Hellesää on hemmotellut tai ainakin pyykki on kuivanut. Aurinkoa on saatu ja pihalla on oltu. Viivin sain nypittyä... tai no päätä vois tietty vielä vähän siistiä, mut katotaan nyt viittinkö. Totoron turkille tarttis jotain tehä, Arskan pehkolle myös.
Arskan korvalehdestä löysin punkin, että niitä ällötyksiä on sit hirvien kyydissä meidänkin tontille laskeutunut (hirvien polku menee tossa naapurin puolella). Kai se on ryhdyttävä harkitsemaan jonkin sortin punkkilääkitystä, jos tällanen meno jatkuu. Taidan kokeilla ensin vaihtoehtomalleja, kun en viittis millään noita koiriani myrkyttää.
Pennut alkaa olla aika riiviöitä pihalla, ettimällä ettivät mistä vois "karata". No siihen on lääke ja se on Totoro & Viivi -yhdistelmä. Meinaan aamulla Totoro ilmesty omin luvin pentujen sekaan, tuli yli aidan. Viivin otin ihan ite. Kovin monta omaa ei voi kerralla pentujen sekaan ottaa, ne kun unohtaa pennut tuota pikaa ja alkaa leikkiä keskenään, jolloin pennut jää jalkoihin.
Pennut kun lähti painaltamaan kohti aitoja, niin johan Totoro ne haki ja Viivi niille ilmotti, että ei muuten oo menemistä rajojen yli. Saattaa olla, että joudun turvautumaan parivaljakkoon tässä perjantaina ja lauantaina, meinaan vanhimmainen aikoo liueta maailmalle ja joutunen yksinäni paimentamaan viisikkoa. No Totoro oli oiva apu leopentustenkin kanssa, että sehän vaan paimenkoiran ura sit jatkuu.
Pari kuvaa tältä päivältä, nauttikaa niistä nyt, kohta ei pentukuvia enää oo tyrkyllä kun aikasintaan ens vuonna.
Greta tapaa pennut ensin aidan läpi
ja sitten ilman aitaa.
Sen verran oli Gretan meno raisua, et jäi aika lyhyeen toi pentujen kanssa seurustelu. Tovin Greta sit vaan istu aidan takana taivastelemassa pentujen puuhia ja pennut puolestaan juoksi aidalle ja pois, niistä oli niin jännää mennä tapaamaan Gretaa. Vaan lopulta kyllästys iski molemmin puolin.
Hedda ja ipanat
Hellehattu, jonka vanhimmainen kehitteli pennuille, vaan eipä nuo oikein osanneet arvostaa hattuaan.
Ai niin, enpä ihan vähään aikaan oon sanattomaks jäänyt, mut tänään jäin. Tossa just tovi sit joku nainen ja lapsi ihan vaan pokkana keräs koivunoksia meidän tontilta. Moni ei tosin käsitä, et toi tie on meidän tontilla ja siis meidän tonttia, samoin puut tien toisella laidalla. No tyrmistys ei kyllä toistu, seuraava puiden repijä saattaa kuulla kunniansa. Ja joo, tulin siihen tulokseen, et ellen kohta keksi muuttaa enemmän maalle ja omaan rauhaan, niin meikäläisestä saattaa kehittyä samanmoinen "vanha eukko" kun tässä asu sillon ennen kun me tähän muutettiin. Tai ehkä se on tarttuvaa, itämisaika vaan on pitkähkö.
Että ei kun etuovelle kämppiä kattelemaan... vai pitäiskö katella ensin jotain duunia maalaismaisemista, ennen kun palaa juurilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti