maanantaina, heinäkuuta 02, 2007

Ladattuja ländereitä


Se on sitten maanantai, vieläkin, siis reilut pari tuntia. Viikonloppu vilahtanut ja viikon eka duunipäiväkin. Tää aamu starttas yllättävän pirteesti, ei pahempia käynnistysongelmia ja eka kahvikupillinenkin pääs melkeen kylmäks asti ennen kuin muistin sen juoda, ei siis voinut väsyttää ihan kauheesti. Kylmä kahvi kaunistaa, muttei sekään ihmeisiin pysty eikä maha kestä mitä naama vaatis, pahaakin mokoma...

Ukkosta oli kuulemma päivällä ollut täällä meilläkin, duunissa myös kuunneltiin ukkosen kumua, mutta ilta on ollut ihan mahtava sekä sään että seuran puolesta. Ei kai sitä olekaan parempaa tapaa alottaa viikkoa kun istumalla iltaa kahvikupposen äärellä ystävän kanssa. Suorastaan terapeuttista, jopa viittä-vaille-terapeutille.

Ukkonenko lienee ladannut tuon koiralauman, ainakin ovat pitäneet ääntä koko rahan edestä siitä asti kun tulin kotio. Ei tartte edes kuulua mitään ääntä mistään kun ne jo alottavat hirmu haukkumisen ja hiljaseks ei tänään tunnu saavan millään. Nyt mellastavat tuolla ulkona naapureitten iloksi... täytynee kohta haalia koko kööri sisään, ettei tuu sanomista, vaikka tuo lähinaapuri hyvin ymmärtäväinen onkin. Pidän kuitenkin kiinni siitä periaatteesta, etteivät koirat saa mellastaa yötä myöten eivätkä aamusta anivarhaisesta asti.

Ai niin tää kuva piti laittamani jo aikasemmin, on vaan jäänyt. Tuusulassa saattoi palkinnoksi valita sellaisen "veistoksen" vai miksi ihmeeksi sitä nyt sanoisi, tai pyyhkeen. Otin pyyhkeen, mutta sen kanssa ei tietenkään saa otettua mitään pokaalikuvia. Keksittiin sitten vanhimmaisen kanssa, että raveissa voittaja poseeraa loimessa ja taitavat vinttikoiratkin usein poseerata jossain samantapaisessa, joten eiköhän Aasakin.

Ei kommentteja: