sunnuntaina, toukokuuta 20, 2007

Tietokoneiden ihmeellinen maailma


Tänään aamu meni huomattavasti paremmin kun eilen ja pääsin ongelmitta liikkeelle, pakun tankkikin oli eilisen päivän aikana täyttynyt... Sitä tosin en tiedä, että mitähän kelloa oon mahtanut aamulla lähtiessäni katella kun olin kurssipaikalla ihan liian aikasin. Positiivista: sain auton hyvin parkkiin ja ehdin juoda aamukahvini kaikessa rauhassa.

Päivä hurahti vauhdilla ja yhtä ja toista uutta tarttui taas matkaan. Kunhan työstyvät pääkopassa, niin otetaan aktiiviin käyttöön. Nyt ei ehdi työstää, täytyy keskittyä ens viikonlopun viimoseen OKKO-kurssikertaan ja siis viimeistellä projektikoiraraportti ja valmistautua viikonlopun ongelmakoiratyöskentelyyn (kaivella esiin kaikki lomakkeet sun muu tarpeellinen). On vaan lataus vähän vähissä just nyt ja ahdistuslaatikko sen kun kasvaa... Liika voi joskus olla liikaa, mutta lohdullista on, että kun alkavasta viikosta selviää hengissä, niin sitten helpottaa.

Iltaa on juhlistettu sähläämällä virusturvaohjelmien kanssa. Nuorimmaisen koneeseen tehtiin jotain muutoksia ja virusturva piti asentaa uudelleen. No meillä on käyttöoikeus kahdelle koneelle, vaan kun ei kumpikaan muistanut kuollakseenkaan, että kumpi lisenssi on kumman koneen ja ellei nyt kukaan arvannut, niin tietty mun lisenssinumero tuli naputeltua nuorimmaisen koneeseen sillä seurauksella, että oma kone kiljui, ettei virussuojaus ole käytössä. Selvisin onneksi asentamatta ohjelmistoa uudestaan, syötin vaan "uuden" lisenssinumeron eli sen, joka aikasemmin oli nuorimmaisen koneessa. No nyt on kirjattuna ylös kumpi numero kuuluu kumpaan koneeseen, joten seuraavan kerran ei tartte sählätä.

Mun koneessani pitäisi olla polttava DVD-asema, mutta eipä tunnu sellasta levykettä löytyvän, jota tuo iänkaikenvanha asema suostuis polttamaan. CD:t se polttaa ihan ok, mutta kun työntää devarin asemaan, niin eipä onnaa kirjotus, ei. Nyt on kokeiltu kaikilla mahdollisilla levykkeillä ja tulos on sama: ei kirjota. On siis ilmeisesti poltettava pentukuvat kuudelle CD-levykkeelle, plääh. Taitaa mennä asema vaihtoon, vähän luulen näin.

Nyt iltapuuhiin, huomenna oottaa taas työpäivä tekijäänsä.

Ei kommentteja: