keskiviikkona, elokuuta 30, 2006

Viisas pääsee vähemmällä


Järjestelin itseni kurssille seuraavaksi neljäksi päiväksi, joten oikeastaan pitäisi olla etsimässä kurssimatskuja ja pakkaamassa "koululaukkua", eikä ollenkaan enää istua koneella. Ei vaan tuo pakkaaminen oikein nappaa... Kursseilu kyllä, sitä on pariakin sorttia taas loppuvuodelle tiedossa. Huominen liittyy neljän vuoden puristukseen, eikä koiriin ollenkaan sen enempää kuin leipäduuniinkaan. Toinen kurssi taas liittyy koiriin, nimittäin ongelmakoirakouluttajakurssi.

Joskus sitä miettii, että mihin ihmeeseen niitä kaikkia kursseja ja koulutuksia oikein tarvii, mutta kyllä niistä on kaikista hyötyä ollut: toisista ihan valtavasti, toisista paljon, joistain vähän ja hyödytöntä kurssia en vielä ikänään ole käynyt.

Kummasti koirapuoli on vienyt muassaan: ensin tuli käytyä SKL:n koulutusohjaajakurssi, joskus vuonna kivi ja keppi. Sen pohjalta vedin paikallisen koiraharrastusyhdistyksen koulutuksia ja silloisen leoalaosaston koulutuksia. Aasan kanssa innoistuin käymään Tunne koirasi -kurssin, herättävä kokemus, ainakin minulle. Ko. kurssista vaan innostuin ja kävin koulutusohjaajakurssin ja hyvinvointiohjaajakurssin ja nyt siis ongelmakoirakouluttajakurssi... Koira palovarottajana -kurssi tuli käytyä, koiraetsintää harjoiteltiin Aasan ja Arskan kanssa ja mitähän vielä, kaikkea ei jaksa millään muistaa, olisi kai pitänyt kerätä kaikki jonkinlaiseksi listaksi, niin tietäisi edes itse mitä oppia on päähänsä änkenyt. Anders Hallgrenin luentoja olen kuunnellut monta kertaa, David Selinin vielä useammin. Turid Rugaasiakin on tullut kuunneltua, mutta sen kurssin jouduin valitettavasti jättämään kesken, selkä petti ja kiusasi vuoden päivät, vaan tynkäkurssistakin jäi muutama tosi tehokas juttu mieleen, joita käytän ihan arjessa, joka päivä.

Koira-asioiden lisäksi vaihtoehtoiset hoitomuodot ovat tuttuja, osa diplomimäärän verran, osa vähemmän ja joistakin olen todennut, etteivät ole meikäläisen juttuja.

Ens vuodelle ajattelin koirahierojakoulutusta, toivottavasti sellainen alkaa syksyllä sopivasti, keväälle on muutenkin riittämiin ohjelmaa. Mutta mikä vaan hierojakurssi ei mulle kelpaa, haluan ihan tietylle...

Tuon kaiken koulutuksensa ja kaiken kokemuksensa kun yhdistää köntäksi, niin hevin ei sormi mene suuhun.

Mutta pääseekö viisas vähemmällä ja onko itsensä jatkuva kouluttaminen viisautta vai hulluutta ja pääseekö itseään kouluttamalla vähemmällä vai vaatiiko viisauden hankkiminen paljon työtä ja vähemmän viisaaksi pyrkimällä pääsisikin helpommalla ja eikö hulluus ole vain piirun verran viisaudesta ja kenties äärimmäinen viisaus onkin jo hulluutta, mutta onko äärimmäinen hulluus viisautta.

Juu, juu, menen pakkaamaan...

Ei kommentteja: