tiistaina, huhtikuuta 28, 2009

Kreativ Blogger Award


Meille tulla tupsahti Kreativ Blogger Award, sen meille myönsivät
Ländereitä ja jellonaa -porukka. Kiitos heille palkinnosta!!



Sitten ei kun tunnustusta eteenpäin. Kreativ Blogger Award lähtee seuraaville:
Villasukkarock
Pulimania
Intopallerot plokkaa

Awardin säännöt:

1. Kopioi Kreativ Blogger palkintologo blogiisi
2. Tee linkki hänen blogiinsa keltä tunnustuksen sait
3. Anna tunnustusta 3:lle muulle blogille
4. Lisää blogiisi linkit heidän blogeihinsa
5. Jätä heidän blogeihinsa kommentti, että tietävät saaneensa tunnustusta.

maanantaina, huhtikuuta 27, 2009

Kirjottaisko vaiko eikö


Kirjottaiskohan jotain... Synttärisankarista ei kyllä oo kuvaa tähän hätään, ei kummastakaan, ei sen enempää Cellosta kun vävykokelaastakaan. Miten onkin molemmilla sama syntsäpäivä. Helpottaa kyllä kummasti vävykokelaan päivän muistamista

Cello (ja co.) sai iltapäivällä pihalle uuden sisäkumin, vanhan tultua silputuksi talven aikana, ja iltaruuan kanssa nakit, joskaan ei muuseja. Ei ihan heti uskois, että se on tuokin sälli jo neljä vuotta. Sit piti taas ihan miettiä, että kuin vanhoja nää meitin koirat oikein on: Arska 9,5v, Muru ja Viivi 6,5v, Cello 4v, Totoro 2v, Tiuku 1v ja Gretakin kohta jo 7kk. Jotenkin niin uskomatonta.

Viikonloppu sujahti intialaisen päähieronnan kurssilla. Oli tosi mukavaa; kurssi oli hyvin järjestetty, porukka oli mahtava ja itse hoito ihana sekä tehdä että saada. Tosin kun viikonlopun aikana tuli saatua hoitoa aikasen pal ja toisaalta tehtyä monta hoitoa, eikä vielä ole löytänyt kaikkiin juttuihin niitä ergonomisimpia tapoja eikä rentoa otetta, niin vähän oli niskat jysärissä tänä aamuna, niin ja kipeet myös.

Vaan ei syytä huoleen, menin hoitolan (missä siis toimii Akutäti, joka kuntoutti selkäni, sekä Reikiopeni ja vielä kolmaskin hoitaja) "tupareihin" (ovat muuttaneet uusiin tiloihin) ja otin näytehoidon niskoihini. Nyt taas kääntyy pää ja magneetit korvissa jatkaa hoitoa edelleen, joten huomenna pitäis sit olla jo elämänsä kunnossa, tai ainakin vois olla.

Nyt iltasella alotin sit IPH:n innokkaan harjottelun, ensimmäisenä "uhrina" nuorimmainen, huomenna jatkan vaikkas vanhimmaisella ja kai se tuo KePokin on IPH:nsa ansainnut.

perjantaina, huhtikuuta 24, 2009

Totta, se on totta!!!


Tänään oli jännittävä päivä, onneks oli duunia sen verran, ettei ehtinyt jännittää ennen kun pihaa haravoidessa kun piti jo tarkastaa, että onko a) puhelin mukana, b) ettei se vaan oo soinu ja jääny kuulematta. Ja mistä sitä tietää kuin pal ollaan myöhässä iltpäivästä. Lopulta taskusta kuului tekstarista ilmottava ääni...

Kaikesta huolimatta...

Kuje on kantavana, JESS!!! Pentuja siis tulollaan, laskettu aika toukokuun lopulla, kesäohjelma ja kesäloman paikka on nyt siis varmistettu. Vielä pitäis päättää, että remontoiko takkahuoneen ennen vai jälkeen. No se on ehkäs päätettävä tänä viikonloppuna ja sit on pistettävä töpinäks... tai sit on jätettävä asia nyt ja palattava siihen sit joskus heinäkuun lopulla kun pennut on lähteneet.

Aurinko on paistanut, pihaa on haravoitu koirien avustuksella, naama on saanut RIITTÄMIIN aurinkoo, viikonloppu on edessä, viikko takana, hyvää säätä on luvattu, kurssipäivät on vaan viistuntisia ja Kuje on tiine. Voisko tän viikonlopun enää paremmin alottaa.

Nauttikaa, kesä on tulossa!

torstaina, huhtikuuta 23, 2009

Päiviensyöjäkone


Mihin ihmeeseen tästä hukku pari päivää?? Mulla on nyt vähän sellanen fiilis, että siinä kun toisten pyykkikoneet syö sukkia, niin mulla on täällä joku sellanen kone, joka syö päiviä. Ei sillä, että oisin mitään ihmeellistä saanut aikaan, pihaa oon vähän raapinut, lähinnä laattapihaa, varsinaiset haravoinnit kun on voinut toistaseks unohtaa.

Ai niin, sit oon käsitellyt vähän kuvia, jotain sain jo kotisivuillekin. K-pentujen kokoontumisajojen ryhmäkuvat on nyt työn alla, parempi myöhään kun ei milloinkaan. Oon huomannut, että sekin voi olla ongelma kun kuvaa paljon, siis useemman sata kuvaa kerralla: menee aikaa ihan siihen, että valkkaa ne kuvat, kun työntää kuvagallerioihin. Ongelmansa kullakin, sano.

Yks ilta meni jätevesijärjestelmäasioissa, sekin systeemi kun on sit uusittava, ei kelpaa enää tuo vanha, vaikkei mun mielestäni huono olekaan kun on kaivoa ja kenttää jne. No uus on nyt sit siinä vaiheessa, että ellei lupa-asioissa ongelmia tule, niin tänä kesänä se tontille tupsahtaa. Ei ne kyllä luvanneet nuoria salskeita miehiä yläosattomissa järjestelmää asentamaan kun suunniteltiin, että käydään sit likkojen kaa lepotuoleihin siihen kaivannon liki sidukat handussa. Ajatella mikä markkinarako: silmäniloa kaupan päälle, tilaa sinäkin järjestelmäsi meiltä...

Nyt alkaa sormet syyhytä takkahuoneen kimppuun, se kun tarttis remontoida. Lattia on huutanut tekijäänsä jo hyvän tovin, en vaan päästänyt KePoa lattian kimppuun ennen K-pentuetta. No nyt asialle on kyllä sitten pakko tehdä jotain, Greta on auttanut päätöksen teossa, sillä mikäpä sen mukavampaa pennun mielestä kun napata kiinni jostain törröttävästä muovimaton kulmasta ja repiä siitä suurella nautinnolla. Niin ja löysipä Greta myös ne pari seinään vesijohtojen jäljiltä jäänyttä reikääkin...

Jatkossa takkahuoneeseen ois tarkotus siirtää mun työpisteeni ja osa kirjahyllystöä. Tosin en tiedä mihin tunkisin takkahuoneen toisen puolen yläkaapeissa olevat romut... Ehkä on viimein aika käydä kaikki tosillaan läpi, sillä silmällä nimittäin, että mitä säästää ja minkä on aika lähteä maailmalle.

Ja jottei liikaa ehtis paikoilleen jämähtää, niin ens viikonlopun vietänkin sitten kurssilla, onneks ei sen kauemma tartte mennä kun Nlaan. Eikä muuten liity mitenkään koiriin.

maanantaina, huhtikuuta 20, 2009

Vastaus Pikku-Fliin haasteeseen


Saatiin jo tovi sitten haaste Pikku-Fliiltä, mut vastaaminen on jäänyt, vaan parempi myöhään kun ei milloinkaan, joten tässä meiltä; kolmas kansio, kolmas kuva.


Katos nyt kun siihen ei saa koskea, en mä mikään tyhmä ole. Ihan sama kuin kauan ootat, niin mä en edes yritä, tää selkis mulle kerrasta. Näin taitaa tuumia Totoro.

Kuva on otettu pentukurssilta ja tässä ois tarkotus harjotella EI-käskyä. Toistot oli Totorolle myrkkyä, kyllähän sitä fiksu poika kerrasta tajuaa, joten KePo sai pitkästyä rauhassa sillä aikaa kun muu ryhmä harjotteli.

Kolmas kansio, kolmas kuva -haaste lähtee meiltä seuraaville:
Astra
Dawana (jos kiireiltään ehtivät)
Oliivi ja Rae

sunnuntaina, huhtikuuta 19, 2009

Sunnuntaisuihketta


Vilskettä ja vilinää on taas kerran riittänyt, vaan eipä käy aika pitkäks ja hauskaa on ollut, joten ei käy moittiminen. Aamupäivällä porhalsin Nlaan pranayama kertaukseen, jonka järjestämisestä kiitokset Sarille. Nyt kun sais itteään niskasta kii ja löytäis päivärytmiin sopivan kohdan...

Kotiin ehätin sopivasti auttamaan KePoa jälkien siivoomisessa, KePo kun oli hippasen tutkinut kuivuria, joka ystävällisesti päätti lakata toimimasta. No nyt toimii taas ja onpahan siistitty koneen taustat, kyljet sun muut ja heitetty yks lokerikkokin pois pölyä keräämästä.

Kahdelta saapui sitten Rölli-poika kera emäntänsä ja isäntänsä. Tumma ja komia poika on Röllistä kasvanut, tuohon kun vielä saa massaa ja rotevuutta iän myötä, niin a vot. Yhteiset leikit on hyvin nuorisolla muistissa ja Röllillä ja Gretalla näytti olevan tosi hauskaa keskenään, millään eivät olisi malttaneet lopettaa yhteisiä puuhiaan.





Illansuussa lähdettiin KePon siskontytön tyttären synttäreille. Hurmaava Taika siellä ryntäsi meitä vastaan ja fanitti meitä koko vierailun ajan. Ihana neito, niin ihana, ei voi muuta sanoa. Paljon on Taikassa samaa kuin siskossaan Viivissä. Kuten kuvasta näkyy, niin pikkasen on vielä turkissa viimeisteltävää



Olipa kyläpaikassa tällaisiakin ihanuuksia...



Tähän on hyvä lopettaa ja sit ei kun saunan kautta odottamaan uuden viikon alkua.

lauantaina, huhtikuuta 18, 2009

On hanget korkeat nietokset


Tällainen ylläri odotti meitä aamusella.


Koirista se kyllä oli ihan ylikivaa...


"Siskokset" Tiuku ja Greta.


Mut nyt me kyllä tultais jo sisälle.

torstaina, huhtikuuta 16, 2009

Mutakylpyjä


Tänään ei lunta eikä räntää näkynyt, onneks. Pihan mutakausi kuitenkin sen kun jatkuu ja erityisesti Arska ottaa kunnon mutakylpyjä. Oon seurannut hommaa, se menee kyllä niin, että Cello ja Totoro jallittaa äijää ihan kybällä ja juoksuttaa sen kaikista mutalotikoista, ite väistävät taitavasti. No Arskaa muta ei kyllä haittaa, se ei oo koskaan ollu mikään "hienohelma" kuten vaikkas Viivi.

Mutakylvyt on kuulemma iholle hyväks, näin olen kuullut, että ehkä ne on hyväks myös koiran iholle. Mun selälleni mutakylvyt, koirien nimittäin, tiedäkään miten vaikuttais jos ite ottais pienet mutapainit pihalla, kuitenkaan ei oo hyväks, varsinkin länderikokosen peseminen ottaa lujille, tarttee varmaan kehitellä joku pesuteline, johon koiran nostaa, meinaan 4xkaksinkerroin Nxpäivässä tekee kipeen selän.

Ei sillä, laattapihan hoitaminenkin voi saada kummia aikaan. Tänään olin jo fiksumpi, mut eilen tein oikein kunnon mogan:
a) menin ulos ilman luuria
b) raaputin liian ison alan pihaa
c) harjasin sen saman liian ison alan
d) menin keinuun istumaan
e) en vetänyt takkia selän suojaksi
No keinussa tuntu ihanalle istua auringon paistaessa naamalle, vaan miten oli ylösnousun laita... hetken siinä aattelin, että istun pihalla hamaan maailman tappiin kunnes joku keksii mua kaivata. Se oiskin sit kestänyt, koska nuorimmainen oli nukahtanut yläkertaan ja muita ei kotona ollut, KePokin tuli tavallista myöhemmin, vanhimmainen vielä myöhemmin. Onneks sain kiskottua itteni jalkeille.

Ai niin, ilmotin Gretan lopulta erkkariin... siitä se voikin show tulla, ei meinaan olla kyllä harjoteltu tuon taivaallista, vaikka voishan sitä aatella, että onhan tässä hyvää aikaa vielä, vaan itteni tuntien sanoisin, että siltä osin peli on käytännössä melkeen menetetty, en usko äkilliseen näyttelytreeni-innostukseen pennin vertaa. Positiivisesti ajatellen; ellei Greta ole luonnonlahjakkuus kehissä, niin tiedossa on huippuhupaisaa sähläystä yleisön iloksi. Ja niinhän mä olen kaikille snaonut: näyttely ei oo mikään haudanvakava juttu, ottakaa rennosti ja leikkimielellä. Taidan tehdä KePot... Ne kun vielä muistaa Amalian ja KePon kehäseikkailut Riihimäellä 1995 (ja heitä on, tiedän) voi nauraa jo valmiiks

keskiviikkona, huhtikuuta 15, 2009

Pihan siivousta


Tänään oli sen verta upee iltapäivä, että päätin lähteä kattomaan joko pihalla vois tehdä jotain. Haravoinnin voi jättää haaveeks, liian märkää vielä. Mayojen muinainen uhrilähde on edelleen jäässä, ei voi tehdä mitään. Istutuksia mulla ei juur ole, koirat on huolehtineet niistä, joten ei mitään mullan kuopsutusta.

Vaan laattapihaosuudelle pääsi jo puuhailemaan. Raaputtelin siis pois vanhaa kuollutta nurmikkoa laattojen välistä. Vaikka mun mielestäni laattojen väleistä kuuluukin kurkkia ruohoa, niin rajansa kaikella kumminkin. Ihan en koko laattapihaa arvannut yhtä soittoa putsata, aattelin, ettei pian kädet enää toimi sen jälkeen, sitä kun kuitenkin suurimman osan ajastaan istuu koneella, eikä tee mitään lihaksia vaativaa. Aika iso osa kuitenkin tuli käytyä läpi.

Koirien mielestä oli tietty ihanaa kun joku oli niitten kanssa ulkona pitkään ja hartaasti. Viivin mielestä laattavälien raaputtelu oli ihan pro-hommaa, se yrtti koko ajan hyökkiä työkaluun kiinni. Vanhimmaisen Astra Pipuliinakin oli meidän matkassa ja sen mielestä oli mielettömän mukavaa mutustella jotain niistä multamöykyistä... Ja juokseminen se vasta ihanaa olikin, siis koirien mielestä, siinä sivussa likasivat mun housuni, puutarhakeinun ja ittensä, joten kun selkä kankeena vääntäydyin viimein sisälle, niin sain vielä pestä joka iikan ja sen päätteeks vielä saunan. Jippii.

Huomiseks onkin sitten luvattu taas vettä, lunta ja mitä lienee, plääh, kuivais jo piha ja tulis vähän enemmän kesä.

tiistaina, huhtikuuta 14, 2009

Viikko vierähti


Niin se aika kiitää ja viikko vierähti, ei kulje aika kitumalla mun kellossain, paitsi vois kai vauhtikin olla aika kiduttavaa, jos sen sellasena ottais.

Mitäs me tehtiin pääsiäisenä?? Pari päivää meni ruokaa laittaessa ja nuorisolle seuraa pitäessä. Tulevaisuudessa, kun tytärten perhekoko ehkäs suurenee, niin pitää kenties ottaa valmisteluloma etukäteen ja toipumisloma jälkikäteen tällästen suurten juhlien, kuten joulu, pääsiäinen, juhannus, kohdilla. No ei vainen, yhdessähän siinä tehtiin ja puuhattiin, yks yhdessäolon tapa sekin, eikä lainkaan huono sellanen, ei edes puudu takamus.

Valokuviakin piti ottamani, ois ollut säätäkin sen verran, mutta piha on niin kammottavassa kunnossa, ettei siellä mitään voi kuvata. Ja toisaalta kun koirat painaltaa pihan läpi, niin ne on niin kamalassa kunnossa, ettei niitä kehtaa kuvata, muta vaan roiskuu ja rapa lentää. Tassuja on siis riittänyt pestäviksi ja pyyhittäviksi viime aikoina ja välillä on saanut pestä koko koirankin... No nyt näyttäis, että tilanne alkaa helpottaa, ainakin kaikki lumi ja jää on sulanut ja piha on alkanut vähitellen vähän kuivahtaa, kunhan vaan ei tulis vesisateita.

Tänä vuonna tuuppasi taas kunnolla pintavettä kaivoonkin, vesi on kerrassaan juomakelvotonta, maistuu ja haisee sammalille ja on ihan vihreetä. Niinpä kannetaan juomavesi mökiltä, johon se tulee eri kaivosta. Salaattia tehdessä mietittiin nuorimmaisen kanssa, että kumpi on lopulta parempi vaihtoehto; pestä vihannekset vai jättää ne pesemättä... Pesin ja sit kuivasin, vaihtoehtosesti kuorin. "Kaivoremonttia" siis tiedossa tässä ihan lähiaikoina.

Tässä arvon edelleen, eikä oo kun huomenna vika ilmopäivä, että ilmottaisko Gretan leonkerpeleitten erikoisnäyttelyyn vaiko eikö... KePo tosin sano, että ehkä sun tarttis vähän treenata. Ei auttanut kun todeta, että lahjattomat treenaa ja vetää Arosan eka näyttely mukaan, ei meinaan ollut Arosa kaulapannassa kulkenut kertaakaan ennen näyttelyä... se kyllä sit hippasen näky kehäkäytöksessä ja muistaakseni arvostelussakin luki, että koira ei pidä kaulaimestaan. Yllättävää. Joo, no oikeesti KePo on ihan oikeessa: tarttis treenata.

Tarttis ottaa pientä näytelmäkertausta myös Totoron kanssa, jos sit vaikka loppuvuodesta mentäis kehiin, meinaan, jos Kuje on kantava ja pyöräyttää pentueen toukokuun lopulla, niin meiltä jää koko alkukesän näytelmät väliin. En ota sitä riskiä, että tuon muassani jostain näytelmästä jotain ei-toivottuja-tuliaisia, pöpöjä tai öttiäisiä. Siinä mielessä tietty Greta pitäis ilmottaa, se kun pääsee sit seuraavan kerran kehiin vasta junnuluokkaan, muistaakseni.

Tiukulta lähtee turkki tuppoina, josko se viimein tekasis sen ekan juoksunsakin ja alkais sit vaikka kerätä massaa... toivossa on hyvä elää, uskossa vielä parempi, sano lapamato. Murun turkki kasvaa kohisten, häntä rouvalla tosin on vielä aika pötikkä, ei oo hienot hapsut vielä valmiit, ei jaloissakaan, muuten on jo komee ja kiiltävä karva.

Viivi on nypitty siistiksi, Totoro on nypitty myös, joskin pientä viilausta ois jäljellä. Cello on aina ja alati silittämättä siisti, ei sitä koskaan tartte nyppiä, no näyttelyyn ehkä 10 karvaa poskista ja toiset 10 rinnasta. Arska tarttis vetää kesäkarvaan, on nyt aika pehko ja pörrö.

Että ihan tätä normaalia meille; hiekkasia lattioita ja koirankarvaa, märkiä tassuja ja kurasia turkkeja, tahrasia vaatteita ja paljon pyykkiä.

tiistaina, huhtikuuta 07, 2009

Nyt on kiitoksen paikka


Kiitokset kuvat.fi-palvelulle PALVELUSTA!! Eipä mennyt montaa hetkeä siitä kun pistin viestiä, niin jo tuli viesti takaisinkin päin. Nyt kaikki näyttää toimivan ja K:laisten uudet kuvat ovat nähtävillä kunkin kuvagalleriassa.

Tässä kohti lähden hyvillä mielin unten maille.

Pääsiäisostoksilla


Tänään saatiin sitten kuvattua Greta 6kk. Olihan aikamoinen esitys taas kerran... taidan tehdä siitä vielä kuvasarjan "näin kuvaat Gretan". No saatiin me muutama onnistunutkin kuva, ei siinä mitään, joten ei turhaa työtä kuitenkaan.

Rölliä lukuunottamatta kaikista K:laisista ois uusia kuvia, MUTTA kuvagalleria ei suostu lisäämään niitä. Olen yrittänyt sen sata kertaa tässä illan pitkin, lopulta luovutin ja pistin "vikailmoituksen" menemään. Toivottavasti huomenna kaikki ois kunnossa ja Röllistäkin kuvia, ainakin niitä tänään luvattiin.

Tänään käytiin tekemässä pääsiäisen ruokaostoksista suurin osa. Lopulta yllättävän pieni lasti, kannattaa siis tehdä ostoslista ja noudattaa sitä. Nyt pitäis olla perustarpeet koko pääsiäisen ruokiin, maitoa ehkäs joutuu kuitenkin vielä hakemaan ja jos tässä mitä muuta vielä keksii ennen torstai-iltaa. Pääsiäisen aikana en aio kauppaan raahautua.

Nyt raahaudun joka tapauksessa vällyjen väliin, joten Tuulensuoja toivottaa kaikille hyvää yötä.

sunnuntaina, huhtikuuta 05, 2009

Hengissä ollaan


Hengissä ollaan, uskokaa tai älkää. Viime viikko oli lähinnä kyllä duunia ja kellonsiirrosta toipumista. Onnellisia ne, joihin kellonsiirto ei vaikuta, meikäläisellä menee vähintäin viikko moisesta toipumiseen...

Yhtenä päivänä, tais olla perjantai, oli kyllä aika jännä fiilis kotiutua. KePo oli duunissa, vanhimmainen oli duunissa, meikä siis eka kotiutuja. Turkutieltä jo vilkasin kotipihaan, juu'u ekana oon paikalla, muut ajoautot liikenteessä. Kun sitten lähdin kääntämään autoa parkkiin, vilkasin pihalle. MITÄ ihmettä, miten siellä voi juosta jolkottaa ländereitä kohti porttia??? Vielä jotenkin voisin käsittää, että herra Popponen ja kenties oikein tiukan paikan tullen herra Löppönen, mutta että Arska ja Viivi.

Vaan selityksensä kaikella: vävy oli heittänyt reissuun lähtiessään keskimmäisen ja Miksun meille, keskimmäinen oli sitten, kun ketään ei ollut kotona, mennyt omin avaimin sisälle ja tietenkin päättänyt käyttää koirat pihassa kun sattui ekana paikalle. Vaan olihan vinkee tunne kun aivot huus, että mahdotonta ja silmät todisti ihan päinvastasta.

Lauantaina porhallettiin KePon kanssa Messariin, jossa PetExpon pentunäyttelyssä debytoi kolme K:laista: Elsa, Unna ja Zorro. Kaikki käyttäytyivät loistavan mallikkaasti, vaikka esittäjät taisivatkin HIPPASEN jännittää, ja arvostelutkin, mitä siinä nyt äkkiä niitä vilkasin, olivat tosi hyvät. Hieno avaus kaikilta. Oli upeaa olla tukenanne, varsinkin kun ite ei tarvinut hermoilla kehään menon kanssa, Gretaa kun ei ollut ilmotettu...

Greta me ristittiin tänään uudelleen... Greta on nyt Skunkki. No eihän se nyt Gretan vika tavallaan ole, olipa vaan neito jossain välissä aamua (kuudelta käytin Gretan ulkona ja silloin kaik oli ok) oksentanut muutamat "lätäköt" ja sitten nukkua horottanut siellä tuotostensa seassa, ei nyt lätäköissä sentään, mut jossain roiskeissa. Gretan turkki haisi siis todella herkulliselle, ois pitänyt oikeesti pestä, mutta kun mukana oli vaan haju, karva oli ihan puhtaan olonen, niin ei sitten alettu siihen hommaan, luotettiin, että tuoksu ulkona tuulettuu. Tuulettuhan se, osin, illalla katku oli jo siedettävä. Ois sittenkin pitänyt pestä.

Piha on yhtä mutavelliä, jippii, jippii, jippii, ihan mun suosikkia. Kuraa tulee sisään sitä tahtia, että taistelu on epätoivoista. Koirat pitäis oikeesti pestä joka armas päivä, siis leonkerpeleet, usein länderitkin tai ainakin Arska. Tai no Murusta on vanhemmiten tullut hienohelma, joten se on aina melko siisti. Greta on sellanen melko kuranen, se ei kuitenkaan rakasta löhnöttää mutaliejussa, joten kurasuus rajottuu välille tassunpohjat maha.

Tiuku puolestaan on oikea pikku murjaani ja on aina kammottavan kuranen. Tiukulla onkin turkinkäsittelyä tiedossa pääsiäisenä kun näyttäis turkki olevan lähtölinjoilla; ensin pesu ja sitten harjaus ja kampaus, siinä sitä on KePolle puhdetta kerrakseen. Masentavinta on, että ellei jotain ihme-pika-kuivumista tapahdu, niin pesua seuraavana päivänä kukaan ei usko, että Tiuku on pesty. Pitäis vissiin laatottaa koko piha...