tiistaina, heinäkuuta 24, 2007

Kaik löytää paikkansa


Äkkiä se löytyy jonkinmoinen päiväjärjestys muuttuneissakin olosuhteissa niin kaks- kun nelijaloillekin. Tänään jo kaikki sujui kun olisivat Chili ja Flii aina meillä olleet. No vähän täytyy säätää, lähinnä kahta juttua: 1) Cello ei voi oleilla Chilin kanssa, siltä menee nuppi sekasin ja katoaa kaik järki kupolista, 2) Flii ja Totoro eivät voi olla koko aikaa yhdessä, koska niillä menee elämä pelkäks riehumiseks, eikä kumpikaan osaa lopettaa tai antaa periksi. Mutta näillä eväin kun mennään, niin asiat on hyvin.

Viime yön nuorimmainenkin oli saanut nukuttua, Flii oli herättänyt vaan ja ainoostaan päästäkseen pissille, silloin kuulemma nuolee naamaa. Vaikkei Fliin muutosta omaan kotiin ookaan kauaa, niin oli tää sille aika iso juttu kumminkin tulla meille hoitoon. Sunnuntaina kun erehdyin päästämään neidon vapaana pihalle, niin sain metsästellä sen syliini (onneksi tulee tosi helposti ja iloisesti luo) kiireen vilkkaa kun Flii alkoi vilkuilla portin alustaa sillä silmällä, että tuosta omien perään... Flii ulkoili sunnuntai-illan kaikki ulkoilut siis taluttimessa samoin eilen päivällä nuorimmaisen kanssa.

Eilen iltapäivällä mentiin sitten mökin pihalle, siellä ei taatusti ollut omien hajuja ja siellä päästin Fliin taas vapaaksi, eikä enää ollut mitään omien etsintää havaittavissa. Siitä asti Flii on kulkenut irti niin kuin muutkin. Ai niin ja vähän oli ensin hakusessa toi pissiminen, ulos suostui pissimään vaan KePon hoivissa. No tänään ei oo pissinytkään kun ulos, joten nyt on hoidossa olo Fliille valjennut. Chilillehän kaikki on jo perin juurin tuttua, joten sen kanssa ei mitään ongelmia ole ollutkaan.

Vaikkei sää tänään ole suosinut, niin ulkoiltu ollaan kuitenkin. Vähän eri kokoonpanoissa koirat ovat päässeet ulos. Jos haluaa, että Flii saa tehdä asiansa rauhassa, niin Totoroa ei auta ottaa samaan aikaan, vaan mieluiten ensin Flii ja sitten kun tämä on asiansa hoitanut, niin Totoro. Fliistä oli aika jännää tänään lähteä ulos ilman Chiliä, tarkotuksella vien välillä vähän erikseenkin. Tosin sitten totesin, että Arskaa ei ehkä kannata ottaa Fliin kanssa ulos, koska Fliillä on se sama ongelma, joka jonkin aikaa oli Totorollakin, se ei tajua, ettei Arska näe, vaan ihmettelee miksi äijä juoksee yli kun sitä ei väistä. Turha kasata pienelle paineita, ulkoilkoot noi "vanhat äijät" erikseen... siis Arska ja Cello.

Mä oon jäänyt ihan koukkuun nettikirppiksiin... Keräilen paria kirjasarjaa, eivätkä muuten ole koirakirjoja vaan toinen on Robert Jordanin kirjasarja Ajan pyörä ja toinen on nostalgisista syistä keräyksessä eli Sergeanne Golonin Angelika-kirjat. Tarttis kehittää joku "kirjojen ostoesto" tähän koneeseen, kun mitä hyötyä on tyhjentää kirjahyllyä kun sen sitten samantein täyttää uudelleen. Hamsteri mikä hamsteri.

Jos nyt vaikkas menis kahville kun on sellanen tosi rauhallinen hetki: Aasa ja Viivi nukkuvat vieretyksin toisella sohvalla, KePo kuorsaa toisella, Arska ja Totoro makaavat jaloissani, Cello nukkuu korissa verannalla, Pipuliina on yläkerrassa, Chili ja Flii nukkuvat vieretyksin lattialla olevassa punkassa (värkkäsin yhden lisää kaksikkoa varten), vanhimmainen on duunissa ja nuorimmainen pelaa yläkerrassa jotain peliä ystävättärensä kanssa. Mikä rauha, mikä hiljaisuus... ja kamerassa akut tyhjät ja muistikortti täynnä...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Huhhuh... 9 koiraa :P Siinä on aikamoinen homma, mutta kuten sanottu helppoa kun kaikki ovat tervepäisiä :)