Vuoden pentu

Jaahas blogin päivityseditori on keksinyt uusiutua, saa nähdä miten päivitys näin ekalla kerralla sujuu, toivottavasti hyvin, erityisen mielenkiinnolla odotan miltä julkaistu teksti näyttää kontra esikatselu, vaan kokeilemallahan se selviää ja sit voikin ihmetellä miten oudon näköstä tekstiä korjataan normaalimmaks. No mut asiaan.

Lauantaina suunnattiin Fridan ja KePon kanssa länderien kevätpäiville. Laiskoina ei tosin jaksettu kömpiä liikenteeseen niin aikasin, että ois oltu mukana lenkkeilemässä, vaan mentiin vasta puolen päivän maissa oottelemaan vuosikokousta. "Ylimääräsiä" koiriakaan ei jaksettu ottaa mukaan, joten Frida pääsi nauttimaan jakamattomasta huomiosta... tai no tiedä siitä jakamattomasta, olihan kuulumisia vaihdettava yhden jos toisenkin kaksjalan kanssa ja rapsutettavia koiriakin riitti.

Vuosikokouksessa jaettiin palkinnot viime vuonna menestyneille koirille ja Frida kävi pokkaamassa vuoden 2011 kromfohrländerpentu -pokaalin. Vuoden tokoländeripalkinnon sai kasvattini Vipu (Kipazin Mentha Viridis). ONNEA Pia, Vipu ja taustajoukot!!!

Tässä Frida (Weluis Beautiful Delilah)

Vaikka oikeasti Frida oli tätä mieltä moisesta pytyn ja kameran kanssa suhaamisesta, maailmassa kun on pal kiinnostavampiakin asioita, onnistuttiin kuitenkin hillitsemään neitosen menoa sen verran, ettei tuo ehtinyt suorittaa pihalla kunniakierroksia rapa roiskuen.
Jos nyt joku ihmettelee ekan kuvan pörröistä turkkia, niin syy siihen on toistuvat pesut, Frida kun ei tyydy sotkemaan tassujaan vaan on yleensä mudassa kirsusta hännänpäähän...

Lumet on sulaneet hujauksessa, enää parin lumikasan jämät kököttää pihalla, joten menossa on yhtä mutavelliä -kausi. Koiria saa tietty pestä vähän väliä, koska niittenhän on ihan pakko rämpiä juur siitä suurimmasta mutalotikosta tai jopa loikkia siinä. Ainoana poikkeuksena Viivi, joka onnistuu jotenkin väistämään kaiken märän noin niin kun keskimäärin, vaan Viivi nyt on Viivi. Viikonloppuna en tiennyt oisinko itkenyt vai nauranut. Mentiin pihalle. Laatoillehan Viivi ei (yleensä) pissi, joskin voi pissiä ihan laattapihaosuuden viereen (tai laattapihan aukkokohtiin). Mut hei maa on märkä ja mutanen. Arvon neito siinä sitten pyörii ihmettelemässä, että miten hoitaa asiat kastelematta tassuja ja toisaalta pyllistämättä laattapihaosuudelle. Ratkaisu löytyi tuota pikaa, laattojen vieressä oli laudoista tehty pieni neliö, siihen siis ja lirilori...

Kyllä mä toisaalta Viiviä ymmärrän. Vein ite pyykkejä ulos kuivumaan ja ekalla kierroksella sain kenkäni täyteen mutavelliä. Toista koneellista viedessäni laitoin kumisaappaat ja kuin ollakaan muta imasi toisen saappaan niin jumiin, että hetken aattelin joutuvani rämpimään takasin sisälle paljain jaloin. Että sellasta mutaa, onneks se kuivaa aika hyvää vauhtia eikä sitä oo ihan koko pihan verran.

Palatakseni Viivin, Viivi ei myöskään välitä olla kovin kauaa märällä pihalla, joten se käy tasaseen maukumassa ja raapimassa jalkojani. Ole siinä sitten ulkona puuhastelemassa ja nauti auringosta kun kaks vanhusta, Arska ja Viivi, on koko ajan sen näkösiä, että voitaisko me jo vihdoin mennä sisälle JOOKO. Tulin siihen tulokseen, että tarttee varmaan ostaa joku polyrottinkinojatuoli tai -sohva ulos ja siihen kunnon pehmukkeet, jospa sit saatais nuohkata rauhassa pihamaata kun ois vanhuksilla paikka missä makoilla hipiän kärsimättä.

Kuivempia aikoja ootellessa.

Kätilökeikka

Kätilöintikeikalta kotiuduttu. Eilen sain jo päivällä ensimmäisen varoituksen, että Ropan (jonka synnytyksessä olin luvannut avustaa) synnytys oli alkanut käynnistyä. Ehdin poiketa töistä vielä kotiinkin ennen kuin kutsu iltapäivällä kävi ja suuntasin auton keulan kohti Espoota.

Ilta meni ja Roppa sen kun puuskutti ja petasi. Nuokuin 4-5 tunnin unosetkin yöllä, vasta aamulla päästiin lopulta tositoimiin, joskin homma sujui sen jälkeen nopeesti ja sutjakkaasti.

Tänään on Raasillan kenneliin syntynyt 8 länderipentua; 3 urosta ja 5 narttua. ONNEA, ONNEA!!!

Tällaisen katraan syntymässä olin avustamassa.





Huomiseksi tiedossa pal arkisempi työpäivä

Kuningatar Vaapukkamehu

Viivi kävi tänään tohtorin käsittelyssä. Vanhimmainen vei arvon ladyn tohtorille ja meikä sitten haki duunista tullessa. Kuulemma ei Viiviä ois kauheesti huvittanut nukkua, oli sinnitellyt kovasti ja herännyt ilman herätteitä. Kun menin hakemaan, niin yritti väkisin hypätä yläkerroksen häkistä syliin... tosin kotipihassa ois painaltanut mielellään takasin autoon... outoa väkeä nuo kuninkaalliset.

Hammaskivet poistettiin, joten nyt Viivin kelpaa taas hymyillä. Samalla kurkattiin syvemmällekin kuin suuhun ja siellähän se edelleen: Viivin persoonallinen nielu yhtä persoonallisena kuin ennenkin, eikä mitään tulehduksen merkkiäkään näkyvillä.

Korvan polyyppikin katsastettiin. Se oli kevään kunniaksi hoitanut ittensä bikinikuntoon ja oli pieni, solakka ja rauhallisen näkönen. Hyvä niin, koskei sille ole mitään tehtävissä jos sattuis muuttumaan paksuksi, punakaksi ja kiukkuseksi.

Verikokeet otettiin, ei oikeestaan minkään takia, ihan vaan siitä syystä kun ei Viivi enää mikään nuori tyttö ole. Ihan ne ei kaikin osin kauniilta näyttäneet ja syytä siinä tohtorinnan kanssa pohdittiin. Monia syitä ko. arvojen heittoihin kuulemma on ja mun korvaan niistä mikään ei kovin houkuttavalta kuulostanut. Kyse voi toki olla tilapäisestä heitostakin ilman sen kummempia syitä. Kontrolli parin kuukauden päästä ja toki toivon, että arvot ois siinä kohti taas normaalit.

Rauhotuksen jälkeen pitää olla lämmintä ja pitää levätä ja Kuningatar Vaapukkamehuhan noudattaa mielellään moisia ohjeita ehtaan hyöhentäkkiin uponneena.

Pölyimureita ja pölypunkkeja

Kevät keikkuen tulevi, ainakin lumi pihassa vähenee, vois tosin nopeemminkin kadota tai parasta ois jos vois hypätä suoraan lumipinnotteesta kesäiseen ruohikkoon, tää kevään mutavelliralli kun ei ketään ilahduta, ei ees koiria.

Pääsiäisen jälkeinen viikko oli paitsi takkuinen (jotenkin en vaan päässyt kiinni oikeaan vuorokausirytmiin) myös kiireinen. Jotain menoja piti perua ihan jo sen takia, että ehti käydä ees kaupoilla. Täytyy kai todeta, että ilmankos rahaa nykyään säästyy kun ei kauppoihinkaan ennätä.

Toisaalta kaupat ennättävät toisinaan meille ja niin kävi viime viikollakin: kotio tuotiin tällä kertaa esitteille imuri, jolla saattaa kyllä tehdä kaikenlaista muutakin. Onkohan nykyään ees enää olemassa montaakaan masiinaa, joilla vois tehdä pelkästään sitä mitä nimi kertoo...

Vaikutuin esittelystä, enkä aio kertoa LIKAISIA yksityiskohtia, ja niinpä ostin törkeen hintasen aparaatin. Ensin melkeen jo vähän kadutti, mut nyt muutaman päivän jälkeen on olo, että yks ainookaan sentti ei hukkaan mennyt. Tehokkaimmin tulos näkyy meidän punkassa ja siis on sitä edelliselläkin monitoimi-imurihässäkällä imuroitu, uloskin viety ja tampattu, pesulankin petari on nähnyt. Vaan tämän aparaatin jäljiltä tulos on loistava: KePo ei enää kuorsaa juurikaan, hengittelee nykyään nenän kautta, ja Viivin rohinat ja räkimiset loppu melkeen kun seinään.

Viivin tuloksesta olen erityisen tyytyväinen (ei sillä, etteikö yöunet ilman vieressä pauhaavaa moottorisahaa mulle kelpais), koskapa hengitystievaivojen syytä on etitty jo useampi vuosi huonolla menestyksellä. On koitettu hoitaa antibiootein, kortisoonein, allergialääkkein, ruokavalioin jne. Tuloksetta. Nyt neito kuitenkin vetää sikeitä autuaana, eikä herää vähän väliä räkimään. Ilmeisesti hänen armonsa kuningatar Vaapukkamehu on allerginen pölypunkeille. ...ja ihan sama onko niille vai jollekin muulle töhnälle, jota punkassa mahdollisesti oli, pääasia on tilanteen parannus.

Lisää pankkitilin siivousta on tiedossa Arskan lekurin ja tuon imurin jälkeenkin. Huomenna on Viivillä hampaiden syynäys ja muutaman muunkin jutun, sit tarttis ostaa uus pyykkikone (entisestä putoilee ylimääräsiä osia ja se päästelee outoja ääniä), uus kuivausrumpu (se on tätä nykyä tyyppiä savun hälvettyä katsomme kenelle vaatteet vielä sopivat vai sopivatko, toisaalta siellä ois nyt hyvä huovuttaa), uus liesi (nykyisellä kestää, ohjeisiin verraten, kaks kolme kertaa kauemmin paistaa ja uunin lämpenemiseenkin menee vähintäin puoli tuntia, ei siis pikaruokaa). Ja ois noita hampaitten kiillotusta oottavia ländereitä pari muutakin ja Cellolta pitäis poistattaa pallit. No eipä tartte pankkitädin tiistaina "vuositarkastuksessa" mietiskellä mihin pankki MUN rahani haluais sijottaa... mä sijotin ne jo.

Virikkeitä vanhuksille

Talviloma (ja pääsiäinen) kuluu hurjaa vauhtia ja arki kurkkii jo kulman takaa. Jotenkin tuntuu aina, että lomat ja vapaat ja viikonloput on suhahdus vaan, mut duunipäivät mataa, vaiks tunne se varmaan vaan on, ainahan maanantain jälkeen on tuota pikaa taas perjantai...

Tänään oli vanhusten päivä, tai no kokonsa takia Muru joutu kärsimään samaan vääryyttä kun nuorempikin lauma eli kököttämään kotona, kyläpaikassa kun ei kämpän mittasuhteet ja esineistön sijoittelu ole ihan leoja suosivat. Arska ja Viivi sen sijaan pääsivät mukaan visiitille. Tosin en tiedä kuin ilahtuneita ne lopulta olivat, Viivi ainakin marisi koko alkumatkan ja Arska tutisi jossain kohti (luuli kai raasu joutuvansa TAAS eläinlääkäriin).

Viivi mennä humputti ihan reippaasti, mut Arskasta iän näkee tätä nykyä tosi selvään, sen mielestä kaikki oli aluksi hyvin, hyvin epäilyttävää, mutta pari kalkkunaleikkeen palaa sulatti kummasti vanhan äijän mielen. Ja kun joka paikka oli nuuskutettu ynnä kahvipöydästä herkkuja saatu, niin saatto jo asettua ihan vallan lepäilemäänkin. Tosin veskin oven takana, kun jouduin siellä käväsemään, kökötti kaks länderiä nenät kiinni ovessa, joten vaikka kuin varovasti yritin oven avata, niin Viivi silti kolautti päänsä siihen yrittäessään tohottaa sisälle veskiin samalla kun meikä tohotti sieltä ulos.

Kotiin lähtiessä ei herrasväkeä niin vaan autoon tungettukaan, vaan meikäläisen piti ensin änkeä sisään ja vasta sitten arvon kuninkaalliset suvaitsivat kiivetä takapenkille vöihin kiinnitettäviksi. Sen verran rankka oli vierailu, että kotimatkan molemmat veti sikeitä ja kotonakin molemmat on näyttäneet vähän reissussa väsähtäneiltä, mut toisaalta erityisesti Arska on vahdannut meikäläisen jokaista liikahdustakin.

Nyt ei kun nukkumaan, junttapullat makaa varmaan ens yönä kun härskit sillit ja valtaa kolme neljännestä punkasta ja Totoro vie vielä yhden neljänneksen siitä jäljelle jäävästä neljänneksestä... että ei kun hyvää yötä ja kauniita unia.

Hyvää pääsiäistä!

Meillä varsinainen pääsiäisen juhlapäivä oli poikkeuksellisesti pitkäperjantai. Meikä laitto ruuan, lammasta ja perunamuhennosta, kuis muutenkaan, vanhimmainen leipasi kinkkupiirakan ja "pääsiäistorttuja" ja keskimmäinen toi tuon kuvassa esiintyvän kakun.

No ei se huono päivä ollut tämäkään, kyläilijöitten suhteen siis, saatiin vieraisille Pila (ja tietty emäntänsä Hanna sekä vielä Tapa) ja mikäs sen parempaa kun hyvä seura kaikessa rauhassa nautittuna.


Jos on Totoro loistava lasten kanssa, ei moittia voi Heddaakaan, sen mielestä lapset on ihan parhautta... ainoa miinus on se, että Heddan hoivaamisvietti on sen verran vahva, että lasten mielestä jatkuva korvantaustojen ja naaman puunaus on pikkasen ahdistavaa, joten Totoro saa lapsilta plussat tyynestä käytöksestään. Tai no Minjan suosikki on oikeesti Cello, koska sen perässä nyt vaan on niin kiva juosta.

Tossa alkuvuoden kuvasaalista selatessani huomasin olleeni tosi laiska valokuvaaja tän vuoden puolella. Yks syy siihen lienee se, että mitä ilmeisimmin nykyisen digin ikä alkaa olla täys, kuvat on tosi usein väreiltään vähän sumeita ja muutenkin epätarkkoja. Lisäksi kamerasta on tullut hidas, se ei läheskään aina edes ota kuvaa kun nappia painaa tai ottaa sen viiveellä. Ei siis pal huvitakaan kuvata. Lienee aika alkaa miettiä uutta kameraa, ohhoijaa.

Muitakin sopimustaan irtisanovia aparaatteja talosta löytyy. Pyykkikone heittää vähän väliä virhekoodia, kuivausrumpuun ei voi enää luottaa (savun hälvettyä katsomme kuin pal kamat kutistu) ja uunin lämpiäminen kestää puoli tuntia. Toisaalta eikö se niin ollut, että uudistukset piristää mieltä ja keväisin iskee aina joku kuume, aika monilla se tuntuu olevan autokuume, mut miksei se vois olla myös pesukonekuume tai kuivausrumpuhuuma tai digikamerakiihko...

Lopuksi Totoro pahaa aavistamatta päiväunilla.

Alkoi huhtikuu

Hmm, joku tovi on edellisestä päivityksestä vierähtänyt, eikä oo kesäkään ihan vielä tullu... Tässä maisemaa eiliseltä illalta ja tänä aamuna sai tosillaan kaivaa autoa hangesta.

Vaan eipä tartte haravoida, eikä kaupugissa kuulemma kadut pölyä, itikatkaan ei vielä kiusaa, joskin ekat punkit joku oli jo löytänyt.

Totorosta on sukeutunut todellinen lasten ystävä...

Ihan uskomaton jätkä kyllä, ei meillä kukaan muu samaan yllä.

Cello pitää huolen, ettei osu Miksun tai Minjan ihokontaktiin (paitsi, jos on keksiä tms. tarjolla), Frida juoksee karkuun (ei uskois kun syntymäkodissa kuitenkin on lapsia), Arskaa ja Viiviä en lapsilla kiusaa, menevät suosiolla takkahuoneeseen kun kuulevat Miksun ja Minjan äänet ulkoovelta. Hedda tykkää lapsista kyllä, mutta pitää kuitenkin huolen, ettei jää jalkoihin.

Vaan Totoro sitten... se vaan on lasten kanssa, vaikka välillä tulee duplosta päähän ja välillä venyy nahka, jotta paukkuu, jos kukaan aikunen ei väliin ennätä, eikä aina vaan ennätä. Kyllä olenkin Totoroa kehunut kun olen mallikasta käytöstä tiukoissa tilanteissa nähnyt.

Arska äijä kävi pari viikkoa sitten tohtorilla äijätarkastuksessa. Munuaisarvoissa todettiin pientä heittoa ja kehotettiin huolehtimaan riittävästä juomisesta. Samoin muissa veriarvoissa oli kevyt heitto ja ell epäili jotain lievää virustulehdusta, kun mitään ihmeellisiä oireita ei kuitenkaan ollut, eikä mitkään rauhaset tms. turvoksissa. Itse olin enemmän huolestunut hampaista, kun ruokakuppi oli joskus niin hankalasti lähestyttävä.

Päätin siis paitsi Arskan voinnin myös oman mielenrauhani vuoksi varata hammashoidon Arskalle kun Aasallakin (Arskan emällä) oli aikoinaan todella paha suutulehdus, joka oli mitä ilmeisemmin lähtenyt jostain ientulehduksen tapaisesta. Munuaisarvojen osalta tehtiin pientä säätöä Arskan syömisiin: kaikki pullapalat, leipäpalat, juustonökäreet yms. pois ja pelkkiä "koiramaisia" nameja tilalle. Lisäksi lisäsin kuivamuonan liotukseen käyttämääni vesimäärää Arskan osalta.

Tänään oli Arskan hammashoitoaika. Hampaita ei kyllä yhtään jouduttu poistamaan, hammaskiveä oli vähän takahampaissa. Ylläri tuli siinä kohti, että äijän nielu oli aika pahasti tulehtunut (tämä selittää edellisen kerran lievään tulehdukseen viitanneet veriarvot), jo vähän vereslihalla, eikä Arska sitä ole mitenkään oireillut, ei lämpöä ja ruokakin on maittanut suorastaan loistavasti. Lisäksi nielussa oli jokin varren päässä kököttänyt kasvannainen. Hammaskivet poistettiin tietty ja nielun kasvannainen poltettiin pois. Kotiin tuomisiksi tuosta hyvästä antsakuuri.

Samalla otettiin munuaisarvot uudestaan. Toinen arvo oli saatu kohdilleen noilla namimuutoksilla, mutta toinen oli kohonnut edellisestä. Nyt on sit äijällä munuaisnappulat oottamassa, josko sillä saataisiin pidettyä ongelma aisoissa. Onhan Arskalla toki jo ikää, kaikki 12,5v, joten ehkäpä se vaan joku paikka alkaa kulua loppuun, mutta helpotetaan asiaa, jos suinkin voidaan, jos vielä vaikka 2-3 vuotta saatais nauttia Arskan seurasta.

Eikähän se oo äijä eikä mikään, joka ei leipäjuustoa jaksa narkoosin jälkipöllyssä kerjätä. Siinä Arska vaan istu ja huoju sitkeesti koko sen ajan kun leipäjuusto oli haistettavissa. Ja kyllä, kyllä sai muutaman ihan pienen nokareen maistaakin, huomenna taas palataan vanhaan käytäntöön: ainoa nami on RC Educ.


Vaan ruokailuun osallistuminen on toki aika uuvuttavaa...

Kesä tulee, kesä

Kesä tulee, kesä tulee... tai ainakin ekat maata myöten sulaneet laikut on ilmestyneet. Ei tosin pihaan, siellä vallitsee vielä täysi talvi kantohankineen ja lumeen hautautuneine piha-aitoineen, mutta tien pientareelta alkaa kesä pian levitä ja äkkiäkös se ottaa koko tontin haltuunsa...

Lunta tulvillaan

Ja ei kun lisää lunta. Jipii, jipii, jipii... Argh! Lumitöitä on tehty tänään jo pariin kertaan ja vähitellen alkaa näyttää siltä kun kukaan ei ois tehnyt mitään.


Aita, mikä aita? Tamppatelinekin puoleen väliin lumen alla.


Ja kuin ne puutarhakalusteet jäikään sinne taivasalle, huoh. Pöydän alla on toinen pöytä, että sen verran lunta.


Mökkipolku menee tuossa, tosin just nyt tuskin menee mihinkään tota polkua pitkin.


Riippapaju, eikä toivoakaan pelastaa sitä lumen alta. Mittaa pajulla reilusti toista metriä, taitaa olla jo liki puoltoistametrinen. Toivottavasti selviää tästä(kin) talvesta.


Tiuku auttaa renkaitten vaihdossa ja kuten näkyy niin lunta lappaa edelleen tiuhaan tahtiin. Saa nähdä miten täältä kinoksista pääsee töihin huomenissa...

Karvanaamoja

Nuorin ja vanhin, kalju ja karvatakku, Frida ja Arska


Kuningatar Vaapukkamehu eli Prinsessa Viivi höyhenvuoteellaan


Kipinävahdit Cello ja Totoro


Maailman paras lammas eli vanha herra Arska ja "lihaisa luu"


Maailman toiseksi paras lammas eli Ringo


Ringo ja Hedda the hellä äiti...

Episodi luupiikki

Episodi luupiikki on viimein saatu päätökseen ja pentusuunnitelmat voivat edetä tästä eespäin normaalin kaavan mukaan. Vaan aloitetaan alusta...

Joulukuussa 2011 Pila kävi virallisessa lonkka-, kyynär- ja polvitarkastuksessa. Samalla kuvattiin myös epävirallisesti selkä. Tämä kaikki, koska Pilalle sattui pentuna tapaturma, jossa se sai hiusmurtuman niskaansa. Näillä kuvauksilla haluttiin ennen pennutusta tarkastaa, että kaikki varmasti on ok, eikä pennutukselle ole luuston osalta terveydellisiä esteitä. Lonkat, kyynäreet ja polvet ok. Siltä osin siis kaikki hyvin. Vaan selästä ell olikin sanonut, että siellä on spondyloosi.

Moinen termi sai tietenkin hälytyskellot soimaan päässäni, joten ei kun selvittelemään asiaa. Perinnöllinen vaiva, sen toki jo tiesin, joten ei kun katsomaan löytyisikö kennelliiton sivuilta tietoa asiasta ja olihan siellä jotain boksereitten osalta. Se ei tehnyt minusta hullua hurskaampaa siltä osin, mikä jalostuksellisesti olisi paras ratkaisu, oikeastaan jo melkein löin hanskat tiskiin, mutta lopulta päätin, että katsotaan nyt tämä juttu kuitenkin loppuun asti.

Kuvathan meillä toki oli CD-levykkeellä, mutten itse ainakaan osaa niitä juurikaan lukea... Itse asiassa selkä näytti silmiini kovin terveeltä sitä ajatellen, että siinä olisi spondyloosi, mutta en todellakaan omaan "lukutaitooni" tässä kohti luota, terve voi näyttää silmiini sairaalta tai toisin päin. Seuraavaksi siis yhteyttä kasvattajakollegioon. Siellä ko. vaiva oli varsin tuntematon, vaikka todettiin kyllä ländereilläkin joskus esiintyvän selkävaivoja. Mitä laatua ne sitten ovat, sitä ei tiedetty, selkiä kun ei ole juurikaan kuvattu ainakaan niin, että tieto olisi kollegiolle asti mennyt.

Tässä välissä olin ehtinyt jo kysellä yhtäältä ja toisaalta, sekä koota omat kokemukseni tiineyden, synnytyksen ja imetyksen vaikutuksista spondyloosiselkään. Myös myöhemmin tullut kennelliiton asiantuntijan lausunto tuki samaa. Pennutus ei pahenna tilannetta. Pilan oman voinnin osalta asiat oli siis varmistettu, en millään muotoa halunnut tehdä Pilan elämästä kurjempaa, pennutus ei koskaan ole niin tärkeää, että se ajaisi nartun hyvinvoinnin ohi.

Kollegion puheenjohtaja laittoi kyselyä kennelliittoon. Estettä spondyloosikoiran jalostukäytölle sinällään ei ole, kunhan pentueen tuleva isä kuvataan, jotta sama vaiva ei tule molemmin puolin. Lopulta kollegion puheenjohtajan kautta Pilan kuvat lähetettiin kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan luustoasiantuntijalle tilanteen arvioimista varten. Hänen mielestään ei ollut huolta spondyloosin suhteen. Yksi pieni luupiikki on voinut tulla mistä syystä vain. Mikä ihmeen yksi luupiikki??? Eihän yksi luupiikki ole spondyylosi... Ohhhoijaa.

Kuvanneen eläinlääkärin spondyloositokaisu oli siis saanut rattaat liikkeelle. Jos olisimme tienneet, että kyse oli vain yhdestä luupiikistä, niin tuskin olisi ihan tämän luokan projektiin lähdetty, sillä yksi luupiikki voi tulla todellakin mistä vain ja Pilan tapauksessa erittäin todennäköinen luupiikin kasvun starttipaikka on ollut pentuajan tapaturma. Vaikka hiusmurtuma oli niskassa, niin toki muuhunkin kohtaan rankaa on voinut sattua, vaikkei välittömiä seurauksia olekaan ollut silloin nähtävissä, ja kun kyse on ollut kasvuvaiheessa olevasta koirasta, niin isku on todellakin voinut aiheuttaa luupiikin kasvun aloituksen, ainakin näin maalaisjärjellä ajatellen. Parantumisen aikana kuvattiin vain niskaa.

No koska rattaat olivat jo liikkeellä, niin tulevan pentueen likisuku lienee länderipuolen läpivalaistuimpia.

Tulevan pentueen emä Pila (Kipazin Just a Joke)
lonkat A/A, kyynäreet 0/0, polvet 0/0, selässä luupiikki

Tulevan pentueen isä Frank (Tornado)
lonkat, kyynäreet ja selkä terveet

Pentueen isoisä Totti (Jettildan Aivaneka)
lonkat A/A, kyynäreet 0/0, selkä terve

Pentueen isoäiti Kuje (Kipazin Mentha Aquatica)
lonkat A/A, kyynäreet 0/0, selkä terve

Pilan sisaruksista on tutkittu 3, vain 1 on tutkimatta.

Pilan veli Tikkis (Kipazin Just a Trick)
lonkat A/A, kyynäreet 0/0, polvet 0/0 ja selkä terve

Pilan veli Jermu (Kipazin Just a Prank)
selkä terve

Pilan sisko Jippo (Kipazin Just a Jest)
polvet 0/1, lonkat A/A, kyynäreet 0/0 ja selkä terve

Haluan kiittää kaikkia teitä, jotka tähän projektiin omalla panoksellanne osallistuitte!!!

Projektiin on palanut aikaa, vaivaa ja rahaakin, mutta näillä eväin voin hyvillä mielin jäädä odottelemaan Pilan juoksujen alkua.

Tiuku 4 vuotta

Ja siis oikeastihan tämä on Tiukua omimmillaan...

Greta-neito miehelässä

Meillä oli suunnitteilla tälle vuodelle kerpelepentue, vaan kerpelepalleroita ei meidän nurkissa tänä vuonna lopulta kuitenkaan nähdä. Tuntuu, että kerpelekasvatus on aina vaan vastatuulessa. Ensimmäisen pentueen ”aikaansaaminen” kesti sellasen rapiat 15 vuotta, eikä toisenkaan ”tekeminen” ota oikein tuulta purjeisiinsa. Suunnitteillahan toka pentue oli alkuvuodelle 2011, mutta perhepiirissä oli sen luokan katastrofi menossa juur kun asia ois ollut ajankohtainen, että homma siirtyi, kaikkeen ei vaan rahkeet riitä, joten suunnitelmaa siirrettiin vuodella etiäpäin.

2011 loppuvuodesta silmä kovana syynäsimme Gretan juoksujen alkamista, Greta kun ei mikään maailman säännöllisin tyttö juoksuineen ole ja äitiinsä vielä tullut: juoksuja ei juur huomaa, ei pal vuoda eikä tiputtele ja pitää ittensä tosi hyvin puhtaana. Niin ja siinä kun länderipojat kuolaa juoksusten länderityttöjen perään, niin kerpeleistä ne ei juur väitä, joten niitten käyttö luotettvina indikaattoreina on poissuljettu. Ainoana konstina siis peräpään tarkastus ja tarvittaessa paperilla. Voitte arvata Gretan riemun...

Gretan juoksut alkoivat tietyllä tapaa vähän etuajassakin, eikä h-hetken paikka ees osunut jouluaattoon. Greta ei ollut mitenkään erityisen uroshakuinen, käänsi kyllä häntää parina päivänä, muttei Gretaa kiinnostaneet kosioleikit ja istuminen oli toki siveälle neidolle sopiva tapa toimia kun uroksen paino selässä alko rasittaa. Onneks kumpikaan ei siitä perustanut, että joku vähän piti Greta-neidon peräpäätä irti maan pinnasta.


Sulho ja morsio

Kaik ei lopulta mennyt ihan kun Strömsössä, mutta jäimme positiivisin mielin oottelemaan mitä tuleman pitää jos mitään. Neljän viikon kohdalla Greta kävi ultrassa ja tyhjää näytti. Ell halusi kuitenkin tarkistusultran viiden viikon kohdille ja kiltisti kävimme siinäkin, tosin emme odottaneet ihmettä, emmekä sitä myöskään nähneet, näimme vaan sisäelimiä, suolikaasupalloja ja muuta sellaista mielenkiintoista.

Meillä ei siis ole kerpeleen pentuja tänä(kään) vuonna, kosken aio edes yrittää astuttaa Gretaa seuraavasta juoksusta syystä, että pennut syntyisivät silloin todennäkösesti joskus elo-syyskuulla ja vaikka Greta itse onkin syksyn lapsi, niin jotenkin ei vaan just nyt syyspennut innosta. Muistan vieläkin elävästi sen mutamäärän, jonka Greta sisaruksineen toi sisälle ja monta kertaa päivässä, vähän väliä heilu moppi ja useempi uus moppi saatiin ostaa ennen pentujen luovutusikää, varsi sentään kesti. Onneks Gretan ollessa pieni, pakkaset, ja myös lumi, tuli melko aikaisin ja kura-aika jäi lopulta lyhyeksi.


K-pentujen menoa syksyn märkyydestä piittaamatta

Siihen, astutetaanko Gretaa lopulta ollenkaan, en vielä tässä vaiheessa ota kantaa. Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen oppinut, että elämä voi olla yllätyksiä täynnä, eivätkä kaikki suunnitelmat toteudu vaan elämä ajaa niistä yli sellaisilla voimilla ja konsteilla, ettei siinä omat resurssit riitä muuttamaan tilannetta. Seuraavan voin kuitenkin sanoa: Greta on nyt kolmivuotias, joten jollei Gretaa pennuteta vuonna 2013, Gretaa ei pennuteta koskaan. Katsellaan mitä ensi vuosi muassaan tuo.

Tekemisen iloa

Aattelin ensin naputella joulukuun kuulumisia, myrskyjä, sähkökatkoja sun muita jännittäviä juttuja. Sen jälkeen harkitsin naputtavani jonkin sortin "näin meni vuosi 2011" -kokooman, kuten aika monet tuntuvat tekevän. Enpä vaan jaksanut keskittyä kumpaankaan...

Joo, Frida alotti juoksunsa, Hedda tekee omaansa edelleen, pariskunta on siis "eristyksessä" vanhimmaisen kanssa yläkerrassa. Toistaseks pyörivät vielä aina aika ajoin tossa "hallin" puolellakin, mut jonkun ajan päästä niiltä on varmaan se(kin) ilo karsittava.

Päätin tänään siis vähän vaivata poikien aivoja, josko siellä valtaan pääsisivät aivosolut... Kaivelin esiin jouluksi ostetun ja silloin käyttämättä jääneen aktivointihässäkän. Pojilla on ollut vähän ongelmaa ymmärtää "purkkimallia", joten ostin PetNetStoresta tällaisen:


Totoro sai kunnian alottaa ja tajusi oitis mikä on homman nimi. Vähän herraa ärsytti kun pallot pyöri takasin kuoppiinsa ja sit ei enää muistanut mikä kuoppa oli jo tullut tyhjennettyä. Pari palloa kyllä pyöri vahingossa lattiallekin.

Sit oli Cellon vuoro ja homma sujui het, no olihan tuo nyt toki katellut Totoron suoritustakin, etten tiedä oisko ollut hitaampi jos ois joutunut ite ekana kokeilemaan onneaan. Cello onnistui pyörittämään aika monta palloa pois alustalta, joten ei jäänyt niin montaa palloa pyörimään kolosta toiseen.

Totoro oli selkeesti sillä aikaa miettinyt kuin homma menis tehokkaammin ja toisella kierroksella se tökki palloja yli laidan, vaan pari palloa jäi pyörimään tielle. Cellon ajukopassa oli tapahtunut jotain samankaltaista ajatustoimintaa ja toisella kierroksella Cello huitoi nenällään pallot pitkin lattiaa, joten sai emäntäkin osansa aktivoinnista kun ensin yritti huonolla menestyksellä napata pallot kiinni vauhdista ja sit etti minne pallot oikein oli pyörineet.

Joulu

TotoPoro


PipariPoro


Tonttujoukko


Joulupukki, valkoparta vanha ukki


Jep, sinne meni joulu, meni sähköt, tulikin ja tuli Fridan juoksutkin.

Messarihässäkkää

Viikonloppu meni toden totta Messarissa. Jos oli lauantaina herätys aikanen meilläkin, niin enpä viitsi edes aatella Hannan herätystä, hän kun ajoi Tamperestista meille ja ehti vielä juoda sumpitkin ennen kun lähdettiin kohti Messaria. Amanda-raasu oli vähän onnettoman näkönen, se kun napattiin autosta ja asutettiin takkahuoneeseen... Aika karua.

Länderikehän äärellä oltiin hyvissä ajoin ennen yhdeksää, jotta Frida ehti vähän tasottua ennen kehän alkua. Leokehä alko sit puolestaan kymmeneltä, mutta kun Muru veteraaninarttuna oli se ihan vihonviimenen arvosteltava leo, ja kun niitä leoja oli aika monta, eikä tuomarikaan ollut maailman nopein, niin oltiin piiiiiiitkällä iltapäivässä kun päästiin kotio.

Sunnuntaina ei sentään aamulla anivarhain tarvinut paikalla olla kun länderit oli vasta iltapäivän puolella ja Muru taas se vihoviimonen arvosteltava kerpele. Lopulta Fridan ja Murun esiintyminen oli samaan aikaan, joten missasin veteraanin esiintymisen.

Lauantain saldo oli Murulle ERI ja SA, veteraaniluokan voitto ja VSP-veteraani. Sunnuntaina Muru sai myös ERI:n ollen veteraaniluokan toinen. Ja joo, ei ole kuvia kun ei niitä pyttykuvia olla vielä otettu.... Fridan tulos molemmilta päiviltä oli EH, lauantaina Fridassa ei ollut muuta hyvää kuin turkki ja väri, sunnuntain arvostelu sentään oli positiivissävyinen. Nyt saa neito ehkäs jäädä vähän aikuistumaan ulkomuodoltaan, jos se niin nyt koskaan tekee.

Messarin jälkeen on sit riittänyt kaikkea muuta hässäkkää ja töihinkin piti palata eilen. Kahdessa päivässä on niskat jo jäykistyneet, hartiat jumissa, että päässä vaan humisee, ja selkä jäykkä. Nenäkin alkaa vuotaa ja kurkkua kutittaa, jotenkin vaan en voi välttyä ajatukselta, että työpaikalla on jotain, joka ärsyttää hengitysteitä, todennäkösesti jotain hometta, vanha tasakattotalo kumminkin. Vaan näillä mennään ainakin jonkun aikaa...

Messaria ja kysely

Se on livahtanut käsistä tämä "alkava viikko" ja kuvat oottaa edelleen käsittelijäänsä, vaan eikö ne sano, että hyvää kannattaa odottaa... tai jotain.

Tuleva viikonloppu menee tiukkaan ja tarkasti Messarissa, sieltä meikäläisen voi halutessaan bongata molempina päivinä joko länderikehältä tai leokehältä. Kaksi Kipazin-länderiseinäkalenteria on vielä "vapaalla jalalla" ja otan ne Messariin mukaan.

Vähän aikatauluista, jos kuka haluaa tulla sanan pari vaihtamaan:

Lauantaina

Länderit klo 9.00 kehä 75, ilmoitettu 14 länderiä, joten tunnissa homma on ohi.

Leonbergit alkaen klo 10.00, kehä 73, ilmoitettu 68 leonbergiä, Muru veteraaninarttuna kehässä ihan loppupäässä rotua, joten vaihtelevasti kehän äärellä iltapäivään asti. Kahden kolmen maissa kehä on ehkä ohi... tai sitten ei.

Sunnuntaina

Länderit kehä 47, ilmoitettu 17 länderiä, arvostelun alkamisaika sitten jääkin todennäköisyyslaskennalle, sillä ohjelmassa edellinen ilmoitettu kellonaika on 11.00 ja ennen ländereitä tuomarilla on 38 koiraa arvosteltavana, joten sanoisin, että länderien vuoro on noin 13.00 (ja tämähän sitten riippuu täysin tuomarin nopeudesta).

Leonbergit kehä 34, ilmoitettu 72 leonbergiä ja arvostelu alkaa 10.00. Muru kehässä siis samoihin aikoihin kuin lauantainakin eli joskus kahden maissa ehkä.

Saa nähdä meneekö leonbergit sunnuntaina länderien kanssa päällekkäin, onneksi on handleri Murulle ja onneksi molempina päivinä kehät on sattuneet suht liki toisiaan, joten on vähän helpompi surffata kahden kehän väliä, jos tarve niin vaatii.


HUOM!!
Kaikki te, joilla on länderi, on joskus ollut länderi tai jotka olette kiinnostuneita rodusta, käykäähän täyttämässä länderiyhdistyksen kysely. KIITOS!!

Pikkujoulut

Tänään vietettiin koirallisia pikkujouluja glögin ja pipareitten voimalla. Herkkupöytä tosin lopulta melkeen notkui kun aika moni toi muassaan pöytään täydennystä. Sää ei meitä suosinut, vesisade alkoi vähän ennen treffiaikaa ja sitä jatkuu edelleen, vaan kun partyteltta nökötti edelleen kesän jäljiltä paikoillaan, niin voitiin olla tovi ulkonakin. Glögittelyt jätettiin kyllä sisätiloihin.


Pikkujoulun juhlijoita


Sylin täydeltä koiraa


Karvatakkujen kokoontumisajot


Söpöstelijä


Kohtalokas nainen ja myyty mies


Takapiru ja eilisen uupuneet voittajat

Pila voitti eilen agikisat, tarkemmat tiedot on multa kateissa, yllättävää, eikö.
Onnea Pila ja Hanna!!!
D-pennut täyttivät tänään 3 kk. Onnea naperot!
Tuhannet KIITOKSET kaikille pikkujouluun osallistuneille!

ps. Koirakohtasia otoksia ois ainakin kovasti tarkotus laittaa kotisivuille alkavalla viikolla.

Säpinää

Viikonloppu oli varsin länderipitoinen ja hyvä koetinkivi sille kykenenkö palaamaan duuniin viikon kuluttua. Vaikka ohjelmaa oli kiitettävästi, niin ennätin silti levätä. Särkylääkettä en joutunut ottamaan, muttei olo kaikin paikoin ihan hehkeinkään ollut. Hankalinta on istua pitkään paikoillaan, paras olo on kävellessä tai pitkällään, että ei ihan paikoillaan seisominenkaan mitään herkkua ole. Huomenissa sit tohtoritäti päättää miten jatko menee.

Cello ja Totoro palasivat lauantaiaamuna kotio. Miljoonat kiitokset hoitotädille ja -sedälle poikien kaitsemisesta!!!! Vastapalveluksena tarjosin Tapalle murkkuikäsen länderin sosiaalistamisviikonlopun... Cellon ja Totoron mukana tänne tosiaan rantautuivat Kuje, Pila ja Tapa. Kuje ja Pila viettivät meillä lauantain ja Tapa "pääsi" KePon kanssa maailmalle.

Pilallekin lauantai teki varmasti hyvää, joutuihan tuo sietämään Muru-mummelia (muita kerpeleitä ei Pilan nenän eteen raahattu, mut Muru on niin ihanan rauhallinen, eikä ole erityisen kiinnostunut ländereistä, jos ne eivät ole kiinnostuneita Murusta), joka Pilan mielestä oli kyllä aika epäilyttävä. Jotkut asiat pentujen päistä tuntuvat haihtuvan taivaan tuuliin ja toiset pysyvät ikuisesti. Kuje ei Murusta välittänyt ja oli muutenkin aivan kuin kotonaan, ihanan rento ja helppo. Ei sillä koko kolmikko, Kuje, Pila ja Tapa, soluttautui meidän laumaamme todella sujuvasti, joten saatoin todeta, että 9 länderiä on kolme länderiä liikaa.

Sunnuntaina Pila lähti agikisoihin, joista voitto kotiin, onnea!!! Frida pääsi kisapaikalle mukaan saamaan vähän sen sortin sosiaalistumista ja nyt oli Tapan vuoro jäädä meille, tosin Kuje jäi sille henkiseksi tueksi, ettei tarvinut ihan yksin olla kuten lauantaina. Varsin hyvin Tapa tässä oli, mitä nyt välillä äkkiä ponkasi pystyyn ja ulvoi, sitten taas puuhaili muuta tai lepäili ja taas äkkiä ylös ulvahtamaan.

Ja eihän meille 9 länderiä riittänyt, vielä tarvittiin neljä lisää täydentämään sunnuntaipäivä. Kolmentoista laumaa ei sentään yhtä aikaa pihalle päästetty, enemmän vaan toiset tapailivat toisiaan ja osa ootteli aina vuoroaan. Pila siis tapasi sulhasensa, vielä toki ne silmäpeilit edessä, ja minä pääsin näkemään Totoron pojan, joka on kyllä niin totoromainen, niin totoromainen, että teki mieli syliin kaapata, mut kun ei mitään kovin painavaa vieläkään oikein arvaa nostella.

Joululahjatilaukset alkaa olla kaikki kotona, yhtä kovanonnen härpäkettä vielä oottelen ja sit voikin alkaa paketoida kamoja kuusen alle... tai no, ei meillä sentään kuusta vielä ole, että ehkä tyydyn jemmaamaan pakaasit johonkin pussiin tai lootaan.

Pari kuvaa viikonlopulta

Viivi ja Kuje

Vaihtuvia villasukkia jaloissa eli porukkaa tietsikkatason alla


Kuje, Tapa ja Cello


Kuje, Totoro ja Viivi

KarvaTakku ja KaljuKaveri alias Arska ja Tapa




Oisko vähän isänsä poika? Ihan eivät ole samanikäiset kuvissa, kun ei ollut kunnon pönökuvaa isipapasta juur samassa isässä.


Totoro


ja poikansa Arttu

Kehittyiskö tästä jotain kevään pitkin