hakee kakanpaisumuksen uhallakin Tiukun sisälle ennen kun lähtee töihin. Ite sitten kotiuduin lievästi sanoen kaaosta odottaen, vaan siistiä oli. No toki vanhimmainen lähti joskus puol kahen aikaan ja ite tulin kotio ennen kolmee, ettei siinä ollut kun tunti. Pidin Tiukua varoiksi illankin lähinnä Murun kanssa, jos ois ollut jotain tarttuvaa, niin ei EHKÄ ihan joka iikka ois sitä saanut. Epäilen kyllä enemmän jotain epäsopivan naposteltavan löytymistä jostain päin pihaa.

Iltapäivällä KePon auto ilmesty pihaan, mut KePoa ei näy ei kuulu. Me nuorimmaisen kanssa ihmetellään, että mihin se nyt katos ja tarkistettiin jo sekin, että kuviteltiinko me molemmat, että auto on pihassa. Ei kuviteltu, siellä se oli "omalla paikallaan". Jonkun ajan kuluttua KePo tulee sisälle, pyytää mua ulos ja dadaa!! valurautakalusto on ilmestynyt porrastasanteelle. Oli muuten yli puolet halvempi kun ois ollu Maskussa, tosin kuulemma viime kesän mallia, mut mitä väliä sillä on, kun se on just sellanen kun mä halusinkin. Jotain etua siitäkin, että provinsseissa on vielä muitakin kun ketjuliikkeitä, liikkeitä, joissa yli 20 vuoden asiakkuutta arvostetaan. Mulla on kuva kalustostakin kamerassa, että toivoa on...

Iltaan mennessä Tiukun maha oli rauhottunut ja uskalsin antaa vähän ruokaakin, tosin ei mitään extraa, nappulaa vaan ja piimää, eikä niitäkään ihan normiannosta... tai siis piimää vähän enemmänkin, mut nappulaa taas vähän vähemmän. Ruoka muuten maistui paastopäivän päälle ihan älyttömän hyvin. Toivottavasti tää nyt sitten oli tällä selvä, ei nimittäin oo mitään "ihanampaa" kun aamuyöstä ripuloiva ISOkokonen koiranpentu...