Vuoden pentu

Jaahas blogin päivityseditori on keksinyt uusiutua, saa nähdä miten päivitys näin ekalla kerralla sujuu, toivottavasti hyvin, erityisen mielenkiinnolla odotan miltä julkaistu teksti näyttää kontra esikatselu, vaan kokeilemallahan se selviää ja sit voikin ihmetellä miten oudon näköstä tekstiä korjataan normaalimmaks. No mut asiaan.

Lauantaina suunnattiin Fridan ja KePon kanssa länderien kevätpäiville. Laiskoina ei tosin jaksettu kömpiä liikenteeseen niin aikasin, että ois oltu mukana lenkkeilemässä, vaan mentiin vasta puolen päivän maissa oottelemaan vuosikokousta. "Ylimääräsiä" koiriakaan ei jaksettu ottaa mukaan, joten Frida pääsi nauttimaan jakamattomasta huomiosta... tai no tiedä siitä jakamattomasta, olihan kuulumisia vaihdettava yhden jos toisenkin kaksjalan kanssa ja rapsutettavia koiriakin riitti.

Vuosikokouksessa jaettiin palkinnot viime vuonna menestyneille koirille ja Frida kävi pokkaamassa vuoden 2011 kromfohrländerpentu -pokaalin. Vuoden tokoländeripalkinnon sai kasvattini Vipu (Kipazin Mentha Viridis). ONNEA Pia, Vipu ja taustajoukot!!!

Tässä Frida (Weluis Beautiful Delilah)

Vaikka oikeasti Frida oli tätä mieltä moisesta pytyn ja kameran kanssa suhaamisesta, maailmassa kun on pal kiinnostavampiakin asioita, onnistuttiin kuitenkin hillitsemään neitosen menoa sen verran, ettei tuo ehtinyt suorittaa pihalla kunniakierroksia rapa roiskuen.
Jos nyt joku ihmettelee ekan kuvan pörröistä turkkia, niin syy siihen on toistuvat pesut, Frida kun ei tyydy sotkemaan tassujaan vaan on yleensä mudassa kirsusta hännänpäähän...

Lumet on sulaneet hujauksessa, enää parin lumikasan jämät kököttää pihalla, joten menossa on yhtä mutavelliä -kausi. Koiria saa tietty pestä vähän väliä, koska niittenhän on ihan pakko rämpiä juur siitä suurimmasta mutalotikosta tai jopa loikkia siinä. Ainoana poikkeuksena Viivi, joka onnistuu jotenkin väistämään kaiken märän noin niin kun keskimäärin, vaan Viivi nyt on Viivi. Viikonloppuna en tiennyt oisinko itkenyt vai nauranut. Mentiin pihalle. Laatoillehan Viivi ei (yleensä) pissi, joskin voi pissiä ihan laattapihaosuuden viereen (tai laattapihan aukkokohtiin). Mut hei maa on märkä ja mutanen. Arvon neito siinä sitten pyörii ihmettelemässä, että miten hoitaa asiat kastelematta tassuja ja toisaalta pyllistämättä laattapihaosuudelle. Ratkaisu löytyi tuota pikaa, laattojen vieressä oli laudoista tehty pieni neliö, siihen siis ja lirilori...

Kyllä mä toisaalta Viiviä ymmärrän. Vein ite pyykkejä ulos kuivumaan ja ekalla kierroksella sain kenkäni täyteen mutavelliä. Toista koneellista viedessäni laitoin kumisaappaat ja kuin ollakaan muta imasi toisen saappaan niin jumiin, että hetken aattelin joutuvani rämpimään takasin sisälle paljain jaloin. Että sellasta mutaa, onneks se kuivaa aika hyvää vauhtia eikä sitä oo ihan koko pihan verran.

Palatakseni Viivin, Viivi ei myöskään välitä olla kovin kauaa märällä pihalla, joten se käy tasaseen maukumassa ja raapimassa jalkojani. Ole siinä sitten ulkona puuhastelemassa ja nauti auringosta kun kaks vanhusta, Arska ja Viivi, on koko ajan sen näkösiä, että voitaisko me jo vihdoin mennä sisälle JOOKO. Tulin siihen tulokseen, että tarttee varmaan ostaa joku polyrottinkinojatuoli tai -sohva ulos ja siihen kunnon pehmukkeet, jospa sit saatais nuohkata rauhassa pihamaata kun ois vanhuksilla paikka missä makoilla hipiän kärsimättä.

Kuivempia aikoja ootellessa.

Kätilökeikka

Kätilöintikeikalta kotiuduttu. Eilen sain jo päivällä ensimmäisen varoituksen, että Ropan (jonka synnytyksessä olin luvannut avustaa) synnytys oli alkanut käynnistyä. Ehdin poiketa töistä vielä kotiinkin ennen kuin kutsu iltapäivällä kävi ja suuntasin auton keulan kohti Espoota.

Ilta meni ja Roppa sen kun puuskutti ja petasi. Nuokuin 4-5 tunnin unosetkin yöllä, vasta aamulla päästiin lopulta tositoimiin, joskin homma sujui sen jälkeen nopeesti ja sutjakkaasti.

Tänään on Raasillan kenneliin syntynyt 8 länderipentua; 3 urosta ja 5 narttua. ONNEA, ONNEA!!!

Tällaisen katraan syntymässä olin avustamassa.





Huomiseksi tiedossa pal arkisempi työpäivä

Kuningatar Vaapukkamehu

Viivi kävi tänään tohtorin käsittelyssä. Vanhimmainen vei arvon ladyn tohtorille ja meikä sitten haki duunista tullessa. Kuulemma ei Viiviä ois kauheesti huvittanut nukkua, oli sinnitellyt kovasti ja herännyt ilman herätteitä. Kun menin hakemaan, niin yritti väkisin hypätä yläkerroksen häkistä syliin... tosin kotipihassa ois painaltanut mielellään takasin autoon... outoa väkeä nuo kuninkaalliset.

Hammaskivet poistettiin, joten nyt Viivin kelpaa taas hymyillä. Samalla kurkattiin syvemmällekin kuin suuhun ja siellähän se edelleen: Viivin persoonallinen nielu yhtä persoonallisena kuin ennenkin, eikä mitään tulehduksen merkkiäkään näkyvillä.

Korvan polyyppikin katsastettiin. Se oli kevään kunniaksi hoitanut ittensä bikinikuntoon ja oli pieni, solakka ja rauhallisen näkönen. Hyvä niin, koskei sille ole mitään tehtävissä jos sattuis muuttumaan paksuksi, punakaksi ja kiukkuseksi.

Verikokeet otettiin, ei oikeestaan minkään takia, ihan vaan siitä syystä kun ei Viivi enää mikään nuori tyttö ole. Ihan ne ei kaikin osin kauniilta näyttäneet ja syytä siinä tohtorinnan kanssa pohdittiin. Monia syitä ko. arvojen heittoihin kuulemma on ja mun korvaan niistä mikään ei kovin houkuttavalta kuulostanut. Kyse voi toki olla tilapäisestä heitostakin ilman sen kummempia syitä. Kontrolli parin kuukauden päästä ja toki toivon, että arvot ois siinä kohti taas normaalit.

Rauhotuksen jälkeen pitää olla lämmintä ja pitää levätä ja Kuningatar Vaapukkamehuhan noudattaa mielellään moisia ohjeita ehtaan hyöhentäkkiin uponneena.

Pölyimureita ja pölypunkkeja

Kevät keikkuen tulevi, ainakin lumi pihassa vähenee, vois tosin nopeemminkin kadota tai parasta ois jos vois hypätä suoraan lumipinnotteesta kesäiseen ruohikkoon, tää kevään mutavelliralli kun ei ketään ilahduta, ei ees koiria.

Pääsiäisen jälkeinen viikko oli paitsi takkuinen (jotenkin en vaan päässyt kiinni oikeaan vuorokausirytmiin) myös kiireinen. Jotain menoja piti perua ihan jo sen takia, että ehti käydä ees kaupoilla. Täytyy kai todeta, että ilmankos rahaa nykyään säästyy kun ei kauppoihinkaan ennätä.

Toisaalta kaupat ennättävät toisinaan meille ja niin kävi viime viikollakin: kotio tuotiin tällä kertaa esitteille imuri, jolla saattaa kyllä tehdä kaikenlaista muutakin. Onkohan nykyään ees enää olemassa montaakaan masiinaa, joilla vois tehdä pelkästään sitä mitä nimi kertoo...

Vaikutuin esittelystä, enkä aio kertoa LIKAISIA yksityiskohtia, ja niinpä ostin törkeen hintasen aparaatin. Ensin melkeen jo vähän kadutti, mut nyt muutaman päivän jälkeen on olo, että yks ainookaan sentti ei hukkaan mennyt. Tehokkaimmin tulos näkyy meidän punkassa ja siis on sitä edelliselläkin monitoimi-imurihässäkällä imuroitu, uloskin viety ja tampattu, pesulankin petari on nähnyt. Vaan tämän aparaatin jäljiltä tulos on loistava: KePo ei enää kuorsaa juurikaan, hengittelee nykyään nenän kautta, ja Viivin rohinat ja räkimiset loppu melkeen kun seinään.

Viivin tuloksesta olen erityisen tyytyväinen (ei sillä, etteikö yöunet ilman vieressä pauhaavaa moottorisahaa mulle kelpais), koskapa hengitystievaivojen syytä on etitty jo useampi vuosi huonolla menestyksellä. On koitettu hoitaa antibiootein, kortisoonein, allergialääkkein, ruokavalioin jne. Tuloksetta. Nyt neito kuitenkin vetää sikeitä autuaana, eikä herää vähän väliä räkimään. Ilmeisesti hänen armonsa kuningatar Vaapukkamehu on allerginen pölypunkeille. ...ja ihan sama onko niille vai jollekin muulle töhnälle, jota punkassa mahdollisesti oli, pääasia on tilanteen parannus.

Lisää pankkitilin siivousta on tiedossa Arskan lekurin ja tuon imurin jälkeenkin. Huomenna on Viivillä hampaiden syynäys ja muutaman muunkin jutun, sit tarttis ostaa uus pyykkikone (entisestä putoilee ylimääräsiä osia ja se päästelee outoja ääniä), uus kuivausrumpu (se on tätä nykyä tyyppiä savun hälvettyä katsomme kenelle vaatteet vielä sopivat vai sopivatko, toisaalta siellä ois nyt hyvä huovuttaa), uus liesi (nykyisellä kestää, ohjeisiin verraten, kaks kolme kertaa kauemmin paistaa ja uunin lämpenemiseenkin menee vähintäin puoli tuntia, ei siis pikaruokaa). Ja ois noita hampaitten kiillotusta oottavia ländereitä pari muutakin ja Cellolta pitäis poistattaa pallit. No eipä tartte pankkitädin tiistaina "vuositarkastuksessa" mietiskellä mihin pankki MUN rahani haluais sijottaa... mä sijotin ne jo.

Virikkeitä vanhuksille

Talviloma (ja pääsiäinen) kuluu hurjaa vauhtia ja arki kurkkii jo kulman takaa. Jotenkin tuntuu aina, että lomat ja vapaat ja viikonloput on suhahdus vaan, mut duunipäivät mataa, vaiks tunne se varmaan vaan on, ainahan maanantain jälkeen on tuota pikaa taas perjantai...

Tänään oli vanhusten päivä, tai no kokonsa takia Muru joutu kärsimään samaan vääryyttä kun nuorempikin lauma eli kököttämään kotona, kyläpaikassa kun ei kämpän mittasuhteet ja esineistön sijoittelu ole ihan leoja suosivat. Arska ja Viivi sen sijaan pääsivät mukaan visiitille. Tosin en tiedä kuin ilahtuneita ne lopulta olivat, Viivi ainakin marisi koko alkumatkan ja Arska tutisi jossain kohti (luuli kai raasu joutuvansa TAAS eläinlääkäriin).

Viivi mennä humputti ihan reippaasti, mut Arskasta iän näkee tätä nykyä tosi selvään, sen mielestä kaikki oli aluksi hyvin, hyvin epäilyttävää, mutta pari kalkkunaleikkeen palaa sulatti kummasti vanhan äijän mielen. Ja kun joka paikka oli nuuskutettu ynnä kahvipöydästä herkkuja saatu, niin saatto jo asettua ihan vallan lepäilemäänkin. Tosin veskin oven takana, kun jouduin siellä käväsemään, kökötti kaks länderiä nenät kiinni ovessa, joten vaikka kuin varovasti yritin oven avata, niin Viivi silti kolautti päänsä siihen yrittäessään tohottaa sisälle veskiin samalla kun meikä tohotti sieltä ulos.

Kotiin lähtiessä ei herrasväkeä niin vaan autoon tungettukaan, vaan meikäläisen piti ensin änkeä sisään ja vasta sitten arvon kuninkaalliset suvaitsivat kiivetä takapenkille vöihin kiinnitettäviksi. Sen verran rankka oli vierailu, että kotimatkan molemmat veti sikeitä ja kotonakin molemmat on näyttäneet vähän reissussa väsähtäneiltä, mut toisaalta erityisesti Arska on vahdannut meikäläisen jokaista liikahdustakin.

Nyt ei kun nukkumaan, junttapullat makaa varmaan ens yönä kun härskit sillit ja valtaa kolme neljännestä punkasta ja Totoro vie vielä yhden neljänneksen siitä jäljelle jäävästä neljänneksestä... että ei kun hyvää yötä ja kauniita unia.

Hyvää pääsiäistä!

Meillä varsinainen pääsiäisen juhlapäivä oli poikkeuksellisesti pitkäperjantai. Meikä laitto ruuan, lammasta ja perunamuhennosta, kuis muutenkaan, vanhimmainen leipasi kinkkupiirakan ja "pääsiäistorttuja" ja keskimmäinen toi tuon kuvassa esiintyvän kakun.

No ei se huono päivä ollut tämäkään, kyläilijöitten suhteen siis, saatiin vieraisille Pila (ja tietty emäntänsä Hanna sekä vielä Tapa) ja mikäs sen parempaa kun hyvä seura kaikessa rauhassa nautittuna.


Jos on Totoro loistava lasten kanssa, ei moittia voi Heddaakaan, sen mielestä lapset on ihan parhautta... ainoa miinus on se, että Heddan hoivaamisvietti on sen verran vahva, että lasten mielestä jatkuva korvantaustojen ja naaman puunaus on pikkasen ahdistavaa, joten Totoro saa lapsilta plussat tyynestä käytöksestään. Tai no Minjan suosikki on oikeesti Cello, koska sen perässä nyt vaan on niin kiva juosta.

Tossa alkuvuoden kuvasaalista selatessani huomasin olleeni tosi laiska valokuvaaja tän vuoden puolella. Yks syy siihen lienee se, että mitä ilmeisimmin nykyisen digin ikä alkaa olla täys, kuvat on tosi usein väreiltään vähän sumeita ja muutenkin epätarkkoja. Lisäksi kamerasta on tullut hidas, se ei läheskään aina edes ota kuvaa kun nappia painaa tai ottaa sen viiveellä. Ei siis pal huvitakaan kuvata. Lienee aika alkaa miettiä uutta kameraa, ohhoijaa.

Muitakin sopimustaan irtisanovia aparaatteja talosta löytyy. Pyykkikone heittää vähän väliä virhekoodia, kuivausrumpuun ei voi enää luottaa (savun hälvettyä katsomme kuin pal kamat kutistu) ja uunin lämpiäminen kestää puoli tuntia. Toisaalta eikö se niin ollut, että uudistukset piristää mieltä ja keväisin iskee aina joku kuume, aika monilla se tuntuu olevan autokuume, mut miksei se vois olla myös pesukonekuume tai kuivausrumpuhuuma tai digikamerakiihko...

Lopuksi Totoro pahaa aavistamatta päiväunilla.

Alkoi huhtikuu

Hmm, joku tovi on edellisestä päivityksestä vierähtänyt, eikä oo kesäkään ihan vielä tullu... Tässä maisemaa eiliseltä illalta ja tänä aamuna sai tosillaan kaivaa autoa hangesta.

Vaan eipä tartte haravoida, eikä kaupugissa kuulemma kadut pölyä, itikatkaan ei vielä kiusaa, joskin ekat punkit joku oli jo löytänyt.

Totorosta on sukeutunut todellinen lasten ystävä...

Ihan uskomaton jätkä kyllä, ei meillä kukaan muu samaan yllä.

Cello pitää huolen, ettei osu Miksun tai Minjan ihokontaktiin (paitsi, jos on keksiä tms. tarjolla), Frida juoksee karkuun (ei uskois kun syntymäkodissa kuitenkin on lapsia), Arskaa ja Viiviä en lapsilla kiusaa, menevät suosiolla takkahuoneeseen kun kuulevat Miksun ja Minjan äänet ulkoovelta. Hedda tykkää lapsista kyllä, mutta pitää kuitenkin huolen, ettei jää jalkoihin.

Vaan Totoro sitten... se vaan on lasten kanssa, vaikka välillä tulee duplosta päähän ja välillä venyy nahka, jotta paukkuu, jos kukaan aikunen ei väliin ennätä, eikä aina vaan ennätä. Kyllä olenkin Totoroa kehunut kun olen mallikasta käytöstä tiukoissa tilanteissa nähnyt.

Arska äijä kävi pari viikkoa sitten tohtorilla äijätarkastuksessa. Munuaisarvoissa todettiin pientä heittoa ja kehotettiin huolehtimaan riittävästä juomisesta. Samoin muissa veriarvoissa oli kevyt heitto ja ell epäili jotain lievää virustulehdusta, kun mitään ihmeellisiä oireita ei kuitenkaan ollut, eikä mitkään rauhaset tms. turvoksissa. Itse olin enemmän huolestunut hampaista, kun ruokakuppi oli joskus niin hankalasti lähestyttävä.

Päätin siis paitsi Arskan voinnin myös oman mielenrauhani vuoksi varata hammashoidon Arskalle kun Aasallakin (Arskan emällä) oli aikoinaan todella paha suutulehdus, joka oli mitä ilmeisemmin lähtenyt jostain ientulehduksen tapaisesta. Munuaisarvojen osalta tehtiin pientä säätöä Arskan syömisiin: kaikki pullapalat, leipäpalat, juustonökäreet yms. pois ja pelkkiä "koiramaisia" nameja tilalle. Lisäksi lisäsin kuivamuonan liotukseen käyttämääni vesimäärää Arskan osalta.

Tänään oli Arskan hammashoitoaika. Hampaita ei kyllä yhtään jouduttu poistamaan, hammaskiveä oli vähän takahampaissa. Ylläri tuli siinä kohti, että äijän nielu oli aika pahasti tulehtunut (tämä selittää edellisen kerran lievään tulehdukseen viitanneet veriarvot), jo vähän vereslihalla, eikä Arska sitä ole mitenkään oireillut, ei lämpöä ja ruokakin on maittanut suorastaan loistavasti. Lisäksi nielussa oli jokin varren päässä kököttänyt kasvannainen. Hammaskivet poistettiin tietty ja nielun kasvannainen poltettiin pois. Kotiin tuomisiksi tuosta hyvästä antsakuuri.

Samalla otettiin munuaisarvot uudestaan. Toinen arvo oli saatu kohdilleen noilla namimuutoksilla, mutta toinen oli kohonnut edellisestä. Nyt on sit äijällä munuaisnappulat oottamassa, josko sillä saataisiin pidettyä ongelma aisoissa. Onhan Arskalla toki jo ikää, kaikki 12,5v, joten ehkäpä se vaan joku paikka alkaa kulua loppuun, mutta helpotetaan asiaa, jos suinkin voidaan, jos vielä vaikka 2-3 vuotta saatais nauttia Arskan seurasta.

Eikähän se oo äijä eikä mikään, joka ei leipäjuustoa jaksa narkoosin jälkipöllyssä kerjätä. Siinä Arska vaan istu ja huoju sitkeesti koko sen ajan kun leipäjuusto oli haistettavissa. Ja kyllä, kyllä sai muutaman ihan pienen nokareen maistaakin, huomenna taas palataan vanhaan käytäntöön: ainoa nami on RC Educ.


Vaan ruokailuun osallistuminen on toki aika uuvuttavaa...