maanantaina, helmikuuta 19, 2007

Chili ui porukoihin


Olipa taas tahmee aamun alku, ei olis jaksanut nousta, ei sitten millään. Chilillä puolestaan ei ollut tahmee aamun alku... pikkurouva juoksi tukka putkella ja meikäläinen tietenkin perässä taluttimen jatkona. Lupasin nimittäin nuorimmaiselle, että huolehdin Chilin aamu-ulkoilun, niin ei lomalaisen tarvihe nousta "kukonlaulun aikaan".

Iltapäivällä alotin sitten "Chili osaksi laumaa" -projektin. Alotettiin Aasasta, käytin nimittäin muut koirat ensin ulkona ja Aasa jäi jonnekin pihalle kun muut tulivat jo sisälle. Sitten kun menin Chilin kanssa ulos, niin Aasa ilmestyi paikalle. Hyvin meni Chilin ja Aasan yhteisulkoilu.

Seuraavaksi, tultuamme sisälle Chilin ja Aasan kanssa, päästettiin Arska tutustumaan tilanteeseen. Arska olikin tosi innokas haistelemaan, varmaan sitä aika viimeisillään oleva tiine narttu tuoksuu aika mielenkiintoselle, siis toisen koiran mielestä.

Arskan jälkeen oli vuorossa Viivi, Viivi the pikkupoliisi. Vähän piti toppuutella Viivin intoa, mutta lopulta Viivikin uskoi, ettei tartte koko ajan tuijottaa eikä kulkea nenä toisen takapuolessa.

Cello odottaa vielä vuoroaan. Ei sen takia, että olisi hankalin, vaan sen takia, että on innokkain ja kun Chili on HÄNEN naisensa, niin kuvittelee, että jotain romantiikkaa olis nytkin tarjolla. Jätin siis Cellon osuuden huomiseen.

Isot eli Murun ja Maltin Chili on jo tavannut monta kertaa ongelmitta. Se on niin jännä juttu, että niitten kanssa ei koskaan ole mitään ongelmia eikä tartte mitään "esityötä". No tietty varsinkin Muru on niin mahdottoman tyyni ja suvaitsevainen ja ystävällinen, ettei kai tässä pitäis mitään ihmetellä.

Mulla on nyt tällanen tietsikkapöydänalusotus:

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin näyttää tyttö pärjäilevän ja aika makeen näköisen pesän oli tietsikkapöydänalusotus saanut!