keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2007

Koirat arkea pyörittää


Tänä aamuna Viivi ja Arska olivat sitä mieltä, että pistävät elämän risaseks ja yrittivät alottaa hurjat takaa-ajoleikit hirmuisella haukkumisella höystettynä, joka ei aamutuimaan todellakaan ole suositeltavaa naapurisopua ajatellen. Cello yhtyi riehaan, mutta totteli heti kun kielsin, toisin kuin Viivi ja Arska. Totoro ei oikein tiennyt, että miten hauskalta näyttävään menoon tulisi suhtautua ja pomppelehti vähän sivussa, otti välillä spurtin ja välillä jäi seisomaan ja katsomaan. Aasa paineli jonnekin asioilleen, vanha rouva enää harvoin osallistuu tuon luokan hepuleihin, vaikka leikkii muuten kyllä. Chili ja Flii eivät olleet matkassa, olivat nukkumassa nuorimmaisen kanssa. Lopulta, kun meteli ei ottanut toetakseen, passitin osan porukkaa takasin sisälle ja esitin mielessäni pienen toivomuksen, että jokainen ehti tehdä asiansa kaiken hässäkän keskellä, ettei kotona iltapäivällä odottais kovin pal siivottavaa. Yleensä kaikki ovat aamu-ulkoilulla rauhallisia ja hiljaisia, joten vähän yllättävä käänne tämä oli.

Duuniin lähdin vähän tavallista myöhemmin, heitin ensin vanhimmaisen "rinkkoineen", fillareineen sun muine vermeineen duuniinsa, muuten tuo olis joutunut polkemaan sen tavararöykkiön kanssa koko duunimatkan. Tänään vanhimmainen ei enää tullutkaan kotio, vaan meni keskimmäisen luo eläinvahdiksi, Pipuliina ja "läskit" (kuten vanhimmainen kunnioittavasti marsujaan kutsuu) jäivät puolestaan meidän hoitoomme.

Seuraavat yöt tulee punkassa olemaan Ahdasta isolla A:lla. Niin no ei marsut siellä sentään nuku, mutta Pipuliina tulee "ylimääräseks" muiden sekaan. Ja mitäs tää vielä, mutta nuorimmainen lähtee perjantaina "yökylään", joten joudutaan miettimään miten sijottaa tuo lauma. Kahdeksan länderiä meidän makkarissamme on liikaa, Muru ei makkarissa koskaan nukukaan, se on tuhoon tuomittua, varsinkin jos vielä huomioidaan, siis kaksjalkojen yöunien kannalta, Cellon suhtautuminen Chiliin morsiamenaan ja toisaalta Fliin ja Totoron tarve olla ikiliikkujia. Alustava päätös on, että KePo nukkuu yläkerrassa ja ottaa mukaansa osan laumaa, ite nukun alakerrassa loppulauman kanssa.

Tää päivä on taas mennyt hiljaiseloa viettäen, jotenkin tuntuu, että omat akut alkaa olla vähissä, kesäloma sais jo tulla. Ens viikko pitää kuitenkin vielä jaksaa, ei auta, sitten pääsee lataamaan akkujaan. Vaikka onpa niitä kotihommia täällä riittämiin odottamassa, talon maalausta yms. pientä... joskus sitä oikeesti käy mielessä, että kerrostalossa tai rivitalossa olis pal helpompaa, ei olis niin pal tekemistä kun vanhassa omakotitalossa. Epäilen kyllä, etten viihtyis kerrostalossa, rivitalossakin vaan tietyin edellytyksin.

Yritin tänään taas ottaa vähän valokuvia. Aihe oli sama kun maanantaina eli Flii ja Totoro. Kuka nyt viitsii ottaa kuvia patsastelevista tai makoilevista aikuisista kun tarjolla on riekkuvia panuja... Sää vaan ei suosinut vauhdikkaiden panujen kuvaamista, kamera oli lujilla ja toisaalta kuvaajakin monta kertaa armottomasti myöhässä.

Kuvaaja ei pysynyt vauhdissa mukana, saaliina oli monta tällaista kuvaa, joista joko toinen tai molemmat panut olivat kiitäneet pois.


Sää teki omat kepposensa ja tietty se, että otin kuvia vaan oletusasetuksilla. Tää olis tosi hyvä kuva, kaks lentävää länderiä, jos vaan olis tarkka...


Tässäkin olis melkonen otos kun vaan kamera olis pysynyt vauhdissa mukana.


Eikä kai tätäkään kuvaa kehua voi, vaikka edellisiä tarkempi onkin.


Mutta tää tappajahauki on jo varsin hyvä kuva.

Ei kommentteja: