perjantaina, maaliskuuta 09, 2007

Kohta kaksi viikkoa


Tämä on 200. viesti tässä blogissa, aika uskomatonta. Saa nähdä tuleeko vielä päivä, että voi kirjoittaa viestin olevan vaikka viidessadas tai tuhannes vai loppuuko into sitä ennen. Ei kai sitä voi muuta kuin sanoa, että katsotaan.

Pennuilla on oikeastaan kaikilla vähintäinkin kurkistusluukut silmänurkissaan ja osa selkeästi jo katselee maailmaa. Sitä mukaan kun silmät aukeavat alkavat jalat toimia paremmin eli siis pennut yrittävät nousta koivilleen entisen matoliikunnan sijaan. Niin ja huomasin, että vaakaan on vaihdettava isompi kulho punnitusta varten, nyt kun pennut alkavat nähdä, ne suuntaavat erittäin määrätietoisesti kohti kulhon reunoja kun tätä ennen ne on voinut huijata pysymään hyvinkin kulhossa yhden punnituksen ajan.

Päivän pentuset

Tänään onkin otettu viimeset kuvat ennen kaksviikkoissynttäreitä.


Ensimmäiset jauhelihat on pistetty pakkaseen oottamaan pentujen ahnaita suita. Tai tiedä sitten miten ahnaita nuo aluksi ovat, taitaa olla vähän opettelua ekat ateriat. Tosin aikasemmat pentueet on kyllä ymmärtäneet hyvän lihan päälle suorastaan loistavasti, että ehkä ne nämäkin. Toivotaan.

Viikonloppu menee ongelmakoirakouluttajakurssilla, KePo ja tyttäret saavat huolehtia pentulaumasta vuosien kokemuksella ja äärettömällä notkeudella. Tai no sunnuntaina oon jo ihan ihmisten ajoissa kotona, mutta huominen on piiiiitkä päivä pennuitta, saan varmaan vierotusoireita, ja kurssin takia saatte varmaan vähän ootella myös kaksviikkoissynttärikuvia

Tuulensuoja siirtyy yömoodiin, mutta pienet iltapesut vielä ennen yöunia.

Kauniita unia kaikille.

Ei kommentteja: