keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2008

Kome yötä, paljon työtä


Järjestelyjen työteliäimmät kolme päivää starttasivat tänään... Alotin tuolikokoelman pesulla. Valkoset tuolit tosin ei näytä yhtään pestyiltä, ne näyttää enemmän siltä, ettei niille ihan vapaaehtosesti istuis. Ite ei olla ainootakaan valkosta tuolia ostettu, mut ollaan saatu niitä esim. naapurista, kun siellä uusittiin pihavermeitä. Olivat huomanneet tän meidän kerran vuoteen projektin ja tarjosivat vanhoja mööpeleitä meille.

Teltassa oli aikasen hikitelttatunnelma, vaikka avasin toisen päädyn. Mietin siinä hien valuessa, että lauantaina on todellakin avattava se yksi pitkä seinä, jos on näin lämmintä. Se kyllä antais väljyyttä ja osa porukasta vois istua vaikka maassa retkipeitteillä jos haluaisivat. Mulla oli taas kamarineitojen ja paashipoikien lauma matkassa mukana, mutta sen verran oli kuuma, että koko poppoo lähinnä makas varjossa, teltassa kävivät vaan välillä kurkkaamassa, etten oo kadonnu minnekään.

Pesuoperaation jälkeen oli niin pal hiki, että kävin vaan sisällä juomassa muutaman lasillisen vettä ja painelin pihakeinuun. Siinä alko mukavasti torkuttaa ja kun nuoriso saapu paikalle, niin lojuin pitkin pituuttani, puoliunessa, keinussa polttamassa nahkaani. No en usko, että nahka palo, mut ois voinu...

Illansuussa oli edessä myös kauppareissu, ostin kaiken minkä saattoi, joten pal mitään ei jäänyt ostamatta. Osa kamoista on jo mökin jääkaapissa, ei ne tohon meitin jääkaappiin ois millään kaikki sopineetkaan. Osa oottaa, että niistä valmistetaan jotain ja valmiit tuotteet siirretään mökin jääkaappiin. Järjestelinkin mökillä vähän (lue: kaivelin kamoja kaapeista esille). Pientä iltapuhdetta.

Tänään muistin jopa, että tarttee ottaa jokunmoinen varmistus koneen levyllä olevista kuvista ennen kuin tyhjentää muistikortit. Akut pistin lataukseen, siis yhdet niistä, sit vielä pitää ladata toiset ja kolmannet, jonka jälkeen molemmissa kameroissa on akut täynnä virtaskaa ja vielä jää yhdet akut varalle. Hätätapauksessa jatketaan tavan pattereilla.

Duunikamu kysy, että mitä mä tapaamisen järkkäämisestä saan. Kai se aatteli, että tästä mulle joku maksaa ihan palkkaa tai jotain, ei oo koiraihmisiä, eikä tunne näitä kuvioita. Pakko oli todeta, että "hyvän mielen". Aika hiljasta tuli pöydän ympärillä, ilmeisesti hyvää mieltä ei enää, ainakaan yleisesti, lueta miksikään palkkioksi tehdystä työstä.

Tähänpä tää on sit päivä huvennut ja huomenna leivotaan.

1 kommentti:

sari kirjoitti...

Joo eihän monikaan ymmärrä, että joku uhraa aikaa ja vaivaa sellaiseen touhuun mistä ei saa senttiäkään rahaa... Hulluna pitävät. ;-)

Harmi ettei ole Kipazin-koiraa, niin kivoilta noi sun kasvattitapaamiset on aina näin ulkopuolisesta tuntuneet. :-)