tiistaina, maaliskuuta 09, 2010

Asiakaspalvelua ja "asiakaspalvelua"

Nyt kun verenpaine on palannut normaaliin, saan tämän ehkäs kirjotettua...

Käytän pal verkkokauppojen palveluja, koska aika on rajallista ja käytän sen mieluiten muuhun kun kauppojen koluamiseen ja koskei edes asuta kauppojen vieressä, joten jokainen kauppareissu edellyttää autoa ja mieluiten jonkin sortin suunnittelua, ne kun ei kaupatkaan ole meillä päin ritirinnan. Verkkokaupassa asiointi puolestaan on niin näpsäkkää ja näppärää... silloin kun se toimii ja suurin osa toimii, toiset toimivat jopa aivan äärimmäisen loistavasti, toiset ovat "vaan" hyviä. Käsittämätöntä, että on vielä niitäkin, joista saa "asiakaspalvelua".

Olen taas tässä alkuvuodesta tilaillut täydennyksiä varastoihin, niin koirien kun omiinikin. Kirjapuolta sai alkuvuoden hankinnoissa edustaa AdLibris, jonka toiminta on ollut esimerkillistä kaikki ne vuodet kun olen sieltä tavaraa tilannut. Yleensä hintakin on halvin, mitä kirjaverkkokauppoja olen keskenään vertaillut. Poikkeuksia toki on kirjallisuuden lajista riippuen, ei mulle tuntemattomia ole BookPlus, Akateeminen, EraNova, Minä Olen tai Amazonkaan. Ja varmaan olen jostain muualtakin tilannut, ainakin antikvariaateista, joista olen saanut tosi hyvää ja henkilökohtaista palvelua, aina on se pitänyt, mitä on sovittu. Ai niin ja Positiivarit on kyllä nimensä veroinen, sinne kiitokset!!

Toisen harrastukseni (toinen on koirat) puitteissa lankea usein tilaamaan esim. kiviä. No joku nyt tietty ajattelee, että niitähän voi kerätä maksutta maasta, ja kyllä, niin voikin, tilaan niitä aina välillä siitä huolimatta ja kokoelma on jo jonkin kokonen. Tämän lajin verkkokauppa on Somsola, joka toimii kiitettävästi myös "virhetilanteissa".

Uusiin tuttavuuksiini kuuluu Nutrolin-tuotteiden verkkomyynti. Viivin vaivojen hoitoon kun öljyjä suositellaan, niin olenpa nyt tilannut öljyä kaikille koirille. Nopeaa, loistavaa ja henkilökohtaista palvelua, Asiakaspalvelua isolla A:lla. Kokemuksia öljyjen vaikutuksista laumaamme sitten myöhemmin. Erityisen mielenkiinnolla odotan kerpeleitten turkkien kehitystä öljylisän myötä. Niin ja Viivin nielun tietty myös.

Kaikkia käytössäni olevia verkkokauppoja en käy tässä luettelemaan, niitä nimittäin ON ja vähän joka "alalta" kirjoista vaatteisiin, koiratarvikkeista huuhaahan jne. Tilaan myös ulkomailta (AdLibriskään ei muuten ole kotimainen yritys) ja ne ulkomaiset toimii monasti pal paremmin ja nopeemmin kun kotimaiset (osa jopa selkeellä suomenkielellä), tai ainakin ne, joita ite olen käyttänyt ja joita tutut, sukulaiset ja kylänmiehet on käyttäneet. Sen lisäksi ulkomaiset on kovin usein kotimaisia edullisempia, myös postimaksuiltaan. Se mikä ulkomaan tilauksissa tökkii on Itella. Jotenkin ne kamat tulee Suomen rajan yli jopa päivässä (seurantakoodilla on kiva seurata), mutta matka rajalta kotipostiin voi viedä viikonkin. Jos kuljetuksen hoitaa joku muu kun Itella, niin kaman voi saada ulkomailta utulasta parissa päivässä kotiovelle kuriiripalveluna, tästä(kin) on kokemusta (ja se muuten ei näkynyt mitenkään postimaksussa).

Uutena tuttavuutena pääsin alkuvuonna nauttimaan myös siitä "asiakaspalvelusta". Täytyy muuten oikein hämmästellä, etten koko postimyynti-verkkomyynti historiani aikana (ja sitä on kymmeniä vuosia) ole saanut kertaakaan aikaisemmin erityisen huonoa asiakaspalvelua, sellaista kyllä, jossa olisi ollut hippasen toivomisen varaa, vaan kai se sitten piti jossain kohti kokea tämä pohjanoteerauskin.

Tilasin itselleni aiemmin tuntemattomasta verkkokaupasta kamaa, tilaus piti vielä maksaakin etuottia verkkomaksuna, kuis muutenkaan. Verkkokaupan kotisivuilta ko. firmasta sai luotettavan vaikutelman. Rekisteröityminen meni ok. Vaan sen jälkee mikään ei tuntunut menevän ok. Jonkin aikaa sitten viimein kuittasin homman loppuunpuiduksi ja totesin, että jos suuhun jää kissankakan maku, niin paree pysyä niissä hyviksi todetuissa ja toimivissa. Tai ehkä tää mun juttu oli vaan joku jäävuorenhuippu, sattumien summa tai jotain... toivottavasti.

Tilasin kamat tammikuussa, lafkasta ei kuulunut mitään ja kun lupaavat nopean toimituksen (aikamäärä on ihan sanottu yrityksen toimitusehdoissa), niin kuukausi tilauksen jälkeen pistin kyselyä, että mikä on tilaukseni tilanne. En saanut mitään vastausta. Odottelin viikon verran ja pistin uuden kyselyn. Sain vastauksen, että paketti on jo postitettu, mutta selvittelevät asiaa... Vanhimmaisen karu toteamus tässä vaiheessa oli, että ne on sössineet ja yrittää nyt pimittää oman mokansa, sen sijaan, että pahoittelisivat ja hoitaisivat homman kotiin.

Tilaus näkyi edelleen asiakastiedoissani käsittelyssä olevana, enkä ollut saanut seurantakoodia, jonka piti tupsahtaa sähköpostiin kun paketti lähtee. No sähköposti nyt voi aina kadota, mutta kai tilausten seurannassa olisi pitänyt näkyä, jos paketti oli postitettu (ja näkyikin sitten kun se oikeasti oli postitettu).

Jonkusen päivän päästä, kun ei selvittely kai johtanut mihinkään, tai ainakaan siitä ei mulle tiedotettu, pistin taas kyselyä. En saanut mitään vastausta. Odoteltuani, taisi olla taas viikko, laitoin reklamaation ko yrityksestä ja vastaus tuli välittömästi; pahoittelut tapahtuneesta ja lupaus selvittää asia ko. yrityksen kanssa. On muuten eka kerta kun asia ei selviä ihan vaan myyjän kanssa vuoropuhelua käyden, että on nyt tämäkin sitten koettu.

Homma päättyi vihdoin maaliskuussa, ilman, että verkkokauppa olisi ottanut minuun mitään yhteyttä. Hyvitykseksi oli pakettiin laitettu pyytämäni tuote, viesti kulki kolmannen tahon kautta, ilman tätä apua tuskin olisi kukaan mitään hyvityksistä edes puhunut, saattaisinpa odotella pakettiani edelleen... tai sellainen olo ainakin jäi.

Vähän oli paketin sisällössäkin sanomista, itseasiassa kolmen tuotteen osalta, mutta niin vähän, etten todellakaan enää halunnut sitä asiaa viedä eteenpäin, en vaan enää jaksa, kun en tässä kohti nyt tappiota kuitenkaan rahallisesti kärsinyt eikä kyse ollut mistään merkittävistä jutuista. Esim. tilasin kahdet juoksuhousut punaisella koristeraidalla, sain yhdet sellaiset ja toiset oranssilla raidalla. Jos mulle ois soitettu tai pistetty spostia ja kysytty, että käykö, niin ois käynyt, olis varmaan kelvanneet vaikka vihreet kun nätisti ois kysytty, sillä värillä nyt niiiiiin väliä, mutta kun mitään ei kysytty, niin jäi paha maku suuhun.

Eipä verkkokauppa missään vaiheessa mitenkään myöskään pahoitellut toimituksen kestoa tms. Itseasiassa siitä ainoasta viestistä, jonka sain, tuli vähän sellanen olo, että sä oot kuule nyt sen paketin hukannut. En usko, että se oli tarkotus, mutta näin kävi. Pelkkää sanahelinäähän pahottelut tietenkin on, kyllähän minä sen teidän, eikä siinä tartte olla ees oikeesti pahoillaan, mut kummasti siitä tulee asiakkaalle "hyvä mieli", tuntuu, että joku välittää ees vähän miten sun tilauksen käy, tunnustaa mahdolliset virheensä (niitä meille kaikille sattuu), haluaa ees jollain taholla kommunikoida asiakkaan kanssa ja haluaa sun jatkossakin pysyvän asiakkaana.

Vaan asia on onneksi nyt loppuunkäsitelty, enkä todennäkösesti ikänään, ko. yrityksestä enää mitään tilaa, eihän tavaraa nyt kertakaikkiaan voi ootella kuukausikaupalla, onneks ei ollut kyse mistään pentupaketeista... onneksi olkoon, pentusi täytti 6kk, tässä sille tämä pentupaketti, ei taida tää panta enää sopia, mut kato on sit valmiina kun joskus otat seuraavan pennun...

Todella toivon tämän olleen poikkeus ja muut ovat saaneet ja saavat firmasta asiakasPALVELUA eikä "asiakaspalvelua".

Tämän kirjoituksen pointti: terapeuttinen, nimittäin minulle
Ja on tällä ehkä toinenkin pointti: palvelua tulee saada ja ellei sitä anneta, niin sitä kannattaa oikeasti vaatia ja tarvittaessa asiat viedä eteenpäin. Jos luvataan, niin lupaukset on pidettävä esim. tavaran laadussa, toimitusajoissa jne.

Turvallista ja onnistunutta verkkoshoppaamista teille kaikille!

Ei kommentteja: