torstaina, toukokuuta 03, 2007

Muutu ihmisen näköiseksi osa 1


Cami ja Totoro ovat nyt olleet kahtena päivänä pitemmän aikaa keskenään. Ovat toki aiemminkin olleet keskenään, mutta vaan tunnin pari kerrallaan, nyt noin kuusi tuntia. Ihan hyvin on mennyt, eivät ole perääni kiljuneet, vaan ovat jääneet kaivelemaan aarrekuppia, johon jätän milloin mitäkin, esim. kuivattua mahaa (se on ykkösherkku), rouheluita, kuivakalaa jne.

Seuraavan kerran pitempi "yksinolo" on Totorolla vasta reilun viikon päästä, kun nimittäin vanhimmainen on huomenna vapaalla ja ens viikolla KePolla on ilmeisesti yövuoro. Mutta seuraavalla kerralla ei enää ole Camia seurana, voi siinäkin opettelua taas olla, vaikka näkeekin portin läpi muut koirat. Ja Camilla alkaa ens viikolla ainoana koirana olemisen opiskelu, on siinä pienelle iloiselle ja seuralliselle Camille läksyä kerrakseen.

Tänään oli hauska päivä, muutu ihmisen näköiseksi osa 1: kampaaja.

Tykkään antaa kampaajalle vapaat kädet ja usein ongelma on se, etteivät kampaajat uskalla käyttää mielikuvitustaan vaan tulos on aina se sama: blondi suunnilleen polkkatukalla. Hiukset on kuitenkin uusiutuva luonnonvara, joten vähemmän onnistunutta leikkausta voi tuota pikaa korjailla ja vähemmän onnistuneen värjäyksen voi värjätä uudelleen, että vois kai sitä kampaaja olla vähän rohkeempikin kun kerran lupa annetaan.

Tämä "uusin löytöni" sitten onneksi sitä onkin, sanoi, että mulla on asenne kohdallaan, pisti kokeillen mielenkiintoisia värejä ja odotti itekin jännityksellä, että miltä hiukset näyttävät. Enpä ole blondi enää. Hiuksissa on kolmea väriä ja ne on ihan ylimakeet, vaikka vähän onkin totuttelemista siihen, ettei peilistä kurki väritön blondi vaan pentujen kanssa rusketusta saanut raitapää. On sinipunaraitaa ja vaaleeta raitaa ja sitten tummaa alustaa. Mä olen tosi tyytyväinen.

Lisäplussana kampaaja pisti kulmat ja ripset ojennukseen ja värjäten sillä aikaa kun hiusvärit muhivat päässä, joten nyt sitä oikeesti näyttää melkeen jo ihmiseltä. Nuorisokin tykkäsi uudesta lookista. Osa 2 on reilun viikon päästä; sanomalehtien värjäämät jalat kuntoon eli jalkahoito. Ennen kesää tässä voi jo näyttää ihan ihmismäiseltä... ehkä... tai olis ainakin voinut... No pääasia, että tuntuu ihmismäiseltä.

Länderit on muuten lämpöhakuisia. Nyt kun on jo monta päivää ollut aika viileetä ja tuulistakin, niin eilen lopulta päätettiin, että takkaan on laitettava tuli. Länderit kokoontuvat aina takan ympärille, erityisesti siinä viihtyvät Cello ja lämpöhalvaukseen asti vanhimmaisen Pipuliina, mutta muutkin, kukin vuorollaan, vaikka takka hehkuu niin, ettei siinä ite kykene istumaan kun sen hetken, että lisää puita. Eilen sitten huomasin, että siinä vaiheessa kun takka alkoi lämmetä kunnolla, makasi tulen loimussa myös pari pienempää länderiä: Cami ja Totoro.

Cami ja Totoro olivat extreme-takanlämmityskavereita. Ensin ne kaatoivat puut melkeen päälleen (no kasa ei ollut korkea, mutta kuitenkin), sitten ne pureskelivat puita ja yrittivät kuskailla niitä paikasta toiseen. Pahinta oli kuitenkin puiden lisääminen takkaan. Muut länderit meillä siirtyvät hiukan kun luukku avataan ja odottelevat takavasemmalla kunnes se suljetaan. Cami ja Totoro sen sijaan olisivat ehdottomasti halunneet haistella tulta, maistella luukkua ja tunkea takkaan. Vähän oli siis puiden lisäily hankalaa... Saatiin kuitenkin takka lämpimäksi ja pikkuherrat välttyivät palovammoilta.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Missä on kuvat uudesta tukasta?!

Anonyymi kirjoitti...

No, sitähän minäkin tässä ihmettelin... :)

n-elikot kirjoitti...

Just aattelin samaa. Ei millään malttas ootella reilua kuukautta, jotta näkis uuden lookin.

-Pia-