Yöuniterroristi Totoro

Totoro nukku yönsä tosi hyvin, samaa ei voi sanoa meikäläisestä, KePosta kai sitäkään vertaa... Illalla nappasin Totoron viereeni, se ei ehkäs muuten oiskaan tullut, sillä kun oli hippasen huono olo nukutuksen jäljiltä. Lopulta herra oikas ittensä pitkin pituuttaan kyljelleen, jalat suorina, ja valtas varmaan melkeen puolet punkan leveydestä, mutten millään raatsinut siirtää Totoroa kun se viimein vaipui levolliseen uneen, Totoro kun oli niin kipeen olonen ja oli nukkunut niin kovin huonosti pari vuorokautta.

Nukuin levottomasti kun vahtasin ja varoin Totoroa, eikä Totoron alle levitetty muovitettu frotee ainakaan nukkumista helpottanut, mutten halunnut, että Totoro oksentaa patjalle, ei tosin lopulta oksentanut ollenkaan. KePolla oli asiat vielä heikommin; ei kai nukkunut pal ollenkaan kun oli kuulemma roikkunut osin punkan reunan yli suurimman osan yötä.

Aamulla oli sitten edessä "anna Totorolle pilleri" -ohjelma. Kosken ois millään halunnut työntää sormiani toisen kipeeseen nieluun, niin päätin kokeilla, että meniskö pilleri ihan noin vaan ja kuorrutin pillerin paksulti ehdalla voilla, otin lihapullan paloja valmiiks käteen, sit voiklöntti Totoron suuhun ja kiireesti lihapullaa tyrkylle. Kun vielä muu lauma norkoili ympärillä kuola suupielistä valuen, niin hups heijaa pilleri katosi Totoron mahaan.

Aamupäivällä sain vahvistuksen, että Aasa korvaa nyt Totoron Jyskälän näytelmissä. Tiedä sitten kuin pal karvaton Aasa seuranaan karvaton tyttärensä Viivi, tuomarilta pisteitä kerää, mutta minkäs teet. Alunperin ilmotin Viivin Totoron seuraks, ettei Totoron tartte tehdä niin pitkää matkaa ilman koiraseuraa... nyt taas tuntu jotenkin tyhmältä raahata Jyskälään vaan "seuraneiti" Viivi, joten sitten mukaan Aasa. Että sellanen kierre.

Kun kotiuduin duunista, niin eteisessä ootti pirtee Totoro, jolla oli vauhtia enemmän kun laki sallii. Välillä vielä sai röhinäkohtauksen, varsinkin riekuttuaan tovin. Ruoka maistui hyvin, vettä oli juotu kiitettävästi ja antibiootti katosi lihapullan seassa Totoron nieluun ongelmitta. Totoro ei selkeesti oo mikään raspikurkku.

Voin hyvin kuvitella kuin raspikurkku Aasa tai sihtikurkku Viivi vähän aikaa pyörittelis lihapullan palaa suussaan ja sen jälkeen pilleri ois lattialla ja lihapulla vatsalaukussa. Pahimmoillaan, vaikka käsikopelolla asian tarkastaisin, pilleri saattais olla piilossa parran seassa ja kun huomaisin sen jossain vaiheessa, niin en vois tietää, että jäikö ottamatta aamu- vai iltapilleri vai onko parrankoriste ehkä jopa edelliseltä päivältä ja kuin moni pilleri on ehkä kulkeutunut parrassa pihalle ja jäänyt sinne. Koirien pillerit pitäis olla kirkuvan punasia tms. jotteivat katoaisi länderin parran uumeniin.

Pyykkikone on tänään laulanut lauluaan ja nyt jodlaa kuivausrumpu, vaan sainpa kaikki Totoron liman ja oksennuksen kuorruttamat vermeet pestyä. Ja ens yönä ei tartte nukkua muovitetun froteen reunat ihoon liimautuneina Totoroa varoen vaan voi palata takasin normaaliin.

Nyt saunaan

Tekniikan ihmeitä, eritteitä ja näyttelyhäslinkiä

Aamu valkeni (ai miten niin valkeni??) märkänä ja tihkusena. Yö oli lopulta aika rauhallinen, vaikka vähän pelkäsin, että saadaan kaikki valvoa kuuntelemassa Totoroa. Toisin kävi: Totoro rauhottu viereeni ja heräsin vaan pari kertaa Totoron yökkäyskohtauksiin. Hetken jo ehdin toivoo, että vaiva ois ollut ohimenevää, mutta ei, aamulla "hinkuyskä" sen kun jatku jatkumistaan, eikä Totoro ois millään menny ulos ees yhden pienen pissin vertaa. Yritin järkätä Totorolle tyynyjä liki takkauunia, lämmitin sen nimittäin eilen ja ihan Totoroa silmällä pitäen. Sinne potilas jäi oottelemaan iltapäivää.

Pompattiin vanhimmaisen kanssa Mondeoon ja tuota pikaa siinä alko joku varotusvalo vilkkua. Todettiin vanhimmaisen kanssa, että ei oo totta, KePo saa taatusti hepulin, jos me nyt joudutaan soittamaan sille. Vanhimmainen kaivo ohjekirjan hanskalokerosta ja etti merkkivalon merkityksen sillä aikaa kun mä vaan pokkana ajoin eteenpäin. Joku jarrupalojen "kulumavalo" se vaan on, ei siis mitään hätää, jatkettiin matkaa keventynein mielin.

Tänään se sitten iski, meinaan aikakriisi. Porhalsin duuniin, tilasin Totorolle ELL-ajan, suhasin aamuduuneja, peruutin Totoron huomisen tottistunnin jne. Sit istuin alas ja katoin kelloo: ÄÄK miten se voi olla jo melkeen ykstoista. No kai se aika on vaan kiitänyt niin nopeesti, sattuuhan sitä. Pistin puhelinmen äänettömälle, ruokatunnilla en luuriin vastaa, ellen oota jotain tosi tärkeetä puhelua, nappasin eväspussin kainaloon ja painelin kahvihuoneeseen. Hiljaselta näytti, meniköhän kaikki muut yhteen palaveriin. Onneks vilkasin kelloa ennen kun tuuppasin ruokani mikroon, 10.00. Jätin eväät jääkaappiin, otin kupin sumppia ja tallustelin takasin paikalleni. Ohhoijaa.

Ai niin, koko viikonlopun pohdin kuumeisesti, että keitä ilmottaisin Messariin, jos ketään. Vielä eilenkin mietin pää savuten ja kaiken lisäksi se oli ihan turhaa vaivaa. Kohtalo päätti, ettei meidän koirista kukaan osallistu; nettiyhteys katkes illalla, ennenkuin ehdin ketään ilmotella, eikä startannut enää uudelleen. Turistina siis paikalla ja varmasti se on rentouttavampaa niin. Tai no kasvattajaluokka on ilmotettuna, sen ilmotin jo aikasemmin, että jos hyvin käy, niin sellanen on, eikä siihen mun omia koiriani tarvitakaan.

Duunista suhasin akutädin vastaanotolle. Aina yhtä rentouttava kokemus, tosin hoidon jälkeen pitäis aina olla aikaa vähän lepäillä, eikä sitä taaskaan ollut. Piti nimittäin ehtiä käyttää koirat ulkona ennen kun lähdettiin Totoron kanssa ELL:n pakeille. Ja jos oisin arvannut etukäteen, että saan kaapia lattioilta myös sata kiloo Totoron yskimää limaa, niin en ois varmaan osannu rentoutua ees hoidon aikana.

ELL tutki Totoron ensin päälisin puolin, ei mitään ihmeellistä, ees kaularauhaset ei olleet kovin turvoksissa. Onneks Totoro malliks ryki siinä pöydällä, ettei ELL pitänyt mua ihan luulotautisena. Tai no, ei ois pitäny, kyllä mä sen tiedän, mut parempi näin. ELL sit kysy, että haluanko, jotta rauhotetaan nielun tutkimista varten. Tottakai halusin! Aasan iskeemisen vaskuliitin jälkeen en jätä mitään sattuman varaan. Totoro siis uneen. Angiina löyty nielusta piileksimästä ja kitalaessa oli joku tulehtunut plätti, siihen on joku kova osunut. Antibioottipiikki pakaraan ja loppukuuri taskuun, sen jälkeen kassan kautta kotiin.

Niin siinä sitten kävi, että Totoron näytelmät on tältä vuodelta näytelty, antidoping iski, ja kattaa sekä 3.11. Espoon (meen kyllä turistina sinne kasvattien edesottamuksia kattomaan), 11.11. Lahden (sinne en ees turisteile) ja 17.11. Jyväskylän (saan ilmeisesti vaihdettua Totoron Aasaan). Vaan tärkeintä on puutarhan hoito, eikä sekään ole niin kovin tärkeetä... No aikusten oikeesti just nyt tärkeetä on, että Totoro toipuu sukkelaan, näytelmistä viis.

Ai niin, eläinlääkärin pöytä (ja miesELL) sopi Totorolle vallan mainiosti, ei mitään ryppyilyjä, ei mitään "näyttelypöytäshowta", uskomaton penska. Cello oli kanssa aika uskomaton, se makas ja vahti Totoroa niin kauan kun Totoro oli narkoosipöhnässä, kanto jopa suussaan nappuloita Totoron viereen. Outo koira.

Lopuks pari kuvaa...





Ja vielä isipappa vahtimassa poikansa unta.

Maanantaijännitystä kerrakseen

Maanantai alko sanoisinko mielenkiintosesti. Hyppäsin pakuun, starttasin, koneen ääni oli vähän "raskas", siirsin pakun, vanhimmainen hyppäs autoon ja lähdettiin... tai kuviteltiin lähtevämme. Vaihteet oli oudot, eikä oikein toimineet, öljynpainevalo vilkutti. Pakin sain päälle, paku takasin "porttikonkiin" ja soitto KePolle. Ei ne ongelmat kuulemma voi liittyä toisiinsa. Jaa, no ei sitten. Vanhimmaisen kanssa yhdessä tuumin lisäiltiin öljyä ja lopulta kaikki näytti olevan ok, öljynpainevalo sammu, vaihteetkin tuntu taas toimivan.

Sen verran kuitenkin tulin varovaiseks, että oottelin mahdollisimman pitkää väliä ennen kun tuuppasin isolle tielle ja sillonkin suunnilleen pientareen puolelle. Onneks olin kaukaa viisas (tai ehkä se viisain ratkasu ois ollut jäättää kokonaan lähtemättä). Kakkosta ei löydy, kolmosta ei löydy, mitään ei löydy, lopulta ykkönen, kakkonen, kolmonen, päästään Myllylammelle, jossa on pakko antaa periks; päätän kääntyä takasin kotio. Ajetaan kunniakierros kylmäpisteen ympäri, tielle kun on jonoa, enkä halua siinä jonossa arpoo vaihteita, joten jäädään parkkiin kylmäaseman viereen oottelemaan aikaa parempaa liittyä Turuntiehen.

Lopulta jono katoaa, starttaan auton ja ootan mielenkiinnolla, että löytyykö pakki, eteenpäin kun ei pääse. Löytyy. Sitten uus jännitysmomentti; löytyykö ykkönen... löytyy, sillä siis liikkeelle, totesin vanhimmaiselle, että tarvittaessa ajetaan vaikka ykkösellä, nelivilkut päällä, se pari kilsaa Turuntien vartta, että päästään kotio. No suoralla vaihteet alkaa kuitenkin taas toimia ja päästään asiallisesti liittymään, josta kurvataan Lepikontielle, vaihteet katoaa, onneks tie on myötämäkeä, joten kytkin pohjassa valutaan kotiportin viereen. En ala sompaamaan pihaan, pakuhan vois hyytyä vaikka poikittain tielle, sitä riskiä en ota.

No meiltä kulkee busseja "tosi taajaan" päiväsaikaan, Nlaan ei ollenkaan millonkaan, joten jäädään vanhimmaisen kanssa kotio. Keskimmäinen, jolla on vapaapäivä, löytyy jostain viettämään aikaa meidän seuranamme, tuo vielä kahvipullatkin tullessaan. Siinä se päivä vierähtää rattosasti henkeviä keskustellessa...

KePo sai kun saikin pakun ajokuntoon illan pitkin, tosin luulen, että taidan ajaa Mondeolla ainakin huomenna...

Totoro "ryysti ilmaa" koko armaan päivän. Viikonloppuna teki sen ihan muutaman kerran, mutta tauti ei ainakaan oo hellittämässä, pahenemassa paremminkin ja illalla Totoron oli jo melkeen mahdotonta liikkua tai tehdä mitään saamatta ryystämiskohtausta. Ois tietty voinut mennä ELL:n vastaanotolle tänään, kun oli kotona, mutta kun ei ollu sitä autoa. Illalla Totoro oli varsin vaisu, makas vaan tyynyllä kuuman takan ääressä ja hiippaili kuin varjo paikasta toiseen hirmuisen "hinkuyskän" säestämänä. Epäilen nielu(risa)tulehdusta, katotaan mitä ELL sanoo, tilaan ajan huomenna het aamulla.

Tuulensuojasta hyvää yötä!

Koirarullia, rullakoiria...

Sunnuntai on kulkenut lepposasti iltaan asti. Hikistä puuhaa on kyllä riittänyt, nimittäin nyppäsin Aasalta ja Viiviltä turkit pois ja hiki tuli, molempien kanssa ja vielä uudelleen kun siivosin keittiön kaappien pääliset.

Ei Viivi, eikä varsinkaan Aasa, erityisen karvattomalta näytä, turkit tuntuvat vaan pehmeiltä. Nyt ei sitten kun toivoen, että Viivin sukkelakasvunen turkki ehtii kehittää muutaman karkeen karvan ennen Jyskälää... Silkkaa toiveajattelua sanon minä. Oli vaan pakko valita kahdesta pahasta: kalju tai ylikukkinut höttö, valitsin sen kaljun, varsinkin kun jo Lahteen oli työ ja tuska pitää turkki edes siedettävässä kunnossa. Tai ehkä ihme tapahtuu ja Viivillä on turkki yllään vajaassa kolmessa viikossa... Nauraiskohan, vai itkisköhän... taidan parkua suureen ääneen.

Tätä tää tietty on näitten kanssa. Murua en onneks ehtinyt Messariin vielä ilmottaa, koska nyt se lähti, turkki nimittäin, nahka vaan loistaa ja housut pitää kuulemma saksia, pahimmoillaan kokonaan pois, näin kertoi KePo, jonka kontolla Murun turkki on pari viime vuotta ollut, kun ei kestä meikäläisen selkä sitä urakkaa.

Tässä koirarullia, vai oisko ne enmmän rullakoiria, no koiria kumminkin.


Grand old lady Aasa


Äijäenergiaa: Arska


Villi-Viivi


Cello, the palveluskoira


Hiustaitelija Totoro

Murusta en löytänyt yhtään rullakuvaa, vaikka muista leoistani muistan niitä kyllä olevan, vaan oisko Muru tässä riittävän rulla

Lahteen vei tie

Tää aamu oli jotenkin levoton, yks syy oli varmaan se, että mulla särki jalkaa koko yön, enkä nukkunut erityisen levollisesti, niinpä koiratkaan eivät nukkuneet erityisen levollisesti ja niinpa aamukaan ei ollut erityisen levollinen. Lisäks KePon luuri pärisi useempaan otteeseen, ekan kerran ihan epäinhimilliseen aikaan kun ottaa huomioon, että on viikonloppu, jotain duunijuttuja, aika raivostuttavaa eikä niin kovin levollista. Oltiin siis jalkeilla ajoissa ja liikenteessäkin ajoissa ja jopa Lahdessa ajoissa.

Sen kyllä opin tänä aamuna, että kaapista kannattaa ottaa päälleen ne vaatteet kun sattuu käsiin osumaan, jos ne vaan joltisestikin tilaisuuteen ja tilanteeseen sopii. Päätin nimittäin tänään, suuressa visaudessani, ettiä turkoosin neuleen, jonka ihan ilmiselvästi muistin ostaneeni... lopulta, koska yks vaatekaapin hylly oli pudonnut takakannattimistaan, eikä sitä hemmetin puseroa löytynyt mistään, tyhjensin puoli vaatekaappia pitkin punkkaa ja lattioita ja kaapinpäällisiä jne. Eikä puseroa vaan löydy. Jostain kaapin perukoilta sattui käsiin marjapuuron värinen neule, jolloin muistin, että olinpa arponut kumman otan, molempia en raatsinut, ja siis ottanut sen marjapuuron ja jättänyt turkoosin tankoon. Just joo. Puin päälleni sellaisen oranssinsävysen neuleen...

Aasa ja Viivi lähtivät matkaan mukaan. Aasa nyt on kertakaikkinen konkari, Viiville tää oli eka hallinäyttely, joka kyllä näky monessa asiassa. Ensin piti jännätä koko tilannetta, vähitellen kuitenkin Viivi rentoutui. Kehässä Viivi ei tykännyt jesarista, jolla matot oli kiinnitetty lattiaan, lopulta juoksutin Viiviä liukkaalla lattialla, koska matolla juokseminen oli yhtä teippien kyttäystä ja väistelyä. Vanhimmainen esitti Aasan, joka, niin konkari kun onkin, ei oikein meinannut ymmärtää, että mä en todellakaan mene arvon rouvan kanssa kehään.

Kehän jälkeen päivän kohokohta: tavattiin Jaffa.

Kun täällä nyt on tällanen iso näyttely meneillään, niin olisko ollut hauskaa itekin ottaa osaa??

Ei, ei, ei.

No hyvin on elämän sujunut?

Yes, yes, yes...

Me tästä kohta lähdetään kohti Lohjaa, otettaisko sut mukaan?

Ei, ei, ei.

Sää oli tihkunen, mukana kameroista se pienempi eli se huonompi.... ja se kyllä näkyy. On mulla tuolla siitä huolimatta onnistuneitakin kuvia, niitä sitten lähipäivinä tuonne kotisivujen puolelle.

Rankan päivän päätteeksi päätettiin pitää leffailta, haettiin juotavaa ja syötävää ja leffa ja siinä on ilta mennytkin, tai no piti mun lastata kaikki ne aamulla kaapista ulos lappamani vaatteet takasin paikoilleen, ohhoijaa. Että ei kun rentouttavaa lauantai-illan jatkoa kaikille!

Koiran paikka

Mulla oli TAAS tänä aamuna Totoro-tukka
Koko komeus sojotti suoraan ylöspäin, moista efektiä en sais millään lakoilla, muotovaahdoilla tai geeleillä aikaan, mutta Totoro loihtii kampauksen yhdessä yössä. Kastelin hiukset ja sain suurimman osan käännettyä suunnilleen sellaseen asentoon kun hiusten voi olettaa olevan. Lopputulos oli siedettävä vielä senkin jälkeen kun hiukset oli kuivuneet.

En ymmärrä miten Totoro edelleen nukkuu mun naamallani... Jokainen noista, siis ländereistä, en mä sentään leonkerpeleen pentua tyynyni viereen ota, on alottanut yhteisen taipaleensa mun kanssani tyynyni vierestä, mutta jokainen on myös tuota pikaa alkanut siirtyä muualle nukkumaan; jalkopäähän punkkaa tai jopa sängyn alle, kuten Cello.

Totorolla vaan ei oo kiirettä, Totoro vaan nukkuu tyytyväisenä parta mun naamallani, Totoro vaan kuorsaa pää mun kaulallani, Totoro vaan henkäilee nenä mun hiuksissani, mitä lähempänä sitä parempi, ja kun ei herra enää ole kooltaan ihan pieni, säkäkorkeudeltaan taitaa olla ländereistäni suurin, tosin muut on sopivan pieniä, niin olis ihan suotavaa, että herra siirtäis ittensä muualle.


Ai minä vai??

Toisaalta Aasa on vanhemmiten keksinyt nukkua KePon tyynyn yläpuolella ja sieltä armollisesti potkii mua naamaan. Joskus, ihan joskus, käy mielessä, että ois pitänyt kuitenkin opettaa koirat nukkumaan lattialla... Yks joskus oli eilen illalla kun kauhoin punkasta pari kiloa hiekkaa ja savea mahtuakseni sinne ite, toinen joskus oli yöllä kun heräsin siihen, että Totoron painava pää lepäs mun naamallani ja parta suussani ja kolmas joskus oli aamupuoleen kun Aasan kynnet pureutu mun olkapäähäni.

Mut sitten taas joskus mä oon ilonen, että länderit nukkuu punkassa. Yks joskus oli eilen illalla kun makkarissa oli viileetä ja KePo iltavuorossa, kun länderit tiivisty muhun kiinni, niin ei enää ollut yhtään viileetä. Toinen joskus oli aamulla kun heräsin, makasin selällään ja Totoron pää lepäs mun olkapääni päällä, kylki oli kiinni mun korvassani ja kuuntelin Totoron sydämensykettä. Se oli jotenkin älyttömän rentouttavaa, jotekin ihanan stressitön alku päivälle.

Jos sitten oikein kuuma tulee, niin Totoro menee lattialle, siihen tyynyni viereen, mutta lattialle. Seuraavia oikein kuumia joudun varmaan oottamaan ens kesään, ellen sitten paahda takkauunilla koko kämppää pätsiks, jolloin en saa nukuttua kumminkaan ja aamulla peilistä kattoo hikikampaus, joka näyttää suunnilleen tältä eli summa summarum: lopputulos on ihan sama; tukka pystyssä.

Jos KePo ei olis kelpo KePo, niin koirat ois varmaan toimitettu nukkumaan jonnekin muualle tai KePo ois toimittanu ittensä nukkumaan jonnekin muualle, mutta koska KePo on kunnon KePo, niin se tänäkin aamuna haali kaikki koirat takasin makkariin kun lähti jatkamaan uniaan ja meikä lähti duuniin. Totoro tosin murtautu ulos makkarista ja jäi takkahuoneen puolelle. Se jätkä taitaa olla hippasen läheisriippuvainen, eikä suinkaan KePosta...


Ai minä vai??

Kuva kertoo enemmän kun sata sanaa

Pitäkää hatuistanne kiinni, nyt seuraa maanantain loistavia otoksia...

Flii vauhdissa, kuvaaja ja kamera vaiheessa.


Upea "perhepotretti" kolme sukupolvea:
Flii (keskellä), äitinsä Chili (oikealla) sekä Chilin isoäiti, Fliin isoisoäiti Aasa (vasemmalla).


Kuvaaja vois keskittyä kattomaan vähän maisemiakin, eikä keskittyä kybällä pelkkiin liikkuviin kohteisiinsa.


Ja taas mennään, sisarukset vauhdissa, kuvaaja ei.


Painiottelu menossa, kuvaajalta zoomi kateissa.


Totoron loikka oli huomattavasti pitempi kuin kuvaajan asettama oletus, linssikin alko huurtua syystä tai viidennestä.


Rakastan kuvata koiria auringossa, mutta se ei aina ihan onnistu silleen kun oon ajatellut.


Ja tietty tänne on laitettava pari kuvaa myös synttärisankarista Arskasta, joka täytti tänään 8 vuotta. Mitään isoja kekkereitä ei pidetty, mutta herkkuja on kuitenkin koirille tarjoiltu.

Arska ei oo mikään turha jätkä, siinä jää nuoremmat sintit toiseks.


Voittajan on helppo hymyillä... tosin saaliskin vaihtu matkalla.


Rakkaat onnittelut Arska-pojalle!!!

Onneksi olkoon myös lopulle Kipazin A-sakille, 8-vuotiaille
Artulle, Attilalle, Romille ja Viirulle.

Koiratanssille näkemiin

Miten näin syksypuoleen aina tuntuu niin kylmältä. Tänään aamulla, kun käytin koirat ulkona, olin ihan varma, että siellä on ainakin miinus kymmenen astetta pakkasta. Kipitin kiiruusti kattomaan mittaria ja ihan just niin, tosiaankin -10 astetta, sellanen miinus kaks. Kai tähän taas tottuu, luulisin.

Chili ja Flii pääsivät tänään takasin kotionsa, tämänkertainen hoitojakso päättyi. Yllättävän vaivattomasti kaikki taas sujui ja kunhan Totoro vähän varttuu, niin sujuu varmaan vielä vaivattomammin, nyt penskat ois halunneet riekkua koko ajan, ei mitään väliä kuin väsyny sattu olemaan ja kuin ylikierroksilla käymään. Jos toinen kävi maate, niin jo toinen meni tökkimään ja sitten toisinpäin.

Flii onnistu "popsimaan" yhden Aku Ankan taskukirjan, jota asiaa KePo vähän manaili, mutta mitäs jättää kirjansa koirien tassuihin, veis ne takas paikoilleen kun on lukenut. Ja jos oisin ollut ihan satavarma, että useempikin Akkari Fliille maistuu, niin oisin voinut majottaa Fliin yläkerran Akkari-kirjastoon, mielestäni kun moiset "opukset" ovat silkkoja tilansyöjiä ja pölynkerääjiä. Asioista voi toki olla montaa eri mieltä ja tässä kohti taitaa KePon ja mun mielipiteet mennä aika pahasti ristiin.

Duunista porhalsin Nlaan, tehtiin vanhimmaisen kanssa treffit eläintarvikeliikkeeseen. Tällä kertaa ei tosin ollut koirien vuoro saada herkkuja vaan marsujen. Tai no ei kai ne häkin pohjan purut mitään herkkuja ole... Ostin sitten kyllä heinää, herkkutikkuja ja jotain voikukka-mikä-lie-sekotusta. Vielä ruokakauppaan ja sitten kotio, jossa olikin taas "normaali" meno, Chili ja Flii kun olivat onnellisina päässeet kotiinsa jo päivällä.

Illalla oli Cellon tän syksyn viimonen tanssikerta. Yritettiin menomatkalla käydä postissa hakemassa yks paketti, mutta parkki oli niin täys, ettei toivoakaan päästä liki postia ja mulla taas oli aikataulu niin tiukassa, ettei toivoakaan kävellä vähänkään kauempaa. Lisäks en halua jättää koiraa autoon silleen, etten näe autoa koko ajan, ei voi koskaan tietää mitä tapahtuu. Siispä tanssimaan.

Tie oli paikkapaikoin aikasen märän näkönen. Tai en tiedä oliko se märkä vai jäässä, en käynyt kokeilemaan. Mietin vaan siinä ajaessani, että jos se nyt heittää pakkaselle, niin onnee vaan, mulla on kesärenkaat.

Cello viihty jälleen ihan täysillä ja taas oli muutama vanha liike muuttunut vaikeesta helpoks. Jännä miten kehitys tapahtuu "salaa", ihan vaan taustalla ja äkkiä, yks kaks homma toimii ihan täysin. Vähän tuntu haikeelta lähteä, vaikka sisätilaharjottelu tietty houkutteleekin, kun ties, ettei ainakaan tän vuoden puolella enää tapaa tanssiryhmää. Lupasin, että viimeistään ens vuoden puolella taas tullaan ja kouluttaja huuteli perään, että ellei meitä näy, niin hän tietää missä me asutaan.

Mielessä on, ainakin vielä, kristallinkirkkaana asiat, joita koiratanssin osalta pitää treenata. Yks asia on "luovuta niin saat", sillä nyt Cello vahtaa liikaa nameja, eikä oikein irtoa niistä. Toinen asia on käskyjen selkeyttäminen eli siis mun täytyy istua alas, miettiä kaikki liikkeet, mitkä Cello osaa ja nimetä ne, koska edelleen käskyt menee multa sekasin.

Ajaa hurruuttelin Nlaan ja ehdin vielä nippanappa postiin, joten sekin asia tuli lopulta hoidettua. Siitä sitten kotio. Tarkotus oli pistää tuli takkauuniin, mutta se nyt jäi, aika meni sähköposteihin vastaillessa, koneen uumenissa kun ootteli muutamakin länderitiedustelu. Ja jos ees selviäis pelkällä selkeellä suomen kielellä, mutta kun ei.

Mut nyt Tuulensuoja toivottaa kaikille hyvää yötä!

Maanantaimelskettä

Tänä aamuna sitten taas väsytti, eikä yhtään napannut lähteä duuniin, sisällä oli kylmä, kosken ehtinyt eilen lämmittää riittämiin, ulkona oli kylmä, autossa oli kylmä, talvikamoja ei oo tullu etittyä esiin, oikein täydellinen maanantaifiilinki.

Päivä kuitenkin hurahti menemään, joskin mietin taas kerran, että jotain muuta duunia tarttis ettiä, yli 25 vuotta cobol-koodia alkaa puuduttaa tällasta esihistoriallistakin nörttiä, tai sit siihen tarttis löytää uusia aspekteja. Vaan mitä mä haluan tehdä isona? Eikä kai musta koskaan tulekaan siinä mielessä isoa... Varmaan mietin hamaan loppuun asti, että mikä musta tulee isona, eikä sitten tule mikään, paitsi se cobol-koodari villapaidassa ja virttyneissä farkuissa, eikä mulla oo enää niitäkään, sen sijaan virttynyt fleece-takki, koirankarvojen pinnottama musta T-paita ja kurasia tassunjälkiä täynnään olevat collegehousun tyyppiset housut. Onko se sit ihme, jos mulle ostelee äitee hameita ja KePokin...

Kotiin ehdin ihmisten ajoissa, vanhimmainen kun meni suoraan koulusta duuniin, joten pääsin auringonpaisteessa koirien kanssa ulos. Mitään hengenhätää ei ollut kellään, KePo kun on iltavuorossa ja oli huolehtinut koirien päiväulkoiluista. Ensin pihalle "oma kööri", sitten poliisit sisälle ja nuorisojengi pihalle. Lopulta tosin Aasakin oli matkassa mukana eli liikuttiin kokoonpanolla Chili, Flii, Cello, Totoro ja Aasa.

Luulin ottaneeni upeita kuvia, kun aurinkokin paisto, vaan mitä vielä. Oli koirien häntäpäitä, oli koiria ilman päitä, oli koirien takapuolia, oli ruohikkoa, oli ties vaikka mitä ja kaiken kruunasi kun kameran linssi äkkiä alkoi huurtua... Lopulta kaikkein parhaimmat kuvat, siis kuvauksellisesti sinällään, olivat ihmeellisen "usvan" peitossa. Jee!!! Ei siis kuvia ainakaan just nyt, näin on. Ehkä ehdin jossain välissä väännellä vähän kuvankäsittelyohjelmalla, josko sais niihin kuviin ees "nettilaatua", mutta se ehtiminen ei ole nyt.

Siitä sitten sisälle ja loppuilta onkin mennyt normaaleissa kotiaskareissa: takkauunin lämmitystä, paikkojen siivoilua, papereiden pyörittelyä, sellasta kaikkea. Vanhimmainekin piti hakea duunista. Sitten alko koirien iltaulkoilutusrumba... No nyt on sauna vapaana, joten suorin sinne lämmittelemään ja sitten taitaakin olla jo nukkumaanmenoaika.

Turkuun käy tie

Ei aamuanivarhaista herätystä, ysiltä vasta rimputti kello, tosin kiire tuli ja vähän myöhässä lähdettiin, ei kuitenkaan kehää ajatellen, vaan "viimeistään klo 12" -sääntöä. Ja kyllä se oli yli kahdentoista kun viimein oltiin kehän äärellä.

Matkassa olivat Totoro ja Flii. Juu'u, ihan uhkarohkeesti olin ilmottanut Fliinkin kisaan mukaan, kun tuo niin sopivasti sattui olemaan meillä hoidossa. Siinä siis jännättävää: kuin kulkee Totoro, jolla on ollut pöytäongelmaa, kuin kulkee Flii, jota en ikänään ole esittänyt ja miten menee parikisa, jota tosiaankaan ei oltu harjoteltu. Tällä kertaa tosin ei jännittänyt yhtään tippaa, aika outoa.

Totoro meni kehään ekana, juoksi ihan ok, vaikka toki se ois voinut paremminkin mennä, ei tosin kovin pal paremmin. Vauhdista pöydälle. En tuntenut sitä normaalia "jäykistyn kun napataan syliin" -reaktiota, eikä pöydällä mitään ongelmaa ollutkaan, vaikka tuomari laski kaikki takahampaatkin. Pöytä meni siis loistavasti. Loput ravaamiset ok ja seisoakin Totoro jaksoi aika hyvin, kunhan annoin namin silloin tällöin. KP saatiin.

Vaihto Fliihin. Ravaaminen meni vähän nenä maassa, mutten ottanut siitä eka kierroksella ongelmaa. Pöytä meni vähintäin yhtä loistavasti kuin Totorollakin. Jatko juoksukierroksilla kokeilin sormia naksuttamalla herättää Fliin huomion, toimi, ja samantein vauhtia lisää ja niin sitä mentiin jonkin matkaa pää komeesti ylhäällä ja ravillakin vielä. Seisominen ei mennyt ihan yhtä hyvin kuin Totorolla, mutta suht ok kuitenkin. Ois ehkä pitänyt asetella... Jasmina ois kyllä esittänyt paremmin, terveisiä vaan. KP:n sai Fliikin.

Sitten molemmat kehään ja KePo-raasu joutu taas ohjaksiin. Yritti ensin Totoron kanssa tuloksella, ettei Totoro liikkunut ollenkaan. Tuomari pyysi vaihtamaan koiria ja homma meni kyllä silleen pal paremmin, vaikka Flii sitten nuuskikin maata, en missään välissä ehtinyt antaa pikaoppituntia sormien napsuttelusta. Lopputulos Totoro ROP ja Flii VSP.

Että olin tyytyväinen Totoron suoritukseen, ei jälkeäkään mistään ongelmista. Jospa se tästä taas lähtis kulkemaan.

Ryhmäkehässä käytiin Totoron kanssa juoksemassa kunniakierros, kiitos, näkemiin. Sen jälkeen parikehään Fliin ja Totoron kanssa. Ensin meinas mennä riekkumiseks, mutta sain parivaljakon lopulta ruotuun ja hetken ihmettelemisen jälkeen seisoivatkin kivasti vieretyksin kerjäämässä lihapullanpaloja.

Esiarvostelu meni suorastaan kivasti, samoin saapuminen isoon kehään. Vaan se osuus kun jouduttiin isossa kehässä vielä kerran juoksemaan, menikin sitten aika myttyyn. Totoro ois pitänyt laittaa ulkopuolelle juoksemaan kuten esiarvostelussa, mutta jotenkin kaksikko olikin niin päin, että Flii oli sisäreunassa, Totoro keskellä ja mä ulkoreunassa, niinpä Totoro päätti vaihtaa paikkaa kesken esityksen ja loikkasi Fliin yli sisäreunaan, jolloin molemmat keksivät, että laitettaisko lekkeriksi. Sain parin tosin takasin ruotuun, muttei me silti pärjätty.

Totoro ROP ja Flii VSP


Ja miten näitä söpöjä kuvia sitten "tehdään"... kas näin, lihapullien avulla.

Fliin ilmeen perusteella vois kuvitella ajatuksen olevan:
et kyllä anna kaikkia lihapullia tolle.

Onnitellaan vielä tätäkin kautta Padia, joka tempas Vantaan Lemmikkimessujen mätsärissä olemalla BIS4. Onneksi olkoon!!!

Nyt ruokaa kaikille nelijaloille ja sitten valmistautumaan alkavaan viikkoon.

Laiskottelua ja koirien geenejä

Tänä aamuna ei ihan aikasin päästy jalkeille. Käytin kyllä koirat ekaa kertaa ulkona joskus kasin aikaan, mutta painelin sen jälkeen takasin punkkaan lorvimaan. Tais olla puol ykstoista tai jotain kun viimein siirryttiin aamupalalle. Joskus on ihanaa ottaa vähän rennommin ja pitkän kaavan mukaan.

Yöllä oli kämpässä vähän viilee ja sen kyllä huomas. Ei viileydestä vaan siitä, että länderit liimaantu kylkeen kiinni ja Totorokin kapus punkkaan. Cello sitkeenä nukku sängyn alla kuten aina. Totoro onkin nukkunut jo jonkun aikaa takkahuoneessa (makkarin ovi on raollaan, että herra pääsee vapaasti kulkemaan). Vaan näköjään tarpeen mukaan paikka vaihtuu.

Tänään olin kunntelemessa Eläinkoulutuskeskuksen järjestämää luentoa. Luennoimassa oli tutkija Hannes Lohi, aiheena koiran geneettinen tausta. Mielenkiintonen aihe, en vaan voinut välttyä ajatukselta, että voidaanko erilaisissa testeissäkin mennä jossain välissä yli ja vaikka ne periaatteessa ovat hyvä juttu, niin kun hyvä juttu menee oikein pitkälle, niin onko se enää niin hyvä juttu...

Illansuussa nappasin nuorisojengin pihalle, poliisitrio sai jäädä sisälle, ja annoin koko nelikon päästellä täysillä. Chili tosin ei ollut ihan varma, että haluaako juosta vai ei, mutta intoutui välillä kuitenkin Cellon matkaan. Tosin ensin aluksi niin päin, että Chili juoksi Cellon perässä käsilaukkua heiluttaen. Meno rauhottui tuota pikaa kun Cello ymmärsi, ettei ex-morsio olekaan suotuisalla tuulella eikä oikeassa vireessä isompiin kosiskeluihin.

Flii ja Totoro pitivät omaa kahdenkeskistä showtaan ja juoksivat hirmuista vauhtia peräkanaa pitkin pihaa. Välillä kävivät loikkimassa mun vaatteeni täyteen tassunjälkiä ja sitten taas menoksi. Metsässäkin piti pistäytyä vähän pyörimässä.

Tässä pari kuvaa tältä päivältä.

Flii ajaa Cellon ja Totoron yli


Totorolla on pitkät päällä vastaantulijoista huolimatta


Hirmuiset kummitukset


Huomenna sitten Turun pentunäyttelyyn. Siitä tuleekin mielenkiintosta: miten Totoro esiintyy ja miten pärjään Fliin kanssa ja arvatkaa kuka ilmotti duon vielä parikisaankin...

Perjantaibiletystä

Tää aamu oli tosi takkunen, millään ei ois halunnut herätä, ei nousta, ei lähteä... Vaan ei auttanut, lähdettävä oli. Olin kyllä niin pal vaiheessa, etten ehtinyt aamupalaa syödä, kuittasin duunissa sämpylällä. Chili ja Flii olivat onneksi vanhimmaisen hoteissa, joten aamu-ulkoilu meni rutiinilla, vaihdossa tosin olin saanut Pipuliinan punkan täytteeksi, mutta kuten joskus aikasemminkin on tullut sanottua, niin makkariin en "vieraita" enkä vieraita koiria arvaa ottaa, se on meidän koirien pyhäkkö, Pipuliinakin hyväksytään vaan nippanappa.

Iltapäivällä päätin, että nyt saa nuoriso riekkua niin pal kun sielu sietää, ei tosin tossa meidän mutasella pihalla, vaan mökin pihassa. Nappasin Chilin ja Fliin mukaani ja patistin KePon tuomaan Totoron perässä. Jos oisin ottanut koko kolmikon, niin ne ois varmaan ehtineet kaatua johonkin mutalotikkoon ja oisin joutunut pesemään ainakin kaks nuorempaa.

Poliisitrio sai jäädä sisälle, eihän niitten partioidessa kukaan uskalla pistää ranttaliksi. Cellokin sai jäädä sisälle, joskin lupasin sille, että saa tulla seuraavalla reissulla mukaan, jos lupaa, että tosiaan leikkii muiden kanssa, eikä pelkästään yritä astua Chiliä. No tiedä niistä lupauksista, eiköhän tuo pääse irrottelemaan joka tapauksessa, pistän sit arestiin, ellei usko Chilin sanomisia.

Riekkumiset meni hienosti. Pääasiassa Flii ja Totoro riehuivat ja Chili yritti toimia erotuomarina, niin ja vahtia naapuria, joka leikkas nurmikkoa.



Muutaman kerran Totoro kyllä taitavasti jallitti Chilinkin vauhtiin. Totoro ei oikein osannut päättää, että onko ikänen, nuori ja notkee neito enemmän mieleen vai pitäiskö kuitenkin yrittää tehdä vaikutus oikein Naiseen, Nainen vaan mätki ikävästi käsilaukulla, eikä Totoro onneks ihan vielä ole erityisen sitkee naisten jallittaja (toivottavasti se aika antaakin vielä tovin odottaa itseään), joten joka kerta, kun tuli käsilaukusta, Totoro palasi nuoren neidon helmoihin.

Jokunen kuva iltapäivän riennoista löytyy kotisivuilta, laatu ei tosin oo hääppönen, ei ihan valo tahtonut riittää koirien vauhdissa, varsinkin kun missasin sen valosimman hetken duunipäivän päälle.

Nyt koko kööri nukkuu onnellisina. Chili nukkuu edelleen valtaamassaan korituolissa ja Flii kuin kamarineito konsaan lattialla, tuolin vieressä, tyyny sentään on pehmusteena. Omillani on omat paikkansa, tosin Cello, herrasmiehenä, makaa korituolin sijasta lattialla. Mitä sitä ei mies tekis vaimonsa eteen

Chili ja Flii

Tänään kotiin saapuessa oli lauma kasvanut kahdella, Chili ja Flii tulivat muutamaksi päiväksi hoitoon. Vastaanotto oli riemukas, molemmat yrittivät tunkea syliin yhtä aikaa ja tuuppia toisen vähin äänin etäämmä. Taisi siinä melkeen puoli tuntia mennä ennen kuin oli tervehditty tarpeeksi, vaan eipä nyt ihan eilen ollakaan tervehditty.

Molemmat, sekä Chili että Flii, ovat kuin kotonaan. Chili valtasi het itelleen yhden korituolin, eikä luovu paikastaan. "Flii-raasu" joutu tyytymään tyynyyn lattialla. Chili makoilee rennosti, mutta Fliin pitää vähän väliä yrittää mielistellä jotain meitin "vanhuksista".

Arska riemastui, että jess, taas tuli tyttöystävä kylään (Flii siis), Arska on ihan rakastunut. Cello reimastui myös, vähän liikaakin, voi olla, että Cellolle koittaa ohraset päivät: ei ehkä saa vapaasti täällä riekkua, kun se on tosiaan riekkumista. Totoro riekkuis myös, Fliin kanssa nimittäin, joten sitäkin menoa sietää rajottaa. Aasa ja Viivi puolestaan yrittävät näyttää arvokkaampaakin arvokkaammilta.

Näkyy asettuvan suunnilleen samoihin uomiin tää järjestys nykyään, Chili vietti täällä sen verran kauan mammalomallaan, että tuli tietyllä tapaa osaksi laumaa, ja Fliin lähdöstä ei vielä ole niin kauaa, etteikö lauma sitä muistaisi. Ja nartuthan tunnistavat oman jälkikasvunsa sekä lähisukunsa, sen näkee ihan älyttömän selvästi, joten senkin puoleen rentoa menoa. Urokset sitten... no narttuja kylässä, kyllähän sen arvaa. Laumadynamiikka on mielenkiintosta.

Muuten päivä onkin ollut hiljaiseloa, on tainnut tulla kukuttua vähän turhan myöhään viime aikoina, jotenkin kun nuoriso häärää täyttä päätä vielä illalla myöhään, on vaikea ajatella, että ite pitäis kömpiä lakanoiden väliin, että jaksaa nousta aamulla, ei ihan hahmota, että kaikkien ei tosiaankaan tartte nousta samaan aikaan. On tullut valvottua nuorison kanssa ja sitten kömmittyä aamulla anivarhain jalkeille ja se alkaa tuntua. Tuulensuoja toivottaa siis hyvää yötä.

Hups heijaa keskiviikkoon

Maanantai... tiistai... siis keskiviikko jo, hups. Toisaalta heräsin aamulla ihanaan fiilikseen, että on torstai. Oli aika masentavaa palata maan pinnalle ja todeta, että eipä ookaan, on vasta keskiviikko. No viikko puolessa kumminkin, että vois kai asiat huonomminkin olla; ois voinut huomata, että jäk, maanantai vasta.

Eilen tapsuttelin duunista akutädin pakeille. Tietty sinne oli hankittu ihania kivikoruja ja tietty mä sorruin ostamaan pari... joo'o en tyytynyt yhteen, ostin kaks. Toinen sopii älyttömän hyvin yhden mustan hameen kanssa, jonka äitee mulle osti. Toinen sellasen upeen sinisen hameen kanssa, jonka KePo mulle osti. Jos mä vaan joskus käyttäisin hameita. Sehän tarkottas koko mun imagoni uusimista, voi äkkäläärää. Täytyy ryhtyä verestämään taitoa kulkea hameessa ja korkeekorkosissa tyylikkäästi, joskus en muunlaisissa osannutkaan liikkua ja nykyinen asu olis ollut kauhistus. Saattais siis olla syytäkin vaihtaa tyyli toiseen...

Akutäti tuuppas pari neulaa mun niskaani ja ne vasta neulat olikin. Ensin tuntu, että niska ja puol päätä jäätyy, tuli ihan mielettömän jäätävä tunne. Sit kepee paineen fiilis ja lopulta tuntu, että veri alkaa valua päähän ja kiertää siellä. Sit alko pikkasen pyörittää ja tuli hippasen huono olo ja aattelin, että näinkö on hihkastava akutäti apuun. Ensin omin konstein tietty: silmät auki ja kohdistin katseeni lattiaan (makasin hoitopöydällä mahallaan). Huono olo katos, ei tarvittu akutädin apua. Lopun päivää oli vähän sellanen epätodellinen olo ja aika raukee, muttei yhtään väsynyt.

Eilen oli viimonen tuplatunti-ilta: Cellon koiratanssi ja päälle Totoron näyttelytreenit. Cellon kanssa harjoteltiin uutena asiana pesuvatia. Joo, pesuvatia. Etutassut ylösalasin olevan pesuvadin päälle. Eka kerta oli vähän hankala, Cello näki vaivaa akrobatiatemppujen kanssa, ettei ois tarvinut vadin päälle etutassujaan laittaa. Lopulta kun homma onnistui, niin Cello olikin aika lahjakas vateilija. Pyörittiin vatia ympäri etutassut vadin päällä. Lopussa Cello keksi, että vadin päällä voi seisoa myös niin, että takatassut on vadin päällä, etupää maassa. Rummuttamaankin Cello oppi.

Totoro piti odottaessaan vaihtelevaa konserttia autossa, joka siis tällä kertaa oli kauimmaisessa päässä parkkialuetta. Kun vihdoin oli Totoron vuoro, virtaa taas riitti. Nyt otin Totoron heti kentälle, siis jo kahden kurssin välisellä tauolla, ja juoksutin ympäri kenttää, seisotin ja hain kontaktia. Se oli viisas teko, Totoro oli pal rauhallisempi kun edellisellä kerralla.

Tällä kertaa pöytä meni hyvin ja maassakin Totoron pääsi tutkimaan. Juoksemisessa on toivomisen varaa, mutta seisominen menee jo kohtuullisen sujuvasti, myös häiriön alla. Katotaan sit ens viikonloppuna toimiiko homma myös oikeessa näyttelyssä... En taida laskea sen varaan.

Tänään oli taas aiheentynkää omille kasvateille; leikki koiran luonteen kehittäjänä. On näistä "tapahtumista" se hyöty, että pääsee näkemään kasvattejaan, aina joku kuitenkin paikalle vaivautuu. Pitkämatkalaisia kohtaan tää tosin ei oo kovin tasa-arvosta, mutta aina ei voi voittaa, ei ees joka kerta.

Sain muuten ekan joululahjani tänään. Vanhimmainen kysy, että haluunko sen pakettiin joulua oottamaan, en halunnut. Sanoin, että laittaa jouluna pukinkonttiin kuoren, jossa on lappu ja lapussa teksti: "Jos nyt satuit unohtamaan, niin oot jo lahjas saanut". Tässä naputan tällä joululahjallani, vanhimmainen oli nimittäin ostanut mulle "ulkoisen" näppiksen läppäriin. Vävy puolestaan viikonloppuna sääti läppäriä siten, että nyt saan sen suljettua ja homma toimii "ulkosella" näytöllä. Että mikäs tässä on ollessa, homma hallussa ja kaik vermeet vihdoin silleen kun alunperin ajattelinkin. Kiitos kaikille asiaan vaikuttaneille!!

Ai niin, pitää varmaan muistuttaa "Kipazin-metsästä". Siellä ei oo lehdet kovin pal lisinneet viime aikoina. Eiköhän laiteta lehdet lepattamaan hyvän asian puolesta.

Synttäriä ja sukulaisia

Vanhimmainen vietti tänään synttäreitään, ei tosin virallisesti, virallinen päivä on vasta viikolla, mutta kukapa sitä viikolla synttäreille raahautuu, joten juhlat on syytä järkätä viikonloppuna jos mielii, että kesteille joku saapuukin. Iltapäivä ja alkuilta menivät siis kahvia juoden, herkkuja syöden ja sukulaisten kanssa seurustellen. Päivän ravitsevaa ruokavaliota ei voinut olla huomaamatta iltasella, sen verran nimittäin närästi...

Koirien mielestä oli ihan epistä kun oli niin pal porukkaa, ei mahtunut sohville eikä tuoleille. Tosin sukkelasti nuo osasivat tunkea jonkun syliin tai viereen ja luulen vähän, että saivat osansa myös herkuista.

Karu totuus kansanparannuksesta valkeni tänään: mustelmia siellä ja mustelmia täällä, eikä ihan pieniä ollenkaan. Myös vähemän karu totuus kansanparannuksesta valkeni iltaan mennessä: kaik jännitys ja turvotus on jaloista poissa ja nilkat on kapeet kun teini-iässä. Mietinkin illalla saunassa, että jos kuitenkin pitäs mennä toisenkin kerran runnottavaks, mustelmista huolimatta... Tai ehkä juttelen akutätin kanssa huomenna, voihan niitä olla vähemmänkin kivuliaita tapoja, ehkä. Ans kattoo kuin tässä vielä käy.

Muuten ei mitään uutta tai ihmeellistä, alkavaan viikkoon tässä kai jo pitää ryhtyä valmistautumaan.

Vaihtoehtojen maailma

Kello soida pärryytti kasilta vaikka oli lauantaiaamu, eikä edes näyttelyreissua odotettavissa. Nuoriso surrasi jo keittiössä täyttä häkää ennen kun meikäläinen rämpi tolpilleen, laitto aamupalankin nurinoitta. Mikä on sellanen juttu, jolla aamu-unisten joukko saadaan mukisematta hereille lauantaina viittä vaille kukonlaulun aikaan? No Hengen ja tiedon messut tietenkin.

Kaikkien aamurutiinien jälkeen lähdettiin kohti Hesaa, laitoin vielä tänäänkin hyvin ilmastoidut läpöttimet, vaikka varvas onkin jo tosi hyvä. Oltiin paikalla pari minuuttia ennen ovien avaamista, mekö innokkaita, ei kai. Perinteisesti jakauduttiin kahteen ryhmään: vanhimmainen ja nuorimmainen lähtivät omille tutkimusmatkoilleen ja meikäläinen kulki KePon kanssa omaa reittiään. Alotetaan KePon kanssa yleensä kolmoskerroksesta, koska suurin osa porukasta alottaa ykkösestä, niinpä saadaan tutkia vähintäinkin kolmas kerros ihan rauhassa, ruuhkitta.

Tuttuja näytteilleasettajia pitää tietty käydä moikkaamassa, tiettyjen näytteilleasettajien valikoimat pitää tsekata, etukäteen mietityt ostokset tehdä ja innovatiivinen kokeilu on sitten vielä yksi osio. Tällä kertaa tungin Suomen kansanparantajaseuran vastaanottotiloihin ja pääsin kun pääsinkin käsittelyyn. Täytyy kyllä sanoa, että itse käsittelystä oli nautinto kaukana, välillä sattu niin, että teki mieli huutaa tai potkasta, välillä sattu niin, että teki mieli itkee ja välillä vaan sattu. Kun poistuin huoneesta, niin jalat kyllä toimivat moitteettomasti ja selkä tuntu hyvältä. Kaupanpäälle sain päänsäryn ja mielettömän janon.

Ongelma ei kansanparantajankaan mielestä ole rangassa (samaa mieltä on akutäti ja koululääketiede) vaan yllätys, yllätys jalkojen ja lantion lihaksistossa. Siihen sitten sain vähän käsittelyä... No koululääketieteen mukaan vika on liian vähäsessä liikunnassa ja akutädin mukaan siinä, etten ole siinä ammatissa, johon olen tarkotettu. Kaikki ovat oikeassa, jos multa kysytään.

Päivän hankinnat, olihan noita. Heiluri tuli hommattua, entinen sano sopimuksensa irti aikaa sitten, enkä oo löytänyt tätä ennen käteen sopivaa, vaan tämä totteli heti, joten ostettavahan se oli. Sitriittipallon ostin, vaikka vuorikristallipalloa oikeesti olin hankkimassa, mutta kun ei niistä mikään istunut käteen, ei vaikka kuin yritti, ja tuo mokoma tuntu heti omalta. Sitten ostettiin pläjäys speltti-tuotteita, terveellistä ja maukasta, erityisen ihanaa on spelttinäkkileipä, ostin taas sitä, jossa on mustikkaa. Intiaanisokeri tietty ja himalajansuola. Ai niin ja sitten ihana joutsenmaalaus, sellanen pieni vaan, ei taulukokoa.

Nuorisokin oli löytänyt ostettavaa ja nuorimmainen oli taas kunnostautunut valkkaamalla voittoarpoja, sillä likalla on aina tuuria. Ei KePokaan tyhjin käsin messuilta lähtenyt. Oikein onnistunut reissu taas kerran.

Jotain eläinaiheistakin tähän loppuun:
KePo valitteli mulle torstaiaamuna, että Hemppa oli ollut keskiviikkoiltana, kun KePo kotiutu iltavuorostaan, kumman vaisu, oli vaan kököttänyt mökissään, eikä ollut huolinut makupaloja. Seurailin sitten Hemppaa torstai-illan ja oli se vähän ehkä vaisumpi kun normaalisti, mutta kurkku kelpas, eikä Hemppa sairaaltakaan vaikuttanut. Perjantaina kävin sitten kuitenkin ostamassa C-vitamiinia ja vähän muitakin herkkuja Hempalle ja Missille ja patistin KePon siivoomaan marsujen häkin.

Tuokio siivousoperaation jälkeen Hemppa painalsi kun nuori poika konsaan pitkin häkkiä, kaiveli puruja, tonki heinäkasaa, söi, maisteli suolakiveä ja tankkas vettä (ja sama meno on jatkunut sen jälkeen koko ajan). Niin ja ryntäs het hakemaan namipaloja kun meni häkin viereen seisomaan, kilju kurkku suorana kun halus vihanneksia jne. Sanoin sitten KePolle, että Hemppa vaan osotti hälle mieltään kun häkki oli likanen ja heinä lopussa (KePo siivoo yleensä häkin kun häkki on niin iso ja painava), ei se sen kummempaa... Ja tän kyllä Hempasta uskonkin.

Lepposaa lauantai-illan jatkoa itse kullekin! Tuulensuoja siirtyy nauttimaan takkatulen lämmöstä ja mausteisen glögin mausta rankan ja antosan päivän päätteeks.

Lunta, räntää, ei kun vettä

Aamulla kurkkasin ihan ensimmäisenä verhon raosta ulos, lunta ja räntää kun oli luvattu, jos ois ollut maa valkonen, niin oisin kömpinyt takasin lakanoiden ja ländereiden väliin, vaan vettä se vaan oli, jota tuli taivaan täydeltä.

Pojat kömpivät liikenteeseen kanssani samaa matkaa, Cello porhalsi ovesta ulos, Arskaa piti patistella, mutta meni lopulta, Totoro sen sijaan teki "viivit", nosti koipea katoksen tukipilariin, Viivihän on joskus pissinyt alimmalla portaalla kyykäten, ettei tartte tassuja kastella. No tunnustaa täytyy, etten ulos mennyt minäkään, jätin laajemmat ulkoilutukset KePon ongelmaksi.

Varvas tuntu yön jälkeen suorastaan hyvältä, en kuitenkaan yrittänyt tunkea sitä normaaliin kenkään vaan käytin samoja läpyttimiä kun eilenkin. Yritin niillä kaasutella pakuakin, muttei tuntunut luotettavalta, joten ajaessa toiset kengät, maailmalla liikkuessa toiset. Tosin nyt alkaa tuntua vähän viileeltä tollasissa reiällisissä kesäjalkineissa... enkä viitti edes ajatella mitä ne ihmiset miettii, jotka sattuu vilkasemaan millasissa kengissä hiihdän ja vielä sukitta.

Päivällä seurasin säätä, kesärenkaat ja sohjo ei sovi yhteen, sen oon kerran kokeillut, kun yllättäen loppukeväästä täräytti sellasen 10 cm räntää maahan ja oli jo kesärenkaat autossa. Kotimatkalla sitten auto pyörähti, ei ojaan, eikä mitään sellasta, huomasinpa vaan äkkiä olevani perä menosuuntaan ja kattelevani takanatulevia autoja. Takana seuraavana tuleva oli fiksu ja jätti tilaa kääntää auto, joten no hätä. Enpä kuitenkaan välitä uusia moista kokemusta, joten jos moskaa ois alkanut kertyä maahan oisin oitis lähtenyt kotia kohti. Lopulta nautin normaalin työpäivän.

Sain eilen illalla viestin, jossa kerrottiin, että Cello on hyväksytty agilityyn tutustumis -kurssille, joten tänään sitten löin lukkoon Cellon ja Totoron loppuvuoden koulutukset: ilmotin, että Cello käy koiratanssissa enää tämän nykyisen kausikorttinsa loppuun ja jää sitten talvitauolle. Peruutin myös Totoron pentujatkotottis -kurssin. Samaan putkeen ilmotin Totoron tapakasvatus / tottiskurssille. Kai sitä on tullu vanhaks kun ei enää haluakaan seisoo taivasalla koiraansa kouluttamassa vaan valkkaa talvikuukausiks mieluummin sisätilat. Tosin en kyllä koulutuksen laadusta tingi, kukin kouluttaja ja kunkin kouluttajan metodit on tutut jo ennastaan.

Totorokin sai jo ilmoituksen, että mahtuu kursseilemaan, enää pitää päättää, että haluanko koulutusta maanantaisin vai keskiviikkosin. Ois kyllä pal helpompaa kun ei tarttis tehdä tällasia suuria päätöksiä tarjottas vaan yhtä ainoota päivää ja aikaa...

Teksti nro 400

Neljäsadas teksti jo, aika uskomatonta. Saa nähdä voiko joskus juhlia tekstiä nro 1000.

Koirat ei tarttuneet täkyyn, vaikka olin laittanut laatikoston päällisen niin hienoksi, kukaan ei nukkunut siinä. Kävivät kyllä haistelemassa ja ihmettelemässä. No ehkä se vie aikansa, ennen kun uusiin asioihin tottuu ja kenties, JOS ens kesänä on paha hellekesä, saattaa joku koirista irrota liimauksistaan ja siirtyä iholta laatikoston päälle.

Totoro sen sijaan viehtyi pieneen punkkaan, jonka laitoin lattialle. Aattelin sitä ensin laatikoston päälle, mutta se ei vaan jotenkin sopinut siihen mallinsa ja kokonsa takia, joten laitoin sen yöpöytäni eteen ja unohdin siihen. No täytyy sanoa, ettei nuori herra koko yötä lattialla viihtynyt, vaikkei ikkunakaan ollut auki, vaan kömpi aamuyöstä viereeni.

Totorolla on "hauska" tapa tulla viereen; se tulee ja työntää kylmän kuononsa mun niskaani, tuuppaa päänsä siitä peiton alle, oikein heittää peittoa päällään, että varmasti mahtuu ja tunkee kokonaan upoksiin, asettelee sekänsä huolella mun selkääni vasten ja huokaa autuaana. Jos oon naama reunan suuntaan, niin paikan löytäminen tuntuukin olevan pal hankalampaa... Nukahdettuaan Totoro kuorsaa tyytyväisenä, eikä välitä, vaikka siirtelen sitä surutta paikasta toiseen. Arskan vieressä Totoro myös viihtyis ja joskus onnistuukin hiipimään ihan kylkeen kiinni, siis jos malttaa odottaa, että Arska ehtii nukahtaa.

Jossain välissä yötä osuin varpaalla Arskaan ja sitä tuskaa... Varpaasta tuli siis sittenkin tosi kipee, vaikka illalla jo aattelin, että ei tässä mitään. Lisäks reisilihakset yritti krampata. Lopulta, kun krampin alku ei hellittänyt vaakatasojärjestelyin, oli pakko nousta kävelemään, joten hiippailin veskiin kattomaan miltä varvas näytti. Ei se ollut juurikaan turvoksissa, eikä reidessä näkynyt mitään mustelmaa, mutta molemmat olivat tosi kipeet. Sain reisilihakset rauhottumaan ja pääsin takasin nukkumaan. Varpaan asetteleminen oli kyllä hippasen tuskallista.

Aamulla totesin, että varvas on tosi kipee, reisi on tosi kipee, selkä on ok, oikee pakara on vähän arka, samoin oikee pohje, oikeen puolen kylkilihakset tuntu vähän jäykiltä. Juu, kyllä niillä eväin duuniin tokenee, kenkäkin meni jalkaan. Kävely sillä kengällä oli sitten kyllä sietämätöntä tuskaa ja siirrettyäni auton heitin kengän jalasta ja kävelin paljain jaloin takasin sisälle. Jotain muuta on saatava jalkaan tai en kykene kävelemään autolta duuniin sisälle, paitsi paljain varpain. Hain siis sellaset Crocs-tyyliset jalkineet, joku jäljitelmä kaiketi, luulisin, en ainakaan sellasia hintoja niistä maksanut, kun aidot näkyy maksavan. Toisaalta noikin on älyhyvät, joten aidot ois varmaan vielä paremmat, täytyy harkita investointia. Otin vielä "oikeet" kengät mukaan ajamista varten, leveillä kengillä kun ei oo nautinto ajaa Mondeota, pakua niillä kyllä polkee.

Aamupäivän kuluessa huomasin, että kaulalihakset on ihan jäykät, ei silleen duunijäykkä, vaan silleen kun venähtäneet lihakset on. Oikee käsi on kipee, erityisesti kyynärpäästä, eikä siinä oikein oo voimaa. Selkä on sellanen normaali: jäykistyy jos on kauan paikoillaan, mutta vertyy kun liikkuu, siinä siis ei (toivottavasti) mitään sen kummempaa.

Mitä opimme tästä: ei oo oikotietä onneen, kannattaa aina hakee jakkara, eikä aatella, että mä tosta äkkiä, oon mä ennenkin, eikä sillonkaan mitään sattunu, eikä eilenkään.

Ikkunanpesua, verhoja ja kipeitä varpaita

Aattelin pitkään, että jätän takkahuoneen ikkunan pesemättä, kaik muut ikkunathan oon jo pessy, mutta kun kattelin sitä iltana muutamana olohuoneesta käsin, niin totesin, että pestävä se on, näyttää niin älyttömän likaselta nyt kun muut ikkunat on puhtaat, tähän asti näytti ihan puhtaalta kun muut oli niin likaset... Tartuin siis toimeen het duunista kotiuduttuani, tosin jouduin oottelemaan uloimman lasin kanssa tovin kun rakeita pukkas siihen tahtiin, että oli pakko pistää luukku umpeen, jottei takkahuoneeseen kerry kinoksia.

Nuorimmaisen kanssa alotettiin sitten KePon vaatteiden siirto kaapista toiseen, toivottavasti KePo löytää kuteensa huomenna, ja saatiin urakka vietyä läpi. Lajiteltiin, KePolta kysymättä, samalla vaatteet duunivaatteisiin ja parempiin vaatteisiin, jotain jäi "kysy käytätkö näitä ikänään" -laatikkoonkin, sellasia, joita en muista ikipäivänä KePon yllä nähneeni. Turhaa sellasia on kaapin täytteenä säilytellä.

Uus laatikostokin sai täytettä: alusvaatteita ja sukkia. KePo ja vanhimmainen olivat saaneet Honkkarista likuestettä, sellasta, jota käytetään mattojen alla, ja sen laitoin laatikoston päälle. Sitten asutin siihen pari koiran punkkaa ja yhden pikkumaton, nyt on laatikoston päällä hyvät nukkumatilat parille karvakorvalle, saas nähdä tarttuvatko täkyyn.

Kun mulla nyt sitten sattu olemaan hyvä apulainen käden ulottuvilla, niin päätin vaihtaa olohuoneen "seinäverhot", reunustavat siis verannan ja olohuoneen välistä "aukkoa" (siinä oli joskus aikoinaan ovi+ikkuna). Se on aina hirmu homma kun ei siinä oo verhotankoa, vaan verhot on olleet kiinni lyhyillä nuppineuloilla kun en oo ollut ihan varma, että onko verhot siinä kohti hyvä vai huono idea. Nyt, parin vuoden jälkeen, oon vakuuttunut homman hyvyydestä, joten vois vaikka sitten sen verhotangon hommata, niin projektiin ei menis tuntia.

Päivän "kruunasi" pieni tapaturma. Menin laittamaan takkauunin peltiä kiinni ja koskaanhan sitä ei voi hakea kunnon jakkaraa, ellei se satu olemaan paikalla valmiiks. Nytkin aattelin, että tosta noin äkkiä ja nousin korituolin reunalle sillä seurauksella, että tuoli kippas. En onneks kaatunut esim. kuumia lasiluukkuja vasten, koska pitelin toisella kädellä takkauunin yläreunasta kiinni, mutta ihan vaurioitta en selvinnyt; löin oikeen isovarpaan uunin alareunukseen aikasen kunnolla, tuolin selkänoja löi mua reiteen, tulee varmaan makonen mustelma, ja sitä en vielä tiedäkään kuin moni lihas venähti tai mitä selkä tulee tuosta episodista tykkäämään. No nää kaikki asiat valkenee mulle varmaan viimeistään huomenaamulla.

Tiivis tiistai

Tiistait on tunnetusti tiiviitä, ehkä vähän liiankin tiiviitä kun asiaa nyt parin tiistain jälkeen miettii. Ehkei ollutkaan niin mahdottoman hyvä idea, että Cellolla ja Totorolla on kurssi samana päivänä, peräkkäisinä tunteina, vaikkakin siinä säästää polttoaineissa, eikä sitten oo joka ilta jotain. Vaan alotetaan aamusta... tai ainakin jostain kohti päivää.

Puolenpäivän jälkeen en enää malttanut ootella, vaan soitin KePolle jonka oli tarkotus viedä vanhimmainen kangasostoksille, jotain korsettikurssin kamoja ostamaan, ja käydä samalla kysymässä sitä hemmetin laatikostoa. Olivat käyneet liikenteessä. Vanhimmainen oli ostanut korsettitarpeet ja samalla kappakankaat, jotka pyysin tuomaan. Sitten olivat menneet kyselemään laatikostoa.

Juu, ei oo vieläkään tullu, ehkä se tulee ens tiistaina, eipä tässä vielä monta tiistaita oo ooteltukaan KePon hermo oli pettänyt mikä ei oo ihme, meillä on ihan kaaos, kun en oo halunnut tunkea tavaroita mihinkään tilapäissäilytykseen, vaan ne oottavat laatikostoa ja siitä seuraavia siirtojärjestelyjä. Lopputulos: olivat hakeneet lievän urvelluksen jälkeen laatikoston Karjaan vastaavasta liikkeestä. Ainoo ongelma oli ollut, että tien nimet on ensin ruotsiks ja sitten vasta suomeks, mutta perille olivat löytäneet. Kuulemma Karjaan liike on kaikinpuolin parempi kun Lohjan vastaava, paremmat valikoimat ja parempi palvelu, joten Lohja menetti just yhden asiakkaan.

KePo sai laatikoston iltapäivällä kasattua ja yhdessä raahattiin se makkariin (paino about 60 kg), joten lähipäiviks on mulla työllisyys kotona taattu, mut sit pitäiskin olla siistiä, siis ainakin vaatteiden osalta, hiekka- ja kurashow jatkunee kunnes kuivuu tai tulee pakkasta.

Ai niin laatikosto on, kuten toivoin, just passeli punkan päätyyn. Melkeen punkan levynen ja kutakuinkin punkan korkunen (meillähän on korkee jenkkipunkka), joten viritin siihen pehmuketta päälle, täytyy vielä ostaa kunnon liukuestettä avuks. Arska jo osin keksikin, että laatikoston päällä voi nukkua; kukaan ei potki, mutta on punkassa kumminkin. Tätä vähän toivoinkin, siis, että laatikostosta tulee "jatkopala" punkkaan, ja kunhan saan kunnon liukuesteen, niin pistän siihen vielä enemmänkin pehmuketta, ehkä koirat alkaa nukkua laatikoston päällä (toiveajattelua).

Tänään oli sitten Cellon koiratanssi. Cello on kyllä älyttömän innostunut siitä ja taas kerran kurssikamu huomautti asiasta, johon ei ite kiinnitä mitään huomiota: Cellolla on kentällä ihan älyttömän hyvä kontakti. Olkoonkin, että se kontakti kohdistuu suurimmaks osaks mun käteeni, koiratanssissa se ei haittaa, melkeen päinvastoin, voinhan opettaa käskysanojen sijaan käsimerkkejä

Cello on taas omaksunut uusia juttuja ihan iteksiin, ovat kai hautuneet sen päässä, ja tanssi meni suorastaan älyttömän hyvin siihen asti, että yli-innokkaat näyttelykurssilaiset tulivat turhan aikasin kentän reunalle höpöttämään ja varsinkin aluksi tosi isoon ääneen. Siinä kohti Cellon keskittyminen herpaantu ja Cello alko vahdata kentän laidan tapahtumia. Mitä opimme tästä: tarvitaan harjottelua häiriön alla, jos ikänään aiotaan osallistua mihinkään kisaan.

Tällä kertaa Totoro ei jodlannut autossa kun ihan pikkasen, eikä sytytellyt mitään vilkkuja tai valoja. Sain tosin auton kenttää lähinnä olevaan reunaan parkkipaikkaa, joten se oli käytännössä viittä vaille kentällä. Jäin vielä Cellon kanssa parkkipaikan päätyyn kenttää. Ehkä nää asiat helpotti Totoron oloa plus tietty se, että tää ei ollut enää eka kerta autossa oottelua.

Kun Cellon tunti päätty, vein Cellon autoon ja otin Totoron kentälle näyttelytreeneihin. Tällä kertaa harjoteltiin pöytääkin, tosin kouluttaja on nainen. Pöytä meni ihan ok, ensi rypistelyjä lukuunottamatta, vaikka "tuomari" katsoi hampaat ja tutki muutekin, toisaalta "tuomarilla" oli ihania lihapullia. Siinä kohti kun kouluttaja tutki ainoan mieskurssilaisen koiraa maassa, seisotin Totoroa pöydällä siinä ihan vieressä. Sekin meni ok, Totoro ei välittänyt miehen olemassaolosta. Ehkä tää tästä.

Ravaaminen taas ei sitten sujunut tällä kertaa tipan tippaa, varmaan ei tullut ensimmäistäkään raviaskelta kaiken sen loikkimisen ja maan tutkimisen sekaan. Autossa oottelu selvästi nostaa kierroksia ja niitten laskemiseen on nyt ryhdyttävä satsaamaan ja keksimään hyvä konsti, koska onhan koiran, Totoronkin, oltava toimintakykynen välittömästi autosta otettaessa ihan siitä riippumatta kuin kauan on joutunut omaa osuuttaan oottamaan. Siitä olin tyytyväinen, ettei Totoro vastannut yhden koiran haukkumiseen, Totoro kun on ollut aika herkkähaukkunen, vaikka tää koira tuijotti Totoroa haukkuessaan. Sain Totoron pidettyä hyvin kontaktissa joka kerta kun jotain "outoa" tapahtui.

Mulla oli kylmä jo valmiiks kun menin koulutukseen ja vaikka puin päälleni kunnolla, niin olin ihan jäässä kun Totoron tunti päätty. Varpaatkin paleli, vaikka oli paksupohjaset kengät Kotona lämmitin ison mukin glögiä, ne oli viime viikolla tulleet ruokakauppaan, ja join tän syksyn ekan glögin, että se maistu hyvälle, mausteista ja kuumaa. Ah.

Vaan tää tuplatunti vahvisti fiilistä, että kurssisuunnitelmat tullevat muuttumaan.

Cellolle on hakusessa paikka agilityyn tutustumiskurssille, se ois suht lämpimissä sisätiloissa, toivottavasti kurssi pidetään ja toivottavasti Cello mahtuu mukaan. Jos Cello pääsee agiin, niin se on sitten tiistaisin, joten tanssin talvitauko alkais agikurssin myötä. Totorolla on enää yks kerta näyttelyharkkoja ja se me palellaan ulkona, mutta sen jälkeen taidan startata Totoron kanssa tottisharkat samaisessa paikassa kun agikin on, kouluttava firma tosin eri. Meiltä ei lopulta oo matkaakaan tohon "uuteen paikkaan" yhtään sen enempää kun nykyiseenkään, tsekkasin kilometrit eilen, tie vaan on parempikuntonen

Etsivä löytää kun kuukkeli avustaa

Vaihdoin taannoin blogin laskurin toiseen, sellaseen, joka keräilee erilaisia tietoja ilokseni. Kauaa ei uus laskuri oo vielä naputtanut, kun siitä jo on löytynyt puolensa. Tilastoissa sinällään ei oo mitään mielenkiintosta mun makuuni, numeroa numeron perään, osotetta mistä on tultu, iipparia, käyttistä jne. Käyttökelposta ja joskus tarpeellistakin tietoa, mutta aika puisevaa sinällään. Vaan yks älyttömän mielenkiintonen osio laskurin tilastoissa on: hakusanat, joilla blogiin on tultu. Ja tännehän on tultu kaikenlaisin kombinaatioin.

Mun mielestäni tähänastisista hauskimmat ovat:
- voiko synnytyksen jälkeen mennä saunaan
- paukamia lasten pyllyssä

No teknisilläkin termeillä pääsee perille, vaikkapa: vista ulkoinen kovo. Rengasasioista kiinnostunutkaan ei missaa tätä blogia: autonrengas aurora. Onko sellanen oikeesti olemassa? Varmaankin, ehkä, luulisin, onneks en hoida tän perheen rengasasioita.

Leivinuunin lämmitys syksyllä... jollei täältä ohjeita löytynyt, niin ehkä vertaistukea, jos hakijan leivinuuni oli päättänyt tuupata savut sisään kuten meidän takka-leivinuuni tässä vähän aikaa sitten.

Kissa+yskä+oksennus tuotti tulokseksi Totoron aamupahoinvointia, joka ei ehkä ollut se, mitä hakukoneelta haluttiin. Toki siinä kohti oli yskä ja oksennus, mun tyynylläni kaiken lisäks, mutta kissa siitä tarinasta puuttu.

Ohjeeni (ai minkä ohjeeni) mukaan on kaalilaatikkoa valmistettu monessa kodissa, ei uskois kuin monessa, tällä hetkellä nimittäin kaalilaatikko on hakusana, jolla tänne on tultu kaikkein useimmin. Uskomatonta.

Sisustuksellisiakin asioita blogista löytyy, vaikkapa fosforitähdet, sellaset meillä on makkarin katossa, DVD-torni, pimennysverho. No nää on aika tavan sanoja, eikä mitenkään erityisen mielenkiintosia tai hauskoja, eivätkä aiheuta ihmettelyä, että miten se kuukkeli tälläseen tuuppas vastaukseks meikäläisen blogin.

Eikös tässä jo ollut maanantaille?!

Sunnuntai ja suunta kohti alkavaa viikkoa

Sunnuntai ja suunta jo kohti alkavaa viikkoa. En kyllä lakkaa koskaan ihmettelemästä kuin sukkelaan viikonloppu suhahtaa kun taas parin päivän sompaaminen viikolla tuntuu joskus vievän aikaa miljoonasti sen, mitä pitäis.

Mitäs me sitten on puuhailtu viikonloppuna. No viikonloppujuttuja tietty. Lauantaina innostuttiin lähtemään liikenteeseen Karkkilaan ja Esan kalusteeseen kun siellä on joku remonttiale. Onnistuin kuitenkin välttämään kaikkinaiset ostokset, vaikken vieläkään oo saanut makkariin sitä laatikostoa, joka "ostettiin" jo aikaa sitten alesta (ei kuitenkaan Esan kalusteesta), loppuivat vaan, eikä uusia oo tullu vieläkään, joten varaus roikkuu oottamassa ihmettä. Ellei se ihme kohta tapahdu, niin täytyy miettiä vaihtoehtosia ratkasuja.

Karkkilasta hurautettiin Lohjalle ja jätettiin vanhimmainen ostoksille kangasliikkeeseen, KePon kanssa jatkettiin matkaa, käytiin itseasiassa kyselemässä sitä hemmetin laatikostoa. No ei oo, mutta tulossa kuulemma tiistaina. Tekis mieli sanoa, että näkis vaan, mutta ehkä nyt ootan tiistaita kumminkin...

Ajeltiin siis takasin keskustaan ja hiippailin itekin Tyyki&Tuoliin, kun en siellä ollu aikasemmin käyny, vanhimmainen kuitenkin ollut siellä työharjottelussakin. Siinä vanhimmaista ootellessa piti tietty tiirailla kaupan valikoimia ja olihan upeita kankaita. Teki mieli ostaa sellasta tukevaa koirakuvioista kangasta, siitä ois tullu upee koiranpunkka (tai koristetyyny tai mitä vaan), mutta kun noita punkkia nyt on. Samaa kangasta oli myös kissa- ja hevoskuvioisena. Muitakin upeita kankaita oli pilvin pimein, harvoin MULLE kangaskaupassa tulee sellanen fiilis, että tota ja sitten tota ja toi kävis sinne ja toi taas sinne, yleensä mun fiilikset on enemmänkin tyyppiä "ei täällä mitään oo, mennään jo". No tuolta oisin löytänyt vaikka mitä kivaa, enkä päässy ulos kankaitta: ostin upeeta kappakangasta keittiön ikkunaa varten.

Tää päivä on mennyt ikkunoita pestessä. Nyt on melkeen kaikki ikkunat pesty ja verhot vaihdettu talvimalleihin. Olohuoneen ikkuna on pesemättä ja olohuoneen verhot vaihtamatta, koska katellessani keittiön uutta kappaa keksin ripustaa sen olohuoneeseen, siis vaan koemielessä, ja päätin, että sitä on saatava lisää muutama metri, se on kun tehty olohuoneeseen(kin).

Kaiken kammottavan sisustusinnostuksen kruunasi äkillinen pakottava tarve saada kaks paavalinkukkaa, toinen sininen ja toinen aniliinin punanen. No kun kerta piti käydä Nlassa muilla asioilla, niin sehän oli sitten mentävä kukkakauppaan samalla. Sinisiä jouduin ostamaan kolme, ne kun oli jossain tarjouksessa, eikä niitä ollut yksittäin. Tosin 5 egee kolmesta ei kuulostanut pahalta, vaikkei mulla kyllä oo mitään käsitystä paavalinkukkien normaalihinnoista.

Vaan sellasta ajattelemaani punasta ei näkynyt... paitsi yhdessä hyllyssä unohdettuna sellanen vähän kärsineen näkönen, johon oitis iskin silmäni. Kauppias oli sitä mieltä, ettei sitä kannata ostaa, mutta kun halusin sen siitä huolimatta, että se oli raukka tosiaankin siltä erää parhaan kukintansa nähnyt, niin sain sen kaupan päälle.

No kotona ootti sitten ongelma: kahden kukan sijasta mulla olikin neljä kukkaa. Lopulta tungin kolme siihen, mihin olin aatellut vaan kahta ja järkkäsin kynttilät uuteen järjestykseen, jotta värit meni silleen kun piti. Yks sininen jäi sitten "ylimääräseks" ja oottaa tossa nyt, että keksin mihin sen laitan. Pikkunen aniliini-raasu puolestaan nököttää kahden sinisen välissä ja varmasti se tuota pikaa voi ihan hyvin, jos vaan muistan sitä kastella. Ai niin ja huomasin, että yhdessä sinisistä on sellaiset monikerroksiset kukat, mikä se hieno termi nyt olikaan... juu, en taida ryhtyä arvailemaan kun ei nyt tuu mieleen.

Syklaamia ois tehnyt mieli, siellä ois ollut UPEA punanen, mutta kun niitä en koskaan oo saanut menestymään, niin en sitten raatsinut maksaa viittä egee syklaamista, joka tuupertuu tuota pikaa. Paavalinkukat oon ainakin aikasemmin saanut kasvamaan, vaikka anoppi onkin aina ihmetellyt, että miten ne voi kukkia koko ajan kun pahimmoillaan ovat niin kuivia, että mullan ja ruukun väliin voi työntää sormensa. En mä tiedä miks ne kukkii, kukkii vaan. Ehkä mulla on vihree peukalo, vaikken osaakaan hoitaa kukkia. Olinkin siis vuosia ilman kukkia, vaivanen rahapuu, lohikäärmepuu ja joulukaktus seuranani. No se lohikäärmepuu suuttu kun työnsin sen kesällä pihalle ja kuoli, rahapuu ja joulukaktus rehottavat edelleen huolimatta siitä, että joskus ne joutuvat olemaan kuukauden ja silleen ilman vettä kun ei vaan kertakaikkiaan muista. Ehkä se on tää kostee puutalon huoneilma kun pitää ne hengissä. Mutta nyt mä yritän taas muistaa hoitaa kukkiani, näin on.

Tää meni nyt ihan rehuiks koko juttu.

Perjantaina aasinsillalla

Tätä päivää vois kuvata vaikka vanha sanonta: onneks on perjantai. Ei sillä, että viikko ois ollu jotekin keskimäärästä kamalampi, vaan koska viis duunipäivää viikossa riittää mulle paremmin kun hyvin kun en missään kutsumusammatissa ole (vieläkään).

Ai niin hain muuten eilen paketin postista, sen, jonka sisältöä mietin toissapäivänä, ja tadaa, siellä oli mitä pitikin ja mun laskuoppini mukaan kaikki mitä pitikin, joten viikonloppuna pääsen (vai pääsenkö??) pesemään makkarin ikkunan ja laittamaan ikkunaan uudet verhot; nykyistä kapeemman pimennysverhon mallia rullaverho, tuuletusikkuna mahtuu olemaan auki, sekä sivuverhot mallia pimennyskangas, peittävät rullaverhon jättämät valoraot. Kohta me nukutaan TOSIpimeessä. Toiset pimentää kotiteatterin, mä pimennän makkarin

Perjantai jatkaa nykyistä perjantai-ilta -sarjaa: rentouttavaa olemista mitään ihmeellistä tekemättä, joten eipä siitä mitään naputeltavaakaan. Musiikkia, kiireettömyyttä, kynttilöitä, kirjoja, elämistä ja olemista. Jos joskus alan meditoida tosillaan, haluan taustaääneks kellon tikityksen, se tuo mieleen lapsuuden kiireettömän ja stressittömän elämänrytmin maaseudun hiljaisuudessa, jossa ainoa kuuluva ääni saattoi olla juur kellon tikitys. Siihen mielentilaan kun pääsis joskus takasin, itse lapsuuteen en takaisin kaipaa, aikansa kutakin, tulevaakin. Ja ennen kun tää menee liian syvälliseks, niin siirrytään aasinsillalta aasinsillalle.

Vanhimmainen on huolestunut siitä, että monet suuret viisaudet ja aforismit katoaa taivaan tuuliin, joten sain niitä nipun sähköpostilla, voin kuulemma sitten viljellä niitä blogissani muitten kuolemattomien sanontojen kanssa. Aforismi, jonka halusin jotain aasinsiltaa pitkin tähän tuupata, kuuluu seuraavasti:
"Rakkaus on tundran yli kiitävä moottorikelkka, joka äkkiä lentää nurin litistäen sinut alleen. Yöllä saapuvat ahmat."

Rentouttavaa viikonloppua!

Haamujahdissa

Torstai ja armoton väsytys päällä aamusta, joko sitä on näin tottunut vaipumaan uneen het kymmenen maissa illalla, että kun yhtenä iltana menee vähän myöhempään, niin sitä on ihan nuupahtanut. Vai oliko se Tapiolan ilmanlaatu sellanen, että siitä uupui noin perusteellisesti...

Tänään oli sitten haamujahtipäivä. Ai mistä moinen. No mitä muuta se ois voinut olla, tässä lainauksia kutsukirjeestä:
Tavataan torstaina klo 18 hautausmaan parkkipaikalla.
Eikö ole lupaavaa... haamujen etsintää...
Ottakaa varmuudeksi otsa-/tai käsilamppu mukaan.

Sorry Kikka, oli ihan pakko

No ihan oikeesti meillä oli jälkijatkon viimonen kurssikerta, tavattiin hautausmaan kupeessa kyllä ja jäljetkin oli vedetty lähimaastoon. Tällä kertaa Kikka olikin rakennellut jo etukäteen osallistujille kunnon haastavat jäljet. Paikalla tihkusateessa olivat Rommi, Hugo ja Arska, kato oli vienyt loput kurssilaiset. Rommi alotti, Hugo kakkosena ja Arska ajo oman jälkensä viimosena.

Vettä sato ajotellen aikalailla, ei ihan Arskan suosikkia, muttei se kovasti häirinnytkään. Arska ajo pääsääntösesti hyvin, mutta yhdessä kohti oltiin kyllä hakusessa, mettään jäi kolme merkkiä ja kaks vai kolme esinettä, Arska "hyppäs" jonkun pätkän yli, mutta tavotti jäljen toisesta kohti ja ajo loppuun. Kaks esinettäkin löytyi ja tulivat loistavasti ilmaistuiksi. Löydettiin puolipimeestä mettästä takasin autoillekin, että ihan onnistunut suoritus. Kuulemma läpästiin jatkokurssi

Jälkien ajon jälkeen pidettiin kurssin "loppupalaveri" kahvin, pullan (kiitos leipurille, oli tosi hyvää) sekä keksien kera ja pohdittiin tulevia. Luvassa ois jossain vaiheessa tokoa ja agia, kuulostaa lupaavalta. Arskalle kumpikaan ei oikein sovi, mutta Cellolle ja Totorolle siinä varmaan ois puuhaa. Arska tulee kyllä kaipaamaan jälkipäiväänsä, oon siitä ihan varma, Arska on aina niin ilonen kun lähetään matkaan, oikein tunkee hienoihin valjaisiinsa. Täytyy opetella joku rutiini tehdä Arskalle jälkiä, sellanen lenkkeilyyn, kauppareissuun tms. sopiva. Rommin emännän ideaa vois vaikka lainata, siihen tosin tarvitaan kaks ihmistä: lenkin alkupäässä tehdään jälki, kierretään lenkki ja kotimatkalla ajetaan jälki.

Kotiin lähdettiin tyytyväisinä, joskin pikkasen kosteina. Vaikka toisaalta kaipasin vähän taukoa "kurssiputkeen" ja olo oli tietyllä tapaa helpottunut kun kaks kurssia on nyt saatu kunnialla tahkottua, kaks kolme tuntia kolmena iltana viikossa on vähän liikaa, niin ikävä tulee, kursseilla on nimittäin ollut ihan älyttömän hauskaa. Kiitos Kikka ja kiitos kanssakurssilaiset.

Pentukurssi päättyy

Aamun duunimatka on aina jännittävä, siis, että millanen ruuhka milläkin kertaa ja missä. Monena aamuna oon seisonu jonossa Porintiellä, tänä aamuna se veti hyvin, ei mitään seisokkia, jatkuva jono toki. Päädyin menemään moottoritielle, syystä tai viidennestä, näistä aamun päätöksistään aina tiedä. Juur kun hurautin Veikkolan liittymän ohi, siis OHI, sanottiin radiossa, että motari seisoo Veikkolasta eteenpäin. Great!! Odotin jännityksellä, että mistä kohti sitten seisotaan jonossa ja kuin kauan, siinä kohti vauhtia kun oli vielä ruhtinaalliset 80 km/h, jota toiset kyllä seisoskeluna pitää. Ja ihme tapahtui: pääsin Ämmässuon liittymään, vauhti vaihteli 80-100 km/h, ei paha, kun ei pakulla yli satasta saa ees ajaa. Siitä normaalisti vanhalle tielle, siellä oli ehkäs vähän tavallista vilkkaampaa...

Päivällä sain vanhimmaiselta tekstarin; kaipaamani paketti oli viimein tullut, tai siis ei paketti, mutta pakettikortti. Toivottavasti siinä nyt on sitten koko lopputilaus, en nimittäin hakenut pakettia tänään, eikä taas vaan joku yksittäinen tavara. Ja kun en oo siihen sähköpostiin ko. firmasta vastausta saanut, niin liekö ne nyt kiiruusti pakanneet mun tilaukseni sen viestin saatuaan, kun tavaraa pukkaa tulemaan. Vähän sellanen fiilis tuli. Ois ne joka tapauksessa voineet jotain vastata.

Hei ja tänään saatiin "Kalenteri 2008" -projekti päätökseen, täähän alkaa sujua jo ihan rutiinilla viime vuoden sohlaamisen sijasta. Tässä ens vuoden hienot kuvat pienessä koossa.

Jos nyt joku muukin, omien kasvattieni perheiden lisäksi, on kiinnostunut tilaamaan kalenterin, niin se onnistuu ja yllättäen viime vuotta halvemmalla. Jos haluat tilata kalenterin itellesi tai vaikka pukinkonttiin, niin ota yhteyttä kipa(at)kipazin.net. Otan tilauksia vastaan 15.10.2007 klo 20.00 asti. Teetän kalenterit tilausmäärän mukaan, joten myöhemmin niitä ei voi hankkia.

Tänään oli Totoron pentukurssin viimonen kerta ja se oli omistettu urbaaneille tavoille sekä näytelmille, tavattiin siis Tapiolassa ja seikkailtiin pitkin poikin sekä sisätiloissa että ulkona. Herätettiin muuten aikalailla huomiota, suurin osa positiivista. Jossain välissä tuli ihan sellanen olo kun oltais joku sirkusnumero, kun porukkaa kerty ryhmän ympärille seuraamaan pentujen (ja ohjaajien) touhuja. Oiskohan hattuun kertynyt paljonkin rahaa, jos ois laittanut kiertämään...

Totoro kulki ihan hienosti kaupunkiympyröissä, vaikkei sellaisissa normaalisti kuljekaan. Otin jonkusen kuvankin, en tosin tiedä miten onnistuivat, ovat vielä kamerassa ja varmaan saavat ollakin vielä tovin. Yritän viikonloppuna alottaa kotisivujen kuvapäivitykset, jotka on ihan vaiheessa.

Totorolle heilahti taas pöytääkin, tai siis puistonpenkkiä, mutta kuitenkin. Ensin Kikka kopeloi Totoron maassa. Se meni hyvin, Kikkahan on nainen, eikä tullut otettua irtopartaakaan mukaan. Sitten yhden kurssilaisen isäntä "tutki" Totoroa "pöydällä" ja reaktio oli vähän kun näyttelyissäkin, mutta sain tilanteen haltuun kyllä, kun nyt tiesin mitä tehdä, miten ja silleen. Lopuksi vielä Kikka tutki Totoron "pöydällä". Arvioisin, että miestuomari voidaan kohdata joskus ens kesänä... pitkä ja kivinen tie edessä, ainakin Totorolle.

Huomenna sitten haamujahtiin , mutta siitä lisää myöhemmin.

Lopuks taas muistutan päivän hyvästä teosta vähällä vaivalla:
"apua sademetsille".

Tiistaikiireitä

Tiistai on viikon vilkkain päivä, ei pal ehdi turhia hengitellä

Ensin oli tietty duunipäivä melkeen normaalin kaavan mukaan, sen verran eroa tavalliseen, että piti lähteä hippasen aikasemmin, että ehti akutädin tykö ajoissa. Töistä siis akutädin hoitoon. Enkä lakkaa ihmettelemästä kiinalaisen lääketieteen ihmeellisyyksiä, eilenkin olin IHAN VARMA, että mulla on ainakin kolme neulaa per jalka, ne tuntu koko sen ajan kun makasin mahallani, ne pisti enemmän jos liikutin jalkaani ja ne heilukin peiton liikkeiden mukaan. No ei siellä mitään ollu, pelkät nopeet vaan kuulemma, niitä ei jätetä, niillä vaan tökätään. Toisaalta ne neulat tuntu vielä kotimatkallakin, vaikka siinä vaiheessa olin jo ihan satavarma, ettei jaloissa oo yhtään neulaa jäljellä.

Akutädiltä postiin. KePo oli nimittäin jättänyt pakettilapun autoon, KePon auto, tai siis oikeestaan mun autoni, koska olin liikenteessä KePon autolla, seiso siinä vieressä. Postiin mennessäni aattelin, että mitenkähän jaksan kantaa paketin autolle, kun en saanut autoa parkkiin ihan liki ovea. Turhaa vaivaa!! Sen sijaan, että siellä olis olleet kaipaamani tavarat, joiden kohtalosta olen jo sähköpostitse kysellytkin, siellä oli pelkkä pimennysverho. Se ei paljoo painanut. Missähän kaikki loppukama luuraa, ihmettelen vaan...

Kotona odotti paitsi lauma koiria myös ruuanlaittoprojekti... Ehdin syödä ja juoda sumpitkin ennen kun oli taas keräiltävä kamat kasaan ja lähdettävä liikenteeseen.

Cello oli intoo piukassa ja ryntäili ees taas pitkin pihaa, sitten kurasena autoon, vöihin ja menoks. Siihen asti Cello jakso istua apukuskina ihan kauniisti kun päästiin hiekkatielle, siitä alko sitten vonkuna, joka kyllä hiljeni käskystä. Pikapissatus ennen kentälle menoa ja sitten tanssaamaan. Tällä kertaa osallistujiakin oli ihan kiitettävästi.

Meillä meni Cellon kanssa ihan hyvin, jotkut asiat on taas hautuneet Cellon päässä ja kulkevat paremmin. Tekemisen iloa Cellossa on niin pal, että sen huomaavat kaikki. Siitä olin äärettömän ylpeä, että kun Kalle ja Igor vähän kertoivat toisilleen mitä mieltä ovat toisistaan, niin Cello oli hiljaa. Tai siis ensin se jo korjasi ryhtiään ja katto, että mihin kohti lähtis osallistumaan, mutta pieni äänähdys taholtani sai Cellon oikein pomppaamaan ympäri, takamus kinastelijoihin päin, naama meikäläiseen. Jos Cello osaa joskus olla vähän rasittavakin, niin osaa se sitten ilahduttaakin.

Tällä kertaa Totoron ei tarvinut ootella autossa vuoroaan vaan KePo toi sen samalla kun haki vanhimmaisen duunista. Cello pääsi vaihtopenkille ja kotio. Olisitte vaan nähneet Cellon naaman kun tanssiryhmä pakkautui autoihin, kouluttaja katosi ja me jäätiin kaksistaan seisomaan kentälle. Cello on jotenkin niin ilmeikäs, sen naamasta näkee tosi selkeesti kaiken. Kouluttajakin on toisinaan sanonut, että Cello on hauska kun sen ilme kertoo aina sen, mitä mieltä se mistäkin asiasta ja liikkeestä on, ja milloin se on ihan pihalla, eikä yhtään ymmärrä mistä on kyse, mitä halutaan, mutta tekee vaan kun kerta tehdä pitää.

Totoro oli kun höyryveturi, kun sain sen taluttimeen ja autosta ulos. Se kiskoi jalkalihakset pullistellen ja kesti tovin ennen kuin sain Totoron rauhottumaan. Tänään Totoro säästyi pöydältä, enkä olis ollut valmis sitä harjottelemaankaan, ellei kouluttaja olis suostunut tekemään asiaa haluamallani tavalla. Onneksi siis näyttelytreeni sisälsi seisomista, ravaamista (ympyrää, ees taas), paikkojen vaihtelua yms. pientä. "Tuomari", siis kouluttaja, vaelteli ryhmän seassa kuin tuomari konsaan ja kulki välillä aika liki, muttei se Totoroa tuntunut haittaavan. Ravaamiseen Totorossa oli liikaa virtaa, se joko laukkasi, kiskoi tai painoi nenä maassa... Kehuja saatiin, että sitten kun putoaa raville, niin ravaa kauniisti ja näyttävästi. Kouluttajan kanssa sovittiin, että opetan Totoron naksulle, muuten palkkaus on aina armottomasti myöhässä. Nyt on siis kaksi opetettavaa: Cello ja Totoro, kummankaan palkkaukseen ei "nami kädessä"-nopeus riitä.

Kun ajeltiin Totoron kanssa kotia kohti, niin usvaa leijui paikka paikoin aika sankasti. Kuu oli ihan oranssi, en sen väristä ihan lähiaikoina muista nähneeni. Ihanat syysmaisemat kumminkin, piti ihan vähän niitä ihailla kun ei liikennettäkään pikkutiellä ollut. Kotipihassa otettiin vielä Totoron kanssa pienet "näin poistun autosta" -harjotukset. Kun viimein päästiin Totoron kanssa sisälle, niin kello olikin jo melkeen puol kymmenen. Vähän ruokaa, sähköpostit tarkastaen, tovi istuen ja nukkumaan.

Ai niin, me on nyt kateltu töllöttimestä jo kuukausi pelkkää "viidenkymmenen kilometrin hiihtoa sankassa lumisateessa" TV-ohjelmia en oo kaivannut, iltasin ehtii tehdä pal enemmän kaikkee, jotekin sitä on pirteempikin, elämänlaatu ei todellakaan ole kärsinyt, päinvastoin. Suosittelen.