tiistaina, syyskuuta 01, 2009

Pentukurssia ja muuta sähellystä


Eilinen ilta suhahti Heddan pentukurssilla. Tai no käytiin me ekaks kaupassa ja kirjastossa, sit kotona syömässä ja sen jälkeen auton keula kohti Espoota. Päivän aiheet oli ei-sana, murahdus, luoksetulo, luoksepäästävyys ja ehkä siellä oli jotain muutakin, tällanen turisti kun käyttää vaan kameraa ja juoruilee muitten turistien kanssa, eikä niin silmä kovana tuu seuranneeks päivän ohjelmaa.

Hedda oli luonnonlahjakkuus mitä tuli ei-sanaan ja murinaan, että ne on sisäistetty jo kotona äärimmäisen hyvin, siis ainakin kun niitten aihe on "ei saa ottaa". Jos sitten tarkottaa vaikka "ei saa haukkua", niin ei enää menekään niin hyvin. Tai no Hedda uskoo senkin kyllä varsin hyvin, muut yleensä ei, paitsi Totoro joskus ja Cello vielä joskummin.

Luoksepäästävyydessä Hedda on sit varmaan sosiaalisen ryhmän heikoin lenkki. Toimin nimittäin avustajana ja kopeloin kaik koirat läpi (paitti Heddan ja Jipon) ja nehän tuli ihan syliin kaikki. Kyllä Heddakin jo meni nameja hakemaan, muttei se mitenkään tunkenut kenenkään iholle. Luulen kuitenkin, että tossa meillä voi olla vähän harjotuksen paikkaa, oonkin siis ilmottanut Heddan yhteen pentunäytelmään... pitäiskö kattoa joku mätsärikin vai meniskö taas soitellen sotaan.

Niin joo ja sillä aikaa kun ohjaaja kävi räpläämässä muitten koiria, niin oma koira joutu harjottelemaan kytkettynä odottelemista. Se meni Heddalta ihan ok, ei kiljumista, ei riehumista, tosin tarkkana piti olla, eikä häntä yltänyt komeelle kaarelle, pysytteli matalana, ei sentään jalkojen välissä kumminkaan.

Luoksetulo menee Heddalta ihan hyvin, ainakin kun meen auton taa piiloon, ettei Hedda yritä tulla mun luo tai ettei sen tartte koko ajan syynätä olan yli, että missä mä olen. Ja lopun leikkituokiokin menee ihan sosiaalisesti ja eilen Hedda jopa ekaa kertaa meni ihan ite jonkun ihmisen taskua tutkimaan.

Ulkoilutin kyllä joo kameraakin. Kuvissa oli maata, ruohikkoa, puolikkaita koiria... no kaikkee sellasta kivaa, jätän ne siis julkasematta. Katotaan jos saan joskus pentukurssikimaran Heddan kuvagalleriaan (saisin nyt ees tuoreita kuvia kaikista ja tapaamisessa otetutkin koirakuvat julkasuun).

Tänään, mitäs mä oikein tänään oon tehnyt. Ai niin purkanut cedukoilta kamaa kovolle, että saan kuvat poltettua devarille ja ton miljoonan pikkupikku cedukan kasan supistettua muutamaan devariin. Siinä se aika kuluu rattosasti kuvia käpistellessä, joskin luin kirjaa siinä samalla...

Nyt vois sit saunan raikkaana porskuttaa punkkaan ja nukkumaan. Huomenna on pakko suuntia hakemaan koirille ruokaa, tänään jo jaoin luontevasti kaikkien säkkien loput kaikkien kesken. Kukin sai riittävästi, muttei välttämättä vakiruokaansa. Että ei kun unten maille ja kohti huomista päivää.

Ei kommentteja: