Neiti VilliViivi Vikkelä järjesti eilen ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Koko kööri lähti KePon kanssa hakemaan puita vajasta ja kuin ollakaan Herra Totoro ja Neiti Vikkelä keksivät, että "yläkerran" naapuriahan sitten pitää ehdottomasti haukkua ja KePoa taas ei kannata kuunnella. KePo sai lopulta haalittua sisälle kaikki muut paitsi Viivin...
Sain tehtäväkseni huudella Viiviä sisälle, vaan ei kuulu, ei näy, lunta vaan sataa aikamoisella tahdilla. Siinä sit taivastellaan yhdessä KePon kanssa, että minne ihmeeseen Viivi oikein on kadonnut, se kun on Viivin näkökin heikentynyt aika lailla, ettei vaan ole eksynyt... kotimetsä, mut silti. Jo sielumme silmin nähtiin Viivi naapurin koiran hampaissa, Viivi kun ei kuvia kumarra, komentaa isompiaan surutta.
KePo laittautui pihalle Viiviä etsimään, minä täällä muitten kanssa kuljen ikkunasta ikkunaan kurkkimassa. Lopulta istahdan ja silmäkulmasta huomaan jonkin mytyn soffalla... Juu, Viivihän se siinä. Ei mitään hajua mistä ja miten neiti sisälle tuli tai kenties se käytti teleportaatiota ja aineellistui soffalle kun oli kylläkseen haukkunut. Että ei kun luuri kouraan ja soittamaan KePolle, että kömmi nyt ihmeessä sisään sieltä lumipyrystä, neiti VilliViivi Vikkelä on jo täällä.
Etsintäreissulla KePo sitten teki havainnon: aita oli yhdestä paikasta hippasen kohollaan maasta ja siitä lähti polku naapurin puolelle. Johtopäätös: Herra Totoro Houdini on tunkenut aidan ali. Tuskin on kaukana seikkaillut, harmittava havainto silti. Nyt on reikä tukittu ja tänään siinä oli kuulemma ollut erilaisten akrobaattisten yritelmien jäljet tuoreessa lumessa, teleportaatiota Totoro ei onneksi hallitse, ainakaan vielä.
Greta mokoma on sitä mieltä, että on vähintäinkin nälkiintynyt, niinpä se säännöllisen epäsäännöllisesti tapsuttelee muina tyttöinä lintulaudan alle ja popsii kupunsa täyteen auringonkukansiementen kuoria. Jippii, jippii. Vaikken kyllä osaa sanoa, että onko jäätyneet, tai vielä parempi: lämpöiset, kakkapökäleet yhtään sen parempi välipala. Eilenkin soffalla löhötessäni hiipi Greta siihen viereen ja hönkäisi naamalleni... Saa oksentaa, olkaa hyvä vaan.
Meitäkö tässä syytetään? Ei oo totta, ei ME ainakaan olla mitään tehty...
Tänään näin eteisen ikkunasta ulkona ISON punasen kissan, ei varmaan hävinnyt koossa paljoakaan ländereille, ehkä lähinnä jalkojen pituudessa. Siinä se vaan nökötti, vaikka koirat painalsi ovesta pihalle, tosin kukaan ei huomannut kissaa. Tovin ihan selkeesti pohdittuaan tilanteen etuja ja haittoja kissa lähti löntystelemään pois pihasta. Mokoma oli selkeesti vaanimassa lintulaudan ruokailijoita.
Lintulaudalla riittää kuhinaa, kun lunta vaan lappaa lisää ja lisää. Mustarastaita on kertynyt jo neljä. Pienempiä lintuja on laaja valikoima. Kaikki sopivat hyvin samoille apajille... myös tuo kuvassa mustarastaan kanssa aterioiva siivetön malli elikkäs vesimyyrä.
Omituisten otusten kerho vetäytyy nyt unten maille. Toivotamme siis lukijoille hyvää yötä ja kauniita unia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti