Tosimaailmasta fantasiaan

Aamussa tuntu selkeesti, että eilen illalla tuli luettua, jumitettua kirjan ääreen, vaikka kello kiisi huimaa vauhtia kohti keskiyötä. Uupumus raasto luomia alaspäin parhaansa mukaan ja duunimatka oli sellasta zombeilua. Ennen puolta päivää yletön väsytys oli onneks tiessään.

Ja mitä ollaan sitten tehty tänään, no ei mitään, ei kerrassaan mitään oikeesti mainitsemisen arvosta. Tai ehkä pitäis sanoa, että mä en oo tehny mitään (muuta kun lämmmittäny takkauunin ja lukenu), KePo kyllä ja nuoriso. Koiratkin kulki KePon mukana millon minnekin, mökillekin. Tässä se nähdään, ei mulle sais sellasta kirjaa antaa, joka on mulle mieleen, ajantaju ja tosimaailma katoaa täysin. 25 osaa, kuulette meikäläisestä seuraavan kerran varmaan joskus ens kesänä... toisaalta eka osa on jo luettuna ja joululoma edessä, joo, ehkä jo joskus tammikuussa

Totoro patsastelee

Tänään oli Totoron "tottistunti" ja ajaa hurruutettiin Veikkolaan. Totoro on hauska kun se istuu pakussa pelkääjän penkillä omissa vöissään ja on tarkkana kuin porkkana, syynää liikennettä ja aina kun pistän vilkun päälle se vilkasee mua kysyvästi. Siinä liikenteen seuraamisen sivussa Totoro muutenkin tuntuu pitävän kontaktia.

Perillä tehtiin pieni ja nopee lenkki, Totoro sai haistella, nostella koipee ja vähän päästää höyryjä, sen mitä nyt taluttimen päässä kykenee höyryjä päästämään. Sen jälkeen sisätiloihin tunnille.

Alotettiin pöydältä (siis meidän ekat viis kertaa "tottista" on lähinnä näyttelyjuttuja). Kolme kouluttajaa syynäili Totoroa, kaiveli hampaita, puristeli palleja, kopeloi, rapsutti, sipsutti, hiipi, tuli vauhdilla, pyöri ympärillä, kurkki, kumarteli jne. Ja Totoro oli täysin cool, seisoi pöydällä upeasti ja ryhdikkäästi, en ees taluttimesta pitänyt kiinni, näyttelytalutin lojui pöydällä. Tuntuu tosiaan kuin mitään ongelmaa ei oliskaan, ja ehkei enää olekaan. Toisaalta nyt kaikki tyypit ovat olleet naisia...

Harjoteltiin ravaamistakin, se menee ihan kiville edelleen, Totorossa on liikaa vauhtia ja intoa. Seisominen sen sijaa sujuu loistavasti ja käskysanakin tuntuu olevan tuttu, sitä totellaan heti. Pöydälle Totoro nyt yrittää kavuta aina kun mennään pöydän ohi, pöydän osalta tapahtunut positiivinen ehdollistuminen. Sovittiin, että opetan Totorolle "suullisen naksun", jota voin käyttää ihka oikeassakin näyttelyssä ja jonka avulla saadaan ravi kohdalleen. Seisomista täytyy harjoitella siltä kantilta, ettei Totoro hae tiettyä kohtaa suhteessa meikäläiseen, vaan jää seisomaan mihin kohti vaan. Nythän Totoro kääntyy aina mun eteeni tietyssä kulmassa ja hakee sen kulman ihan väen vängällä.

Kotimatkalla mietin sopivaa "naksusanaa", sellaista, joka on lyhyt, ytimekäs ja istuu mun suuhuni. Testailin ajatuksiani Totoroon siinä kotia kohti ajellessani ja luulen, että meillä on nyt sana valittuna, tänään täytyy alottaa sen harjoittelu.

Juteltiin vähän Cellon puomilta putoamisestakin ja kouluttajat olivat joka iikka sitä mieltä, että parempi, jos Cello nyt yhdisti putoamisen punapuseroiseen naiseen, siihen siedättäminen sujuu ihan kotioloissa, pahempi jos puomin osalle jäi jotain ongelmaa, sitä kun on vaikeempi treenailla noin vaan ohimennen.

Nyt taidan painella kirjan pariin, toivottavasti huomaan mennä nukkumaan ennen kuin kello herättää duuniin...

Nuo kaameat punapuseroiset naiset

Aamu-uupumus jatkuu ja sitä on alkanut esiintyä koirillakin. KePo ei aamuvuoronsa kunniaksi oo saanut enää kun Arskan ja Totoron mukaansa, loppukööri vetää sikeitä autuaan onnellisina. Tai no Aasa on välillä lähtenyt kerjäämään ruokaa siinä vaiheessa kun on kuullut KePon olevan ruokapöydässä syömässä aamupalaa, sitä se laiharilla oleminen vanhalla rouvalla teettää.

Missillä ja Hempalla oli tänään oikein lottovoittoaamu. Katoin siinä aamupuuhien lomassa, että pariskunnalla on heinät vähissä, joten kävin ettimässä heinäpussin ja ei kun häkki auki. Heinät olikin pakattu yllättäen niin tiiviiksi paakuksi, etten millään saanut siitä siistiä ja pientä heinäkasaa revittyä marsuille, joten lopulta annoin periksi ja työnsin häkkiin heinää sellaisen valtavan möykyn, jonka sitten yritin repiä vähän kuohkeemmaksi.

Hemppa rakastaa kun heinää on oikein paljon, joskus laitan sen takia tarkoituksellakin häkkiin runsaasti heinää, joten nyt herra on ollut ihan onnessaan. Iltapäivällä ei suvainnut tulla edes mökistä ulos (mökin oviaukko oli vuorattu heinällä, siinä oli vaan pieni kurkistusreikä) namia hakemaan. Pienestä se ilo irtoaa kun on irrotakseen ja on ihana kattoa onnellisia marsuja touhuamassa tai / ja köllimässä hirmuisessa heinäläjässä. Ne autuaat ilmeet on jotain niin mahtavaa kateltavaa, ettei uskoiskaan.

Tänään oli akutätipäivä, joten duunista suoraan akutädin pakeille. Hoito oli tosi rentouttavaa, taas kerran. Lopuksi moksattiin, joten lähdin akutädin luota savulle haisten, siis se tuoksu oli niin voimakas, että haistoin sen itekin. Vanhimmainen het kiivetessään autoon kysy, että mikä täällä haisee. Tiedä sitten minkä polttamisesta ois epäilty ja mihin tutkimukseen ois joutunut, jos poliisi ois pysäyttänyt.

Iltasella oli Cellon toka agitutustumiskurssikerta. Uutena esteenä oli puomi ja keinu. Cello pääsi (joutu?) alottamaan puomista, joka oli kyllä mun mielestäni normaalia korkeempi, kapeempi ja kiikkerämpi sekä lisäks liukas. En silti hetkeekään epäillyt Cellon kykyä suoriutua hommasta, ehkä ois kannattanut.

Ylösmeno meni ihan ok, mutta vaakatasolla Cellolle iski korkeenpaikan kammo ja se päätti, että mä lähen nyt, heippa. Kouluttaja, jonka puolelle Cello päätti loikata, yritti pysäyttää Cellon, jolloin Cellon maahantulo oli kaikkee muuta kun tyylikäs. Cello ei kuitenkaan kiljassut, ei ontunut, ei aristanut mitään kohtaa ja liikku ihan normaalisti, että ilmeisesti ei kuitenkaan pahasti sattunut, täytyy tosin varoiksi seurata pari päivää.

Cellolle ei jäänyt kammoa puomia kohtaan, vaikka meni hyvin, hyvin varovasti vaakaosuuden tuon episodin jälkeen ja mulkoili koko ajan vainoharhasen näkösenä ympäristöä. Ai miksikö? No Cellon mielestä kouluttaja oli se, joka heitti Cellon maahan, joten kouluttajaa piti varoa, edes namit ei kouluttajan kädestä enää kelvanneet. Lisäksi ryhmässä oli toinen nainen, jolla oli punainen pusero, tätä Cello väisteli myös. En nyt tiedä pitäiskö asiasta olla iloinen vai surullinen; iloinen sen takia, ettei Cellolle jäänyt estekammoa, surullinen sen takia, että tästä eespäin kaikki punapuseroiset naiset voivat olla kauhistus. No aika näyttää kumpaa jos kumpaakaan ja ehkä punapuserokammon poisoppiminen on helpompaa kun puomikammon voittaminen, punasia puseroita kun voi harjotella missä vaan.

Tänään mä sitten tein sen, alotin lukemaan Jordanin Ajan pyörä -sarjaa. Oon siitä joskus vuosia sitten kirjastosta lainaten lukenut 11 osaa, nyt hyllyssä, ankaran keräilyn jäljiltä, nököttää 25 osaa. Oon pantannut lukemisen alottamista, mulla kun on paha tapa hautautua kirjoihin kun alkuun pääsen. Nyt kuitenkin alotin, alotin osasta 1. Aluks tuntu, etten edes osaa enää lukea kirjaa, joka ei oo tietokirja. Se tunne katos ekan 10 sivun mukana. Sen jälkeen tuntu, etten ikinä oo lukenut koko sarjaa, mutta muutaman kymmenen sivun jälkeen alko mieleen nousta muistikuvia sarjan tapahtumista. Pahaa pelkään, että tuota pikaa oon koukussa taas, enkä pelkästään Ajan pyörään vaan kaikkeen kertomakirjallisuuteen...

Maanantaifiilareita itse kullakin

Maanantaiuupumus pukkaa päälle jo aamusta. Luulen olevani hyvinkin ajoissa, mutta huomaan olevani vähemmän ajoissa, duunissa kuitenkin ajoissa ja näissä olosuhteissa kaikki on tehty ajoissa. Kotiin lähtiessä luulen olevani hyvinkin ajoissa, mutta huomaan olevani vähän liian ajoissa, kotona kuitenkin ajoissa.

Tuli tänään tuo ländereitä ja jellonaa -blogin ADHD-Duo -juttu mieleen ("On tämä koiran omistaminen niin ihanaa, verenpaine ainakaan pääse ikinä laskemaan normaali lukemiin.") kun kotona totesin, että Cello ja Totoro ovat ihan hepulissa ja loppu lauma on älyttömän huonolla tuulella, jokainen murisee ja purisee ja on kärttynen. Kun sitten hepuliheikit pomppi kun päättömät ja loppu sakki ärjähteli niille, niin se oli ah, niin rentouttavaa, että oikein tunsin kuin otsasuonet alko pullistua. Tein siis pahimman mahdollisen ja siinä kun trio töykeät murahteli duo pöllölle, niin meikä ärähteli kaikille... Vaan olisittepa kuulleet KePon ja nähneet kitarisansa kun KePo kotiutui.

Enpä tiedä mikä laumaa piinasi, tunnelma rentoutu jonkin ajan kuluttua, meikäläisen otsasuonet palasivat normaaliin olotilaan ja KePon kitarisat lakkasivat näkymästä. Ei tää koirien omistaminen ainakaan ykstoikkosta ole.

Ilta meni jonnekin, tai siis se meni Nummelaa kolutessa. Ensin postiin viemään paketteja, kirppiskamaa lähti maailmalle parin paketin verran, tietää aavistuksen tyhjempiä kaappeja, vaikka koluttavia komeroita piisaa edelleen, urakkaa siis riittää, eikä inventoitavasta romusta tunnu loppua tulevan.

Postista Honkkariin, tarkotuksena ostaa jotain putkijuttuja, mä niistä mitään ymmärrä, lopulta matkaan tarttu pari valaisinta, uus kelloradio ja toki ne putkijututkin. Lidlin kautta kotio. Lidlistä onnistuin haalimaan yhden joululahjan. Löysin sieltä myös ihan keittiön ja olohuoneen verhojen väriset kynttilät, joten ne oli kertakaikkiaan pakko ostaa, ei onneks maksaneet kun 99 senttiä, neljä pitkää kynttilää.

Ai niin ja eteiseen ostin uuden maton, nyt siinä on vanha petauspatja pysäyttämässä koirien tassuissa tulevaa hiekkaa ja kuivaamassa tassuja. Ihan tehokas se on, varsinkin sen kuivaamisen osalta, mutta vähän epäkäytännöllinen, paitsi Totoron mielestä, joka viihtyy nykyään ihan älyttömän hyvin eteisessä petarilla leikkimässä, pureskelemassa puruluita ja hautaamassa aarteitaan joko petarin alle tai sitten kenkien sekaan. Nuorelle herralle siis pehmeä matto hyvin kelpais.

Oon nyt kulkenut pari päivää koirien magneettipanta nilkassani. Jalka voi tosi hyvin, panta auttaa ihan aikusten oikeesti, eikä haittaa elämää vaikka on nilkassani 24/7. Oon vaan ryhtynyt miettimään, että millasia juttuja kohta alkaa liikkua, se nimittäin ei näytä ihan normaalin ihmisen nilkkakorulta, toisaalta onko koiraihminen koskaan mikään täysin normaali ja on se niinkin kun vanhimmainen sano hälle asiaa tilittäessäni: kunnia meni, mutta maine kasvaa.

Lopuksi sarjassamme kuolemattomia lausahduksia, vetämättömiä viisauksia:
Suomen sää on sitten kummallinen: aina sataa tai ei sada (by MF).

Saanko sun vierees tulla?

Pieni vain pyyntö olisi mulla,
saisinko Arska sun viereesi tulla?


Arska ei tahdo, Arska ei huoli:
Sä olet poika levoton nuori.


Vaikka oon melkonen koltiainen
niin olen pieni ja kiltinlainen.


Arska se murraa, ei viereensä ota,
hammasta näyttää; varohan tota.


Totoro koittaa lähemmäs päästä,
ei eleitä, ilmeitä, tekoja säästä.


Ärjähtää Arska, alahan mennä,
tiehesi tältä sohvalta lennä!


Totoro tuumii, jos kaatuis tähän,
pääsis lähemmäs edes vähän,


ihan hiljaa paikalla maaten,
rauhaisan unen Arskalle taaten.


Pieni vain pyyntö olisi mulla,
saisinko Arska nyt lähemmäs tulla?

Meidän isät

Tässä nää meidän isät, näin isänpäivän kunniaks.


Arska, 8v, neljän karvakorvan iskä.


Cello, 2,5v, kahdeksan karvatassun isipappa.


Hemppa, kohta 5v, kolmen marsukersan isukki.


Joo, on meillä täällä vielä yks isä, toi meidän kaksjalkojen faija, jota myös KePoksi kutsutaan, mutta siitä ette nyt saa kuvaa.

Arska fan club

On aina mielenkiintosta seurata miten nuori koira kasvaa kiinni laumaan ja miten suhteet kuhunkin vanhempaan koiraan kehittyvät. Totoro on alusta asti kunnioittanut Aasaa ja Viiviä, arvon rouva ja neiti saavat olla ihan rauhassa ja Totoron käytös on hyvin kunnioittavaa. Vanhimmaisen Pipuliinaa Totoro yrittää aina liehitellä tunkemalla suuhun, suorastaan nieluun asti, sama Murun kanssa. Isänsä Cellon kanssa Totoro leikkii ja riehuu, kiusaakin Celloa toisinaan ja yrittää välillä väkisin vääntää leikkiä ja isipappa on hätää kärsimässä.

Arska sitten. Aluksi Totoron oli vaikea käsitää, että Arska on erilainen, Arska voi juosta päin, ellei väistä, Arska on toisenlainen. Sitä en tiedä ymmärtääkö Totoro, että Arska on sokea, mutta sen Totoro on oppinut, että Arska ei ole kuin muut ja Arskan kanssa on usein käyttäydyttävä erilailla kuin muiden. Aattelin, että siihen se jääkin, toisin kuitenkin on käynyt.

Arskasta on tullut Totoron idoli, Totoro on Arska fani. Totoron on ihan pakko tunkea liki Arskaa, vaikka Arska ei todellakaan halua nuorta nulikkaa iholleen, vielä vähemmän suuhunsa tai nuolemaan naamaansa. Totoro taas haluaa ehdottomasti olla Arskan äärimmäisen hyvä kamu, ihan paras kamu, ja kierii ja kiemurtelee Arskan edessä.

Hauskinta on ollut havaita, että viime aikoina Totoro on alkanut haluta myös nukkua liki Arskaa. Arska nukkuu jaloissani ja Totoron mielestä ihan parasta olis nukkua Arskan vieressä siten, että mun jalkani ovat siinä samassa kasassa. No Arskan mielestä se ei taas ollenkaan oo hyvä ratkaisu... Niinpä Totoro tulee yleensä ensin nukkumaan mun selkääni vasten, sitten kun Arska huokaa ja asettuu nukkumaan, niin Totoro alottaa hitaan "hiipimisen" kohti Arskaa ja yleensä lopulta pääseekin tavotteeseensa: Arska nukkuu toisella puolen jalkojani, Totoro toisella, pää siten, että koskee Arskaa.



Päiväaikaankin Totoro yrittää asettua liki Arskaa. Kun Arska makaa sohvalla, niin Totoro kiipeää toiseen päähän sohvaa ja käyttää usein tosi paljon aikaa päästäkseen Arskan kylkeen nukkumaan. Joskus Totoro jopa onnistuu aikeissaan ja "äijät" makaavat vieretyksin unia nähden. Suurimmaksi osaksi homma kuitenkin päättyy siihen, että joko Arska poistuu tai Totoro luovuttaa ja poistuu. No joskus Totoro tyytyy myös siihen, että saa nukkua sohvan toisessa päässä, kun Arska kuorsaa toisessa.

Sitten vielä päivän hyvä työ ja ihan kotikoneella istuen, itekin vähän ehkä viisastuen: "lahjoita" riisiä. Tohon jää kyllä helposti koukkuun... mutta hyvähän se vaan on

Kromfohrinkarvattomat ja tulikuumanpalvojat

Taannoin surin, että joudun viemään Jyskälän KV näyttelyyn kaks karvatonta koiraa, sillä karvattomia nuo ovat, Aasa ja Viivi, ei auta, ei ehdi mitään kasvaa esiin ennen Jyskälää, pelkkä pehmonen pohjavilla nököttää nahan peitteenä. Vaan tapahtui ihme, eipä tarvihekaan kaksikkoa turhaan raahata yli 300 km matkaa, tuli tuomarin muutos, mikä ihana lahja, saatoin perua kromfohrinkarvattomieni osallistumisen.

Näillä ihanilla marraskuun säillä oon saanut huomata, että meillä on monta takkakoiraa, tulikuuman kumartajaa, lämmön palvojaa. Ennen vaan tyttären Pipuliina nautiskeli takan hehkusta, nautiskeli joskus niin, että oli ihan tulikuuma kun tuli takan edestä meidän muiden luo. Enkä käsitä miten se siinä edes jaksaa olla, itellä käristyy nahka tuossa tuokiossa, ländreillä näköjään ei.



Kuvan laatu ei hääppönen kun yritin saada koko paistattelijakolmikon kuvaan mukaan. Koirilla on kyllä joku kameranhaistajaelin, koska oitis kun tartut kameraan, jonkun pää nousee, tässä Totoron, muutamaan sekuntia aiemmin olivat ihanasti kaikki kolme päät yhdessä, nenät nipussa.



Cello lähti oitis liikkeelle kun salama räpsähti, Totoro mietti tovin ja lähti kyllä myös kattomaan, että mitä mä oikein kamerani kanssa huidon.

Pieni kori ja vähän leikkikaluja?



Totoro ja puruluu... kai sitä voi luitaan näinkin kaluta, vaikka luulis niitä olevan mukavampiakin asentoja.

Pirteetä perjantai-iltaa kaikille, ei anneta sateen masentaa.

Nuo tädit flexeineen

Mä en enää koskaan, en ikinä, sitten Arskan kaihidiagnoosin armon vuonna 1999, oo osannu mennä koiran kanssa silmätarkastukseen jännittämättä. Yleensä KePo pitelee koiraa ja mä hyperventiloin penkillä. Joskus mietin, että ehkä mun ois viisainta pysyä kokonaan poissa, mutta toisaalta mä haluan kuulla myös sen mitä ELL sanoo, en pelkästään lukee lausuntoa. Ennen Arskan peilausta en koskaan jännittänyt koiran silmätutkimusta, en vaikka Antulla, ekalla leonkerpeleelläni oli kaihi, mutta sairas pentu oli niin hirmuinen shokki, että siitä jäi ilmeisesti joku elinikänen trauma, vaikka Arska on kaihista huolimatta elänyt täyttä koiranelämää jo yli 8 vuotta ja mennä porskuttaa täyttä häkää edelleen.

Tänään oli vuorossa Cellon peilaus, edellisestä kerrasta kun on jo reilusti yli vuosi ja kun kaiken harkinnan, tuskasen mietinnän, sukutaulujen pläräämisen sun muun jälkeen olen päätynyt siihen, että seuraavan(kin) Kipazin-pentueen isä on Cello, jos Luoja suo, vaikka Cellon edellinen pentue ei vielä ole vuotta. Toisaalta ei se seuraava pentuekaan vielä oo syntymässä, juoksutkin on todennäkösesti vasta ens vuoden puolella, tai näin toivon, ja suunnitelmia voi aina muuttaa, jos jotain aihetta siihen ilmenee.

Eläinlääkäriin siis. Ooteltiin siinä vuoroamme odotushuoneessa kun ovesta pölähtää tätönen, jolla flexissä joku pieneltä ja hyvin nuorelta näyttävä terrikka... tai joku (lue: en tunnistanut rotua). Koira säntää ovenraosta kuin salama ja suuntaa jalat villisti tyhjää sutien suoraan kohti Celloa, joka silkasta yllätyksestä murahtaa varsin uhkaavasti, onneks flexi jumahtaa jonnekin tädin pikku kätösiin ja naru loppuu naperolta just 10 cm ennen Celloa.

Jotenkin villisti joka suuntaan tempova pikkukoira pysyy ilmottautumisen ajan tätösen jaloissa. Ilmottauduttuaan täti menee punnaamaan koiraansa, lopulta vastaanottoapulainenkin on apuna. Juu en ihmettele, ei meidänkään koirat jostain syystä ELL:n vaakaan mielikseen mene, ja tässä sittiäisessä tuntu vauhtia piisaavan. Tuokion tohinan jälkeen karvakerä livahtaa pakosalle ja säntää hirmu höökää nurkan takaa kohti Celloa, flexi vapaalla tietty. Työnnän jalkani Cellon nenän eteen ihan varmuuden vuoksi, vaikka Cello näyttääkin jo enemmän uteliaalta kuin mitään muuta. Saan kun saankin pidettyä otukset erossa toisistaan.

Lopulta täti asettuu istumaan meitä vastapäätä, odotushuoneen toiselle reunalle, koira sylissään. Huokaan helpotuksesta, ei pitäis. Kohta täti inspiroituu kun Cello on lattialla ja päättää päästää omankin koiransa lattialle seurauksella, että se säntää taas hurjaa höökää kohti Celloa. Cello on onneksi ehtinyt koota ittensä jo ihan kokonaan ja todeta, ettei moisesta ilopilleristä vaaraa ole, mutta Cellolla on se angiina. KePo nappaa muistutuksestani Cellon kainaloonsa, jolloin tätikin havahtuu kelaamaan koiransa luokseen.

Vastaanottohuoneen ovi aukenee ja edellinen asiakas tulee sieltä ulos. Tädin pikkupirpana säntää pöyrimään koiran ja omistajien jalkoihin. Iso koira on onneksi ihan ystävällinen, joskin hieman yllättyneen ja kenties aavistuksen närkästyneenkin näkönen. Taluttimen päässä oleva kaksjalka rientää viemään koiransa ulos ja pikkupallero siirtyy vaanimaan Celloa, joka kutsutaan sisään. KePo kantaa Cellon vastaanottohuoneeseen välttääkseen flexipallon.

No tää pieni koira oli ystävällinen, kuten myös omistajansa, koira oli hyvin nuori, pentu vielä, mutta eläinlääkärissä kun on usein kivuloisia koiria, jotka kipujen takia voivat olla tosi kiukkusia ja sen lisäks eläinlääkärin vastaanotolla on myös sairaita koiria, tarttuviakin sairauksia sairastavia ja niinpä oma koira voi saada minkä vaan tartunnan, jos sen antaa tervehtiä kaikkia. Nytkään tätönen ei kysynyt keltään, että minkä takia ovat siellä, päästi vaan oman pentunsa muiden iholle muitta mutkitta. Ite yritin pariinkin kertaan sanoa Cellon angiinasta, ei sen tosin enää pitäis tarttua kun lääkekuuria on jo useempi päivä syötynä, muttei vara venettä kaada, varsinkin kun vastapuoli oli niin nuori. Puheet tuntuivat valuvan kuin vesi hanhen selästä, ehkä tätönenkin jännitti jotain tutkimusta.

Cello tutkittiin vuorollaan ja hienosti poika käyttäytyi pöydällä, vaikka yrittikin pitää silmällä, etten vaan katoa ovesta... Luulen, että Cello aavisti kuin pal jännitän.

Tulos: terveet silmät!!!

Totoro treenaa

Tänään suunnattiin Totoron kanssa uusiin maisemiin opiskelemaan käyttäytymistä. Vähän oli Totorokin ihmeissään, kuten Cello eilen, myös Totoro selkeesti tajusi, ettei mennä sinne minne aiemmin. Ajoin auton parkkiin ja käytin Totoron sukkelasti ulkona, sen jälkeen mentiin autoon oottamaan, että meidän vuoro tulee. Siinä kohti Totoro vinkui kysyvästi kun mitään ei tapahtunut. Jos sää ois ollut toisenmoinen, niin oltais varmaan ooteltu ulkona ja kävelty vähän, mutta vettä tuli kun aisaa.

Kurssihan on siis yksityisopetusta, joten näin ekalla kerralla käytiin vähän läpi Totoron taustaa yms. koulutuksen kannalta relevanttia tietoa. Harjoitteiu jäi tänään lähinnä pöydällä olemisen harjotteluun, siis kun vieras kopeloi, ja Totorohan käyttäyty ihan upeesti. Kouluttaja sai tutkia, sai kaivaa hampaat suusta, sai rapsutella, tutkia korvat jne. Tuli vähän sellanen olo, että sorry kun nyt tänne tultiin, ei meillä näköjään mitään ongelmaa olekaan... No ens kerralla uudet kujeet ja mulla on mielessä pari ehdotusta kouluttajalle.

Pidän Totoroa vielä aika keskittymiskyvyttömänä, mutta huomasin yllättäen, että varsin hyvin Totoro jaksaa keskittyä meikäläiseen ja tarjoaa näyttelyseisontaa joka väliin kun ei tiedä, että mitä pitäis tehdä. Toisaalta se kostautuu vähän siinä, että Totoro pakkaa kääntymään joka tilanteessa mun eteeni seisomaan (Cello tekee ihan samaa), joten kun tänään vähän otettiin sivulle tuloa, niin se tahtoi mennä siihen malliin, että Totoro kyllä tuli sivulle, jäi siihen seisomaan ja kääntyi heti mun eteeni kun lakkasin palkkaamasta. Ohjeita sain siihen ongelmaan, joten ei kun ryhdytään harjottelemaan.

Ihan yhtä riemukkaissa tunnelmissa en tänään kotiutunut kun eilen Cellon kanssa, mutta totesin yllättäen, että ehkä muutamissa kohti täytyy päivittää mielipiteitään Totorosta ja nimenomaan positiiviseen suuntaan...

Cello-hehkutusta

Oon ihan älyttömän ylpee tosta pikku ketustani Cellosta, ihan kuplii ja on tosi hyvät fiilikset, mielettömän hyvä maku suussa tän illan jälkeen. Tänään oli Cellolla eka kerta "agilityyn tutustumiskurssia". En mä siitä agista, vaikka joku nyt vois niin luulla, ei musta agifriikkiä tuu kun ei tullut sillon vuosia sittenkään kun vielä seuroihinkin pääsi sen kun meni vaan, vaan Cellon käytös, tekemisen ilo, kontakti... no se kaikki, se oli jotenkin niin täydellistä tänään, oltiin ihan samalla aaltopituudella, mahtavaa.

Koirat oottivat autoissa sen aikaa kun väännettiin esteet paikoilleen. Cello oli jo matkalla vähän häkeltynyt, se kun oletti, että ollaan menossa koiratanssiin ja jo matkan aikana tajusi, ettei ollakaan. Niinpä, jouduttuaan oottelemaan autossa, sitä vähän jännitti kun mentiin kurssitilaan, se kun ei ollut mitenkään mahdottoman suuri ja paikalla oli aika monta isoa koiraa, pieniä myös.

Aluksi lämmiteltiin koiria ja niistä liikkeistä suurin osa olikin Cellolle koiratanssista tuttuja, eikä vieras paikka haitannut, Cello osasi liikkeet ja toimi moitteettomasti pienestä päälle näkyvästä jännityksestä huolimatta. Jo siinä kohti olin tosi tyytyväinen.

Hypyt meni loistavasti, hyppykäskykin on entuudestaan tuttu. Pujottelu ois varmaan mennyt loistavasti, jos ois emännän kädet pysyneet matkassa mukana, mutta ne tuntu aina olevan jossain väärässä välissä, edellä tai jäljessä. A, sekä isompi että pienempi (Cello aikuisena koirana sai mennä isonkin) meni ihan ok. Iso oli kyllä aika liukas ja Cellolta puuttu täysin vauhti, joten se mentiin sitten sellasta ryömintätekniikkaa käyttäen, pieneen otettiin sen verta vauhtia, että se meni hyvin.

Koskei koko aikaa tietenkään oltu esteillä, niin harjottelin Cellon kanssa paikalle jättämistä, sitä kun on vähemmän tullut harjoteltua. Aluks Cello yritti lähteä hiipimään perään, mutta lopulta sain sen oivaltamaan odota käskyn eli siis istu oottamassa kunnes kutsutaan. Harjoteltiin sitä myös hyppyesteen kanssa ja sain kun sainkin kiertää esteen toiselle puolelle rauhassa ja sieltä sitten kutsua Celloa. Täytynee tosin harjotella eleetöntä kutsumista, sillä jo nyt oli havaittavissa pientä aavistamista, varmaan liikautan jotain sormea tai huulia tai silmiä tai jotain, koska Cello lähti aina just silleen sadasosasekunnin liian aikasin, just kun eka henkäys lähti meikäläisen keuhkoista, ja kuitenkin vaihtelin aikaa.

Tehtiin muitakin sekä tottis että koiratanssi juttuja siinä ootellessamme omaa vuoroa jollekin esteelle. Olin niin ylpee kun saatoin pitää Celloa irti (kuten koiratanssissakin) ja se teki mitä käskettiin, eikä välittänyt siitäkään kun muut hyppivät, haukkuivat, säntäilivät jne. vaan pystyi keskittymään omaan suoritukseensa.

Olispa ihanaa, jos vois huomenna tulla kotiin yhtä hyvillä mielin, huomenna on nimittäin Totoron tottistunti...

Hiustaiteilija Totoro työssään

Eilen illalla nukkumaan käydessäni pääsin seuraamaan hiustaiteilija Totoroa toimessaan. Ensin työnnetään nenä hiusten sekaan ja hengitellään sinne rennosti ja mahdollisimman kuuman kiihkeästi, näin saadaan oikea kosteustasapaino kampausta varten. Eduksi on, jos makkarissa sattuu olemaan niin kuuma, että kammattava hikoilee muutenkin, mutta vaikkei hikoiliskaan, niin Totoron kuumat henkäilyt kyllä hoitavat kostutuksen.

Kun hiuksissa on juur oikea kosteus siirrytään vaiheeseen kaksi. Tässä kohti asetellaan pää vasten hiuksia siten, että parta ja alaleuka lepäävät hiusten seassa. Näin hiuksiin saadaan oikeat muotoiluaineet. Sitten alkaa pöyhintävaihe: nenää ja kuonoa työnnellään pitkin päänahkaa ja hiuksia käännellään sinne sun tänne. Päätä lepuutetaan tovi, jotta hiukset ehtivät taipua oikeaan asentoon ja seuraavaan kohtaan sama juttu. Kampaus viimeistellään lepuuttamalla päätä kammattavan kasvoilla, kaulan päällä tai huohottamalla kammattavan korvaan, näin kammattava pyöräyttää päätään ja hiukset asettuvat juur kun niitten pitääkin.

Aamulook oli taas aivan loistava made by Totoro.

Piti olemani tänään hieronta-alkeita opiskelemassa, koiran hierontaa nimittäin, mutta koska meillä on nyt kaks potilasta, Totoro ja Cello, niin kouluttajan kanssa pidetyn neuvottelusession jälkeen päätin jäädä kotiin, ihan varmuuden vuoksi. Angiinan ei pitäis tarttua helposti ja nytkin se on nimenomaan sillä kaksikolla, joka on aina toistensa suussa, mutta mites noi muut, kantaako vai eikö. Lääkekuurilaiset ei enää tartuta, muttei lääkekuurilaisia saa hieroakaan, paree siis pysyä poissa mahdollisten tautipesäkkeiden kanssa.

Puuhaa ei tästäkään päivästä oo puuttunut. Nyt kämppä alkaa näyttää ihan siltä kun oisin muuttamassa jonnekin... Tosiasia on, että yks laatikko on kiertoon lähtevää, yks on myynnissä olevia, yks on hyväntekeväisyyteen menossa ja yhdessä loodassa on ens kesän pentutapaamiseen arpajaiskamaa. Sit on vielä pussukoita: KePolle talliin säilytyskippoja, äiteelle menossa olevia pulloja ja purnukoita säilömistä varten, roskapusseja. Käsittämätöntä miten pal kamaa meille oikein mahtuu kun ei tota säilytystilaa kuitenkaan kovin paljoo ole. Tästä vois tietty päätellä, että osaan ainakin pakata kamat tilaasäästävästi. Jatkossa osaan toivottavasti myös pistää tarpeettoman oitis kiertoon enkä vaan tunkea jonnekin kaapin perukoille.

Espoon pentunäyttely

Tänään suunnattiin Espoon pentunäyttelyyn turisteilemaan. Totoron oli tarkotus osallistua, mutta angiina söi matkaeväät ja potilas parantelee itteään kotosalla. On tosin jo ihan pirtee ja tänään sai tovin riekkua ulkonakin, ehkäs jonkun 5 minuuttia, sitten pitikin jo köhiä, ei sovi juokseminen vielä Totorolle... Mutta lepäämään tuo ei enää silleen suostu, nytkin rökittää kumikanaa oikein olan takaa.

Oli oikeestaan älyttömän kivaa olla vaihteeks ihan vaan turistina, sen kun oli vaan ja höpötteli ihmisten kanssa, rapsutteli koiria ja silleen, erityisterkut kiihkeälle suutelijalle Timonille. Muutaman kuvankin yritin ottaa, vaikka tollanen parkkihallivalaistus ei kyllä oo mikään valokuvaajan unelma ollenkaan. Kuvista ei tullut kaksisia, mutta positiivista kyllä niistä tunnistaa kuka kuvassa on.

Tässä oikein päivän "loisto-otos" ROP Roppa ja VSP Padi


Kotisivujen uutisia päivittäessä tuli taas huomattua, ettei sais olla laiska ja copy-pasteta, vaan pitäis jaksaa naputtaa asiat ajatuksella, sivulle kun hupsahti ensin ihan väärä tulos. Sitä kun kopioituun tekstiin muutti nimen ja linkin, niin siinä oli omasta mielestä ihan riittämiin, joten jäi näyttelyn lopputulos muuttamatta. Mitään maatakaatavaa vahinkoa asiasta tuskin aiheutui, varsinkin kun huomasin virheeni varsin sukkelaan, ja ehkä taas vähän aikaa muistan naputella asiat ajatuksella enkä vaan mekaanisesti kopioiden.

Muuten päivä onkin mennyt kaappeja kolutessa. Päätin käydä kaikki koirien kuppi-kippo-kama -valikoimat läpi ja laittaa osan johonkin lahjotuksena, kun vaan nyt keksin, että minne ne käytetyt kupit ja rojut lahjottaisin. Ehkäs paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle... tai jonnekin muualle. Muutakin kamaa oottelee, että keksin minne sen kaiken vois laittaa kiertoon. Ehjää ei huvittais roskiinkaan heittää ja kirppikselle en todellakaan jaksa lähteä kamoja myymään.

Jaahas, jos menis hämmentelemään takkaa ja jatkamaan kaikkinaisia puuhia. Lepposaa lauantai-iltaa itse kullekin.

Lämpöhakuisuutta

Loppusyksyn kosteilla länderi on lämpöhakuinen,



vaan kukapa ei ois.

Yöuniterroristi Totoro

Totoro nukku yönsä tosi hyvin, samaa ei voi sanoa meikäläisestä, KePosta kai sitäkään vertaa... Illalla nappasin Totoron viereeni, se ei ehkäs muuten oiskaan tullut, sillä kun oli hippasen huono olo nukutuksen jäljiltä. Lopulta herra oikas ittensä pitkin pituuttaan kyljelleen, jalat suorina, ja valtas varmaan melkeen puolet punkan leveydestä, mutten millään raatsinut siirtää Totoroa kun se viimein vaipui levolliseen uneen, Totoro kun oli niin kipeen olonen ja oli nukkunut niin kovin huonosti pari vuorokautta.

Nukuin levottomasti kun vahtasin ja varoin Totoroa, eikä Totoron alle levitetty muovitettu frotee ainakaan nukkumista helpottanut, mutten halunnut, että Totoro oksentaa patjalle, ei tosin lopulta oksentanut ollenkaan. KePolla oli asiat vielä heikommin; ei kai nukkunut pal ollenkaan kun oli kuulemma roikkunut osin punkan reunan yli suurimman osan yötä.

Aamulla oli sitten edessä "anna Totorolle pilleri" -ohjelma. Kosken ois millään halunnut työntää sormiani toisen kipeeseen nieluun, niin päätin kokeilla, että meniskö pilleri ihan noin vaan ja kuorrutin pillerin paksulti ehdalla voilla, otin lihapullan paloja valmiiks käteen, sit voiklöntti Totoron suuhun ja kiireesti lihapullaa tyrkylle. Kun vielä muu lauma norkoili ympärillä kuola suupielistä valuen, niin hups heijaa pilleri katosi Totoron mahaan.

Aamupäivällä sain vahvistuksen, että Aasa korvaa nyt Totoron Jyskälän näytelmissä. Tiedä sitten kuin pal karvaton Aasa seuranaan karvaton tyttärensä Viivi, tuomarilta pisteitä kerää, mutta minkäs teet. Alunperin ilmotin Viivin Totoron seuraks, ettei Totoron tartte tehdä niin pitkää matkaa ilman koiraseuraa... nyt taas tuntu jotenkin tyhmältä raahata Jyskälään vaan "seuraneiti" Viivi, joten sitten mukaan Aasa. Että sellanen kierre.

Kun kotiuduin duunista, niin eteisessä ootti pirtee Totoro, jolla oli vauhtia enemmän kun laki sallii. Välillä vielä sai röhinäkohtauksen, varsinkin riekuttuaan tovin. Ruoka maistui hyvin, vettä oli juotu kiitettävästi ja antibiootti katosi lihapullan seassa Totoron nieluun ongelmitta. Totoro ei selkeesti oo mikään raspikurkku.

Voin hyvin kuvitella kuin raspikurkku Aasa tai sihtikurkku Viivi vähän aikaa pyörittelis lihapullan palaa suussaan ja sen jälkeen pilleri ois lattialla ja lihapulla vatsalaukussa. Pahimmoillaan, vaikka käsikopelolla asian tarkastaisin, pilleri saattais olla piilossa parran seassa ja kun huomaisin sen jossain vaiheessa, niin en vois tietää, että jäikö ottamatta aamu- vai iltapilleri vai onko parrankoriste ehkä jopa edelliseltä päivältä ja kuin moni pilleri on ehkä kulkeutunut parrassa pihalle ja jäänyt sinne. Koirien pillerit pitäis olla kirkuvan punasia tms. jotteivat katoaisi länderin parran uumeniin.

Pyykkikone on tänään laulanut lauluaan ja nyt jodlaa kuivausrumpu, vaan sainpa kaikki Totoron liman ja oksennuksen kuorruttamat vermeet pestyä. Ja ens yönä ei tartte nukkua muovitetun froteen reunat ihoon liimautuneina Totoroa varoen vaan voi palata takasin normaaliin.

Nyt saunaan

Tekniikan ihmeitä, eritteitä ja näyttelyhäslinkiä

Aamu valkeni (ai miten niin valkeni??) märkänä ja tihkusena. Yö oli lopulta aika rauhallinen, vaikka vähän pelkäsin, että saadaan kaikki valvoa kuuntelemassa Totoroa. Toisin kävi: Totoro rauhottu viereeni ja heräsin vaan pari kertaa Totoron yökkäyskohtauksiin. Hetken jo ehdin toivoo, että vaiva ois ollut ohimenevää, mutta ei, aamulla "hinkuyskä" sen kun jatku jatkumistaan, eikä Totoro ois millään menny ulos ees yhden pienen pissin vertaa. Yritin järkätä Totorolle tyynyjä liki takkauunia, lämmitin sen nimittäin eilen ja ihan Totoroa silmällä pitäen. Sinne potilas jäi oottelemaan iltapäivää.

Pompattiin vanhimmaisen kanssa Mondeoon ja tuota pikaa siinä alko joku varotusvalo vilkkua. Todettiin vanhimmaisen kanssa, että ei oo totta, KePo saa taatusti hepulin, jos me nyt joudutaan soittamaan sille. Vanhimmainen kaivo ohjekirjan hanskalokerosta ja etti merkkivalon merkityksen sillä aikaa kun mä vaan pokkana ajoin eteenpäin. Joku jarrupalojen "kulumavalo" se vaan on, ei siis mitään hätää, jatkettiin matkaa keventynein mielin.

Tänään se sitten iski, meinaan aikakriisi. Porhalsin duuniin, tilasin Totorolle ELL-ajan, suhasin aamuduuneja, peruutin Totoron huomisen tottistunnin jne. Sit istuin alas ja katoin kelloo: ÄÄK miten se voi olla jo melkeen ykstoista. No kai se aika on vaan kiitänyt niin nopeesti, sattuuhan sitä. Pistin puhelinmen äänettömälle, ruokatunnilla en luuriin vastaa, ellen oota jotain tosi tärkeetä puhelua, nappasin eväspussin kainaloon ja painelin kahvihuoneeseen. Hiljaselta näytti, meniköhän kaikki muut yhteen palaveriin. Onneks vilkasin kelloa ennen kun tuuppasin ruokani mikroon, 10.00. Jätin eväät jääkaappiin, otin kupin sumppia ja tallustelin takasin paikalleni. Ohhoijaa.

Ai niin, koko viikonlopun pohdin kuumeisesti, että keitä ilmottaisin Messariin, jos ketään. Vielä eilenkin mietin pää savuten ja kaiken lisäksi se oli ihan turhaa vaivaa. Kohtalo päätti, ettei meidän koirista kukaan osallistu; nettiyhteys katkes illalla, ennenkuin ehdin ketään ilmotella, eikä startannut enää uudelleen. Turistina siis paikalla ja varmasti se on rentouttavampaa niin. Tai no kasvattajaluokka on ilmotettuna, sen ilmotin jo aikasemmin, että jos hyvin käy, niin sellanen on, eikä siihen mun omia koiriani tarvitakaan.

Duunista suhasin akutädin vastaanotolle. Aina yhtä rentouttava kokemus, tosin hoidon jälkeen pitäis aina olla aikaa vähän lepäillä, eikä sitä taaskaan ollut. Piti nimittäin ehtiä käyttää koirat ulkona ennen kun lähdettiin Totoron kanssa ELL:n pakeille. Ja jos oisin arvannut etukäteen, että saan kaapia lattioilta myös sata kiloo Totoron yskimää limaa, niin en ois varmaan osannu rentoutua ees hoidon aikana.

ELL tutki Totoron ensin päälisin puolin, ei mitään ihmeellistä, ees kaularauhaset ei olleet kovin turvoksissa. Onneks Totoro malliks ryki siinä pöydällä, ettei ELL pitänyt mua ihan luulotautisena. Tai no, ei ois pitäny, kyllä mä sen tiedän, mut parempi näin. ELL sit kysy, että haluanko, jotta rauhotetaan nielun tutkimista varten. Tottakai halusin! Aasan iskeemisen vaskuliitin jälkeen en jätä mitään sattuman varaan. Totoro siis uneen. Angiina löyty nielusta piileksimästä ja kitalaessa oli joku tulehtunut plätti, siihen on joku kova osunut. Antibioottipiikki pakaraan ja loppukuuri taskuun, sen jälkeen kassan kautta kotiin.

Niin siinä sitten kävi, että Totoron näytelmät on tältä vuodelta näytelty, antidoping iski, ja kattaa sekä 3.11. Espoon (meen kyllä turistina sinne kasvattien edesottamuksia kattomaan), 11.11. Lahden (sinne en ees turisteile) ja 17.11. Jyväskylän (saan ilmeisesti vaihdettua Totoron Aasaan). Vaan tärkeintä on puutarhan hoito, eikä sekään ole niin kovin tärkeetä... No aikusten oikeesti just nyt tärkeetä on, että Totoro toipuu sukkelaan, näytelmistä viis.

Ai niin, eläinlääkärin pöytä (ja miesELL) sopi Totorolle vallan mainiosti, ei mitään ryppyilyjä, ei mitään "näyttelypöytäshowta", uskomaton penska. Cello oli kanssa aika uskomaton, se makas ja vahti Totoroa niin kauan kun Totoro oli narkoosipöhnässä, kanto jopa suussaan nappuloita Totoron viereen. Outo koira.

Lopuks pari kuvaa...





Ja vielä isipappa vahtimassa poikansa unta.

Maanantaijännitystä kerrakseen

Maanantai alko sanoisinko mielenkiintosesti. Hyppäsin pakuun, starttasin, koneen ääni oli vähän "raskas", siirsin pakun, vanhimmainen hyppäs autoon ja lähdettiin... tai kuviteltiin lähtevämme. Vaihteet oli oudot, eikä oikein toimineet, öljynpainevalo vilkutti. Pakin sain päälle, paku takasin "porttikonkiin" ja soitto KePolle. Ei ne ongelmat kuulemma voi liittyä toisiinsa. Jaa, no ei sitten. Vanhimmaisen kanssa yhdessä tuumin lisäiltiin öljyä ja lopulta kaikki näytti olevan ok, öljynpainevalo sammu, vaihteetkin tuntu taas toimivan.

Sen verran kuitenkin tulin varovaiseks, että oottelin mahdollisimman pitkää väliä ennen kun tuuppasin isolle tielle ja sillonkin suunnilleen pientareen puolelle. Onneks olin kaukaa viisas (tai ehkä se viisain ratkasu ois ollut jäättää kokonaan lähtemättä). Kakkosta ei löydy, kolmosta ei löydy, mitään ei löydy, lopulta ykkönen, kakkonen, kolmonen, päästään Myllylammelle, jossa on pakko antaa periks; päätän kääntyä takasin kotio. Ajetaan kunniakierros kylmäpisteen ympäri, tielle kun on jonoa, enkä halua siinä jonossa arpoo vaihteita, joten jäädään parkkiin kylmäaseman viereen oottelemaan aikaa parempaa liittyä Turuntiehen.

Lopulta jono katoaa, starttaan auton ja ootan mielenkiinnolla, että löytyykö pakki, eteenpäin kun ei pääse. Löytyy. Sitten uus jännitysmomentti; löytyykö ykkönen... löytyy, sillä siis liikkeelle, totesin vanhimmaiselle, että tarvittaessa ajetaan vaikka ykkösellä, nelivilkut päällä, se pari kilsaa Turuntien vartta, että päästään kotio. No suoralla vaihteet alkaa kuitenkin taas toimia ja päästään asiallisesti liittymään, josta kurvataan Lepikontielle, vaihteet katoaa, onneks tie on myötämäkeä, joten kytkin pohjassa valutaan kotiportin viereen. En ala sompaamaan pihaan, pakuhan vois hyytyä vaikka poikittain tielle, sitä riskiä en ota.

No meiltä kulkee busseja "tosi taajaan" päiväsaikaan, Nlaan ei ollenkaan millonkaan, joten jäädään vanhimmaisen kanssa kotio. Keskimmäinen, jolla on vapaapäivä, löytyy jostain viettämään aikaa meidän seuranamme, tuo vielä kahvipullatkin tullessaan. Siinä se päivä vierähtää rattosasti henkeviä keskustellessa...

KePo sai kun saikin pakun ajokuntoon illan pitkin, tosin luulen, että taidan ajaa Mondeolla ainakin huomenna...

Totoro "ryysti ilmaa" koko armaan päivän. Viikonloppuna teki sen ihan muutaman kerran, mutta tauti ei ainakaan oo hellittämässä, pahenemassa paremminkin ja illalla Totoron oli jo melkeen mahdotonta liikkua tai tehdä mitään saamatta ryystämiskohtausta. Ois tietty voinut mennä ELL:n vastaanotolle tänään, kun oli kotona, mutta kun ei ollu sitä autoa. Illalla Totoro oli varsin vaisu, makas vaan tyynyllä kuuman takan ääressä ja hiippaili kuin varjo paikasta toiseen hirmuisen "hinkuyskän" säestämänä. Epäilen nielu(risa)tulehdusta, katotaan mitä ELL sanoo, tilaan ajan huomenna het aamulla.

Tuulensuojasta hyvää yötä!

Koirarullia, rullakoiria...

Sunnuntai on kulkenut lepposasti iltaan asti. Hikistä puuhaa on kyllä riittänyt, nimittäin nyppäsin Aasalta ja Viiviltä turkit pois ja hiki tuli, molempien kanssa ja vielä uudelleen kun siivosin keittiön kaappien pääliset.

Ei Viivi, eikä varsinkaan Aasa, erityisen karvattomalta näytä, turkit tuntuvat vaan pehmeiltä. Nyt ei sitten kun toivoen, että Viivin sukkelakasvunen turkki ehtii kehittää muutaman karkeen karvan ennen Jyskälää... Silkkaa toiveajattelua sanon minä. Oli vaan pakko valita kahdesta pahasta: kalju tai ylikukkinut höttö, valitsin sen kaljun, varsinkin kun jo Lahteen oli työ ja tuska pitää turkki edes siedettävässä kunnossa. Tai ehkä ihme tapahtuu ja Viivillä on turkki yllään vajaassa kolmessa viikossa... Nauraiskohan, vai itkisköhän... taidan parkua suureen ääneen.

Tätä tää tietty on näitten kanssa. Murua en onneks ehtinyt Messariin vielä ilmottaa, koska nyt se lähti, turkki nimittäin, nahka vaan loistaa ja housut pitää kuulemma saksia, pahimmoillaan kokonaan pois, näin kertoi KePo, jonka kontolla Murun turkki on pari viime vuotta ollut, kun ei kestä meikäläisen selkä sitä urakkaa.

Tässä koirarullia, vai oisko ne enmmän rullakoiria, no koiria kumminkin.


Grand old lady Aasa


Äijäenergiaa: Arska


Villi-Viivi


Cello, the palveluskoira


Hiustaitelija Totoro

Murusta en löytänyt yhtään rullakuvaa, vaikka muista leoistani muistan niitä kyllä olevan, vaan oisko Muru tässä riittävän rulla

Lahteen vei tie

Tää aamu oli jotenkin levoton, yks syy oli varmaan se, että mulla särki jalkaa koko yön, enkä nukkunut erityisen levollisesti, niinpä koiratkaan eivät nukkuneet erityisen levollisesti ja niinpa aamukaan ei ollut erityisen levollinen. Lisäks KePon luuri pärisi useempaan otteeseen, ekan kerran ihan epäinhimilliseen aikaan kun ottaa huomioon, että on viikonloppu, jotain duunijuttuja, aika raivostuttavaa eikä niin kovin levollista. Oltiin siis jalkeilla ajoissa ja liikenteessäkin ajoissa ja jopa Lahdessa ajoissa.

Sen kyllä opin tänä aamuna, että kaapista kannattaa ottaa päälleen ne vaatteet kun sattuu käsiin osumaan, jos ne vaan joltisestikin tilaisuuteen ja tilanteeseen sopii. Päätin nimittäin tänään, suuressa visaudessani, ettiä turkoosin neuleen, jonka ihan ilmiselvästi muistin ostaneeni... lopulta, koska yks vaatekaapin hylly oli pudonnut takakannattimistaan, eikä sitä hemmetin puseroa löytynyt mistään, tyhjensin puoli vaatekaappia pitkin punkkaa ja lattioita ja kaapinpäällisiä jne. Eikä puseroa vaan löydy. Jostain kaapin perukoilta sattui käsiin marjapuuron värinen neule, jolloin muistin, että olinpa arponut kumman otan, molempia en raatsinut, ja siis ottanut sen marjapuuron ja jättänyt turkoosin tankoon. Just joo. Puin päälleni sellaisen oranssinsävysen neuleen...

Aasa ja Viivi lähtivät matkaan mukaan. Aasa nyt on kertakaikkinen konkari, Viiville tää oli eka hallinäyttely, joka kyllä näky monessa asiassa. Ensin piti jännätä koko tilannetta, vähitellen kuitenkin Viivi rentoutui. Kehässä Viivi ei tykännyt jesarista, jolla matot oli kiinnitetty lattiaan, lopulta juoksutin Viiviä liukkaalla lattialla, koska matolla juokseminen oli yhtä teippien kyttäystä ja väistelyä. Vanhimmainen esitti Aasan, joka, niin konkari kun onkin, ei oikein meinannut ymmärtää, että mä en todellakaan mene arvon rouvan kanssa kehään.

Kehän jälkeen päivän kohokohta: tavattiin Jaffa.

Kun täällä nyt on tällanen iso näyttely meneillään, niin olisko ollut hauskaa itekin ottaa osaa??

Ei, ei, ei.

No hyvin on elämän sujunut?

Yes, yes, yes...

Me tästä kohta lähdetään kohti Lohjaa, otettaisko sut mukaan?

Ei, ei, ei.

Sää oli tihkunen, mukana kameroista se pienempi eli se huonompi.... ja se kyllä näkyy. On mulla tuolla siitä huolimatta onnistuneitakin kuvia, niitä sitten lähipäivinä tuonne kotisivujen puolelle.

Rankan päivän päätteeksi päätettiin pitää leffailta, haettiin juotavaa ja syötävää ja leffa ja siinä on ilta mennytkin, tai no piti mun lastata kaikki ne aamulla kaapista ulos lappamani vaatteet takasin paikoilleen, ohhoijaa. Että ei kun rentouttavaa lauantai-illan jatkoa kaikille!

Koiran paikka

Mulla oli TAAS tänä aamuna Totoro-tukka
Koko komeus sojotti suoraan ylöspäin, moista efektiä en sais millään lakoilla, muotovaahdoilla tai geeleillä aikaan, mutta Totoro loihtii kampauksen yhdessä yössä. Kastelin hiukset ja sain suurimman osan käännettyä suunnilleen sellaseen asentoon kun hiusten voi olettaa olevan. Lopputulos oli siedettävä vielä senkin jälkeen kun hiukset oli kuivuneet.

En ymmärrä miten Totoro edelleen nukkuu mun naamallani... Jokainen noista, siis ländereistä, en mä sentään leonkerpeleen pentua tyynyni viereen ota, on alottanut yhteisen taipaleensa mun kanssani tyynyni vierestä, mutta jokainen on myös tuota pikaa alkanut siirtyä muualle nukkumaan; jalkopäähän punkkaa tai jopa sängyn alle, kuten Cello.

Totorolla vaan ei oo kiirettä, Totoro vaan nukkuu tyytyväisenä parta mun naamallani, Totoro vaan kuorsaa pää mun kaulallani, Totoro vaan henkäilee nenä mun hiuksissani, mitä lähempänä sitä parempi, ja kun ei herra enää ole kooltaan ihan pieni, säkäkorkeudeltaan taitaa olla ländereistäni suurin, tosin muut on sopivan pieniä, niin olis ihan suotavaa, että herra siirtäis ittensä muualle.


Ai minä vai??

Toisaalta Aasa on vanhemmiten keksinyt nukkua KePon tyynyn yläpuolella ja sieltä armollisesti potkii mua naamaan. Joskus, ihan joskus, käy mielessä, että ois pitänyt kuitenkin opettaa koirat nukkumaan lattialla... Yks joskus oli eilen illalla kun kauhoin punkasta pari kiloa hiekkaa ja savea mahtuakseni sinne ite, toinen joskus oli yöllä kun heräsin siihen, että Totoron painava pää lepäs mun naamallani ja parta suussani ja kolmas joskus oli aamupuoleen kun Aasan kynnet pureutu mun olkapäähäni.

Mut sitten taas joskus mä oon ilonen, että länderit nukkuu punkassa. Yks joskus oli eilen illalla kun makkarissa oli viileetä ja KePo iltavuorossa, kun länderit tiivisty muhun kiinni, niin ei enää ollut yhtään viileetä. Toinen joskus oli aamulla kun heräsin, makasin selällään ja Totoron pää lepäs mun olkapääni päällä, kylki oli kiinni mun korvassani ja kuuntelin Totoron sydämensykettä. Se oli jotenkin älyttömän rentouttavaa, jotekin ihanan stressitön alku päivälle.

Jos sitten oikein kuuma tulee, niin Totoro menee lattialle, siihen tyynyni viereen, mutta lattialle. Seuraavia oikein kuumia joudun varmaan oottamaan ens kesään, ellen sitten paahda takkauunilla koko kämppää pätsiks, jolloin en saa nukuttua kumminkaan ja aamulla peilistä kattoo hikikampaus, joka näyttää suunnilleen tältä eli summa summarum: lopputulos on ihan sama; tukka pystyssä.

Jos KePo ei olis kelpo KePo, niin koirat ois varmaan toimitettu nukkumaan jonnekin muualle tai KePo ois toimittanu ittensä nukkumaan jonnekin muualle, mutta koska KePo on kunnon KePo, niin se tänäkin aamuna haali kaikki koirat takasin makkariin kun lähti jatkamaan uniaan ja meikä lähti duuniin. Totoro tosin murtautu ulos makkarista ja jäi takkahuoneen puolelle. Se jätkä taitaa olla hippasen läheisriippuvainen, eikä suinkaan KePosta...


Ai minä vai??