Action tiistai

Tiistai on nyt vähän aikaa ollut meikäläisen actionpäivä, sitä kun aamulla puol seiskalta starttaa kotipihasta niin illalla puols seiskan, seiskan, aikaan sitä seuraavan kerran kaartaa kotipihaan. Harvinaista kyllä menot ei mitenkään liity koiriin vaan duunipäivän jälkeen salille, salilta luennolle ja sit kotio. Onneks luentotahti ensin harvenee ja sit loppuu kokonaan, sen jälkeen voi vapaasti aikatauluttaa salivuorot, se kun ei toi ees taas ajo oikein kannata, niin pitää yhdistää jos voi.

Hammas on ollut hiljaa, ihme ja kumma. Ihan kun se puudutus ois katkaissut jonkin koodauksen toistumisen. Ihana tunne kun ei särje, särytöntä päivää kun en tätä ennen vielä ole koko tänä vuonna elänyt. Alkokin olla pinna ihan kireellä (en vielä päässyt siihen alistumisvaiheeseen asti), ja nyt hermo lepää ja kanssaeläjätkin on varmaan tyytyväisiä, kun en kilahda enää ihan joka asiasta...

Mut on se aika kovanonnen hammas. Siihenhän laitettiin väliaikanen paikka, josta irtos het tänään varmaan kolmannes. Ja alahammas, josta hiottiin terävä kärki pois, on nyt kieleen päin niin terävä, että kieli on jo ihan kipee, vaikka olenkin käyttänyt hyväksi todettua purkkapaikkaa hampaan päällä. No torstaina nää pienet haitat varmaan saadaan pois.

Hedda-neito sitten, joo'o armas Hedda-neitosemme on ehta rotta/hiirikoira. Kaatoi tänään ensimmäisen saaliinsa. Meiltä onkin kunnon rotantappaja uupunut sen jälkeen kun Pinkistä aika jätti (ja siitä on jo iäisyys). Niin ja Pinkki siis oli kissa.

Siihen aikaan Turuntie oli hiljanen ja Pinkki kulki vapaasti ulkona, naapureillakaan ei ollut mitään sitä vastaan, päinvastoin kukin yritti saada kunnon hiirestäjän kulkemaan tonttinsa läpi. Pinkki toi aina saaliinsa silloiseen ulkoeteiseen, jossa usein oli ovi auki, jotta kerpeleet pääsivät "pyytämään sisälle" (joo kerpeleitä meillä on ollut alkaen 1991) ja odotti, että saalis vaihdetaan kinkkuun.

Joskus saaliista oli kyllä parhaat palat syöty ja vasta sitten tultiin tekemään vaihtokauppaa. Jollei kukaan tajunnut, että Pinkki on saaliineen eteisessä, niin saalis jäi siihen, tai mitä siitä nyt odottelun jälkeen oli enää jäljellä. Joskus astuin hiiren hammaskalustoon, muuta otuksesta ei ollut eteiseen jäänyt. Kaipa sekin pala Pinkin mielestä oli riittävä todiste saaliista, jotta kinkun voi noutaa.

Paras tapaus oli silti kun kerran kattelin Pinkin kyttäävän lumikkoa, jonka tiesin asuvan yhdessä lautakasassa. Aattelin, että kyttää sinä kattipaha rauhassa, siinä on sulla saalis, jota et kyllä kiinni saa. KePo sit tuli iltapäivästä kotio. Oli nähnyt lumikon eteisessä, siinä se oli kököttänyt naama kohti auki ollutta ulko-ovea, hampaat tanassa, joten ei kun keppiä hakemaan, että saa otuksen häädettyä ulos. Kepillä tökkiessään huomasi, että kuolluthan tuo jo oli. Kyllä se lumikostakin on kinkku saatava, oli kai Pinkki tuuminut.

Vaan Heddaan palatakseni. Arvon neito oli napannut yläkerrasta vesirotan ja täytyy sanoa, että kyllä olen ylpeä hienosta rottakoirasta, vaikkei länderillä sitä metästysvaistoa niin pitäis ollakaan.

Ja koska Hedda viettää niin pal aikaa nykyään yläkerrassa, omasta halustaan ja kai kun Totoro kohkaa jotain muka-juoksuja ja yrittää aina astua Heddaa, jolla taatusti ei ole juoksua, niin on mukavampi puuhailla rauhassa Totoron lähentelyiltä, ja kun vanhimmainen jakelee aina yläkerrassa extraherkkujakin, kyllä sinne rynnii Arskakin, jos tilaisuus tulee, käy poimimassa nirso-Pupin jättämiä herkkuja mukaansa. Niin siis, koska tilanteen todistaja on vahimmainen, niin kas täällä tarina rottajahdista ja kuva saaliista. Herkkähipiäiset jättäkööt linkin väliin, sillä siellä tosiaan on kuva kaadetusta saaliista.

Siinähän sitä, actionia tiistaille, nyt nukkumaan, täytyy vaan toivoa levollisia unia, ettei tuu actionyliannosta.