sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2007

Väki vähenee, paraneeko pidot?


Säät on olleet taivaallisen ihanat ja lämpimät ja kesäiset ja kaikkea. Ollaan oltu pentujen kanssa ulkona tosi paljon ja eilen huomasin, että peilistä katsoi ihan joku vieras ihminen, ei ollenkaan se harmaankelmeä eukko, joka tähän asti, vaan joku rusketusta nahkaansa saanut tyyppi. Tää oli aika halpa tapa hävittää mustat silmänaluset...

Perjantain vietin töissä ja ilta surahti sitten pentujen kanssa ja osin "luovutusrumbaa" valmistellen. Keskiyön pimeinä tunteina vielä taistelin polttavan DVD-asemani kanssa, joka lopulta kieltäytyi polttamasta DVD-levykkeitä. Tyydyin siis CD-levykkeisiin. Aion kyllä jatkaa asian ihmettelyä, sillä onhan se nyt merkillistä, ellei polttava devari polta devareita.

Lauantaina pennut täyttivät seitsemän viikkoa ja eka pentunen lennähti pesästä, Fenix, nykyinen Padi, nimittäin. Kyllä tuntui haikealle, voi hyvänen aika sentään. Kotimatka oli veijarilta mennyt hyvin, kotiutuminen myös, yö oli nukuttu ja ruokakin on kuulemma maistunut, joten mikäs sen parempi.

Tänään lähti Finaali, nykyinen Kuje. Matka, vaikka olikin jonkin mittainen ja julkisilla kuljettu, oli mennyt kuulemma hyvin, juur sain kuulumisia. Kujeen laumakin oli ottanut Kujeen ihan hyvin vastaan, joten siitä se "uusi elämä" lähtee.

Kuusi länderipentua tuntuu uskomattoman paljon vähemmältä kuin kahdeksan, vaikkei ero ole kuin kaksi pentua. Vaikeinta on kun silmä on tottunut esim. ruokakupilla siihen, että kupin äärellä on tietty "täyttöaste" ja nyt joutuu sitten laskemaan, että ovatko kaikki paikalla kun silmämääräisesti katsoen osa puuttuu, kuten tietty puuttuukin.

Tänään oli pennuilla taas uutta askaretta, joka väsymyksenä näkyykin. Ensin ne pääsivät ihmettelemään traktoria, sitten mattojen tamppaamista. Lopulta tehtiin pieni retki ja kuljettiin keinun lattian poikki, puulevyn päältä, jäätikön halki ja kuralotikon läpi. Siinä matkan varrella muutama pentu kiipeili vielä puulavan päällä. Otin kuviakin seikkailusta, katotaan jos saisin niitä vähän käsiteltyä ja laitettua jonnekin päin näkyville.

Nyt kuitenkin irti koneesta ja muihin puuhiin.

ps. Nyt tää blogin ylläpito on taas englanniksi

Ei kommentteja: