Aamulla olo oli TODELLA vetreä ja levännyt... ensinnäkin kello oli illalla, tai oikeastaan yöllä, jo aika pal kun ehdin uneen asti ja sitten heräsin Viivin röhimiseen. Vastahan se oli kun Viivi kohtasi tohtorin ja sai lääkityksen. No lääkitys toki loppui joku aika sitten, ei siinä mitään. Valitettavasti en voinut myöskään välttyä Aasan viimeisen yön muistolta kuunnellessani Viivin rohinaa ja yrittäessäni auttaa Viiviä löytämään sellaisen asennon, jossa voisi nukkua.
Kerran Viivi nukahti pää olkapäätäni vasten, meikä tosin oli ihan korkkiruuvilla, vaan mitä omistaja ei tekisi koiransa eteen, joten huokaisten yritin nukkua. Seuraavan kerran kun Viivi rauhottui, se nukkui pää sängyn reunan yli roikkuen ja meikä oli oudossa 90 asteen linkussa. En raatsinut liikahtaakaan, vaikka joka paikka oli niin puuduksissa, että huusi armoa, joten saatiinkin nukkua peräti pari tuntia ennen kuin kello soi. Aamulla puuhevonen ois ollut vetreä meikäläiseen verraten. No aivot narikkaan ja menoks, siis duuniin.
KePo, joka on nyt lomalla pentujen kanssa, soitti tohtorille ja Viivi sai ajan iltapäivään. Verikoe otettiin ja keuhkokuvat, diagnoosi keuhkoputkentulehdus, Aasahan meni keuhkotulehdukseen, johon lääkitys ei purrut... Epäilynä tulehduksen uusimiseen on laskenut vastustuskyky ja siitepölyallergia. Viivillä on nyt antsat ja antihistamiinit, toivottavasti lääkitys puree.
Sitten iloisempiin asioihin. Miten ois vaikka pari kuvaan pennuista sottaa... siis ruokailemassa.
2 kommenttia:
Tsemppiä, Viivi! Pidämme peukkuja pikaiselle paranemiselle
Vitsi noi panut on I-HA-NI-A! <3 ja noi ruokailukuvat aina yhtä hauskoja.
Voi Viivi-ressua. Pikaista paranemista, toivottavasti antsat alkaa pian auttamaan.
Sanna & Hugo
Lähetä kommentti