tiistaina, helmikuuta 05, 2013

Kengurukeppikokoelma

Vatvoin viikon verran mielessäni, että mennäkö luovuttamaan länderien poskisoluja Genoscoperin MyDogDNA-pilottikartotukseen. Millään en tahtonut saada päätöstä tehtyä ja jos veisin, niin kenet veisin vai veisinkö ketään ja oikeastaan kaikki pitäisi viedä, mut toisaalta ketään ei ehkä tarttis jne. jne. Jokainen, joka meikäläisen tuntee, tietää millaiseen ollako-vai-eikö-olla -tilaan saatan äkkiä joutua Lopulta päätin, vähän tuupittuna, että kaikki tietenkin, ei tartte jälkeenpäin miettiä, et no miksei tota sit kartotettu. KePo sai tehtäväkseen varata meille näytteenottoajan omaan aikatauluunsa sopivaksi, koska neljä länderiä - yks kaksjalka = mission impossible.

Tänään oli sit aika Genoscoperin labralla, siellä kun on poikkeuksellisesti otettu näitä testejä viime viikko ja vielä tämä viikko otetaan. KePo pakkasi kotona länderit autoon ja poimi meikäläisen matkan varrelta kyytiin. Länderipoppoo tietty innostu ihan kympillä siinä kohti kun kiipesin autoon. Sääkin suosi meitä; melkonen lumipyry ja tiet ihan jäässä, lumi siinä päällä, risteykset luistinrataa, motarilla kolari... Motarin kolari onneks huomattiin ennen kun ehittiin jonottelemaan, joten ajettiin vanhaa tietä, hitaammin ja varmemmin.

Labran pihalla autosta nousi ulos neljä lämmintä ja ravistettua skumppapulloa. Hissiin en ees yrittäny tunkea moista sakkia, portaissakin oli tekemistä varsinkin kun Totoron mielestä siitä portaan ja seinän välistä ois ollut älyttömän kiva yrittää tunkea jonnekin, en kyllä tiedä minne vai luuliko Totoro osaavansa lentää. Näytteenottotila oli neljälle intoa pinkeenä länderille hieman ahtaahko, siis kun piti mahtua hyppimään ja loikkimaan ja jokainen halusi nähdä eri suuntaan yhtä aikaa ja haistella kaikkea mihin yletti. Totoro kävi haistelemassa näytteenottajatkin jo etuottia ja saikin rapsutuksia palkakseen.

Paperit esiin ja paperisota ensin, ilmaisesti olin osannut täyttää kaiken oikein tai ees melkeen oikein. Sit eka koira pöydälle (tai siis kenttäolosuhteet, joten pakastin, jonka päällä oli peite). Valitsin ekaksi uhriksi Totoron, koska uskoin sen olevan helpoin ja esimerkin voima ja silleen. Totoro lunasti odotukseni. Miten siitä pojasta onkin sukeutunut niin mahtava koira, ei voi edes käsittää. Siru tarkistaen ja harja suuhun, toinen harja suuhun ja kehujen kera lattialle. Tässä kohti loppuporukka oli jo sitä mieltä, että tuolla tehdään jotain kivaa ja sinne on päästävä, joten hirmu hillunta menossa.

Nappasin kuohuvasta lössistä Cellon. Siru tarkistaen ja harja suuhun. Se meni bueno. Mitä nyt muu poppoo kiehui lattialla ja Cellon mielestä siellä saattoi tapahtua jotain, johon ois pitänyt osallistua tai ainakin kytätä mitä se oli. Toinen harja suuhun ja jotain tapahtuu lattialla, Cello pyöräyttää päätään, harja pyörii, Cellon pää pyörii ja hups heijaa partakarvat on kiertyneet harjan ympäri kun harjakiharrin teinin tukkaan, tai siis ainakin mun tukkaan joskus teini-iässä. Mun moka, ois pitänyt olla tarkkana ja missä ihmeen välissä Cellolle on yleensäkään niin pal partaa kasvanut, että siihen joku tarttuu. Saatiin harja irroteltua kyllä, mutta näyte piti ottaa tietenkin uudelleen, joten siinä kohti saikin jo pitää Cellon päätä ihan kiinni, koska jätkän ajatus lienee ollut, että tyyppihän aikoo kammata mun partaani, ja se ei oo Cellon lempparia, parran kampaus.

Tällä aikaa lattialla kiehuvan länderikeitoksen taluttimet oli menneet solmuun, siis solmuun. No Frida syliin, sirun tarkistus ja harja esiin. Fridahan se sit päätti, ettei hältä mitään poskisoluja varasteta... Kävin hetken taistoa Fridan kanssa, mut ehkä duunivaatteet ei ole ihan koirien käsittelyvaatteet, liukas pusero ja liikaa nappeja sun muuta rekvisiittaa. Vaihdettiin: KePo otti Fridan ja meikä alko selvitellä talutinsolmua ja koska pojat rauhottu melkolailla kun tartuin taluttimiin, sain umpisolmun selväksi sillä aikaa kun Fridan ikenet harjattiin.

Hedda olikin jo ihan epätoivoinen; hänkö ei pääse ollenkaan tonne pöydälle pitämään kivaa. Kiipeili ihan KePon jalkoja pitkin... Paitsi, ettei se pöytä nyt niin kiva ollutkaan varsinkaan sen jälkeen kun sirun lukulaite piippasi. KePon sylissä oli kyllä sitten ihan hyvä antaa harjailla suunsa sisuksia.

Kuhiseva lauma ovesta ulos ja portaisiin. Totoro oli päättänyt yrittää vetää meikäläisen kumoon ja kiersi aina jalkojeni takaa siten, että talutin osui polvitaipeeseen, sit veto päälle. Ainakin kolme kertaa kiepautin taluttimen pois jalkojen takaa ja aina se vaan oli siellä. Ulkona nelikko ei tiennyt minne ois rynnistänyt, mut lopulta kaikki menivät suorastaan sivistyneesti autoon, yks kerrallaan ja loput odotti, että se yks saatiin köytettyä vöihin, sit meni seuraava. Vähän oli kyllä hölmistyneen näkösiä naamoja kun duunin pihassa nousin autosta, rapsautin jokaista parrasta, toivotin hyvää kotimatkaa ja sanoin hei, hei.

Nyt on sitten meidän nelikosta otettuna DNA-kartotukset, tulokset tulee kuulemma joskus noin maaliskuun puolessa välissä, josko niistä sit maallikko mitään ymmärtää. Sitä ootellessa talvi sen kun jatkuu.

maanantaina, helmikuuta 04, 2013

Dob-dob-dobo-dop

Viikonloppu on kiitänyt käsistä, sen eli vähän kun toisessa ulottuvuudessa vaikka olin vaan Hesan korkeudella (vai pitääkö sanoa mataluudella, jos aatellaan, kuten usein tehdään, että Suomi on pystyasennossa kököttävä nainen ja oma asuinpaikka kaiken napa) kursseilemassa, että ei sen ulottuvampaa.

Jos nyt sit kuitenkin alottais alusta.

Tammikuun puolessa välissä kyselin ystävältäni osallistuisiko hän esittelytilaisuuteen, jonka olin luvannut järkätä. Vastaus oli kieltävä ja syy kuulemma Dobo. Dobo?? Mikä ihmeen dobo??? Enpä ollut koskaan kuullutkaan. Olinko jo ihan jälkeenjäänyt koira-asioissa??

Sain kehotuksen kirjottaa sanan googleen ja painaa haku-nappia. Ja uteli… siis tiedonhaluhan on erittäin hyvä motivaattori, joten tein työtä käskettyä ja löysin lajiesittelyn. Dobo kuulosti todella mielenkiintoiselta ja ehkä juur joltain sellaselta, jota olin jo pitemmän aikaa etsinyt. Pitäisiköhän sellaista kokeilla, että ei kun Dobo- ja muut kurssit –sivulle. Aika täyttä näytti kursseilla olevan tai sit kellonajat mulle sopimattomia. Vaan kuin ollakaan sivupalkissa nökötti myös Dobo-koulutusohjaajakurssi , mitähän sellainen sisältää ja mitä sinne pääsemiseen vaaditaan, ainahan sitä voi alottaa ikäänkuin lopusta…

Klick

Sivulta hyökkäsi oitis silmille punainen teksti: 1 peruutuspaikka. Suljin sivut sukkelaan, olinhan sopinut sille viikonlopulle muuta ohjelmaa sekä lauantaille että sunnuntaille. Asia jäi siitä huolimatta itämään ja pyörittelin sitä mielessäni koko päivän, iltapäivällä se jo poltteli, kutitteli ja raastoi. Aattelin jossain kohti, että ”kohtalo” ehkä ratkaisee kaiken puolestani ja punainen teksti katoaa ja tilalle tulee teksti täynnä, joten kävin kurkkimassa muutaman kerran päivän pitkin tapahtuisiko tämä ”ihme”. Noup!

No sattumia ei mielestäni ole olemassakaan, vaan nk. sattumilla on aina tarkoituksensa ja tässähän oli sattumia kerrakseen. Niinpä, KePon ja vanhimmaisen kanssa juteltuani ja vanhimmaisen luvattua hoitaa velvotteeni, naputtelin illalla hakemuksen ko. kurssille. Olisihan kohtalo toki voinut puuttua vielä tässäkin kohti peliin ja täynnä-teksti tullakin sähköpostiini. Aamulla löysin postistani viestin, jossa toivotettiin tervetulleeksi Dobon pariin, että kohtalolla oli ehkä muita suunnitelmia kuin tarjota mulle ei-oota.

Viikonloppuna vietin kaksi päivää Dobo-koulutusohjaakurssilla. Tavallaan tosiaan kiipesin takamus edellä puuhun, suoraan koulutusohjaajakurssille: en tuntenut lajia lainkaan etukäteen, en ollut kerran kertaa tehnyt mitään ees jumppapallolla, dobo-pallosta puhumattakaan, saati että siihen ois sekotettu vielä koirakin mukaan. Kurssilla huomasin, etteivät kaikki muutkaan olleet Doboa edeltä käsin harrastaneet ja kurssi kulki muutenkin sitä tahtia, ettei Dobo-kokemattomuudesta ollut haittaa, muuten koirakokemusta kyllä piti olla, eikä koulutuskokemuksestakaan haittaa ollut.

Viikonloppu oli kyllä rankka ihan siis fyysisesti, meikäläisen lihaskunto ei todellakaan ole mitenkään erinomainen tällä hetkellä ja monet liikkeet on aikasen rankkoja. Toki seassa niitä helpompiakin ja meneehän se niinkin, että älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon, mutta kyllä katu-uskottavuutta huomattavasti lisää, jos itekin kykenee tekemään kaikki ne liikkeet, tai ainakin suurimman osan, joita muille aikoo opettaa. Kunnonkohotusta ja kehonhallintatreeniä siis edessä…

Dobo on kyllä hauskaa, harvoin sitä niin pal nauraa itelleen kun mitä tein nyt viikonloppuna Mahtaako olla helpompi nauraa kun voi ”syyttää” palloa siitä, ettei joku liike onnistu vaan kellahtaa mihin sattuu tai ei vaan löydä tasapainoa. Toisaalta äkkiä tasapainoasti tuntuu heräävän: siinä kun lauantaina lörpällä seisominen oli lähes ylivoimainen tehtävä niin sunnuntaina se jo sujui varsin hyvin.

Viikonlopun saldo on nippu kipeitä lihaksia, paljon oppia päässä ja innostunut mieli. Ihan niin kipeä en kuitenkaan ole kun pelkäsin olevani. Tein kyllä kaikkea rauhallisesti ja maltillisesti, koska mikään ei tapa intoa yhtä tehokkaasti kuin se, että siitä tulee älyttömän kipeäksi. Jos en jotain jaksanut, kokeilin sitä vain sen verran, että tajusin tekniikan ja ihailin sen jälkeen parempikuntosten upeita suorituksia. Meikäläisen tekemisiä rajotti myös hierojan perjantaina teippaama oikean puolen alaselkä-pakara-alue ja siellä pahin kipu nytkin piileksii.

Vielä en voi tituleerata itseäni Dobo-koulutusohjaajaksi, loppukoe ja –tehtävät ovat tekemättä Kotona on kuitenkin jo vähän Dobo-rekvisiittaa, joten päästään koirien kanssa kokeilemaan miten homma toimii ja pääsen, kuten myös koirat, treenaamaan kehonhallintaa, tasapainoa ja lihaskuntoa. Ja tärkeintähän on puutarhan hoito eikä sekään ole niin kovin tärkeää.

Lopuksi Löllö ja lörppä... tai siis Cello ja tasapainotyyny