Projekti Ruotsi

Projekti Ruotsi on sitten näiltä osin takana, toivottavasti projektin seuraukset ovat vasta edessä

Perjantai-iltana pakattiin kamat ja Muru autoon ja lähdettiin ajamaan kohti Turkua. Vanhimmainen ja nuorimmainen jäivät kotitytöiksi vahtimaan kotiin jäänyttä koiralaumaa kissaa ja marsuja unohtamatta ja siinä sivussa taloa tietty. Kuten yleensä aina matkaan lähtiessä tapaan tehdä, niin tein nytkin: melkeen puoleen väliin matkaa Lohjalta Turkuun aivoni raksuttivat niin, että höyry vaan nousi. Mietin rattaat ronksuen, että mitä tuikitarpeellista olin mahdollisesti unohtanut tai mitä oli kotona jäänyt tekemättä tai kotiorjille sanomatta jne. Sitten kun etäisyys kotoa oli riittävän pitkä, aloin ajatella eteenpäin, napanuora kotiin oheni.

Matkaan lähdettiin SeaWindin M/S SeaWindillä. Se on vähän karu alus, siis aika vanha ja vähän askeettinen, mutta toisaalta mitä väliä sillä nyt oli, kun matkaa tehtiin yötä vasten eli nukkuen. Jossain välissä aallokko oli aika kova, joka ei tosin ollut häiritsevä tekijä, kosken ole taipuvainen merisairauteen, mutta Muru ei tykännyt moisesta merenkäynnistä ja siis vaelteli ympäri hyttiä, eikä asettunut aloilleen. Valvoin siis hyvän tovin kuunnellen Murun puuhastelua kun hytti oli aikas ahdas ja nukuin alapunkassa.

Aamupala syötiin laivalla ja sen jälkeen lähdettiin ajamaan, suunta etelään ja länteen, kilometrejä edessä yli 500. Sää oli hieno, aurinko paistoi ja tuntui ihan keväälle, suorastaan alkukesälle, kun luntakaan ei ollut missään ja oli niin lämmintä, aurinkokin lämmitti mukavasti ikkunoiden läpi. Ajo-ohjeet olivat erinomaiset ja pääsimme treffipaikalle ongelmitta. Esittäytymisten ja Murun esittelyn jälkeen matka jatkui mökille, jonka olimme isäntäperheen avustuksella vuokranneet. Jäimme purkamaan tavarat autosta ja asettumaan taloksi sillä aikaa kun isäntäperhe lähti valmistelemaan paikat Murun ja Frodon treffejä varten.

Kun tavarat olivat mökissä, joka muuten ei mielestäni ollut mikään mökki vaan yliupea omakotitalo, pakkasimme Murun takaisin autoon ja lähdimme kohti "frodolaa". Saimme ensin tutustua Frodoon kaikessa rauhassa, tutkia hänet, katsella liikkeet yms. ja päätellä vielä ihan livenä, että onko hän sellainen uros, jollaisen haluamme pikkumurusten isäksi. Täytyy sanoa, että kyllä, ehdottomasti kyllä, joten takit päälle, Muru autosta tarhaan ja kaik kaksjalat sinne myös odottelemaan miten nuorenparin tutustuminen sujuu. Ja sujuihan se. Olin varautunut seisoksimaan hyvän tovin ennen kuin mitään tapahtuisi, mutta kaikki sujui niin nopeasti, etten ehtinyt pal kuviakaan ottaa. En nyt ihan heti ainakaan muista olleeni noin nopeassa toimituksessa mukana. Taisi olla rakkautta ensisilmäyksellä, molemmin puolin.

Kun kerran karvakorvamme olivat näin nopeita, niin meille jäi hyvää aikaa istua isäntäperheen kanssa kahvikupposten äärellä tutustumassa toisiimme. Yöksi lähdimme sitten "mökille" aivot savuten, se tuo vieraitten kielien puhuminen rasittaa aikalailla, täytyy myöntää, kun ei sitä koko aikaa tee.

Yöllä heräsin jossain välissä kuuntelemaan, että kylläpä ulkona tuulee...

Sunnuntai valkeni tuulisena, hyvin tuulisena. Majoitus oli bed and breakfast -majoitus, tosin noin upeita puitteita en ikänään ole ko. majoitusmuodossa tavannut. Söimme siis aamupalan "mökillä" kaikessa rauhassa, suomea puhuen Sen jälkeen vietimme rentoa lomaa lukien hyviä kirjoja olohuoneen mukavalla sohvalla, auringonpaisteessa. Tuuli tosin tuntui koko ajan yltyvän.

Aamupäivällä oli tarkoituksemme lähteä lenkille porukalla Frodon emäntä, KePo, Muru ja minä. Lähdimme kyllä, mutta emme tainneet päästä puolta kilometriäkään kun oli pakko kääntyä takaisin. Kävely oli katkonaista, vähän väliä piti ottaa tukeva haara-asento ja odottaa, että tuulenpuuska menee ohi. Muru käveli kuin humalainen kun tuuli painoi Murua sivusuunnassa kohti ojaa ja Muru yritti korjata suuntaa astumalla toisen puolen jalkojen yli. Päätimme, että lenkki on syytä jättää kesken. Sovittiin siis milloin menemme uudelleen "frodolaan" visiitille Murun kanssa ja me palasimme takaisin mökille, Frodon emäntä puolestaan kotiinsa.

Tuuli yltyi yltymistään. Seurasin lintuja kun ne yrittivät lentää vasten tuulta. Eteneminen oli tosi hidasta, sitten tuli puuska ja linnut lensivät takaperin, yrittivät taas eteenpäin, lensivät tuulen mukana jne. Lopulta parvi katosi jonnekin. Pihassa hyppivä harakka oli lentää kyljelleen vähän väliä ja sen pyrstö kääntyi välillä selän yli. Ainoat, joita tuuli ei juurikaan kiinnostanut, olivat hevoset. Ne seisoivat takamukset tuuleen päin paikoillaan kuin muurit.

Tuntui hurjalta katsella kuinka lipputanko taipui niin pitkälle, että sen nupista olisi melkeen voinut seisten ottaa kiinni. Erilaista tavaraa lensi mökin ohitse ja vähitellen aloin pelätä, että niitä erilaisia tavaroita alkaa tulla ikkunasta sisälle. Tuulen voima oli ihan uskomaton, ei sitä tajua, ellei sitä ole kokenut. KePo käytti Murun pissalla ja sanoi, ettei ulos kertakaikkiaan voi mennä, siellä ei pääse eteenpäin, eikä voi hengittää. Oli kuulemma ollut täyttä tuskaa päästä takaisin mökille, mökistä poispäin pääsi kyllä, meni vaan tuulen mukana, mutta takaisin tullessa oli pitänyt melkeen ryömiä, eikä saanut ollenkaan hengitettyä. Lopulta mökistä rapisi tuulen matkaan kattotiilejä. Kukaan ei tiedä minne ne lensivät, pari makasi maassa mökin vieressä, lopuista ei tietoakaan.

Illansuussa lähdimme frodolaan, mutta matka katkesi het kohta: tiellä oli iso kuusi. Ajoimme siis toista kautta, joka meille oli varmuuden vuoksi, sääolot huomioiden neuvottu. Pääsimme perille. Hetki siinä mietittiin, että uskalletaanko yrittää astutusta ulkona vai pitäisikö mennä sisätiloihin. Lopulta päätimme, että tarha on tarpeeksi turvallinen ja tälläkin kertaa nuoripari oli onneksi nopea toimissaan. Tosin ne valokuvat jäivät sitten ottamatta, mutta ei siinä myrskyssä tehnyt mieli olla yhtään enempää kuin oli pakko. Vaikeinta oli saada Muru pysymään paikoillaan, koska Muru joutui seisomaan naama tuuleen päin. Yritin olla tuulensuojana, mutta hankalaa oli.

Iltaa istuttiin taas frodolassa, osin sen takia, että mökiltä oli sähköt poikki. Yöksi palattiin kuitenkin mökille nukkumaan, vaikka periaatteessa ulkona liikkuminen oli kielletty. Vuokraemännältä ja -isännältä saatiin öljylyhty, kynttilöitä ja kahvia. Ei heilläkään sähköjä ollut, mutta puuliesi kyllä. Vettä olimme onneksi älynneet laskea isoon kattilaan, sitä on kaikkeen omakotiasujana jo ehtinyt tottua ihan täällä koto-Suomessakin.

Aamulla saimme kutsun vuokraisännän kotiin aamupalalle. He olivat loihtineet sumpit puuliedellä, tosin siinä oli heidän viimeinen juomavesitilkkansa, sanoivat hakevansa naapurista lisää vettä. Syötiin ja juteltiin. Kuulemma pahimmillaan tuuli oli sillä seudulla ollut yli 40 metriä sekunnissa, hirmumyrskyvaroitus oli ollut päällä, koulut olivat kiinni, linja-autot eivät kulkeneet jne. Aamupalan jälkeen menimme vielä frodolaan, sillä oli puhetta, että he yrittäisivät ottaa puolestamme selvää siitä, mitä teitä pitkin pääsisimme ajamaan kohti Tukholmaa. Mutta tehtävä oli mahdoton: puhelin ei toiminut, ei siis myöskään internet-yhteys, kännykät eivät toimineet kunnolla jne. Niinpä päätimme KePon kanssa ottaa riskin ja valita itse suuntamme. Lupasimme soitella jos tarvitsisimme apua ja meille luvattiin jatkomajoitus, jos emme pääsisi lähtemään kotia kohti. Niillä eväin matkaan.

Valitsimme lyhimmän tien Halmstadista E4:lle, vaikka se Tukholmaa ajatellen kiersi hieman, perusteina se, että jos emme pääsisikään E4:lle asti, niin olisi lyhyempi matka ajaa takaisin Halmstadiin. Valinta oli hyvä, tie oli kunnossa ja pääsimme onnellisesti E4:lle, jonka ajattelimme olevan suurimmalla todennäköisyydellä ajokunnossa, iso tie kun on.

Tiet oli tosiaan onneksi ehditty raivata, mutta joka puolella näkyi sahattuja puunrunkoja ja tiealueiden ulkopuolella kaatuneita puita, tiet olivat täynnä havuja ja oksia yms. Liikennemerkkejä lojui ympäri tien vieriä, yhdessä paikassa peltikatto oli levinnyt pitkin peltoa. Näytti aika hurjalle. Olimme KePon kanssa tehneet myös vaihtoehtoisen suunnitelman, mikäli myrsky muuttaisi suuntaa tms., ja päättäneet, että tarvittaessa ajamme kotiin pohjoisen kautta, kaikki sen 2400 km. Siihen ei onneksi tarvinut ryhtyä, vaan pääsimme lähtemään SeaWindin M/S SkyWindillä kohti Turkua.

Meillä oli ihan mahtava hytti paluumatkalla. Se sijaitsi käytävän päässä, joten siitä ei kulkenut porukkaa ohi. Ovi kannelle ja koiravessaan oli ihan liki hyttiä, autokansi oli myös aivan liki hyttiä, joten kamojen raahailu jäi minimiin. Hytti oli tilava, jouduimme nimittäin ottamaan neljän hengen hytin kun muita ei ollut vapaana, valoisa ja meillä oli ikkunakin (oli kyllä menomatkallakin, mutta tästä näki istuenkin ulos). Merellä oli hyvä sää, laiva ei keinunut oikeastaan ollenkaan, laivalla oli hiljaista ja Murukin nukkui levollista unta. Olo alkoi olla helpottunut kaiken "koska on oikea hetki - onnistuukohan tämä - päästäänkö kotiin" -stressin jälkeen.

Tänään aamulla saavuimme Turun satamaan hyvin nukutun yön päätteeksi, aamupalan nautittuamme ja taxfreessä käytyämme. Loppumatka tuntui tosi lyhyeltä, tuntui tosi hyvältä olla taas kotona ja tavata ikävöivät länderit (Arskakin oli kuulemma vahtinut ovea koko tämän ajan). Ei sillä nautimme kyllä matkasta, vaikka "pääsimmekin" kokemaan hurrikaanin. Se täytyy ottaa kokemuksena siinä kuin moni muukin juttu ja vähän luulen, etten enää hevin sano täkäläisistä tuulista, että ne ovat myrskyjä. Matkailu avartaa.

Toivottavasti kaiken sen myrskyn ja tuulienergian keskellä sai alkunsa pikkumurusten poppoo.