Näytelmästä näytelmään

Jostain syystä, aikana jälkeen töllöttimen, perjantai-illasta on kehittynyt meille jonkinmoinen lepoilta, ehkä se on sitä viikon nollaamista. Ei tehdä oikeestaan muuta kun käydään kaupoilla viikonloppua varten, sitten rentoudutaan kirjan, vuokradevarin tms. parissa. Saman kaavan mukaan meni tämäkin perjantai-ilta, tosin KePo nyt oli ollut kotona jo koko perjantain, yövuoron iloja. Katottiin vanhimmaisen devaria: Kingin Creepshow. Ei ehkä ihan sitä, mitä perinteiseltä kauhuleffalta odotan, mutten niitä jaksakaan kattoa, tää sen sijaan oli tavallaan suorastaan hyvä.

Lauantaina oli Hyvinkään pentunäyttely, jonne Totoro oli ilmotettu. Herätys ei onneks ollut kukonlaulun aikaan, taidettiin heräillä vasta joskus vähän ennen ysiä, sitten koirien ulkoilutus ja aamupala, Totoro ja KePo autoon ja menoksi. Vanhimmainen jäi loppulauman iloksi.

Kaivarissahan Totoro ekan kerran pisti lekkeriksi, siellä oli miestuomari, sitten meni taas ihan hyvin, naistuomareita, vaan tänään miestuomari ja hilpatahippaa Totoro sai taas megahepulin pöydällä. Miestuomarit on sen mielestä nyt just kertakaikkiaan vastenmielisiä tyyppejä. Menestystä ei sillä showlla todellakaan kerätty, yleisömenestystä varmaan senkin edestä. Heti kehän ulkopuolella taas oli ihan ok, että täysin vieras mies tuli silittelemään. Ota näistä teinikoirista sitten tolkkua. No meni kuin meni.

Siinä sitten pohdittiin, että kannattaako sunnuntaina näytelmiin lähteäkään, miestuomari sielläkin, vai oisko parempi jäädä kertakaikkiaan kotio. Jätettiin asia hautumaan.

Sunnuntaina kömmittiin jalkeille vielä vähän myöhemmin kuin lauantaina ja päätettiin lopulta ottaa Totorokin mukaan, Aasan kaveriksi siis, muita ei ollut ilmoitettu. Uus taktiikka oli, että KePo esittää ja mä katoan jonnekin. Epäiltiin homman toimivuutta, mutta eipä siinä mitään menetettävääkään ollut. Tulos oli laihanlainen: samaa showta pöydällä... tai oikeastaan tulos oli melkeen pahempi kuin lauantaina, liikkuminenkaan ei sujunut kun piti koko ajan tähyillä, että missä emäntä, missä emäntä.

No Aasa esiintyi sitten senkin edestä: seisoi kuin tatti pöydällä ja seisoi häntä heiluen lattialla ja suorastaan nauroi. Arvostelussa lukee "erinomainen luonne", siitä täytyy olla ylpeä, vaikkei sitten liikkuminen tuomarin mielestä ollutkaan kuin nuorella tytöllä (yllättävää veteraanikehässä kymmenvuotiaalla) ja turkkikaan ei ollut ihan priimakunnossa. EH saatiin ja vaikkei Aasa "virallinen" ROP-veteraani ollut, niin saatiin yhdistyksen ROP-veteraanipytty, Aasa kun kuitenkin oli länderien päänäyttelyn paras veteraani, eikä muuten ollut ainoa, Samballe vaan Aasalta terveiset.

Sunnuntain täydensi Totoron osalta karu kohtalo: pöytätreeni kun sopivia vieraita sattui saapumaan. Ja sitä samaa on luvassa jatkossakin... Huomasin nimittäin, että nyt ollaan sitten Totoron osalta siinä iässä, että on mörköjuttuja MUTTA on myös OMAA tahtoa ja oma mieli, ne kun näin samaan saumaan kehityksessä sattuivat ja niistä kun sopiva soppa keitetään, niin siinä on lusikka sopassa koko varren mitan. Onneksi on tuota kokemusta kertynyt jo länderistä poikineen, joten ei tule pojalla olemaan helppoa, näin lupaan.

Tähtäimessä on, että ens kesän näytelmissä poika seisoo pöydällä kuin patsas, osaa ravata kuin ravihevonen, poseeraa mielikseen ja käyttäytyy yhtä hyvin kuin upealuontoinen ja palvelualtis isänsä. Korvat sitten aikanaan ratkaisevat sen kuin pal kehissä käydään; nyt ne on toisinaan ihan hyvin ja toisinaan miten sun sattuu, toiveita siis on, muttei varmuutta.

Messariin ei kuitenkaan Totoron kanssa lähdetä tittelijahtiin, turhan kallis harjotusareena. Katotaan jos sinne vaikka Viivin ilmottas, olis niin kun kasvattajaryhmän ainekset kasassa, ehkä. Tai sitten mennään sinne vaan turisteilemaan ja kattomaan miten kasvatit pärjää, turismissakin on omat ilonsa.

Uusia kokemuksia

Eilen tosiaan käytiin paikassa, jossa oli lunta, kuten eilisen kohdalla olevasta kuvasta näkyy, eli Espoonlahden jäähallin parkkipaikalla, sieltä starttasi Totoron pentukurssin tokavika sessio. Ensin harjoteltiin autosta luvan kanssa poistumista häiriön alaisena, Totorolle pistettiin siihen vähän vaikeusastetta eli harjoteltiin Mondeon kontista pois tulemista, kun tähän asti Totoro on matkustanut Mondeossa takapenkillä vöissä tai etujalkatilassa tai vaihtoehtoisesti pakussa etupenkillä vöissä tai takatilassa ja poistumiseen on liittyneet hieman toisenlaiset rutiinit.

Harjoteltiin myös ohjaajan vieressä juoksemista eri askellajeissa, harjoteltiin luoksetuloa koirakujan läpi ja lenkkeiltiin alueella. Siellä olkin nähtävää sellaselle maalaiskoiralle kun Totoro: isoja laumoja eri ikäisiä ihmisiä juoksemassa, yhdellä kentällä pyöri fudismatsi ja meteli oli sen mukainen, vieraita koiria tuli vastaan pilvin pimein, oli sauvakävelijöitä, oli fillaristeja, oli lenkkeilijöitä (siis myös yksittäisiä laumojen lisäksi), oli kikattavia pikkutyttöjä, oli ratsastajia, oli hevosia laitumellaan, oli ratsastajia tunnilla, oli huutavia ihmisiä, oli hiljaisia ihmisiä, siis täys hulina ja vilinä, aivan upea paikka maalaiskoiralle. Ai niin ja löytyipä sieltä paikka irtioloonkin ja pennut saivat hetken temuta keskenään kouluttajan ja ryhmäläisten valvovien silmien alla (ja siinä vieressä juoksi lauma nuorisoa mäkeä ylös ja alas ja rinteen alapäässä joku mies huusi ohjeita).

Lunta käytiin kattomassa mennen tullen, eihän Totoro sellasta ole tavannutkaan tätä ennen, vähän jäätä vaan keväällä elämänstä ekoilla ulkoiluilla. Jotkut olivat lumesta innoissaan, mutta Totoroa piti vähän houkutella, että lumikuva onnistui, kun herran mielestä haistelussa oli riittämiin, ei sitä tassujaan lumeen viitti pistää. Lopulta sain kuvan otettua kun menin ite lumikinoksen toiselle puolen ja huutelin Totoroa, KePo seiso toisella puolen ja piteli taluttimesta kiinni ja taluttimen sen verta lyhyellä, ettei Totoro päässyt lumikasan toiselle puolen. Hupinsa kullakin...

Tänään oli puolestaan Arskan jälkijatkon tokavika kurssikerta ja ilman lunta. Ei satanut ees vettä, vaikka hetken siltä näyttikin. Tähän asti on tehty jälkiä mettään, vaan tänään tehtiin peltojälki tai siis kaksi per nuppi. Ensin tehtiin jälki omalle koiralle ja sitten "vieraalle" koiralle.

Arska ajoi ekan jälkensä ihan loistavasti. Hyvin näki kuin tuuli oli siirtänyt jälkeä metrin verran oikealle, harvoin sitä niin hyvin huomaakaan. Toka jälki ei menny ihan niin hyvin, jos nyt ei huonostikaan, ja olihan jäljellä Arskan "suosikkia": monta kulmaa, paljon märkää ruohoa ja vielä jotain pelottavaakin Arska oli haistavinaan loppuvaiheessa, häntäkin laski alas, sai sitten koottua ittensä, häntä nousi ylös, ja ajettua jäljen loppuun. Loistava ominaisuus, ettei jämähdä tiettyyn tunnetilaan, vaan voi kasata ittensä jatkamaan siitä mihin jäi. Yllättävää, että peltojälki oli niin toisenlainen kuin mettäjälki, vaikka vois kuvitella, että samaa duunia mikä samaa duunia, ei siinä mitään eroja.

Kato lunta... Lunta!?! LUNTA???

Arvatkaas missä käytiin tänään...

Tilapäinen mielenhäiriö

Kattelin jo duunissa, että sää näyttää upeelta, täytyy mennä iltapäivällä ulos ihan ajan kanssa ja heti kotio mentyä, ei vasta kun ilta jo hämärtyy. Melkeen sitten harmitti, että piti hakee vanhimmainen Nlasta, eikä ollutkaan kotona oitis kolmen jälkeen vaan vasta neljältä, mutta sää nyt onneks oli edelleen aurinkoinen ja lämmin. Otin kamerankin mukaan, tarkotuksena ottaa hyviä kuvia koirista. Koirat vaan olivat eri mieltä, iltavuorossa oleva KePo oli ne varmaan väsyttänyt jo päivällä... Jos kävelin, niin koko lauma vaan pyöri jaloissani, liian liki kuvattaviksi, ja jos pysähdyin, niin kaikki seisoa tönöttivät paikoillaan lähituntumassa oottamassa, että mihin seuraavaks. Oishan siitä saanut hienoja poseerauskuvia, ois ainakin voinu, mutta aina kun kumarruin ottamaan kuvaa, niin kuvattava lähti tulemaan kohti. Tää näitä päiviä on.

Jossain välissä sitten pyörähdettiin takasin ulko-oven tuntumaan ja joku, en nähnyt kuka, tammipensas oli välissä, löysi sisäkumin, jolla kesälläkin leikkivät. Nyt sisäkumi näytti jotenkin siipeensä saaneelta, liekö jäänyt ruohonleikkurin jalkoihin. Yhtä kaikki siitä irtosi taas toviksi iloa, sain muutaman kuvankin, jotka on edelleen kamerassa, ja sitten se hajosi useempaan osaan. Viivi juoksi kätkemään yhden osan ja loppuporukka jatko suurimman osan venyttämistä.

Illalla sain jonkun tilapäisen mielenhäiriön ja poistin leipälaatikon käytöstä. Sen ongelma on koko ajan ollut se, etteivät kaikki leivät mahdu sinne, niitä sitten lojuu pitkin apupöytää ja koko homma näyttää tosi sotkuselta ja epämääräseltä plus, että leipälaatikko on ollut hellan vieressä olevalla apupöydällä ja niinpä siinä on usein tosi vähän tilaa niille vermeille, joita tarttee kun laittaa ruokaa. Eikä kai sitäkään sovi unohtaa, että Cello on keksinyt, että tuolilta kurkotellen vois vaikka yltää leipiin. Totoro on suoraviivasempi: etutassut apparin reunalle ja sitten veeeeeeeenyyyyyyyy. No nyt on koko appari tyhjä ja leivät on kaapissa, leipälaatikko jäi haukottelemaan ovensuuhun. Saa nähdä löytääkö KePo huomenna aamulla leipää aamupalalleen...

Kun sitten vauhtiin pääsin, niin siivosin "jauhokaapin" saman tein. Sieltä löyty kaikkia kivoja aarteita, joissa oli viimeset käyttöpäivät menneet aikaa sitten, paras tais olla 2000. Niinpä heitin kaikki epämääräset nyssäkät menemään, ei niitä kukaan kuitenkaan käytä. On varmaan tullu hankittua jotain projektia varten, eikä sitten kaikki olekaan siihen projektiin huvennut vaan on jäänyt kaapin perukoille asumaan. Kaappiin tuli kummasti tilaa ja nyt sieltä löytääkin sen mitä etsii. Siivoilin alustavasti myös laatikostoa, jossa on kaikki ruokailuvälineet sun muut puukot ja puntarit. Jotain heitin tylysti roskiin, loput käyn myöhemmin ajatuksella läpi ja käyttökelposet, tarpeettomat, lähtee kiertoon.

Muu lauma pysytteli aika kivasti vähän takavasemmalla tiiraamassa kun siivoilin, mutta Totoro nuoren innolla pyöri jaloissa, eikä tahtonut millään tajuta, että olis syytä pysyä vähän loitompana. Toisaalta Totoro oli aika oiva imuri... sinne katosivat lattialle pudonneet muruset, yksittäiset makaronit yms. ja tasan tarkkaan paljon ennen kun huomasin niitä ees pudottaneeni... Ohhoijaa.

Toivottavasti siivousinto kestää sen aikaa, että ehdin käydä mahdollisimman monta kaappia ajatuksella läpi, itseni tuntien uskallan kuitenkin epäillä.

Käpistelyä

Maanantai, maanantai, minne menit? Tai no tiedän mä: maanantai meni valokuvien kanssa näpräilyyn, se kun on taas Kipazin-kalenteriprojektin aika, tänä vuonna aikasemmin kun viime vuonna, niin ei oo hätä ja hoppu. Tuskin muuta ihmeellistä tein...

Ai niin, taisin jumittua meseen siinä kuvien käpistelyn ohessa. On se lopulta aika hyvä varuste; sitä kautta saa kiinni keskimmäisenkin, josta ei muuten pal mitään kuule. Luulen, että se voi olla myös rasittava varuste, mitä siinä teet kun masiina piippaa koko ajan, että viestiä pukkaa. Onneks mesen voi jättää avaamatta tai sulkea, jos ahistaa ja ehkä ajan kanssa oppii myös jättämään piipityksen omaan arvoonsa, jollei ehdi vastailla.

Viikonloppupäiväkirja

Oon nykyään aika laiska kirjottamaan viikonloppusin, oon oikeestaan aika laiska istumaan koneellakaan nykyään, ei vaan jaksa, on muutakin tekemistä. Alottelin siis tätäkin tekstiä jo perjantaina, kirjotin ripauksen, lauantaina en ees sitä ripausta, mutta sunnuntaina sitten vähän lisää. Taidan julkasta kaiken yhtenä hötäkkänä näin maanantain kunniaks.

Perjantai:

Ihana fiilis: perjantai ja vapaa viikonloppu edessä. Ihan mahtavaa.

Aamulla väsytti ihan älyttömästi, eikä nousemista yhtään helpottanut se, että unilämpöinen Totoro nukkui kiinni meikäläisessä, poski poskeani vasten, Arska oli tiivistynyt mun jalkoihini ja Viivikin oli kiinni ihan iholla. Jotenkin se tuntu niin ihanalta ja rantouttavalta kun unilämpöiset, rennot länderit tuhisivat siinä vieressä, KePo oli jo maailmalla. Jonkun muun mielestä koirat punkassa tietty vois tuntua ällöttävältä tai jotain muuta sellasta, mutta mä nautin "karvakakaroideni" läheisyydestä.

Tänään oli tietty kauppapäivä kun on viikonloppu edessä. Olin jo haudannut ajatuksen oikeasta verijäljestä huomenna kun en taas herännyt ajoissa hankkimaan tarpeellista kalustoa, vaan paikallinenta putiikki, Isokangas, yllätti ja siellä olikin pakastettua naudan verta, jess. Ostin sitten jäljen päähän naudan jauhelihaa, eiköhän ne toisiaan täydennä ja ole koirankin mielestä loogisia.

Kotihommat jäi tältä päivältä, jotenkin tuntu niin ihanalta vaan olla ja nauttia siitä, ettei mikään aikataulu paina päälle.

Lauantai:

Lauantaina oli kello soimassa, ei kuitenkaan kuudelta, vaan vasta puol ysin aikaan. Siitä vähitellen ilman kiirettä liikkeelle. KePo jätettiin kotio päivystämään ja vanhimmaisen kanssa pakattiin Pipuliina ja Totoro pakuun, suunta kohti Nlaa ja Musti&Mirrin 1-vuotiskekkereitä. Kovin pal ei innostuttu shoppailemaan, vähän herkkuja koirille, Pipuliina sai hienon toppatakin, Totoro uudet valjaat kun pentumallit alkaa olla jo vähän... no pentumallit. Säkki ruokaa vielä ja keula kotia kohti.

Yhdentoista aikaan oli sitten kasvateille harrasteverijälkeä ja vähän muutakin jälkeä, siis vähän oppia siitä miten tehdään "oikeaoppinen" jälki ja miten tehdään verijälki. Teorian jälkeen tein verijäljet, ihan vaan tohon meitin omaan mettään, ja ne sitten ajettiin. Hauskaa oli, vaikka sää ois voinut olla hippasen perempi. Kun sitten "vieraat" olivat lähteneet, koitti omille koirille kunnon virikkeistämishetki: patistin koko lauman tutkimaan ajettuja verijälkiä ja hyvän tovin karvakorvat pöpelikössä kolusivatkin.

Takan päätin lämmittää vaan se olikin sitten helpommin sanottu kun tehty. Takassa oli sytykettä ihan kivasti, puut vaan sekaan ja tulta perään. Pelti kunnolla auki, kun sää ei ollut lämmitystä ajatellen paras mahdollinen ja alaluukkukin apposen auki. Tarjosin vähän happea myös luukun ilma-aukoista. Vaan takka oli päättänyt, ettei ole sopiva päivä lämmitykseen, eikä ainakaan työntää savua ulos, parempi, että se tulee sisälle. Niinpä sitä tuli: peltiaukon raoista, uuniluukun raoista, leivinuunin kautta, alaluukun kautta ja lopulta jopa hormin nuohousluukuista. Yritin polttaa sanomalehteä hormissakin, tuloksetta, tuli nimittäin sammu, niin kova oli matalapaine. Kaikki ikkunat, ovet ja räppänät selälleen, ettei tukehduttu savuun. Onneks oli lämmin ilma. Lopulta sain "matalapainetulpan" pois piipusta ja homma lähti toimimaan.

Iltapäivä ja ilta menikin sitten kaikkia kotihommia tehdessä, niitä, jotka viime aikoina on pahasti ruuhkautuneet. Tiskit, tiskikone, apupöydät, pyykit jne. Illalla viimein korkkasin keskiviikkona haaveilemani punkkupullon, en kuitenkaan ehtinyt kirjaa korkata, se jäi toiseen kertaan.

Sunnuntai:

Sunnuntaissa jo, viikonloppu loppusuoralla. Onkin ollut ihanan rentouttavaa ja nyt tuntuu jopa siltä, että akut on ladattu, ne omat meinaan.

Sunnuntaiaamun vietin nukkuen, kello oli jo melkeen puolessa päivässä kun lopulta oltiin aamupalalla. Tuntupa hyvältä välillä nukkua ihan niin pitkään kun huvitti. Ens viikonloppuna onkin sitten herätys taas molempina päivinä ihmisten ajoissa kun ollaan Hyvinkäällä lauantaina pentunäyttelyssä ja sunnuntaina SSKY:n päänäyttelyssä.

Päivä meni pyykkien kanssa, niitä riitti, vaikka eilenkin niitten kanssa touhusin, mutta nyt se osasto alkaa olla kunnossa ja pyykkikorissa ei enää kovin montaa likasta vaatetta nökötä. Oon ehtinyt pestä jopa koirien punkkavermeitä ja sohvilla olevia mattoja.

Koirat on autelleen pihatöissä ja sisätöissäkin. Erityisen ihanaa niitten mielestä oli lauantain savutupa, pääsi taas juoksemaan sisään ja ulos ihan vapaasti, just kun kesäaikaan konsaan, rapasin tassuin, ja koko sen ajan kun yritin saada savun kämpästä ulos ja vielä vähän sen jälkeenkin, että kaikki oli varmasti kunnolla tuuletettu. Erityisen raivostuttavaa koirista oli kun joutuivat olemaan sisällä kun KePo ajo ruohot, piti vähän väliä haukkua ja ryntäillä ovelle. Vaan raivostuttavaa se ruohojen ajaminen oli Murunkin mielestä, joka sentään sai olla ulkona, mutta tarhassa, hirmuinen haukku vaan kuulu aina kun KePo kaahas vähän lähempää tarhaa.

Siinäpä viikonlopun riennot lyhykäisyydessään. Vähän harmitti kun en sunnuntaina tajunnut ottaa ulkona kuvia koirista, sää ois ollut ihan hyvä, aurinko paisto ja puissa alkaa olla ruskan värit, siis niissä, joista ei perjantai-lauantai -yön tuulessa lehdet tippuneet, meinaan tuomesta tuli sen yön kuluessa täysin lehdetön, aika monesta koivusta myös.

Ja hei, älkää unohtako klikata hyvän asian vuoksi, älkää unohtako metsää.

Metsänkasvatusta

Vinkistä löysin Act 4 trees -sivut. Kun virtuaalimetsissä on 100 miljoonaa lehteä (yhdestä vierailusta syntyy yksi uusi lehti) Prizee.com lahjoittaa 10000 euroa Amazonin sademetsien hyväksi.

Pistin oman metsän kasvamaan, joten käykääpä lisäämässä lehtiä puihin "Kipazin-metsässä".

Melkeen hengästyttää

Aamulla kello soi jo het kuuden jälkeen ja melkeen hengästytti valmiiks kun ajatteli edessä olevaa päivää. Aamu kuitenkin oli kiireetön, aamupala, ei ees eväitä mukaan, autoon ja liikenteeseen. Koska olin liikkeellä tavallista aikasemmin oli motarikin tavallista ruuhkasempi (mun kannaltani katottuna siis). En lakkaa ihmettelemästä sitä, ettei oikeenpuoleisella kaistalla kökötä kun pari autoa, loput tökkivät vasemmalla kaistalla, supisuomalaista kulttuuria, toinen käsi vielä puussa.

Ruokatunnilla kirmasin yhden tutun luo hakemaan hältä ostamiani kirppiskamoja. Olikin tosi hyvä palvelu; tarjottiin oikein hernekeittoa ja sumpit päälle. Ruokaseura oli mukavaa ja juttua riitti. Kiitosta vaan!!

Tuskin päivä ehti kääntyä iltapäivään kun jo starttasin auton ja lähdin kohti Nlaa, se oli nimittäin kampaaja klo 14.00. Siinä meni rattosasti vähän reilut pari tuntia ja nyt on ihan uus pää ja hieno onkin. On oranssia, on ruskeeta ja on vaaleeta, niskasta lyhyempi, edestä melkeen entisen mittanen. Kuulemma syksyn värit nyt kun on kerta syksy, kesällä oli kuulemma kesävärit ja seuraavaks vois kuulemma mennä ottamaan jouluvärityksen.

Kampaajalta akutädin pakeille, pikahoito, ja sitten vauhdilla kotio. Arskan jälkikamat olin pakannut jo aamulla ja palonut nakitkin valmiiksi kippoon jääkaapin perukoille odottamaan. Kiirettä lisäsi se, että nuorimmainen halusi samalla kyydin Nlaan. No KePo lähti reissuun mukaan, joten samaan Nlan keikkaan saattoi lisätä postissa käynnin eli meikä tipautettiin postin pihalle, sitten KePo kävi tipauttamassa nuorimmaisen kyydistä ja ajo takasin hakemaan meikäläisen postin pihalta, jossa vaihdoin kuulumisia tuttavan kanssa, johon törmäsin postin jonossa.

Ehdittiin treffipaikalle kutakuinkin ajoissa tai ainakaan kukaan ei sanonu, että oltais oltu myöhässä. KePo joutukin töihin eli pääs vetämään Arskalle jäljen, Kikka, the kouluttaja, teki Arskan toisen jäljen. Ja tänään Arska oli ihan mahtava: ajoi molemmat jäljet mielettömän upeesti, eikä kumpikaan ollut lyhyt eikä ihan helppo. Tuhina vaan kuulu kun Arska painalsi menemään. Ekalla jäljellä oli kaks esinettä (keppiä), toisen Arska ilmaisi hyvin, toisen ohi porhalsi täyttä vauhtia mitään huomaamatta. Toisella jäljellä oli yksi esine, sukka, sen Arska löysi oitis ja ilmaisi tosi hyvin. Siis aivan upea päivä Arskalla tänään.

Kotimatkalla Arska nukkui penkillä, pää mun sylissäni, pieni jälkikoira rankan työrupeaman jälkeen. Kotona odotti muu lauma "nakinjämiä", on nimittäin tullut opetettua ne siihen, että kun tullaan Arskan kanssa kotio, niin jokainen saa pari nakinpalaa, myös Arska.

Harrastamisen ihanuus vai ahnehtimisen kirous

Nuorimmainen sano aamulla, ettei saanut millään lakkamäärällä ja yrittämisellä yhtä kuohkeeta kampausta kun mitä mulla oli... meillä on ehkä vähän toisenlainen hiusmaku, oisin ihan mieluusti valinnut itelleni sen vähemmän kuohkeen, mutta sain tän:


Mä oon oikeestaan aika tyytyväinen kun tää syksyn koirakurssirytäkkä on ohi, jotenkin nimittäin tuntuu olevan aina kiire johonkin suuntaan: tiistaina koiratanssi ja näyttelytreeni, keskiviikkona pentukurssi ja torstaina PK-jälki. Jokainen sessio nielee pari tuntia aikaa plus matkat päälle. Tiistaina matkohin menee "vaan" joku puol tuntia tai nelkyt minuuttia, keskiviikkona ja torstaina tunnin verran ja jälkitreeniin saattaa huveta enemmän kun kaks tuntia, sehän riippuu niin monesta jutusta, ei sitä voi etukäteen niin tarkkaan suunnitella, että olis minuuttiaikataulu.

Ite oon tietty kurssiohjelman valinnut ja sitten haalinut siihen päälle vielä muitakin tekemisiä, etten tästä ketään voi syyttää, korkeentaan kiittää perhettä kärsivällisyydestä, enkä syytä itteänikään, ja kohtahan tää loppuu, pari viikkoo enää, ja sitten jää pelkästään tiistain rupeama ja luulen, että se päättyy Cellon osalta kun eilen ostamani "sarjalippu" on käytetty loppuun. Vähän epäilen, ettei talvisäät ole Cellolle ihan sopivia, tulee vilu ja silleen. Treenataan kotona homma järjestykseen ja jatketaan keväällä. Tarvinkin ite aikaa työstää käskyt ja pistää ne aivoissa oikeisiin lokeroihin, nyt ne menee toisinaan ihan sekasin, eikä Cello voi millään tietää, että pyöri tarkottaa tänään tota ja huomenna sitä ja ylihuomenna ihan jotain muuta. Hiotaan nää opitut talven aikana ja erityisesti tää hiominen on tarpeen mulle.

Totorolle on nyt tuo näyttelytreeni ja pentukurssin viimeset kerrat. Sen jälkeen vois kokeilla miten sujuu "pentutoko" ja sitten taitaa Totorokin jäädä tauolle, ellei inhimillisen matkan päästä löydy jotain sisätiloissa tapahtuvaa koulutusta. Katotaan sitten keväällä Totorollekin jotain sopivaa, jos vaikka joskus tottiskisoihin päästäis, se lienee enemmän meikäläisen viitseliäisyydestä kiinni kun mistään muusta. Tai ehkä joku BH-koe.... Siinähän sitä ois tavotetta kerrakseen. Mökön, edesmenneen leonkerpeleen kanssa, sitä harkittiin, muttei koskaan päästy jalostustarkastusta pitemmälle, tosin siinäkin oli tottisosuus ja aika pal samoja juttuja kun BH:ssa, hippasen kepeempänä versiona vaan.


Tässä Mökö, ekaks vaan poseeraa ja tokassa kuvassa jalostustarkastuksessa ulkomuoto-osiossa tuomarin syynättävänä.

Heinäkuun loppupuolella naputtelinkin tänne, kuin oon jäänyt koukkuun nettikirppiksiin ja kirppisten nettisivuille. No vähitellen riippuvuus hellittää, ei sen takia, ettenkö vois ostaa kirjoja ihan loputtomiin, vaan kun tila loppuu ja sarjat täyttyy elikkä kun kaks Angelika-kirjaa vielä löytää tiensä luokseni (kuun lopussa), niin sarja on täynnä. Robert Jordanin Ajan pyörä -sarjasta mulla on nyt kaikki tähän mennessä suomennetut osat, yks osa tosin pokkarina, että on vielä etittävä ko. kirja "kunnon kirjana". Siinä sivussa tuli hankittua jotain Holdstockia ja vanhimmaiselle nippu Kingejä... Seuraavaks täytyy ryhtyä lukemaan.

Ootan kyllä viikonloppua, ei juur mitään ohjelmaaa, paitsi harrastejälki omille kasvateille ja Nlan Musti&Mirri -liikkeen 1v-riehassakin ois kiva käydä. Täytyy varmaan raahata jäljelle tulevat Nlaan jos mielii ehtiä sinne, sattuu meinaan pahasti päällekkäin. Mutta siis, ei pal mitään tekemistä, joten vois vaikka... pestä pyykkiä, luututa lattiat, pyyhkiä pölyt, siivota keittiön tiskipöydän ja apparin, laittaa ruokaa, nyppiä Aasan ja Viivin turkkeja, siistiä Arskan made-by-fiskars -lookin, jne. jne. jne... aion kyllä ehtiä istua takamukselleni ja korkata hyvän kirjan, ehkä vois lauantaina korkata jotain muutakin ja sitten vaan nauttien olosta ja elosta, vaikka sitten kaaos ei tasottuskaan.

Tänään oli Totoron pentukurssi. Sää oli eilistä huomattavasti parempi, joten oli suorastaan nautinto kursseilla. Tänään tutustuttiin agiesteen tapaisiin; sillä aikaa kun toinen puoli ryhmästä oli esteillä, niin toinen tutustui aktivointileluihin, niihin puisiin sellaisiin, mitä niitä nyt olikaan; Dog Brick, Dog Spinny, Dog Smart jne. Totoro kiipeili edestakaisin myös yhden sellaisenkin esteen, jossa oli puiset portaa molemmissa päissä ja väli kuljettiin paria lautaa pitkin. Liittyy varmaan pelastuskoirajuttuihin. Lisäksi opeteltiin seis-sanaa, seikkailtiin ihmisryhmässä, kutsuttiin luo... siinä kai ne tärkeimmät. Tavattiin myös useempi hevonen ja lopuksi lenkkeiltiin tietty ja pennut painoivat pitkin polkua muta roiskuen. Osansa savikylvyistä saivat paitsi koirat niin myös kaksjalkojen lahkeet.

Nyt vois jo harkita nukkumaan menemistä, sen verran toi raitis ilma uuvuttaa, joten Tuulensuoja toivottaa hyvää yötä.

Nykyteknologiaa ja kosteita kelejä

Nuoriso halus pitkään, että ryhdyn käyttämään meseä. Teinien mielestä on pal helpompi naputtaa viesti kun laukata yläkerrasta alakertaan...... no toisaalta oon joskus pistänyt tekstrin yläkertaan kun en oo jaksanut huutaa nielurisat lepattaen portaan alapäässä, vaikka voishan sitä kai kavuta yläkertaankin, jos nyt ihan tarkkoja ollaan, tai sitten opettaa jokun koirista viestikoiraksi. No joka tapauksessa nyt mulla on koneessa mese ja jotenkin mulla on sellanen fiilis, että voi vielä tulla päivä kun nuoriso katuu sitä, että asensi sen mulle ja vielä autto alkuongelmien kanssa. Nyt on nimittäin älyttömän helppo kurkata meseen iltamyöhällä ja ilmottaa, että hus nukkumaan sieltä tai pistää heräte menemään ja kehottaa tekemään jokin homma. Juu mese on nykyäidille ihan hyödyllinen työkalu

Oon viime ajat tuskaillut kotona vallitsevan täydellisen kaaoksen kanssa, jotenkin vaan ei aika riitä just nyt sen kesyttämiseen, raavin pelkästään päällimmäisiä sieltä, mistä pakko on, joten koin tänään aika vapauttavan tunteen kun napautin Sarin aforismipalvelun osoitetteen ja sieltä putkahti vastaani tällainen suuri viisaus:
Idiootit pitävät yllä järjestystä, nerot hallitsevat kaaoksen.
Jatkan siis hyvin omintunnoin kaaosta vielä hetken

Duunin jälkeen ajelin Nlaan, oli akutädin aika. Samalla reissulla kävin Musti&Mirrissä ostamassa "matkapunkan" koirille. Ostin siis sellaisen reunallisen punkan autoon, jossa on hyvä lämmitellä koulutuksen jälkeen odotellessa, että toinenkin koirista suorittaa oman osansa.

Tänään oli Cellon koiratanssitunti ja siihen päälle Totoron näyttelykoulutus. Pakkasin siis autoon kaksi koiraa, uuden punkan, loimet ja sadevermeet. Isä-poika -kaksikko oli aika hauskan näkönen kun istuivat pakun etupenkillä vieretyksin nenät menosuuntaan, turvavöissä tietenkin.

Ensin oli Cellon tanssitunti, vettä sato kun aisaa ja oltiin ulkona. Eipä meitä montaa ollutkaan: Igor, saksanpaimenkoira, ja Cello sekä kouluttajan oma koira. Jännäsin vähän sitä miten Cello sateessa menee, kun en sille takkiakaan laittanut, koska takista on haittaa tanssahdellessa. Hyvin jaksoi Cello sateesta huolimatta ja muutaman käskyn Cello oli äkkiä sisäistänyt, vaikka aiemmin sillä oli vaikeuksia ko. temppujen kanssa. Ilmeisesti asiat olivat itäneet herran aivoissa ja nyt suoritteet olivat valmiit. Muutenkin Cellon tekemisessä oli tänään sellasta eloa, joka siitä on tähän asti puuttunut. Seuraaminenkin meni vauhdilla ja iloisesti, tähän asti se on ollut sellasta pakkopullaa. Sillä aikaa kun Cello tanssi Totoro säesti laulaen...

Tanssitunnin päätyttyä vaihdoin koirat. Cello autoon ja koska herra oli märkä, niin puin kevyttoppaloimen päälle, ettei tuu autossa ootellessa kylmä. Totoro puolestaan kentälle vesisateeseen. Totorolle kävin hakemassa takinkin, kun poika näytti sen verta kärvistelevän sateessa ja kun ei näyttelytreenissä takki haittaa menoa.

Paikalla oli viisi koiraa Totoron lisäksi. Tänään harjoteltiin seisomista (sen Totoro jo aika hyvin osaakin), pöytää ja sitä, että vieras ihminen tulee liki. Totoron mielestä kouluttaja oli aika epäillyttävä tyyppi, se vaihe on pojalla nyt menossa. Muistan vastaavan Cellostakin, käytiin sitten käsittelykurssia yms., ja tänä päivänä Cello on pöydällä kun patsas tuomarin kun tuomarin käsittelyssä, joten varmasti se oppii Totorokin tuon pöytäilyn jalon taidon.

Cello osasi odotella paremmin kun poikansa, tosin Cello on joutunutkin oottelemaan autossa ja Totorolla tämän asian harjottelu on jäänyt aika vähiin. Oli Cellokin sen verran pistänyt elämää risaseks, että oli riisunut loimensa, siis todennäkösesti kuivaillut itteään auton penkkiin ja samalla kuoriutunut loimesta.

Vaan nyt äkkiä vielä saunaan lämmittelemään ja sitten unten maille.

Harmaata, märkää ja syksy

Maanantai ja Syksy - ihan isolla S:llä; harmaata, märkää, ei sentään kylmää vielä. Ei mulla mitään syksyä vastaan, itse asiassa se on oikeestaan tietyllä tapaa mun suosikkivuodenaikani. On ihanaa kävellä vesisateessa, varsinkin kun vettä tulee suunnilleen vaakatasossa ja tuulee, että tukka päästä lähtee. Sen jälkeen saunaan ja sohvan nurkkaan huovan alle, lasi mieleistä punkkua (vaikkapa sitä, jossa lukee land of dreams and fantasy, ai millä perusteilla mä juomani valitsen, no vaikka etiketin mukaan, sopivan tekstin mukaan tai sitten ihan sen mukaan miltä pullo tuntuu kädessä), hyvä kirja, muutama kynttilä, takkatuli, lauma rentoja koiria, onko oikeesti mitään sen ihanampaa paitsi ehkä kirskuva pakkanen, kipinöivä hanki ja kylmän kajee auringonpaiste tai... siis jokaisessa vuodenajassa on puolensa.

Starttasin duunista kotimatkalle, oikeestaan suunta oli Nlaan, hyvissä ajoin, vanhimmainen kun oli päässyt aikasemmin kun piti. Jotenkin vaan ei tänään toi kotimatka menny mitenkään jouhevasti, tuntu, että joka paikassa oli joku tietyö tai muu sellanen ja 30 rajotusta pukkas ihan oudoissa paikoissa. Porintiellä sitten jo seisottiin jonossa, eikä jono liikkunut mihinkään. Soitin siitä vanhimmaiselle, että täällä oon, enkä muuta voi. Ei se pysäys lopulta pitkä ollut, vaikka tuntukin siltä.

Tänään tuli ilmoteltua koiria vielä muutamaan näytelmään, vaikka oikeesti meidän piti jo asettua vähän tauolle, mutta sitten innostus iski ja tuuppasin itseasiassa peräti neljä kirjekuorta postiin. Jonkun lajin hulluutta kaiketi, mutta jotenkin tää loppupuoli vuotta on ollut sellasta näyttelykautta, joka nyt näyttääkin loppuvan vasta Messariin joulukuussa. Ens vuodelle sitten uudet kujeet, eikä ehkä niinkään taas näytelmiä, luulisin.

Ai niin, nyt ollaan oltu pari viikkoa ilman televisiota ja täytyy sanoa, ettei olla kaivattu. Ekalla viikolla tuli pari kertaa klikattua ittensä telkku.comin sivuille ihan ajatuksissaan, mutta nyt ei enää tule tehtyä sitäkään. Ei olla edes vuokrattu devareita, aika on mennyt ihan ilman hypnoosilaatikkoa. Positiivisena ilmiönä ollaan havaittu se, että kun ennen ei ikänään ehtinyt punkkaan kun vasta joskus yhdentoista pintaan tai jälkeen, niin nyt ollaan monasti nukkumassa jo kympin jälkeen, joten unta tulee enemmän kun ennen. Varmaan sen pitkän päälle alkaa huomaamaan pienenä piristymisenä syksyn pimeydestä huolimatta.

Totoro tuolla hieroo itteään korissa olevaan kumikanaan, Cello selittää eteissä, että vielä tarttis päästä ulos, Arska yrittää saada meikäläisen tajuamaan, että vois mennä jo nukkumaan, vaikkei kello oo vielä puolta kymmentäkään, Muru oottaa ruokaa ja Aasa&Viivi vetää sikeitä. Tuulensuoja vaikenee tältä illalta, huomisen kirjotteluista en tiedä, ollaan nimittäin ekana Cellon kanssa koiratanssissa ja sen jälkeen Totoron kanssa näyttelykoulutuksessa, joten kotona oon huomenna joskus puol kymmenen aikoihin ja voi olla, ettei päälimmäinen ajatus ole blogi. Vaan nyt: Hyvää yötä!

Ammatinvalintaa osa 3

Monipuolinen kokemus työelämästä on nykyään suorastaan välttämätöntä, on oltava valmis moneen ja on oltava kokemusta monesta. Totoron uusin uravaltaus on "korvaava unikaveri". Jää tyystin huomaamatta, että vieruskumppani onkin jo herännyt ja kadonnut omille teilleen, kun puolet tyynystä on edelleen vallattu ja tasainan tuhina täyttää korvan. Vasta herätessään huomaan, että korvaan hengittää Totoro.

Toisaalta voisi myös ehkä ajatella, että urana onkin hämätä, jotta toinen saa poistua rauhassa, vieressä nukkujan huomaamatta...

Kiirettä pitää

Työpaikalla oli kerätty adressi, oikein pitkä lista nimiä, siinä toivottiin, etten enää ikinä tulis autolla töihin, koska oon liikenteelle vaarallinen ja speciaalivaarallinen parkatessani autoa, tosin olin liikkeellä fillarilla, joka eteni potkimalla, vaikka olikin tavan fillari, ja vedin sen verran hernettä nenääni, että päätin irtisanoutua. Onneks armollinen kello soi siinä kohti, joten pelastuin kootuilta meriselityksiltä ja uuden työpaikan haulta.

Kasin pintaan olin valmis pakkautumaan autoon tarkastettuani kymmenettä kertaa, että kaikki tarpeellinen oli mukana, jotta muistan puhua kaiken mitä olin ajatellut ja toisaalta en jumita johonkin epäoleelliseen kohtaan liian kauaksi aikaa. Kaiken rehellisyyden nimissä mulla ei ollut aavistustakaan mahtuuko luento puoleentoista tuntiin, koska olen muokannut runkoa aika reilusti sitten viime kerran, joten päätin, että ellei paikalla ole seinäkelloa, niin kaivan kännykän ja hidastan tai lisään tahtia tarpeen mukaan. Matkalla vielä luin matskut kerran läpi... joo, mulla tosiaan oli kuski, ylellistä.

Perille oli helppo löytää, kävihän vanhimmainen AnnaTapion koulua siellä päin maailmaa ja ajo-ohjeetkin olivat hyvät. Luennon ajotus oli lopulta melkeen loistava: tunti ja 20 minuuttia eli 10 minuuttia kysymyksille. Keskustelua virisi kummasti ja niin tilaisuus venyi kahteen tuntiin.

Kotimatkalla väisteltiin hölkkääjiä. Vähän oli huonosti homma järjestetty noin niin kun liikenneturvallisuutta ajatellen. Joku epämääränen lappu tien vieressä, jossa luki "varo juoksijoita". Niitä juoksijoita sitten riitti useemman kilometrin matkalle erinäisissä ryppäissä, välillä teki tiukkaa päästä ohi, ja lisäksi juoksijat vaihtelivat tien puolta miten sattuu ja ihan äkkiyllättäen. No kun hissuksiin ajo, niin ei siinä mitään hätää.

Sillä aikaa kun oon ollut maailmalla, kahdet lukulasit on hukkaantuneet. Muistan kuin aamulla otin ne kotelosta, oon tosiaan tunkenut kahdet samaan koteloon, tosi näppärää, käytännöllistä ja laseja säästävää, ja laitoin kolmannet sinne koteloon. Vaan minne laitoin ne kahdet muut, ei harmainta haisua, eikä niitä näy missään katon sitten laseilla tai ilman ja KePokin jo yritti kattoa, vaan ei löydy. Ehkei siinä nyt mitään maatamullistavaa vahinkoa käy, ellei joku satuta esim. jalkaansa tai takamustaan rikkoutuneeseen linssiin, vaikka olisvat iäksi hukassa, nimittäin toiset on mallia Tiimari-3,60eur ja vähän rikki, toiset mallia Säästöpörssi-jotain-7egee.

Ruuanlaitto vie yllättävän paljon aikaa. Päätin tänään tehdä paistosta äiteeltä saamastani jättikesäkurpitsasta. Palomiseen meni melkeen tunti... enkä ees palonut kurpitsaa erityisen pieneksi. No nyt on paistokset uunissa, valmistuu kun ehtii, joskus ehkäs seiskan jälkeen. Koskahan mä ehtisin paneutua tohon pyykkivuoreen??

Kuvia, ai niin lupasinko mä kuvia? Taisin luvata, mutta saatte tyytyä kahteen. Yks on kotisivujen uutisia sivulla (Veikko ryhmäkehässä) ja toinen tässä (Kipazin kasvattajaryhmä ryhmäkehässä).

Laidasta toiseen

Heräsin joskus aikasin aamulla kun oli vielä pimeetä ja kuuntelin sateen lotinaa. Mielessä kävi, että ihan kiva näyttelysää ja toisaalta vielä ei tän kesän kamalaa näyttelysäätä oo ollut ja tänään on tän vuoden viimenen ulkonäyttely, että todennäköisyys kastumisesta vallan suuri. Vaivuin takasin uneen.

Heräsin kellon soittoon ja kuuntelin sateen lotinaa. Pitkästä aikaa mielessä kävi ajatus, että jos oisin ollut ainoona menossa näyttelyyn, niin oisin saattanut sammuttaa kellosta herätyksen, kääriä itteni peittoihin ja jatkaa unia. Vaan niin en tehnyt.

Paikalla oltiin ihan hyvissä ajoin, vaikka lähtö tuntui venyvän venymistään. Puettiin sadevaatteet ja Totorollekin laitettiin loimi. Sitten sateeseen kehää oottelemaan. Oli kiva havaita, että kaikki ilmoitetut viisi länderiä olivat paikalla säästä huolimatta.

Timon nuorimpana ja aakkosissa ensimmäisenä joutui johtamaan joukkoa. M-kööri paineli perässä. Totoron osalta jännitin vähän pöytää, se kun meni ihan plörinäksi Kaivarissa. Tänään kuitenkin parempi päivä ja pöytäily meni suorastaan hyvin ja mikä yllättävintä, Totoro suurimmaksi osaksi ravasi kauniisti, vaikka harjottelu on jäänyt. Niin ja seistä tönötti poseerausasennossa ihaltavalla kärsivällisyydellä. Opetankohan mä koiria unissani, jotenkin tietämättäni...

Veikko korjasi potin, Padi oli toinen, Totoro kolmas ja joukon kuopus Timon neljäs. Veikko, Padi ja Totoro saivat vielä KP:nkin. Mulla oli lisäksi kasvattajaluokka ja saatiin siinä KP. Pohdittiin sitten kehän laidalla, että mitä tehdään kun sää on mitä on ja loppukehiin tuntikausia. Siinä säässä en kehdannut ketään ryhtyä ylipuhumaankaan loppukehiin, jokainen sai tehdä päätöksen ihan ite. Tahdonkin siis kiittää kaikkia kauniisti, että jaksoitte kahlata läpi loppukehätkin...

Kukaan ei jäänyt paikalle loppukehiä oottelemaan vaan porukat painelivat koteihinsa sadetta pitämään. Meit mentiin Totoron ja KePon kanssa Padin perheen riesoiksi, kiitos vaan seurasta, tarjoiluista ja lämpimästä & kuivasta odottelupaikasta. Kolmen maissa oltiin sitten taas kaikki Tuomarinkartanossa ja yllätys, yllätys: aurinko paistoi, niin se sää vaihtelee laidasta toiseen.

Eipä me lisämenestystä kerätty, vaikka mallikkaasti kaikki esiintyivätkin. Rotu sen sijaan kyllä sai lisää tunnettuutta kun kromfohrländereitä kuulutettiin kehään ja kehästä pois ja tuntu, ettei moni rotua tuntenut ennastaan. Mulla olis kuviakin, ei tosin omaottamia, vaan Padin emännän, mutten ehdi niitä nyt laitella minnekään, huomenna toivottavasti, nyt on nimittäin lähdettävä valmistautumaan hengessä huomiseen; lähden erään rotuyhdistyksen leirille luennoimaan.

Kun en vielä oo saanut noita näyttelyarvosteluosastoja tehtyä Totoron sivuille, niin naputtelenpa vaikkas tähän:
Kookas urospentu, jolla hyvät rungon mittasuhteet ja oikea sukupuolileima. Päässä hyvät mittasuhteet, kuono-osa voisi olla hieman voimakkaampi. Hyvät korvat, silmät ja purenta. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä runko ikäisekseen. Hyvä häntä. Hyvä karvan laatu. Riittävä luusto. Liikkuu hyvin edestä, mutta taka-askel jää rungon alle. Mukava luonne. Esiintyy hyvin.

Ja kasvattajaluokka:
Veljessarja, jossa kaikilla oikea tyyppi ja hyvät rungon mittasuhteet. Kaikilla hyvät raajarakenteet ja terveet liikkeet. Oikealaatuiset karvat. Pentujen välillä hieman kehityseroja tällä hetkellä. Yhden pöytäongelmia lukuun ottamatta kaikki käyttäytyivät hyvin.

Ja nyt valmistautumaan huomiseen. Tuulensuoja vaikenee.

Kippis

Tänään sain tekstarin Matkahuollosta, että ois paketti noudettavissa. Siispä kotimatkalla Nlaan pakettia hakemaan ja se ei ihan pieni ollutkaan, onneks olin pakulla liikenteessä, vaikka mainoksessa sanotaankin, että mahtuu henkilöauton takapenkille, niin kyllä ois saanu vääntää painavaa ja hankalan kokosta lootaa, että olis sen sinne saanut, pakuun sen kun vaan viskas ja siellä oli. Kotona tosin en ryhtynyt urheilemaan pakaasia sisälle, se puuha jäi KePolle.

Paketissa oli selkäkippi, joka on nyt koottuna tossa keskellä olohuonetta. Sille on ehkäs syytä keksiä parempi säilytyspaikka, mutta testattiin aparaatti. KePo keikku sillä kun vanha tekijä, mua vähän arvelutti, mutta kun KePo oli sen hyvin testannut, niin kytkin vuorostani itteni jaloista kiinni ja käänsin varovasti vaakatasoon ja sitten pää vähän alaspäin ja siinä kohti KePo päätti pikkasen auttaa ja kippas mut päälaki kohti lattiaa. Ihan kiva, korvat paukahti lukkoon ja selässä ei tuntunut kamalan auvoselle... Kyllä se on meikäläisen alotettava vähän varovaisemmin, ei tollasella shokkihoidolla. Toivottavasti laite on niin hyvä kun kehutaan.

Nyt saunaan ja sitten pitää kai pakata kamat huomista varten, ettiä numerolaput, Totoron paperit yms., että on sitten aamulla valmiina starttaamaan kohti Tuomarinkartanoa ja pentunäyttelyä. Kovin hääppöstä säätä ei oo luvattu, toivottavasti ei kuitenkaan satais...

Ammatinvalintaa osa 2

Nuorena on kokeiltava kaikkee, eikä auta tyytyä yhteen, sitähän voi muuten katua sitten vanhana kun ei uskaltanut olla luova ja innovatiivinen. Kampaajan ammatin lisäksi Totoro harkitsee puuhkan virkaa. Tähän työhön kuuluu nukkua kaksjalan kaulassa mahdollisimman tiiviisti ja jos vaikka kaksjalalle tulee kuuma ja tämä tuuppaa puuhkan pois, niin tuokion kuluttua itseohjautuva puuhka on taas paikallaan. Voin suositella kurkkutautiepidemian aikoihin, paitsi jos potee kuristumiskauhua.

Käynnistysongelmia

Torstai ei käynnisty erityisen auvoisesti. Kömmin punkasta, päästän koirat pihalle, rämmin veskiin ja totean, että peilistä kattoo joku harmaan kalpee hyypiö, jolla on Totoron tekemä toispuoleinen kampaus (toinen puoli nuolee päänahkaa, toinen sojottaa miten sun sattuu). Yritän haroa hiuksia ojennukseen vaihtelevalla menestyksellä. Lopulta totean, että on pakko ottaa särkylääke, päästän koirat sisään ja kömmin peiton alle. Saatan olla hyvin omintunnoin koirien osalta, KePolla on iltavuoro, kyllä se hoitaa... Käsken jonkun hereillä olevista potkia mut ylös ennen kun tarttee lähteä. Ei sentään tarvinut potkia, raahustin ite esiin makkarista ja pakkasin vähän evästä kassiin, aamupalaa ei tehnyt yhtään mieli. Heitin vanhimmaisen koululleen ja ajoin duuniin. Duuniin päästessä lääke jo tehos ja olo oli melkeen siedettävä, joskus kympin pintaan sain aamupalankin syötyä...

Päivä meni menojaan ja totesin, että on pysyttävä erossa netistä ja nettiputiikeista, on tullut oltua turhan löyhäkätinen, joten tiedossa on tiukka kuukausi. No elämä on sellasta vuoristorataa tai ainakin mä olen taitava tekemään siitä yhtä silkkaa vuoristorataa ilman turhia suvantopaikkoja. Täytyy ehkä alkaa harjotella sitä suvantoakin, nyt menee joskus jo vähän liian lujaa johonkin suuntaan, eikä tahdo perässä pysyä ja jotenkin tuntuu, ettei enää jaksa olla lumiukkona pihallakaan kuten joskus nuorempana: sitä vaan nauro kun ei oikein tienny, että oliko elämä solmussa vai ei. Tai ehkä mä opettelen nauramaan enemmän.

Tänään oli jälkikurssipäivä ja Arskan kanssa startattiin upeessa auringonpaisteessa kohti Kattilajärventietä. Sen verta upee ilma oli, että piti ihan käydä hakemassa aurinkolasit sisältä. No treffipaikalla sitten alko sataa vettä... kuuro vaan, ei tarvinut kastua jäljestäessä, sadavaatteet nimittäin jäivät kotio.

Tehtiin vaan yksi jälki kullekin ja sen lisäksi oli esineruutua. Tein ite Arskan jäljen ja siihen tuli kaks kulmaa. Alku oli tosi mielenkiintonen, siis ihan tosi mielenkiintonen; Arska oli kun sunnuntaikävelyllä ja hyppelehti kun pikku pentu pitkin poikin, ei tietoakaan TYÖN tekemisestä. Lopulta otin Arskan taluttimeen ja päästiin alkuun. Sen jälkeen jälki menikin hyvin, jopa ne kulmat.

Jäljen jälkeen oli esineruutua, joka oli Arskalle jo tuttu juttu, meni silleen näytösluontosesti (tällä kertaa). Onnistuneeseen suoritukseen on hyvä lopettaa, joten Arska autoon ja vähän nakkeja evääksi, jonka jälkeen saatoin katella muitten esineruutunäytöksiä.

Pentukurssilla Tillinmäen metsissä

Kun ajoin kotia kohti sää näytti tosi lupaavalta, noin niin kun pentukurssia ajatellen, meinaan vettä tuli paikoin enemmän, paikoin vähemmän. Kotipihassa pääsin melkeen kuivana sisälle, vettä sato hiljaksiin ja vaatteissa oli runsaasti hiekkasia ja kurasia tassunjälkiä, koko kööri oli portilla vastassa. Jonkun ajan päästä sitten jo sato ihan tuutin täydeltä. Sokeristahan me ei olla, mutta pakkasin kuitenkin sadetakit mukaan, sekä kaksjaloille että Totorolle.

Kurssipaikalla, Tillinmäen metsiköissä, ei vettä satanut vaan sää oli lopulta ihan hieno. Tänään oli ohjelmassa lämmittelyliikkeitä ja muuta koiran "huoltoon" liittyvää sekä tehtiin vetämättä kävely -harjoituksia. Hymyilin hiljaa sisäänpäin kun kattelin lämmittelyliikkeiden harjoittelua, niistä moni oli liikkeitä, joita oon hionut Cellon kanssa eli koiratanssiin kuuluvia kuvioita. Jotain juttuja missasin kun luuri soi, en kuitenkaan montaa. Totoro ei tietenkään missannut mitään, sehän puuhaili KePon kera.

Pennuille tehtiin tänään jälki metsään, kuulemma se oli jotain 10-20 metriä, enkä osaa yhtään sanoa miten KePo jäljen tekemisestä suoriutui tai miten Totoro KePon johdolla jälkensä ajoi, mulla se aika nimittäin meni puhelimessa höpistessä, terkkuja vaan soittajalle, oli ihan kiva heittää välillä läppää leoistakin.

Lopuksi tehtiin metsälenkki pentujen kanssa ja pennut saivat olla irti. Tanner vaan jytisi kun lauma painalsi pitkin pusikkoa. Ei muuten uskois mikä meteli lähtee pienestäkin koirasta ihan vaan juostessa. Pari kertaa sain jonkun pennun päin sääriäni, mutta pystyssä pysyin.

Autoon pakattiin märkä ja väsynyt Totoro, onneksi (??) matkaa on sen verta, että sen kuluessa ehtii latautua vallan mainiosti, joten kotona Totoron piti sitten ottaa jo kisaa Cellon kanssa, että kumpi painii paremmin. Latautuispa sitä itekin noin sukkelaan.

Lisää jälkikulmia

Tänä aamuna satuin johonkin sopivaan koloon liikenteessä, Porintie oli melkeen tyhjää täynnä. Ajelin samaa syssyä motaria Ämmässuon liittymään asti, vaikka olin pakulla liikenteessä ja sillä en aamuruuhkassa motarille yleensä mee suin surminkaan kun suurin sallittu pakulle on 100, joten sillä ei pal laillisesti ohitella hitaampia kuten rekkoja, ellei halua tukkia koko liikennettä. Vaihtoehdot on siis joko ajaa 80 tai ylittää aika ajoin ajoneuvokohtanen. Tosin en ymmärrä minkä takia pakulla ei saa ajaa yli sataa motarilla, ajo-ominaisuudet kun on ihan henkilöautoon verrattavat ja näkyvyys pal parempi sieltä vähän korkeemmalta kun takamus tien pintaa raapien.

Se oli sitten taas pariton tiistai, joten ei koiratanssia. Oon tosin saanut järkättyä asiat, vai pitäiskö sanoa, että vanhimmainen on järkännyt asiansa..., no kuitenkin siinä jamassa ollaan, että jatkossa kursseilu onnistuu joka tiistai ja ens viikollahan se jo alkaa Totoron näyttelykoulutuskin, joten onkin yhtä kurssia toi tiistai-ilta.

Tänään tein uuden jäljen Arskalle. Tein sen tohon pihametikköön ja jälkeen tuli kaks kulmaa, eka oikeelle, toka vasemmalle, että ihan oli oikeeoppinen jälki tällä kertaa. Pituutta ei paljoo ollut, kun tarkotus oli keskittyä kulmiin. En antanut jäljen vanheta kovin kauaa, ehkä sellasen 20 minuuttia, sitten lähdettiin Arskan kanssa ajamaan. Tänään puin Arskalle jälkivaljaat ja kytkin ihan taluttimeenkin. Vähän Arska oli ihmeissään kun ei mentykään autoon, mutta pompotteli perässäni metikköön. Startti oli hippasen tahmee, mutta lopulta lähti jäljelle. Eka kulma kuitenkin meni joltisen sössien, toka jo paremmin. Päätavote saavutettiin: Arska ymmärsi, että kotipihassakin voi jäljestää. Ehkä ne kulmatkin alkaa pikkuhiljaa Arskalle aueta. Tuntuu vaan, että "apumakkarat" häiritsee Arskaa jotenkin, menee namin etsinnäks siinä kohti. Täytyy varmaan kokeilla seuraavat kulmat ilman makkaraa.

Muuten ilta sitten karkasikin käsistä jonnekin, en oikeen tiedä minne. Tai no tunnustetaan; innostuin surffailemaan pitkin poikin ja tutkailemaan syksyn verhomuotia... Siitä sitten ajauduin ihailemaan kaapistoja, huonekaluja, tauluja jne. Vois kai sitä aikansa paremminkin käyttää, luulisin, tai ainakin kukkaroystävällisemmin, sillä tilasin lopulta makkariin uuden pimennysrullaverhon, sellasen, jonka kanssa saa tuuletusikkunan auki, nykyinen on liian levee, sekä "pimennyskangasta" olevat sivuverhot ja sen lisäks piti tietty tilata yks lakanasetti kun se oli niin ihq ja syksyn kunniaks sellanen tosi sulonen kynttilälyhty ja vielä yks joululahjakin...

Ammatinvalintaa

Totoro ei ole seurannut isänsä jalanjälkiä sängyn alle viileyteen ja toimettomuuteen, vaan on päättänyt luoda uraa design-kampaajana, jolla on näkemystä, kokemusta, rohkeutta ja oma persoonallinen tyylinsä. Herään siis joka aamu uudessa ja entistä ehomassa kampauksessa, tyyli vaihtelee geeliletistä tuulitukkaan ja aina kampaus on tehty yhtä suurella antaumuksella ja rakkaudella, "made by Totoro during the night".

Hermo menee -päivä

Tuntuu usein olevan niin, että jos yhtenä päivänä menee loistavasti, niin toisena sitten taas ei.

Kello oli soimassa aamulla anivarhain, aattelin mennä ajoissa duuniin, niin pääsisin ajoissa myös kotiin. Heräsin kuitenkin aamuyöllä, selkää särki, jalat oli ihan puutuneet ja niitä jomotti, mahaan koski ja pää oli tahmeen olonen. Etin hetken hyvää asentoa ja kun sitä ei löytynyt, niin painelin hakemaan särkylääkettä. Kesti melkeen tunnin ennen kun olo oli sellainen, että uni tuli, joten kun kello soi, siirsin sitä tyynesti soimaan myöhemmin. Lopputuloksena en suinkaan ollut duunissa ajoissa vaan ehkä oikeastaan vähän "myöhässä", liukuman puitteissa toki.

Päivä meni menojaan, osin sellaisessa zombi-fiiliksessä, mutta kuitenkin. Pitäis ehkä käydä otattamassa hemppa jossain, jos on vaikka anemia kun aina nukuttaa. Tai sitten täytyy opetella järkevämpi vuorokausirytmi. Iltapäivällä tuuppasin vanhimmaiselle viestiä, että lähen ajelemaan Nlaa kohti, että moneltako pääsee. Vastaus kuulu 15.40. No olin Nlassa jo joskus varttia yli kolmen, joten menin kauppaan. Siellä oli joku iltapäivän massarynnäkkö ja jumitin kassajonoon. Kaiken lisäksi vanhimmainen pääsi lopulta jo joskus puolen pintaan, joten puhelin soi... missä sä oot. Tullaan, tullaan, joopa joo.

Tänään sitten lähdin tarmokkaasti tekemään Arskalle jälkeä, olis pitänyt jättää väliin tällasena päivänä. Tein jäljen mökin pihalle, joka on aidattu, joten siellä ei ollut mitään tuoreita jälkiä. Jälkeen kolme kulmaa, niin olis pitänyt tehdä parillinen määrä, jotta tulee yhtä monta molempiin suuntiin, mutta nyt tuli vaan kolme kulmaa ja sillä siisti. Ei kun odottelemaan, että jälki vähän vanhenee.

Lähdettiin sitten Arskan kanssa jäljestämään, paitsi, ettei Arskan mielestä kotipihassa jäljestetä. Jäljestämiseen kuuluu, että mennään autoon, ajetaan aika kauan, odotellaan autossa ja vasta sitten ajetaan jälki. Ohhoijaa. No tietty eka moka oli mun; en laittanut Arskalle työvermeitä, vaikka olis ilman muuta pitänyt tajuta tehdä niin. Aattelin vaan, että kyllä äijä käskyt tuntee. Mökin pihalla Arska ei sitten tajunnut ollenkaan mitä piti tehdä tai ei halunnut tajuta tai ihan miten vaan, muttei jäljestänyt vaan ensin seisoa tönötti asennossa, sitten kävi istumaan ja lopulta maate ja kun edelleen yritin patistella, niin poistuipa paikaltakin palatakseen tuokion kuluttua takasin. En saanut Arskaa jäljelle, en sitten millään, en edes sillä, että vein sen niin liki ekaa kulmaa, että makkarat sattu nenän alle.

Virhe nro 2 oli myös mun; olis pitänyt jättää sikseen kun huomasin, ettei Arska tajua / halua / jotain muuta. Virhe nro 3 (meikäläisen tietty): hermo alko kiristyä ja niin ei sais käydä koskaan, ei koskaan kun treenataan. No hermo kiristy kuitenkin ja Arska varmasti sen vaistosi. Lopulta annoin periksi, hain makkarakipon jäljen päästä ja palattiin takasin kotio. Aattelin, että huomenna ehkä uusin eväin johonkin muuhun kohti tonttia ja sitten ne työvermeet päälle ja talutin ja mulle pitkänpitkä pinna, eikä kai tekis pahaa, jos vaikka veisin Arskan autoon oottamaan jäljen vanhenemista, jättäiskö ensin auton tyhjäkäynnillekin vai ajaisko Lepikontietä muutaman kerran ees taas... No ei vainen, eiköhän jätetä toi auto-osio sentään väliin.

Seuraavaksi keksin, että aktivoinpa tän masiinan lisätakuun. Juu varmasti ihan viisas valinta tehtäväksi just tänään. Päätin sentään ekana tarkastaa, että printteri toimii, vaikka onhan se toiminut aikasemmin, ei kuitenkaan tänään. Juoksentelen ees taas koneen ja printterin väliä, tsekkaan linjaa, tsekkaan piuhoja, tsekkaan asetuksia, tsekkaan sitä ja tätä ja tota, enkä tule hullua hurskaammaksi. Käämit vaan savuaa ja päätän jo heittää tällä masiinalla vesilintua tai lahjottaa sen Amazonasin viidakoihin, varsinkin kun onnistun jotenkin sammuttamaan koneenkin kaiken hässäkän keskellä. Lopulta printteri suvaitsee alkaa suoltaa tekstiä ja konekin pysyy hereillä.

Siis takuuta aktivoimaan. Yritän lukea jokaisen ohjeen huolella ja hitaasti ja harkiten, enkä paina mitään nappia ennen kuin oon lukenut sivun 10 kertaa tai enemmän. Ensimmäisen kerran meinaan heittää pyyhkeen kehään kun kysytään provinssia. Mikä helkutin provinssi, ei täällä mitään provinsseja oo, yritän jättää provinssin täyttämättä, muttei kenttä kelpaa tyhjänäkään. Teen hätäapuratkaisun ja pistän siihen fin... Ohhoijaa, ehkä siihen ois pitänyt kirjottaa Uusimaa tai jotain, muttei nyt tullut mieleen siinä mielentilassa, jossa olis pitänyt kaikki aivotoimintaa vaativa jättää tekemättä. Pääsin jatkamaan.

Puhelin pärähtää soimaan, vai pitäisikö sanoa ryhtyy tööttäämään, juur kun naputtelen koneen sarjanumeroa, joka on pitkä kuin nälkävuosi. Päätän, etten vastaa, koska jos nyt jätän homman kesken, niin ihan varmaan siinä menee jotain mönkään. Lopulta takuun aktivointi on pulkassa, eikä mitään kirjallisia dokuja tarttekaan postitella, vaikka takuulapussa niin lukeekin.

Summa summarum: ei kannata syödä Fazerin Lontoon rae -suklaata, siihen jää koukkuun ja sen sivuvaikutuksena voi mennä hermo

Viikonloppu vilahti

Niin se on taas viikonloppu loppusuoralla, uskomatonta miten aika kiitää ja välillä tuntuu, ettei ehdi tehdä puoliakaan siitä kun pitäis.

Muuta koneelta toiselle -projekti on nyt lopultakin ohi ja kaikki kama tämän uuden masiinan uumenissa. Vanha kone lepäilee hetken ihan varmuuden vuoksi, siis jos jotain kuitenkin olis unohtunut tai jokin siirto olis mennyt männikköön, sen jälkeen se siirtyy uusin tehtäviin joko osina tai melkein kokonaisena tai jotain.

Uuden koneen osalta ikävä takaisku oli se, ettei mun vanha näppis käynytkään tähän toosaan (yllättävää, ehkä olis kannattanut vähän miettiä, niin olis tuonkin tajunnut), joten naputan edelleen läppärin näppiksellä. No kyllä se tääkin on alkanut sujua, ihan muutama näppäin vaan tökkii.

Talven koiraharrastuksiakin oon miettinyt ja se on sitten taas varmistettu, ettei koirilta lopu harrasteet kesken, tai siis nuorisolta eli Cellolta ja Totorolta, Arskan jälkikurssi nimittäin kyllä loppuu lokakuun alussa. Jotain jos keksis myös Aasalle ja Viiville, niin se olis tietty hieno homma, mutten löytänyt lähipaikkojen valikoimista mitään sopivaa. Tuskin Aasa haluaa opiskella arkitottista tai näyttelyesiintymistä, enkä usko Viivilläkään olevan moiseen intressejä. No voipa sitä vielä jotain sopivaa tulla eteen, mene ja tiedä, tai sitten täytyy kehitellä ihan ite, voishan sitä vaikka vetää jälkiä lähimetsiin, tai miksei kauemmaskin metsiin...

Vaan nuorisolle on nyt kurssit katottuna ja niille kai ne eniten on tarpeenkin. Cello tietty jatkaa tanssimista ja Totoro menee ensin näyttelykurssille (juu, käy samaan aikaan pentukurssiakin) ja jatkaa sen jälkeen arkitottis ja aktivointikurssilla. Siinä mielessä loistava tuuri, että nää kolme kurssia (arkitottis, tanssi ja näyttelytreeni) on tiistaisin, peräkkäin ja samassa paikassa. Toinen koirista joutuu tietty olemaan autossa ensin, toinen sitten, mutta kun voin tuntien välisellä tauolla käyttää molempia kävelemässä, vaatteet on keksitty koirillekin eikä helteitä enää ole, niin mikä se on ollessa ja totutellessa siihenkin puoleen maailman menoa, varsinkin kun autot ovat aivan kentän vieressä, joten autossa olevaa koiraa voi pitää silmällä ihan siitä kentältä käsin.

Jos kohta lauantai menikin kotona aika rennosti puuhaillen, niin tänään oltiin taas liikenteessä, Porvoon näyttelyssä nimittäin. Mukana matkassa olivat Aasa, Viivi ja Cello. Aamulla ei onneksi tarvinut nousta kukonlaulun aikaan, kehä kun oli vasta iltapäivän puolella. Saatiin leiri liki kehää, vaikkei tilaa liikaa ollutkaan. Vastoin tapoja meillä oli mukana häkki, kolme koiraa on kuitenkin kolme koiraa, ellei ole yhtään ylimääräsiä käsipareja avustamassa. Muitakin ländereitä oli paikalla: kasvattini Frodo emäntänsä kanssa ja tämän lisäksi Taco ja Risto.

Tässä sitten vähän tuloksia:

Viivi SERT, ROP

Kuvassa ei oikeesti oo Viivin oma palkinto, Viivi nimittäin sai kaksi Kermansaven aamiaissettiä.

Aasa PN2, ROP-veteraani

Tämän kuvan ilme syntyi näin: kysyin Aasalta, että missä Aasan frisbe ja juuri samalla suhasi lentokone tuosta meidän yli.

Cello PU4

Tähän ilmeeseen tarvitaan nälkänen koira ja nameja ruusukkeen pitelijän kädessä.

Frodo PU2,varaSERT.

Onnittelut Ristolle, joka keräsi ison nipun ruusukkeita ja pääsi kisaamaan BIS-junnutittelistä sekä tietenkin Tacolle PU3-sijoituksesta.

Länderit olivat siis hyvin edustettuina ryhmäkehissä, Risto junnukehässä, Viivi ysiryhmässä ja Aasa veteraanikehässä. Aasan osalta tosin missattiin esiarvostelu, koska olin samaan aikaan Viivin kanssa ysiryhmän kanssa kehässä. Länderit nyt tosin eivät ryhmässä juur koskaan sijotu, mutta varmaan missattiin Aasan kanssa se olematonkin mahis kun ei editty esiarvosteluun. No elämä on ja päivän tuloksiin olemme enemmän kuin tyytyväisiä.

Koiraharrastusta kerrakseen

Aamu starttas tosi tahmeesti, väsytti, jomotti, selkä oli jäykkä, jääkaappi oli tyhjä, toisaalta kyllä jotenkin eto, että olisko siitä täytteestä jääkaapissa ollut mitään hyötyä kumminkaan. Duuniin ajoin ihan zombina, joka oli kostautua tossa loppupätkällä, jossa on joku tietyöhässäkkä. Ajelin ajatuksissani ja äkkiä tajusin, että vastaan tulee bussi ja mä olen väistämisvelvollinen. Survasin jarrua, selkä ei tykännyt, joten otin kaksin käsin ja kai jo käsivarsinkin tukea ratista ja jos nyt joku ei arvannut, niin painoin tietty samalla torvea. Noloa.

Eilen oli tosiaan Totoron pentukurssi ja kuvia onkin eilisen kohdalla muutama. Totoro-raasu, samoin kun muutkin pennut tietty, joutui puuhun kytketyksi odottamaan omaa vuoroaan ja kyllä siinä tovi meni ennen kuin kunkin vuoro tuli. Välillä sai käydä palkkaamassa, jos pentu oli hiljaa. Aluksi Totoro vähän protestoi kiljumalla, mutta hiljeni yllättävän nopeesti. Taisi ainoastaan kerran sen jälkeen vähän mellastaa, se oli siinä kohti kun KePo liian tuttavallisesti (Totoron mielestä) harjotteli luoksepäästävyyttä toisen pennun kanssa.

Sillä aikaa kun muut olivat kiinni puussa, niin pennut yksi kerrallaan harjoittelivat luoksepäästävyyttä ja luoksetuloa, tällä kertaa luoksetulo oli ihmiskujan läpi ja viimesellä kerralla kuja oli tosi kapea. Totoron osalta luoksepäästävyys meni vähän keturoilleen, Totoro halusi vaan päästä mun luo ja sille oli ihan samantekevää, jos sitten joku tyrkytti namia tai rapsutti, Totoron huomio ja silmät oli naulittu meikäläiseen. Yritin mennä auton taa piiloonkin, mutta se vaan pahensi asiaa... Niinpä KePo, joka siis on kouluttanut Totoroa, epäili, että Totoro rykää suoraan mun luokseni, kun olin avustajana ihmiskujassa luoksetulo-osuudessa. Hetki harkittiinkin,
että meen autoon, mutta lopulta kouluttaja pisti Totoron varoiksi liinaan ja varautui estämään mun luokseni tulemisen, mutta ihan turhaan, sillä Totoro laukkasi suoraan KePon luo.

Murinaharjoitus oli Totorolle tietyllä tavalla turha, koska käytän paljon murinaa pentujen kanssa ja ne ovat siihen tottuneet ja ymmärtävät sen merkityksen. Ei-harjoituskin meni ihan hyvin, koska ei-sana on Totorolle opetettu jollain tasolla, tietty häiriön alla harjottelu tekee hyvää. Taluttimessa seurailu meni Totorolla vaihtelevasti, kontaktista, jota siinä oli tarkotus pitää, en tiedä, kun en nähnyt, yrittivät harjoitella asiaa vähän kauempana meikäläisestä, villalankatalutin kuitenkin katkesi, että ihan niin super Totoro ei ollut Tehtiinköhän me vielä jotain muuta, ei jaksa muistaa... Joka tapauksessa koen kurssin Totorolle äärimmäisen hyödylliseksi, vaikka tiesinkin jo etukäteen, että moni juttu on pikkuherralle ennastaan tuttu, mutta on tosi hyvä oppia työskentelemään muiden koirien seassa, nähdä erilaisia koiria, tehdä duunia KePon kanssa, ei aina meikäläisen jne.

Lopun leikkihetki on tietty Totoron suosikkinumero ja erityisesti kun Totoro on löytänyt itelleen juoksukavereita. Sitten herralta kyllä menee hermo, jolleivat toiset juokse, se yrittää ärsyttää jonkun villiin laukkaan parhaansa mukaan, yleensä toiminta on tuloksellista. Eilen Totoro oli erityisen ilahtunut aikuisesta uroksesta ja katsoi tarkkaan mallia miten kävellään ja mihin nostetaan koipea ja miten näytetään isolta. Vahingossakaan ei yrittänyt nenille loikkia, väisti kauniisti, jos tarve vaati, vaan löysipä itelleen suuren idolin.

Tänään oli sitten Arskan jälkijatkon kolmas kerta. Viimeks Arskalla ei ollut todellakaan hyvä päivä ja kaikki meni vähän miten meni. Tänään mulla taas ei ollut kovin hyvä päivä ja vettäkin alko sataa just kun piti lähtee, joten vähän jännäsin, että miten se tää kerta oikein menee.

Tän kerran ohjelma olikin taas vähän toisenlainen kun edelliset kerrat ja ei muuten satanutkaan. Nyt Arskalle tehtiin yksi pitkä ja vanha jälki, siis tunnin vanhentunut, ja toinen lyhyt ja tuore. Ekassa (tuore ajettiin ekana) jäljessä yks kulma, toisessa kaks. Lyhyestä ja tuoreesta tein tosi lyhyen, muistelin viime kerran takkuiluja kulmien kanssa. Toista jälkeä en tehnytkään ite.

Eka jälki meni Arskalta tosi hyvin, tai no siinä kulmassa vähän piti ottaa hajua moneen otteeseen, mutta kaikkineen hyvä suoritus ja menossa oli taas arskamaista intoa ja iloa. Toinen jälki lähti takkusesti, mutta kun Arska pääsi vauhtii, niin kävi jo tovin mielessä, että joudutaanko me kumminkin jossain vaiheessa käyttämään liinaa, nythän Arska jäljestää vapaana, jotten vahingossakaan viesti talutinta pitkin mitään, sitä kun ollaan Arskan kanssa totuttu pitämään talutinta pikkasen varasilminä...

Eka kulma meni varsin hyvin, toka pikkasen takkusemmin, mutta kuitenkin ihan ok. Jälki oli pitkä ja haastava ja Arskan sokeuden huomioiden maastokin oli suht haastava. Loistavasti Arska jaksoi loppuun asti ja tapsutteli autolle polleena suorituksestaan. Kotonakin vielä käveli autolta ovelle kun maailman omistaja.

Kun kerta kulmat on Arskalle jotenkin hankalia, niin kotiläksynä harjotellaan Arskan kanssa pelkkiä kulmia, tehdään tosi lyhyt jälki, jossa on kulma. Eiköhän asia Arskalle tuota pikaa valkene.

Nyt tarttis yrittää löytää se takuulappu, jonka löysin tässä joku aika sitten, mutta näkyy taas hukkaantuneen.

Pentukurssikeskiviikko

Mä pääsin tänään mukaan ja muut joutu jäämään kotiin, tänään oli nimittäin pentukurssikeskiviikko.

Ensin meillä oli kyllä ihan äly tylsää. Mut nimittäin kytkettiin puuhun ja mä sain oottaa iäisyyden ennen kun oli mun vuoro. Kuulemma se on hyödyllistä, mun mielestä se oli ihan syvältä.


Sit meillä oli jotain luoksepäästävyyttä, mua kyllä kiinnosti enemmän emännän sijainti noin niin kun yleensä, mutta välillä piti maistella vähän namejakin.


Sit harjoteltiin sitä, ettei saa varastaa ruokaa ilman lupaa. Se on mulle jo ihan tuttu juttu, pitää varastaa sillon kun kukaan ei nää. Ja koska mä jo tän osasin, niin voitte huomata, että kiviäkin kiinnostaa...


Tuolla kupissa oli kyykärmeitä, niin meille sanottiin, ja kuulemma joutuu eläinlääkäriin jos sellasen tapaa, joten piti kiertää vähän kauempaa.


Lopuks me leikittiin ja se on mun mielestä aina ihan parasta erityisesti, jos saan muut juoksemaan. Joskus niitä tätyy vähän komentaa kun kukaan ei viitti juosta kovaa, ne vaan painis tai tekis jotain muuta hidasta ja tylsää.


Meillä oli lopussa kamuna tollanen vähän vanhempi koiraherra. Mä yritin kovasti olla yhtä cool ja nostaa koipee samoihin paikkoihin kun sekin.


Vielä pienet pisut ja sitten kotiin.


ps. Jos joku teistä mun kurssikamuista lukee tätä, niin tiedoksi, että emännällä on kuvia aika pläjäys, vaikka noista loppuleikkikuvista tulikin monista epätarkkoja, ei valo enää riittänyt. Emäntä sit laittaa niitä kuvia muillekin kun kerkee (Kikka varmaan välittää tietoa) eli ehkäs viikonloppuna.

Sataa, sataa ja silleen

Tänään oli sitten akutätipäivä ja kyllähän osasikin tökätä neuloja kipeisiin paikkoihin. Tai ei muuten, mutta ne uudet kohdat jalkojen takapuolella. Hetkittäin tuntu, että pomppaa kattoon. Onneks kipu on aina vaan hetkellinen, se ei jää, eikä sen kuulukaan jäädä. Erityisesti oikee jalka oli sitä mieltä, että mitä hemmettiä täällä nyt oikein puuhataan ja mulla oli tuokion ihan hirmuinen tarve alkaa ravistella jalkaani niin, että neulat vaan olis lentäneet, ja toisaalta yläselkä itki kun siellä ei nököttänyt yhtään neulaa, vaan tänään näin kun tilanne niin vaati, toisen kerran taas toisin.

Pöydältä noustessani olin kyllä selkeesti vetreempi kun siihen mennessäni, mutta kuin kestävää tää tällä kertaa on, jää nähtäväksi. Akutädin mielestä tää alkaa olla aika kroonista ja lisätutkimukset vois olla paikallaan, vaikka röntgenit, magneettikuvat ja hermoratatutkimus onkin tehty. Arvatkaa vaan voinko mä mennä lekuriin luettelemaan, että otetaas tällasia kokeita. Ai miks? No kun akutäti käski. Johan se lekuri nauraa mut ulos vastaanotolta siitä riippumatta kuin oikeessa akutäti on.

Iltapäivällä käynnistin koneen ja pistin valokuvien imutuksen käyntiin, aattelin, että saan, ellen nyt ihan kaikkia, niin ainakin suurimman osan kuvista siirrettyä tänään, vaan toisin kävi. Nuorisolla oli ollut linjaongelmia sillä aikaa kun olin pois kotoa, joten olivat sitten nykineet piuhat seinästä, kuten ensiapuohje kuuluukin, ja samalla katkasseet mun siirtoni. Kone oli sitten mennyt nukkumaan kun kaikki linjaliikenne lakkasi. No onpa se päivä huomennakin, eikä tässä mikään hengenhätä ole.

Illansuussa lähdettiin Cellon kanssa koiratanssiin, vaikka vettä sato. Muistin itelle sadetakin, mutta Cellolle en. Celloa ei kuitenkaan sade tuntunut juurikaan haittaavan, voi olla, että takki ois haitannut enemmän. Ihan hyvin Cello muisti tanssijuttuja ja jotain uuttakin taas kokeiltiin. Se, mistä Cello tällä kertaa ei tykännyt oli runsas ohjaajan ympäri pyöriminen. No viime aikoina siitä on tullut jonkun kerran sanottua... siis sanottua ei niin ystävälliseen sävyyn, että meehän siitä, kun Cello on loikkinut riemutanssia mun ympärilläni rapa roiskuen ja kuraset tassut tanassa, ja kun Cello on niin palvelualtis, työintonen ja ohjaajaherkkä, niin pitäis aina yrittää muistaa, ettei tanssikoiraa saa kieltää liikaa ja sille pitää sallia vähän hulttion tapoja ainakin siihen asti, että joku tietty liike on hallussa, jolloin voi edellyttää, että se tehdään vaan ja ainoastaan käskystä. Siihen on matkaa...

Tässä istuessani mulle tuli äkkiä sellanen tunne, että mua tuijotetaan, kesti vaan hetken tajuta, että kuka ja missä kun koiria ei ympärillä ollut, KePo oli keittiössä ja nuoriso yläkerrassa. Kas tässä tiiviit tuijottajat:



Mekö?? Ei me mitään tuijoteta.



Jouduin ottamaan kuvat tässä koneen ääressä istuen, muuten tilanne ois mennyt ohi, joten laatu ei oo hääppönen, koittakaa saada selvää, niin mäkin teen

Nyt meen antamaan hypnotisoijakaksikolle kasan kuivaa heinää. Sitä on ollut taas viime aikoina vaikeeta saada ja ovat joutuneet elämään enemmän muulla sapuskalla, joten tänään on marsujen riemun päivä, ne kun rakastavat isoa heinäkasaa, mönkivät sen alla ja pomppivat sen päällä ja lopuksi syövät sen kokonaan. Jos ois missä säilöis, niin vois hakee paalin joltain tilalta, niin me tehtiin kun oli enemmän marsuja, mutta kun kunnollinen heinälle sopiva säilytystila on sen verta vähissä, niin täytyy luottaa eläintarvikeliikkeisiin.

Ai niin tuli vielä lopuksi mieleen kun tosiaan tänään hain heinät paikallisesta putiikista. Jätin kuitenkin auton parkkiin siihen akutätiparkkikselle ja siinä nökötti KePon auto... tai siis mun autoni, jolla KePo oli liikenteessä, vieressä, KePolla kun oli akutätiaika mun jälkeeni. Koska pakuun on niin pal helpompi heittää isot heinäsäkit, niin avasin pakun sivuoven, viskasin säkit sinne, suljin oven ja hyppäsin Mondeoon. Jos olin herättänyt huomiota raahatessani isoja heinäpusseja, niin olisittepa vaan nähneet siinä ympärillä olleiden ihmisten ilmeet kun ajoin ulos parkkikselta

Vain elämää, ei sen enempää...

KePon kello pärryytti joskus neljän pintaan aamuyöstä. Punnersin tajunnan pinnalle, vaikkei olis tarttenut, ja raahauduin käymään veskissä. Samalla sain selkää oiottua, se kun on nyt sitä mieltä, että unta tarvitaan maximissaan viis tuntia kerrallaan, sitten joutaa eukon rämpiä liikehtimään ja ottaa pienet yöjumpat. Kun on saanut veren kiertämään, nivelet liikkumaan, selän venyteltyä ja aivot hereille, voi taas mennä nukkumaan, jos sattuu unta saamaan.

Koirat eivät ollenkaan arvostaneet aikasta aamuherätystä, Arska ensin loikkas lattialle ja kohta loikkas takasin punkkaan, Cello ei inahtanutkaan ja Aasa & Viivi hakivat vaan parempaa paikkaa entisen, KePon lähdön "sotkeman" tilalle. Lopulta Totoro lähti käymään ulkona, mutta se nyt ei käynytkään illalla pissillä, sen kun huuhaili omiaan, vaikka KePo ootteli hyvän tovin pihalla vielä sen jälkeen kun muu lauma oli vyörynyt sisälle. KePo lähti ja me jatkettiin unia, selkäkin kun oli saanut liikeannoksensa, niin unta riitti ihan siihen kun kello soi vähän ennen seiskaa.

Duuniin pääsin Porintien remontista huolimatta, siinä joutuu nykyään ajamaan tyyliin 30 km tunnissa ja välillä seisotaan jonossa, vaan ei auta kun kerta on vietävä vanhimmainen kouluun. Tietty vois ajaa kodin kautta, mutta se tietäis monta lisäkilometriä kuukaudessa ja lisäks joutusin ajamaan joko motaria, ja sitä mä inhoon ruuhka-aikaan, tai ajamaan Porintien yli Huhmarin kohdalla ja voitte varmaan arvata kuin moni Porintietä ajava mieltää asian: siinä on kiertoliittymä, ei suora tie, joten ekana ympyrään tuleva on etuajoasemassa, ei se kolmen kilometrin päästä kiireesti paikalle kaahannut ääliö. Välillä ne väistämisvelvolliset soittaa torveakin, mä en kuintenkaan näytä kansaivälisiä käsimerkkejä, turha se on heikkolahjasille vilkutella ja uhrata energiaa, ei ne siitä viisastu raukat, enkä mä saa siitä mitään kicksejä, kuten jotkut.

Duunipäivä meni vähän kankeesti, vaikka yritin pysyä paljon liikkeessä ja venyä millon mihinkin. Mutta kun selkä ei tykkää istumisesta, niin se ei tykkää, vaikka mulla on tuolejakin kaks, satulatuoli ja tavallinen toimistotuoli hienoine säätöineen. Iltapäivällä itse asiassa selkään sattu jo kävellessäkin. Onneks huomenna on akutäti, joten on toivoo paremmasta. Täytyy varmaan sanoa, ettei pistele neuloja siihen mun elämäntehtäväpisteeseen, sen jälkeenhän tää alko, kyllä mä tiedän, etten mä ole siellä missä pitäis, mutten vaan keksi miten pääsisin sinne minne kuuluis. Vai pääseekö sinne kipeellä selällä?

Iltapäivällä iski vaikee valinta: mennäkö suoraan duunista Nlaan hakemaan vanhimmaista vai mennäkö ensin kotiin, jolloin on sitten taas pakko kaahata kohta uudestaan liikenteeseen. KePon varaan ei voinut laskea, sillä oli joku messupystytyshässäkkä ja arvio työajasta oli 5.00-17.00, joka tietenkin veny, kuten yleesäkin (18.15), joten onneks en laskenutkaan sen varaan. Päätin lopulta mennä suoraan duunista Nlaan kun viime viikolla tuli pari kertaa lähdettyä vähän ennen aikojaan, niin tuli sitten samalla tasailtua tunteja... vai pitäiskö sanoa minuutteja.

Olin tietty liian aikasin koulun parkissa, tekstasin vanhimmaiselle, että täällä oon, tuu kun kerkeet. Kaivelin luentoluonnokset esiin kapsäkistä, levitin ne pelkääjän penkille ja ryhdyin tekemään muistiinpanoja, ettei jäis viime tippaan, nyt on sentään aikaa melkeen kaks viikkoa. Ehdin tuskin syventyä papereihin, kun vanhimmainen jo tuli ja piti kerätä koko paperiläjä takasin kapsäkkiin. Kerrankin kun ei aika olis käynyt yhtään pitkäks, niin ei tarvinut juur ootella.

Illansuussa keksin, että tarttis varmaan alkaa viimeistelemään tätä koneelta toiselle siirtoa... Tuumasta toimeen. Nyt kun saan kammettua vielä valokuvat jotain kautta tähän uuteen masiinaan (muu kama on jo, jopa suosikit ja sähköpostiosotteisto), niin homma on niin kutsutusti pulkassa. Vistakin alkaa jo jotenkin kulkea, ei enää tartte ihan jokaista asiaa ihmetellä ja ettiä, nyt tietää jotain jo automaattisesti. Läppärin näppiskin on tullut tutuksi, tosin kunhan toi toinen toosa on tyhjä, niin siirrän siitä näppiksen tähän, meinaan noi del, end ja home -näppäimet on ihan väärässä paikassa.

Tänään multa jo kyseltiin, että onko ikävä töllöä. Kaikille tiedoksi: ei oo. Vielä ei lupatarkastajakaan oo ovella painellut ovikellon nappia, tosin siitä ei mikään ovikello soi, piuha on rullalla oottamassa, että joku ehtii pistää sen joskus paikalleen. Vaan onhan meillä nää nelijalkaset ovikellot, joten no hätä.

Kotona taas

Lauantaiaamuna kello pärähti huutamaan täysin epäinhimilliseen aikaan, nimittäin 5.00. Kaksi zombia, KePo ja mä, rämpi ylös punkasta, kaato jotain nieltäväksi kelpaavaa kitusiinsa, tarkasti koirien olot, pakkasi kamat autoon ja lähti. Yhtään koiraa ei autoon pakattu, ne jäivät kaikki vanhimmaisen ja nuorimmaisen hoiviin.

Mihin lähtee koiraihminen aamulla kukonlaulun aikaan ILMAN koiria. Juu, koirien ihannemaisemiin, ihan maallemaalle, synnyinseudulleni, vanhempieni tykö, tadaa... Sysmään. Matka meni, selkä kiukutteli, eikä sopivaa asentoa auton penkissä ollut, joten vatkasin koko matkan asennosta toiseen, mutta kestin perille asti, jossa odotti aamupala ja -kahvi, joihin oli varattu tovi aikaa. Sitten taas autoon ja menoksi.

Tähtämessä olivat Hartolan markkinat. Oltiin aamulla ajoissa paikalla, joten saatiin auto liki markkinapaikkaa. Startattiin sahtisaluunasta Vauhtijuoman jälkeen lähdettiin porukalla kiertämään markkina-aluetta, jota riitti ja riitti ja riitti ja riitti. Kolmisen tuntia vaellettiin pitkin poikin, katseltiin kaikkea tarjolla olevaa ja ostettiinkin yhtä ja toista. Aurinko paisto upeesti ja väkimäärä lisääntyi koko ajan kun aikaa kului. Lopulta jalat alko olla aika jähmeet ja kansaa niin pal, ettei kulkemaan kunnolla päässyt. Siinä kohti juotiin sumpit ja syötiin muurinpohjaletut ja lähdettiin "kotiin".

Markkinoiden jälkeen visiitille sukulaisten mökille, sielläkin oli suuret maalaustalkoot vähän samaan malliin kun meilläkin vähän aikaa sitten. Vaihdettiin kuulumisia ja tällä kertaa vaan kateltiin kun muut teki duunia. Parin tunnin jälkeen jätettiin porukka maalailemaan keskenään ja palattiin vanhempieni luo jatkamaan viikonlopun viettoa.

Tänä aamuna nukuttiin rauhassa, nautittiin aamupalaa rauhassa ja olla öllöteltiin. Siinä se vilahti viikonloppu ja tänään tultiin takasin kotio. Koirat olivat niin tohkeissaan, että oltiin tulla kerrassaan yliajetuiksi, eikä tahtonut kamojen purkamisesta tulla mitään kun lauma hurjasti loikkivia ländereitä, oikeita jojoja, pyöri ympärillä. Nyt on jo onneksi rauha maassa.

Selkä kesti upeesti markkinat sun muut riennot, sille ei tee heikkoakaan kävellä, juosta, kantaa jne. kunhan liikettä riittää. Mutta auta armias kun pitää istua paikoillaan... Odotan siis mielenkiinnolla, että miten huomenna duunissa käy.


ps. Jos nyt joku ihmettelee, että miksei meillä oikeesti ollut yhtään koiraa mukana, niin kyse oli tilaongelmasta: tavaraa oli pakettiautollinen mennen tullen, yhtä sorttia mennessä toista tullessa, eikä tilaa koirille.