lauantaina, maaliskuuta 15, 2008

Amanda ui laumaan


Amanda tuli meille torstai-iltana ja vietti ensimmäisen yön turvallisesti tuttujen kanssa. Perjantai-iltana totuus sitten valkeni Amandalle, se ei pääsekään mukaan lomamatkalle. Syy? Syy on se, että tässä on ooteltu Amandan juoksua alkavaksi jo iät ja ajat, eikä haluttu ottaa riskiä, että Amandan kotijoukkojen loma tyrehtyy tyngäksi sen takia, että Amanda aloittaa juoksunsa. Todennäkösesti siinä kuitenkin käy niin, ettei niitä juoksuja kuulu eikä näy, että ehkä Amandan ois pitänyt kuitenkin lähteä mukaan, niin juoksut ois alkaneet het ekana lomapäivänä...

Amanda on sopeutunut meidän laumaamme ongelmitta, vaan asuihan Amanda meillä ensimmäisen vuotensa, joten ihmekö tuo. Myös lauma otti Amandan hyvin vastaan, ei ongelmia, ihan ovat kuin olisivat aina yhtä laumaa olleetkin.


Tämän päivän päiväunet, Amanda ja Arska. Viivikin kiipesi joukkoon vähän myöhemmin, mutta valokuvaaja oli jo lähtenyt, joten siitä ei kuvaa saatu.


No mihin sä nyt menit, ihan kesken kaiken?


Vaan ei hätää, uni tulee ilman unitelinettäkin.

Ei kommentteja: