Kun ei vaan ennätä

Kun tuntuu, ettei mitään ennätä, niin jos kuitenkin jotain, ees sanan pari.

Meno kotona on melkosta ja siivouspainotteista, Hedda kehrää yläkerran verkko-oven takana ja pojat millon keittiön ja millon takkahuoneen portin takana. Päivisin pojat on eteinen-pesuhuone -akselilla, siitä kun saa oven lukkoon asti ja on vahva ja paksu ovi, niin ei pojat pääse siitä vahingossakaan läpi. Siellä ne sit sotkevat minkä ehtivät, nimittäin ylläri-pylläri: nostavat kilvan koipea. Vanhimmainen teki pojille seksyt stringit (ja ei, ei oo kuvia), katotaan onko siitä apua, eka päivä ei tosin paljoa luvannut, mut jos ois vahingossa oppineet, ettei housuun kannata pissiä... taitaa olla toiveajattelua.

Eikä taida olla pallien poistosta apua, se kun Arskakin nostaa koipea... jippii. Kukaan kolmikosta ei yleensä merkkaile kun olen kotosalla, tai siis sisällä talossa, jos meen pihalle, vaikka roskista viemään, niin juttu on jo ihan toinen. Mutta siis pääasiassa riittää kun pesen lattiat kerran päivään; töistä tultua. Ja kukahan käski ottaa nartun tähän laumaan, että itteensä ihan saa syyttää.

Viivi sitten. Lekurissa käytiin ja kortisonit saatiin. Nyt Viivi saa melkosen isoa annosta ja loppuviikosta aletaan pienentää. Aluksi näytti hyvinkin lupaavalta, nyt on taas tänään vähän rohissut tai ehkä se oli enemmän kuorsaamista. Vitamiineja ja omegoita menee myös melkoset annokset. Elämme toivoen, ei kai tässä oikein muutakaan voi.

Juhliakin on riittänyt; oli isänpäivä ja nuorimmaisen tuparit. Kakkua on syöty, jotta napa rutisee, mutta mikä se on syödessä kun ovat leipomukset olleet todella parasta A-ryhmää eli keskimmäisen tekemiä. Ei vaan näy päivittäneen blogiaan viimeisimmillä. Tuparikakku oli erityisen upea ulkomuodoltaan ja todella herkullinen, että sen kuvaa ootellessa.

Sain itteni männä viikolla viimein raahattua kampaajallekin, lauantaiaamuna klo 8.00, ihan parhautta, koska kukaanhan ei halua nukkua viikonloppusin yhtään sen pitempään kun arkenakaan... Kampaaja onneks tarjosi aamusumpit ja hiukset saatiin ojennukseen, näillä kelpaa taas mennä keikutella pari kolme kuukautta.

Isänpäivän kunniaksi Hedda suuntasi juoksuisena kohti Turkua (ettei vaan sunnuntainakaan meikäläiselle tullut liian pitkiä aamu-unia) ja pentunäytelmää. Hedda kantaen ovelta kehän lähituntumaan ja sit yritettiin pysytellä vähän sivummalla ja mahdollisimman paikoillaan, ettei ois pojat menneet ihan sekasin. Eikä Hedda kyllä ollut mitenkään tyrkyllä tuulella, joko se on päättänyt, että SE OIKEA asuu meillä kotona tai sitten parhaat hetket alkaa olla takana, nimittäin hammasta tuli het kun joku vaan nenäänsä yritti kohti työntää.

Aamulla epäilin vahvasti, ettei Heddan esiintymisestä tule mitään, se kun vaan kyöhänäsi selkäänsä mua vasten, kaatu lattialle selälleen kun yritin pukea valjaita yms. hilpeetä. Liikkeet oli ihan hakusessa ja muutenkin käytös oikein kunnolla sellasta hormonihiiren menoa.

Kyllähän se juoksu näkyi kehässäkin: Ensin mentiin ihan hienosti, tuomari sai koskea Heddaan kun Hedda oli lattialla ja Heddan ongelma, pöytä, meni myös ihan ok. Pöydän jälkeen kun tuomari tuli liki, niin Hedda sai jonkun hepulin ja lähti peruuttamaan. Tuo ei kuulu Heddan tapoihin, joten pääs yllättämään. Liikkeet oli varsin mallikelpoiset, vaikka osaa Hedda paremminkin juosta kun ei tartte kytätä peräpäätään...

Lopputulos PEK1, KP, ROP


Tuomari Riitta Lahtovaara
Arvostelu:
Vahva, mutta feminiininen narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme, hyvät korvat, hyvä kaula ja ylälinja, erinomainen runko. Etukulmauksia voisi olla enemmän, oikein kulmautunut takaosa. Oikea karvanlaatu. Normaalit sivuliikkeet. Kaipaa hieman lisää itseluottamusta.

Jermulle tässä samalla onnittelut hienosta debyytistä kehissä. Kuvia ja arvostelun voi vakoilla Jaffan ja Jermun blogista.

Kerpeleitä sen sijaan ei pitäis ikinä ilmottaa näytelmiin. Niillä on mitä upeimmat turkit kunhan vaan ei mitään näytelmää oo tiedossa, vaan auta armias kun ilmotat ne jonnekin. Nytkin Tiuku pukkas turkkinsa pois loppukesästä ja kasvatti sen jo hienoon kuosiin, ilmotin siis Jyskälään ja Turkuun. No mitä näinkään eilen: Tiukulta lähtee turkki. Siis tää ei oo todellista, ei voi olla.

Greta sit, sekin pudotti turkkinsa loppukesästä ja laskin, että loistavasti ehtii kasvaa loppuvuoteen, on siis ilmotettu Jyskälään, Turkuun ja Messariin molempina päivinä. No mitä tekee Gertrud Ketterä? Päättää, ettei ainakaan housuja kannata kasvattaa, ei sit lainkaan, nehän vaan kerää kuraa kun istuu maassa.

Murua ei oo ilmotettu minnekään ja arvatkaa mitä... no sillä on tietty varmaan koko trion upein turkki. Ohhoijaa.

Joskus ihan aikusten oikeesti mietin, että millasta elämä ois, jollei ois yhtään koiraa, ei yhtään pissilätäkköä siivottavaksi kotiin tullessa, ei yhtään karvaa vaatteissa, ei kurakerrosta lattioilla, ei koskaan pihassa astuis koirankakkaan, kukaan ei koskaan haukkuis, eteinen ei ois täynnä koiranruokatynnyreitä, rahat ei hupenis koiraharrasteisiin ja omien koirien ylläpitoon... ei ois sellasta määrää ystäviä, tuttavia ja kylänmiehiä, ei ois lämpöpattereita kun simahtaa soffalle, kukaan ei kertois, että pihassa on joku, kukaan ei ois ilonen kun viiden pennin hevonen kun tuun kotio... Elämä ois toisenlaista, hyvin toisenlaista.