keskiviikkona, syyskuuta 23, 2009

Maalaiskoira kaupungissa


Aika tuntuu taas olevan hupaa... tai sit tekemistä on tullu taas haalittua enemmän kun laki sallii, sitä ei vaan ymmärrä, että vuorokauden tunnit ei lisiä omia aikojaan, eikä muutenkaan.

Maanantaina oli Heddan pentukurssipäivä, tokavika kerta muuten. Seuraavaks täytyykin sitten miettiä, että mennäänkö jatkolle vai jonnekin muualle. Cellon olin jo alustavasti ilmottanut BH-kurssille, mut sit peruutin sen kumminkin tältä erää. Katotaan keväällä uudestaan, jos sattuis kurssia olemaan ja ehittäis vaikka kertailla tokokäskyt ja treenata paikallaoloa sitä ennen, se lienee Cellon heikoin lenkki, se ei vaan malttais millään ja sen takia koiratanssi sopii Cellolle niin tosi hyvin, siinä ei tartte juur paikoilaan olla.

Mut siis se pentukurssi. Tällä kertaa oli vuorossa kaupunkiosio, joten suunnattiin Tapiolaan. Ensin näyttelytreeniä, siitä ei kuvia oo, kun KePo ei kuvannut ja mä vedin Heddan näyttelytreeniosion läpi, KePo jatko sit taas sen jälkeen. Hedda osaa kuviot aikasen hyvin, hampaitten katsomisen kanssa voi vielä tulla pientä treenaamista, mut seisominen ja ravaaminen menee bueno, ellen ite kamalasti jännitä.

Näyttelytreenin jälkeen lähettiin sitten kaupunkielämän sekaan.

Hengailua ihmisvilinää katellen (tai siis kyllä tos piti laittaa koiraa istumaan yms. pientä tekemistä häiriön alla)


Sisälle kauppakeskukseen.


Vähän tottistelua ja rauhottumista sisätiloissa ihmisvilinässä. Hedda, maalaiskoira, ihmettelee ihmisvirtaa.


Ovesta kulkemista; odota, saa mennä. Tosin Hedda harjottelee portteja ja ovia kovin usein kotona, joten ehkä eniten Heddaa epäilytti se, mikä odotti toisella puolen...


Nimittäin ovesta mentiin ulos ja bussipysäkeille ja siellähän sitten olikin melua ja liikennettä kerrakseen.


Kierrokseen sisältyi paljon muutakin ja lopuksi leikkihetkikin, mut sää ei todellakaan suosinut kuvaamista, joten tässä päivän kuvasaalis.

Hedda on osottanut halua lähteä nopeasti liikkuvien kohteitten perään, esim. lenkkeilijät. Toistaseks tottelee hyvin EI - tänne -käskyparia, täytyy sitä vahvistaa ja kovasti. Ongelmasta selviää myös jos huomaa lenkkeilijän ite ekana ja ehtii kiinnittää Heddan huomion itteensä, neiti on onneks periahne ja perso ruuan ja herkkujen perään.

Ai niin, oon mä sentään saanut taas päivitettyä uusia kuvia kotisivuille. Vielä ois yks tai kaks pläjäystä niitä lisättäväks ja muutenkin tarttis päivitellä sieltä täältä, myös omien koirien kuvia, esim. Heddan kuvat taitaa olla ihan pikkupentuajalta ja hää on jo iso neiti. Ikkunoita oon pessy talvikuntoon ja verhoja vaihtanu, takkiksessa alkaa työpiste olla järjestyksessä, vuosisatojen valokuvat CD-levykkeiltä DVD-levykkeille -projekti on varsin pitkällä jne. Ihan laiskana en siis oo sentään ollu.

Jyskälän näytelmiin tuli pari koiraa ilmotettua, vaikkei alunperin pitäny sinne lähtee ollenkaan, kun on tota välimatkaa, vaan nyt mennään sit kera Gretan ja Tiukun. Saa nähä mitä siitä tulee. Vielä ois muutama näytelmä tälle vuoden harkinnassa, Gretalle jotain ja ehkä Tiukullekin, Heddalle pentunäytelmiä. Totoro menee vielä Hämeenlinnaan lokakuun lopulla, kun sen sinne ehin jo ilmottaa, mut sit herra saa rauhan näyttelemisen kiroista ainakin toistaseks, Totoro kun ei näytelmissä viihdy, mikä toki näkyy kaikesta, mut erityisesti kehäkäytöksestä. Jos sit ikä tilannetta muuttaa, niin katellaan uudestaan.

Ei kommentteja: