Kalenteriprojekti

Miten tää aika menee näin hirmu nopeesti, justhan tässä rakentelin Kipazin 2010 -kalenteria ja nyt jo on työn alla Kipazin 2011 -kalenteri. Kohta tarttis kai sitten alottaa joululahjakirjojen teko, niin kun mun oli tarkotus tehdä niitä pitkin vuotta, mut varmaan istun taas, kuten viime vuonnakin, nenä kiinni koneessa kolme neljä päivää joskus marraskuun loppupuolella...

No mut kalenteri on nyt painoon lähettämistä vaille valmis.
Kas tässä valitut kuvat:

Ite kalenteri on sitten seinämallia ja avattuna A4, suljettuna A5, tällä viikolla on mahdollisuus tämä seinänkaunistus tilata, ens maanantaina lähetän matskut painotaloon.

KIITOS kaikille projektiin osallistuneille kasvattieni omistajille!!

Maanantaina sain autonkin korjaamolta, nyt on uus puskuri ja uus takalokasuoja ja vielä vastapuolen vakuutusyhtiön piikkiin. Kerkesin jo kaivatakin kaaraani, vaikka mulla, yhtä päivää lukuunottamatta, olikin vanhimmaisen Sorsa ajossa. Vaan kun en edes muista, koska oisin ajanut muuta kun farkkua tai pakua, niin vähän siinä tunsi olevansa akvaariossa ja tuntu, että takana ajavat ajaa suunnilleen takapenkillä. Huh. Muuten se oli ihan kelpo kulkupeli. Siitä huolimatta tänä aamuna tuntui mahtavalta lähteä matkaan omallaan.
Syksy on sit ilmeisesti tullu, vettä sataa sen kun ehtii ja sitähän ehtii Meillä on puushow tyrehtynyt suunnattomaan kosteuteen ja KePon työtapaturmaan. No jospa sitä taas sais ittensä potkittua raahaamaan puita paikasta toiseen ja jos vaikka silppurin sais lainaan, niin vois oksista tehdä tarhaan "kuoriketta".

Länderit ei oo erityisen riemastuneita syksyn saapumisesta, niitä ei välttämättä kiinnosta ulkoilu, jos vettä tulee tuutin täydeltä, eikä ainakaan pimeessä ja märässä. Kerpeleet ei pikkusateesta välitä, mut on tässä ollu sellasiakin päiviä, että neKÄÄN ei oo halunneet ulos. Vaan eiköhän me kaikki taas totuta kuuman ja kuivan kesän päälle tähänkin ilmanalaan...

Rumpukurssi

Perjantai-ilta meni rumpukurssilla. Vaikka aiheena oli rummun valmistus, niin ihan ei menty mettään rumpupuita kaatamaan eikä sieltä sahan kautta kurssille vaan rumpukehikot oli valmiina, samoin nahat oli leikattu valmiiks, saatiin vaan valita itelle mieluinen rumpukehikon väri. Mun oli ihan pakko saada se mustikansininen, eikä siitä ainakaan tappelua syntynyt, että jos joku muukin siitä samasta haaveili, niin nopee söi sit hitaat.

Nahat liotettiin pehmeiks, aseteltiin kehikon päälle ja ommeltiin kiinni rumpukehikkoon. Tosin ihan se ei ollu sellasta perinteistä neulan suihkinaa, puukko oli apuna... Mietittiinkin vanhimmaisen kanssa, kun ajeltiin kohti kurssipaikkaa, että mitähän poliisi tykkäis kun tonkis käsilaukut, molemmilla oli siellä puukko, parsinneuloja ja lauantaina vielä kepakoitakin.

Siihen se perjantai-ilta sit melkeen menikin, rumpukalvon kiinnitykseen. Yöks jätettiin soittimet kuivamaan ja kotitehtävänä oli käydä ettimässä rumpupalikkaan sopiva kepakko mettästä.

Aamulla siis rämmittiin vanhimmaisen kanssa tuossa pihapöpelikössä ettimässä sopivia kepakoita. Se ei ollu niin helppoa kun ois voinut luulla, joskaan ei niin vaikeetakaan kun ois voinu kuvitella. Itelleni löysin hienon sinistyneen kapulan, sävysävyyn rummun kanssa, niin se vaan luonto järjestää. Vanhimmainenkin löys itelleen sopivan ja sit otettiin pari varakepakkoa, et jos joku ei ole itelleen kepakkoa löytänyt.

Lauantain ohjelmana oli tehdä rumpukapula, maalata rumpu ja rummutella. Sain kun sainkin sinistä villaa kapulani päälikerrokseen, joten kaikki sävysävyyn edelleen. Maalauksen jätin sikseen, halusin maalata rumpuni rauhassa kotona, idea oli kyllä kypsymässä pääkopassa valmiina, tai oikeastaan se kuvio oli jo valmiina siinä rumpukalvossa...

Koirien suhtautuminen rumpuihin on vaihdellu. Arska suorastaan tykkää rummusta ja rummutuksesta, Cellon mielestä rummut on aika kammottavia ja rummutus on ihan tosi ärsyttävää, Hedda hirvistyi ensin, mut sit kun totes, ettei vaaraa, niin ei oo enää välittänyt, Totoro yrittää aina tilaisuuden tullen mennä tekemään tuttavuutta rumpujen kanssa, muita ei oo juur rummut tai rummuttelut kiinnostaneet.

Tänään oon sit maalannut rummun. Annan asian vielä hautua tovin ennen kun rumpukalvo saa mehiläisvahakerroksen suojakseen, koska sitten maalausta ei voi enää mitenkään muutella. Ihan en oo tyytyväinen tohon rummun "taivasosuuteen", vaikka se periaatteessa on sellanen kun pitäiskin, mut jokin ei ihan oo kohillaan, ehkä se vielä kolahtaa ja sen pystyy muuttamaan... Muuten kuva on sellanen kun siitä tuli, koska se lopulta maalautui eri värein kun olin aatellut.





Muuten tää viikonloppu on menny lähinnä univelkoja kuitaten ja parista viime viikonlopusta toipuen. Pyykkiä sentään oon saanu pari koneellista pestyä, mut muuten on menny laiskottelun puolelle. Ens viikolla on ainakin siivottava vaatekaappi, sieltä putos osa hyllyistä pari viikkoo sitten ja nyt on hyllyt ja vaatteet sulassa sekamelskassa, enkä tietenkään löydä kaapista mitään, puhumattakaan riskistä, että kaikki kaapin sisältö kaatuu jonkun viattoman ohikulkijan päälle...

Cellon lapsia katsastamassa

Kävinpä tänään kurkkaamassa Cellon lapsukaisia Raasillan kennelissä. Siellä kasvetaan kohisten ja silmätkin alkavat olla auki. Kohta riittää vipinää kun seitsikko lähtee kunnolla liikkeelle. Vielä on suht rauhallista.

Vaan kas tässä kuvasatoa, sitä kaikki kuitenkin odottavat, eikä meikäläisen jorinoita.





POJAT

Armas


Torsti


Urho


TYTÖT

Aamu


Anelma


Anso


Armi


Ja tää kuva on ihan pakko laittaa, vaikka nyt tulikin sitten kaks kuvaa Armista, mut tää on vaan niin mainio kuva kun toinen heittää kyljelleen, että nyt kuulkaa riitti salaman räpsytys.



ps. Ernalla on ongelmia bloginsa kanssa, mutta päivityksiä tulee het kun vaan blogi saadaan ojennukseen.

Tiistaitunnelmia

Katso silmiini, katso syvälle silmiini. Tunnet itsesi ärtyneeksi, tunnet itsesi hyvin ärtyneeksi, tunnet itsesi suorastaan kiukkuiseksi, tunnet kiukkua hampurilaista kohtaa, tunnet suunnatonta kiukkua pahanmakuista hampurilaista kohtaa, tunnet itsesi niiiiiiiin kiukkuiseksi, että sinun on aivan pakko tuupata hampurilaisesi minulle...


Aika hyvin, vaikka ite sanonkin.

Totorolla on ollu tää homma hallussa jo kauan, tais alottaa siinä neljä kuukauden kohilla kuten TÄÄLTÄ näkyy.


Mä en tartte hiusgeeliä, mä en tartte hiusgeeliä, hus pois!!!


O'ou!!


Koodinimi Siivooja
(ps. pentuaitaus ei oo tossa koiria varten, vaan se estää siivoojaa siivoomasta kodinelektroniikkaa...)

Muru-Mummeli

Mitä ihmettä sä sinne oikein laitat??


Yltää, ei yllä, yltää, ei yllä, yltää, ei yllä...


yltää, om-nom-nom.


Kun nyt kerta siinä seisot, niin saa laittaa lisääkin kiitos!

Viikonloppu menee

Viikonlopusta selvitty, vaikka suht rankkaa olikin, ei käy kieltäminen. Jälleen kerran saattoi todeta, että elämä on iloa ja surua rinnan. Ja niinhän sen kuuluu ollakin. Elämä ON.

Lauantaina oli tosiaan Porvoon näyttely. Kehä oli ilmotettu alkavaksi klo 10.00 ja ilmotettuna kuus länderiä, mukana meitin hurjat, Totoro ja Hedda, sekä vielä kasvattini Tikkis. Tiesin kyllä loputkin koirat jo etuottia, joten sertitoiveet oli korkeella vaikka Heddan osalta jännitinkin aika lailla miten neito kehässä toimii.

Aamulla kello soi normiarkiaikaan, kun laskin, ettei puol tuntia normaalia pitempään ketään autuaaksi tee. Hyvissä ajoin oltiin siis tien päällä, sää vaan ei näyttänyt kovin lupaavalta, paikka paikoin vettä tuuppas tulemaan ihan urakalla. Ja arvatkaa kuka unohti sateenvarjot kotieteiseen, hyvä alku aamulle. Tyydyin sit aattelemaan, että kun ei ne mukaan tarttuneet, niin ei niitä tarvitakaan, vähän tähän uskominen tosin työtä vaati...

Toiveissa oli parkkipaikka liki näyttelyaluetta. No olihan se tavallaan lähellä, mut kyllä siinä jonkun metrin sai kävellä, eikä ne metrit tällä kertaa, vaan minuutit, eikä nekään tullessa, mut lähtiessä. Vaan ei auta itku markkinoilla ja saipa kaksikko vähän liikutella jalkojaan ja päästellä höyryjä ihan rauhassa ennen kun oltiin näyttelyalueella.

Kehän laidalla oltiin reilusti etuottia, että ei kun treeniä. Otin vähän molempien kanssa ravaamista ja seisomista. Alun riekunnan jälkeen Totoro jopa melkeen pysyi maassa eikä Heddakaan näytellyt nielurisojaan jokaiselle, kun vaan ehti aina sanoa sille, ettei tartte välittää. Kyllä siitä vielä koira tulee, vaikka työtä teettääkin. Tosin kehäkäytös oli vielä tässä vaiheessa suuri arvoitus ja pöytä oli tungettu silleen, etten, turhaa kainostelua eli ei, kehdannut mennä sille harjottelemaan kun toinen kehä jo pyöri siinä vieressä.

Totoro pysyi osan aikaa jopa ihan maassa ja taisipa tuo ottaa pari raviaskeltakin, vaan parantamista ois kyllä vaikka kuin, suorastaan paljon. Luulenpa, että jos haluan herrasta kehäketun, niin tarvitaan kosketuskeppi, sillä koulutus voisi jopa ihan onnistua, on sit ihan eri juttu alanko Totoron kanssa kehiä kamalasti kiertää, nytkin oli Heddalle seuralaisena, aattelin, että jos se Heddan oloa parantais kun on seuralainen matkassa.

Hedda sitten. Pöydällä ei onneks juur tutkittu, tuomari äkkiä vaan katto hampaat ja Hedda istui sen aikaa, tuomari ei ees pyytänyt nostamaan seisomaan. Sit lähettiin ravaamaan ensin ympyrä, sit ees taas ja takas tullessa jo annettiin nauhat käteen. ERI tuli, joten tässä kohti tavote oli saavutettu, saatais serti kun ei muita sertinmetsästäjänarttuja ollut. Huokaisin helpotuksesta ja rentouduin.

PN-kehässä Hedda nappasi mulle vähän yllättäen ykkössijan, meinaan Heddaa ahdisti ihan hirmusti kun joku juoksi takana ja yritti koko ajan kääntyä kattomaan, jotta kuka siellä tulee ja juokseminen meni miten meni. Vähintäin yhtä hämmästynyt olin kun ROP-kehässä ROP-ruusuke ojennettiin Heddalle, tosin Hedda kyllä meni ROP-kehässä jo aikasen loistavasti koskapa juoksi jälkimmäisenä, eikä kukaan roikkunut kantapäillä.

ROP-sijotus oli huono yhtälö päivän menoihin nähden, kun piti päästä lähtemään heti eikä iltapäivällä. Hain siis palkinnot ja kävin toimistossa ilmoittamassa, että meitä ei loppukehissä nähtäisi, puolen päivän jälkeen kun pitäisi olla kirkossa, hautajaisissa.

Matka meni hyvin. Yhdellä pysähdyspaikalla Hedda ja Totoro pääsivät jalottelemaan kaksjalkojen vaatteiden vaihdon lomassa. Sitten jatkettiin matkaa ja kirkon parkissa oltiin oikeestaan juur sopivaan aikaan. Hautajaiset menivät muuten niin hyvin kun nyt hautajaiset voi mennä, mut oisko joku instanssi, johon vois reklamoida papista ja ehkä vähän kanttoristakin.

Pappi pölisi ihan käsittämättömiä ja sekavia sekä sanoi asioita niin tökerösti, ettei voinut tuntea kuin myötähäpeää ja toivoa, että osa tökeryyksistä jäi "seurakunnalta" huomaamatta. Ikinä en missään kirkon tilaisuudessa tähän mennessä ole niin surkeaa esitystä nähnyt ja kyllä niitä tähän ikään on monia nähnyt, eikä kaikki niin tasokkaitakaan. Eikä "yli-ikäsen kerubin" näkönen kanttorikaan tehnyt vaikutusta näpelöidessään kännykkäänsä siinä kaikkien nähden, osas sentään soittaa ja veisata hienosti, siitä pisteet hälle. Ja jos sattuvat tämän lukemaan ja ittensä tunnistamaan, niin hernepellon nenuun vetämisen sijaan vois pohtia, että oisko jonkin sortin esiintymiskoulutus seurakunnankin henkilöstölle tarpeen, sitähän muissakin instansseissa annetaan, ettei työntekijät munaa yritystä.

Illansuussa suunnattiin auton keula taas kotia kohti. Hedda ja Totoro olivat koko päivän tosi kauniisti, vaikka joutuivatkin olemaan monta tuntia autossa, välillä vaan käytiin kattomassa. Onneks sää oli sopiva; ei liian kylmää, ei liian kuumaa.

Tää päivä on sit mennyt tosiaankin Kipazin 2011 -kalenteriprojektin parissa, mut nyt toivottavasti kaik on kunnossa, ainakin pistin jo äänestysohjeet kasvattien omistajien perheille, että jos joku ei ohjeita saanut, niin pistää mulle viestiä, sitä kun ei aina oikee käsi tiedä mitä vasen tekee.

Ehdin siinä kuvien siirtelyn ohessa käsitellä vähän muitakin kuvia, joten kotisivuilla on päivityksiä vähän enemmänkin mm. kuvia sekä Cello että Totoron jälkikasvusta, sertikuvia Tikkiksestä, oikein paljon onnea ekasta sertistä, kuvia upeasta Porthoksesta, joka on taas kunnostautunut näyttelyssä, superonnittelut jälleen kerran, ja siinä kai ne oli tärkeimmät.

Vielä kuva meitin sertiprinsessasta


Nuin tuo yritti itteään parikin kertaa asetella, se kun oli nurmikko märkä ja silleen, mut lopulta päästiin yhteisymmärrykseen sellasesta perinteisemmästäkin kuvasta, kas näin



Sit ei kun porskuttelemaan kohti uutta viikkoa!

Viikonloppu tulee

Se on sit niin kun perjantai ja viikonloppu edessä. Aikataulutus, ainakin lauantaille, on kyllä taas niin loistava, ettei paremmasta väliä. Kello kymmenen aamupäivällä alkaa länderikehä Porvoossa, paikalla on syytä olla tosiaankin noin tuntia ennen, jotta herra Pomppupelle ja neiti Paniikkipirkko ehtivät vähän rauhottua. Tai no Totoro on varmaan suht rauhallinen, mitä nyt sen mielestä kehässä liikkumisen tarkotus on välttää kontaktia maan kanssa... Heddasta sitten taas ei tiedä yhtään miten homma menee, nimimerkki kevään Lahden näyttely yhä mielessä.

Länderi on onneks kehässä eka rotu ja näyttelyyn on onneks ilmotettu vaan kuus länderiä, sitten vaan toivomma, että tuomari alottaa het kymmeneltä... tai mieluummin vaikka vähän ennen, eikä ole myöhässä, ja on suht sukkela olematta salamannopee (se ei oo yleensä eduks koirille), että oltais valmiita viimeistään puol yheltätoista. Sietää myös toivoa, että auton saa liki, jotta autolle siirtymään ei mene montaa hetkeä... meinaan tarttis olla reilun 150 km päässä Porvoosta (ja se ei todellakaan ole kotona vaan parisataa kilometriä kaukana kotoa) mieluusti jo ennen yhtä. No tässä on aina se mahis, että jos kello on liikaa, niin emme lähe ajamaan kilpaa sen kanssa, sit skipataan koko juttu.

Viikko sinällään on kyllä menny vähän sellasissa "dagen efter" -tunnelmissa ja univelkoja kuittaillessa. Hierontakaan ei lopulta ollut maanantaina, mistä ikinä sitten olin maanantain päähäni saanutkaan, vaan allakkani tiesi kertoa, että keskiviikkona vasta. Eikä ihan vähän olleetkaan lihakset jumissa ja "yllättäen" toispuoleisesti, kun joka paikassa olin istunut samaan suuntaan vinossa. Nyt on sit hippasen piesty olo ja mustelmiakin siunaantu muutama, sen verran joutu hieroja voimaa lopulta käyttämään.

Naperoitakin oon jo ehtinyt käydä kattomassa, eilen nimittäin. Eihän ne nyt vielä kamalasti olleet kasvaneet, mut ovat suloistakin suloisempia... vaikka mitkä pennut nyt ei ois. Tosin siitä huolimatta toiset on jotenkin vetoavampia kun toiset, niin yhtä sulosia kun ovatkin. Onneks oma lauma on täys ja toivottavasti ipanat kohta / jo kaikki varattuja, ettei tuu mitään kiusauksia. Kuvia tulee Cellon pentugalleriaan joskus, luultavasti vasta ens viikolla, koskapa toi lauantain aikataulu on aika hektinen ja sunnuntain niellee Kipazin kalenteri 2011 -projekti, vaan ehkä kuvia nähdään jo sitä ennen Raasillan blogissa.

Tai no, voin mä teitä armahtaa yhen kuvan verran, kas näin.


Ja sit ei kun hyvää yötä, kauniita unia, upeeta lauantaita ja pitäkää meille peukkuja.

Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Vuosi kulkee kulkuaan ja ollaan jo syksyssä, syyskuussa. Ensimmäiset lehdet alkaa putoilla puista, vettä satelee, nurmikko on märkää, välillä tuulee, että tukka päästä lähtee, eikä ländereitä huvita mennä ulos, kerpeleet puolestaan tuntuvat heräävän henkiin kesän hellehorroksesta.

Syyskuun alkua on ooteltu siinä mielessä, että Cellon morsion Ropan katraan laskettu aika ajottui lauantaille 4.9. Olin luvannut lähteä tutoriksi synnytykseen, jos se vaan ikänään ohjelmaani sopisi, tosin laskettu päivä oli vähän huono kun ei se oikein meikäläiselle sopinut. Vaan kaiken saa sopimaan, kun oikein haluaa

Ensivaroitus synnytyksestä tuli torstai-iltana, tosin meno ei vielä kuulostanut hirmuisen totiselta. Kaikesta huolimatta menin ajoissa nukkumaan, olisihan se voinut tulla herätys keskellä yötä. Myöhemmin totesin, että vaikkei yöhälyä tullutkaan, niin oli äärimmäisen viisasta painella unten maille het kohta kasin jälkeen illalla, äärimmäisen viisasta, ei voi muuta sanoa.

Perjantaiaamuna kello soi kuudelta, kuten yleensäkin arkena. Kun ei yöllä ollut mitään tapahtunut, niin pistin varovaisen kyselyn tekstarilla, jotta mikä tilanne. Se oli sellainen, että saatoin kaasutella kaikessa rauhassa duuniin, tosin "synnytysvermeet" oli pakattuna reppuun ja reppu retkotti auton takapenkillä. Kamerakin oli käsilaukussa.

Siinä seurattiin tilannetta tekstareita vaihtamalla ja lopulta ihan puhumallakin ja lopulta otin suuntiman kohti Raasillan koiramaailmaa. Kovin nopean kaavan mukaan ei homma edistynyt, lämmötkin könähtivät, pikkasen noustuaan, paikoilleen. Ehdittiin juoda kahvia, ehditiin syödä, ehdittiin kävellä katselemassa pihaa, ehdittiin puhella kaikenlaista, vaikka toki, tilanne huomioiden, jutut enimmiltään olivat pennutuspainotteisia. "Työnimiäkin" pennuille ehdittiin miettiä ja laatia hieno "pentulomake"

Muistelen kuin synnytykset kasvattaja-aikojeni alkupuolella olivat sosiaalinen tapahtuma. Mukaan pakattiin käsityö, lukemista, evästä jne. Sitten istuttiin useemman henkilön voimin pentulootan äärellä oottamassa koska tapahtuu, juteltiin, evästeltiin ja syntyi sukkaa, lapasta, puseroo jne. Nyt tuntuu, että ihmisillä on liian kiire kiireettömään synnytykseen ja epätoivo iskee het, ellei jotain tapahdu tuota pikaa. Vaan maltti on valttia.

Tässä "pikku rouva Valas" odottelemassa kunnon supistuksia.


Kaiken rehellisyyden nimissä en kutsuisi tätä synnytystä maailman helpoimmaksi tai nopeimmaksi, mutta luotan omiin "mutu-tuntemuksiini" hyvin pitkälle, en muista erehtyneeni, jos olen ollut itelleni rehellinen, joten no hätä. Oli kyllä eka kerta kun työntöpoltot alkoivat hitaassa tempossa, eivät sellaisina intensiivisinä ja voimakkaina alusta asti. Siihen taisi lopulta auttaa paitsi liikunta myös homeopaattiset, nehän mulla toki oli repussa mukana, ja niin päästiin lopulta vauhtiin.

Oli myös eka kerta kun sikiökalvot on olleet niin vahvoja, että päästiin näkemään jokainen "vesipussukka", joka ikinä vaan koiran kohdussa on. Yleensä ne hajoavat matkalla ja ulos tulee vaan vettä. Nyt tulli "pallukoita". Kaikkea sitä näkee kun vanhaks elää.

Hankalan synnytyksestä teki se, että melkein kaikki pennut tulivat ulos takajalat edellä ja jostain syystä Ropan supparit heikkenivät melkeen aina siinä kohti kun muu pentu oli jo ulkona, mut pää ei... Ihan kommervenkeittä ei selvitty ja vettä sai ravistella yhden jos toisen nielusta pois, vaan hienosti kaikki lopulta meni.

Raasillan kennelin ensimmäisen pentueen ensimmäinen pentu, siis ihka eka Raasillan kasvatti, ainoa, joka ehti syntyä 3.9 päivän puolella, joten sen kunniaksi, että UKK:n syntymäpäivästä tuli perjantaina kuluneeksi 110 vuotta: Urkki (vai tuliko siitä Urho, korjailehan Erna muutenkin, jos huomaat virheitä), uros siis


Toinen pentu oli myös uros, joka sai työnimekseen Armas


Kolmantena syntyi narttu, Armi, jonka jo ristin raivo-Armiksi, Armissa kun oli sisua alusta asti kun pienessä kylässä. Tätä pentua, näin ensivaikutelman perusteella, ei muut jalkoihinsa survo...


Neljäntenä syntyi toinen narttu, Aamu.


Sitten vedettiin vähän henkeä. Tässä nelikko availemassa maitobaaria.

Armi, Armas, Urkki ja Aamu

Jatkoa seuraa. Viidentenä syntyi taas uros, Torsti.


Ja jottei menis liian urosvoittoseks, niin lisätäänpä joukkoon narttu, Anelma.


Kuusi oli ultrassa luvattu, joten kuusikko tässä.

Torsti, Aamu, Armas, Anelma, Urkki ja Armi


Torsti, Aamun päällä Armas, Urkki, Anelma ja Armi

Epäilin kyllä, Ropan vatsaa puristelemalla, että saattais sieltä vielä yksi tulla, mutta koska kaikki oli rauhallista, Erna uskoi selviävänsä mahdollisesta viimeisestä ja kello kävi vääjäämättä kohti aamua, niin päätin lähteä ajamaan kotio. Enpä montaa metriä ehtinyt kun luuri soi ja kuulin, että vielä yksi oli tulossa. Sain kuitenkin luvan jatkaa kotia kohti, vaikka olisinkin kyllä, niin toivottaessa, kääntänyt auton keulan takaisin tapahtumapaikalle.

Pentueen viimeisenä syntyi tyttö, Anso.


Tässä kaikki Lumikin seitsemän kääpiötä.

Anelma, Torsti, Urkki, Aamu, Anso, Armas ja Armi

Ja tähän kohti kannattaa niitten lopettaa kun on täällä vaan kattomassa pentujen kuvia ja lukemassa synnytyksestä.

Kotimatka meni aika sumussa, jossain kohti pelkäsin jo ajaneeni Hanko-Hyvinkää -tien liittymän ohi, vaan niin sumussa en sentään onneksi ollut. Kotona olin vähän vaille neljä aamuyöllä. Painelin punkkaan, jossa jouduin tarkkaan syyniin, kun Viivi, Arska ja Totoro hyökkäsivät haistelemaan. Onnellinen isipappa Cello jatkoi uniaan sängyn alla, sitä ei kai lastensa syntymä jaksanut kiinnostaa...

Kello soi viideltä ja vaikka olin pelännyt toisin, niin ihmeen pirteesti sain itteni liikkeelle noin 45 minuutin unien jälkeen, joskin vanhimmainen totes: "sä oot ihan harmaa". Puol kuuden aikaan oltiin KePon kanssa jo menossa kohti Sysmää. Joskus Pulkkilanharjun maisemissa lopulta kuukahdin pelkääjän paikalla ja torkuin noin puol tuntia kunnes Sysmän keskustassa heräsin ekaan hidasteeseen tai oikeestaan siihen kun pää heilahti hidasteen takia puolelta toiselle.

Perillä oltiin aikataulun mukaan het kasin jälkeen aamulla. Miksu, joka jo oli Sysmässä, oli hurjan pettynyt kun ei mummi tuonut mukanaan yhtään koiraa. Poika vaan kurkki oven raossa ja hoki häm, häm (häm=koira, suom.huom.). Aattelin kyllä hetken, että joku ois päässyt mukaan, mut se sit vaan jotenkin jäi ja kaikki koirat jäi vanhimmaisen hoiviin kotiin. Ja aamun toinen kohteliaisuus, tällä kertaa keskimmäiseltä: "Mitä sä oot tehny kun sä oot ihan jyrän alle jääneen näkönen".

Aamupala syötiin vanhempieni luona ja sen jälkeen matka jatkui kohti Hartolaa ja Hartolan markkinoita, jotain perinteitä sitä kai on ylläpidettävä. Väkeä oli kun pipoa, myyjiä edellisvuotta vähemmän ja hirmu paljon oli "ruokakojuja", oli kalaa, oli lettuja, oli lörtsyjä, oli kalakukkoja, oli sitä ja tätä syötävää, joka ei jaksanut meitä kiinnostaa. Outo lapsi Miksulle ostin harjan ja pehmokoiran, joka sekin piti olla "länderin värinen", muut ei kelvanneet. Ja toi harjamania on ihan uskomaton, siinä kun muut lapset kerjää karkkia ja leluja, niin Miksu haluaa harjoja, joka harjanmyyjän kohdalla alkoi mellastaa ja osotella kädellään erilaisia harjoja. Koodinimi Siivooja, todentotta.

Lopulta omat ostokset jäi vähiin, ostin olkkariin "puuttuvan" taulun ja makkariin uuden sen tilalle, jonka siirsin joskus aikoinaan olkkariin. Myyjä yritti kovasti kertoa millä taululla ois mahdollisesti joskus jotain arvoa ja millä ei, mut mitään arvoteoksia en nurkkiini kasaa, koskaan kun ei tiedä jos vaikka koirat ne repii, pudottaa tms. Tärkeintä on siis se, että maalaus on mulle mieleen, eikä kovin kallis, mieluiten suorastaan halpa

Markkinoilta palattua päätin kömpiä päiväunille Miksun kanssa, joka puolestaan ei halunnut päikkäreille. Taisin kuitenkin olla aika sopivaa seuraa lapselle, joka ei halua nukkua, kosken välittänyt siitä huusiko tuo, potkiko, valaisiko taskulampulla silmään vai mitä. Kun on riittävän väsynyt, niin sitä ei vaan välitä... niinpä koodinimi Siivooja nukahti siinä kun meikäläinenkin. Tunnin sain nukkua, sit tuli herätys kun Miksu alko karjua naama punasena.

Ilta meni saunoessa, syödessä ja seurustellessa. Kummasti jaksoin puolille öin, sit en enää tajunnut mistään oikein mitään ja päätin mennä nukkumaan. Noin yheksän tunnin yöunien jälkeen sitä oli, ei suinkaan kun uus ihminen, vaan ihan jäykkä ja kaikki lihakset kipeinä. Kyllä ne siitä verty vähitellen ja kotimatka autossakaan ei ollut yhtä tuskaa. Niin ja huomenna taitaa olla hierojakin...

Näillä eväin totean, että nukkuminen on ihan yliarvostettua puuhaa

ps. Lisätietoja Ropan ja Cellon pennuista Raasillan kennelistä