Onnea Aasa, 10 vuotta!

Rakas Hosu Hösselimme,
laumamme grand old lady,
Kipazin A-, B- ja W-koirien emä,
Kipazin C-koirien isoäiti,
Kipazin M-pentujen isoisoäiti,
Charles's Wain Baronesse
Aasa



täyttää tänään 10-vuotta. Rakkaat onnittelumme Aasa-mummolle.
Lapsuus takana, elämä edessä!


Onnittelut myös Aasan sisaruksille, Charles's Wain B -pennuille!

Tiistaikarkelot

Tänään oli Cellon tanssipäivä, ollaan nyt NonStop-ryhmässä, tänään ekaa kertaa vasta, joten tavattiin ihka uusia naamoja. Kuus koirakkoa meitä oli paikalla, neljä urosta ja kaksi narttua. Kaksi viidestä oli Cellolle ennastaan tuttuja, mutta eipä Cello mitään vieraille sanonut, yhden nartun kanssa olisi ihan väkisin halunnut päästä seurustelemaan, mutta uskoi lopulta, ettei siinä naisissa oltu vaan tanssitreeneissä.

Tahti olikin vähän toinen kun alkeiskurssilla ja kokeneemmat olivat selkeesti miettineet, työstäneet ja harjoitelleet sellaisia juttuja, jotka eivät olleet meille alkeiskurssilaisille tulleet mieleenkään. Ens kertaa varten täytyy siis ihan miettiä pari juttua, esim. lopputervehdys, ja sitten vielä harjotella sen verran, että ne jotenkin luontuvat. Tuntui muutenkin, ettei Cellolla ollut ihan paras päivä, oli vähän kun unohtanut vanhoja juttuja, jotka vasta lopputunnista alkoivat palautua herran päähän.

Tehtiin paljon liikkeitä ryhmänä ja toisaalta liikkeitä yksin, mutta ryhmän keskellä. Cellolla on yllättävän hyvä keskittymiskyky niissä tilanteissa, vaikkei esim. seuraaminen mitenkään skarpilta näytä. Sotkeuduttiin pariin otteeseen taluttimeen kun en sitä joka välissä irrota, joten täytyy muistaa ostaa lyhyt talutin, siis tosi lyhyt, ens lauantaina näytelmistä. Luulis siellä olevan taluttimissa valinnan varaa ja mukana myös lyhyitä taluttimia. Lisäksi mun on etittävä koiratanssia varten kevyemmät kengät, nykyiset on niin tunnottomat, että oon pari kertaa tallannut Cellon varpaille. Kenttä on onneksi pehmeä hiekkakenttä, joten Cello-raasun varpaat ovat säästyneet vaurioilta. Vähän pelkään pahinta, että on mentävä ihan kenkäkauppaan asti, mutta katotaan nyt ensin mitä kaapeista löytyy.

Iltasella kahlasin läpi VHS-filmivarastoa ja sitähän sitten riitti. Ensin KePo valkkas ne filmit, jotka halusi säästää, sitten vanhimmainen ja nuorimmainen tekivät saman. Ite yritän huomenna ehtiä käydä loppuläjän läpi; osa säästöön ja osa kiertoon. Jos vaikka kävis ihme ja päästäis eroon yhdestä laatikostosta verannalla, se olis ihan loistavaa. Mutta en taida vielä nuolasta.

Länderit pedikyyrissä

Onko elämää jälkeen pentutapaamisen? No onhan sitä, ollaan jo maanantaissa ja siis arkisessa aherruksessa kiinni. Aamuherääminen oli pikkasen tahmeeta, eikä duunimotivaatio ihan parhaimmillaan, mutta siitä se päivä käynnistyi pala palalta. Ja jotenkin tuntui helpottavalta, ettei ollut mitään ihmeellistä muistettavaa eikä tehtävää, kun oli tätä ennen päiväkausia joutunut keskittymään siihen, että kaikki asiat on hallussa lauantaihin mennessä.

Duunipäivä meni lopulta ihan ok ja kotiin päästyäni siirryin ensin lepomoodiin eli siis uusi Koiramme-lehti kainaloon ja pihakeinuun lukemaan. Koirat hääräsivät jaloissa muistuttamassa olemassaolostaan, joten hain sisältä kynsisakset ja alotin urakan. Totoro oli ensimmäisenä jonossa, ei varmaankaan johtunut kynsisaksista vaan namikiposta pöydällä. Kynnet tuli leikattua, ei ongelmia. Sitten oli Cellon vuoro, kolme jalkaa ok, lihasjumijalan kanssa sitten piti pitää tauko joka kynnen jälkeen, mutta ihan näppärästi sekin meni. Lopuksi vielä hieroin vähän varpaidenvälejä ja koko jalkaa ihan ylös lapaan asti. Seuraavana jonossa oli Totoro, jonka tylysti passitin pois. Sen sijaan nappasin kainalooni vanhimmaisen Pipuliinan. Pipuliina inhoaa kynsienleikkuuta, joten se on vähän taidelaji kun Pipuliina yrittää työntää eteen päänsä ja ne kolme tassua, jotka eivät ole vuorossa. Ei se sen kummempaa. Tällä kertaa homma meni oikeastaan tosi notkeesti. Sitten jonossa oli Totoro... Muita ei näkynyt lähimaastossa, mutta sain katsekontaktin Aasaan, joka saapui mukisematta paikalle ja Aasan kanssa kynnet eivät ole koskaan olleet minkäänlainen ongelma. Seuraavana kynsienleikuuseen oli tulossa Totoro. Arska humputti keinun ohi, joten kutsuin sen luo (sitä ei kyllä pitäisi tehdä, aina pitäisi muistaa, ettei kutsu koiraa mihinkään, mikä sen mielestä ei ehkä olekaan kivaa). No Arskan osalta kaikki meni tosi loistavasti, vain neljässä kynnessä oli leikattavaa. Kukas sitten, no tyrkyllä oli tietty Totoro. Viivi pysytteli visusti kauempana, se oli jo oivaltanut jutun juonen. Jossain vaiheessa kuitenkin kulki liki, joten nappasin vauhdissa kiinni ja kynnet saatiin leikattua. Ei Viivi hanttiin pistä, se vaan ei vapaaehtoisesti monastikaan tule. Juu, siinähän ne sitten olivatkin länderit, paitsi, että Totoron mielestä oli aika leikata kynnet, varmasti ne olivat kasvaneet jo ihan hurjasti.

Kehitin siis Totorolle uutta tekemistä ja ryhdyin katsomaan hampaita. Totoro peruutti pois, mutta Cello tuli paikalle joten jätin Totoron täysin huomiotta ja ryhdyin nostelemaan Cellon huulia ja palkkasin namilla. Totoro katseli tovin ja ryntäsi paikalle. Nyt sai suuta tonkia miten mieli, isällä ja pojalla oli oikein kisa siitä, että kumman hampaat katsotaan. Lopulta koko kööri oli siinä hammaskalustoaan tarjoamassa, tai no Arska makasi keinun alla. Nostelin siis kaikkien huulia ja palkkasin namein, eipä siitä haittaa ole niillekään, jotka eivät kehiä kierrä. Kaikesta sitä koirien välisen kilpailun saakin aikaan...

Lopulta en enää jaksanut istua keinussa vaan painelin sisälle. "Uhmaa painovoimaa" -arkistointijärjestelmäni on auttamattomasti tullut tiensä päähän ja on kehitettävä parempi metodi, joka tarkoittaa kirjahyllyjen läpikäymistä ja sitä, että osa kirjoista on siirrettävä verannan hyllyyn, jossa on nyt lähinnä roskakirjallisuutta, pikkulasten kirjoja ja määrittelemätöntä romua. Pari hyllyä olenkin jo aiemmin tyhjentänyt, mutta alakaapit ja hyllyssä olevat pari isoa laatikkoa olivat aika mysteeri sisältönsä puolesta, täynnään jotain... Avasin ensin kaapin. Siellä oli vaikka mitä, millä ei enää tee yhtään mitään. Sama laatikoiden kanssa. Vanhimmainen ja nuorimmainen keräilivät itelleen mitä pitivät tarpeellisena, ite laitoin säästämisen arvoiset takasin kaappiin ja loput tavarat tungin roskiin, mitään kierrätettävää siellä ei oikein ollut. Sain ison muovikassillisen roskaa, siis aivan oikeesti sellaista tavaraa, jolla ei tee mitään. Sen lisäksi läpikäymättä jäi vielä jotain vanhoja VHS-nauhoja ja se toinen alakaappi.

Ekat kirjat sain jo olohuoneen kirjahyllystä siirrettyä verannan hyllyyn, mutta vielä on rutkasti tekemistä ennen kuin arkistointijärjestelmäni on kunnossa. Kaikkea ei kuitenkaan ehdi yhtenä iltana, vaikka siivousfiilis oliskin ollut aikasen hyvä ja turhien rojujen hävitysvalmius korkeella tasolla. Jonain toisena päivänä sitä on taas ehkä hempeemmällä tuulella, eikä raaskikaan laittaa kaikkea turhaa kiertoon.

Ai niin päivitin kotisivuille 9.6.2007-tapaamissivun, siellä muutama valokuva. Kuvia on aika mieletön määrä odottamassa, että ehdin käydä ne läpi ja pistää julkaisukuntoon, mutta eiköhän ne ens vuoden tapaamiseen mennessä ole paikoillaan, koko päivää kun ei kuitenkaan koneella jaksa istua.

Tältä vuodelta ohi on

Tältä vuodelta ohi on, meinaan kasvattitapaaminen. Kiirettä on pitänyt, tosi mukavaa on ollut, aurinko on paistanut, nahka ei palanut, aurinkolaseja olis pitänyt käyttää, silmät kun ovat sen oloiset, että sädetystä ovat saaneet, vieraat on lähteneet, viimeiset tänään, paikat on siivottu ja kuvat just purin koneelle (428 kpl).

Aasa-mummo tuli hierotuksi ja tuntui upealta kun sai kuulla, että on ikäisekseen loistavassa kunnossa, sekä lihakset että ranka liikkuvat, eivät yhtään sillä(kään) lailla jäykät kun iän puolesta voisi ajatella. Cellon etupään lihasjumi sai myös kyytiä.

Kuvia on luvassa kotisivuille, mutta vasta myöhemmin, tänään ei jaksa, on mukavan raukea ja rento olo ja mikä on ollessa, kaikki meni ihan loistavasti, ainakin mun mielestäni, toivottavasti muidenkin tapaamiseen osallistuneiden

KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE!!!
Ja ihan speciaaliterkut Bertalle!

Hikeä ja hyttysiä

Upeat säät on vierottaneet meikäläisen kotikoneesta melkeen kokonaan, vietän aikaani mieluummin ulkona auringossa. Kuvia on tullut otettua pilvin pimein; on leikkikuvia, löhöilykuvia, vesiallaskuvia jne. Aiheena koirat, kuis muutenkaan. Kunhan vähemmän ulos houkuttava sää sattuu, niin saan niitä ehkä laitettua kotisivuillekin.

Tiistaina olis ollut koiratanssin nonstop-tunti, mutta skipattiin se Cellon kanssa. Ei toki Cellon takia vaan selkäni takia. Tiistai-ilta meni siis enemmänkin ulkosalla leväten ja lukien. Se oli hyvä ratkaisu, sillä tiistaina oikutellut selkä oli keskiviikkona jo ihan ok. Ens viikolla sitten yritetään Cellon kanssa uudelleen.

Keskiviikko oli aika kiireinen. Käytiin töiden jälkeen kaupoilla ostamassa ruokatarpeita viikonloppua varten ja melkeen heti kun sai kamat purettua kaappeihin piti lähteä taas maailmalle, oli Totoron pentukurssi. Kurssilta muutama kuva keskiviikon kohdalla. Totoro tuntuu viihtyvät tunneilla ja vähitellen se alkaa oppia myös makoilemaan rentona silloin kun mitään ei tapahdu. Tosin voi olla, että helteinen sää edesauttoi

Sitten ollaankin jo torstaissa, jolloin orjatyövoima on leiponut uuni hehkuen viikonlopun kasvattitapaamista varten, ja Arskan jälkialkeissa. Ennen lähtöä piti tehdä muutama perustavaa laatua oleva päätös. 1) Takki vai pusero ja millaiset kun on helle, mutta mennään metsään. 2) Vaelluskengät vai kumisaappaat, viimeksi kun saatiin kahlata alikulussa melkeen nilkkoja myöten. Lopulta päädyin siihen, että kunnon takki, tai hyttyset tekee mut hulluksi. Jalkineiden osalta kallistuin kenkiin, nekin pitävät vettä, eikä viikon aikana ole satanut, joten lätäkkö on kaiken järjen mukaan pienempi kuin viimeksi. Sitten kamat autoon ja menoksi.

Lätäkkö oli tosiaan pienentynyt, mutta samalla vesi oli tietty "töhnäsempää", Arskakin sai jalkansa aikasen mustiksi. Takki oli hyvä valinta hyttysten puolesta, mutta huono lämpötilan puolesta, sillä kun tuntien päätteeksi taapersin autolle ja riisuin takin, niin pusero oli hiestä läpimärkä, mutta hyttysen pistoja oli lähinnä päälaella, jakauksen kohdalla. Ens kerralla täytyy muistaa lippis.

Kurssikerta pikkasen venyi ja lopputuloksena rämmittiin metsässä kutakuinkin kolme tuntia kahden sijasta. Jokainen koira ajoi kaksi jälkeä ja lopuksi otettiin esineruutua. Odottelu metsässä oli aika tuskaa kun hyttysparvi pyöri ympärillä, joten Arskan kanssa käveltiin melkeen koko ajan ees taas. Kuinkahan monta kymmentä kilometriä siitä kertyi. Yhden jäljen kävin katsomassa toisen koiran ajamana, mutta muuten vietin "väliajat" Arskan kamuna.

Arskan eka jälki meni upeesti, se oli loistavaa nenätyötä ja matkalla olleen esineenkin (keppi) Arska ilmaisi, tosin tuossa kohti on vielä ohjaajalla opettelemisen varaa, pitää lukea koiraansa tarkemmin, onneksi kouluttaja selän takana oli tarkkana, joten ehdin palkkaamaan suht ajoissa, joskin paremminkin olis toi kohta voinut ohjaajalta mennä. Mitä opin tästä: koulutusjäljelle täytyy tehdä useemman värisiä merkkejä, jotta voi merkata esineet. Sokean koiran hyvä puoli jälkiharkoissa: merkeillä ei ole merkitystä, koira ei niitä näe, eikä siis voi oppia "lukemaan merkkejä".

Kerran Arska selkeesti jäi haistelemaan jotain muuta hajua, muisti äkkiä, että hitsi mähän olen töissä, kävi haistamassa kouluttajan lahjetta (jälki oli kouluttajan tekemä) ja jatkoi loppuun samaa loistavaa tahtia kun alunkin. Tuo hajun "uudelleenhaku", vai miksi sitä kutsuisi, on varmaan peruja koiraetsijäjäljiltä, siellähän koiran ohjaaja kantaa "kadonneelle" kuulunutta pantaa tms. esinettä mukanaan ja etsijäkoira saa käydä siitä aina halutessaan tarkistamassa "jälkihajun".

Ekan jäljen jälkeen seurasin toisen koiran työskentelyä yhden jäljen verran ja hikihän siinä tuli metsässä tarpoessa, on noilla näkevillä PK-koirilla vähän pitemmät jäljet kun meidän Arskalla. Jäljen jälkeen, kun jäin Arskan luo, niin soitin kotio ja ilmotin, että kattokaakin, että on sauna lämmin ja siideri kylmä kun tuun kotio KePo lupas huolehtia asiasta.

Toinen Arskan jäljistä meni myös tosi hyvin, joskaan ei ihan yhtä loistavasti kuin eka. Alussa oli havaittavissa pientä hapuilua, mutta sitten taas mentiin. Jäljellä oli kaksi keppiä ja Arska missasi ekan, ei osunut ihan kohdalle vaan porhalsi noin puolen metrin päästä ohi. Toisenkin kepin ohi Arska ensin kipitti, mutta pysähtyi sitten äkkiä ja palasi ilmaisemaan kepin.

Arskan kohdalla se on hankalaa, että jäljestyksen kestäessä ei saisi juurikaan kehua, koska silloin Arska tulee hakemaan kontaktia ja jättää jäljen. Esineiden kanssa ongelma on se, että kun niistä pitäisi kehua ja palkata, niin sitten Arska on ekan esineen kohdalla jo vähän sitä mieltä, että no se oli tässä... Mutta nää on vaan ohjaajan ongelmia, täytyy etsiä kultainen keskitie.

Lopuksi otettiin vielä esineruutua. Arska oli selkeesti jo väsynyt, eikä kovin motivoitunut, joten esineruutu ei mennyt yhtä loistavasti kuin edellisellä kerralla, mutta toisaalta Arska löysi esineen ja toi sen, joten ei kai voi sanoa homman huonostikaan menneen.

Oltiin ekana valmiita Arskan kanssa ja taaperrettiin autolle odottamaan. Alikulun kohdalla, hetken asiaa mietittyäni, nappasin Arskan kainalooni ja kannoin lätäkön yli. Autolla oltiin molemmat aika poikki. Tuntui ihanalta luopua takista, se piristi nopeesti kun iho pääsi kunnolla jäähtymään ja hiki kuivumaan.

Siinä vaiheessa kun kaikki olivat autojen luona käytiin taistoon kouluttajalla mukana olleista myyntiartikkeleista...



No ei me sentään tapeltu, ihan sulassa sovussa tehtiin ostokset, vaikka yhden lelun kohdalla meitä ostajia olisikin ollut kaksi. Vaan me Arskan kanssa jäätiin sitten ihan suosiolla odottelemaan seuraavaa kurssikertaa, josko silloin... Arskan jälkireppuun tungettiin tällä kertaa kolme palloa, yks iso ja kaks pientä, sellaisia mallia vesilelu, kun siis edullisesti sai, tosin Arska tekee varmasti palloista selvää tuota pikaa. Sen lisäksi oli pakko ostaa Kong Wubba Totorolle. Taidan tosin säästää lelun ens viikkoon, enkä anna sitä Totorolle vielä.

Kotona oltiin Arskan kanssa vasta vähän ennen puolta kymmentä. Muu lauma oli kuulemma ollut varsin levoton ja odotellut meitä kotio ja portilla odotti monta karvanaamaa, kaikilla sama sanoma: mekin oltais haluttu olla mukana.

Vastauksia kysymyksiin

Kysymyksiä välillä rapisee kommenteihin ja muutenkin. Tässä vastaus pariin kysymykseen.

Kampaajani Nlassa, oletan, että tiedot saa julkaista, koska ne löytyvät netistä muutenkin:
Kampaamo Make Up-Studio Hanni Pohjanlehto
Pilkkukuja 1, 03100 NUMMELA
09 2222074

Jos joku haluaa akutätini yhteystiedot, niin joutuu kysymään niitä sähköpostitse.

Tyynyni (ja tätä nykyä myös peitteeni) on Univision Unilux Anti-Stress. Valmistajan sivuilla ei kuitenkaan kerrota mitään periaatteista, vaan ne voi lukasta vaikka täältä.

Tyynystä ja peitteestä sen verran, etten ihan heti muista koska olisin viimeksi nukkunut niin syvää, hyvää ja rentoa unta kun nykyään, joten uskallan suositella, vaikka kannattaakin muistaa, ettei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa ja luulen, ettei tuostakaan tyynystä ole juur apua sellaisille, jotka eivät istu päiviään päätteellä, tässä jos missä kerää sähköä koko rahan edestä.

Pieniä pentukoululaisia

Koko penturyhmä


Totoro ja Padi


Veikko, Totoro ja Luca


Totoron kesähattu

Kuuma kesäkuu

Lämmintä, aurinkoa ja ylivalotusta

Rajua rakkautta

Tänään on ollut yhtä hyvä sää kun eilen ja sen verran lämmintäkin on ollut, että koirat ovat hakeneet varjopaikkoja leikkeihinsä ja lepäilyynsä. Pyykkiurakka jatkui täydellä teholla koko päivän, varsinkin kun kaivossa tuntuu vettä riittävän, joka ei kesäaikaan oo mikään itsestään selvyys, just vein viimeset pyykit ulos odottamaan huomista auringonpaistetta. En tosin oo mistään tarkastanut, että onko huomiselle edes luvattu aurinkoa, kunhan oletan. Nyt on pyykkikori melkeen tyhjä, siellä on yksi tyynyliina ja yksi pyyhe, siinä kaikki. Tänään on tosin saunapäivä ja nuorimmainenkin tuli kotiin...

KePo on remontoinut ulkoeteistä ja sai siivouskaapin valmiiksi, joten nyt on imurille paikka, eikä se loju ahtaan eteisen täytteenä. Ruohot on mökin pihalta ajettu ja partyteltan pystytys alotettu ens viikonloppua silmällä pitäen. Koirat on kulkeneet mun perässäni... vai pitäiskö sanoa jaloissani, kun oon kuskannut pyykkiä ees taas. Välillä nelijalat ovat tehneet parhaansa kampatakseen meikäläisen kun ei pyykkikorin takaa aina ole mitenkään erinomainen näkyvyys. Pystyssä oon kuitenkin, kamppausyrityksistä huolimatta, pysynyt.

Tän päivän kohokohta oli Camin vierailu. Pikkuruisesta Camista on kasvanut jo ihan "koiran kokonen", vaikka kyllä Totoro edelleen on aika pal Camia isompi. Ensin Totoro käyttikin leikeissä painoetua hyväkseen, mutta lopulta leikki oli tosi tasaväkistä, Cami kun on pieni, ketterä ja nopea. On se vaan edelleen mielettömän ihanaa tavata "lapsosiaan" ihan livenä Tästä tapaamisesta on muistona lävistys huulessa, rajua on pikkumiesten rakkaus, ei voi muuta sanoa.

Kamerassa on nyt yhdet akut kestäneet vähän kuvaamistakin. Toisia kun yritin ladata, niin ne kuumenivat niin kuumiksi, ettei niihin voinut koskea. Poltin itse asiassa sormeni kun otin akut pois laturista, että kummassakohan se vika lopulta on; kamerassa vai akuissa. Täytyy käydä ostamassa parit uudet akut ens viikonloppua varten.

Tänään sain otettua kuvia Camista ja Totorosta, ovat kotisivuilla, ja päivän puuhien lomassa tallensin muistikortille myös nämä isä-poika -kuvat, joiden myötä Tuulensuoja toivottaa kaikille hyvää yötä.


Se olis sit päiväuniaika.


Onks sulla tyyny hyvin?


Kauniita unia!

Pyykkiä riittää, pyykkiä riittää, pyykkiä riittää vaan...

On tota pyykkiä päässyt vähän kertymään nurkkiin, kun ei oo kuivaussäät suosineet ja tekemistäkin on ollut omiksi tarpeiksi joka ilta. Eilen sitten alotin pyykin pesun, viikonlopuksi kun oli luvattu hyvää säätä. Eilen tuli pestyä... hetkinen... kaks koneellista... vai kolme... kaks, juu kaks, ainakin luulisin niin. Illalla latasin vielä koneen starttivalmiiksi ennen nukkumaanmenoa, että saa pyykit het pyörimään kun pääsee punkasta ylös.

Oikeesti en oo edes laskenut, että kuin monta koneellista pyykkiä tänään on jo pyörinyt, mutta monta. Pestyjä ulos kuivamaan, kuivuneita sisään karvanpoistoon ja sitten kaappeihin. Vielä jos huomenna jaksais vähän pestä, niin sais KAIKEN pestyä ja pyykkikori olis tyhjä... ainakin siihen asti kun nuorimmainen taas kotiutuu.

Nukuin toisenkin yön uudella tyynyllä tosi, tosi, tosi hyvin, joten paineltiin vanhimmaisen kanssa aamupäivällä kauppaan, KePo oli duunissa tänään, ostamaan lisää ko. tyynyjä. Ellette arvanneet, niin ne oli melkeestä loppu, saatiin vaan yksi sen kolmen sijaan, jotka olin ajatellut ostaa. Ostettiin edes se yksi ja sen lisäksi pari muuta, vähän toisenlaista, mutta antistressityynyjä yhtä kaikki. Ja mä sain itelleni peiton samaa sarjaa kun toi tyyny, joten jollei mitään päiväkausiin kuulu, niin peite on imenyt kaiken sähkön meikäläisestä ja koneisto on nuupahtanut punkan pohjalle syvään prinsessa Ruususen uneen.

Samalla tyynynhakureissulla poikettiin Pierre Cavallon konkurssiloppuunmyyntiin, tosin sillä epäilyllä, että mahtaako siellä enää mitään olla. Oli siellä ja jotain tarttui mukaankin, ei ehkä olis niin pal tarttunutkaan ilman ajatusta, että oltiin liikkeessä ehkäs viimestä kertaa. Ale kyllä jatkuu edelleen ja kuulemma uusia tuotteitakin on vielä tulossa, joten ei voi olla ihan varma, jos tämä oli vihon viimenen kerta kuitenkaan, mutta aika liki.

Tuun kaipaamaan Cavallon liikettä, siellä on ollut paljon makuni mukasia neuleita, joissa rohkeita ja pukevia värejä, joita ei ihan joka paikasta irtoa. Joka vuosi on tullut pari kolme vaatetta sieltä ostettua. Laatukin tuotteissa on ollut sitä mitä haen: kestävä ja pestävä. No nyt ei liike enää siinä kauaa kuku. Tosin kassalla piti muistuttaa itseään siitä, että meit menetetään vaan hyvä kauppa, mutta toiset duuninsa, että jotain suhteellisuudentajua kiitos.

Illan korvalla surautettiin vielä Lidliin. Tavaraa tuli ostettua kiitettävästi, mutta kun ei Lidliin kovin usein viitti ajella, niin sehän on sitten ostettava koko rahan edestä, paitsi, ettei siellä käynytkään luottokortti. Ohhoijaa. Siis piti pokkana sanoa, että no pankkikortille sitten, vaikkei mulla kaiken rehellisyyden nimissä ollut aavistustakaan siitä, että onko tilillä riittävästi katetta, kun olin luottokortilla ajatellut maksavani... Selvisin kunnialla ulos, enkä jäänyt tiskaamaan. Kotona piti sitten kiireesti käydä verkkopankissa tutkimassa tilannetta.

Ai mitä koirat on tehneet. No ne on riekkuneet niin pal ulkona vanhimmaisen ja meikäläisen kanssa, että nyt jokainen kuorsaa. Lauman päiväohjelmaan on kuulunut monttujen kaivelua pihaan, puskien ja pensaiden merkkailua, laiduntamista, juoksemista, pallopuuhia, leikkiä ja lojumista. Valokuvia ei oo tullut otettua, vaikka pitäis kyllä, Troo kun kasvaa sitä vauhtia. Vaan kun kaikki kameran akut tuntuu kypsyvän kymmenen kuvan jälkeen, niin hermo menee. Alan epäillä, että kameralle on tullut ikä täyteen kun ennen sentään akut kesti vaikkas kuin ja nyt äkkiä ei mitään. Mä oon jo löytänyt "elämäni kameran", muttei just nyt olis varaa sitä ostaa. Täytynee siis tyytyä siihen, että ostaa uusia akkuja ens viikonlopuks, sillä onhan kasvattitapaamisessa kameran toimittava.

Toivottavasti huomenna on yhtä hyvä sää kun tänäänkin.

Perjantaifiilareita

Kuunvaihde, tai kesäkuu kyllä, mutta viime yönä menivät kuunvaihdeajot, aikainen herätys siis, kaarsin auton duunin parkkiin melko tasan kello seitsemän. Aikasemmin en pääse fyysisesti ovista sisään, linjoja pitkin voin norua paikalle mihin vuorokauden aikaan vaan. Tekemistä oli riittämiin, viikonlopun viettoon kuitenkin pääsi hyvissä ajoin.

Ai niin, se KePon ostama tyyny oli kyllä ihan yliveto. Muodoltaan varsin tavan tyyny, muistan vielä illalla viimeiseksi miettineeni, että ei tää nyt niin hyvä tyyny ole. Vaan oli se, ei ehkä muilta ominaisuuksiltaan, mutta antistress-osiltaan kyllä. Enpä muista koska olisin herännyt niin rentona kun tänä aamuna. Jollei vaikutus ole tilapäinen, niin menen ja ostan tollasen tyynyn tän talouden jokaiikalle ja sen lisäks antistress-peitteet myös. Hemmetti, että nukuin syvää unta maailmasta mitään tietämättä. Yleensä herään joka rasahdukseen ja nukun koiranunta, vaan nyt se olikin KePo, joka vahti mitä maailmassa tapahtuu, ite nukuin "autuaan unta". WAU!

Kaupoilla on tänään käyty ja koirille on taas kassillinen erilaisia pikkuherkkuja päivien piristeeksi alkaen lampaan keuhkosta ja päätyen tavallisiin possukorviin. Marsuille ostin jotain uutta kuivaruokaa, saa nähdä onko parempaa kun entinen, joka on ollut suorastaan loistavaa. Kaupasta käytiin taas kerran hakemassa "vähän leipää", joka maksoi melkeestä 100 egeä. Toivottavasti tolla leivällä elää vähän kauemmin kuin päivän pari.

Viikonloppu on ihanasti vapaa, ei duuneja, ei kursseja, ei menoja, saa siis nukkua pitkään, ah. Tekemistä on kyllä pilvin pimein ja tulevaan kasvattitapaamiseen pitää ryhtyä valmistautumaan pala palalta, ettei tässä ihan laakereillaan makoilla. Mutta olo on kun koululaisella ennen kesälomaa, joten ei kun mukavaa perjantai-iltaa kaikille.

Arska ja jälkialkeet osa 5

Tän päivän kohokohta: Arskan jälkialkeet. Lähtö tosin oli aika hässäkkää kun viime tipassa, siinä vaiheessa kun oli jo vähän kiire, lupasin kuskata nuorimmaisen Nlaan ja sitten päätin käydä samalla postissa, joten varmuuden vuoksi unohdin pakettilaput sisälle. Nuorimmainen nuoremmakseen juoksi ne hakemassa ja päästiin liikenteeseen. "Postin parkissa" oli tunkua, mutta sain pakun tungettua yhteen väliin, postissa taas tietty väkeä, mutta suht sukkelaan sain asiat hoidettua. Vielä nuorimmainen perille määränpäähänsä ja auton keula kohti motaria ja sovittua jälkipaikkaa.

Arska ajoi kaksi jälkeä. Eka oli vähän haparoivaa menoa, sellaista sunnuntaikävelyä paikka paikoin, mutta loppuun päästiin. Toka jälki lähti käyntiin tahmeasti, mutta kun Arska löysi jäljellä olleen kepin, eka esine Arskan jäljillä ikinä, niin se sai puhtia löydöstään ja siitä eteenpäin homma meni ihan hyvin.

Sitten oli esineruudun vuoro. Tämä olikin Arskan eka esineruutu, joten se sai ruutuun tutun esineen, oman lelun. Tallattiin ensin alue ja Arskan kanssa päätettiin noudattaa harjoittelumetodia nro joku eli kävelimme Arskan kanssa alueen reunaa, heitin lelun alueelle ja sitten käveltiin starttipaikalle, josta lähetin Arskan ruutuun. Herra etsi sitkeästi ja löysi lelunsa, toi sen ylpeenä luokseni ja sitten leikittiin. Tehtiin vielä toinen vastaava haku ja se oli siinä ja Arska oli UPEA. Arska olis halunnut lisää esineruutuja, tepasteli täpinöissään nenä pystyssä, jäi siis hyvä työmotivaatio odottamaan seuraavaa kertaa. Arska jatkoi jälkikurssikertaa jäljestämällä meidät autolle.

Siinäpä ne tärkeimmät tältä päivältä. Tai no KePo kävi ostamassa mulle uuden tyynyn, joten ehkäs ens yön jälkeen ei niska enää oo ihan yhtä puuta.

Mikä on todistettu MOT

Yöllä heräsin kun Arska kirjaimellisesti seisoi naamallani, ei niitä ihan kaikkein mukavimpia herätyksiä, Arskakaan kun ei mikään kepeä poika ole, ja kesti tovin tajuta, että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu ja kuka kumma kiipeilee pärstävärkkini päällä. Lopulta sain hilauduttua unen kaivossa sen verran ylöspäin, että ajatus alkoi kulkea ihan tässä ja nyt -tilassa. Ikkuna oli auki ja ulkona oli alkanut ukkostaa ja Arskahan siis pelkää ukkosta, tosin ei jyrinää... Vaan otetaas asia kerrallaan.

KePo vääntäyty punkasta irrottamaan töllöttimen piuhat seinästä, tietsikan piuhat olin kaukaa viisaasti irrotellut jo illalla. Nousin samalla sen verran, että pistin ikkunan kiinni, niin syvässä ovat lapsuuden opit: ukkosella luukut ja läpät umpeen. Tuli sitten mieleen kiskasta pimennysverho ikkunan eteen, joka olikin äärimmäisen oivallinen idea varsinkin unenpöppörössä keksityksi. Sitten ei kun takasin vaakatasoon.

Pimennysverho on todella nimensä veroinen, ei näkynyt salamointi siitä läpi. Täytyy myöntää, että olin asiasta todella hämmästynyt, yleensä salaman valovoima on sitä luokkaa, että se tuntuu tulevan läpi aivokopastakin. Vaan kun ei enää välkkynyt, niin Arskakin rauhoittui nukkumaan.

Näin tuli kolme asiaa todistettua
yksi:
pimennysverho on nimensä mukainen, erinomainen keksintö
kaksi:
Arska ei ole paukkuarka
kolme:
salaman valo läpäisee Arskan silmien kaihimuodostelman ja aiheuttaa kipua valoon tottumattomissa silmäpohjissa (vrt. kameran salama ja omat silmät) ja tämän takia Arska pelkää ukkosta (lue:kipua)
MOT

Aamulla ukkonen oli taas tiessään ja kömmimme koiralauman kanssa aamulenkille täysin normaalisti.

Troo on nyt oppinut odottamaan päiväviihdykkeitään samoin kuin muutkin. Tänään Troo kulki perässäni innosta hehkuvin silmin kun näki, että latailin Kongeja. Ihan on isäänsä tullut, Cellokin kulkee perässä ja seuraa mitä nameja minäkin aamuna on jaossa. Eivät yritä viedä "vanhusten" herkkuja, odottavat omiaan. Cello on siinä asiassa napakymppikoira, Troon täytyy vielä vähän kasvattaa kärsivällisyyttään. Tuntui tosi mukavalta lähteä kun ei Troo seissyt katselemassa perääni vaan kantoi Konginsa pesäänsä (häkki, jonka ovi on lukittu auki-asentoon) ja jäi touhuamaan aarteensa kanssa edes vilkaisematta ovelle päin. Yksin jääminen siis hanskassa.

Työpäivä kiisi käsistä, mutta työpaikalla on nyt kaikki kamat kaapeissa ja omakin työpöytä joltisessa järjestyksessä. Uus päätepöytä uupuu vielä, mutta tullee aikanaan, eikä me uusia tuolejakaan vielä saatu, joten onneks ei pistetty vanhoja eteenpäin. Menee kyllä varmaan tovi tottua uuteen järjestykseen sitä kun on vuosien saatossa tottunut siihen, että tavara A on tuolla, tavara B tuolla jne. Mutta työhuone on nyt oikeesti pal valosampi ja avaramman olonen, joten mikä on duuneja tehdessä.

Illalla oli Troon pentukurssi ja päästiin tapaamaan velipoikia. Kotipihassa kun kytkin Troon turvavyöhön, Troo kommentoi "Ouuu". Totesin, että ai jaa, niinkö meinaat ja sain vastaukseksi "OuOuOuuu". Sanoin, että mennään me siitä huolimatta, eikä Troo enää enempiä mielipiteitään esittänyt.

Tänään ei pal seurusteltu velipoikien kanssa, ei etu- eikä jälkikäteen, kiitos vesisateen. Kurssilla harjoiteltiin vetämättä kävelemistä ja autolla ajamista. Cellokin harjoitteli aikoinaan auton ajoa ja oli aika näppärä, mutta tässä asiassa pojasta polvi parani: Troo kaahasi pikkubussilla hurjaa vauhtia ees taas pitkin lattiaa ja kävi välillä kuittamassa palkintonamin. Cello aikoinaan tarvitsi pikkasen apua, että älysi ryhtyä työntelemään autoa. Vetämättä käveleminen meni Troolta aika samaan malliin kun Cellolta aikoinaan vastaavalla kurssilla, joten on toiveita, että pojasta tulee yhtä pätevä kulkija kun isästäänkin.

Meikäläisen oikea lonkka on ollut hyvän tovin tosi kipeä ja tosi oudosta paikasta. Ei lonkkaa särje, mutta esim. rappuja on ollut älyttömän vaikea kävellä ja muutenkin kävely on aika hankalaa. Oon yrittänyt paikallistaa missä kipu tarkkaan ottaen on ja onko se nivelessä vai lihaksissa vai jossain muualla, mutta tulos oli pitkään tosi laiha. Tuli jo mieleen, että lonkkavikako on iskenyt vai mikä lie mummutauti...

Tänään aamulla äkkiä tajusin koko jutun. Käyn parilla kurssilla, joilla koiraa palkitaan namein ja mulla on aika matalat koirat omasta pituudestani katsoen, eikä koiraa palkitessaan voi ergonomisesti kyykistyä, vaan tulee taivutettua ristiselästä. Eli aika moni koiran, ainakin pienikokoisen koiran, omistaja voi varmaan kuvitella seuraavan: koira kulkee vasemman jalan vieressä, ohjaajalla on talutin vasemmassa kädessä, namit oikeassa ja sitten koiraa palkitaan, joten ohjaaja kumartuu ojentamaan oikealla kädellään namin vasemman jalan vieressä olevalle koiralle, mikä ihana kiertoliike. Näin löytyvät oudot lihakset, joita ei ole tiennyt olevan olemassakaan. Vaan tää vaiva parantunee sillä millä on tullutkin: koulutuskentällä koiraa palkiten.

Että sellasia tänään. Huomenna Arskan jälkimettä, toivottavasti ei vaan ukkosta.

Saanko luvan

Aamulla suuntasin duuniin ja vähän jännitti, että miltä työhuone näyttää. Juu näytti se, meinaan tyhjältä. Kaks päätepöytää ja pari printteriä tönötti keskellä lattiaa. Ei kun pistämään piuhoja seinään ja odottamaan, että alkaako printteri naputtaa ja käynnistyykö kone. Juu kaikki kunnossa.

Kalusteet tulivat ajallaan tai oikeastaan jo ennen kuin odotin niitä tuleviksi. Kahdelta mieheltä meni varmaan melkeen neljä tuntia huoneen kalustamiseen. Ei, talossa ei ole hissiä ja juu, ollaan kakkoskerroksessa. Hikinen homma säätila huomioiden. Mutta huoneesta tuli kyllä aikasen makee. Huomiseksi on tosin järjestelyhommaa pilvin pimein kun en tänään ehtinyt kun alottaa, piti lähteä hammaslääkäriin.

Hammaslääkäri oli nopea ja tehokas. Noin 20 minuutissa tuli kaks vanhaa paikkaa uusittua, eikä muuten ees sattunut, sekä yks ärsyyntynyt hammasväli hiottua kuntoon.

Iltapäivä pöllöiltiin koirien kanssa pihalla. Tai siis mä luin, "vanhukset" makas pitkin pituuttaan varjossa ja Troo viipotti omiaan pitkin poikin pihaa sellaista tahtia ja vauhtia, että hirvitti.

Tänään oli koiratanssin alkeiden viimeinen tunti. Cellon kanssa niin piti harjotella joku ohjelma, muttei me sitten kuitenkaan esitetty mitään. Tai siis esitettiin, jokainen joutui esittämään kolme lyhyttä pätkää. Kahden ekan ohjelman "koreografian" oli suunnitellut kouluttaja ja meillä oli aina ennen esityksiä vähän aikaa harjotella. Viimenen "ohjelma" jouduttiin suunnittelemaan ihan ite ja siihen piti sisältyä viis "temppua" sekä siirtyminen temppumerkiltä toiselle. Vähänkö tuntu pää tyhjältä ens hätään, mutta kyllä me lopulta Cellon kanssa keksittiin viis juttua, heikoin kohta tais olla merkiltä toiselle siirtyminen.

Ilmottauduttiin hetken miettimisen jälkeen koiratanssin nonstop-ryhmään jatkamaan tanssimista. Hetken kyllä mietin, kun on näitä menoja ollut omiksi tarpeiksi ja jotain olis voinut ehkä jo jakaa muillekin, vaan viimesen kurssikerran hyvät fiilikset sitten pisti ilmottautumaan.

Jaahas, se on kello taas kiitänyt, joten täytynee sulkea kone ja siirtyä unimoodiin.

Maanantairauhaa

Maanantaiaamu valkeni ukkostaen. Siinä vaiheessa kun oli meikäläisen aika nousta, oli jyrinät siltä erää jyristy, mutta ilma oli edelleen älyttömän painostava. Arska, joka ei ukkosesta tykkää, tuli kyllä ulos, mutta nosti nenänsä kohti taivasta, haisteli tovin tosi tarkkaan, pissasi äkkiä lähimmän puskan juureen ja ryntäsi takaisin sisälle. Enpä tuota viitsinyt pakottaa ulos kun kerta oli vainunnut ukkosen aiheuttamat ilmanalat.

Tovin kuluttua alkoi sataa, siinä vaiheessa kaikki muut koirat ryntäsivät talolle ja eteiseen odottelemaan, Totoro ainoana rämpi perässäni märässä pihametsässä. Tuokion kuluttua yritti kyllä jo komentaa siirtymään sisätiloihin, päästi pari sydäntäraastavaa rääkäisyhaukkua. Periaatteesta kävelin vielä pikkasen ja sitten sisälle.

Viime viikollahan me duunissa tyhjennettiin työhuoneesta melkeestä kaikki kamat, taisin siitä jotain kirjottaakin... vai kirjotinkohan . Pari päätepöytää jäi paikoilleen ja niitten päälle kerättynä tarpeellisimmat tavarat isoiksi röykkiöksi. Kaikki kamat oli laputettu tyyliin "roskiin", "varastoon", "ei saa viedä" jne. Mietimme perjantaina duunista lähtiessä, että saas nähdä mikä on tilanne maanantaina kun duuni alkaa; onko roskat roskissa ja vieläkö ne kamat on huoneessa, joissa luki "ei saa viedä".

Aamulla kun ehdin duuniin asti, siellä oli jo täys kaaos päällä eli paikalla oli mies, joka purki vanhoja kaapistoja ja apulaisensa kanssa raahasi rojut pois huoneesta. Meteli oli aikamoinen, vaan sujuivat ne aamurutiinit siinä sekamelskassakin ihan ok. Joka konttorirotalla pitäis varmaan olla kuulosuojaimet pöytälaatikossa... tosin mulla ei ollut sitä pöytälaatikkoakaan.

Kun huone oli melkeen tyhjä, niin paikalle tuli maalari. Siinä kohti kun maalari kysyi multa, että onko noitten johtojen pakko olla seinässä, katsoin parhaimmaksi irrotella piuhat ja poistua paikalta. Ihan luvalla sain ajella kotio evakkoon. Huomenna pitäis tulla uudet kalusteet...

Iltapäiväksi oli kosmetologin aika varattuna, edellisestä käynnistä onkin jo iäisyys. Eipä meikäläisen pärstävärkki kosmetologilla miksikään muutu, ei kestä mahakaan sitä määrää kahvia, jonka naama vaatis, mutta tuleepa vähän siistittyä ja samalla saa kesäripset eli kestovärin niihin. Lisäksi saa nauttia rentouttavasta hieronnasta ja on mahdollisuus täydentää tököttivarastot, meikäläisen iholle kun ei valitettavasti mikä vaan tökötti sovi, joten on oltava tarkkana mitä ostaa ja mistä.

Ulkona oli älyttömän hiostava sää ja auto oli kun pätsi kun kampesin sisään. Ilmastointiahan pakussa ei tietenkään ole. Tai on se manuaalimalli: ikkuna auki. Kävin postissa ja kun pääsin sieltä ulos, niin hiki valui ihan valtoimenaan ja jostain syystä Nummelassa oli ihan älytön ruuhka.

Kotona alotin verannan hyllyihin kertyneitten rojujen läpikäymisen olohuoneen kirjahyllyyn kun ei enää mahdu kirjan kirjaa ja niitä on jo pino mun tietsikkatasollani uhmaamassa painovoimaa. Oli siellä varmaan metrin verran tyhjiä mappeja. Minkähän ihmeen takia niitä on tullut säilyteltyä. Sitten oli vanhoja Kaironin oppimateriaaleja, joista osan mapitin siististi talteen. Tiedä sitten onko niille koskaan käyttöä, ehkä ne siirtyvät mappi-Ö:hön seuraavan siivouksen yhteydessä.

Koirat juoksentelivat onnellisina sisään ja ulos ja molemmista talon ovista. Kesä on niitten mielestä ihan ihanaa aikaa kun saa mennä ja tulla ja tulla ja mennä.

Se on siinä!!!

Se on sitten siinä, OKKO-todistus, tosin vaan digillä kuvattuna, eikä hienosti skannattuna. Vuosien työ on äkkiä jonkinlaisessa "lopputilanteessa", pitkän ajan tähtäin saavutettu...

Olo on vähän kun kansakoulun päättyessä ja oppikoulun odottaessa, vähän kun silloin kun painoi valkolakin päähänsä tai jätti kauppaopiston käytävät: onnellinen, haikea ja jollain tavoin tyhjä. Se mihin on pitkään pyrkinyt on käsissä, se mihin on pitkään uhrannut paljon aikaa, jonka eteen on tehnyt työtä on saavutettu. Se mikä alkoi 1999 Tunne koirasi -kurssilla, vei koulutusohjaajakurssille, kuljetti läpi hyvinvointineuvojakoulutuksen, raastoi perustukset, kasasi uudelleen rakennukset, pisti kertaamaan, hakemaan täydentävää tietoa, lukemaan, käymään luennoilla ja monilla päivän parin kursseilla, kyseenalaistamaan ja lopulta johti löytämään itsensä ja tiensä koira-asioissa on nyt näiltä osin ohi.

On siis aika juhlia, aika vilkaista menneeseen, aika haikeilla. On aika pitää pieni tauko, aika pysähtyä tuokioksi. Sen jälkeen on aika asettaa uusia tavoitteita, miettiä miten kaikkea hankittua hyödyntää, täydentää ja jakaa muille; suunnittelun aika odottaa.

Tieto lisää aina myös tuskaa. Matkalla on huomannut monta asiaa, joita ei aikaisemmin ole edes ajatellut, siis omistakin koiristaan. Aina ne huomiot eivät ole positiivisia. Ei ole erityisen mukava huomata, että oma koira on kipukoira tai että oman koiran hyvinvoinnissa on toivomisen varaa. Positiivista on tietenkin se, että nyt asialle älyää tehdä jotain, joten kun huonon omantunnon, tietynlaisen pettymyksen ja elämäntuskan läpi pääsee, niin suunta koiralla ei ainakaan ole enää alaspäin.

Sen ongelman olen jo havainnut, että tekisi mieli lähteä opastamaan ihmisiä omista lähtökohdistaan, jotta jokaisella koiralla olisi mahdollisimman hyvä olla, tavoittelee helposti viimeisen piirun päälle täydellistä täydellisyyttä, jota ei ole olemassakaan. Sen sijaan pitää olla nöyrä ja on muistettava edetä pienin askelin. Vaan kun on nähnyt sielunsa silmin täydellisyyden niin on vaikea tyytyä kompromisseihin.

Sen verran olen jo tulevaan kurkannut, kuten perjantaisessa viestissä naputinkin, että seuraava etappi on koirahierontakurssi syksyllä, ellei mitään maata mullistavaa tapahdu. Ruokinnastakin olis kurssia syksyllä tarjolla, mutta sehän on sitten tietty samaan aikaan hieronnan kanssa ja vähän luulen, että vaikka kuin kunnianhimonen olisin, niin molempiin ei taida kannattaa tarttua yhtä aikaa, kumpikaan kun ei ole mikään kakunpala...

Kesän vedän joka tapauksessa vähän henkeä koirajutuista, ihan vaan harrastamista omien kanssa, hyvää koirakirjallisuutta (jota on tullut hankittua, muttei ole ehtinyt lukea), aurinkoa, lomaa, pitkiä aamu-unia (ei aikaisia kurssiherätyksiä...), näyttelyitä, jonkun luennonkin olen luvannut pitää, taloremonttia, roskaromaaneja jne. Syksyllä sitten uusia tuulia.

Että ei kun eteenpäin, sano mummo lumessa.

Torstain musta aukko

Torstai on melkeestä musta aukko meikäläisen maailmassa. Aamulla ajelin duuniin, aamurutiinit tuli hoidettua ja sitten se iski, nimittäin migreeni. Särkyyn auttavat lääkkeet, mutta ne näköhäiriöt, ne näköhäiriöt. Eilen mustavalkoiset spiraalit. Juu, ei auttanut kun pakata kamat kasaan, ajaa kotiin (tiedän, tiedän, ei pitäis mennä rattiin, enkä meniskään, ellei duunimatka olis motaria, jota voi ajella oikeaa kaistaa jonkun rekan perässä) ja kaatua punkkaan. Onneks tää vaiva on meikäläisellä aika harvinainen kiusa, ehkäs sellaset kymmenkunta migreenipäivää koko ikänäni.

Tää aamu valkeni hippasen vaisuissa fiiliksissä. Pääkoppa ei oikein kestänyt kaikkia liikkeitä, mutta muuten olo oli ihan ok. Starttasin pakulla kohti duunia, mutta tuota pikaa tuli sellainen olo, etteivät kaikki asiat ole ihan kunnossa. Enpä osaa sanoa mistä fiilis asioiden epätasapainosta tuli, en kuullut mitään kummaa, en tuntenut mitään kummaa, mutta tuli pakottava tarve pysähtyä. Ajoin siis bussipysäkille, loikkasin ulos autosta ja siinä se oli: renkaassa oli jäljellä neljä pulttia kuudesta, niistäkin yksi irti, joten poimin sen talteen. Käänsin pakun ja ajoin hiljaa ja hitaasti takasin kotio ja vaihdoin autoa. KePolle vaan varotus, ettei missään nimessä pomppaa pakun rattiin noin vaan.

Duunipäivä meni siivoushommiksi. Maalarit tulevat maanantaina, uudet kalusteet jossain vaiheessa ja huone piti saada tyhjäksi. Uskomaton määrä tavaraa huoneeseen mahtuikin, mutta urakka oli valmis kun oli aika startata kohti akutädin vastaanottoa, jolta poistuin rentona. Ihanaa, että akutäti sattui "siivouspäivään".

Illan ohjelmassa oli etsiä OKKO-kurssin kansio, jonka olin arkistoinut hyvin, sain etsiskellä ihan tosillaan, mutta lopulta löytyi. Projektikoiran käänteistä piti kirjottaa jotain kalvolle esitettäväksi muille kurssilaisille ja sen lisäksi tutustuin huomisen asiakaskoiran esitietoihin. Toivottavasti muistin kaiken mikä piti tehdä, huomisen ohjelma ei taida paljon antaa unohduksia anteeksi.

KePo on siis huolehtinut koirista pari päivää, kun meikäläinen on a) sairastanut ja b) harrastanut. Sellasta se joskus on ja kyllä siitä aina huono omatunto tulee, vaikka koirien hoito onkin aina järjestettynä. No kunhan tästä toukokuusta selviän, niin sitten helpottaa. Syksylle on tosin kurssi suunnitteilla... kunhan vaan kelpuuttavat kurssille. Niin ja pitää saada kurssimaksukin kasaan, joka toisaalta ei välttämättä ole ihan helppoa kun olis pikku remonttiakin mielessä...

Nyt untenmaille ja aamulla kurssille.

Pentukurssia osa 2

Tänään oli Totoron pentukurssipäivä ja täytyy tunnustaa, että kotitehtäviä ei oltu tehty, ei sitten yhtään. Vähän ennen lähtöä vasta kurkkasin, että mitä olis pitänyt tehdä. Seuraava kerta ei saa lipsahtaa näin, sillä oikeesti niistä tehtävistä on tosi paljon hyötyä, sen huomasin Cellon kanssa. Cellolla on suorastaan selkärangassa jotkin jutut noilta pentukurssiajoilta, varsinkin kun niitä vahvistettiin arkitottiskurssilla.

Kun pakkasin treenirepun, niin Cello oli ihan sitä mieltä, että on ehdottomasti hänen vuoronsa lähteä, yhtään ei muistanut, että oli just eilen, ihme homma

Arska sen sijaan otti rauhallisemmin, kaipa se iän tuomalla viisaudella on jo huomannut, että joka kerta ei pääse mukaan, ei edes joka toinen, mutta kerran viikossa kumminkin. Tai siis tällä viikolla Arskalla ei ole jälkeä, joten täytynee tehdä sille sellainen ihan tuohon omaan metsään.

Matka pentukurssille meni paremmin kuin hyvin, Totoro ei jodlannut, vaan matkusti rauhallisesti penkillä. Jess!! Oltiin tarkoituksella paikalla ajoissa, jotta Totoro ehti opetella tylsänpitoa tovin, sen opettelu kun ei luontaisesti tapahdu, se kun on tylsänpitoa itellekin, vaan treenihetket on suunniteltava etukäteen.


Mä oonkin menossa pentukurssille.


Kohta ne pikkubroidit tulee, ihan kohta...


Veikko, Padi, Totoro ja Luca.

Itse kurssitunti, tai kolmevarttinenhan se vaan on, meni ihan mukavasti. Totorolle oli osa asioista jo tuttuja, vaan tulipa harjoitusta häriön alaisena, sitäkin kun on joskus vaikea järjestää. Totoro ei ole ihan yhtä rauhallinen kurssilainen kuin isänsä, parempaa kohti ollaan kuitenkin menossa, joten eiköhän parin kurssin jälkeen Totorokin osaa rentoutua ja rauhottua niissä väleissä kun mitään ei tapahdu.


Kurssi ohi ja kaverit lähti...


Kotimatkalla on hyvä ottaa nokoset.

Ja nyt me mennään yönokosille koko sakki. Jospa huomenna tai perjantaina sais muutaman kuvan pentukurssista laitettua kuvagalleriaan... toivossa on hyvä elää.

Rokotus, puhelu ja tanssin alkeita

Maanantai tuli ja maanantai meni, enkä saanut tehtyä mitään hyödyllistä. Olis pitänyt, olis ainakin voinut, no vielä tässä on neljä päivää ennen viikonloppua Ääh, siis kolmehan niitä päiviä enää on, tänään kun on jo tiistai...

Iltapäivällä, ennen kuin lähdin duunista, yritin saada vanhimmaista luurilla kiinni vaan ei vastausta. Ajelin sitten kotiin ja soitin KePolle, että hakeeko hän vanhimmaisen. Juu, ei, on edelleen duunissa. Yritin sitten soittaa vanhimmaiselle, ei vastausta. Pyysin jo nuorimmaista kuuntelemaan yläkerrassa, että soiko vanhimmaisen luuri siellä jossain, Juu ei. Neljältäpääsyoletuksen pohjalta sitten pakkasin Totoron kanssani autoon ja lähdettiin ajamaan kohti Nummelaa

Totoro on tottunut matkaamaan pakun etupenkillä omassa vyössään, joten se ei ollenkaan käsittänyt, että joutui Mondeon takapenkille (omassa vyössään toki sielläkin), joten jodlausta riitti aika tovin. Välillä pidin jo sormea sen puolen korvassa, jolta Totoron ääni kaikui. On siinä pienellä miehellä iso ääni ja sellainen äänenkorkeus, että korvia raastaa. Ajettiin opinahjon parkkiin ja päästin Totoron irti. Se nökötti sylissäni ja tiiraili ikkunoista ulos. Tekstasin Totoron avustuksella vanhimmaiselle viestin, että parkissa ollaan, kuulemma siinä oli lukenut jotain ihan muuta...

Vanhimmainen tuli ajoissa, oli ollut sellaisissa puuhissa, ettei ollut voinut luuriaan vahtia. Totoro takasin takapenkille ja vyöhön. Kotimatka meni pal hiljasemmin kun matka kotoa Nlaan, mutta muutama kunnon kiljahdus takapenkiltä kuitenkin kuului. Uskon siitä huolimatta, että harjoitus tekee mestarin.

KePo onnistui viittä vaille huijaamaan koko meidän poppoota, hänet kun oli nakitettu Lidlin keikalle kotimatkalla. Vanhimmainen oli "tilannut" ihan tietynnimistä jäätelöä ja KePo oli onnistunut löytämään melkeen samannimistä. Melkeen mentiin halpaan

Illalla selvisi, että Arskan jälkialkeet-kurssi siirtyi siten, että tällä viikolla ei ole tuntia ollenkaan, siis muillakaan, meillehän tunti ei olis sopinut missään tapauksessa. Kerta siirtyi kesäkuun puolenvälin kohdille, joten Arska pääsee kun pääseekin vielä kolme kertaa jälkialkeet kurssille. Viestin mukaan meillä on ens kerralla edessä esineruutua... Saa nähdä mitä Arska esineistä... Viimeksi nimittäin otin mukaan Arskan lelun, eikä olis voinut Arskaa vähempää kiinnostaa, vaikka kotona se on ihan must-juttu.

Tiistaiaamu valkeni sateisena, joka länderin toivesäänä. Totoro ei yhtään tykännyt putoilevista vesipisaroista, tuli ihan Aasan pentuaika mieleen, jotenkin meno oli niin samaa. Itseasiassa yks Aasan tarinoista (kotisivuilla kohta Kirjoituksia ja Aasan tarinoista Onko ihanampaa aamua kuin tää) sopi tähän aamuun erinomaisesti. Totoro ei olis yhtään välittänyt mennä ulos kun huomasi, että maa on märkä, ruohikko on märkä ja mikä pahinta ilmakin on märkä, kulki ihan liki jalkojani, siis sateensuojan alla, eikä oikeastaan olis halunnut kulkea minnekään. Teki lopulta pisut, kaipa kun koko yön on nukkunut, niin hätä on sen verta iso, ettei voi kovin kauaa ootella, vaan kakkaamaan pikkuherra ei suostunut... paitsi sitten
jossain välissä sisälle. Ohhoijaa.

Aamurutiinien jälkeen pakkasin Totoron autoon ja vietiin vanhimmainen opinahjoonsa Nummelaan. Sieltä ajoimme Totoron kanssa Mänttäriin eläinlääkäriin, oli Totoron ekan rokotuksen aika. Automatka meni jo varsin loistavasti, pari reipasta kiljahdusta alkumatkasta ja siinä se. Vanhimmaisen jäätyä kyydistä Totoro kävi maate penkille ja huokaili siinä eläinlääkärin vastaanotolle asti. Perillä ei satanut, joten käveltiin vähän pihalla ja Totoro ihmetteli ohi ajavia pyöräilijöitä, lapsia koulumatkalla. Odotushuoneessa piti ensin tutkia koko huone, muita siellä ei ollut kuin me, ja sitten Totoro halusi syliin. Sylistä käsin Totoro tarkkaili edellisen potilaan poistumista, jonka jälkeen olikin meidän vuoromme.

Totoro pöydälle sillä aikaa kun ELL vastasi puhelimeen. Ehdin siis syötellä vähän nameja Totorolle pöydällä, jottei pöydästä ainakaan jää "piikki pyllyyn ja kotiin" -kuvaa. Itse rokotus ei Totoroa kiusannut, enemmän sitä häiritsi kun pitelin kiinni. Jos olis uskaltanut antaa Totoron olla täysin vapaasti ja olis vaan syöttänyt nameja, niin Totoro ei olis varmaan huomannut yhtään mitään. Totoro ei pelännyt eläinlääkäriä, ei ennen eikä jälkeen toimenpiteen, positiivista. Vielä parit namit ennen pöydältä poistumista, Totoro lattialle ja maksamaan. Sillä aikaa kun hoidin maksamisen ja tilasin seuraavan rokotusajan, Totoro vaelteli haistelemassa odotushuoneen lattiaa.

Lopulta autoon ja keula kotia kohti. Totoro lepäili penkillä kaikessa rauhassa ja malttoi jopa kotipihassa odotella, että ehdin nostamaan hänet ulos autosta. Sitten mentiin ja lujaa: ensin tarhaan Murua moikkaamaan, sitten ympäri pihaa ja lopulta tuli pisukin. Sen jälkeen mentiin sisälle. KePo veti edelleen sikeitä punkan pohjalla, joten vein Totoron punkkaan ja lähdin saman tein ajamaan duuniin.

Iltapäivällä soi puhelin ELL siellä soitteli, Viivin korvakasvaimen koepalan tulokset olivat tulleet. Vähän siinä sydän läpätti kun tajusin, että mistä puhelussa on kyse. Arvatkaa vaan, muistanko nyt enää tarkkaan miten se meni, mutta jotenkin näin: Viivillä on korvassaan tulehduspohjainen polyyppi. Vaiva ei siis ole vaarallinen, voi tosin olla kiusallinen ja polyypin poistaminen on yhtä vaikeaa kuin vaarallisemmankin kasvaimen, jos siis poistamaan joudutaan. Helpottavaa kun ei enää tarvitse miettiä, että ovatko kasvaimen "juuret" vaikkas aivoissa ja millaisia tuskia Viivillä on. Huh, helpotusta!

Iltasella, juur vähän ennen kun piti lähteä koiratanssitunnille, joka siis pidetään ulkona, taivasalla, alkoi sataa ihan silleen kiitettävästi. Asioiden näin ollen lisäsin treenireppuun sadetakin ja ei kun menoksi. Elin tosin siinä toivossa, että harjun tuolla puolen ei sataisi... vaan koko matkan tuli vettä kun sanonko mistä ja tunnelma alkoi latistua. Mitä tekee länderi sateessa; on varmaan äärimmäisen motivoitunut ja innokas suorittamaan erilaisia tanssiliikkeitä.

Ihme tapahtui, treenipaikalla vaan tihutti ja ennen kuin tunti alkoi sade lakkasi kokonaan. Kaikkea kivaa nähtiin kuten kaksi ravaavaa hevosta, toisella ratsastajakin matkassaan, yksi hurjaa vauhti viilettävä mönkijä ja yks mopo. Cello ei moisista pal perustanut, onneksi.

Tanssitunti meni ihan hyvin, vaikka se täytyy sanoa, ettei Cello seuratessaan osaa kontaktia pitää. Se on tietty oma vika, Cello on opetettu näyttelykehiin eli se ravaa vieressä kyllä, muttei katso meikäläistä. Ihan tunnin lopussa Cello kehitti vahingossa tanssiliikkeen, jollaista ei ollakaan harjoiteltu ja siitä vähän innostuin. Taidetaan kuitenkin treenata puolen minuutin pätkä vikalle kerralle, mulla on nyt aika selkeä koreografia mielessäni. Musiikkia ei aleta siihen etsimään eikä miettimään, enkä tiedä miten ehditään ohjelma treenaamaankaan, mutta aina voi yrittää ja ellei muuta, niin saavatpa muut makoisat naurut. Täytyy vaan nyt sukkelasti pistää paperille tuo ideansa, huomenna se on ehkä jo kadonnut muiden asioiden sekaan aivojen arkistoissa.

ps. Sain viimein viime viikolla ottamani kuvat kotisivuille... siis ne, jotka otin pihalla kun odotimme pentukurssin ekan tunnin alkamista.