Jotenkin elämä on viime aikoina ollut jollain lailla uuvuttavaa. Iltakasilta sitä alkaa katella kelloa, että josko sitä jo arvais mennä nukkumaan ja tuntuu suorastaan tuskalta roikkua hereilä ysiin. Tietty jos siitä sitten pääsee yli, niin voi kukkua rauhassa, se kostautuu vasta aamulla. Onhan tässä ollut kaikenlaista, ei siinä mitään, eikä se kaikki ole koskenut edes nelijalkaisia vaan vähän huolta on ollut ihan kaksijalkaisestakin. Siihen sitten päälle syksyiltojen pimeys, jolloin tuntuu, että pitäisi oikeastaan valmistautua talviunille.
Tässä yhtenä häslänkäpäivänä Frida pääsi mukanani töihin. Erinäisten juttujen takia jouduin ajamaan kesken päivän kotio, käytin koirat ulkona ja katoin, että paikat oli kunnossa, sitten Frida autoon ja takasin töihin.
Motarilla totesin, että Frida kiljuu kun pieni pistettävä sika (matkusti häkissä takapenkillä). No eipä siinä mitään ollut tehtävissä kun vaan vilkasta, että hyvin se on neito häkissä. Kohta tuoksu paljasti kiljumisen syyn... mietin mielessäni, että toivottavasti tavara on suht jäykkää, mutten mua oottaa kammottava sotku, eikä vaihtovaatteita mukana tietenkään, osansa sitä kuitenkin itekin ois siitä sotkusta saanut, vaan onneksi Fridalla vaan vähän tassut tuoksahti kun perille päästiin.
Tietty kun jotain sattuu, niin sitä on omien duunien lisäksi tuurattavaa. Aattelin vähin äänin siirtyä työpisteeltä toiselle, eihän kukaan tollasta pientä koiraa ees huomaa kun se kulkee mun jaloissani. Hipsimme siis käytävää hissuksiin kun Frida äkkiä tajusi, et hei, tuolla huoneessa on ihmisiä. Ja oli muuten turha yrittää komentaa ipanaa takasin, se ryntäsi tuoksuvissa tassuissaan tervehtimään edustusduunikuteissaan hengaavia ihmisiä. Sieluni silmin jo näin, että siellä on joku johtokunnan jäsen tms., mut onneks vaan ihan duunikavereita.
Tottelemattomuudesta sai vielä kunnon palkinnon, kaikkihan toki halusivat ottaa Fridan syliinsä ja se onnellisena juoksi yhden luota toisen luo. Lopulta Frida sai kylläkseen rapsutuksista ja suvaitsi lähteä teputtamaan perässäni. Tosi kiltisti Frida oli koko päivän, yritti kyllä kerran syödä mun kengät ja pari kertaa äkkiä vaan katosi jonnekin, silloin tosin riitti kun jäi kuuntelemaan, että missä leperrellään siellä Frida.
Vähän kepein varustein Frida mukaan lähti, mut kehittelin vesikupin pahvimukista ja se toimi vallan mainiosti, kaupan päälle sitä saatto nakertaa ja kuskata paikasta toiseen... Ruokaakaan en muistanut mukaan ottaa, mut onneks oli yks kuiva kanaherkku ja sit kaivelin puuhapallosta (leluja sentään muistin napata mukaan, kuten myös pyyhkeitä ja talouspaperia, kakkapussit sen sijaan unohtu, onneks niitä ei tarvittu) kolme koirankeksiä, kyllä niillä eväin yks pieni koira kummasti elelee.
Puushowtakin on riittänyt. Kun nyt suurin osa puista on saatu pyöriteltyä rinnettä alas, niin seuraava etappi on rontata pölleistä syntyneet klapit puuvajaan. Aika pläjäys on jo saatu siirrettyä, mut vielä riittää ja vielä riittää pöllejäkin, joita ei ole halottu. Viivin mielestä on kyllä aika hienoa, että on rakennettu tollanen ulkoiluhuone, ei tartte seisoo märässä ruohikossa ja pääsee sadettakin suojaan, miinuksena lentelevät klapit...
Oli mulla jotain muutakin, mut ajatukset hajoilee omille tahoilleen, joten taidan mennä nukkumaan ja taivastella huomenna, että mitä ihmeen sekavaa oon tänne sepustanut. Tuulensuoja toivottaa hyvää yötä ja kauniita unia!
maanantaina, lokakuuta 25, 2010
sunnuntaina, lokakuuta 24, 2010
Aasku-Äijä 11 vuotta
Tänään on vietetty Aasku-Äijän 11-vuotissynttäreitä, tosin silleen ihan rauhallisesti vaan, pikkasen ylimääräsiä herkkuja lähinnä. Niin ja pääsi Arska synttäriajelulle eli vanhimmaisen kyydillä hakemaan nuorimmaista. Kyllä olikin pollee äijä, joka saapui mulle kertomaan, et hei kato mä olin reissussa, mut nyt mä oon taas tässä.
Takan lämmöstä on synttärisankari (ja muutkin) nauttinut. Nytkin rötköttää tossa tuolini takana pitkin pituuttaan.
Pieni kuvakavalkadi synttärisankarin kunniaksi:
Arska ja pallo, niitä kuvia meillä riittää, ulkoiluhan ei ole ulkoilu pallotta.
Kottareissa voi matkustaa, mut sieltä on päästävä poistumaan just sillon kun huvittaa (kuvaaja oli vaan hippasen hidas).
Jälkivaljaitaan on vanha herra päässyt käyttämään, tosi harvakseltaan tosin, hyi laiskaa emäntää (kuvan laatu ei hääppönen, käynnykuva).
Tosiäijälle maistuu kyllä myös jäätelö.
Eikä se oo ukko eikä mikään, joka ei jaksa naurattaa nuoria naisia...
Heddalla ei näytä olevan mitään vanhempaa herraseuraa vastaan.
Tyttären kanssa voi aina välillä leikkiä, vaikkei tuo enää ihan nuori olekaan.
Viivi, Arska ja syksyn lehdet.
Lapsenvahtina voi joskus olla, kunhan ei liian usein ja kunhan napero ei tunge iholle.
ONNEA Arska!!!
Onnittelut myös Arskan veljille Artulle, Attilalle ja Romille!
Takan lämmöstä on synttärisankari (ja muutkin) nauttinut. Nytkin rötköttää tossa tuolini takana pitkin pituuttaan.
Pieni kuvakavalkadi synttärisankarin kunniaksi:
Arska ja pallo, niitä kuvia meillä riittää, ulkoiluhan ei ole ulkoilu pallotta.
Kottareissa voi matkustaa, mut sieltä on päästävä poistumaan just sillon kun huvittaa (kuvaaja oli vaan hippasen hidas).
Jälkivaljaitaan on vanha herra päässyt käyttämään, tosi harvakseltaan tosin, hyi laiskaa emäntää (kuvan laatu ei hääppönen, käynnykuva).
Tosiäijälle maistuu kyllä myös jäätelö.
Eikä se oo ukko eikä mikään, joka ei jaksa naurattaa nuoria naisia...
Heddalla ei näytä olevan mitään vanhempaa herraseuraa vastaan.
Tyttären kanssa voi aina välillä leikkiä, vaikkei tuo enää ihan nuori olekaan.
Viivi, Arska ja syksyn lehdet.
Lapsenvahtina voi joskus olla, kunhan ei liian usein ja kunhan napero ei tunge iholle.
ONNEA Arska!!!
Onnittelut myös Arskan veljille Artulle, Attilalle ja Romille!
lauantaina, lokakuuta 23, 2010
Epätietoisuus on ohi
Epätietoisuus on ohi, saimme karua postia Evirasta loppuviikosta. Astra menehtyi mahasuolikanavan lymfoomaan. Kasvaimia oli haiman ympärillä olevissa imusolmukkeissa, paksusuolessa ja maksassa.
Ei voi kuin ihmetellä, että miksei mitään huomattu kaikissa niissä röntgenkuvissa, ultrauksissa, verikokeissa ja muissa näytteissä, joita Astrasta otettiin, viimeiset Astran viimeisenä iltana. Ja miten Astran käytös saattoi olla niin pirteä ja "normaali" viimeiseen asti, edes meillä käyneet tutut, jotka siis tunsivat Astan ja näkivät Astran viimeisinä päivinään, eivät voineet käsittää, että Astra saattoi olla niin hyväkuntoinen ja toisaalta noin sairas. Itsehän sitä voi sokeutua oman koiransa käytösmuutoksille, vieraampi huomaa asiat paremmin.
Lausunnon luettuamme saatoimme vain todeta, että mitään ei olisi enää ollut tehtävissä, lopetuspäätös oli ainoa oikea ratkaisu, se olisi vaan pitänyt voida tehdä jo vähän aikaisemmin, jossitellen: jos olisimme vaan tienneet...
Suljemme nyt Astran tämän elämän kansion, Astra on jatkanut matkaasa ja me jatkamme tätä elämää. Säilytämme sydämissämme elävinä hyvien päivien rakkaat muistot. Kiitos Astra kaikista näistä vuosista!
Ei voi kuin ihmetellä, että miksei mitään huomattu kaikissa niissä röntgenkuvissa, ultrauksissa, verikokeissa ja muissa näytteissä, joita Astrasta otettiin, viimeiset Astran viimeisenä iltana. Ja miten Astran käytös saattoi olla niin pirteä ja "normaali" viimeiseen asti, edes meillä käyneet tutut, jotka siis tunsivat Astan ja näkivät Astran viimeisinä päivinään, eivät voineet käsittää, että Astra saattoi olla niin hyväkuntoinen ja toisaalta noin sairas. Itsehän sitä voi sokeutua oman koiransa käytösmuutoksille, vieraampi huomaa asiat paremmin.
Lausunnon luettuamme saatoimme vain todeta, että mitään ei olisi enää ollut tehtävissä, lopetuspäätös oli ainoa oikea ratkaisu, se olisi vaan pitänyt voida tehdä jo vähän aikaisemmin, jossitellen: jos olisimme vaan tienneet...
Suljemme nyt Astran tämän elämän kansion, Astra on jatkanut matkaasa ja me jatkamme tätä elämää. Säilytämme sydämissämme elävinä hyvien päivien rakkaat muistot. Kiitos Astra kaikista näistä vuosista!
tiistaina, lokakuuta 19, 2010
Pikapikaa vaan
Miten sitä ei muka ehdi mitään päivitellä?? Kotisivuille ois vino pino uusia kuvia ja blogikin on ihan rappiolla. Oon alkanut miettiä, että tarttis varmaan tehdä jonkin sortin valintaa; kotisivut tai blogi. No kaiken järjen mukaan se on sit kotarit ja tää blogi pitää jättää vähemmälle.
Vilkastaan nyt kumminkin vähän ajassa taapäin, ainakin pari juttua...
Viime viikonloppuna meillä oli pienen lajin sukujuhla, serkkua, serkkujen lapsia ja lapsenlapsikin, sit noi omat kolme ja vävykokelas sekä tietty Miksu, kuis muutenkaan. Säpinää siis riitti. Frida nautti siitä täysin rinnoin, surffasi porukan seassa kun parempikin emäntä, ei haitanneet vieraat ihmiset, ei lauma lapsia. Aika uupunut Frida kyllä iltapäivästä oli, mut illalla oli taas virtaa entiseen malliin.
Muu lauma joutu olemaan vähän syrjässä, se vaan ei ois toiminut, että siinä ihmismäärässä ois vielä kaikki koirat juosseet jaloissa, varsinkin kun Arska ei voi sietää pieniä lapsia ja Viivikin sanoo, jos sitä yritetään väkisin liikaa rutistella. Cello vaan väistelee, Hedda sitten on toisinaan hyvinkin sosiaalinen ja toisinaan ei. Kerpeleet puolestaan vie niin pal tilaa... Niin ja Totoro on Tamperestissa, kyllä vaan on ikävä, vaikka onkin helpompi nukkua, kun ei hiustaiteilija TottoPoo nuku niskassa ja höngi hiuksiin.
Sunnuntaina Frida pääsi vielä tekemään tuttavuutta Tikkiksen ja emäntänsä kanssa. Vähän aluksi hirvitti, ei emäntä, mut Tikkis, vaan lopulta jo loikki melkeestä Tikkiksen päälle. Näistä treffeistä mulla on hyviä kuvia ja Tikkiksestä parit varsin onnistuneet otokset.
Murusta ja Gretasta otettiin tässä vähän synttärikuvia, Muru täytti 8v ja Greta 2v. Muru näyttää kuvissa sentään ihan koiralta, vaikka turkki onkin lähdössä, vaan Greta on karvaton ja kaikkee muuta kun tyylikkään näkönen, vaan tulipa kuvat otettua. Frida osallistu tähänkin rupeamaan, aika monen kuvan reunassa liehuu vaalea salama, onneks sen saa rajattua pois
Tänään kävin sit seuraamassa Cellon ja Ropan lasten pentutestiä. Olikin mielenkiintosta kun saatto keskittyä kokonaan siihen seuraamispuoleen, kun ei ole ko. pentueen kasvattaja, eikä tarvinut käytännön hommissa huitoa. Tulosten purkua en ehtinyt jäädä kuuntelemaan kun piti kiitää hierontaan, mut ihan parhautta oli, että sain osallistua. Tapahtumasta on vähän kuviakin, mutten lupaa julkasta niitä missään.
Eiköhän ne siinä olleet viikon kohokohdat, luulisin.
Vilkastaan nyt kumminkin vähän ajassa taapäin, ainakin pari juttua...
Viime viikonloppuna meillä oli pienen lajin sukujuhla, serkkua, serkkujen lapsia ja lapsenlapsikin, sit noi omat kolme ja vävykokelas sekä tietty Miksu, kuis muutenkaan. Säpinää siis riitti. Frida nautti siitä täysin rinnoin, surffasi porukan seassa kun parempikin emäntä, ei haitanneet vieraat ihmiset, ei lauma lapsia. Aika uupunut Frida kyllä iltapäivästä oli, mut illalla oli taas virtaa entiseen malliin.
Muu lauma joutu olemaan vähän syrjässä, se vaan ei ois toiminut, että siinä ihmismäärässä ois vielä kaikki koirat juosseet jaloissa, varsinkin kun Arska ei voi sietää pieniä lapsia ja Viivikin sanoo, jos sitä yritetään väkisin liikaa rutistella. Cello vaan väistelee, Hedda sitten on toisinaan hyvinkin sosiaalinen ja toisinaan ei. Kerpeleet puolestaan vie niin pal tilaa... Niin ja Totoro on Tamperestissa, kyllä vaan on ikävä, vaikka onkin helpompi nukkua, kun ei hiustaiteilija TottoPoo nuku niskassa ja höngi hiuksiin.
Sunnuntaina Frida pääsi vielä tekemään tuttavuutta Tikkiksen ja emäntänsä kanssa. Vähän aluksi hirvitti, ei emäntä, mut Tikkis, vaan lopulta jo loikki melkeestä Tikkiksen päälle. Näistä treffeistä mulla on hyviä kuvia ja Tikkiksestä parit varsin onnistuneet otokset.
Murusta ja Gretasta otettiin tässä vähän synttärikuvia, Muru täytti 8v ja Greta 2v. Muru näyttää kuvissa sentään ihan koiralta, vaikka turkki onkin lähdössä, vaan Greta on karvaton ja kaikkee muuta kun tyylikkään näkönen, vaan tulipa kuvat otettua. Frida osallistu tähänkin rupeamaan, aika monen kuvan reunassa liehuu vaalea salama, onneks sen saa rajattua pois
Tänään kävin sit seuraamassa Cellon ja Ropan lasten pentutestiä. Olikin mielenkiintosta kun saatto keskittyä kokonaan siihen seuraamispuoleen, kun ei ole ko. pentueen kasvattaja, eikä tarvinut käytännön hommissa huitoa. Tulosten purkua en ehtinyt jäädä kuuntelemaan kun piti kiitää hierontaan, mut ihan parhautta oli, että sain osallistua. Tapahtumasta on vähän kuviakin, mutten lupaa julkasta niitä missään.
Eiköhän ne siinä olleet viikon kohokohdat, luulisin.
tiistaina, lokakuuta 12, 2010
Jos ei osaa, niin opetetaan
Meillä tyhjät koiranruokasäkit on IN, Arska taitaa olla ainoo, jota ei säkit kiinnosta (ja kerpeleet ei tietenkään säkkiin mahdu). Ja jos joku ei osaa, se opetetaan, kas näin:
(kuvakulma ehkä ei ole ihan se edustavin
Mmmm, mikä tuoksu. En yllä, en yllä. Höh. Vaan on tää hökötys sen verta kiikkerä, etten kyllä uskalla enempiä kurotella.
Ans kun mä näytän mallia, kato näin.
Omnomnom...
Ai se kävi noin vaan...
mut tää on kyl ihan liikaa mulle.
No älä nyt heti periks anna. Katotaan yhessä kuin se käy.
Ensin etutassut tähän näin ja pää tälleen, siitä se lähtee.
Sit vaan rohkeesti peremmälle. Hyvinhän se jo sujuu.
Mites se nyt menikään??
Ensin etutassut tähän näin,
sit pää tälleen näin,
ja rohkeesti peremmälle.
(kuvakulma ehkä ei ole ihan se edustavin
Mmmm, mikä tuoksu. En yllä, en yllä. Höh. Vaan on tää hökötys sen verta kiikkerä, etten kyllä uskalla enempiä kurotella.
Ans kun mä näytän mallia, kato näin.
Omnomnom...
Ai se kävi noin vaan...
mut tää on kyl ihan liikaa mulle.
No älä nyt heti periks anna. Katotaan yhessä kuin se käy.
Ensin etutassut tähän näin ja pää tälleen, siitä se lähtee.
Sit vaan rohkeesti peremmälle. Hyvinhän se jo sujuu.
Mites se nyt menikään??
Ensin etutassut tähän näin,
sit pää tälleen näin,
ja rohkeesti peremmälle.
maanantaina, lokakuuta 11, 2010
Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun
Niin paljon on tapahtunut ja niin sumuista on viimeisen parin viikon aika, ettei tiedä mistä alottais, mitä kirjottais ja mihin lopettais. Oliko se kaikki oikeasti totta vai voisko mitenkään pyytää, että jotkin asiat ois unta vaan, unta ahdistavaa, jonka aamu pyyhkii pois.
Astra
Alotetaan siitä murheellisemmasta osiosta, niin on sekin sitten käsitelty. Astra, vanhimmaisen länderi, sairastui elokuun alkupuolella suolistotulehdukseen, tai siis ainakin sellaisen diagnoosin silloin saimme. Eka lääkekuuri ei oloa parantanut, toinen näytti auttavan ja Astra oli jo terveen kirjoissa lähes kuukauden. Syyskuun lopulla Astra alkoi taas näyttää sairaalta ja jälleen uutta lääkekuuria peliin.
Astran ruokahalu oli hyvin vaihteleva, toisina päivinä hyvä, toisina huono ja toisina syötettiin NutriPlus-geeliä. Vesi onneksi maistui, joskin tuli sitten toisinaan samaa vauhtia takaisin ylös kun oli mennyt alas. Tutkimuksissa ei löytynyt mitään erityistä, ei veriarvoissa, ei röntgenkuvissa, ei ultrassa, ei missään. Diagnoosit vaihtelivat suolistotulehduksesta maksasyöpään.
Astra toukokuussa 9-vuotispäivänään.
Tiistaina 5. lokakuuta Astra oli aamulla suhteellisen pirteä ja kävi eläinlääkärissä. Sopimus oli soittaa keskiviikkoaamuna uudelleen, harkinnan alla kun oli, kestäisikö Astra sen, että sen vatsa avattaisiin ja katsottaisiin näkyykö siellä jotain hoidettavissa olevaa. Illansuussa Astran kunto kuitenkin äkkiä romahti ja niin keskellä eläinlääkäriasemia kun täällä "etelässä" asutaankin, niin eipä niistä juur mikään päivystä enää iltasella. Soittokierros päättyi Aistiin, jossa Astra luvattiin ottaa vastaan klo 23.00.
Vanhimmainen lähti KePon kyydillä kuitenkin jo ennen ysiä kun todettiin, että ihan sama se missä sitä oottelee. Ite jäin muun lauman kanssa kotio, joten mitään autenttista kuvaa ette ell-reissusta saa. Astra oli jo shokissa kun pääsivät Aistiin asti ja niinpä Astra otettiin koko jonon ohi hoitoon välittömästi. Mulla on hyllyssä kertomus siitä mitä kaikkea tehtiin, lyhykäisyydessään verikokeita, röntgeniä, ultraa yms. samalla kun lääkitys tippui nesteen kanssa suoneen.
Keskiyön jälkeen puhuin eläinlääkärin kanssa puhelimessa... reilusti aamuyön puolella vanhimmainen ja KePo kotiutuivat... ilman Astraa. Perimmäinen syy kaikelle on edelleen hämärän peitossa. Astra lähetettiin avattavaksi, toivottavasti patologi osaa kertoa meille mitä tässä lopulta tapahtui, miksei mitään merkittävää löytynyt mistään, miksei mikään hoito auttanut, kuitenkin kolme, jos otetaan viimeinenkin ell-reissu huomioon, eläinlääkäriä tutki Astran.
Tervetuloa Frida
Suru ja ilo yleensä aina tasapainottavat toisiaan, sen olen tässä elämässä huomannut monasti aikaisemminkin. Niin nytkin. Frida-länderi muutti meille lauantaina 3.10. Reissu oli aika rankka, koska huomioiden Astran kunto, päätimme ajaa sen niin nopealla aikataululla kuin mahdollista, kirjaimellisesti yhden pysähdyksen taktiikalla. Aamulla kello soi neljältä ja puol viiden aikaan oltiin KePon kanssa liikenteessä. Kahvia juotiin ja välipaloja syötiin vauhdissa. Loppumatkasta todettiin, että on ihan pakko oikoa koipia.
Lieksassa oltiin siis yllättäen jo ennen puolta päivää. Pari tuntia viivyttiin paikalla, siinä ajassa täyteltiin paperit ja ruokaakin meille tarjottiin. Evääksi saatiin termariin lisää kahvia. Kiitokset Fridan syntymäkotiin passauksesta. Sit Frida autoon ja keula kohti kotia.
Aluksi Frida oli vähän levoton, vaelsi syliin ja häkkiin, häkkiin ja syliin, sit asettu häkkiin nukkumaan. Häkki oli mulla takapenkillä kiinni turvavöissä, ovi kyllä auki, että sain seurusteltua naperon kanssa. Enpä tiedä kauanko oltiin ajettu kun Frida äkkiä heräsi, joten ei kun pysähdyspaikalle ja ulos. Frida nätisti toimitti asiansa ja sen jälkeen painalsi vauhdilla kohti autoa. Evästeltiin siinä vähän jotain ja sit jatkettiin taas matkaa. Frida nukku nätisti koko loppumatkan, joten ajettiin yhtä soittoa kotiin asti. Täytyy kyllä tunnustaa, että oli hippasen puutunut olo kun lopulta matka oli takana.
Viivi, Arska ja Frida
Lauma otti Fridan esimerkillisen hyvin vastaan. Arskan piti tietenkin murjottaa pari päivää, nyt on sinut tämän asian kanssa jo vanha äijäkin. Pelkäsin vähän kuin Astra suhtautuu Fridaan kun ei ole kunnossa, joten yllätys oli melkoinen kun Astra piristyi suorastaan silmissä kun Frida tuli. Äkkiä Astra halusi ulos aina kun Fridakin, sitä ennen piti viedä melkeen puolväkisin, juoksenteli Fridan kanssa ulkona ja haki vähän leikinpoikastakin. Ja Frida puolestaan jätti Astran rauhaan, ei hyppinyt sen nenille tms. Olen iloinen, että tällä kaksikolla, tädillä ja veljentyttärellä, oli mahdollisuus tavata toisensa.
Frida ja Astra
Totoro ja Hedda
Hedda sitten puolestaan tekee juoksua, saa nähdä kuin kauan sitä tekemistä tällä kertaa riittää. Lähetettiin silti Totoro jo nyt "juoksuhoitoon" Adeinan hoteisiin, koskapa pariskunnan leikit alkoivat olla hippasen sen näkösiä, että ohhoijaa ja kun kerran Adeinan laumassa oli liian rauhallista... Nyt tuntuukin sitten kovin hiljaiselta, vaikka Frida yrittääkin parhaansa mukaan täyttää syntynyttä "aukkoa".
Adeina pääsi samalla reissulla moikkaamaan Cellon lapsia Raasillan kenneliin, oltiin nimittäin menossa vanhimmaisen kanssa ottamaan pesueesta "poseerauskuvia". Aika venkuloita oli osa pennuista, selkeesti ei ollut yhtään harjoteltu pöytäilyä, annettiin se laiskanläksynä ja luvattiin käydä vielä kerran kameran kanssa ennen kun lauma lähtee maailmalle.
Frida kotiutuu
Frida on kotiutunut hyvin, painaltaa pitkin pihaa kun heikkopäinen, ei voi kun nauraa kun sitä menoa kattelee. Frida on löytänyt myös paikkansa tietsikkapöydän ympäriltä, siinä kun on tarkasti määrätty järjestys kuka saa missäkin olla. Frida onneksi keksi nimenomaan sen tyynyn, joka ei vielä ollut kenenkään vakipaikka.
Frida on päässyt jo tapaamaan kerpeleitäkin, säästettiin nimittäin neitoa siltä muutama päivä, näki kerpeleet vaan vähän kauempaa. Eipä siinä Fridalla nokka kauaa tuhissut, kun isot jättiläiset oli ihan ok. Ulkona en kyllä oikein vielä arvaa päästää molempia kulkemaan yhdessä, vähän pelottaa, että jos joku isoista vahingossa tallaa Fridan päälle, vaikka tosi varovaisia nuo kyllä osaavat olla, ei sillä.
Yönsä Frida on nukkunut kiitettävästi. Asiaa varmaankin auttaa se, että Frida nukkuu nyt ens hätään yönsä häkissä, siinä sängyn jalkopäässä olevan matalan lipaston päällä. Sehän tietty tarkotti, että kunnon koiraihminen siirtää oman päänsä sinne jalkopäähän, jottei penturaasulla ole yksinäistä. Arskan mielestä se taas on ihan syvältä, koska HÄNEN paikkansa on siinä kohti, ihmisten päät kuuluu sängyn toiseen päähän, niinpä jaan tyynyni Arskan kanssa. Toisaalta kohta voin varmaan palata ihan normaaliin ja tosiaan siirtää oman pääni sinne toiseen päähän, jotta Arska saa pitää oman paikkansa.
Intiaanipäällikkö Pottuuntunut Pesukarhu
Jännitystä elämään
Eilen Frida päätti heittää talviturkin, kohta se voiskin olla jo myöhästä. Syystä tai viidennestä Frida syöksyi päistikkaa uhrilähteeseen. Kävi mielessä, että mitenkähän sitä ite tohon pyöreäpohjaiseen vanhaan lautasantenniin oikein kykenee menemään kaatumatta, mut onneks ei tarvinut; Frida porskutti kun vanha konkari "rantaan" ja samalla vauhdilla kuivalle maalle asti. Sit 100 kierrosta 100 lasissa ympäri pihaa. Kylpy ootti sisällä silti, sen verran näin syksyn tullen tuo lammen vesi tuoksahtaa vihreelle.
Kuvan tapaus ei liity edellä kerrottuun...
Päivän toinen järkytys ootti Fridaa myöhemmin. KePo oli ahneuksissaan haalinut liian täyden ja liian ison pahvilaatikon, jossa toi puita sisälle. Menin sit auttamaan lootan raahamisessa ja kuin ollakaan törmäsin peruuttaessani tyhjiin ruokatynnyreihin, ne on sellasia pinottavaa mallia olevia, joissa suuaukot sivullepäin. Eikä kai siinä mitään ois sattunut, jos tynnyrit ois olleet täys, mut kun ruuat ootti säkeissä siinä lattialla.
Ja ellette vielä arvanneet, niin tietty tynnyrikasa kaatu. Frida oli tullut mun perässä ja seiso ovella, sen tiesin, mut mitään ei ollut tehtävissä kun vaan toivoa, että napero älyää juosta oikeeseen suuntaan pakoon kun rytinä alkaa. Ainakaan huutoa ei kuulunut. Siitä huolimatta hippasen tukka pystyssä aloin vilkuilla ympärilleni kun pauke hiljeni. Ja kyllä, Frida oli fiksuna likkana juossut takaisin sinne mistä oli tullutkin eli takkahuoneeseen. Siellä se seiso ja katteli silmät ymmyrkäisinä eteiseen päin. Mitään traumaa ei jäänyt, edelleen tuo toiveikkaana surffaa tynnyreitten ympärillä, jos löytyis vaikka nappula tai pari.
Miksei mua oo mainittu ollenkaan??
Autoilun iloa
Tää vanha juttu on pakko kertoa, sattui jo syyskuun puolella ja aiheutti tietty pientä jännitystä sen puoleen, että kuin sujuu Fridan hakumatka.
Starttasin maanantaiaamusta kohti duunia, olikin ekoja aikasen pimeitä aamuja, joten ei kun ajovalot päälle. Olihan ne valot autossa välillä toki vähän välkähdelleet, mutten siihen ollut liikoja huomiota kiinnittänyt kun ei kerta mitään vikaa missään näkynyt ja vilkkuminen oli satunnaista. Sinä aamuna oli sit meno ihan toista. Ensin vilkku vaan mittaristo, sit alko vilkkua ajovalot: melkeen kun ois parkeilla ajanut - täys valoteho. Tuli ihan discofiilis. Lopulta oli pakko ajaa lyhyillä, tai oikeestaan vaihdoin päiväkäyttösille, koska pitkillä valoero oli niin suuri kirkkaan ja himmeän välillä, ettei nähnyt yhtään mitään.
Ja arvatkaa miten nolotti kun pääsin niin pitkälle, että alko olla muutakin liikennettä. Aattelin jo välillä, että kohta joku tulee ja lyö nenään, että mitä sä akka niitä valoja oikein vilkuttelet. Pääsin kuitenkin töihin asti ilman mustaa silmää ja iltapäivällähän se välke ei juur haitannut, mua ainakaan.
KePo sit illalla sääteli jotain konepellin alla ja seuraavana aamuna vilkku enää mittariston valot, ajovalot pysy kuosissa, paitsi että laturin valo pärähti palamaan. Käänsin päiväkäyttösille ja valo sammu, tosin alko vilkahdella taas ennen duunia. Iltapäivällä vähän jännitti, että kuin käy, mut hyvin pääsin Nlaan. Siellä en kyllä arvannut autoa liikoja siirrellä, mietin hyvän paikan ja juoksin kaikki kaupat siitä käsin. Illalla KePo sit vaihto laturin ja hups heijaa asiat on nyt järjestyksessä.
Kaikenlaista muuta
Pentusuunnitelmien osalta on asiat edenneet, olen saanut vastauksen jalostustiedusteluuni sekä länderipuolen kasvattajakollegiolta että leopuolen jalostustoimikunnalta. Leonberginkoirapuolella asia ei enää salaisuus olekaan, siunauksensa sai yhdistelmä Greta (Kipazin Kiss of Passion) & Arska (Golden Charmer Arnold). Länderipuolella jännitys säilyköön vielä tovin koskapa pikkasen on vielä viimeisteltävää esim. urokselta uupuu tuore silmäpeililausunto ja taidanpa peilauttaa Fliinkin vielä ennen astutusta ja molemminpuolinen ensitapaaminen on vasta sovittuna päivänä allakassa.
Elämä jatkuu läpi repaleisen lokakuun ja kohtahan se on jo joulu ja käännytään kevättä kohti.
Astra
Alotetaan siitä murheellisemmasta osiosta, niin on sekin sitten käsitelty. Astra, vanhimmaisen länderi, sairastui elokuun alkupuolella suolistotulehdukseen, tai siis ainakin sellaisen diagnoosin silloin saimme. Eka lääkekuuri ei oloa parantanut, toinen näytti auttavan ja Astra oli jo terveen kirjoissa lähes kuukauden. Syyskuun lopulla Astra alkoi taas näyttää sairaalta ja jälleen uutta lääkekuuria peliin.
Astran ruokahalu oli hyvin vaihteleva, toisina päivinä hyvä, toisina huono ja toisina syötettiin NutriPlus-geeliä. Vesi onneksi maistui, joskin tuli sitten toisinaan samaa vauhtia takaisin ylös kun oli mennyt alas. Tutkimuksissa ei löytynyt mitään erityistä, ei veriarvoissa, ei röntgenkuvissa, ei ultrassa, ei missään. Diagnoosit vaihtelivat suolistotulehduksesta maksasyöpään.
Astra toukokuussa 9-vuotispäivänään.
Tiistaina 5. lokakuuta Astra oli aamulla suhteellisen pirteä ja kävi eläinlääkärissä. Sopimus oli soittaa keskiviikkoaamuna uudelleen, harkinnan alla kun oli, kestäisikö Astra sen, että sen vatsa avattaisiin ja katsottaisiin näkyykö siellä jotain hoidettavissa olevaa. Illansuussa Astran kunto kuitenkin äkkiä romahti ja niin keskellä eläinlääkäriasemia kun täällä "etelässä" asutaankin, niin eipä niistä juur mikään päivystä enää iltasella. Soittokierros päättyi Aistiin, jossa Astra luvattiin ottaa vastaan klo 23.00.
Vanhimmainen lähti KePon kyydillä kuitenkin jo ennen ysiä kun todettiin, että ihan sama se missä sitä oottelee. Ite jäin muun lauman kanssa kotio, joten mitään autenttista kuvaa ette ell-reissusta saa. Astra oli jo shokissa kun pääsivät Aistiin asti ja niinpä Astra otettiin koko jonon ohi hoitoon välittömästi. Mulla on hyllyssä kertomus siitä mitä kaikkea tehtiin, lyhykäisyydessään verikokeita, röntgeniä, ultraa yms. samalla kun lääkitys tippui nesteen kanssa suoneen.
Keskiyön jälkeen puhuin eläinlääkärin kanssa puhelimessa... reilusti aamuyön puolella vanhimmainen ja KePo kotiutuivat... ilman Astraa. Perimmäinen syy kaikelle on edelleen hämärän peitossa. Astra lähetettiin avattavaksi, toivottavasti patologi osaa kertoa meille mitä tässä lopulta tapahtui, miksei mitään merkittävää löytynyt mistään, miksei mikään hoito auttanut, kuitenkin kolme, jos otetaan viimeinenkin ell-reissu huomioon, eläinlääkäriä tutki Astran.
Tervetuloa Frida
Suru ja ilo yleensä aina tasapainottavat toisiaan, sen olen tässä elämässä huomannut monasti aikaisemminkin. Niin nytkin. Frida-länderi muutti meille lauantaina 3.10. Reissu oli aika rankka, koska huomioiden Astran kunto, päätimme ajaa sen niin nopealla aikataululla kuin mahdollista, kirjaimellisesti yhden pysähdyksen taktiikalla. Aamulla kello soi neljältä ja puol viiden aikaan oltiin KePon kanssa liikenteessä. Kahvia juotiin ja välipaloja syötiin vauhdissa. Loppumatkasta todettiin, että on ihan pakko oikoa koipia.
Lieksassa oltiin siis yllättäen jo ennen puolta päivää. Pari tuntia viivyttiin paikalla, siinä ajassa täyteltiin paperit ja ruokaakin meille tarjottiin. Evääksi saatiin termariin lisää kahvia. Kiitokset Fridan syntymäkotiin passauksesta. Sit Frida autoon ja keula kohti kotia.
Aluksi Frida oli vähän levoton, vaelsi syliin ja häkkiin, häkkiin ja syliin, sit asettu häkkiin nukkumaan. Häkki oli mulla takapenkillä kiinni turvavöissä, ovi kyllä auki, että sain seurusteltua naperon kanssa. Enpä tiedä kauanko oltiin ajettu kun Frida äkkiä heräsi, joten ei kun pysähdyspaikalle ja ulos. Frida nätisti toimitti asiansa ja sen jälkeen painalsi vauhdilla kohti autoa. Evästeltiin siinä vähän jotain ja sit jatkettiin taas matkaa. Frida nukku nätisti koko loppumatkan, joten ajettiin yhtä soittoa kotiin asti. Täytyy kyllä tunnustaa, että oli hippasen puutunut olo kun lopulta matka oli takana.
Viivi, Arska ja Frida
Lauma otti Fridan esimerkillisen hyvin vastaan. Arskan piti tietenkin murjottaa pari päivää, nyt on sinut tämän asian kanssa jo vanha äijäkin. Pelkäsin vähän kuin Astra suhtautuu Fridaan kun ei ole kunnossa, joten yllätys oli melkoinen kun Astra piristyi suorastaan silmissä kun Frida tuli. Äkkiä Astra halusi ulos aina kun Fridakin, sitä ennen piti viedä melkeen puolväkisin, juoksenteli Fridan kanssa ulkona ja haki vähän leikinpoikastakin. Ja Frida puolestaan jätti Astran rauhaan, ei hyppinyt sen nenille tms. Olen iloinen, että tällä kaksikolla, tädillä ja veljentyttärellä, oli mahdollisuus tavata toisensa.
Frida ja Astra
Totoro ja Hedda
Hedda sitten puolestaan tekee juoksua, saa nähdä kuin kauan sitä tekemistä tällä kertaa riittää. Lähetettiin silti Totoro jo nyt "juoksuhoitoon" Adeinan hoteisiin, koskapa pariskunnan leikit alkoivat olla hippasen sen näkösiä, että ohhoijaa ja kun kerran Adeinan laumassa oli liian rauhallista... Nyt tuntuukin sitten kovin hiljaiselta, vaikka Frida yrittääkin parhaansa mukaan täyttää syntynyttä "aukkoa".
Adeina pääsi samalla reissulla moikkaamaan Cellon lapsia Raasillan kenneliin, oltiin nimittäin menossa vanhimmaisen kanssa ottamaan pesueesta "poseerauskuvia". Aika venkuloita oli osa pennuista, selkeesti ei ollut yhtään harjoteltu pöytäilyä, annettiin se laiskanläksynä ja luvattiin käydä vielä kerran kameran kanssa ennen kun lauma lähtee maailmalle.
Frida kotiutuu
Frida on kotiutunut hyvin, painaltaa pitkin pihaa kun heikkopäinen, ei voi kun nauraa kun sitä menoa kattelee. Frida on löytänyt myös paikkansa tietsikkapöydän ympäriltä, siinä kun on tarkasti määrätty järjestys kuka saa missäkin olla. Frida onneksi keksi nimenomaan sen tyynyn, joka ei vielä ollut kenenkään vakipaikka.
Frida on päässyt jo tapaamaan kerpeleitäkin, säästettiin nimittäin neitoa siltä muutama päivä, näki kerpeleet vaan vähän kauempaa. Eipä siinä Fridalla nokka kauaa tuhissut, kun isot jättiläiset oli ihan ok. Ulkona en kyllä oikein vielä arvaa päästää molempia kulkemaan yhdessä, vähän pelottaa, että jos joku isoista vahingossa tallaa Fridan päälle, vaikka tosi varovaisia nuo kyllä osaavat olla, ei sillä.
Yönsä Frida on nukkunut kiitettävästi. Asiaa varmaankin auttaa se, että Frida nukkuu nyt ens hätään yönsä häkissä, siinä sängyn jalkopäässä olevan matalan lipaston päällä. Sehän tietty tarkotti, että kunnon koiraihminen siirtää oman päänsä sinne jalkopäähän, jottei penturaasulla ole yksinäistä. Arskan mielestä se taas on ihan syvältä, koska HÄNEN paikkansa on siinä kohti, ihmisten päät kuuluu sängyn toiseen päähän, niinpä jaan tyynyni Arskan kanssa. Toisaalta kohta voin varmaan palata ihan normaaliin ja tosiaan siirtää oman pääni sinne toiseen päähän, jotta Arska saa pitää oman paikkansa.
Intiaanipäällikkö Pottuuntunut Pesukarhu
Jännitystä elämään
Eilen Frida päätti heittää talviturkin, kohta se voiskin olla jo myöhästä. Syystä tai viidennestä Frida syöksyi päistikkaa uhrilähteeseen. Kävi mielessä, että mitenkähän sitä ite tohon pyöreäpohjaiseen vanhaan lautasantenniin oikein kykenee menemään kaatumatta, mut onneks ei tarvinut; Frida porskutti kun vanha konkari "rantaan" ja samalla vauhdilla kuivalle maalle asti. Sit 100 kierrosta 100 lasissa ympäri pihaa. Kylpy ootti sisällä silti, sen verran näin syksyn tullen tuo lammen vesi tuoksahtaa vihreelle.
Kuvan tapaus ei liity edellä kerrottuun...
Päivän toinen järkytys ootti Fridaa myöhemmin. KePo oli ahneuksissaan haalinut liian täyden ja liian ison pahvilaatikon, jossa toi puita sisälle. Menin sit auttamaan lootan raahamisessa ja kuin ollakaan törmäsin peruuttaessani tyhjiin ruokatynnyreihin, ne on sellasia pinottavaa mallia olevia, joissa suuaukot sivullepäin. Eikä kai siinä mitään ois sattunut, jos tynnyrit ois olleet täys, mut kun ruuat ootti säkeissä siinä lattialla.
Ja ellette vielä arvanneet, niin tietty tynnyrikasa kaatu. Frida oli tullut mun perässä ja seiso ovella, sen tiesin, mut mitään ei ollut tehtävissä kun vaan toivoa, että napero älyää juosta oikeeseen suuntaan pakoon kun rytinä alkaa. Ainakaan huutoa ei kuulunut. Siitä huolimatta hippasen tukka pystyssä aloin vilkuilla ympärilleni kun pauke hiljeni. Ja kyllä, Frida oli fiksuna likkana juossut takaisin sinne mistä oli tullutkin eli takkahuoneeseen. Siellä se seiso ja katteli silmät ymmyrkäisinä eteiseen päin. Mitään traumaa ei jäänyt, edelleen tuo toiveikkaana surffaa tynnyreitten ympärillä, jos löytyis vaikka nappula tai pari.
Miksei mua oo mainittu ollenkaan??
Autoilun iloa
Tää vanha juttu on pakko kertoa, sattui jo syyskuun puolella ja aiheutti tietty pientä jännitystä sen puoleen, että kuin sujuu Fridan hakumatka.
Starttasin maanantaiaamusta kohti duunia, olikin ekoja aikasen pimeitä aamuja, joten ei kun ajovalot päälle. Olihan ne valot autossa välillä toki vähän välkähdelleet, mutten siihen ollut liikoja huomiota kiinnittänyt kun ei kerta mitään vikaa missään näkynyt ja vilkkuminen oli satunnaista. Sinä aamuna oli sit meno ihan toista. Ensin vilkku vaan mittaristo, sit alko vilkkua ajovalot: melkeen kun ois parkeilla ajanut - täys valoteho. Tuli ihan discofiilis. Lopulta oli pakko ajaa lyhyillä, tai oikeestaan vaihdoin päiväkäyttösille, koska pitkillä valoero oli niin suuri kirkkaan ja himmeän välillä, ettei nähnyt yhtään mitään.
Ja arvatkaa miten nolotti kun pääsin niin pitkälle, että alko olla muutakin liikennettä. Aattelin jo välillä, että kohta joku tulee ja lyö nenään, että mitä sä akka niitä valoja oikein vilkuttelet. Pääsin kuitenkin töihin asti ilman mustaa silmää ja iltapäivällähän se välke ei juur haitannut, mua ainakaan.
KePo sit illalla sääteli jotain konepellin alla ja seuraavana aamuna vilkku enää mittariston valot, ajovalot pysy kuosissa, paitsi että laturin valo pärähti palamaan. Käänsin päiväkäyttösille ja valo sammu, tosin alko vilkahdella taas ennen duunia. Iltapäivällä vähän jännitti, että kuin käy, mut hyvin pääsin Nlaan. Siellä en kyllä arvannut autoa liikoja siirrellä, mietin hyvän paikan ja juoksin kaikki kaupat siitä käsin. Illalla KePo sit vaihto laturin ja hups heijaa asiat on nyt järjestyksessä.
Kaikenlaista muuta
Pentusuunnitelmien osalta on asiat edenneet, olen saanut vastauksen jalostustiedusteluuni sekä länderipuolen kasvattajakollegiolta että leopuolen jalostustoimikunnalta. Leonberginkoirapuolella asia ei enää salaisuus olekaan, siunauksensa sai yhdistelmä Greta (Kipazin Kiss of Passion) & Arska (Golden Charmer Arnold). Länderipuolella jännitys säilyköön vielä tovin
koskapa pikkasen on vielä viimeisteltävää esim. urokselta uupuu tuore silmäpeililausunto ja taidanpa peilauttaa Fliinkin vielä ennen astutusta ja molemminpuolinen ensitapaaminen on vasta sovittuna päivänä allakassa.Elämä jatkuu läpi repaleisen lokakuun ja kohtahan se on jo joulu ja käännytään kevättä kohti.
torstaina, lokakuuta 07, 2010
In Memoriam
17.5.2001 - 6.10.2010
Suuri Persoona, elämämme väriläikkä, pelle ja kuningatar,
Astra
on poissa.
Taivas tummuu ja tähdetkin silmänsä sulkee
Yksin istun ja varjot vain huoneessa kulkee
Pois olet mennyt, vain muistosi jää
Ja ymmärrän sen nyt: en sua koskaan nää
(Kirka: Niin paljon se sattuu)
sunnuntaina, lokakuuta 03, 2010
Frida on saapunut
Mulla olikin eilen lauantaina jännä päivä, tapahtui paljon ja kaikenlaista.
Ensin me Raulin kaa hoidettiin puutarhaa.
Sit me juostiin ympäri pihaa.
Vähän painittiinkin.
Sit mä sanoin hyvästit kaikille siellä mun syntymäkodissa.
Alkoi piiiiiiitkä ajomatka, josta mä olin näin stressaantunut...
Välillä tarjottiin välipalaa.
Sit taas matka jatku.
Maisemat oli kuulemma heinoja, mä en tiedä, mä nukuin.
Ihan ekana sain tavata mun tädin, Astran. Se on kuulemma mun isän sisko. Sen mielestä mä olin ihan ok, muttei se halunnut mun kanssa leikkiä.
Tää on kuulemma mun puolitäti, mitä se sit ikinä meinaakaan. Sen nimi on Viivi ja se otti mut heti suojelukseensa ja on välillä pitänyt mun puoliani kun tulee liikaa väkeä iholle.
Tääkin tyyppi on kuulemma jotain sukua mulle, joku isän siskon lapsenlapsi tai jotain sellasta. Sitä sanotaan kuitenkin Totoroksi.
Cellon mielestä mä olin kiva, tosin se luuli, että sille oli tuotu tyttöystävä...
Hedda on hirmu kiva, mut sen leikit on aika rajuja, joten mä aina välillä juoksen piiloon jonkun jalkojen taa ja sit taas kun sen silmä välttää mä haukkaan sitä nenään. Emäntä epäili, että tovin kuluttua me ollaan hyviä kamuja.
Arska on kuulemma mun puolisetä, niin kun joku isän puoliveli... se kyl ei halua leikkiä mun kaa, mut tälleen mä saan jo sen lähellä olla.
Arvaa kuin monta koiraa kuvassa??
Sit täällä on sellasia isoja, jotka näyttää vähän karhuilta, sellasia on liikkunut mun syntymäkodin liki, mut nää on kuulemma koiria. Mä vasta vähän näin niitä ja kuulemma mä pääsen tapaamaan niitä vasta "tässä joku päivä". Sitä ootellessa...
mä vähän herkuttelin...
ja leikin...
ja jouduin pöytätreeneihinkin.
Sit mentiin nukkumaan ja mä halusin vaan kerran käydä yöllä ulkona, tai oikeestaan se oli aamua jo, ja kun emäntä niin nätisti lirkutteli mun korvaan, et jos vielä vähän nukuttais, niin mä heräsin sit vasta puol ysin aikaan.
Ensin me Raulin kaa hoidettiin puutarhaa.
Sit me juostiin ympäri pihaa.
Vähän painittiinkin.
Sit mä sanoin hyvästit kaikille siellä mun syntymäkodissa.
Alkoi piiiiiiitkä ajomatka, josta mä olin näin stressaantunut...
Välillä tarjottiin välipalaa.
Sit taas matka jatku.
Maisemat oli kuulemma heinoja, mä en tiedä, mä nukuin.
Ihan ekana sain tavata mun tädin, Astran. Se on kuulemma mun isän sisko. Sen mielestä mä olin ihan ok, muttei se halunnut mun kanssa leikkiä.
Tää on kuulemma mun puolitäti, mitä se sit ikinä meinaakaan. Sen nimi on Viivi ja se otti mut heti suojelukseensa ja on välillä pitänyt mun puoliani kun tulee liikaa väkeä iholle.
Tääkin tyyppi on kuulemma jotain sukua mulle, joku isän siskon lapsenlapsi tai jotain sellasta. Sitä sanotaan kuitenkin Totoroksi.
Cellon mielestä mä olin kiva, tosin se luuli, että sille oli tuotu tyttöystävä...
Hedda on hirmu kiva, mut sen leikit on aika rajuja, joten mä aina välillä juoksen piiloon jonkun jalkojen taa ja sit taas kun sen silmä välttää mä haukkaan sitä nenään. Emäntä epäili, että tovin kuluttua me ollaan hyviä kamuja.
Arska on kuulemma mun puolisetä, niin kun joku isän puoliveli... se kyl ei halua leikkiä mun kaa, mut tälleen mä saan jo sen lähellä olla.
Arvaa kuin monta koiraa kuvassa??
Sit täällä on sellasia isoja, jotka näyttää vähän karhuilta, sellasia on liikkunut mun syntymäkodin liki, mut nää on kuulemma koiria. Mä vasta vähän näin niitä ja kuulemma mä pääsen tapaamaan niitä vasta "tässä joku päivä". Sitä ootellessa...
mä vähän herkuttelin...
ja leikin...
ja jouduin pöytätreeneihinkin.
Sit mentiin nukkumaan ja mä halusin vaan kerran käydä yöllä ulkona, tai oikeestaan se oli aamua jo, ja kun emäntä niin nätisti lirkutteli mun korvaan, et jos vielä vähän nukuttais, niin mä heräsin sit vasta puol ysin aikaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)