perjantaina, tammikuuta 05, 2007

Onneksi on perjantai


Tänä aamuna ei olis millään saanut itseään ylös punkan pohjalta, tuntui ihan toivottomalta urakalta kiskoa ittensä peiton alta liikenteeseen. Onneksi on perjantai.

Päivän jännitysnäytelmä oli tietenkin Murun visiitti Mäntsälässä... KePo suoritti tämän jännittävän visiitin sillä aikaa kun itse pakersin duunissa. Koko aamupäivän mieliala heitti laidasta laitaan ja välillä vannoin, etten enää ikinä milloinkaan lähde ulkomaille astuttamaan narttua, jonka juoksut eivät todellakaan ole kuin kello, missään mielessä. Jonkinlaisen helpotuksen tunteen koin kun kuulin uutiset: viikonloppuna ei tartte matkaan lähteä. Tosin maanantaina lähtö onkin sitten jo enemmän kuin todennäköinen, joten täytyy pakata kamat kasaan viikonlopun aikana niin, että on maanantaina valmis kun lukkari sotaan.

Eipä tästä päivästä oikein sitten muuta ole mieleen jäänytkään kuin reissun pohtiminen ja Murun tulosten odottelu...

Ei kommentteja: