keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2007

Pikku panu, pikku panu, minne meet?


Se on sitten kesäloma, ei tosin töistä, vaan koiratanssista... Cellon seuraava tanssitunti on elokuun puolenvälin jälkeen. Sillon mulla taitaa olla vielä duunista lomaa, mutta koiraharrastukset alkavat jo pyöriä täyttä häkää. Tai pyöriihän ne keskikesälläkin, nimittäin käydään näyttelyissä, mutta elokuussa starttaavat sitten pentukoulu Totorolle, jälkijatko Arskalle ja tanssi Cellolle.

"Kevään" vika tanssitunti (eilen) oli rento, juteltiinkin aika paljon, vaan eipä meitä ollut paikallakaan kun kaks opiskelijaa ja kouluttaja, saatiin siis melkeestä yksityisopetusta. Kerrattiin jotain vanhoja juttuja ja opittiin vähän uuttakin. Cello menee jo rennommin jalkojen ali, jännitti sitä aluksi älyttömästi, mutta toisaalta mulla oli kyllä ihan vääränlaiset kengätkin kun alotin, samoin talutin, ja jalka osu tosi helposti Celloon tai taluttimeen, jos vähänkin horjahti tms. Nyt Cello myös hyppää (kun kannustaa) mun käden yli, kun oon kyykyssä. Todettiin just eilen, että koiratanssi on helpompaa koiralle, joka on kasvanut "vähän pellossa", koska siinä tehdään aika pal kaikkea sellasta, mitä koiran ei oo välttämättä kotona suotavaa tehdä: paiskataan tassulla, hypitään jne.

Se, mikä edelleen on Cellolle vaikeaa, on etutassun nostaminen, sitä poika ei tunnu tajuavan, ei sitten millään, joten ollaan sitä kautta saatu pari omaa liikettä kehitettyä, mutta se tassujen nostelu on edelleen melkeen alkuasteella. Muut huitoo tassuillaan jo tosi hyvin, mutta Cello vaan vähän kohottaa tassuaan maasta. Ehkäpä se ahaa-elämys sieltä tulee aikanaan tai sitten Cellon ohjelmissa ei tassujen heilutteluja ja tarjoamisia nähdä.

Totorosta on tulossa iso poika. Se ei vielä nosta koipea, kuten moni veljistään, mutta nyt se on alkanut kyykätä puiden ja pensaiden juurella, ei siis tyydy pissimään kerralla kaikkea vaan selkeesti jo vähän merkkailee. Eiköhän se jalkakin ala nousta. Tähän asti ei kai ole uskaltanut nostaa jalkaansa, kun Arska on voinut juosta yli, pysyy paremmin pystyssä ja kykenee nopeemmin loikkaamaan sivuun, kun on kaikki neljä jalkaa maassa. Nyt nimittäin Totoro on viimein tajunnut sen(kin), ettei Arska ole normaali. Aikasemmin Totoro ei voinut ymmärtää, että minkä takia Arskaa täytyy väistää ja jollei väistä, niin miksi se juoksee sitten yli ellei vähintäin kiljaise ja minkä takia kaikki muut siirtyvät mukisematta sivuun kun Arska tulla pompottaa. Nyt Totoro on saanut jonkin oivalluksen ja toimii kuten muutkin; väistää jos Arska tulee kohti, astuu siis tyynesti sivuun ja antaa Arskan mennä menojaan. Seuraavaks voi varmaan jo alkaa nostaa koipeakin.

Se mistä ite huomaan parhaiten Totoron aikuistumisen on se, ettei Totoro enää nuku mun vieressäni pää vasten kaulaani ja likanen parta mun suussani tai vaihtoehtoisesti neljä hiekkasta tassua naamallani. Totoro nukkuu sängyn alla kuten Cellokin, joka pentuajan päätyttyä päätti, että punkassa nukkuvat vaan luuserit, todelliset äijät, Arskaa lukuunottamatta, kuorsaavat sängyn alla. Aamulla kun KePo lähtee aamuvuoroon, niin Totoro sentään vielä tulee viereeni nukkumaan siihen asti kun kelloni soi. Eipä siis tänäänkään huvittanut nousta kun pieni pää oli olkapäälläni ja päälaki oli painettu poskeani vasten ja Totoro tuhisi umpiunessa. Tuli sellanen haikea olo, kohta Totoro on jo iso mies, eikä enää välitä hempeillä niin kun pentuna. Totorosta näyttäisi tulevan hyvin isänsä kaltainen. Cellohan ei juur koskaan tule syliin tai käy siinä vaan äkkiä, Cello ei nuku yleensä koskaan sohvalla vaan lattialla, pää mun jalkani päällä, jos mahdollista, Cello ei nuku sängyssä, eikä edes käy siellä normaalisti. Toisaalta se on tietty hyvä, kyllä kolme iilimatoa riittää, mutta toisaalta nyt on vähän haikea mieli; pikku panua ei enää ole, sen tilalla on nuorukainen.

P(ipu) P(anel):kin näyttää taas "toimivan". Täytyy toivoa tiivistä päivitystahtia... Tai miten olis Mystical Forest.

Kuvia? Juu, ei. Tänään ei oo kuvia. Kotisivuille kyllä lisäsin Kuvagalleriaan kuvia kohtaan M-pentuja pentukurssilla. Kurssi tosin päätty jo kesäkuussa, että ihan tänään ne kuvat ei oo otettu

Ei kommentteja: