maanantaina, heinäkuuta 23, 2007

Laumakoko kasvaa...


Meillä asustaa lähiajat yhdeksän koiraa, siis yhdeksän. Ei välttämättä mikään toivemäärä luulen ma, mutta parin päivän päästä meno lienee jo rauhottunut, ainakin jos aiempia kertoja on uskominen.

Meille tulivat eilen Chili ja Flii, ovat hoidossa kuun loppuun asti. Sen lisäksi saadaan vanhimmaisen Pipuliina iloksemme keskiviikosta eteenpäin, vanhimmainen kun lähtee hoitamaan keskimmäisen eläintarhaa, eikä voi ottaa sinne koiraa mukaansa. Kesäaikaan on vilkasta.

Eilinen ilta meni oikeastaan yllättävän hyvin, pelkäsin pahempaa kaaosta. Murun Chili ja Flii tapasivat het ensimmäiseks jo ulkona, Muru kun oli tarhassa. Mitään erityistä mielenkiintoa ei kummallakaan tosin ollut Murun luo mennä. Totoro oli tapaamisvuorossa seuraavaksi; penskat, Flii ja Totoro, leikkivät hyvän tovin täyttä häkää ja Chili emo tietty välillä komensi jälkikasvuaan olemaan kunnolla. Tein muuten aika järkyn havainnon: Totoro on jo yhtä iso kuin emonsa, ääk, missä on mun pikkupoikani.

Siitä sitten sisälle.Tungin omat koirat olohuoneeseen ja otin Chilin ja Fliin keittiöön siihen asti, että heidän kotiväkensä oli ajaa hurauttanut maailmalle. Sen jälkeen otin Aasan keittiöön, se meni ihan loistavasti, Aasa haisteli molemmat ja homma oli sillä selvä. Seuraavana vuorossa oli Viivi. Viivi haisteli erityisesti Fliitä äärimmäisen huolellisesti. Lopulta uskaltauduin ottamaan Arskan, joka yllätti iloisesti ja "iloisesti"... Iloisesti sillä, ettei sanonut kummallekaan yhtään mitään, ei murahduksen murahdusta, vaan suorastaan ylettömän ystävällinen vastaanotto. "Iloisesti" taas sen takia, että Arskan mielestä Flii oli ihan selkeesti NAINEN HÄNEN makuunsa, alkoi hilpeä "kosiskelu" ja Fliitä olis pitänyt päästä vähän astumaankin. Viivin osalta kävi pieni takapakkiosasto, joka oli ihan täysin meidän kaksjalkojen vika. KePo tappeli jääkaapin oven kanssa ja tönäisi Chiliä, joka istui penkillä, sillä seurauksella, että Chili putosi Viivin niskaan. Plussat Viiville siitä, ettei saanut mitään raivaria, miinukset siitä, että piti alkaa leikkiä sen jälkeen poliisia.

Ai niin, nyt joku varmaan ihmettelee, että miksei Celloa mainittu. No Celloa ei voitu ottaa joukkoon ollenkaan, koska Cello oli sitä mieltä, että HÄNEN naisensa, Chili, tuli ja aloitti villin vinkumisen, läähätyksen jne. eli poikaparka kuvittelee oikeasti, että hälle tuotiin nyt nainen iskettäväksi. Enpä halunnut enää sitä hässäkkää sekottaa mukaan ja Cello sai ihailla Chiliä ja Fliitä verkkoportin takaa, jossa tekikin kaikkensa, jotta olis tehnyt vaikutuksen ees toiseen... En tiedä kuin sukkelasti Cello tosta rauhottuu, mutta katellaan, hiljaa hyvä tulee.

Chili ja Flii viettävät yönsä nuorimmaisen kanssa. Luulen, ettei tää eka yö ollut ihan helppo, harvoin se on, vaikka myöhemmät yöt meniskin hyvin. Kaksikko oli nimittäin herättänyt nuorimmaisen klo 5. Sellasta se on kun kesätöitä tekee. Olivat sitten tosin taas jo nukkumassa kun kömmin liikenteeseen puol seiskan aikaan.

Päivä on mennyt ihan ok, ei mitään ihme hässäköitä. Ulkoiltiin Fliin ja Totoron kanssa, niin ja Chili pääsi mukaan, muita en ottanut, halusin, että "lapset" saavat riekkua rauhassa. Kuvia on kotisivuilla. Sitten meidät yllättikin jo vesisade ja isomman joukon pihariekkuilu jäi, kuka tuolla sateessa viitsii puuhailla, ei ainakaan kukaan itteään kunnioittava länderi.

Totoron 'pieni poika - iso mies' -ristiriita jatkuu. Välillä Totoro nukkuu tiukkaan sängyssä ja kiinni meissä muissa, välillä herra painelee lattialle nukkumaan, joskus vaihtaa paikkaa keskellä yötä. Lämpötila ei vaikuta käytökseen, joten Totoro ei pakene lattialle kuumuutta. Ulkona on havaittavissa ihan samaa, välillä pitää kulkea liki ja seurata silmä kovana, välillä kadotetaan korvat ihan tyystin ja painellaan pitkin pihaa hippulat vinkuen. Niin ne "lapset" kasvaa.

Loppukevennys, Chili nauttii kellimisen ilosta... tosin selkä oli sitten jossain töhnässä, mutta pesemällähän lika lähtee. Chilin selkä tosin taisi puhdistua ihan omia aikojaan kosken ainakaan minä sitä mitenkään putsannut ja nyt se on ihan puhdas.







Ei kommentteja: