Jaksaa, jaksaa...

Laiskaa on blogin päivittely, ei voi muuta sanoa. No toisaalta eipä meillä mitään ihmeellistä ole tapahtunutkaan, ei sillä, siinä varmasti yksi syy päivitysten vähäisyyteen. Toinen lienee meikäläisen tosi matala hemppa, ja joo, sen syy on tiedossa, mut asiat etenee ajallaan. Tähän soppaan kun lisätään mausteeksi ämpärillinen yskää, niin keitos on valmis; happi loppuu, eikä paukkuja pal ylimääräsiin riitä, ei aina ees ihan kaikkeen mihin pitäis, että sen takia mitään ihmeellistä ei kai oo tapahtunutkaan...



Frida täytti vuoden 1.8. Ei kyllä uskois, ei senkään puoleen, että tyttönen on tosi pieni, siro ja pentumainen olemukseltaan. Toisaalta teräksistä lihasta, sellainen kuiva ja lihaksikas... niin ja meidän mittausten mukaan just ja just rotumääritelmässä säkäkorkeudeltaan eli sen 38cm. Turkki on maailman helppohoitoisin, tiukka, rungonmyötäinen ja ainakin tällä hetkellä todella kova ja karkea. Pohjavilla, se vähä mitä on, on tosin poissa, se tullee vähän pehmetämään yleisvaikutelmaa.



Heddan masu puolestaan on viimein vähän kasvanut. Ruokahalu on vaihteleva, välillä menee hyvinkin, välillä ei maistu oikein mikään ja tänään sit meni sapuskat kun kaadoin lasissani olleen piimän siihen sekaan. Oisko kelvanna, jos oisin purkista pistänyt, mut kun näki jotta join sitä itekin. Toisaalta Hedda ei edelleenkään ole langanlaiha ja siitä on tullut tosi laiska liikkumaan, mitä nyt välillä pyhällä raivolla venyttää sisäkumia poikien ja Fridan kanssa, että mihin sitä energiaa kuluisikaan, joten syö mitä syö kunhan joskus syö. Liikkumaan sen sijaan kyllä "pakotetaan", ei tosin pitkiä lenkkejä, mut sen mukaan miltä näyttää.



Mahan kokoa katellessa tulee mieleen, ettei pentuja ole ehkä tosiaankaan kovin montaa. Sitten toisaalta muistan Boolin (C-pentueen emän), joka meille tullessaan oli mielestäni niin pieni, niin pieni, että hyvä jos sieltä neljä pentua tulee. No tuli 8 elävää ja yksi kuollut. Nähtäväksi siis jää mikä on tilanne Heddan osalta.

Viivi rohisee edelleen, muttei kovin pahasti. Kortisonikuuria on vielä jäljellä, että katellaan nyt miten tilanne kehittyy ja pitääkö mennä jälleen kerran lekuriin vai selvitäänkö näillä eväin. Niin ja tänään kyllä oon poltellut eteerisiä öljyjä kaikella aromaterapeutin taidollani, josko meidän molempien keuhkot siitä tokenis: Viivin rohinat ja meikäläisen yskimiset.

Murulta lähtee turkki (miten se nyt taas / edelleen voi lähteä, ei tajua) pölisten ja varmaan ens viikonloppuna veteraanikehässä on aika karvaton mummeli. No minkäs teet. Gretan turkki sen sijaan ei näyttäisi enää irtoilevan (sanoisko tähän, että oota vaan kun rupeet kampaamaan), paitsi rintamuksesta, joten neito on ehkäs joltisessa karvassa. Tosin valion arvon myötä ne pahimmat paineet katosivat Ja saa nähdä jaksaako meikäläinen ees kehässä hölkätä vai joutuuko vanhimmainen handleriksi.