Vaihtoehtojen maailma

Kello soida pärryytti kasilta vaikka oli lauantaiaamu, eikä edes näyttelyreissua odotettavissa. Nuoriso surrasi jo keittiössä täyttä häkää ennen kun meikäläinen rämpi tolpilleen, laitto aamupalankin nurinoitta. Mikä on sellanen juttu, jolla aamu-unisten joukko saadaan mukisematta hereille lauantaina viittä vaille kukonlaulun aikaan? No Hengen ja tiedon messut tietenkin.

Kaikkien aamurutiinien jälkeen lähdettiin kohti Hesaa, laitoin vielä tänäänkin hyvin ilmastoidut läpöttimet, vaikka varvas onkin jo tosi hyvä. Oltiin paikalla pari minuuttia ennen ovien avaamista, mekö innokkaita, ei kai. Perinteisesti jakauduttiin kahteen ryhmään: vanhimmainen ja nuorimmainen lähtivät omille tutkimusmatkoilleen ja meikäläinen kulki KePon kanssa omaa reittiään. Alotetaan KePon kanssa yleensä kolmoskerroksesta, koska suurin osa porukasta alottaa ykkösestä, niinpä saadaan tutkia vähintäinkin kolmas kerros ihan rauhassa, ruuhkitta.

Tuttuja näytteilleasettajia pitää tietty käydä moikkaamassa, tiettyjen näytteilleasettajien valikoimat pitää tsekata, etukäteen mietityt ostokset tehdä ja innovatiivinen kokeilu on sitten vielä yksi osio. Tällä kertaa tungin Suomen kansanparantajaseuran vastaanottotiloihin ja pääsin kun pääsinkin käsittelyyn. Täytyy kyllä sanoa, että itse käsittelystä oli nautinto kaukana, välillä sattu niin, että teki mieli huutaa tai potkasta, välillä sattu niin, että teki mieli itkee ja välillä vaan sattu. Kun poistuin huoneesta, niin jalat kyllä toimivat moitteettomasti ja selkä tuntu hyvältä. Kaupanpäälle sain päänsäryn ja mielettömän janon.

Ongelma ei kansanparantajankaan mielestä ole rangassa (samaa mieltä on akutäti ja koululääketiede) vaan yllätys, yllätys jalkojen ja lantion lihaksistossa. Siihen sitten sain vähän käsittelyä... No koululääketieteen mukaan vika on liian vähäsessä liikunnassa ja akutädin mukaan siinä, etten ole siinä ammatissa, johon olen tarkotettu. Kaikki ovat oikeassa, jos multa kysytään.

Päivän hankinnat, olihan noita. Heiluri tuli hommattua, entinen sano sopimuksensa irti aikaa sitten, enkä oo löytänyt tätä ennen käteen sopivaa, vaan tämä totteli heti, joten ostettavahan se oli. Sitriittipallon ostin, vaikka vuorikristallipalloa oikeesti olin hankkimassa, mutta kun ei niistä mikään istunut käteen, ei vaikka kuin yritti, ja tuo mokoma tuntu heti omalta. Sitten ostettiin pläjäys speltti-tuotteita, terveellistä ja maukasta, erityisen ihanaa on spelttinäkkileipä, ostin taas sitä, jossa on mustikkaa. Intiaanisokeri tietty ja himalajansuola. Ai niin ja sitten ihana joutsenmaalaus, sellanen pieni vaan, ei taulukokoa.

Nuorisokin oli löytänyt ostettavaa ja nuorimmainen oli taas kunnostautunut valkkaamalla voittoarpoja, sillä likalla on aina tuuria. Ei KePokaan tyhjin käsin messuilta lähtenyt. Oikein onnistunut reissu taas kerran.

Jotain eläinaiheistakin tähän loppuun:
KePo valitteli mulle torstaiaamuna, että Hemppa oli ollut keskiviikkoiltana, kun KePo kotiutu iltavuorostaan, kumman vaisu, oli vaan kököttänyt mökissään, eikä ollut huolinut makupaloja. Seurailin sitten Hemppaa torstai-illan ja oli se vähän ehkä vaisumpi kun normaalisti, mutta kurkku kelpas, eikä Hemppa sairaaltakaan vaikuttanut. Perjantaina kävin sitten kuitenkin ostamassa C-vitamiinia ja vähän muitakin herkkuja Hempalle ja Missille ja patistin KePon siivoomaan marsujen häkin.

Tuokio siivousoperaation jälkeen Hemppa painalsi kun nuori poika konsaan pitkin häkkiä, kaiveli puruja, tonki heinäkasaa, söi, maisteli suolakiveä ja tankkas vettä (ja sama meno on jatkunut sen jälkeen koko ajan). Niin ja ryntäs het hakemaan namipaloja kun meni häkin viereen seisomaan, kilju kurkku suorana kun halus vihanneksia jne. Sanoin sitten KePolle, että Hemppa vaan osotti hälle mieltään kun häkki oli likanen ja heinä lopussa (KePo siivoo yleensä häkin kun häkki on niin iso ja painava), ei se sen kummempaa... Ja tän kyllä Hempasta uskonkin.

Lepposaa lauantai-illan jatkoa itse kullekin! Tuulensuoja siirtyy nauttimaan takkatulen lämmöstä ja mausteisen glögin mausta rankan ja antosan päivän päätteeks.