torstaina, huhtikuuta 01, 2010

Hui huhtikuu

Se ois sit niin kun huhtikuu...

Eilen oltiin GretaKerttusen kanssa arkitottiskurssilla. Eipä siellä mitään ihmeitä uusia opittu, vanhoja tuttuja juttuja, enemmän siis haetaan näyttelyä edes etäisesti muistuttavia tilanteita. Vähän ennen lähtöä sato vettä, joten enpä ottanut kameraa mukaan. Ois pitänyt, aurinko nimittäin paisto. No toisen kerran sitten, ehkä.

Tänään sen sijaan olen ulkoiluttanut kameraa piiiiiitkästä aikaa. En tosin kauaa, tuli valittua väärät jalkineet. Ihan vaan kun pihalla oltiin, niin tempasin paljaisiin jalkoihini noi muka-crocsit. No paljain jaloin mä aina kun vaan voin, ei siinä mitään, mut vähän se kuitenkin lyhensi ulkoiluaikaa kun jalkineet oli lunta tulvillaan ja varpaat muuttu tunnottomiks. Tai eihän se tunnottomuus haittaa, vaan se palautuminen kun tulee takasin sisälle, se on tuskallista.

Kukas se olikaan kun sano ton traktorikuvan perusteella, et meillä on kovin vähän lunta. Kaik on suhteellista, tehkää tästä omat johtopäätöksenne.

Totoro laattapihaosuudella, kukkapurkit kuuluis tohon Totoron takamuksen korkeudelle, että lunta on riittämiin kun sitä on katolta tulla hulahtanut.


Totoro ja Cello tulossa mökkipolkua pitkin.


Hedda haistelee.


Heddan nenä ehti pois kuvasta, mut pakko laittaa kun Hedda niin mukavasti porskuttaa menemään...


Hedda kiipeilee kinoksissa.


Hedda ei pysy pinnalla, onneks jää mahan varaan, niin ei katoa kokonaan.


Lumikoirat kinoksissa.


Ai niin ja sitten 10 pisteen kysymyksen vastaus:
KePo se traktorillaan yritti tehdä lumitöitä vaan kas kummaa, aparaatti ryyty keskelle Lepikontietä, siitä ei ois ohi mahtunut, ei sit mitenkään, joten kun ei käyntiin lähtenyt, niin ei kun meikäläisen kulkuneuvolla hinaamaan. Ja kun ei ohi päässyt, niin se oli sit hinattava peruuttaen. Kuvassa siis hinataan traktoria henkilöautolla, liikkumissuunta takaperin.

Iloista pääsiäistä kaikille blogin lukijoille!

Ei kommentteja: