sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2007

Sunnuntai osa 2


Panut retkellä


Mihin te meette, ei saa jättää, odottakaa...


Tää on aika paha paikka, ensin maa liikkuu kun sen yli kävelee, sitten on tollanen helpompi juttu, ihan vaan lattia keskellä pihaa.


Hei mikäs tää on, mielenkiintosta...


Täähän on jännää, tässä täytyy tepastella ees taas.


No en mä nyt tän jännittävyydestä tiedä, tassut putoilee rakoihin.


Jäätikön yli rapakkoon, just joo, vähän vois funtsia missä meitä kuskaa.


Vihdoin taas pihassa, jee!!!

Nyt on kolme pentua maailmalla, illankorvalla kun lähti Forte eli Veikko. Espooseen asti vaan, joten toiveita on, että poikaa nähdään jatkossakin ja kuulumisia kuullaan. Vaan kylläpä näytti iltaruualla lauma pieneltä ja kotona vielä olevat jättivät kolme rakoakin rivistöön ihan automaattisesti, varmaan jos kattois jotain kuvaa, missä pennut syö, niin niissä kohti olisivat ne, jotka ovat jo lähteneet.

Jaa, vaikka sitä on lomalla, niin kyyditykset iskee aamulla anivarhain, joten lienee syytä siirtyä iltapuuhiin.

ps. Löysin sitten paikan, josta kieliasetukset voi vaihtaa, joten nyt blogin ylläpito lienee pysyvästi suomeksi.

Ei kommentteja: