tiistaina, heinäkuuta 10, 2007

Muinaisten mayojen uhrilähde


Samoillessani salaperäisillä saloilla löydän muinaisten mayojen pyhän uhrilähteen. Se on taitavasti piiloutunut kasvuston joukkoon ja saatan vain kuvitella millaisia pyhiä menoja sen ympärillä ehkä on aikoinaan pidetty, millaisia pyhiä juhlia vietetty ja miltä kaikki on näyttänyt muinaisten mayojen aikoina.


Mayat ovat menneet ja hiljaisuus on laskeutunut uhrilähteen ympärille...
vai onko sittenkään.


Salaperäinen olento ilmestyy esiin maata verhoavan kasvillisuuden seasta ja alkaa raastaa kasvustoa harvemmaksi. Onko hän puutarhuri, muinaisten mayojen jälkeläinen, lähteen vartija vai suomalaismetsien menninkäinen? Jään seuraamaan tilannetta, koskei tämä olento vaikuta vihamieliseltä.


Seuraavaksi olento käy veteen taipuneiden kasvien kimppuun ja kiskoo niitä pois altaasta. Kasvit ovat sitkeitä ja työ hidasta, mutta sitkeä on siivoojakin. Pysyttelen piilossa, hyvissä tarkkailuasemissa, jotten pelästytä olentoa.


Nyt vuorossa tuntuvat olevan lumpeet, olento iskee silmänsä niihin ja tutkailee niistä jokaista vuorollaan. Lumpeilla täytyy olla jokin tärkeä, kätketty merkitys tälle olennolle.


Hän kurkottaa, haistaa, kurkottaa, maistaa, kurkottaa, kokeilee kädellään, kurkottaa, kurkottaa vielä vähän ja vielä ja vielä ja vielä ja vielä.
Mikä uskomaton venymiskyky ja tasapaino. Olen vaikuttunut olennon fyysisistä kyvyistä.


Olento hapuilee lumpeita ja lopulta saa kuin saakin otteen liukkaasta lumpeesta ja kiskoo sen kuiville. En tiedä mihin rituaaliin hän lummetta tarvitsee, sillä tuota pikaa olento katoaa hurjaa vauhtia pois näköpiiristäni. Uskomaton nopeus ja ketteryys, edes kamera ei pysynyt siinä vauhdissa enää mukana. Lähden olennon perään.


Jonkin ajan kuluttua saavutan olennon, se vie rituaalilumpeen suurelle jumalattarelle ja aloittaa villin tanssin ja kiihkeät palvontamenot. Jumalatar ei tosin näytä kovin suopealta, muttei iske olentoa salamallakaan... öööööö se taisikin olla ukkosen jumala Thor, joka salamoi, eikä kyseinen tyyppi tainnut mitenkään liittyä mayoihin... Sattuuhan näitä.

Päätän raporttini muinaisten mayojen uhrilähteeltä tähän.

........

Vai olikohan se sittenkin pelkkä sammakkolampi...


Just just!!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

:D Nuo pihojemme ruskea-valkoiset mennikäiset pystyvät kyllä uskomattomiin venymissuorituksiin, jottei veteen tarvitsisi koskea...