sunnuntaina, lokakuuta 21, 2007

Turkuun käy tie


Ei aamuanivarhaista herätystä, ysiltä vasta rimputti kello, tosin kiire tuli ja vähän myöhässä lähdettiin, ei kuitenkaan kehää ajatellen, vaan "viimeistään klo 12" -sääntöä. Ja kyllä se oli yli kahdentoista kun viimein oltiin kehän äärellä.

Matkassa olivat Totoro ja Flii. Juu'u, ihan uhkarohkeesti olin ilmottanut Fliinkin kisaan mukaan, kun tuo niin sopivasti sattui olemaan meillä hoidossa. Siinä siis jännättävää: kuin kulkee Totoro, jolla on ollut pöytäongelmaa, kuin kulkee Flii, jota en ikänään ole esittänyt ja miten menee parikisa, jota tosiaankaan ei oltu harjoteltu. Tällä kertaa tosin ei jännittänyt yhtään tippaa, aika outoa.

Totoro meni kehään ekana, juoksi ihan ok, vaikka toki se ois voinut paremminkin mennä, ei tosin kovin pal paremmin. Vauhdista pöydälle. En tuntenut sitä normaalia "jäykistyn kun napataan syliin" -reaktiota, eikä pöydällä mitään ongelmaa ollutkaan, vaikka tuomari laski kaikki takahampaatkin. Pöytä meni siis loistavasti. Loput ravaamiset ok ja seisoakin Totoro jaksoi aika hyvin, kunhan annoin namin silloin tällöin. KP saatiin.

Vaihto Fliihin. Ravaaminen meni vähän nenä maassa, mutten ottanut siitä eka kierroksella ongelmaa. Pöytä meni vähintäin yhtä loistavasti kuin Totorollakin. Jatko juoksukierroksilla kokeilin sormia naksuttamalla herättää Fliin huomion, toimi, ja samantein vauhtia lisää ja niin sitä mentiin jonkin matkaa pää komeesti ylhäällä ja ravillakin vielä. Seisominen ei mennyt ihan yhtä hyvin kuin Totorolla, mutta suht ok kuitenkin. Ois ehkä pitänyt asetella... Jasmina ois kyllä esittänyt paremmin, terveisiä vaan. KP:n sai Fliikin.

Sitten molemmat kehään ja KePo-raasu joutu taas ohjaksiin. Yritti ensin Totoron kanssa tuloksella, ettei Totoro liikkunut ollenkaan. Tuomari pyysi vaihtamaan koiria ja homma meni kyllä silleen pal paremmin, vaikka Flii sitten nuuskikin maata, en missään välissä ehtinyt antaa pikaoppituntia sormien napsuttelusta. Lopputulos Totoro ROP ja Flii VSP.

Että olin tyytyväinen Totoron suoritukseen, ei jälkeäkään mistään ongelmista. Jospa se tästä taas lähtis kulkemaan.

Ryhmäkehässä käytiin Totoron kanssa juoksemassa kunniakierros, kiitos, näkemiin. Sen jälkeen parikehään Fliin ja Totoron kanssa. Ensin meinas mennä riekkumiseks, mutta sain parivaljakon lopulta ruotuun ja hetken ihmettelemisen jälkeen seisoivatkin kivasti vieretyksin kerjäämässä lihapullanpaloja.

Esiarvostelu meni suorastaan kivasti, samoin saapuminen isoon kehään. Vaan se osuus kun jouduttiin isossa kehässä vielä kerran juoksemaan, menikin sitten aika myttyyn. Totoro ois pitänyt laittaa ulkopuolelle juoksemaan kuten esiarvostelussa, mutta jotenkin kaksikko olikin niin päin, että Flii oli sisäreunassa, Totoro keskellä ja mä ulkoreunassa, niinpä Totoro päätti vaihtaa paikkaa kesken esityksen ja loikkasi Fliin yli sisäreunaan, jolloin molemmat keksivät, että laitettaisko lekkeriksi. Sain parin tosin takasin ruotuun, muttei me silti pärjätty.

Totoro ROP ja Flii VSP


Ja miten näitä söpöjä kuvia sitten "tehdään"... kas näin, lihapullien avulla.

Fliin ilmeen perusteella vois kuvitella ajatuksen olevan:
et kyllä anna kaikkia lihapullia tolle.

Onnitellaan vielä tätäkin kautta Padia, joka tempas Vantaan Lemmikkimessujen mätsärissä olemalla BIS4. Onneksi olkoon!!!

Nyt ruokaa kaikille nelijaloille ja sitten valmistautumaan alkavaan viikkoon.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

PALJON ONNEA IHANAISET! Hienosti meni! Yhyy, olisipa mullakin tuollainen napero... :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea sisaruksille! :)

n-elikot kirjoitti...

Huisin paljon onnea sisaruksille upeasti menneestä näyttelystä!

Fliillekin on kasvanut komea parta :)!

T: Pia, Vipu & co