lauantaina, heinäkuuta 05, 2014

Aurinkoa, murkkuja, hormoneja ja puuhamaa

Ihana aurinkoinen päivä piiiiiiiiitkästä aikaa. Paljon ulkoilua ja tietty nokkosen polttamia tai murkun puremia ja kelläs muulla kun Totorolla. No on joskus jollain muullakin, mut aika usein Totorolla. Ja sellanen vammahan on tietenkin pahasti rampauttava ja milläs selität, että kun nyt ees kaks minuuttia annat jalan olla, niin se tokenee siitä kyllä. Monenmoisia tököttejä, jääpalapussia, makupaloja ja mekon ja meikäläisen saamia lieviä vammoja myöhemmin asia oli unohdettu ja elämä jatkui entiseen malliin.

Cello ja pentuja

Aurinkoisilla säillä pennutkin pääsee pihalle enemmän ja pitemmiksi rupeamiksi. Leikittäjiä niillä riittää; on oma äiti, on mummo (Hedda), on isoisä (Cello), on Tiuku-kerpele (tässä vaiheessa kyllä vaan aidan takaa, minkäs sille voi, jos on iso ja vilkas) ja vaihtuva määrä vaihtuvia ihmisiä. Totoro-raasukin saa ulkoleikeissä odottaa vuoroaan, koska vauhtia nyt vaan on liikaa, sisällä homma kyllä toimii.

Tiuku, Kuplis ja Pärnilla

Jokainen koira opettaa omia juttujaan pennuille. Tai no Heta tuntuu lähinnä vaan mennä humputtavan ja vahtivan, ettei kukaan ulkopuolinen kiusaa pentuja. Cello leikkii pentujen kanssa ja ehdan isoisän tapaan ei pal komentele. Hedda on ottanut asiakseen tiukan kasvatuksen, nöyrä on oltava ja Heddalla onkin kyllä outo vaisto poimia porukan luupäät ja käsitellä niitä erityisesti ja muita vähemmän. Käsittely on kyllä kaunista katsottavaa, miten osaakin niin nätisti saada pennut tajuamaan mistä on kyse. Totoro on sitten kova... tai kuuluvasanasempi tyyppi; auta armias jos pennut alkaa "tapella" keskenään ja ääni kiihtyy liikaa, jo vain saapuu paikalle Totoro ja haukahtaa. Vaan loppuupa siinä toki sitten nujakkakin kun leikaten, joskin suojeleva äitihahmokin usein rantautuu paikalle.

Hedda ja pentuja

On ollut myös vinkeä seurata miten erilailla Heta vastaanottaa vieraat. Hetahan tulee normisti (lue: kun ei ole pentuja) juttuun melkeen kenen kanssa vaan, niin ihmisen kuin eläimen, mutta pentujen syntymä muutti käytöstä, kuten nyt nartuilla usein tapana on. Hetan osalta se tarkoittaa lähinnä päätöntä säntäilyä sinne tänne ja kiljumista. Toisaalta Heta tekee eron ihmisten välillä; osa vierailijoista saa suorastaan hyväksyvän vastaanoton, toisia pitää kiljua iät ja ajat ja ehkä koko ajan. Aikoinaan huomasin, että koira kyllä ihmiset tuntee, näkee pään sisälle ja jos koira ei tykkää, niin on syytä miettiä mikä siihen on syynä ja onko syytä itekin tutkailla mahdollista syytä.

Aikoinaan käytin Arskaa "pennunostajakoirana" (vrt. homekoira, huumekoira); ellei Arska ihmisiä hyväksynyt, en sitten minäkään. Ne ainoat kerrat kun oltiin eri mieltä, Arska oli oikeassa. Enää ei ole Arskaa, on vain ikävä, ikävä edelleen. Vaan eipä ole pentujakaan, eikä ainakaan ihan heti tulollaankaan, kun en uutta kantanarttua ole mistään vieläkään löytänyt. Nyt olen sentään voinut "mummoilla" tyttären ekan oman pentueen parissa ja onhan tämä ihan miljoonasti helpompaa kun ite kasvattaa pentue, että jos jäiskin tälle mummoilun saralle myös koirapuolella.

Käytökseen palatakseni; onhan niitä toki poikkeuksiakin, siis narttuja, jotka eivät tee eroa ihmisten välillä mitenkään. Kantanarttuni Aasan mielestä epäillyttävää ihmistä ei ollut olemassakaan, ei missään elämän vaiheessa, eikä Aasa mielestään epäilyttäviä koiriakaan montaa tavannut. Sitten toinen ääripää oli eräs sijoitusnarttuni, joka normisti on todella mukava, mutta pentuja hoitaessaan oli sen luokan syöjätär, ettei koko tontille ollut asiaa kuin muutamalla ihmisellä, siis jos koira olisi sen voinut päättää. Ah ihanat hormonit. Onneksi hormonihuurkäytös ei näytä periytyvän, vaikka voihan se joskus olla harmikin.

Vaan pennukkaampiin asioihin. Tänään aukeni pentujen puuhamaa lähes täydessä mitassaan. Pari juttua vielä uupuu, mutta kyllä nekin sinne vielä saadaan. Näillä eväin kasvaa kehon hallinta ja karisee pintoja kohtaan tunnetut pelot. On rapinaa, kopinaa, keinuntaa, ritilää, kiiltävää, kavuttavaa jne. Ja voi sitä puuhailun iloa (ja ah sitä rauh... ööö, siis väsymystä kun ulkoilu on ulkoiltu). Muutama kuva puuhamaasta, eikä kai ne kuvatekstejä kaipaa.

torstaina, kesäkuuta 26, 2014

Ö, ö, hö ö; hö ö mö... KromiStarsÖ

Aattelin ensin, etten mä mitään niistä kirjota, eihän ne ole ”mun pennut” vaan eka pentue, jonka tytär kasvattaa, länderikasvatusta jo toisessa polvessa. Vaan pakkohan se on jotain laittaa kun ovat niin mainioita, erityisesti Tilak… ja kaikki muut.



Klikkaa mua


Ensin porukka näytti hirmu hidaskasvuselta: oletus Hetalta ei tule maitoa ihan niin pal kun olisi suotavaa, riittävästi kuitenkin ylläpitämään kasvua, joten pulloja ei tarvittu… tai ehkä pitäis sanoa ”ei huolittu”, sillä kyllä niitä kokeiltiin, mutta porukka vaan sylki tuttiin, eikä hommasta tullut mitään. Syntymäpaino ei kaksinkertaistunut viikossa, nyt kuitenkin kaikki naperot on jo ylittäneet kilon rajapyykin, myös pikku-Tilak



Koko jengi pesuvadissa


Mahdollisimman aikaisin (lue: kohdassa 2 vkoa) mukaan tuli jauheliha-munankeltuainen-mössö. Sen maistuvuudesta voisi päätellä, että maitoa ehkä kumminkin tuli aika riittävästi, olen nimittäin antanut jauhelihaa oikeasti nälkäisille (vaikka ne olivatkin tuplanneet painonsa viikon kohdilla) ja siinä oli mennä sormetkin jauhelihan lisäksi ja kun pennun pisti lattialle, niin se yritti kiivetä takaisin syliin syömään ja nuoli kavereittenkin suupielet. Sellaista ei tämän porukan kanssa ilmennyt, osa oli suorastaan nihkeitä syömäreitä.



Dolmio ja syömisen ilo...


Kolmen viikon kohdilla ruokavalio monipuolistui, muttei ruokahalu niin hirmusti lisinnyt. Joku söi hyvin, joku huonosti, joku ei ollenkaan, että ehkä sitä maitoa lopulta tulikin yllin kyllin, nämä vaan ovat ”kääpiösakkia”… toisaalta niinhän se on isoisä Cellokin, urokseksi varsin pieni. Oisko nämä sitten niitä, agilitytermejä käyttääkseni, mediländeriuroksia … Niin siis nartut on ison oloisia ja urokset pienen, että sellanen jako tällä erää.



Ruokaympyrä


Nyt jengi on keksinyt, että äidin kupilla voi käydä, oli siellä mitä vaan ja siis sehän on aina parempaa kun huttu omassa kupissa, sehän me toki tiedetään, ihan jokainen, kuin ruoho vihertää aidan takana ja aurinko paistaa enemmän naapurikunnassa. Kohta kai Hetan kupit on syytä pistää siten, ettei pennut yllä, koska näin pennuille ei kehity mitään ruokarytmiä ja Hetalla taas pitää olla ruokaa saatavilla aina kun nälkä iskee, ei moista lössiä muuten voi imettää.



Bandun ateriointinäyte


Ensin näytti, että kovin hitaasti lähtevät pennut liikkeelle, nukkuvat vaan ja syövät, nälän heikentämät No nyt ne liikkuu ja kovaa liikkuvatkin ja taas ei paino kohisten kohoa, koska liikunta syö kaloreita. Mielestäni pennut näyttävät keskivertoa reippaammilta (ja väittäisin, ettei kokemukseni ole ihan olematon); desantit etenevät olohuoneessa Cellosta, Totorosta ja monesta muusta kummallisuudesta piittaamatta ja ihan yksinkin, ilman lauman tai emän tukea.



Pärnilla seikkailee


Joku jää yksin nukkumaankin kun pehmoisen pedin löytää.



Hertta unessa olkkarissa isojen punkassa


Urheasti käyvät paperivuoren kimppuun (tilasin astioita ja paketissa oli paperi poikineen), sitä voi vaikka ihan purra.



Kuplis ja paperien hyökkäys


Ekalla ulkoilulla ei mitään ulvontakonserttia, ei paljoa ees piipitystä, vaan reippaasti päin nurmikkoa… vaikka sehän toki oli märkä ja kylmä, ettei siellä nyt oleilla kannattanut, eikä saanut, koska itse korkeimman omakätisesti nostelin pentuja takaisin retkihuovalle… ei ehkä ois pitänyt / tarvinut / kannattanut.



Metsään monen mieli


Olen muuten ekaa kertaa saanut seurata nk. ”vaaleana syntyneitten” värin kehitystä. Sen tiesinkin valmiiksi, että tummana syntyneet vaalenee ja jopa lähes mustasta pennusta tulee usein ihan ”normaalin” värinen eli valko-ruskea. Mutta on ollut mielenkiintoista nähdä kuinka syntyessään lähes valkoisilta näyttäneet pennut on kesän auringossa ruskettuneet Sitä tosin tässä mielenkiinnolla odotan, että miten ne kirsut… minun kun on annettu ymmärtää, ettei vaaleana syntyneillä ole mustaa pigmenttiä lainkaan, mutta ainakaan tällä hetkellä en kyllä näe käytännössä mitään eroa kun pistän tummana syntyneen ja vaaleana syntyneen vierekkäin ja vertaan neniä ja huulipigmenttiä. Jään siis mielenkiinnolla odottamaan miten käy; onko blondien kirsut lopulta mustia vai tumman ruskeita.



Täplis-blondi ja Tupla-tumma


Ja Totoro sitten, Totoro on haltioissaan kun talossa on ”vauvoja”, yrittää seurustella niitten kanssa minkä voi ja onneksi Heta sen sallii. Cello ei ole yhtään niin ihastunut pentuihin, Hetan ruokiin kyllä, ja onkin kerran onnistunut vierailemaan kupilla. Heddalla ja Fridalla, ainakaan tällä hetkellä, ei sitten olekaan asiaa pentujen luo.



Tilak ja Totoro


Ellei kukaan osannut lukea rivien välistä, niin suosikkini on pikkupoika Tilak, joka tässä yrittää saada peukalon irtoamaan kädestä,


...tai no Täplis on myös ihana ja Hertta ja... jotenkin nuo vaaleana syntynet vetoavat, kai kun ne tuntuvat niin eksoottisilta ja kyllähän Kupliskin on ihan omaa luokkaansa ajatuskupla turkissaan, unohtamatta muita ihanaisia. Tosin luopiona oottelen kyllä pentua muualta, jos sopiva syntyy ja jos kasvattaja sellaisen mulle suo. Aika ihana ois Totoron tytär Totoriina tai Totoron poika Torsti, ja on mulla plänB:kin… tai ehkä se on jo plänE-F-G tai jotain sitä luokkaa, jos nyt ihan tarkkoja ollaan. Toisaalta, ellei onnista, kuten viime aikoina ei ole tehnyt, niin alan kasvattaa orkideoja, olen äkkiä löytänyt sisäisen vihreän peukaloni, vaikkei mulla ehkä oikeasti ole asian kanssa mitään tekemistä, ko. ikkunalauta vaan saa kukat kukkimaan, niin se on tehnyt aina.