tiistaina, marraskuuta 27, 2007

Cellon vika agiliitokerta


Yö oli mielenkiintoinen, äärettömän mielenkiintoinen, päässä soi suurimman osan yötä: "Kipu kuolee huutamalla alastomana lattialla", niin enkä muuten oon mikään Apulanta fani. Lisäks kävin terveyskeskuksessa, jossa meikäläisen vastaanotti meitin eläinlääkäri. Hän määräsi sujuvasti jotain lääkettä, joka piti pistää ruiskulla ja ruisku neuloineen piti muistaa pestä joka käytön jälkeen. Mietin siinä jotain ootellessani, että miten sama lääkäri ehtii hoitaa sekä ihmisiä että eläimiä, onko hällä joku vuoropäiväsysteemi. Pahin seikka selkis iltapäivällä: en ollut tyytynyt soittamaan biisiä päässäni, olin laulanut sitä ihan ääneen ja Arska oli istunut ihmettelemässä, näin KePo kerto. Että sellanen yö.

Mun piti jo eilen laittaa tää nuorimmaisen loihtima jäätelöannos näytille, mutten jaksanut purkaa kuvia kamerasta koneelle, joten se sitten jäi. Parempi myöhään kun ei milloinkaan.


Ensimmäiset joulujutut elikkäs se minijoulutähti ja pari minienkeliä.

Tänään pyysin KePoa tuomaan minijoulutähden nuorimmaisellekin, hän kun on jo moneen otteeseen uhannut kaapata mun kukkani ja toisekseen hypistelee kukkaa koko ajan. Josko nyt malttais pitää sormet kiinni omassa kukassaan, vaikka KePo kyllä esitti oletuksen, että tekosyyllä tai viidennellä saattaa molemmat kukat löytyä yläkerrasta...

Se oli sitten Cellon vika agiliitokerta. Aluksi kerrattiin esteitä ja nyt Cello kulki puomin ongelmitta. Lopuksi rakennettiin ihan yksinkertanen rata, pentuystävällinen isompikokosillekin pennuille eli kolme matalaa hyppyä, kepit ja matala A. Cellon ongelma oli ootella ekan esteen takana, että hain paikan. Tahkottiin sitä kohtaa monta kertaa ja lopulta onnistuttiinkin. Eka rata meni ihan ok, sain Cellon vietyä varsin hyvin, mutta toisella kierroksella sössittiin kaikki paitsi A. Kolmannella kierroksella Cello oli sitä mieltä, että tää on nähty, eiköhän jätetä väliin. Vaan ihan hauskaa meillä on ollut kaikki neljä kertaa ja hyvää teki Cellolle ihan varmasti.

Ja kun toisten uni on levotonta, niin toisten on levollista ajasta, paikasta ja asennoista huolimatta.


Sitten ei kun saunaan huuhtomaan hiet.

Ei kommentteja: