Jaksaa, jaksaa...

Laiskaa on blogin päivittely, ei voi muuta sanoa. No toisaalta eipä meillä mitään ihmeellistä ole tapahtunutkaan, ei sillä, siinä varmasti yksi syy päivitysten vähäisyyteen. Toinen lienee meikäläisen tosi matala hemppa, ja joo, sen syy on tiedossa, mut asiat etenee ajallaan. Tähän soppaan kun lisätään mausteeksi ämpärillinen yskää, niin keitos on valmis; happi loppuu, eikä paukkuja pal ylimääräsiin riitä, ei aina ees ihan kaikkeen mihin pitäis, että sen takia mitään ihmeellistä ei kai oo tapahtunutkaan...



Frida täytti vuoden 1.8. Ei kyllä uskois, ei senkään puoleen, että tyttönen on tosi pieni, siro ja pentumainen olemukseltaan. Toisaalta teräksistä lihasta, sellainen kuiva ja lihaksikas... niin ja meidän mittausten mukaan just ja just rotumääritelmässä säkäkorkeudeltaan eli sen 38cm. Turkki on maailman helppohoitoisin, tiukka, rungonmyötäinen ja ainakin tällä hetkellä todella kova ja karkea. Pohjavilla, se vähä mitä on, on tosin poissa, se tullee vähän pehmetämään yleisvaikutelmaa.



Heddan masu puolestaan on viimein vähän kasvanut. Ruokahalu on vaihteleva, välillä menee hyvinkin, välillä ei maistu oikein mikään ja tänään sit meni sapuskat kun kaadoin lasissani olleen piimän siihen sekaan. Oisko kelvanna, jos oisin purkista pistänyt, mut kun näki jotta join sitä itekin. Toisaalta Hedda ei edelleenkään ole langanlaiha ja siitä on tullut tosi laiska liikkumaan, mitä nyt välillä pyhällä raivolla venyttää sisäkumia poikien ja Fridan kanssa, että mihin sitä energiaa kuluisikaan, joten syö mitä syö kunhan joskus syö. Liikkumaan sen sijaan kyllä "pakotetaan", ei tosin pitkiä lenkkejä, mut sen mukaan miltä näyttää.



Mahan kokoa katellessa tulee mieleen, ettei pentuja ole ehkä tosiaankaan kovin montaa. Sitten toisaalta muistan Boolin (C-pentueen emän), joka meille tullessaan oli mielestäni niin pieni, niin pieni, että hyvä jos sieltä neljä pentua tulee. No tuli 8 elävää ja yksi kuollut. Nähtäväksi siis jää mikä on tilanne Heddan osalta.

Viivi rohisee edelleen, muttei kovin pahasti. Kortisonikuuria on vielä jäljellä, että katellaan nyt miten tilanne kehittyy ja pitääkö mennä jälleen kerran lekuriin vai selvitäänkö näillä eväin. Niin ja tänään kyllä oon poltellut eteerisiä öljyjä kaikella aromaterapeutin taidollani, josko meidän molempien keuhkot siitä tokenis: Viivin rohinat ja meikäläisen yskimiset.

Murulta lähtee turkki (miten se nyt taas / edelleen voi lähteä, ei tajua) pölisten ja varmaan ens viikonloppuna veteraanikehässä on aika karvaton mummeli. No minkäs teet. Gretan turkki sen sijaan ei näyttäisi enää irtoilevan (sanoisko tähän, että oota vaan kun rupeet kampaamaan), paitsi rintamuksesta, joten neito on ehkäs joltisessa karvassa. Tosin valion arvon myötä ne pahimmat paineet katosivat Ja saa nähdä jaksaako meikäläinen ees kehässä hölkätä vai joutuuko vanhimmainen handleriksi.

Heddaa ja Viiviä

Oon joskus miettinyt, että jos ei ois koiria, tai vaan yks-kaks koiraa, niin elämähän vois olla ihan tasapaksua. Sitä ehtis kenties istua ja lukea tai heilutella puikkoja / virkkuukoukkua tai ehkä jopa käyttää sitä pölyttynyttä ompelukonetta tai ees pyyhkiä siitä pölyt, vois käydä vaikkas vatsatanssissa tai salilla repimässä painoja. Sellasia tuli joskus harrastettua, mut nyt sitä zumbaa kotona koirien tahtiin ja kyllähän tollanen noin 10kg punnus habaa kasvattaa tai jos siinä ei oo tarpeeks haastetta, niin pistetään vähän lisää, miten ois sellanen 56kg...

Maanantaina oli Heddan ultra, pitihän se käydä varmistamassa miltä tilanne Heddan masussa näyttää. Siellä niitä oli, pieniä pentujen alkuja, ell laski niitä viis, katotaan sitten mitä tulee kun aika on, meinaan ultrahan on vaan suuntaa antava ellei ultraaja ole todella pätevä, laitteet tasokkaat ja tutkimusaika just kohillaan suhteutettuna astutukseen. Lisäks aina on se mahdollisuus, että vielä ultrauksen jälkeenkin joku pennunalku "liukenee" pois, luonto huolehtii yleensä valuvioista.

Ruokahalua Heddalla ei ole vieläkään, tätä "söisin vaan herkkuja ja niittenkin pitäisi olla ihan parasta A-ryhmää" -kautta on nyt kestänyt jo toista viikkoa. Eikä auta herkutkaan ruuan seassa kun korkeentaan yhen aterian verran ja ihan pelkällä grilimakkaralla tai maksapasteijalla ei sentään aleta ruokkimaan (ja mahtaisko nekään maistua jos niitä mahan täydeltä sais). Ehkä se on haettava emonmaidonkorvikkeet valmiiksi ja siitä sit "pakkojuotettava", jos ei tilanne ala petraantua vähitellen. Tai sit jotain ravintogeeliä... En oo toistaseks ollut erityisen huolestunut, koska saatiin ennen tätä kautta lihaa Heddan luitten ympärille ihan kiitettävästi, joten eipä luut loista vieläkään.

Viivi puolestaan ei ole päässyt eroon hengitystietulehduksestaan. Se äityi taas aivan mahdottomaksi tiistai-keskiviikkoyönä, kuuntelin vaan kuin Viivi räki ja kako ja kuko ja pärski. Minkä aikaa ei yrittänyt saada limaa kurkustaan pois, nuoli nenäänsä. Lopulta hiljaisuus laskeutui ja kun lähin rakon kevennykselle, niin Viivi makasi kyljellään, enkä voinut välttyä ajatukselta "onkohan se kuollut tai tajuton", tuli mieleen se keskelle pihaa tuupertuminen. Teki mieli tökätä, mutten tehnyt niin kun aattelin, että jos raasu on lopulta päässyt uneen koristuaan iät ja ajat, niin antaa nukkua. Ja karskisti aatellen, jos ois ollut hengetön, niin eipä siinä ois ollut mitään tehtävissä kuitenkaan...

Aamulla Viivi aivasteli kun viimosta päivää, tuli mieleen edesmennyt emänsä Aasa, joka kuoli keuhkotulehdukseen ja myös aivasteli. Silloin ilmotin koirille, että aivastelu on sit tässä taloudessa kielletty. KePo, joka on kesälomalla, Viivin kanssa sit suuntasi ell:n pakeille, saivat jonkun päivystysajan kun varsinaisia aikoja ei ollut tarjolla, mut Viivin (ja Aasan) historia siellä näkyvillä. Kotiintuomisina oli antsakuuri ja kortisoni-histamiini-mikäliehässäkkä -kuuri, että samoilla mennään kun edellisenkin kerran kun pahaksi äityi ja näkyy liittyvän aina rokotuksiin tuo äityminen.

Ite epäilen, että Viivillä on joku allergia. Ensin etittiin aiheuttajaa ruuasta, nauta- ja vehnäallergiahan on koirilla aika tavallista, mut lopulta ruoka ei ole vaikuttanut tuon taivaallista, sitä on nyt testattu tässä ennen tätä episodia sen verran. Tällä erää epäilen, että Viivi on siitepölyallergikko, sillä alkaa oireet samaan aikaan keväällä kun ihmisallergikoillakin ja ne jatkuu läpi kesän, talvet menee paremmin. Niin ja jos Viivi on vaan sisällä, niin ei pal korise, mut muutaman tunnin ulkoilu saa aikaa rohinaa ja öisin se pahenee sen takia, että nukun ikkuna auki. "Normaalisti" Viivi selviää aika pitkälle oireista ilman lääkitystä, mutta sitten kun ne yhdistetään rokotukseen, niin menee yli Viivin sietokyvyn ja sit iskee hengitysteihin, eikä tokene pelkällä antsalla, tarvitaan kortisonit ja / tai allergialääkkeet lisänä. Ell oli sitä mieltä, ettei yhtään huono arvaus tuo siitepölyallergia.

No seuraava ongelma Viivin kanssa on sit paino. Se ei Viivi enää ole muutenkaan mikään laiha teini, enemmän pyöristymään taipuvainen veteraani, ja kun kortisoni lisää ruokahalua ja turvottaa muutenkin, niin noin kolmen neljän viikon kuurin aikana ehtii tuo meidän neito kyllä pyöristyä taas vaikkas kuin, kun en sille kuitenkaan lääkkeitä tyhjään mahaan anna, joten ruokailukerrat lisääntyy, vaikka annoksen yritänkin pitää entisellään. Täytyy muistaa hakea myös ne Gefilus-tipat, ne oli viimeksi ihan parhautta, sillä Viivihän ei piimää juo.

Hellettä piisaa edelleen, joka ei varmaan kenenkään fyysiselle kunnolle hyvää tee. Koiria ei kiinnosta enää liikkua enempää kun on pakko, eikä niitä oikein arvaa pakottaakaan, sen verran on ikäviä uutisia maailmalta korviin kantautunut helteeseen menehtyneistä nelijaloista. Ainoa, joka vielä jaksaa laukata pitkin pihoja, on Frida. Muut vetää ehkä kolmen minuutin spurtin ja sit menevät makaamaan varjoon. Tarttis mennä lenkille yöllä, mut kun työ haittaa harrastuksia, ei voi kääntää vuorokautta sellaseen moodiin kun ois tarkotuksenmukasta. Kaikkein parastahan nyt ois puuhailla yöllä ja nukkua päivällä... Täytyy kai ryhtyä tosillaan ettimään sitä järvenrantataloa/tonttia, sais liikunnan uimalla.

Go Greta Go

Lämpimiä pitää, lämpimiä pitää, ja ukkosia siinä sivussa ja meilläkin se on pari kertaa nyt mennä jyttyyttänyt tästä ihan yli kun yleensä ei päälle tule, menee ohi jommalta kummalta puolelta. Eihän meillä enää muita ukkoskammosia ole kuin Arska ja sekin tuntuu nyt vähän helpottaneen, liekö SereneUm sittenkin tehokas valmiste. Paketin sitä ostin ja siitä Arska on pillereitä napostellut säännöllisen epäsäännöllisesti, liekö jo loppukin, täytyykin tarkistaa.

Perjantaina pidin viimosen talvilomapäivän, ne kesä sellaiset oottaa syksyä, lienenkö työnantajan kauhistus vai ilonaihe outoine loma-aikoineni. Saatiin Kampi ja Vipu Oulusta vieraiksemme torstai-iltana, niin ja tietty koko perheensä. Kuvia mulla ei ole, unohdin autuaasti kerrankin, että sellasia ois voinut tosiaan ottaa... Vaan hauskaa meillä oli.

Torstai-ilta meni kuulumisia vaihtaessa ja taidettiin siinä nauttia pari lasia viiniäkin. Perjantaina käytiin taivastelemassa paria paikallista putiikkia, grillattiin ja vietettiin yhteistä aikaa. Lauantaina aamusta suuntasin Gretan kanssa näytelmiin ja vieraat lähtivät kohti Muumimaailmaa.

Greta oli ilmoitettu Tuomarinkartanoon KV-näyttelyyn ja aamulla arvoin, että mitä vermeitä pitäisi mukaan ottaa. Lopulta varman päälle sekä sade- että hellevarusteet. Espoon kohdalla tuli vettä niin maan perusteellisesti, että ajettiin pahimmoilaan kai jotain kuuttakymppiä motarilla kun ei yhtään eteensä nähnyt ja vesi seisoi tiellä. Siinä sitä mietti, että ihan kiva jos sää Tuomarinkartanossa on sellanen. Aattelin sit, että voi kai sitä istua autossa siinä tapauksessa siihen asti, että on mentävä kehään, joten ei kun maksulliseen parkkiin, niin pääsi liki näyttelyaluetta, hinta kyllä oli suolanen, nimittäin 10 euroa.

Tuomarinkartanossa oli sellanen aika mukava pilvipouta, ei kyllä mitenkään viileetä, enemmänkin hellettä siitä huolimatta. Vähän sentään tuuli puhalsi. Leiri pystyyn liki kehää ja oottelemaan arvostelun alkamista. Leot oli eka rotu siinä kehässä. Vaan ehti sieltä sit aurinkokin esiin kammeta, mut onneks oli ne kylmät, märät pyyhkeet kylmäkallejen kanssa kylmälaukussa...

Kehä meni Gretalta kyllä hienosti, näyttäisi siltä, että viimein kaik kammottavat ongelmat sillä saralla on ohi, joten voidaan ehkä lopulta keskittyä vielä hienosäätöön, meinaan, että saisin vaikka jalkoja vähän asetella ja sellasta pientä. Tosin Greta nyt asettuu yleensä ihan nätisti seisomaan asettelemattakin, mut jossain tilanteissa tekis mieli vähän korjata... En tiedä, enkä varmaan koskaan saa tietääkään, että minkä takia kehässä ravaaminen oli vähän aikaa Gretalle ihan ylivoimainen suorite. Lienenkö joskus sit vahingossa tallannut varpaille tai jotain, joka sai aikaan ton "poistun nyt just kehästä" -reaktion aina kun piti lähteä juoksemaan.

Greta sai ERI:n, voitti luokkansa ja sai vielä lipun PN-luokkaankin eli SA:n. Täytyy myöntää, että vähän yllätyin kun Greta voitti nartut. Viimosta sertiä oltiin toki jahdissa, en kiellä, mutten kyllä ihan voittoon sentään uskonut.

Greta AVO ERI, AVK1, SA, PN1, SERTI, CACIB, ROP, FI MVA

Muutama kuva kehästä, Pipsalle tuhannet kiitokset, ja Gretan arvostelu.

Jäljellä oli vielä ROP-kehä. Greta korjasi potin ja oli siis ROP. Taisivat kylmät pyyhkeet auttaa, koska Gretassa oli vielä ROP-kehässä virtaa aikalailla kun taas Arska näytti vähän ryytyvän kun ois pitänyt ravata.


Eikös vaan olekin kaunis pari, Greta ja sulhasensa Arska

Jäätiin vielä ryhmää oottelemaan. Siinä ootellessa tuli ostettua uus trimmikone kotiin ja sillä on nyt ajettu harjotusmielessä Arskan turkki ja kyllä se aika harjotelmalta näyttääkin, varsinkin kun testattiin sekin, että kuin lyhyeks sillä turkki oikein menee, ja joo, nahka paistaa niistä kohti, joten toivottavasti ei tartte Arskaa kelleen ihan just nyt esitellä. Vaan eiköhän toi vanhimmainen tuota pikaa opi konetta heiluttamaan Onpa muuten hämäävää kun on leonberginkoira Arska ja sit tuo meidän länderiäijä Arska.

Ryhmässä ei Greta enää jaksanut yhtään keskittyä, se halusi ihan väen vängällä seisoa naama vastakkaiseen suuntaan kun ois ollut tarkotus, eikä halunnut yhtään liikkua, ihan sama yritinkö avittaa namilla vai en. No pitkä ja kuuma päivä takana, joten ei kai voi ihmetellä, kylmien pyyhkeittenkin teho nimittäin loppui jossain kohti, eihän kylmäkallet jäässä ikuisuuksia pysy. Vaan tulipa kävästyä sekin kieppi.

Tänään nukuin sit univelkoja pois, että kello oli hilkkua vaille 10 kun heräsin. Ihme kyllä koiratkaan ei herättäneet, ehkä nekin oli väsyneitä, olihan niilläkin ollut ohjelmaa vieraitten vahtimisessa ja erityisesti pikkuvieraan vahtiminen oli selkeästi rasittavaa. Erityisesti Fridaa jännitti ensin kovasti, lopulta jo kuitenkin halailtiin. Niin ja Frida pääsi lenkille Kampin ja Vipun kanssa, taisi sekin olla aika jänskä kokemus.

Sit ei kun saunaan ja kohti jännittävää maanantai-iltapäivää

Oulun näytelmiä ja muuta sälää

Heinäkuu kuluu hurjaa vauhtia ja eipä taida mennä aikaakaan kun ollaan jo elokuussa. Miten ne lapsuuden kesät oli niiiiiiiiiin pitkiä ja nykyään vasta ehtii tajuta, että kas kesä tuli, kun se jo meni ja joskus tuntuu suorastaan siltä, ettei ehtinyt ees nauttia kesästä kunnolla kun jo saa luoda lunta.

Heddan masu ei ole mihinkään kasvanut, paitsi ehkä vanhimmaisen toiveunissa mut muuten "oireet" on lupaavia: nisät töröttää ja punottaa, eikä ruoka maistu, ensin ruokahalu kutistui kutistumistaan, nyt se on poissa kokonaan, vaan herkut maistuis, mut sille linjalle ei kyllä lähdetä tässä vaiheessa harjotuksia. Ens maanantaina on loppuiltapäivästä ultra, sit asiat varmistuu ja päästään järkkäämään paikkoja pentukuntoon (tai sit siirrän kesälomani kesään, enkä panttaa sitä syksyyn).

Viime viikonloppuna Kuje ja Pila edustivat Oulun näytelmissä, Kuje vaan lauantaina, mut Pila molempina päivinä. Pila edustikin todella edustavasti, ei toki Kujeellakaan huonosti mennyt, vaan vallan erinomaisesti (avo eri2).

Pila lauantaina AVO ERI1, SA, PN2, varaSerti, varaCACIB

Pila sunnuntaina AVO ERI1, SA, PN2, Serti, varaCACIB
ja taitaa tuo sunnuntain varaCacib vielä muuttua varsinaiseksi, koskapa voittajanartusta tuli käsittääkseni kv-valio lauantaina.

Muuten menee arkisia latuja: millon sataa, millon paistaa, millon jotain siltä väliltä, pääsääntösesti on kuitenkin ihan liian kuuma mun (ja koirien) makuun, joten mitään ihmeitä en oo aikaan saanut.

"Vanhusten" päälle tää helle käy. Muru ei pal ylimääräsiä viitti liikkua, mut tarvittaessa liikkuu kyllä sukkelastikin. Arska puolestaan läähättää välillä aikalailla, siis silloinkin kun kukaan muu ei ja on viileämpää. Jos Arskan läähättely jatkuu, niin lienee paikallaan käydä tohtorilla näytillä, ettei oo sydän (ikää kuitenkin jo on) ja toinen kattomisen arvonen paikka on hampaat, koska Arska on TAAS tänä kesänä harrastanut urakalla pihan kitkentää, että jos pitää poistaa ne loputkin onnettomat etuhampaat...

Viivi nyt ei mikään vanhus ole, mut räkii ja pärskii taas. Oon tullut siihen tulokseen, että lienee lopulta joku (siite)pölyallergia kun aktivoituu keväisin ja jatkuu enemmän tai vähemmän läpi kesän. Tosin ei samanlaisena joka vuosi, mut ei kai kesätkään samanlaisia ole. Täytyy nyt katella tarviiko käydä tohtorilla, jos vaikka pyytäis jotain toista allergialääkettä, meinaan yhtä kokeiltiin pari(??) vuotta sitten, eikä siitä mitään hyötyä ollut.

Loppulauma voikin sitten ihan erinomaisesti. Muutama punkki on koirista löytynyt, vaikka on punkkipannat kaulassa. Yhtään ei onneks ole löytynyt meikäläisestä... meinaan yhtenä vuonna sellanen oli imeytynyt mun kylkeeni, varmaan liftannut jonkun koiran kyydissä, ja se oli kyllä aika ällöä kun punkin pää oli nahan alla ja kroppa sekä sätkivät jalat nahan päällä. KePo sen poisti punkkipihdeillä ja jouduin siihen kyllä antsakuurinkin hakemaan kun sain ihoreaktion, tosin en tiedä punkistako vai siitä teepuuöljystä, jolla desinfioin nahkani...

Tähän loppuun yks kysymys: jos pistää karvatonta pyykkiä pesukoneeseen, niin miten ihmeessä sieltä tulee ulos ihan karvasia vaatteita??

Säikyttelijä sammakko

Jos taas jotain sais tännekin naputeltua. Tahmasta on päivitysten teko, enkä lupaa syksyn sateilla sen enempää Jos joku keksii miten lisään tunteja vuorokauteen, niin sitten ehkä... tai jos joku keksii miten ne työt sais haittaamasta harrastamista.

Viime viikonloppuna oltiin taas näytelmissä, tällä kertaa Hyvinkäällä ja mukana meiltä ainoastaan Frida, joskin näyttelyyn osallistui myös kasvattini Tikkis. Aurinko paahtoi het aamusta niin, että näyttelyalue oli kuin pätsi, voin vaan kuvitella tunnelmat iltapäivästä. Oltiin varauduttu säähän pakkaamalla märkiä pyyhkeitä ja kylmäkalleja pieneen kylmälaukkuun. No on siellä näyttelykassissa vakiona myös sadetakit, että sään mukaan.

Frida otti rennosti ja yritti saada Tikkistä (ja kaikkia ohi kulkevia) leikkimään kanssaan. Kylmät pyyhkeet oli Fridan mielestä ihan syvältä ja se kuoriutui niistä tuota pikaa. Ellei muuten onnistunut, niin alkoi hieroa itseään ruohikkoon. Vesi ei maistunut, matkakuppi oli enemmän kuin epäillyttävä ja pullossa oli kamalan pahaa vettä, mitä siitä, että se oli kotoa tuotua.

Tikkis meni kehässä oikein hienosti, hyvää työtä on Tikkiksen emäntä tehnyt, eikä turhaan mennytkään: tulos pu2 ja serti. Onneksi oli kamera mukana, niin sain napattua sertikuvatkin nuoresta herrasta. Vielä yksi serti metsästettävänä...



Fridan pöytäilyä jännitin etukäteen kun edellinen näyttely meni kuten meni. Turhaan jännitin, Frida oli niin rento pöydällä, etten muista ihan heti koska ois ollut, edes kotona, niin rento. Seisominenkin meni aika rutiinilla, mutta se liikkuminen... se oli sitä pentumaista menoa alusta loppuun. Siinä lienee meidän työsarkaa, jonka harjottelua vaikeuttaa se, että kehän ulkopuolella ja kotona ravaaminen sujuu, kehässä se muuttuu omituiseksi hökellykseksi ja pään viskomiseksi. Ehkä mä vaan sitten jännitän... tai jotain. Fridan tulos EH.

Viikonloppuun mahtui myös mummoilua ja kun sää oli niin lämpöinen niin kaivoin tyttöjen vanhan ammeen esiin ja pesin sen. KePo kaivoi kellarista "vähän" vesileluja, tyttöjen perintöjä nekin. Fridalla siinä riitti ihmettelemistä moisessa pihalla lotraamisessa.


Eikä koirat oikein ymmärtäneet sitäkään, että minkä takia pihalle levitettiin peitteitä...


Mummoilu on uuvuttavaa, ainakin muille kuin mummille... Ja toisaalta mummi on ilmeisesti aika puisevaan ja nukuttavaa seuraa.


Niin ja käsi on korvalla sen takia, että koirat haukku


Puushow on taas jatkunut tauon jälkeen ja joka päivä olen yrittänyt uutterasti kärrätä vähintäin kaksi maitokärryllistä puita vajaan. Hikistä puuhaa se on ollut kun mittari takoo +30 ja enemmän. Tänään kyllä sitten rahtasinkin neljä kärryllistä kun oli viileämpää. Oon joskus miettinyt, että muuttuuko hikoileminen iän myötä. Ja ei, en tarkota määrää vaan sitä mistä hikoilee. En muista, että nuorena koskaan ois pää hionnut, kainalot kyllä ja selkäkin, muttei pää. Nyt on pää märkänä koko ajan ja hiki valuu silmiin, mut kainalot voi olla melkeen kuivat.

Edellisessä puukasassa asui sammakko ja kun koko kasa oli raahattu puuvajaan niin aattelin sammakonkin muuttavan muualle. Vaan mitä vielä, uus kasa, uus asunto, joten tässä sitten päivänä eräänä mätin puita kärryyn ja pomps se oli siinä, säikyttelijä sammakko. Sitä ei voi uskoa miten pelästyy kun viileä ja kostea otus loikkaa käsille puitten välistä. Nyt oon sit joka kärryllistä lastatessani ootellut, että missä sammakko luuraa ja koska se sieltä hyökkää. Tänään ei näkynyt... Ehkä huomenna, kasa kun alkaa olla jo aika pieni, kenties vaan pari kärryllistä.

Koirien kannalta puiden kärrääminen ei ole kovin virikkeellistä puuhaa, mutta ne ovat kyllä keksineen viihdykettä. Joka kerta kun siirrytään pisteestä A pisteeseen B venytetään sisäkumia. Puupinon luona kaivetaan maata, tutkitaan puupinoa ja kiipeillään pressun ja lautakasan päällä sekä toisinaan lötkötellään aluskasvillisuuden seassa mettän reunassa. Ei Frida ainakaan paukkuarka ole, tänään se kaivoi maata kärryn alla kun heittelin puita kyytiin. Tosin liki siinä pyörii kaikki.





Sosiaalinen elämäkin on vilkastunut kummasti, pentujen odottelulla on sellainen outo vaikutus. Moni haluaa nähdä rotua livenä ennen lopullisia päätöksiä ja osa haluaa nähdä nimenomaan tämän meidän lauman. Toki mikäs siinä näin kesäaikaan vastaanottaa vieraita kun voi nauttia ulkoilmasta siinä rupatellessa ja sumppia juodessa ja samalla seurata länderien pihapuuhia. Paljon antoisampaa se on kuin talviset sisävisiitit, jolloin koirat lähinnä yrittää kerjätä nameja tai kuorsaavat soffalla tuon taivaallista vieraista välittämättä enää ensihässäkän jälkeen.

Sosiaalinen elämä voi muuten kyllä olla aika herkullistakin

Ja ei, en ole leiponut, en tässä helteessä, meillä joutuu tosi usein tyytymään pelkkään sumppiin, ellei ota omia eväitä. Kiitos tästä herkusta kuuluu siis vierailijoille itselleen, jotta kiitosta vaan vielä kerran.

Pennuille on jo kivasti koteja tarjolla huolimatta siitä etukäteisinfosta, jota kyselijöille olen rodusta jakanut. On infopaketti muutaman mielen muuttanut ja hyvä niin, sillä silloin on ehkä ollut tiedosta puutetta tai hieman väärä kuva rodusta. Kyllähän sitä täytyy miettiä kunnolla ja tietää huonotkin puolet, jos aikoo ottaa elämäänsä kaverin vuosikausiksi. Ai niin, mutta onhan joku voinut pelästyä kasvattajaakin, totta. No joka tapauksessa toivomme, että tulee pentuja ja vähän enemmän kuin pari kolme, jotten kovin monelle joudu sanomaan, että ei-oo-ei-tuu.

Jatkamme odottelua kaikessa rauhassa ja nautimma kesästä!

Näyttelykuvioita, turvotusta ja lentäjä

Ja ihan vaiheessa ollaan taas tän blogin kanssa. Toisaalta jos ei just sillon ehdi kirjottaa kun asia on akuutti, niin äkkiä homma vaan jää kun asiat tuntuu jo niin vanhoilta, että mitä niitä nyt enää vatvomaan.

Viime viikonloppuna oltiin Karjaan näyttelyssä. Ilmotettuina olivat Frida ja Hedda, Heddalla olikin vika näyttely ennen mammalomaa.

Frida keksi pöydällä pyöritellä päätään ja tuomari puolestaan ei sitten uskaltanut kattoa hampaita vaan jouduin ne näyttämään. Tunnustan oitis, että vaikka tuomaria ei saakaan puhutella jne., niin enpä saanut pidettyä lärviäni kiinni, vaan jupisin ääneen, että kyllä ne hampaat ois voinut kattoa, ei tää mitään tee. Eikä teekään. Nyt sen sijaan tuomari teki hallaa Fridan pöytäkäytökselle kun jätti hampaat kattomatta kun neito vähän väisteli, sehän oli Fridalle selkeä palkinto "huonosta käytöksestä", joten sitä lajia on varmaan sit odotettavissa enemmänkin jatkossa, meinaan huonot tavathan opitaan aina kerrasta, jos joskus jonkun hyödyllisen oppimiseen ehkä tarvitaankin toistoja.

Juoksemiset meni miten meni, ois voinut mennä paremminkin. Ehkä mun ois pitänyt käydä kanssa pyytämässä vaikkas matto kehään, kuten joku siinä kuului kehätoimitisijalle selittävän, että tarttis maton kun ei koira liiku ruohikolla. No ei oo moinen tullut mieleen, että koikkeloitiin sit ihan niin kun koikkeloitiin, enkä ruohikkoa siitä syyttänyt. Seisominen hienosti. Tulos JUN ERI1, muttei SA:ta, että oisko pitänyt pitää sit vaikka suunsa kiinni.

Vanhimmainen esitti taas Heddan kun se viimeksikin meni niin hyvin, mut tällä kertaa Hedda oli kyllä kun maansa myynyt ja seiso selkä ei niin kovin hyvin. Sanoisin, että oli niiiiin raskaana, niiiiiin raskaana, jos voisin olla varma, että on raskaana... Hampaat sai kaivaa ja Heddan hampaat tuomari uskalsikin kaivaa, ravaaminen oli, no oli, ja seisominen tosiaan selkä könössä ja takajalat silleen oudosti harallaan. Eikä tuomari tykännyt, H paukahti.

Mitäs muuta me on tehty. Ei kai mitään ihmeitä. Ai niin no Frida pelästytti meidät ihan kunnolla tässä viikolla. Maanantaina vanhimmainen äkkiä sanoo, että kato Fridan rintaa, enkä mä ensin tajua mitä siitä piti kattoa kun etin jotain verta vuotavaa haavaa, ja siitä ei ollut kyse, vaan Fridan rintaan toiselle puolen oli ilmestynyt ihmeellinen roikkuva "nestepussi", sellainen ihonalainen nestekertymä, joka oli melkeen meikäläisen nyrkin kokonen eli Fridan kokoon suhteutettuna VALTAVA.

Sitä siinä sit ihmeteltiin tovi, mitään jälkiä ei näkynyt, ei itikan tekemiä jälkiä, ei käärmeen tekemiä, ei ruhjetta, ei naarmuja, ei mitään. Möllykkä oli pehmeä ja lilluva, ei mitään kovaa kohtaa. Eikä se möllykkä aristanutkaan. KePo siitä sit autoon ja viemään Frida ell-asemalle näytille, siis ihan vaan pieneläinhoitajaa aateltiin, että sanoo mielipiteensä pitääkö huolestua. Eipä osannut mitään sanoa, paitti, että kyllä kannattaa näyttää tohtorille, että aika sit seuraavalle päivälle aamupäivään.

Seuraavana aamuna möllykkä oli jo kutistunut melkoisesti, ehkä se homeopaattinenkin autto, ja vähän teki mieli perua ell-aika. KePo kuitenkin käytti Fridan näytillä, eikä ell mitään jälkiä myöskään löytänyt. Epäili, että jos amppari ois kuitenkin pistänyt. Sano, että ei tehdä mitään kun on kutistunut noin pal. Jos sit kasvaa uudelleen, niin otetaan neulanäyte. Ei onneksi ole kasvanut mihinkään, on hävinnyt koko mollukka. Ehkä Frida oli sit löytänyt vaikkas sen tontilla sijaitsevan maa-ampiaispesän, jossa viime kesänä seisoin ihmettelemässä, jotta mistä sen paarmalauma oikein siihen siunaantui...

No ei se mitään, KePokin kantoi kortensa kekoon kumauttamalla päänsä luhistuneen takakatoksen kattopeltiin. Saapu sit sisälle veri naamaa pitkin valuen. Mut mehän ei tytöt pienistä pelästytä, joten jäinen papupussi päähän, homeopaattiset suuhun, tukka leikaten, haava putsaten ja se oli siinä se. Lekuri sit kirjotti antsakuurin, mut totes, että hyvin on putsattu, ei tartte tehdä mitään. Minkä ensihoitajan maailma onkaan meikäläisessä menettänyt, vanhimmainen ehtii vielä vaikka opiskella...

Ai niin ja tavattiinhan me verenhimonen... Heräsin yöllä ukkosen jytinään, ylös ja ikkunat kiinni sekä pimennyskaihdin ikkunan eteen kun Arska edelleen pelkää salamointia. Sit unta pollaan. Tunnin päästä heräsin kun oli hiki, joten kun jyrinää ei enää kuulunut, nousin ylös, avasin ikkunan ja pudotin verhotangon. Jep, jep. No päätin, että sen on hyvä siinä pötköllään seinää vasten ja menin itekin pötkölleen, en tosin seinää vasten vaan punkkaan. Kohta kuuluu outo ääni, se jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Nousen ylös kattomaan kuka koirista tekee ja mitä; ei kukaan mitään, kaikki nukkuu autuaan unta.

Mutta makkarissa liikkuu jokin... yökkönen?? JÄTTILÄISyökkönen?? Come on, ei yökkösestä sellasta melua lähde. Siis mistä se mökä sit irtoaa?? Tönin KePoa ja käsken pistää valot, katkasija on sillä puolen punkkaa, eikä yhtään tee mieli nousta seisomaan, sillä huoneessa LENTÄÄ jotain. Valo syttyy ja se jokin lentää ja lentää ja lentää ympäri kattovalaisinta. Ei kai rouva Linnun lapsi ole vilahtanut koirien mukana sisälle?? No ei, haloo hei. Mikä ihme sitten?? Samassa tajuan: yön kulkija, lepakko!!! Lopulta se laskeutuu kattovalaisimen sakaraan. KePo hakee jäätelökipon, saa tuupittua sitkeesti lampussa roikkuvan otuksen kippoon ja vietyä sen ulos. Tilanne ohi.

Ei mitään käsitystä siitä miten lepakko oli tullut sisälle, ehkä ovesta kun koiria on käytetty pihalla tms. Tämä arvoitus ratkesi kyllä myöhemmin, katoin nimittäin eilen, että miten ikkunan itikkaverkossa on sellanen outo "naarmu". Kun sitä naarmua tökkäs, niin kas, siinä olikin reikä, lepakon mentävä reikä. Että siitä se mokoma tuli, toivottavasti ei tule toiste.

Meillä meno alkaa rauhottua ja poikienkin aivoihin on jo välittynyt tieto, että Heddan juoksut on ohi. Nyt voi taas koko lauma hengata kimpassa, mikä helpottaa elämää ihan huomattavasti. Myös se kirottu paikkojen merkkailu on lähes loppunut. Nyt sit ootellaan, että miten Heddan masu kasvaa ja montako pentua tulee ja mikä on sukupuolijakauma.

Fridakin täytti tässä ihan varkain 11 kuukautta. Kyllä aika menee hurjaa vauhtia, vastahan me se nappula haettiin. Vaan tässä neidosta 11kk-potretit.

Rouva Lintu

Nää ei nyt yhtään pysy elämän perässä nää päivitykset... Tässä kuitenkin Rouva Lintu ja lapsensa. Herra Linnusta ei ole kuvaa, näin sen kyllä pari kertaa, ei siinä mitään. Useimmiten kuitenkin tapasin Rouva Linnun.

Rouva Lintu


Lintupariskunta päätti rakentaa pesänsä takaovella olevaan pieneen katokseen, joutuivat siis hyvin liki takaovea. Alkuun Rouva Lintu pelästyikin ihan joka kerta kun joku vaan ovea edes raotti, sitkeesti kuitenkin piti pesäpaikkansa. Mikäs siinä, hyvä paikka katoksen alla, eikä varmasti muista linnuista häiriötä, meistä kaks- ja nelijaloista vaan.



Sitten Rouva Lintu alkoi sietää, että ohi kulki silleen vähän köyryssä ja katsomatta pesää kohti, koirat sai jo siinä vaiheessa mennä menojaan, niistä Rouva Lintu ei välittänyt. Välillä kateltiin toisiamme takaoven ikkunan läpi. Kerran tavattiin ihan kirjaimellisesti ja toikkaroitiin siinä muutama sekunnin sadasosa sulassa sekamelskassa Rouva Lintu, minä ja pyykit. Rouva Lintu selvisi lähimmän puun oksalle motkottamaan ja meikä sai pyykit pidettyä pesuvadissa. Jatkossa varottiin toisiamme vähän paremmin.

Nyt Rouva Lintu perheineen on jo jättänyt pesänsä. Alla viimeinen kuva lapsosista, otettu iltapäivällä 30.6. kun tulin duunista kotio ja ennen kuin päästin koirat ulos. Seuraavana aamuna linnut olivat lähteneet.

Juhannuslempeä

Hedda ja Cello saivat toisensa Suomen suvessa, keskikesän juhlassa.




Heddan juoksu alkoi 15.6. ja koska sulhasmies Cello asustaa saman katon alla Heddan kanssa, niin olemme odotelleet ihan kaikessa rauhassa miten juoksu etenee. Pariskunnan on annettu leikkiä pari kertaa päivässä keskenään, milloin sisällä, milloin ulkona. Cello on jo sen verran kokenut, että siitä näki hyvin missä mentiin. Jos ruohon pureskelu on kiinnostavampaa kuin morsio, niin oletettavasti hetki ei tosiaankaan ole oikea.

Tänäänkin nuoripari pääsi ulos aamupäivästä, onneksi sentään ehdittiin sisälle ennen kuin mitään ehti tapahtua, tai ehkä hienohelmaländerit jopa laskivat sen varaan, että sisällä on mukavampaa. Eikä olisikaan ollut erityisen mieltäylentävää kykkiä pariskunnan lempipaikassa vettä tippuvan tammipensaan alla, märässä ruohossa, murkkupesässä ja hyttysten syötävänä. Joskus vaan on niin mukavaa, kun koiratkin on vähän herkkähipiäisiä näissä asioissa...

Enpä muista, että homma olisi koskaan hoitunut näin helposti kuin tänään, vaikka monessa astutuksessa olen mukana ollut ja moni on kyllä tosi näpsäkästi mennyt. Tämä oli kuitenkin jotenkin äärettömän helppoa ja pelkistettyä ja tasapainoista, siinä oli jonkin sortin täydellinen yhteisymmärrys, ei mitään häsläämistä, ei hammastelua, kertakaikkisen kaunis suoritus. Paitsi sitten se odotteluosasto, se oli tuskastuttavan pitkä, myös nuorenparin mielestä, Cellolla meinasi kertakaikkiaan mennä lopulta herne nenään kun irti ei vaan päässyt. Hedda otti asian tyynemmin. Eikä siinä lopulta aikaa mennyt kuin puolisen tuntia, odottavan aika vaan on niin kovin pitkä.

Ja eipähän se odottelu tähän päättynyt, tunnelma vaan tiivistyy. Seuraava etappi on noin neljän viikon päässä, nimittäin elleivät tiineyden merkit ole selvääkin selvemmät, tai ehkä jopa niistä huolimatta, käväsemme ultrassa katsomassa mikä Heddan masussa on tilanne. Siihen asti ei kun ootellaan.

Aurinkoista ja ihanaa Juhannuksen jatkoa kaikille blogin lukijoille!

Riksun näytelmät

Kuten aika monena vuonna, niin tänäkin vuonna, olin tietty puukannut näyttelyn kasvattitapaamisen jälkeiseen päivään. En kuitenkaan kerpeleille, niitten turkit kun ois pitänyt ehtiä huoltaa jossain välissä ja se ois ollut hippasen tuhoon tuomittua, vaan ländereille. Matkaan lähtivät Frida ja pitkän näyttelytauon jälkeen Hedda.

Heddalla on tosiaan ollut aika iso pöytäongelma, mutta koska viime ell-reissu meni niin mutkattomasti, niin päätin ilmoittaa Heddan näyttelyyn ja miestuomarille, koska naiset on olleet Heddan mielestä pelottavampia kuin miehet. Lisäksi päätettiin, että vanhimmainen handlaa Heddan, minä Fridan.

Sää oli aurinkoinen ja löydettiin kehän ääreltä, ihan tuomariteltan takaa, tosi hyvä paikka ootella omaa vuoroa, siinä oli tilaa ja rauhallista, vähän kokeiltiin sitäkin kuin koirat seisoo ja ravaa. Se alko siinä ootellessa kuitenkin vähän huolettaa, että tuomari näytti arvostelevan koiran, liikkeitä lukuunottamatta, kokonaan pöydällä, ihan just sitä mitä länderi haluaa...

Frida meni kehään ensin. Pieni kierros ja pöydälle. Fridan kärsivällisyys alkoi repeillä jo pään mittasuhteita mitottaessa, niitä kun kanssa mitottiin, sormet siitä siihen ja sitten siitä siihen ja siitä siihen jne. Siinä kohti kun oli viimein hampaitten vuoro, niin Frida jo yritti venkoilla pois pöydältä, eikä helpotusta ollut luvassa, koska sit kopeloitiin koko koira ja tuntu, että läpi käytiin ihan joka sentti koiraa. Vielä kolmio ja EH (miten se sininen nauha niin kirpaseekin edelleen, vaikkei EH=Erittäin Hyvä, tosiaankaan ole huono arvostelu).

Seuraavana vuorossa Hedda. Jännäsin kyllä tosissaan, sillä Hedda joutui nyt ihan tosi testiin, miten on pöytäkäytös kehittynyt näyttelytauon aikana. Olihan se. Hedda kesti tosi hyvin kaiken kopeloinnin, ei kyllä seisonut mitenkään kauniisti, vaan selkä köyryssä ja takajalat harallaan, mutta seisoi ja seisoi ja seisoi. Ravasikin kauniisti. EH myös Heddalle.

Arvostelut oli aika ok, paitti etten allekirjota sitä, että Fridalla ois huono ylälinja (muuta kun siinä pöydällä venkoillessa tietty) tai huonot kulmaukset. Liikkeistä tuli Fridalle myös sanomista, mutten ihmettele, vaikka siis normaalisti Frida liikkuu hyvin, koskapa Friidu liikku kun puuhevonen, eikä takapotkua ollut lainkaan, kiitos sen, että riekku tapaamisessa Popedan kanssa ja vähän muittenkin ja toisinaan ihan vaan keskenään, joten tais olla lihakset ihan vähän kipeet...

Heddan ja vanhimmaisen tyylinäyte

Kasvattitapaaminen 2011

Tämän vuoden kasvattitapaaminen on rutistettu läpi kunnialla. Päätös ajankohdasta jäi valitettavan viime tippaan ihan perhekohtaisista syistä, enkä ehtinyt, en jaksanutkaan, sen suuremmin tutkailla mitä tapahtumia ehkäs menee päällekkäin tapaamisen kanssa... No ainakin agilityn SM-kisat ja saamieni viestien perusteella synttäreitä, ristiäisiä, rippijuhlia, näyttelyitä jne.

Osa porukasta kävikin meitä katsomassa kuka missäkin, Cami Lohjan näyttelyssä, Luca äkkiä tapaamisaamuna, Porthoksen tapasimme leojen erkkarissa ja unohdinko vielä jonkun. Kiitos teille aktiivisuudesta ja kasvattajan huomioimisesta!!! Tuli tosi hyvä mieli.


Taika ja Luca

Tänä vuonnakin keskimmäinen huolehti tapaamiseen kakut ja aamupalalle suolaisen piirakan. Ite tein makaroonilootan ja leivoin pullat. Jotenkin tänä vuonna tuli sellainen olo, että joko ollaan unohdettu jotain tai sit ollaan jo niin pro-järjestäjiä, että homma tuntui menevän läpi suorastaan liian helpolla ja kiirrettömästi. Ei sillä, hyvä niin, eikä me oikeesti mitään unohdettukaan.

Ai niin, paitti ehkä se aurinkoisen sään tilaaminen. Tai miten senkin ottaa; sateet sattu luentojen kohdille ja muuten nautittiin pilvipoudasta, auringostakin. Pihan nurmikko oli leikattu riittävän lyhyeksi, joten siinä ei kengät kastuneet, vaikka välillä satoikin, ja sateen esiin houkuttelemat etanat järjestivät ohjelmaa pikkumiehelle.


Etanamiehet

Kikka (Tmi Koirankuje) luennoi ammattitaidolla koiran elekielestä.

Rölli peesaa

Ite en kyllä tainnut pal olla kuulolla, mennä veuhotin millon mihinkin suuntaan, ja senkin vähän ajan, jonka istuin luennolla, seurustelin koirien kanssa. No mulle tapahtuman pääanti ovat kasvatit, muut toivottavasti saavat iloa myös kaikesta siitä ohjelmasta, jota tapaamiseen on järkättynä.


Halaileva hymykoira Bertta

Ruokatunti vietettiin aurinkoisessa säässä ja sopivasti ruokatunnin päättyessä vettä tulla ropsahti sen verta hulppeesti, että porukka kiiruhti luennolle ihan mielikseen, eikä ketään tarvinut mökin takaa etiskellä.



Päivän toisen luennon aihe oli koiran katoaminen / karkaaminen ja siitä virisi ihan keskusteluakin. Silti ehkä vilkkaimman ja tietyssä mielessä vakavimman keskustelun viritti kysymys koiran viimeisestä matkasta. Voi kun olisi eväitä antaa kaikille sitä reissua silmällä pitäen, vaan kun se on niin vaikea asia minullekin, joka olen sinut sen kanssa, että jokaisen on joskus lähdettävä ja toisaalta tiedän, etteivät joukostamme poistuneet mihinkään katoa, heihin voi jopa saada yhteyden niin halutessaan...

Iltapäiväsumpin jälkeen Adeina laati vähän agiradan tapaista ja porukalla oli mahdollisuus kokeilla miten homma sujuu. Myös näyttelypöytä oli käytettävissä pöytätreeniä varten.



Loppuilta oli silkkaan olemista ja seurustelua.

Popeda taisi löytää elämänsä rakkauden; Fridan. Pariskunta painalsi menemään sydämensä kyllyydestä pitkin pihaa.



Elsakin sai nauttia vapaudesta ja länderien "pelottelusta" unohtamatta lady Berttaa, joka on joka vuosi saanut nauttia irtiolemisen ilosta.



Muutkin paikalla olleet nartut taisivat olla iltapäivästä irti, urokset olivat enemmänkin taluttimissa, mutta eipä meillä tällä kertaa taidettu kunnolla edes rähähtää, vaikka milloin kukakin harrasti sylipainia ja vaikka tontilla oli neljä juoksuista narttua (Muru ja Greta tarhassa, Kuje häkissä mökissä ja Hedda meillä kotona), että aineksia ois ollut vaikka mihin.




Arttu ja Tikkis


Arttu ja Popeda, joka ei oo ihan pieni, eikä karvaton, sellanen lumimies enemmänkin... terkkuja vaan sinne Cierimoon


Arttu ja Padi

Tuhannet lämpöiset kiitokset paikalla olleille kasvattieni perheille!! Suurkiitokset keittiöpäällikölle ja -orjille, vielä ikinä en ole päässyt niin vähällä jälkisiivouksella kuin tällä kertaa, ja osaan kyllä totisesti arvostaa näkemäänne vaivaa.

ps. Pätkiskakun ohjeen saa meikäläiseltä kun spostilla pyytää.

Leonberginkoirien erikoisnäyttely

Jäljessä laahaa taas tääkin päiväkirja, ei voi mitään. Mut jos nyt jotain kuulumisia taas keräilis matkan varrelta. Alotetaan vaikka Viivistä. Uusi lääke sopi Viiville vallan mainiosti, mitä nyt Viivi, viimeseen pilleriin päästäessä, päätti, että syöminen kaks kertaa päivässä on vähintäinkin epäilyttävää ja vielä epälyttävämpää on saada maksapasteijaa aamuin illoin, joten ei suostunut nielemään kun pillerin, ja senkin pakolla, sillä seurauksella, että parin tunnin päästä oksensi lääkkeen lattialle... No se oli vika pilleri sitä kuuria ja rohina on poissa, joten olemme tyytyväisiä ja toivomme, että vaiva pysyy poissa.

Sit palataan ajassa taaksepäin ja kerpeleitten erkkariin, joka oli sunnuntaina 12.6.2011. Perjantai ja lauantai meni osin turkkien hoitohommissa eli pistettiin vanhimmaisen kanssa Muru ja Greta näyttelykuntoon, tai siis niin näyttelykuntoon kun nyt rapisevalla turkilla sai. Gretan turkki ei enää irronnut sitä tahtia kun aikasemmin, että josko ois kesäasuun siirtyminen nyt loppusuoralla, mut Murulta lähti karvaa sit senkin edestä. Toisaalta pönäkälle veteraanille (joo, en ole saanut Murua laitumaan) ohuempi turkki on ihan varmasti eduksi, ainakin näytelmissä, ei näytä niin pullukalle.

Siistityt missit oottamassa missikisoja

Miten niin juoksuset tyttelit ei saa sinne tulla??

Lähdettiin matkaan hyvissä ajoin, että ehditiin helteen alta perille, sitä kun ei ole ilmastointia tuossa meikäläisen kotterossa. Ajotus oli aika loistava, siis päivän lämpötiloja aatellen. Mukana oli telttakatos, joten leiri pystyyn. Päivä oli hehkuvan helteinen ja kävi kyllä Murun ja Gretan päälle. Greta kärsi selkeästi tummasta turkistaan, vaikka pidettiin, aina kun mahdollista, märkää ja kylmää pyyhettä molempien päällä, pyyhkeitä kun sentään älysin varata kylmälaukkuun eväitten ja kylmäkallejen seuraksi.



Greta "pääsi" kehään ennen Murua, avoimessa luokassa kun on. Patsastelu ois voinut mennä paremmin, mut ei se nyt huonostikaan mennyt. Liikkuminen meni suorastaan hyvin. Tulos oli ERI, joka oli ihan loistava saavutus. Kilpailuluokassa Gretasta oli sitten jo puhti poissa, enkä saanut neitiä millään innostumaan juoksemisesta. En kyllä yhtään ihmettele, ei siinä helteessä mikään ihme. Lopputulos Gretan osalta AVK4.



Muru esiintyi suorastaan loistavasti kun ottaa huomioon, että viimeksi on ollut kehässä 2005. Pönötti kun konkari konsaan ja ravas. Eikä tuomari sanonut mitään ylimääräsistä kiloista. Laatuarvostelusta ERI. Kilpailuluokassa helle kostautu sen verran, ettei liikkeet olleet enää ihan parhaasta päästä, tais mennä peitsillekin jossain kohti. Sijotus kuitenkin VEK3 ja SA kaupan päälle. PN-kisassa käytiin vaan kääntymässä.



Muru osallistui myös kasvattajansa kasvattajaluokkaan ja meni sielläkin ihan prosti, mitä nyt ei enää olisi jaksanut juosta samaa tahtia kun nuoremmat. Siitä ei ilmeisesti kovin rokotettu, koska ryhmä oli paras kasvattajaryhmä.



Parikisaankin olin kaksikon ilmoittanut, mistä näitä älykkäitä ideoita oikein pukkaakaan. Yllättävän hyvin esiintyminen lopulta meni kun ottaa huomioon, etten ikinä ole harjotellut kahden kerpeleen esittämistä yhtä aikaa, eikä Muru ja Greta ole esiintyneet koskaan yhtä aikaa. Greta oli pariluokassa jo ihan kanttuvei, joten Muru on toi vetreemmän näkönen otus...



Näyttelypaikalla oli onneksi mahdollisuus käyttää koirat suihkussa, nimittäin autohan oli kuin pätsi ja kun ei sitä ilmastointia... Kasteltiin siis Muru ja Greta, mätettiin kaikki kylmälaukussa olleet kylmäkallet konttiin ja märät pyyhkeet siihen päälle ja sit menoks. Aika hemmetinmoinen oli kotimatka ei voi muuta sanoa, jossain kohti tuntu jo, että aivotkin kiehuu.

Erkkariin osallistuivat myös Gretan veljet Porthos ja Rölli. Erkkarissa otettuja kuvia kaikista (Muru, Greta, Porthos ja Rölli) on kotisivuilla koirien gallerioissa. Kiitos vanhimmaiselle nelikon kuvaamisesta!

Erikoisnäyttelyn täydelliset tulokset valokuvineen löytyvät LeoNetistä ja lisää kuvia näyttelystä Pirjo Kaunosen sivuilla.

Seuraavaksi yritän saada inspiksen kirjottaa kasvattitapaamisesta sekä Heddan ja Fridan Riksun keikasta. Se nyt tulkoon mainituksi jo tässä, että Heddan juoksu alkoi 15.6, joten odottelemme Juhannuslemmen leiskuvan.

Lohja 5.6.2011

Greta yllätti kunnolla ja mä kun melkeen jo jätin menemättä kun turkki rapisee... Onneks en jättäny. Tuomarikin vaihtui matkalla ja leot tuomitsi tänään Maret Kärdi Virosta. Ryhmätuomari oli Juha Putkonen.

Kipazin Kiss of Passion AVO ERI, AVK1, SA, PN1, sert, ROP, RYP2




Ryhmässä on tullut oltua monet kerrat länderin kanssa ja muutaman kerran leonkin kanssa, mut vielä koskaan ei ole oma esittämä koira ryhmäsijotuksiin yltänyt, joten tunne oli kyllä aika huikea. Vähän fiilareita latisti helteisellä urheilukentällä vietetty pitkä päivä; alko ryhmässä olla rahkeet vähissä niin Gretalla kun meikäläiselläkin, enkä ollut ainoa, jolla oli sellanen olo, etten millään, en kertakaikkiaan. jaksa juosta enää yhtään ainoaa kierrosta, en ehkä askeltakaan. Niin vaan juostiin...

Ensin totesin, että hei Greta pääsi jatkoon viiden muun rotunsa parhaan kanssa. Se jo tuntu tosi hienolta. Sit pudotettiin kaks koiraa pois ja saatoin todeta, että ei halvata, nyt tuli ryhmäsijotus. Ihan mieletön fiilis kun meidän karvakatonen Greta-tyttönen seisoi kakkospaikalla. Nyt sit vaan turkkia kasvattelemaan...

Nähtiin Camikin perheineen, tulivat meitä moikkaamaan kun ei me ehditty kotio treffiaikaan. Oli tosi ihana nähdä Camia ja perhettään toki myös. Oli siinä pojalla ihmettelemistä, vaikkei paikalla enää hirmuista määrää koiria ollutkaan.

Ai niin ja Viivi voi ihan ok taas tällä hetkellä. Rohisee edelleen, mutta kamalat vatsakouristukset on ohi ja ruoka maittaa.

Voihan Viivi

Kesäkuuta mennään, hippulat vinkuen kohti Juhannusta ja kohtahan ne taas jo päivät alkaa lyhentyä ja yöt pidentyä, että jos alkaiskin ettiä joulukoristeita kätköistään ja miettiä lahjalistoja, vaikka kai se on ihan turhaa koska kohta sitä jälleen kerran mennään kohti Juhannusta...

Viivi on taas alkanut rohista. Osasin sitä kyllä ootella, viimekskin rokotusta seurasi useemman kuukauden hässäkkä rohinoineen ja räkimisineen, jostapa syystä olenkin venyttänyt rokotuksen niin pitkälle kun uskalsin. Rokotusaineina käytettiin niitä, joista ei aikaisemmin ole oireita tullut. Vaan taas rohistaan.

Niinpä Viivi kävi eläinlääkärin pakeilla perjantaina aamupäivästä. Veriarvot loistavat, miten ei yhtään yllätä, ei kuumetta, imusolmukkeet ei turvonneet, muutenkin kunto hyvä, mitä nyt rohisee. Viimeksi rohinat johti lopulta kunnon tulehdukseen, joten nyt alotettiin lääkitys ajoissa, melkeestä ennaltaehkäisevänä. Viivi sai antsapistoksen ja tabut kotio, joku Viiville uus lääke (ois pitäny taas hälytyskellot soida), joka kuulemma tällaisiin puree paremmin kun se lääke, jota Viiville on viimeksi käytetty. Voi aiheuttaa kyllä vatsaoireita, että jos ei maha kestä, niin sitten vaihdetaan vanhaan. Jep, jep.

No perjantaista siirryttiin ihan loistavasti lauantain puolelle ja tuli aika antaa eka pilleri. Vieläkin meni ihan ok, no vähän oli Viivi vastahankaan kun lähettiin ulos, mutta aattelin, että kun mentiin väärästä ovesta ja Viivi, kuten Arskakin, on kyllä niin kaavoihinsa kangistuneita, ettei pahemmasta väliä, mutta kun oikealla ovella asuu rva Lintu, enkä ois halunnut häiritä häntä pesimäpuuhissaan ennen kun ehtii tottua tohon möykkäkuoroon.

Siitä sit puita kärräämään, niitä on taas siunaantunut tonne klapintekopaikalle. Viivi kulki ihan normisti jaloissa. Siinä sit heittelin puita vajaan, selkä koiriin päin tietty, kun KePo tulee ja sanoo, että no onpa kuuma kun Viivikin on käynyt kyljelleen... Viivi, kyljelleen, kosteaan ruohikkoon, no EI IKINÄ, että ympäri ja joo'o siinä Viivi makaa kyljellään ruohikossa, tosin jouduin sanomaan, ettei se siihen ole käynyt, se on tajuton.

Neito kainaloon ja sisälle, tuli tajuihinsa kun kutsuttiin ja nostettiin. Sisällä Viivi läähätti ja näytti aika tuskaselta, viileitä pyyhkeitä päälle ja odottelemaan mitä seuraavaksi tapahtuu, pitääkö lähteä ettimään päivystävää. Vähitellen Viivi rauhottu, mutta aika ajoin tuli vatsakramppeja, sen oikein näki kuin vatsa jännitty ja kuin se jännitystila kulki etupäästä takapäähän. Välillä näytti siltäkin, että vois yökätä.

Vanhimmainen lähti hakemaan piimää kaupasta ja sitä sit varovasti jonkun verran pakkojuotin ruutalla Viiville. Vähitellen kaikki krampit lakkas ja vähän jo piti haukkuakin kun muutkin ja kävellä. Nyt makaa reporankana tietsikkapöydän alla, samanlaisessa "venyneessä" asennossa kun Astrakin makasi kipeän mahan kanssa.


Viivi reporankana,

eikä muutkaan mitenkään pirteiltä näytä...


paitsi ehkä punkkipantaansa villisti raapiva Totoro.


Lääkekuuri jää tauolle kunnes saan maanantaina soitettua hoitavalle lääkärille, että mitäs nyt tehdään. Tai no tiedänhän tuon, ainakin periaatteessa: jatketaan sillä lääkkeellä millä edelliselläkin kerralla, vaikkei olekaan niin tehokas. Paitsi jos ell pyörtymyksen takia haluaa tehdä jotain lisätutkimuksia, eikä suoriltaan määrääkään uutta lääkettä.

Joskus sitä miettii, että oisko kuitenkin parempi kerätä postimerkkejä (sekin vois olla nykyään haastavaa kun etanapostia tulee niin vähän, ei juur ollenkaan ainakaan kunnon postimerkillä höystettynä), tulitikkuaskeja tai vaikka kiiltokuvia. Ei tarttis niitten voinnista stressata, eikä murhetta kantaa. Toisaalta ei ne tulis mua ilosina ovelle tai portille vastaan, tai näin ainakin oletan...