Cello-hehkutusta

Oon ihan älyttömän ylpee tosta pikku ketustani Cellosta, ihan kuplii ja on tosi hyvät fiilikset, mielettömän hyvä maku suussa tän illan jälkeen. Tänään oli Cellolla eka kerta "agilityyn tutustumiskurssia". En mä siitä agista, vaikka joku nyt vois niin luulla, ei musta agifriikkiä tuu kun ei tullut sillon vuosia sittenkään kun vielä seuroihinkin pääsi sen kun meni vaan, vaan Cellon käytös, tekemisen ilo, kontakti... no se kaikki, se oli jotenkin niin täydellistä tänään, oltiin ihan samalla aaltopituudella, mahtavaa.

Koirat oottivat autoissa sen aikaa kun väännettiin esteet paikoilleen. Cello oli jo matkalla vähän häkeltynyt, se kun oletti, että ollaan menossa koiratanssiin ja jo matkan aikana tajusi, ettei ollakaan. Niinpä, jouduttuaan oottelemaan autossa, sitä vähän jännitti kun mentiin kurssitilaan, se kun ei ollut mitenkään mahdottoman suuri ja paikalla oli aika monta isoa koiraa, pieniä myös.

Aluksi lämmiteltiin koiria ja niistä liikkeistä suurin osa olikin Cellolle koiratanssista tuttuja, eikä vieras paikka haitannut, Cello osasi liikkeet ja toimi moitteettomasti pienestä päälle näkyvästä jännityksestä huolimatta. Jo siinä kohti olin tosi tyytyväinen.

Hypyt meni loistavasti, hyppykäskykin on entuudestaan tuttu. Pujottelu ois varmaan mennyt loistavasti, jos ois emännän kädet pysyneet matkassa mukana, mutta ne tuntu aina olevan jossain väärässä välissä, edellä tai jäljessä. A, sekä isompi että pienempi (Cello aikuisena koirana sai mennä isonkin) meni ihan ok. Iso oli kyllä aika liukas ja Cellolta puuttu täysin vauhti, joten se mentiin sitten sellasta ryömintätekniikkaa käyttäen, pieneen otettiin sen verta vauhtia, että se meni hyvin.

Koskei koko aikaa tietenkään oltu esteillä, niin harjottelin Cellon kanssa paikalle jättämistä, sitä kun on vähemmän tullut harjoteltua. Aluks Cello yritti lähteä hiipimään perään, mutta lopulta sain sen oivaltamaan odota käskyn eli siis istu oottamassa kunnes kutsutaan. Harjoteltiin sitä myös hyppyesteen kanssa ja sain kun sainkin kiertää esteen toiselle puolelle rauhassa ja sieltä sitten kutsua Celloa. Täytynee tosin harjotella eleetöntä kutsumista, sillä jo nyt oli havaittavissa pientä aavistamista, varmaan liikautan jotain sormea tai huulia tai silmiä tai jotain, koska Cello lähti aina just silleen sadasosasekunnin liian aikasin, just kun eka henkäys lähti meikäläisen keuhkoista, ja kuitenkin vaihtelin aikaa.

Tehtiin muitakin sekä tottis että koiratanssi juttuja siinä ootellessamme omaa vuoroa jollekin esteelle. Olin niin ylpee kun saatoin pitää Celloa irti (kuten koiratanssissakin) ja se teki mitä käskettiin, eikä välittänyt siitäkään kun muut hyppivät, haukkuivat, säntäilivät jne. vaan pystyi keskittymään omaan suoritukseensa.

Olispa ihanaa, jos vois huomenna tulla kotiin yhtä hyvillä mielin, huomenna on nimittäin Totoron tottistunti...